Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Avoliittolaki

Ongelmia ilmenee yleensä silloin, kun parisuhteen kariutuessa omaisuus pitäisi jakaa. Tässä suhteessa avoliitto ei poikkea avioliitosta. Avioliittolain säännökset eivät kuitenkaan sovellu avoliittoihin eikä avoliitosta ole aikaisemmin ollut omaa lainsäädäntöä. Tämän vuoksi säädettiin laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta. Laki astui voimaan 1.4.2011 ja se koskee tuon ajankohdan jälkeen päättyneitä avoliittoja. Nimensä mukaisesti lakia sovelletaan ainoastaan taloudellisiin kysymyksiin. Lakia sovelletaan sekä eri että samaa sukupuolta oleviin puolisoihin. Kyseessä on tahdonvaltainen laki, joten puolisot voivat vapaasti esimerkiksi sopia, että lakia ei sovelleta heidän keskinäiseen suhteeseensa.

Soveltamisala
Lain mukaan avopuolisoilla tarkoitetaan parisuhteen osapuolia, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta. Tämän edellytyksen täyttyminen on yleensä osoitettavissa ulkoisilla olosuhteilla (yhteinen asunto, yhteiset lomat ja vapaa-aika, yhteinen pankkitili jne.). Asia ei ilmene suoraan laista tai hallituksen esityksestä, mutta laki edellyttänee yhtäjaksoista yhdessä asumista. Mikäli puolisoilla on yhteisessä huollossaan oleva lapsi, viiden vuoden yhdessä asumista ei edellytetä, vaan puolisoiden katsotaan heti olevan avoliitossa. Yhteishuollolla tarkoitetaan tässä tilanteessa nimenomaan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain mukaista oikeuden määräämää huoltosuhdetta.

Avopuolisoksi ei katsota henkilöä, joka on avioliitossa. Sitä aikaa, jonka jompikumpi puolisoista edelleen on avioliitossa, ei lasketa mainittuun viiteen vuoteen, vaikka avopuolisot tuona aikana olisivat jo asuneet yhdessä. Myös alle 18-vuotias henkilö voi olla lain mukaisessa avoliitossa. Selvää on, että tuolloin lain mukainen avosuhde voi syntyä ainoastaan edellä mainitun "lapsisäännön" perusteella.

Useissa muissa laeissa (esimerkiksi perintöverolaki) on omat määritelmänsä avoliitosta. Uudella avoliittolailla ei ole vaikutusta näiden muiden lakien määritelmiin, jollei muussa laissa ole nimenomaista viittausta avoliittolakiin.

Sopimusvapaus
Avoliittolaki ei vaikuta mitenkään puolisoiden vapauteen tehdä keskenään erilaisia sopimuksia. Puolisot voivat jopa sopia siitä, että avoliittolakia ei sovelleta heidän omaisuutensa jakoon. On myös mahdollista, että puolisot ovat avoliitossa nimenomaan siitä syystä, että he eivät halua avioliiton oikeusvaikutuksia suhteeseensa. Lain myötä ei haluttu luoda erillistä avioliittoon verrattavaa järjestelmää, vaan puolisoita kannustetaan käyttämään sopimusvapauttaan ja solmimaan sopimuksia keskenään. Sopimukset ovat muotovapaita, mutta vastaisen todistelun helpottamiseksi ne kannattaa solmia kirjallisesti. Varsinaista, eron yhteydessä tehtävää omaisuuden erottelua koskevaa sopimusta sitä vastoin koskee muotomääräys (ks. jäljempänä).

Avoliiton päättyminen
Lakia sovelletaan ainoastaan avoliiton päättymistilanteissa. Avoliitto voi päättyä avioliiton solmimiseen, eroon tai kuolemaan. Käytännössä puoliso saa halutessaan avoliiton päättymään yksinkertaisesti muuttamalla pois. Avoliiton päättymiseen riittää yhden avoliiton tunnusmerkin puuttuminen. Väliaikainen erillään asuminen (opiskelu, työ toisella paikkakunnalla) ei kuitenkaan päätä avoliittoa, jollei puolisoilla ole ollut tällaista tarkoitusta.

Omistussuhteista
Avoliitto itsessään ei perusta puolisoiden välille yhteistaloutta eikä avoliitosta ole yhteiselämän aikana mitään erityisiä seuraamuksia avopuolisoiden omistussuhteille. Avoliiton aikana sovelletaan normaaleja siviilioikeudellisia säännöksiä (oikeustoimilaki, laki eräistä yhteisomistussuhteista jne.), ja puolisot ovat taloudellisissa suhteissaan kuin ketkä tahansa kaksi toisilleen vierasta henkilöä. Puolisoilla on avoliiton aikana sopimusvapaus, joten he voivat solmia keskenään erilaisia sopimuksia. Itse asiassa tämä olisi suotavaakin ja se helpottaisi omaisuuden jakamista mahdollisessa erotilanteessa. Jos puolisot ovat solmineet keskenään sopimuksia, ensisijaisesti noudatetaan niitä. On myös syytä huomata, että avoliittolaki ei sisällä mitään omaisuuden tasausjärjestelmää (vrt. avioliitossa sovellettavat avio-oikeus ja tasinko).

Pääsääntöisesti tietyn omaisuuden omistaja on se, jolla on saanto esineeseen. Tällöin noudatetaan ns. nimiperiaatetta (kenen nimissä omaisuus on). Rekisteröitävän omaisuuden (kiinteistö, auto, arvopaperit, asunto-osake jne.) osalta on helppo selvittää, kuka on omistaja. Tosin on syytä varmistaa, että merkinnät vastaavat todellista omistustarkoitusta. Jos irtaimen omaisuuden osalta ei ole olemassa kuitteja, lähdetään siitä, että omaisuus on hankittu yhdessä. Jos on hankittu jotakin omaisuutta yksin toisen nimiin ja toinen puoliso väittää sitä yhteiseksi, jälkimmäisen on osoitettava, että se oli nimenomaisesti puolisoiden tarkoitus. Omaisuuden rahoittaminen ei yksin riitä osoittamaan omistusta. Tosin yleensä se toimii vahvana näyttönä omistuksen puolesta. Ratkaisevaa on puolisoiden tarkoitus hankintahetkellä. Se, että omaisuuden rahoitukseen osallistutaan jälkikäteen (esim. lyhennetään toisen velkaa), ei voi olla osoitus puolisoiden alkuperäisestä tarkoituksesta eikä pelkästään jälkikäteinen rahoitukseen osallistuminen osoita yhteisomistusta. Eräissä tapauksissa puolisolla on kuitenkin mahdollisuus saada panoksestaan hyvitys (ks. jäljempänä).

Omaisuuden erottelu
Avopuolisoilla ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta tehdä omaisuuden erottelua. On luonnollisesti olemassa paljon avosuhteita, joissa ei ole purettavia yhteisomistussuhteita eikä ylipäätään riitaa omistuksesta. Mikäli erottelua haluaa, sitä on vaadittava. Vaatimuksen voivat esittää avopuoliso tai kuolleen puolison oikeudenomistajat. Koska mitään avio-oikeuteen verrattavaa järjestelmää ei ole, käytännössä kumpikin pitää erottelussa oman omaisuutensa. Puolison (omaan) omaisuuteen kuuluu niin avoliiton aikana kuin ennen sitä saatu omaisuus, saantotavasta riippumatta. Mikäli puolisoilla on ollut yhteistä omaisuutta, suoritetaan yhteisomistussuhteiden purkaminen. Irtaimen omaisuuden osalta laissa on ns. yhteisomistusolettama: jos avopuolisoiden välisestä sopimuksesta tai olosuhteista muutoin ei käy selville, kumman puolison omaisuuteen jokin irtain esine kuuluu, katsotaan puolisoiden saaneen sen yhteisesti yhtäläisin oikeuksin.

Erottelu voidaan suorittaa joko sopimus- tai toimituserotteluna. Sopimuserottelu on puolisoiden välinen sopimus. Sopimus on tehtävä kirjallisesti ja siihen on otettava kahden esteettömän todistajan allekirjoitus. Koska kyseessä on puolisoiden itsensä hyväksymä sopimus, sopimusta voi moittia tuomioistuimessa ainoastaan muotovirheen perusteella.

Toimituserottelun suorittaa oikeuden määräämä pesänjakaja. Näissä tapauksissa pesänjakaja päättää jaon sisällöstä ja allekirjoittaa jakokirjan. Pesänjakajan menettelyyn sovelletaan soveltuvin osin perinnönjaon menettelynormeja. Toimituserottelua voidaan moittia sekä muoto- että sisältövirheen perusteella. Moiteaika sekä sopimus- että toimituserottelun osalta on kuusi kuukautta erottelun toimittamisesta.

Koska erottelun yhteydessä tietty omaisuus saattaa vaihtaa omistajaa, erottelusta laadittu jakokirja, oli se puolisoiden itsensä tai pesänjakajan allekirjoittama, toimii saantokirjana.

Hyvitys yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta
Tavallisesti suurimmat riidat eron yhteydessä syntyvät omistuksen ohella siitä, että toinen puoliso katsoo suorittaneensa yhteistalouden hyväksi erilaisia panoksia. Puolisolla on oikeus hyvityksen, jos hän on yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta siten, että omaisuuden jakaminen pelkästään omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettomaan etuun toisen kustannuksella. Pelkkä yhteistalouteen panostaminen ei riitä, vaan edellytetään perusteetonta etua toisen kustannuksella. Lain määrittelemää panostusta voi olla työ yhteisen talouden tai avopuolison omistaman omaisuuden hyväksi, varojen käyttö yhteiseen talouteen, varojen sijoitus toisen omistamaan omaisuuteen tai muu näihin rinnastettava panostus. Mikäli esimerkiksi toinen puoliso käy töissä ja toinen samalla jää kotiin ja panostaa tällä tavoin yhteiseen talouteen, kyseessä voisi olla lain mainitsema panostus. Tosin pelkkä tavanomaisten kotitöiden tekeminen ei oikeuta hyvitykseen eikä nykymaailmassa pelkästään se, että toinen puoliso jää kotiin, tarkoita sitä, että toisen työ kodin ulkopuolella mahdollistuisi näin. Omaan omaisuuteen sijoitettu työ tai varallisuus ei ole panostusta yhteiseen talouteen.

Oikeus hyvitykseen ei ole henkilökohtainen, vaan oikeus vaatia korvausta siirtyy perillisille ja perilliset voivat vastaavasti joutua maksamaan hyvitystä. Hyvityksestä pitäisi sopia jaon yhteydessä. Mikäli sopimukseen ei päästä, puoliso voi hakea käräjäoikeudelta pesänjakajan määräämistä tai nostaa erillisen kanteen käräjäoikeudessa. Jos pesänjakaja on määrätty, erilliskannetta ei voi nostaa vaan asia kuuluu pesänjakajan toimivaltaan. Jos taas kanne on nostettu ennen jakajan määräämistä, oikeus ratkaisee asian. Jos vaatimusta ei ole tehty erottelun yhteydessä, hyvitystä koskeva kanne voidaan nostaa kuuden kuukauden kuluessa erottelusta. Oikeus vaatia hyvitystä raukeaa kuitenkin kokonaan kolmen vuoden kuluessa avopuolison kuolemasta tai pysyvästä erilleen muutosta.

Avoliitto vs. avioliitto
Lopuksi vielä muutama oikeudellinen ero ja yhtäläisyys avo- ja avioliiton välillä. Edellä oli puhetta siitä, että avoliitosta puuttuu ns. omaisuuden tasausjärjestelmä (tasinko, avioehto). Avioeron yhteydessä maksettava tasinko on varainsiirtoverosta vapaa saanto. Sitä vastoin avoeron yhteydessä toteutettu saanto on varainsiirtoveron alainen.

Avopuolisolla ei ole perintökaaren sääntelemää lesken "asuntosuojaa". Perintökaaren mukaan aviopuoliso (leski) saa aina pitää puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn tai muun sopivan asunnon hallussaan, jos lesken omaan omaisuuteen ei sopivaa asuntoa sisälly. Avopuolisolla ei tällaista oikeutta ole. Avopuolisolla on kyllä mahdollisuus saada toisaalla perintökaaressa säänneltyä avustusta kuolinpesästä. Tämä avustus on kuitenkin harkinnanvarainen, kun taas edellä mainittu asuntosuoja on automaattinen.

Avoliittolaissa ei ole avioliittolakia vastaavaa säännöstä yhteiselämän lopettamisesta. Avioliittolain mukaan tuomioistuin voi määrätä, kumpi puoliso saa erotilanteessa jäädä asumaan puolisoiden yhteiseen kotiin.

Mikäli henkilöltä ei jää suoraan alenevassa polvessa olevia perillisiä, perii aviopuoliso hänet. Avopuolisolla sitä vastoin ei ole perintöoikeutta kuolleen puolisonsa jälkeen. Mikäli avopuolisot haluavat turvata toistensa oikeudet toisen puolison kuoleman jälkeen, heidän pitää tehdä testamentti.

Huoneenvuokralaki sitä vastoin rinnastaa avio- ja avoliiton. Huoneenvuokralain mukaan puolisot vastaavat yhteisvastuullisesti vuokrasopimuksesta johtuvista velvoitteista, jos he asuvat yhdessä vuokraamassaan tai toisen puolison vuokraamassa huoneistossa. Myös puoliso, joka ei ole huoneistoa vuokrannut, vastaa toisen puolison muutettua huoneistosta edelleen vuokrasopimuksesta johtuvien velvollisuuksien täyttämisestä, niin kauan kuin hän asuu tässä huoneistossa. Vapautuakseen velvoitteista (esim. vuokran maksu) puolison on muutettava virallisesti pois huoneistosta. Tämä edellyttää virallisen muuttoilmoituksen tekemistä. Pelkkä tosiasiallinen muutto ei suhteessa kolmanteen (esim. vuokranantaja) riitä osoittamaan muuttoa.

Juha Auvinen

Päivitetty 6.9.2012