Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Kun asiakkaan odotukset ja tuomioistuimen päätös eivät kohtaa

Onko Suomi oikeusvaltio?

Yllä mainitun populistipoliitikkojenkin suosiman kysymyksen kuulee aika ajoin asianajajankin työssä. Usein se liittyy tilanteeseen, jossa laista ei oikein tunnu löytyvän asiakasta tyydyttävää oikeussuojakeinoa, mutta toisinaan myös tilanteeseen, jossa tuomioistuimen päätös on ollut asiakkaalle pettymys. Kysymys ilmentänee kysyjän tunnetta siitä, että tuomioistuimen päätös ei ole ollut oikeudenmukainen. Mistä tämä tunne johtuu? Todennäköisesti siitä, että asiakas on omasta mielestään ollut oikeassa, mutta tuomioistuimen mielestä väärässä. Syitä tähän ristiriitaan voi olla useita.

Liian suuret odotukset

Asiakas ei ehkä pysty tarkastelemaan asiaansa riittävän objektiivisesti, jolloin hänen odotuksensa ovat olleet epärealistisia. Asianajajan tulee luonnollisesti antaa asiakkaalle ennakkoarvio siitä, mitkä jutun menestymismahdollisuudet ovat. Joskus asianajajana tuntuu kuitenkin siltä, että varoittelut jutun häviämisen riskeistä kaikuvat kuuroille korville. Näin on etenkin silloin, jos oikeudenkäynnin aihe on asiakkaalle tunnetasolla hyvin tärkeä. Asianajajankin on kuitenkin tässä tilanteessa aina syytä katsoa peiliin, teinkö riittävästi töitä saadakseni asiakkaan todella vakuuttumaan siitä, että juttu olisi kannattanut sopia? Mielestäni hyvälle asianajajalle jutun häviäminen ei koskaan saisi tulla suurena yllätyksenä. Joskus toki vasta käräjäoikeuden pääkäsittelyssä tapahtuu jotakin niin odottamatonta, ettei asianajaja voi siihen varautua etukäteen. Useimmiten näin ei kuitenkaan ole, vaan huolellisella asiaan perehtymisellä ja esimerkiksi todistajien etukäteishaastatteluilla asianajajalla pitäisi jo ennen jutun pääkäsittelyä olla kohtuullisen selvä näkemys siitä, mitä riskejä jutun menestymisessä on.

Omasta työhistoriastani löytyy eräs tapaus, josta en voi olla kovin ylpeä. Kysymys oli aiemman oikeuskäytännön valossa varsin selväpiirteiseltä näyttäneestä riitaisuudesta ja perehdyttyäni vastapuolen haastehakemukseen ja muuhun asiakirja-aineistoon totesin asiakkaalle ykskantaan, että ”juttu on aivan selvä, jos tätä juttua ei voiteta, voin saman tien lopettaa asianajajan työt”. Käräjäoikeudessa kaikki menikin hyvin, juttu voitettiin puhtaasti. Hovioikeudenkin päätös oli asiakkaalleni myönteinen, tosin yksi hovioikeuden jäsen oli eri mieltä, mielestäni hieman erikoisilla perusteluilla. Rauhoittelin asiakasta, että onneksi järki voitti hovioikeudessa ja vastapuoli tuskin saa korkeimmalta oikeudelta valituslupaa. Niin vain kuitenkin kävi, että valituslupa heltisi ja jutussa mentiin korkeimman oikeuden suulliseen käsittelyyn. Kuten varmaan jo arvasitte, juttu kääntyi sitten korkeimmassa oikeudessa asiakkaani täydelliseksi häviöksi. Opin tästä sen, että kovin rehvakkaasti ei kannattaisi asiakkaalle mitään luvata. Itselleni olen jälkeenpäin yrittänyt perustella asianajotoimintani jatkamista lopetusuhostani huolimatta sillä, etten voinut tietää korkeimman oikeuden antavan juuri tässä tapauksessa uuden ennakkopäätöksen ja sillä, että vastapuolen asiamies vaihtui pian jutun vireille tulon jälkeen, jolloin vastapuolen argumentitkin olivat lopulta hieman toiset kuin haastehakemuksessa alun perin. Yhtä kaikki ennakkoarviointini meni tässä tapauksessa pahasti pieleen.

Huono tuomio

Toiseksi syynä voi olla se, että tuomioistuin tekee huonon päätöksen. Tuomaritkin ovat ihmisiä ja tekevälle tietysti sattuu. Kun kuitenkin otetaan huomioon, että pääsääntöisesti kaikista alioikeuksien tuomioista voidaan valittaa hovioikeuteen, niin useimmiten oikea syy asiakkaan pettymykseen on kuitenkin jossain muualla kuin tuomioistuimen tuomiossa. Jos tuomiosta on luettavissa, että tuomari ei ole ymmärtänyt asiaa oikein, myös asianajajan on syytä olla itsekriittinen. Oliko haastehakemus alun perin kirjoitettu tarpeeksi selkeästi, oliko loppulausunto riittävän hyvä? Asianajajan työn eräs haaste on taito tunnistaa ja ottaa huomioon se, että tuomareiden kokemuksessa ja ammattitaidossa on eroja.

Aineellinen ja prosessuaalinen totuus

Kolmanneksi syynä ristiriitaan odotusten ja tuomioistuimen ratkaisun välillä voi olla se, että asiakas on jutussa oikeassa ja tuomioistuinkin ehkä ainakin aavistaa sen, mutta tuomioistuimen päätös ei vastaa tätä aavistusta, koska näyttöä ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Puhutaan siitä, että prosessuaalinen totuus ei vastaa aineellista totuutta. Ns. todistustaakkaa koskevat säännöt määrittävät sen, kumpi jutun osapuolista kärsii haitalliset seuraamukset siitä, että jokin asia jää näyttämättä toteen. Tässäkään tapauksessa jutun huono lopputulos ei saisi tulla asiakkaalle yllätyksenä. Asianajajan on tullut informoida asiakastaan siitä, että jos enempää todistelua ei ole saatavissa, jutussa saattaa käydä huonosti, vaikka asiakas ”oikeasti” onkin oikeassa. Itse näen asianajajan erääksi tärkeimmäksi tehtäväksi juuri sen, että oikeudelle esitetään kaikki se todistelu, millä asiassa voi olla merkitystä ja toisaalta huolehditaan siitä, että asiaa vain sekoittavaa tai epäolennaista todistelua ei esitettäisi. Eräs kollega sanoi taannoin ilmeisesti ainakin puolivakavissaan, että asianajajan tehtävänä on selvittää sotkuiset asiat ja sotkea selvät. Itseäni ei naurattanut ja tämäntyyppiset heitot eivät voi olla ammattikunnan maineelle eduksi.

Aineellisen ja prosessuaalisen totuuden ristiriitaa ei pystytä etukäteen täydellisesti koskaan eliminoimaan. Se, mitä voidaan tehdä, on esimerkiksi laatia kirjallisia sopimuksia ja esittää asioita muutenkin kirjallisessa muodossa aina kun se on mahdollista. Tässä mielessä sähköpostin käytön yleistyminen on ollut erittäin tervetullutta. Moni aikaisemmin pelkän suullisen viestinnän varassa ollut kanssakäyminen esimerkiksi liikesuhteissa on nykyisin jälkikäteen hyvin dokumentoitavissa sähköpostikirjeenvaihtona. Kirjallisilla todisteilla on tuomioistuimessa yleensä enemmän painoarvoa kuin suullisilla todistajankertomuksilla, koska todistajan kertomuksiin vaikuttavat esimerkiksi todistelun kohteena olevan tapahtuman ja todisteluhetken välillä kulunut (usein pitkäkin) aika ja todistajan asema suhteessa jutun osapuoliin.

Lopuksi

Onko siis niin, että asiakkaan odotusten ja tuomioistuimen päätöksen kohtaamattomuus johtuu edellä kirjoitettujen alaotsikoiden mukaisesti aina joko liian suurista odotuksista, huonosta tuomiosta tai siitä, että aineellinen totuus ja prosessuaalinen totuus eivät vastaa toisiaan? Ei ole, sillä yksi alaotsikko puuttuu. Kuten kunkin alaotsikon alla esitetystä voi havaita, korostan mielelläni hyvän asianajon ja asiakkaan riski-informoinnin merkitystä siinä, että asiakkaan odotukset ja tuomioistuimen päätös kohtaisivat. Asianajajat ovat paljon vartijoina toimiessaan yhteytenä asiakkaan ja tuomioistuimen välillä. Neljäs alaotsikko voisi siis olla ”huono asianajo ja asiakkaan riski-informoinnin laiminlyönti”.

Koska panostamme toimistossamme korostuneesti asianajotoiminnan laatuun, pyrimme ja uskomme siihen, että tuo neljäs alaotsikko ei meidän toimistomme kohdalla toteudu. Kaikkia juttuja ei voida voittaa, mutta laadukkaalla asianajolla asiakkaan riskit oikeudenkäynneissä minimoidaan.

Matti Kökkö

Päivitetty 20.7.2012