Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Tappiollisen liiketoiminnan myyminen

Jarkko Ruohola käsittelee artikkelissaan Miten onnistun yrityskaupassa? yrityskauppaa prosessina ja oikein toteaa, miten hyvissä ajoin kannattaa tarkastella yrityksen kehitys- ja muutostarpeita esimerkiksi organisaation osalta, jos omistajalla on mielessä yrityksen myyminen. Tässä kirjoituksessa käsitellään tilanteita, joissa myyjä toteaa, ettei se syystä tai toisesta saa toimintaa kannattavaksi, jolloin useimmiten on parempi ja yhteiskunnankin kannalta esimerkiksi konkurssia parempi vaihtoehto koettaa löytää ostaja yritykselle. 

Yleensä rahalla vaihdannan välineenä tarkoitetaan sitä, että myyjän ja ostajan välillä osakkeet vaihtavat omistajaa rahaa vastaan. Joskus kuitenkin on niin, ettei yritys ole myytävissä edes euron kauppahinnasta sen liiketoimintaodotusten tai esimerkiksi vastuiden vuoksi. Tällöin yritys voidaan myydä esimerkiksi jäljempänä tarkasteltavin ehdoin.

Velkataakan alentaminen
Kysymys on tietyllä tavalla kauppatavaran paketoimisesta, ja ehkä tästä syystä finanssikriisin yhteydessä puhuttiinkin niin sanotuista pre-pack-diileistä, joilla tarkoitettiin yhtiön velkarakenteen muokkaamista kaupanteon yhteydessä niin, että ostaja voi aloittaa liiketoiminnan kehittämisen pienemmän velkataakan rasittamana.

Finanssikriisin jälkeen Suomessa tehtiin varmasti toistakymmentä isoa kansainvälistä järjestelyä, joissa tyypillisesti useamman private equity -transaktion jälkeen kohdeyhtiön velkataakka oli käynyt niin suureksi, että liiketoimintaa voitiin jatkaa vain velkojen leikkauksen jälkeen (ns. haircut). Teknisessä mielessä tällaisiin kaupan kohteisiin, joissa pankit eivät halua laskea yritystä konkurssiin, voidaan rinnastaa tilanteet, joissa jokin vakavarainen yritys omistaa tytäryhtiön tai liiketoiminnan, jota ei vain toimenpiteistä huolimatta ole saatu käännettyä kannattavaksi. Tällöin asianajajaa ja mukana yleensä oleva taloudellista neuvonantajaa lähestytään usein yksinkertaisesti toiveella tehdä jotain sanomalla, että kaikki ideat ovat tervetulleita. Yrityksissä nimittäin osataan yleensä saneerata, ulkoistaa ja muuttaa toimintatapoja, mutta varsinaiset transaktioliitännäiset toimintamallit ovat monelle täysin uusia.

Lisäkauppahinta ja kaksivaiheinen kauppa
Kun lähdetään siitä, että yrityksen toimintaa voidaan jatkaa ilman konkurssia tai käynnistämättä lakiin perustuvaa yrityssaneerausta, on lähimpänä ajatus jakaa kauppahinta kahteen osaan niin, että miltei muodollisen peruskauppahinnan lisäksi ostaja, onnistuessaan liiketoiminnan kääntämisessä tulokselliseksi, suorittaa lisäkauppahintaa erityisen ansaintamallin (earnout) mukaan. Tällainen earnout-malli on usein voimassa muutaman vuoden, jolloin myyjä saa korvauksen ostajalle luovuttamastaan liiketoiminnasta kohdeyhtiön arvonnousun perusteella. Toinen vaihtoehto on joskus myydä yritys kahdessa osassa, jolloin käytännössä sovitaan sitovista put- ja call-optioista, joiden tarkoituksena ei suinkaan ole, että yritys voisi palautua alkuperäiselle omistajalleen kokonaisuudessaan, vaan että ostaja ostaa loputkin yrityksestä esimerkiksi 3–5 vuoden jälkeen. Myyjälle jääneiden osakkeiden arvo määräytyy tällöin ennalta sovitun kauppahintamekanismin mukaan. Sekä earnout- että joint venture -mallissa on joko kauppakirjassa tai erillisessä osakassopimuksessa sovittava, mikä on myyjän vaikutusmahdollisuus ostajan tapaan kehittää liiketoimintaa ja niin, ettei ostaja esimerkiksi ylisuurilla investoinneilla vesitä kauppahintamekanismin toimintaa myyjän näkökulmasta.

Jossain tapauksessa kaupan kohde saattaa olla sellainen, että siinä on helposti irrotettavaa omaisuutta tai ylikapitalisointia, jota tappiollinen liiketoiminta vuosittain syö. Tällaiset varat, oli sitten kysymys ylimääräisistä kassavaroista tai ylimääräisestä omaisuudesta, on kaupan yhteydessä irrotettava, jotta ostaja ei joudu sijoittamaan niihin varojaan, joita tarvitaan liiketoiminnan kehittämiseen. Tällöin lähtökohtana voi esimerkiksi olla, että kaupanteko ajoitetaan tilikauden vaihteeseen niin, että ylimääräiset varat voidaan jakaa osinkona, tai joskus niin, että varoja jaetaan välitilinpäätöksen perusteella tai tilikautta muutetaan järjestelyjen mahdollistamiseksi.

Joskus myyjä jää rahoittamaan
Joskus myyjä joutuu rahoittamaan kauppaa antamalla lainaa ostajalle tai jäämällä kaupan kohteen velkojaksi sen sijaan, että konsernin saamiset tavanomaiseen tapaan järjesteltäisiin kaupan toteuttamisen yhteydessä. Tällainen myyjän laina, tuttavallisemmin vendor note, voi luonteeltaan olla kiinteämääräinen laina tai sopimus saatavasta, jonka arvo leikkaantuu osittain tai kokonaan, jos ostaja ei onnistu liiketoiminnan kannattavuuden kääntämisessä. Tässä en ota kantaa siihen, miten myyjän kirjanpidossa tällaista saatavaa tulee käsitellä ja millaisia veroseuraamuksia siihen liittyy, toisin sanoen onko saatava arvoltaan sellainen, että se tulee täysimääräisesti huomioida luovutusvoitto- ja/tai varainsiirtoverotuksessa. Edelleen voidaan kauppahintamekanismiin vaikuttaa muun muassa sillä, että myyjä jää vakuuksien osalta osittain kiinni kaupan kohteeseen ja vakuudet vapautetaan vasta myöhemmin, mutta melko harvinaisena tällaista vaihtoehtoa on pidettävä.

Edellä mainittujen teknisten ratkaisuvaihtoehtojen lisäksi kannattamattoman yrityksen myyntiprosessi on yleensä huomattavan vaikea ja pitkäkestoinen, sillä yleensä tarjolla on myös puhtaita spekulantteja, jotka koittavat esimerkiksi ostaa yrityksen vain saadakseen sen vaihto-omaisuuden, ilman aitoa kiinnostusta ottaa vastuulleen pitkällä tähtäimellä henkilökuntaa ja kehittää yhtiötä millään tavalla aikaisemmalta pohjalta. Lisäksi kaupan kohteesta voivat olla kiinnostuneet erityiset riskisijoitusrahastot, jotka tarjoavat käyttöpääomarahoituksen ja yhdessä johdon kanssa pyrkivät malliin, jossa myyjä on mukana takaamassa omalla tavalla jatkuvuutta jonkin ylimenoajan, mutta sen jälkeen onnistuneen turnaroundin jälkeen ostajalla on oikeus kasvattaa omistusosuuttaan kaupassa sovittujen optioiden perusteella.

Asetelmassa tunnistettava osapuolten lähtökohdat
Yhteenvetona voi sanoa kannattamattoman liiketoiminnan myymisessä olevan kysymys myyjän kannalta tappioiden kertymisen katkaisemisesta ja riskin rajoittamisesta ja kapseloinnista, sillä toiminnan alasajokustannukset ja omaisuuden konkurssityyppinen realisointi tulee miltei aina kalliimmaksi kuin liiketoiminnan myyminen ehdoin, jotka hetkellisesti saattavat tuntua karvailta. Ostajan kannalta tarkastelukulma on helpompi. Ostaja voi nähdä suuriakin synergiaetuja, mahdollisuuksia omien markkinointi- ja hallinnon kulujen kattamiseen ja tällöin myös ostajan on hyväksyttävä, että sen on jaettava osa saamastaan hyvästä myyjälle jo kaupantekohetkellä sovittujen ehtojen mukaisesti. 

 

Lisätty 7.2.2017