Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Blogi

Tämä on Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:n blogi. Kirjoittajina toimivat toimistomme asianajajat ja kirjoitukset käsittelevät juridisia aiheita laidasta laitaan - joskus vähän laidan ulkopuoleltakin. Otamme kiinni ajankohtaisiin aiheisiin ja nostamme esiin mielenkiintoisia kysymyksiä myös ei-niin-ajankohtaisista juridisista aiheista.

Vastuu

Tagit

22.11.2017 - Iiro Hollmén -

Tyhjä vuokramökki - käyttämättä vai omistajan käytössä?

Yhtiön omistuksessa olevat vapaa-ajan asunnot ja veneet ovat perinteisesti olleet yleisiä kiistanaiheita verotarkastusten yhteydessä. Monelle yhtiölle ja yhtiöiden omistajille on tullut ikäviä yllätyksiä, kun yhtiön omistama lapinmökki tai muu vastaava vapaa-ajan huvituksia mahdollistava omaisuus on johtanut peitellyn osingonjaon verotukseen ja siten lisäveroihin yhtiölle ja osakkaille. Taustalla tässä on verottajan tapa jakaa yhtiön omistaman mökin käyttö yhtiön ja sen osakkaiden välillä.

Yhtiön omistaman mökin tyhjänä oleminen on voinut aiheuttaa lisäveroja osakkaille. Jos yhtiö ei ole aktiivisesti ja todistettavasti pyrkinyt vuokraamaan mökkiä ulkopuolisille, katsoo verottaja lähtökohtaisesti, että mökki on ollut osakkeenomistajan käytössä myös sellaisina aikoina, jolloin mökki on tyhjillään. Osakkaan tulisi maksaa yhtiölle tyhjistä viikoista käypää vuokraa tai tällainen etu tulisi käsitellä osakkaan saamana etuna. Jos näin ei ole menetelty, on tyhjä mökki verotettu osakkaalla peiteltynä osingonjakona. Ja vastaavasti yhtiö on voinut vähentää verotuksessa mökin kustannuksista verotuksessa vain sen suhteellisen osuuden, jolloin mökki on ollut vuokrattuna ulkopuoliselle.

Lapinmökkien verokohtelu sai uutta ohjeistusta, kun KHO otti viime elokuussa kantaa yksityishenkilön omistaman mökin verotukseen. Kyseisessä tapauksessa yksityishenkilö oli alun perin käyttänyt hiihtokeskuksen lähellä sijaitsevaa mökkiä yksinomaan itse. Muutamien vuosien yksityiskäytön jälkeen hän oli tehnyt ammattimaisen välittäjän kanssa sopimuksen mökin välittämisestä vuokrattavaksi. Mökki oli vuokrattavissa välittäjän varausjärjestelmän kautta ja mökin omistajan oli myös käytettävä tätä varausjärjestelmää varatessaan mökin omaan käyttöönsä. Näin toteutettunakaan vuokraustoiminta ei vakuuttanut verottajaa.

Vuonna 2012 mökki oli ollut vuokrattuna 105 vuorokautta ja omistaja oli käyttänyt mökkiä itse 70 vuorokautta. Muun osan vuodesta mökki oli tyhjillään. Verottaja kuitenkin hyväksyi vuokratulojen vähennykseksi vain sen osan kuluista, joka vastasi niitä päiviä, jolloin mökki oli vuokrattuna. Tyhjillään olo kuului siis verottajan mielestä rinnastaa omistajan omaan käyttöön, vaikka mökki oli koko tyhjillään olon ajan ollut vapaasti ulkopuolisten varattavissa varausjärjestelmässä. Hallinto-oikeus oli verottajan kanssa samaa mieltä ja perusteli ratkaisuaan mm. sillä, että mökki oli alun perin hankittu omistajan yksityiskäyttöön ja mökki oli olisi ollut omistajansa varattavissa tyhjillään oloaikanakin.

KHO kuitenkin päätyi verovelvollisen kannalle. KHO totesi, ettei mökin alkuperäisellä hankintatarkoituksella ole merkitystä ja asiassa kuuluu tarkastella sitä, missä käytössä mökki on ollut kyseisenä vuotena. KHO katsoi, että mökkiä oli käytetty pääasiassa tulonhankkimistoiminnassa ja kuluista sekä poistoista vähennyskelpoista oli myös se osa, joka vastasi päiviä, jolloin asunto oli verovuoden aikana ollut tyhjillään.


17.11.2017 - Juho Lakkala -

Liiketoimintakielto tehostuu – Mikä muuttuu?

Liiketoimintakieltoa koskevan lain soveltamisalaa laajennetaan.

Nykyisen voimassa olevan liiketoimintakieltolain henkilöpiiri, jolle liiketoimintakielto voidaan määrätä, on rajattu. Liiketoimintakieltoon voidaan lain mukaan määrätä yksityinen elinkeinonharjoittaja, jonka harjoittamasta liiketoiminnasta on kirjanpitolaissa säädetty kirjanpitovelvollisuus, avoimen yhtiön yhtiömies, kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies ja eurooppalaisen taloudellisen etuyhtymän henkilöjäsen sekä se, joka on yhteisön hallituksen jäsenenä tai toimitusjohtajana taikka muussa siihen rinnastettavassa asemassa, samoin kuin se, joka tosiasiallisesti johtaa yhteisön tai säätiön taikka ulkomaisen sivuliikkeen toimintaa taikka hoitaa sen hallintoa.

Lainmuutoksen myötä lain soveltamisala laajenee koskemaan ammattitoimintaa harjoittavia yksityisiä elinkeinonharjoittajia.  Jatkossa liiketoimintakielto voidaan kohdistaa yksityiseen elinkeinonharjoittajaan riippumatta siitä, harjoittaako tämä ammatti- vai liiketoimintaa. Vastaavan kaltainen uudistus on tehty kirjanpitolakiin ja tarkoituksena onkin yhdenmukaistaa liike- ja ammattitoiminnan harjoittajien kohtelua. Muutosta on peruteltu myös harmaan talouden torjunnan kannalta.

Liiketoimintakiellon määräämisen perustetta muutetaan myös. Jatkossa liiketoimintakiellon määräämisen perusteena ei voi olla lakisääteisten velvollisuuksien olennainen laiminlyöminen, mikäli laiminlyönti johtuu pelkästään maksukyvyttömyydestä. Usein verojen ja muiden julkisoikeudellisten maksujen laiminlyöminen johtuu siitä, että yritystoiminta muuttuu kannattamattomaksi eikä yrittäjä sen vuoksi pysty hoitamaan velvoitteitaan.

Uudistuksen myötä mm. vero-, tulli-, ulosotto- ja palkkaturvaviranomaisille annetaan syyttäjän lisäksi oikeus pyytää liiketoiminnan edellytysten tutkintaa poliisilta tai tulliviranomaiselta. Myös konkurssipesän hoitajalla on oikeus tehdä tutkintapyyntö. Edellä kuvattujen tahojen pyytämä liiketoimintakieltoa koskeva tutkinta on rajattu koskemaan liiketoimintaan liittyvien lakisääteisten velvollisuuksien olennaisesta laiminlyönnistä johtuvia tilanteita, joissa ei ole syyllistytty rikolliseen menettelyyn.

Päättyneiden liiketoimintakieltojen osalta muutoksella laajennetaan esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän oikeutta saada tietoa näistä. Liiketoimintakiellosta annettua lakia muutetaan siten, että poliisin lisäksi muille esitutkintaviranomaisille annetaan poliisin tavoin oikeus saada liiketoimintakieltorekisteristä tietoja päättyneistä liiketoimintakielloista. Lakia muutetaan myös siten, että syyttäjän oikeutta saada tietoja päättyneistä liiketoimintakielloista laajennetaan.

Muutosten avulla viranomaisten mahdollisuudet puuttua elinkeinotoimintaan liittyvien lakisääteisten velvollisuuksien olennaisiin laiminlyönteihin paranevat. Liiketoimintakiellon tehostaminen on yksi harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntakeinoja. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa muutos tulemaan voimaan 15.1.2018.


15.11.2017 - Kimmo Tenhovirta -

Terveisiä Baltimoresta!

Toimistomme liittyi keväällä Alfa International -nimiseen kansainväliseen asianajotoimistojen yhteistyöverkostoon ja pari viikkoa sitten osallistuin ensimmäistä kertaa Alfan ”Annual Business Meeting”iin yhdessä @Jalkasmikkon kanssa. Kokous pidettiin Baltimoressa, USA:ssa. Baltimorehan tunnetaan The Wire -TV-sarjan tapahtumapaikkana ja se on myös maineeltaan sarjan kaltainen, väkivaltainen ja täynnä huumeidenkäytöstä johtuvista sosiaalisista ja terveydellisistä ongelmista kärsiviä ihmisiä. Meidän kokouspaikkamme oli sijoitettu kuitenkin kaupungin rauhallisemmalle puolelle, joten me emme joutuneet todistamaan sen kummempaa kurjuutta kuin puolipilvistä säätä.

Osallistujia kokouksessa oli toista sataa, joista noin kaksi kolmasosaa USA:sta ja loput ympäri maailmaa. Euroopasta osallistujia oli noin parikymmentä, joista Mikko ja minä ainoina Pohjoismaista.

Kokouksessa nostettiin esiin monia tärkeitä asioita, joista erityisesti amerikkalaisia kiinnosti asianajajakunnan diversiteetti. Lähinnä kiinnostuksen kohteena oli se, miten asiakkaat suhtautuvat asianajotoimistoihin, jotka ottavat huomioon etnisten, uskonnollisten ja sukupuolivähemmistöjen aseman ja luovat näille etenemismahdollisuuksia ja näin tekevät itsestään houkuttelevan sekä asiakkaiden silmissä että myös alalle pyrkivien lahjakkaiden juristien joukossa. Meillä suomalaisilla, jotka olemme eläneet pitkän ajan suhteellisen homogeenisessa yhteiskunnassa, on tällä alalla erityisen paljon opittavaa. Tämä ei koske ainoastaan meitä asianajajia, vaan koko yhteiskuntaa.

Kokouksessa pyrittiin myös parantamaan eri jäsentoimistojen välistä yhteistyötä ja tietojenvaihtoa ja pohdittiin erilaisia mahdollisuuksia nuorten asianajajien motivoimiseen ja palkitsemiseen sekä Alfan ja sen eri jäsentoimistojen tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Ja totta kai, amerikkalaiseen tapaan illallisella palkittiin vuoden Alfa -toimisto sekä annettiin erityinen kunnianosoitus Alfan kansainvälisestä rekrytoinnista vastanneelle henkilölle, joka nyt jää eläkkeelle sekä omasta asianajotoimistostaan että Alfan toiminnasta. Illallistapahtumat olivat kaikin puolin mukavia, mutta aikaeron rasittamia. Nukkumatti tuli aikaisin.

Kokouksen tärkein anti oli kuitenkin kollegojen tapaaminen eri puolilta maailmaa. Kävin mielenkiintoisia keskusteluja niin newyorkilaisten, alabamalaisten kuin seattlelaistenkin asianajajien kanssa erityisesti maidemme välisistä eroista yhteiskunnan toiminnassa ylipäätään, lainsäädännössä sekä yksityiskohtaisissa juridisissa kysymyksissä, puhumattakaan ilmastosta. Myös USA:n istuva presidentti vilahteli puheissa suhteellisen taajaan. Oikeudenkäyntiasianajaja Arkansasista ihmetteli Suomessa aseella tapahtuvien väkivallantekojen vähyyttä ja teoista saatavien tuomioiden ”keveyttä”; kuten tiedämme, heillä ampumistapaukset ovat arkipäivää ja niistä langetetut tuomiot ankaria. Tapasin myös muun muassa australialaisia, taiwanilaisia, perulaisia ja korealaisia kollegoita, jotka puolestaan kertoivat omia näkemyksiään omasta oikeuskulttuuristaan. Eurooppalaiset kollegamme olin tavannut pääosin jo viime kesänä, joten jutustelu heidän kanssaan oli enemmänkin ”vanhojen” muistelua kuin toisiimme tutustumista.

Mistä pääsemmekin siihen, mitä hyötyä kansainväliseen yhteistyöverkostoon kuulumisesta on. Jäsenenä meillä on kontakti kollegaamme lähes kaikkialle maailmassa. Kun vielä tunnemme suurimman osan verkoston jäsenistä henkilökohtaisesti, on yhteydenotto puolin ja toisin huomattavasti luontevampaa kuin jos joutuisimme etsimään vaikkapa uruguaylaista asianajajaa pystymetsästä. Näin ollen pystymme tarjoamaan asiakkaillemme kaikki liikejuridiset palvelut kaikkialla maailmassa ja voimme taata, että jokainen toimeksianto hoidetaan ensiluokkaisesti, vaikka emme itse olekaan juttua hoitamassa. Voikin melkein sanoa, että olemme oikeasti ja aidosti kaikkialla maailmassa toimiva asianajotoimisto. 

 


7.11.2017 - Jyrki Prusila -

Omistajaohjauksesta ankkuriomistukseen

Jäin miettimään, mitähän tarkoitettiin, kun Talouselämän pääkirjoituksessa (27.10.2017) siteerattiin valtion omistajaohjauksen päällikön Eero Heliövaaran todenneen Facebook-kirjoituksessaan, että ”jotta tässä tehtävässä menestyy, täytyy olla vähän hullu”. Pääkirjoitustoimittaja viittasi lisäksi tarvittavaan rautaiseen ammattitaitoon avaamatta sen enempää, mikä muu viesti kirjoitukseen oli sisältynyt. En usko, että kysymys oli mistään muusta kuin tehtävän vaatimasta integriteetistä ja sen myötä riskinotosta. Riskin hyväksyminen tehtävään hakevan kannalta voi olla ajattelematonta tai harkittua, mutta yllätyksenä sen ei pitäisi tulla. Omistajaohjauksessa on epäilemättä kysymys yhdestä niistä avainpaikoista, joissa pitäisi kyetä linjaamaan, mitä omistamisen tulisi tarkoittaa sekä osakkeenomistajan että yhtiön kannalta.

Yksittäisen sijoittajan on pörssiosakkeiden osalta useimmiten helppo tehdä valinta vaihtoehtojen myy, pidä tai lisää välillä. Usein omistajuuteen kuitenkin sisältyy muita tekijöitä, jotka vaikeuttavat valintaa. Taulusta, arvoesineestä, maatilasta tai muusta on helppo ajatella sen olevan vain kulloisellakin omistajallaan lainassa. Sanotaankin, että omistuksesta ei luovuta, vaan se siirtyy.  Vastaavasti voi ajatella, että on omistajia, joilla on yhtiön kannalta omistusosuuttaan suurempi merkitys, ja vastaavasti yhtiöitä, jotka omistaja haluaa omistaa muihin sijoituksiinsa tai esim. yhteiskunnallisiin toimintoihin liittyen.

Olen lähtökohtaisesti kaiken holhouksen vastustaja, ihmettelen yritystukia ja kannatan yritysten välitystä kilpailua. Samoin ajattelevat useimmat tuttavistani. Kuitenkin olemme väitelleet vuosien varrella telakkateollisuuden tulevaisuudesta, lentoyhtiön omistuksesta ja esimerkiksi erilaisista energia-alan järjestelyistä. Tuntuu, että nopealiikkeiset ja päätöksentekoon kykenevät liikemiehet olisivat jo moneen kertaan sulkeneet telakat täysin mahdottomana business casena. Vastaavalla logiikalla miltei jokaisen karjataloustilan isännän tai emännän olisi jo tullut todeta, ettei sukupolvenvaihdokseen jää enää mitään kirjattavaa.

Mutta on onneksi näitä caseja, jotka osoittavat muuta. Ilmeisesti valtion väliaikainen omistus telakkateollisuudessa oli välttämätön ja onneksi lyhytaikainen vaihe, jolla toiminta pelastettiin. Kaivosteollisuudessa mukaantuloa voi perustella vahingon rajoittamisella ja joillain kuitenkin hyvin suhdanneriippuvaisilla liiketoimintamahdollisuuksilla. Vastaavasti valtio on kerran tullut esimerkiksi Elisan omistajaksi, kun omistus olisi muuten luisunut tavallista suurempina spekulantteina pidetyille omistajille. Tämänkin pelastusoperaation tuloksena syntynyt omistus on jatkunut jo finanssikriisin alkuajoista lukien. Se tuntuu oudolta. Suorastaan pistää korvaan, kun entinen Helsingin Puhelinyhdistys tulee rinnastetuksi valtionyhtiöihin puhuttaessa esim. johdon palkitsemisesta, valtion omitusosuus on hiukan yli 10 %. Ja entä lentoyhtiö? Riittäisikö vaikutusvaltaan pienempi omistus? Nyt lehtitietojen mukaan näyttää mahdolliselta, että enemmistöomistusta pidetään täytenä määräysvaltana. Toki yhtiökokouksessa 50 % osakkeista + 1 osake tuo määräysvallan, mutta luulisi politiikkojen jo omista piireistään huomanneen, ettei muiden huomiotta jättäminen määräysvaltaa käytettäessä johda hyvään kehitykseen. 

Jonkinlaisena synteesinä edellä olevasta tulisi mielestäni pohtia syvemmin ankkuriomistuksen merkitystä. Tällä tarkoitan nimenomaan vähemmistöomistuksiin perustuvaa suurta vaikutusvaltaa, jota käytetään pitkäjänteisesti, vuosien kvartaalein ja vailla riippuvuussuhdetta kulloisestakin poliittisesta ilmapiiristä.

Täytynee myöntää, että Ruotsissa tämä asia on osattu kauan, joskaan ei mitenkään ikiaikaisesti. Ei Wallenbergien Investor ole sataa vuotta vanhempi, ja monet muut omistajaryhmät ovat niin ikään tulleet merkittäviksi vasta 1900-luvun loppupuolella. Nyt kun sekä Jakob että Marcus Wallenberg ovat juuri olleet Suomessa esillä lyhyiden esitelmien tai haastattelujen vuoksi, on muistettu Wallenbergien ja Kekkosen yhteys. Sehän tavallaan teollisten projektien (ainakin autotehdas, lentokoneet ja hissit) ohella huipentui Kekkosen päätökseen antaa ulkomaalaiselle vuorineuvoksen arvonimi.

En kuitenkaan antaisi Kekkoselle kunniaa ankkuriomistusajatuksen tuomisesta Suomeen, sillä motiivina oli kai pikemminkin se, että Suomen valtion teollisuusyritykset ja Wallenbergiläiset yhtiöt toimivat yhteistyössä vastapainona liikepankkien omistusverkostoille, joilla omistettiin teollisuutta. Näistä yhteistyökuvioista muodostui kuitenkin ankkuriomistukselta näyttäviä rakenteita, kun yhtiöitä on järjestelty uudestaan vanhojen rintamalinjojen poikki. Mitään vastapooliajattelua ei enää myöskään ole, kun suurten yritysten lukumäärä kullakin toimialalla on supistunut ja kilpailijat ovat ulkomailla.

Ankkuriomistaminen on tulosten perusteella hyvä asia. Tällaisia yksityisiä keskittymiä on nyt onneksi syntynyt myös Suomeen, ja väittäisin, että jopa valtion myötävaikutuksella. Kymmenen prosentin omistus on verotuksellisesti tehokas, ja yritysten pääkonttorien pysyminen täällä edesauttaa liikkeenjohdollisen osaamisen säilymistä Suomessa.

Omistamisen kehityksessä on hyväksyttävä tietty hitaus, jos sillä varmistetaan ankkuriomistuksen edut. Ankkuriomistusta ja sen edellytyksiä kannattaisi tutkia. Omistajaohjaukseen tarvitaan Yes, Minister -tyyppinen henkilö englantilaisen televisiosarjan merkityksessä ja poliitikoille ohje olla keräämättä julkisuutta yksittäistä yhtiötä koskevilla kannanotoillaan.     


3.11.2017 - Laura Leppä-Aro -

Fortumin ja Uniperin yrityskauppa – mistä on kyse lainsäädännöllisestä näkökulmasta?

Uutisissa on syyskuun lopusta lähtien saatu mielenkiinnolla seurata Fortumin ja Uniperin taistelua Uniperin osakkeista. Muun muassa Helsingin Sanomat uutisoi 26.9.2017, että Fortum sopi saksalaisen E.onin kanssa energiayhtiö Uniperin kaupasta, jota oli ilmeisesti suunniteltu jo vuosia. Fortum ostaa E.onilta 47 % prosentin omistusosuuden Uniperista. Lisäksi Fortum joutuu tekemään Saksan yrityskauppalainsäädännön vuoksi julkisen ostotarjouksen kaikista lopuistakin Uniperin osakkeista. Mielenkiintoisen kaupasta on tehnyt Fortumin ja Uniperin välinen julkinen riitely. Keskiviikkona 1.11 Helsingin Sanomissa julkaistiin Uniperin toimitusjohtajan allekirjoittama viesti, jossa kyseenalaistettiin koko kauppa. Mistä kuitenkin koko ostotarjousprosessissa on kyse? Mitä tarkoittaa julkinen ostotarjous ja miksi Fortum joutui tekemään ostotarjouksen lopuistakin osakkeista? Kauppaan sovelletaan Saksan lainsäädäntöä, mutta alla kerrotaan Suomessa tapahtuvista ostotarjouksista suomalaisen lainsäädännön mukaan.

Suomessa arvopaperimarkkinalaki sääntelee julkisia osakeyhtiöitä koskevia vapaaehtoisia sekä pakollisia julkisia ostotarjouksia, jotka ovat yksi yrityskaupan muoto. Vapaaehtoisessa julkisessa ostotarjouksessa julkinen osakeyhtiö tarjoutuu vapaaehtoisesti ostamaan jonkin pörssiyhtiön osakkeet, joko osittain tai kokonaan. Useimmiten ostotarjous tehdään kaikista osakkeista. Pakollisesta julkisesta ostotarjouksesta puhutaan silloin, kun osakkeenomistaja joutuu arvopaperimarkkinalain säännösten vuoksi tarjoutumaan ostamaan omistamiensa osakkeiden lisäksi loputkin kohdeyhtiön osakkeista. Tämä velvollisuus syntyy silloin, kun osakkeenomistajan omistus kasvaa yli 30 prosentin tai 50 prosentin kohdeyhtiön äänimäärästä.

Vapaaehtoisia ostotarjouksia on kahdenlaisia, niin sanottuja vihamielisiä tai tämän vastakohtia, kutsutaan näitä vapaasti suomennettuna vaikka ystävämielisiksi. Termit tulevat englanninkielestä, jossa käytetään termejä hostile takeover sekä friendly takeover. Normaalisti tarjouksentekijän sekä kohdeyhtiön hallitukset sopivat keskenään yrityskaupasta, jolloin mitään vihamielisyyksiä ei synny ja molemmat yhtiöt ovat tietoisia ja neuvottelevat mahdollisesta yrityskaupasta. Vihamielisestä yritysvaltauksesta puhutaan silloin, kun tarjouksentekijä ei ennen ostotarjouksen julkistamista neuvottele kohdeyhtiön hallituksen kanssa aiotusta yrityskaupasta.

Syy, miksi vapaaehtoiset ostotarjoukset tehdään usein kaikista kohdeyhtiön osakkeista, johtuu arvopaperimarkkinalain 11 luvun 21 §:stä. Sen mukaan velvollisuutta tehdä pakollinen ostotarjous ei synny silloin, kun arvopaperit on hankittu julkisella ostotarjouksella, joka on tehty kaikista kohdeyhtiön osakkeista.

Osakkeenomistajia ei voida pakottaa hyväksymään ostotarjousta ja jokainen osakkeenomistaja harkitsee itse, myykö se omistamansa osakkeet tarjouksentekijälle. Mielenkiintoista nähdä, miten Fortumin ja Uniperin välisessä niin sanotussa hostile takeoverissa käy.


31.10.2017 - Juha Auvinen -

Onko useampi nimi turva pienen ihmisen?

Hallitus antoi syyskuussa 2017 esityksen uudeksi nimilaiksi – tarkemmin sanottuna etu- ja sukunimilaiksi. Esityksen tavoitteena on saattaa lainsäädäntö vastaamaan yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia.

Gösta Sundqvist tosin ennakoi asiaa jo vuonna 1996. Hän muotoili asian Leevi and the Leavings -yhtyeen laulussa Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen seuraavasti: ”Lienee useampi etunimi turva sen pienen ihmisen”. Jos uusi laki astuu kaavailujen mukaan voimaan, etunimiä voi antaa lapselle kolmen sijasta neljä – ei kuitenkaan viittä, kuten yllä mainitussa laulussa. Tosin tässä on pieni kikkailun paikka, jos tosiaan haluaa antaa useampia nimiä. Nimistä voi tehdä ns. kaksoisnimiä, kuten Juhamatti, Mattiesko, Marianna tai tuo laulussakin esiintynyt Ellinoora jne. Tällöin yhdestä saakin kaksi.

Vaikka valinnanvapautta lisätään etunimien osalta ja vaikka etunimen ei enää edellytetä olevan kotimaisen nimikäytännön mukainen (uutta etunimeä arvioidaan suhteessa kaikkiin Suomessa käytössä oleviin etunimiin), mitä tahansa nimeä lapselle ei edelleenkään voi antaa. Etunimeksi ei voida hyväksyä nimeä, joka on sopimaton tai jonka käyttö muutoin voi aiheuttaa ilmeistä haittaa. Jos kyseessä on täysi-ikäisen henkilön oma nimenmuutos, arviointikriteerit ovat hieman löysemmät. Kansainvälistymisen rinnalla pyritään kuitenkin edelleen turvaamaan perinteisen kotimaisen nimikulttuurin säilymistä.

Etunimien sukupuolisidonnaisuudesta ei luovuta. Lakiesityksen mukaan sukupuolijaottelu on merkittävä osa henkilön tunnistamista sosiaalisessa kanssakäymisessä ja osa henkilötunnuksen muodostumistapaa. Väestötietojärjestelmään on tosin jo nyt merkitty joukko (perinteisiä) nimiä, joiden ei voida katsoa vakiintuneen vain jommankumman sukupuolen nimiksi. Tällaiset nimet ovat edelleen molempien sukupuolten käytettävissä.

Myös sukunimien osalta lakiehdotus esittää lievennyksiä. Esityksen mukaan kahdesta eri sukunimestä voitaisiin muodostaa sukunimiyhdistelmä. Näin laki mahdollistaisi nimiyhteyden lasten ja molempien vanhempien välille tilanteissa, joissa vanhemmilla ei ole yhteistä sukunimeä. Toki puolisot voisivat edelleen valita myös yhden, yhteisen sukunimen, joka siirtyy sellaisenaan lapselle.

Niin ikään sukunimen valinnassa pyritään sallimaan kansainvälisten perhetilanteiden huomioon ottaminen. Alaikäisen lapsen sukunimi voi myös seurata vieraan valtion nimikulttuuria. Ehdotuksen mukaan lapsen sukunimeksi voidaan valita vanhemman tai isovanhemman nimestä tai molempien nimistä muodostettu sukunimi tai sukunimiyhdistelmä, jos vanhemmilla on kansalaisuutensa, avioliittoonsa tai muun niihin rinnastettavan seikan perusteella yhteys vieraaseen valtioon.

Lakiesityksen mukaan pitkäkestoisessa avoliitossa elävät voisivat saada erillisestä hakemuksesta yhteisen sukunimen tai sukunimiyhdistelmän. Näin puolisoilla on mahdollisuus muodostaa nimiyhteys toisiinsa ja samalla säilyttää oma nimensä. Edelleen avopuolisot voivat hakea yhteistä sukunimeä, jos heillä on yhteinen lapsi tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. 

Nimiasioihin liittyviä päällekkäisiä viranomaistoimintoja karsitaan ja nimihakemusten käsittelyaikoja lyhennetään. Samalla menettelyä yksinkertaistetaan. Lisäksi työnjakoa maistraattien ja nimilautakunnan välillä selkeytetään. Esityksessä ehdotetaan nimilautakunnalle lähetettävät nimiasiat rajattavan vain sellaisiin ilmoitus- ja hakemusasioihin, joiden käsittelyssä nimilautakunnan tarjoama asiantuntemus tulee tehokkaimmin käyttöön.

Nimen ilmoittamista ja muuttamista varten luodaan sähköiset palvelut. Tavoitteena on, että yksinkertaiset ilmoitusasiat ja nimenmuutokset, kuten lapsen nimen ilmoittaminen ja nimenmuutoshakemuksen tekeminen, voidaan tehdä sähköisen järjestelmän avulla. Jos myönteistä päätöstä ei kyetä antamaan automaattisesti tai jos päätöksenteko vaatii harkintaa lain edellytysten täyttymisestä, asia siirtyy maistraatin ratkaistavaksi. Nimen ilmoittaminen tai muuttaminen olisi kuitenkin mahdollista myös henkilökohtaisesti asioiden taikka paperisten tai sähköisten lomakkeiden avulla kuten nykyisin.

Tarkoitus on, että laki astuu voimaan vuoden 2019 alusta. Jää nähtäväksi tuleeko näitä Laura Jenna Ellinoora Alexandroja.

 


27.10.2017 - Jarkko Ruohola -

Maailman asianajajat koolla

Asianajajien kansainvälinen järjestö on nimeltään International Bar Association (IBA). Sen jäseniä ovat käytännössä kaikkien maailman valtioiden kansalliset asianajajaliitot sekä lisäksi suuri joukko yksittäisiä asianajajia, jotka ovat halunneet liittyä IBAan henkilöjäseninä. Järjestöllä on monia oikeusvaltion ja oikeusturvan edistämistä koskevia hankkeita, minkä lisäksi se järjestää vuosittain useita kymmeniä koulutustilaisuuksia eri puolilla maailmaa.

IBAn suurin yksittäinen tapahtuma on vuosikonferenssi. Se järjestettiin tänä vuonna lokakuun alkupuolella Sydneyssä. Koska Australiaan on pitkä matka kaikkialta, oli osallistujia tavallista vähemmän, runsas 4.000. Yhteisten avajais- ja päättäjäisjuhlallisuuksien lisäksi viikon pituinen konferenssi koostuu lukuisista rinnakkaista työskentelyrupeamista. Usein kyseessä on paneelikeskustelu, jossa alustajina ja paneelin jäseninä on 4 - 6 asianajajaa, tuomaria, professoria tai esim. asiakkaiden edustajaa.

Itse osallistuin lähinnä asianajajaliittojen toimintaa koskevaan työskentelyyn. Tavoitteena on, että paneelit edustaisivat eri maanosia ja oikeusjärjestyksiä. Se johtaa välillä keskustelun rikkonaisuuteen, kun yleisöstä kysymyksen esittävä singaporelainen ei välttämättä lainkaan ymmärrä hondurasilaisen panelistin esityksen pohjana olevaa oikeusjärjestelmää. Muutaman vuoden konferenssikokemuksen perusteella olen kuitenkin sitä mieltä, että maailman asianajajilla on paljon enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Tämän vuoden keskusteluissa esillä olivat varsinkin riippumattomuus, luottamuksellisuus ja esteettömyys.

Suomen Asianajajaliiton missio on: asianajaja turvaa oikeusvaltion. Kaikkialla asiaa ei ehkä ole ilmaistu samalla tavalla, mutta asianajajat ovat kaikissa maissa oikeusvaltion puolustajia tai ainakin heillä pitäisi olla mahdollisuus siihen. Yksi oikeusvaltion keskeinen tunnusmerkki on asianajajakunta, joka on täysin riippumaton valtion toimielimistä. Asiakkaan oikeuksia suhteessa asianajajaan turvaa valvonta, jonka myös tulee olla riippumatonta esim. oikeusministeriöstä. Joissakin maissa on viime aikoina heikennetty tätä riippumattomuutta, ja esimerkiksi Kiinassa se ei valitettavasti vielä toteudu kuin juhlapuheissa. Silti Kiinassakin on monia asianajajia, jotka puolustavat asiakkaidensa oikeuksia valtion mielivaltaa vastaan, usein oman turvallisuutensa uhalla.

Asianajajien riippumattomuuden yksi peruspilari on, että asianajotoimistoa voivat omistaa vain siinä työskentelevät asianajajat. Joissakin maissa, kuten Australiassa, on pidetty tarpeellisena luopua tästä vaatimuksesta ja asianajotoimistoja on jopa listautunut pörssiin. Oli surullista kuulla, miten pörssinoteerattu australialainen asianajotoimisto oli kasvua ja osakekurssin nousua tavoitellessaan ottanut liian suuria riskejä ja joutunut suuriin vaikeuksiin, mikä oli vaarantanut myös asiakkaiden toimeksiantojen hoitamisen.

Asianajajan ja hänen päämiehensä välisen yhteydenpidon tulee olla ehdottoman luottamuksellista. Tässä ei ole kysymys asianajajan vaan asiakkaan oikeusturvasta. Jotta asiakas voi saada oikeat neuvot ja toimintaohjeet, hänen tulee voida kertoa asianajajalleen kaikki asiaan liittyvät seikat, ilman että täytyy pelätä niiden joutumista viranomaisten tietoon esim. puhelinkuuntelun tai kotietsinnän yhteydessä. Tässä suhteessa vaikkapa Islanti on ikävä esimerkki siitä, että länsimaissakin tuo keskeinen periaate voi päästä unohtumaan.

Asianajajan tulee olla täysin esteetön hoitamaan asiakkaansa antamaa toimeksiantoa. Monissa maissa juridisia palveluja tarjoamaan on ilmaantunut yrityksiä, jotka eivät ole asianajotoimistoja ja joita siten eivät koske mm. esteettömyysvaatimukset. Tällaisia palveluntarjoajia käyttävät ihmiset ja yritykset eivät ymmärrä omaa parastaan: jos olisit tekemässä ostotarjousta asunnosta, haluaisitko, että kilpailevan tarjouksen tekijää edustaisi sama taho kuin Sinua?

IBAn kongressin vaikuttavin hetki oli, kun järjestön vuosittainen ihmisoikeuspalkinto luovutettiin turkkilaiselle, kurdien oikeuksia puolustaneelle asianajajalle Ramazan Demirille. Hänen oli liikutukseltaan vaikea pitää kiitospuhettaan, ja yleisö jakoi tuon liikutuksen. Toivoimme ja toivomme kaikki, että tunnustuksen saaminen ei lisäisi Turkin hallinnon Demiriin ja hänen perheeseensä kohdistamaa vainoa.

Meitä suomalaisia asianajajia oli kokouksessa noin 60. Oli hieno suomalaisen yhteistyön osoitus, kun lähes kaikki edustettuna olleet suomalaiset asianajotoimistot Suomen Asianajajaliiton johdolla järjestivät yhteisen Suomi 100 -vastaanoton. Lähes 700 maailman asianajajaliittojen johdon tai merkittävien asianajotoimistojen edustajaa saapui kokemaan suomalaisia maisemia videoesityksen kautta ja maistelemaan Tomi Björckin herkkuja. Tapahtuma oli suomalaisen palveluviennin markkinointia parhaimmillaan.  Suomi-Finland 100 -juhla IBA Sydney

Jarkko Ruohola
Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja


25.10.2017 - Johanna Karvinen -

Virkamiehet syytetyn penkillä

Viime viikko oli oikeudenkäyntejä koskevien uutisointien osalta poikkeuksellinen siinä mielessä, että virkamiehiin kohdistuvat syytteet ja rikosepäilyt saivat erityisen paljon uutisminuutteja ja palstatilaa. Vielä erikoisemman uutisviikosta teki se, että syytetyn penkille tai epäillyn saappaisiin joutui virkamiehiä ylintä johtoa myöten juuri niistä virastoista, joiden tehtävänä on rikosten ennalta ehkäisy ja selvittäminen sekä syytteiden ajaminen rikosvastuun toteuttamiseksi. Oikeudenkäyntejä hoitavan asianajajan näkökulmasta katsottuna normaali päiväjärjestys näyttäisi kääntyneen ainakin hetkellisesti päälaelleen.

Korkeimmassa oikeudessa alkoi viime tiistaina oikeudenkäynti, jossa ylimpänä syyttäjänä toimiva valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen joutui itse syytetyn penkille syyttäjälaitoksen koulutushankintoihin liittyvästä virkarikosepäilystä. Vain päivää aikaisemmin oli uutisoitu Helsingin poliisin tietolähdetoimintaan liittyvien virkarikosepäilyjen siirtymisestä syyteharkintaan valtakunnansyyttäjänvirastoon, jota tällä hetkellä johtaa Raija Toiviainen Nissisen ollessa virasta pidätettynä. Nämä poliisien rikosepäilyt kohdistuvat niin ikään korkea-arvoisiin virkamiehiin, sillä epäiltyjen joukossa ovat muun muassa entinen poliisiylijohtaja, Helsingin poliisilaitoksen entinen komentaja sekä Helsingin poliisilaitoksen nykyinen poliisipäällikkö. Epäiltynä samassa asiakokonaisuudessa on myös Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio, jolle käräjäoikeus langetti aiemmin 10 vuoden vankeustuomion muun ohella törkeistä huumausainerikoksista. Aarnio on valittanut tuomiosta Helsingin hovioikeuteen, jossa asiaa parhaillaan käsitellään. Tämäkin oikeudenkäynti on saanut runsaasti mediahuomiota myös viime viikkoina. Omaa lukuaan poikkeuksellisten virkarikosoikeudenkäyntien historiaan kirjoitetaan myös Kittilässä, jossa 27 entistä ja nykyistä kuntapäättäjää sai juuri syytteen törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Kun valtakunnan ylin syyttäjä on itse syytettynä virkarikoksesta ja huumepoliisin päällikköä syytetään laajamittaisen huumekaupan pyörittämisestä, herää aiheellisesti kysymys, miten tämä voi olla mahdollista vieläpä Suomessa, jossa luottamus virkamiehiin on perinteisesti ollut vahva. Onko tämä poliisia ja muita virkamiehiä kohtaan koettu luottamus johtanut siihen, että valvonta on pettänyt, ja se luonut otollista maaperää epärehelliselle, harkitsemattomalle tai ainakin huolimattomalle toiminnalle virkatehtävissä? Vai onko sittenkin niin päin, että valvonta toimii ja asiat selvitetään perusteellisesti henkilön asemasta riippumatta, eivätkä korkeimmatkaan virkamiehet ole lain yläpuolella? Palaan tähän kysymykseen kenties myöhemmin, kun asiat on tutkittu ja saaneet lopullisen ratkaisunsa. Kaikissa edellä kerrotuissa rikosasioissa ei ole vielä nostettu edes syytteitä, eikä yhtäkään niistä ole lopullisesti ratkaistu. Vaikka tiedottaminen jo rikosepäilyistä on tämänkaltaisissa asioissa perusteltua, on muistettava, että epäiltyjä on kohdeltava syyttöminä niin kauan, kunnes syyllisyys on laillisesti näytetty toteen. 


20.10.2017 - Henri Kaasalainen -

Yrittäjä, olethan jo muistanut hakea LEI-tunnuksen?

Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 15.5.2014 asetuksen rahoitusvälineiden markkinoista muuttamisesta. Tämän asetuksen johdosta LEI-tunnus on oltava haettuna viimeistään tämän vuoden marraskuussa.

Mikä siis on LEI-tunnus ja kenen tarvitsee sellainen hankkia?

LEI = Legal Entity Identifier, on kansainvälinen yhteisötunnus, joka on tarkoitettu kaikkien rahoitusvälineitä käyttävien yhteisöjen tunnistamiseen. Rahoitusvälineiksi voidaan määritellä ainakin julkisesti kaupankäynnin kohteena olevat osakkeet, joukkovelkakirjat, sijoitusrahasto-osuudet ja erilaiset johdannaiset.

LEI-tunnusta voi hieman verrata kotimaiseen Y-tunnukseen. LEI on yksilöllinen tunnus, jonka perusteella tunnistetaan arvopaperitoimeksiannon osapuolet kaikilla Euroopan Unionissa sijaitsevilla markkinapaikoilla esimerkiksi Helsingin pörssissä. Tunnusta voitaisiin kritisoida ylimääräisen byrokratian lisäämisestä mutta sen tarkoituksena on kuitenkin ennen kaikkea parantaa rahoitusmarkkinoiden läpinäkyvyyttä. Jotain lienee siis viimeisimmästä finanssikriisistä opittu. EU-sääntelyn johdosta käyttöönottovelvollisuus laajenee huomattavasti.

Tunnus on hankittava, kun yritys haluaa käydä kauppaa tai tehdä muita toimeksiantoja omistuksessaan olevilla erilaisilla arvopapereilla tai rahoitusvälineillä. Ilman tunnusta kaupankäynti ei jatkossa enää onnistu. Tavallisten sijoitusrahasto-osuuksien kaupankäyntiin ei tunnusta kuitenkaan tarvita. Myöskään pelkästään sijoitusinstrumenttien omistamiseen tunnusta ei tarvita.

Tiivistäen voi siis todeta: Tunnus tarvitaan aina, kun yritys haluaa käydä kauppaa julkisen kaupankäynnin kohteena olevilla rahoitusvälineillä.

LEI-tunnuksen myöntää Suomessa patentti- ja rekisterihallitus. Rekisteröinti on uusittava vuosittain. Hakemusmaksu on ensimmäisenä vuonna vajaat 150 euroa arvonlisäveroineen. Seuraavina vuosina maksut ovat vajaat 90 euroa/vuosi arvonlisäveroineen. Nämä maksut ovat oletettavasti kuitenkin vähennyskelpoisia yrityksen tuloverotuksessa.


17.10.2017 - Harri Lukander -

Eikö välitystuomio olekaan lopullinen?

Välimiesmenettelyä suositellaan yleisesti sillä perusteella, että se on nopeaa sen vuoksi, että välitystuomio on lopullinen. Tämä on välimiesmenettelyn keskeinen kilpailuetu verrattuna yleisiin tuomioistuimiin.

Välitystuomio voi kuitenkin olla joko mitätön tai se voidaan myös asianosaisen kanteesta kumota.

Mitätön tuomio on silloin, kun välimies on ratkaissut sellaisen kysymyksen, jota ei Suomen lain mukaan voida ratkaista välimiesmenettelyssä ja välitystuomio on tuolloin ristiriidassa Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden kanssa. Tuomio on mitätön myös silloin, kun se on niin sekava tai epätäydellinen, että siitä ei käy selville, mitä asiassa on tuomittu, tai jos välitystuomiota ei ole laadittu kirjallisesti tai se ei ole välimiesten allekirjoittama. Mitättömyys on automaattista eikä siitä tarvitse hankkia erillistä tuomioistuimen päätöstä. Mikäli mitättömyyteen vedotaan, halutaan se usein kuitenkin vahvistaa yleisen tuomioistuimen ratkaisulla.

Välitystuomio voidaan moitekanteen johdosta kumota, mikäli välimies on mennyt toimivaltaansa ulommaksi tai mikäli välimiestä ei ole asetettu asianmukaisessa järjestyksessä. Myös välimiehen esteellisyys on kumoamisperuste samoin kuin se, että välimies ei ole varannut asianosaiselle tarpeellista tilaisuutta asiansa ajamiseen.

Tuomioistuimissa edellä kerrotulla perusteella ajetut kanteet ovat olleet harvinaisia, mutta viime aikoina ne ovat lisääntyneet. Ratkaisukäytäntö on painottunut pääkaupunkiseudulle ja vain muutama tapaus löytyy Helsingin hovioikeuden ulkopuolelta. Mikäli nykyinen käytäntö jatkuu, menettääkö välimiesmenettely pitkään olemassa olleen kilpailuetunsa?


10.10.2017 - Jussi Ojala -

Liikesalaisuusdirektiivin ja sen implementoinnin vaikutukset oikeudenkäynteihin

Euroopan Parlamentin ja neuvoston direktiivi (2016/943) liikesalaisuuksien suojaamisesta annettiin kesäkuussa 2016. Toimistomme sivulla on jo aiemmin syksyllä julkaistu asiaa koskeva blogikirjoitus.

Direktiivin tarkoituksena on ollut yhtenäistää liikesalaisuuksien suojaamista EU:n alueella. Direktiivissä on säädetty yhteisistä toimenpiteistä liikesalaisuuksien laittoman hankinnan, käytön ja julkistamisen estämiseksi. Pyrkimyksenä on edistää EU:n sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa. 

Direktiivillä ei rajoiteta työsopimuksia, joihin sovelletaan vastaisuudessakin kansallista lainsäädäntöä. Tavoite on edelleen parantaa työntekijöiden liikkuvuutta ja työtekijät saavat jatkossakin käyttää kokemuksia ja taitoja, jotka he ovat rehellisesti hankkineet.

Liikesalaisuudella tarkoitetaan Suomen lainsäädännön mukaan salaisuutta, jonka elinkeinonharjoittaja pyrkii pitämään salassa ja jonka ilmaiseminen olisi omiaan aiheuttamaan taloudellista vahinkoa.

Puheena olevan direktiivin 9 artiklassa on säädetty liikesalaisuuksien luottamuksellisuuden säilyttämisestä oikeudenkäynnin aikana. Artiklassa todetaan, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että mm. asianosaiset ja heidän asianajajansa, jotka osallistuvat liikesalaisuuden laittomaan hankintaan ym. liittyvään oikeudenkäyntiin, eivät saa käyttää tai ilmaista tietoonsa saamiaan liikesalaisuuksia. Edelleen artiklassa todetaan, että jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voisivat rajoittaa henkilöiden määrää, joilla on oikeus tutustua liikesalaisuuksia sisältävään oikeudenkäyntiaineistoon. Artiklan mukaan rajoitus ei saa olla suurempi, kuin mikä on tarpeen sen varmistamiseksi, että noudatetaan oikeudenkäynnin asianosaisten oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Rajoitus ei koske direktiivin mukaan asianosaisen asianajajia ja muita edustajia.

Direktiivin periaatteet tulee sisällyttää kansallisiin lakeihin kahden vuoden kuluessa eli kesään 2018 mennessä.

Viime viikolla ainakin YLE ja Helsingin Sanomat uutisoivat Suomen hallituksen valmistelevan edellä esitettyyn liittyen lakiesitystä, joka estäisi työntekijää kertomasta puheena olevia tietoja ammattiliiton juristille ja ilmeisesti myös muulle juridiselle avustajalle. Palkansaajajärjestöt ovat uutisen mukaan tuohtuneet hallituksen liikesalaisuuksia koskevasta lakiesityksestä ja ne pitävät sitä tulkinnanvaraisena ja sananvapautta rajoittavana. Uutisen mukaan on esitetty näkemys, että esitys kaventaisi työntekijän oikeuksia tavalla, jota edellä esitetty direktiivi ei edellytä.

Asianajollisesta ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen näkökulmasta katsottuna on helppo yhtyä em. uutisissa esitettyihin näkemyksiin. Direktiivi lähtee nimenomaisesti siitä, että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista ei saa estää.

Mikäli hallituksen valmistelussa oleva lakiesitys olisi uutisoinnin mukaisesti sisällöltään sellainen, että se kaventaisi oikeudenkäynnin asianosaisen oikeutta kertoa asiaan liittyviä relevantteja, mm. liikesalaisuustietoja häntä avustavalle ammattiliiton juristille tai jopa asianajajalle, estäisi esitys toteutuessaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista Suomessa ja olisi selvässä ristiriidassa direktiivin kanssa.


6.10.2017 - Juho Lakkala -

SOME - mahdollisuus vai ongelma?

Viimeisen vuoden aikana on tullut esille useita tapauksia, joissa työntekijä on käyttäytynyt sopimattomasti sosiaalisessa mediassa joko työnantajaansa tai asiakastaan kohtaan. Lauantai-illan päätteeksi on haukuttu asiakkaat, työnantaja tai avauduttu milloin mistäkin koko kansaa koskettavasta aiheesta. Usein nämä tapaukset ovat johtaneet työsuhteen päättämiseen yhteisymmärryksessä työntekijän kanssa.

Mitkä seikat tosiasiassa voivat vaikuttaa tällaisissa tapauksissa, kun työsuhde päätetään työnantajan toimesta yksipuolisesti?

Työntekijän uskollisuusvelvoite

Lähtökohtaisesti työntekijää sitoo työsuhteessaan lojaliteetti- eli uskollisuusvelvoite työnantajaansa kohtaan. Velvoitteen mukaan työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa. Rajoittaako lojaliteettivelvoite sitten työntekijän sananvapautta esimerkiksi vapaa-aikana?

Työntekijän tulee huolehtia tietyissä määrin työnantajansa eduista myös vapaa-aikanaan, kuten liike- tai ammattisalaisuuksien osalta. Lisäksi lojaliteettivelvoitteen nojalla työpaikan sisäisistä asioista ei saa kertoa julkisuuteen. Sisäisistä asioista voidaan kuitenkin kertoa, jos asiassa on julkinen intressi tai kyseessä on viimeinen keino vaikuttaa ja kaikki muut keinot on jo käytetty. Esimerkkinä voidaan mainita työoloissa koetut epäkohdat. Jos työnantaja ei niitä korjaa, vaikka siihen on varattu hänelle mahdollisuus, työntekijän lojaliteettivelvoite kyseisessä asiassa raukeaa. Tällöin työntekijän on mahdollista antaa kyseisiä tietoja julkisuuteen, mutta työsuhteeseen liittyviä liikesalaisuuksia ei tällöinkään saa julkaista.

Työntekijän sananvapautta voidaan siis rajoittaa lojaliteettivelvoitteen nojalla. Missä määrin tämä rajoittaminen tapahtuu, riippuu pitkälti työntekijään kohdistuvista velvoitteista.

Yrityksen omat ohjeet ja toimintasäännöt

Useissa yrityksissä ja organisaatioissa on henkilöstölle laaditut ohjeet ja toimintasäännöt sosiaalisen median käytöstä. Niillä annetaan ohjeistuksia niin viestinnän sisällöstä kuin menettelytavoista. Ohjeiden ja toimintasääntöjen tarkoituksena on osoittaa työntekijöille muun muassa laillisuuden rajat. Ohjeissa tavallisesti korostetaan, milloin työntekijä toimii organisaation edustajana, milloin yksityishenkilönä ja kuinka tämä vaikuttaa tapahtuvaan viestintään. Ohjeiden ensisijaisena tarkoituksena ei ole rajoittaa työntekijän sananvapautta tai yksityiselämää. Sosiaalisen median viestinnässä jokaisen tulee ottaa huomioon niin työsopimusvelvoitteensa kuin muut sitoumuksensa.

Ohjeiden ja sääntöjen noudattamatta jättäminen voi monesti olla asiantuntemattomuutta tai ajattelemattomuutta. Ajattelemattomuus voidaan tulkita usein lieventäväksi asianhaaraksi. Pelkästään ajattelemattomuudesta johtunutta menettelyä ei voida pitää työsuhteen päättämisperusteena. Työntekijä voi katsoa työnantajan hyväksyneen toiminnan, jos työnantaja ei puutu tähän, vaikka puuttumiseen olisi olemassa asianmukaiset keinot. Työnantajan osoittaessa hyväksyntänsä työntekijän ohjeiden vastaiselle menettelylle, työnantajalla ei ole oikeutta päättää työsuhdetta.

Luottamuspula

Tärkeimpänä seikkana arvioitaessa työntekijän käytöstä sosiaalisessa mediassa on työntekijän ja työnantajan luottamussuhteen nykytila. Lainsäädännössä ei ole erikseen mainintaa luottamuspulasta työ- tai virkasuhteen päättämisperusteena. Luottamuspula kuuluu henkilöön liittyviin irtisanomisperusteisiin. Lähtökohtaisesti tilapäinen tai vähäinen luottamuspula ei ole irtisanomisperuste. Tällöin työnantajan tulisi käyttää lievempiä keinoja, kuten huomauttamista tai varoitusta, puuttuessaan työntekijän virheelliseen menettelyyn.

Luottamus on pitkälti subjektiivista, jolloin luottamussuhteen heikentymisen arvioiminen on erityisen vaikeaa. Mitä vastuullisempi ja itsenäisempi asema työntekijällä on, sitä vakavammin työntekijän toimintaa arvioidaan luottamussuhteen säilymisen kannalta. Mikäli luottamuksen osapuolten välillä voidaan katsoa olennaisesti heikentyneen, ovat edellytykset työsuhteen päättämiseen olemassa. Mikäli työnantaja ei voi luottaa siihen, että työntekijä hoitaa tehtävänsä asianmukaisesti, luottamuspula on olemassa. Luottamuspulan arviointi on aina tapauskohtaista ja kokonaisharkintaan perustuvaa, jolloin mitään yleisiä suuntaviivoja luottamuksen menetykselle ei voida asettaa.

Työntekijän asema yhteisössä ja muut arviointiin vaikuttavat seikat

Arvioitaessa työntekijän toimintaa sosiaalisen median viestinnässä on otettava huomioon työntekijän asema työyhteisössä, viestinnän sisältö ja kohde. Lisäksi huomioon tulee ottaa viestintätapa, -väline ja viestinnän aika, paikka sekä liityntä, eli liittyykö asiaan jokin julkinen intressi.

Työntekijän vastuu ja lojaliteettivelvoite korostuvat, kun työsuhteessa on piirteitä, joiden perusteella työntekijä nauttii työnantajan, asiakkaiden ja alaisten erityistä luottamusta. Tällöin työntekijällä on suurempi vastuu toiminnastaan sosiaalisessa mediassa myös vapaa-aikana.

Työntekijän ammattiasema ratkaisee, kuinka vakavana työntekijän menettelyä on pidettävä. Uuden työntekijän tai harjoittelijan sopimatonta käytöstä sosiaalisessa mediassa voidaan pitää inhimillisenä virheenä, jossa voidaan vedota tietämättömyyteen ja oppimattomuuteen. Työntekijä ei välttämättä ole ehtinyt sisäistää työpaikan määräyksiä ja ohjeita. Pitkään työsuhteessa olleelta johtohenkilöltä voidaan vaatia suurempaa vastuuta, eikä tällainen henkilö lähtökohtaisesti voi vedota tietämättömyyteen, kokemattomuuteen tai vastaaviin seikkoihin. Johtoasemassa toimineen henkilön katsotaan usein tietävän menettelynsä ja vahinkoa aiheuttavat seuraukset yritykselle.

Elämme aikaa, jolloin sosiaalinen media voi olla yhteisöille tai yksityisille henkilöille mahdollisuus tai ongelma. Sosiaalisen median kautta voidaan välittää nopeasti tärkeitä viestejä sekä markkinoida yhteisön toimintaa ja ylläpitää brändiä. Vastapainona esimerkiksi huumorina julkaistu mielipide voi päätyä sekunneissa ympäri maailmaa. Kaikkien sosiaalisen median käyttäjien olisi hyvä ennen viestin lähettämistä harkita, onko julkaistava mielipide tarkoitettu julkiseksi vai voisiko oman hauskuuden rajoittaa vain rajatulle joukolle.


4.10.2017 - Sanna Lundström -

Julkisuusperiaate yrityssalaisuuksissa

Julkisuusperiaate - oikeus saada tietoa on selkeä lähtökohta. Jokaisella on halutessaan oikeus pyytää ja saada tieto viranomaisten hallussa olevista asiakirjoista.

Yritystoimintaa koskevien tietojen osalta julkisuusperiaate ei ole kuitenkaan ehdoton.  Julkisuuslaki sisältää yksityisen elinkeinotoiminnan salaisuuksia määritteleviä salassapitoperusteita. Ensimmäinen koskee liike-ja ammattisalaisuuksia ja toinen muita elinkeinosalaisuuksia.  

Liikesalaisuudella tarkoitetaan liiketoiminnan kannalta merkityksellisiä tietoja, joita toiminnan harjoittaja ei ilmeisesti ole tarkoittanut julkiseksi ja joiden pitämiseen poissa julkisuudesta yrityksellä voidaan katsoa olevan erityinen intressi. Esimerkkinä tällaisista tiedoista ovat vaikkapa taloutta ja toimintastrategiaa koskevat asiat. Joskus vaikkapa koko yrityksen liikeidea.

Liikesalaisuuksien osalta kannattaa kuitenkin erityisesti huomioida se, että ratkaisevaa ei ole se, mitä yritys itse katsoo salassapidettäväksi tiedoksi. Joskus yritys nimittäin itse salaisi lähestulkoon kaiken. Saadessaan asiakirjapyynnön viranomaisen tulee arvioida asiaa objektiivisesti. Esimerkiksi tieto, joka olisi hankittavissa julkisista lähteistä vaikka eri lähteitä yhdistelemällä, ei kuulu salassapidon piiriin, vaikka tieto olisi luonteeltaan sellaista, että yritys itse ei haluaisi sen tulevan julki vaikkapa sen liiketaloudellisen merkityksen vuoksi. Samoin se, että kyse olisi yritykselle epäedullisesta julkisuudesta, joka voisi aiheuttaa yritykselle vahinkoa, ei ole peruste salassapidolle.

Ammattisalaisuudella tarkoitetaan julkisuuslaissa lähinnä ammatin harjoittamiseen liittyviä salaisuuksia. Tarkoituksena on suojata luottamuksellista asiakassuhdetta esimerkiksi asianajajan tai lääkärin ja heidän asiakkaidensa välillä. Kysymys voi olla myös ammattitaitoon ja ammatinharjoittajan toiminnan valvontaan liittyvistä salaisuuksista.

Muita elinkeinosalaisuuksia ovat lain mukaan asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta seikasta. Edellytyksenä on, että tiedon antaminen siitä aiheuttaisi elinkeinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa. Kysymyksessä ei silloin voi olla esimerkiksi kuluttajien terveyden tai ympäristön terveellisyyden suojaamiseksi tai toiminnasta haittaa kärsivien oikeuksien valvomiseksi merkityksellisistä tiedoista. Muun elinkeinosalaisuuden osalta kannattaa siis huomioida, että sellainen tieto ei ole automaattisesti salassa pidettävää, kuten liike-ja ammattisalaisuudet. Salassapito tulee kyseeseen vain, jos tiedon antaminen aiheuttaisi elinkeinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa.

Summa summarum… Jos/kun yrityksesi asioi viranomaisten kanssa, ole huolellinen. Muista merkitä salaiseksi kaikki sellainen tieto, joka mielestäsi on yritykselle arvokasta ja jota yritys ei toivo julkistettavan. Käytännössä yrityksen itsensä antamalla tiedolla on nimittäin keskeinen merkitys viranomaisen arvioidessa tiedon julkisuutta. Onneksi näin, koska yrityksellä itselläänhän on parhaat edellytykset arvioida oman tietonsa salassapitointressiä.

Tähän blogiin luvassa jatkoa: tänään yrityksen tietojen salassapidosta ja piakkoin luvassa tietoa siitä, miltä osin yksityisestä henkilöstä olevat tiedot ovat julkisia.


26.9.2017 - Juhani Ekuri -

Työaikalaki päivitetään 2020-luvun tarpeisiin – mutta milloin tämä tapahtuu?

Työ- ja elinkeinoministeriö asetti 28.6.2016 kolmikantaisen työryhmän selvittämään työaikasääntelyn kokonaisuutta ja valmistelemaan esityksen, joilla päivitetään työaikalain ja sen jälkeen vuosilomalain säännökset 2020-luvun tarpeisiin. Työaikalain osalta työryhmän mietintö valmistui 30.6.2017. Lausuntokierros työryhmän esityksestä päättyi 1.9.2017 ja työ- ja elinkeinoministeriön 13.9.2017 julkaiseman tiedotteen mukaan tavoitteena on antaa eduskunnalle hallituksen esitys uudeksi laiksi keväällä 2018.

Työaikalain keskeiset uudistukset olisivat mietinnön perusteella seuraavat:

  • Laissa säädettäisiin uudesta joustotyöaikaa koskevasta työaikamallista, jota voitaisiin soveltaa ajasta ja paikasta riippumattomassa työssä, mikäli työntekijä ja työnantaja näin sopisivat. Käytännössä uuden joustotyöajan soveltamisala koskisi tietotyötä, joka ei olisi sidottua suorittamisaikaan tai -paikkaan. Joustotyöajan käyttömahdollisuutta saattaisi kuitenkin käytännössä rajoittaa se, että tätä koskeva sopimus olisi irtisanottavissa, jolloin työaika käytännössä määräytyisi yleistyöajan mukaisesti.
  • Työaikapankista voitaisiin tietyissä rajoissa sopia jatkossa myös niillä aloilla, joilla ei ole työehtosopimusta tau työehtosopimuksessa ei ole työaikapankkia koskevia määräyksiä.
  • Liukuvan työajan järjestelmän reunaehtoja väljennettäisiin ja työpäivä voitaisiin liukumalla jakaa jatkossa esimerkiksi kahteen osaan, millä parannettaisiin työ- ja perhe-elämän yhteensovittamismahdollisuuksia.
  • Jaksotyön käyttöalaa laajennettaisiin.
  • Järjestäytymättömät työnantajat saisivat jatkossa noudattaa myös niitä yleissitovan työehtosopimuksen työaikamääräyksiä, joilla työehtosopimuksessa on heikennetty työntekijän lakiin perustuvia oikeuksia. Muutos on merkittävä, sillä nykyisellään yleissitovuus on tuonut järjestäytymättömälle työnantajalle pelkästään velvollisuuksia, mutta ei oikeuksia.
  • Lisäksi järjestäytymätön työnantaja saisi jatkossa tehdä työehtosopimukseen perustuvia paikallisia sopimuksia, joskin tämä useissa tilanteissa edellyttäisi sitä, että työntekijät olisivat valinneet edustajakseen luottamusmiehen.

Ensikatsomalta näyttää siis siltä, että työaikalain uudistaminen etenee varsin ripeästi ja työelämän muuttuvien tarpeiden edellyttämää joustavuutta ollaan tuomassa lainsäädäntöön.

Ei kuitenkaan kannata innostua liikaa, sillä työryhmän mietintö oli kaikkea muuta kuin yksimielinen. EK, Suomen Yrittäjät, STTK ja SAK ilmoittivat kaikki eriävän mielipiteensä työryhmän mietintöön. Edellä olevat erimielisyydet voi tietysti nähdä osoituksena siitä, että työryhmän muistion kuvaamat muutokset ovat tasaisen huonoja tai hyviä kaikkien osapuolten kannalta ja siten laista olisi tulossa eri intressit huomioiva tasapainoinen kokonaisuus.

Hallitus voi toki viedä uudistusta eteenpäin huolimatta erimielisyyksistä. On kuitenkin huomattava, että SAK kyseenalaisti varsin selvästi jo eriävässä mielipiteessään tarpeen esitetyille joustoille ja peräänkuulutti syvällisempää selvitystä ehdotuksen vaikutuksista. Kun vielä samanaikaisesti lainvalmistelun jatkuessa käydään työehtosopimusten neuvottelukierrosta, on varmaa, että kulisseissa keskustellaan myös siitä, miten mahdollinen työaikalain uudistus vaikuttaa neuvottelutilanteeseen.

Hallitus ei varmasti kaipaa orastavassa noususuhdanteessa lakkosyksyä, joten ei olisikaan yllätys, jos hallitus liittokierroksen kestäessä ilmoittaisi, että työaikalain kokonaisuudistuksesta toistaiseksi luovutaan. EK:kin on katsonut jo eriävässä mielipiteessään, ettei lain valmistelua tulisi jatkaa nykyisen mietinnön pohjalta, joten lainvalmistelun keskeytyminen tuskin olisi kynnyskysymys myöskään EK:lle, jos sillä voitaisiin turvata työrauha.

Jäämmekin siis mielenkiinnolla odottamaan, josko työaikalakia saadaan uudistettua 2020-luvulle jo vuoteen 2020 mennessä, jonka jälkeen voidaankin sujuvasti siirtyä valmistelemaan uusia muutoksia, joilla työaikalaki saatetaan aikanaan 2030-luvulle.


22.9.2017 - Laura Leppä-Aro -

EU:n uuselintarvikeasetus ja hyönteisruoka

Nyhtökaura, härkis, mifu… Kaikki edellä mainitut ovat uusinta uutta elintarvikealalla. Pian näiden joukkoon saattavat nousta myös heinäsirkat, madot ynnä muut hyönteiset.

Hyönteisten pääsystä elintarviketurvallisuuden piiriin on uutisoitu viime päivinä melko paljon. Käytännössä asia ei Suomessa kuitenkaan muutu. Meillä on jo nyt voinut hakea hyönteisille uuselintarvikeasetuksen mukaista lupaa myydä ja markkinoida hyönteisiä elintarvikkeena. Kukaan vain ei ole tehnyt näin, sillä prosessi on kallis ja aikaa vievä.

EU:ssa on siis tällä hetkellä voimassa niin sanottu uuselintarvikeasetus, jonka mukaan sellaiset uutuudet, joita ei ole käytetty merkittävässä määrin ihmisravintona ennen toukokuuta 1997, vaativat luvan ennen kuin niitä voidaan käyttää elintarvikkeena. Asetuksen tavoitteena on varmentaa uusien elintarvikkeiden, elintarvikelähteiden taikka valmistusmenetelmien turvallisuus.

Asetuksen piiriin kuuluvat elintarvikkeiden ainesosat, jotka ovat peräisin eläimistä.  Tämä sanamuoto on ollut ongelmallinen nimenomaan hyönteisten kohdalla ja joissain jäsenvaltioissa säännöstä on tulkittu niin, että kokonaisina käytettävät hyönteiset eivät kuuluisi asetuksen piiriin. Suomessa taas edellä mainittua asetuksen sanamuotoa on tulkittu siten, että myös kokonaisena käytettävät eläimistä saatavat elintarvikkeet kuuluvat asetuksen piiriin ja näin ollen vaativat luvan Euroopan komissiolta tai vaihtoehtoisesti näytön siitä, että hyönteisiä on käytetty ihmisravintona ennen vuotta 1997.

Nyt uuselintarvikeasetusta on tarkennettu ja se tulee sovellettavaksi tammikuusta 2018 lähtien. Tässä uudessa muotoilussa nimenomaisesti todetaan, että kaikki hyönteisvalmisteet, niin kokonaiset hyönteiset kuin hyönteisistä saatavat elintarvikkeet, vaativat asetuksen mukaisen ennakkoarvioinnin ja luvan. Hyönteiset tulevat näin ollen selkeästi elintarvikevalvonnan piiriin.

Tällä hetkellä hyönteisiä ei siis saa Suomessa markkinoida ihmisravintona ilman lupaa tai näyttöä siitä, että hyönteisiä on tosiasiassa käytetty ihmisravintona ennen vuotta 1997. Hyönteisiä on kuitenkin Suomessakin ollut markkinoilla esimerkiksi keittiökoristeeksi. Nyt siis asetusta on uudelleen muotoiltu ja hyönteiset on nimenomaan otettu mukaan asetuksen piiriin.

Lupaprosessissa hyönteisten turvallisuus todennetaan, joka on tärkeä kriteeri elintarvikkeelle. Eviran mukaan yhdenkään hyönteisen turvallisuutta ei ole toistaiseksi arvioitu uuselintarvikeasetuksen vaatimusten mukaisesti. Kukaan ei siis tähän mennessä ole hakenut lupaa hyönteisten käytölle elintarvikkeena.

Asetus tuo myös toisen tärkeän uudistuksen. EU:n ulkopuolisista maista tuleville perinteisille elintarvikkeille on asetuksessa säädetty helpotettu ilmoitusmenettely. Tällaisella perinteisellä elintarvikkeella on oltava turvallinen käyttöhistoria lähtömaassa sekä jatkuva käyttöhistoria elintarvikkeena 25 vuoden ajan merkittävän väestönosan keskuudessa. Tällä ilmoitusmenettelyllä saatetaan myös mahdollistaa hyönteisten pääsy elintarvikemarkkinoille, sillä esimerkiksi Thaimaassahan hyönteisiä on käytetty ruokana jo pitkään.

Vaikka onkin mahdollista, että pian lähi-Alepassa myydään heinäsirkkoja ja matoja, niiden tie ainakin minun lautaselleni on vielä pitkä. Spagetti alla heinäsirkka, mehiläisentoukkalaatikko, jauhomatolasagne… Nämä eivät ainakaan vielä kuulosta houkuttelevilta gourmet-annoksilta – pikemminkin karmee-annoksilta – mutta onneksi ruokatottumukset muuttuvat. Ehkä muutaman kymmenen vuoden päästä evääksi voi pakata pussillisen jauhomatoja.


21.9.2017 - Matti Huttunen -

Hallintaoikeuden pidättäminen lahjoituksen yhteydessä

Lahjaa antaessa lahjoittaja voi pidättää itsellään hallintaoikeuden lahjoitettuun omaisuuteen. Näin tapahtuu usein esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhemmat haluavat lahjoittaa lapsilleen omistamansa kesämökkikiinteistön. Hallintaoikeus otetaan tällöin huomioon lahjaveroa määrättäessä ja se pienentää lahjansaajille (lapsille) määrättävää lahjaveroa. Syy tähän on se, että hallintaoikeuden pidättäminen rajoittaa lahjansaajan oikeutta käyttää lahjaa.

Hallintaoikeuden haltijalla on oikeus käyttää omaisuutta ja saada omaisuuden tuotto itselleen. Hallintaoikeuden haltija ei voi kuitenkaan myydä tai muuten luovuttaa lahjoitettua omaisuutta eikä omaisuuteen liittyvää oikeutta. Sama rajoitus koskee myös lahjoituksen saajaa. Omistaja (lahjansaaja) ei voi myydä omaisuutta ilman hallintaoikeuden haltijan suostumusta.

Hallintaoikeuden voi lahjoituksen yhteydessä pidättää joko itselleen ja/tai muille henkilöille. Merkityksellistä hallintaoikeuden pidättämisessä on kuitenkin aina se, että hallintaoikeuden on oltava todellinen. Esimerkiksi pelkästään lahjaveron minimoimiseksi tehty hallintaoikeuden pidättäminen ei ole todellinen, jos hallintaoikeus ei tosiasiassa lainkaan toteudu. Tällaisessa tilanteessa lahjansaaja ei saa hyväkseen hallintaoikeusvähennystä.

Hallintaoikeusvähennyksen määrä lasketaan ottamalle huomioon omaisuuden vuosituotto ja se, kuinka pitkäksi aikaa hallintaoikeus on pidätetty. Hallintaoikeus voidaan pidättää määräajaksi tai jäljellä olevaksi eliniäksi. Kesämökkejä koskevissa luovutuksissa on tavanomaista, että hallintaoikeus pidätetään eliniäksi.

Lahjoitusten osalta on aina suositeltavaa, että lahjoitettavasta omaisuudesta tehdään lahjakirja. Jos lahjoituksen yhteydessä pidätetään hallintaoikeus, se kirjataan lahjakirjaan. Kun luovutetaan kiinteää omaisuutta (esim. kesämökkikiinteistö), on lahjakirja aina tehtävä kirjallisessa muodossa.

Jos hallintaoikeuden haltija myöhemmin luopuu hallintaoikeudesta, kysymyksessä on lahja, josta omaisuuden omistaja voi joutua maksamaan lahjaveroa. Luopuminen tapahtuu usein tilanteessa, jossa hallintaoikeuden kohteena oleva omaisuus myydään, eikä myynnin yhteydessä hallintaoikeutta enää esimerkiksi siirretä sijaan tulleeseen omaisuuteen. 


13.9.2017 - Jarkko Ruohola -

Pohjoista ulottuvuutta

Suomen Asianajajaliiton puheenjohtajana vastaan myös liiton kansainvälisestä yhteistyöstä, jota tehdään monella eri foorumilla. Meille lähin viiteryhmä ovat muut Pohjoismaat ja myös Baltian maat. Paitsi, että ne ovat maantieteellisesti lähellä, niiden yhteiskunta- ja oikeuskuntajärjestelmät ovat varsin lähellä omaamme. Myös kulttuureissa on paljon yhteistä pitkän yhteisen historian ansiosta. Lainsäädäntö, oikeusjärjestelmä ja asianajajakunnan asema oikeudenhoidon toimijana ovat hyvin yhteiskunta- ja kulttuurisidonnaisia. Siksi yhteistyö lähimaidemme kanssa antaa yleensä eniten konkreettisia eväitä omaan tekemiseen.

Pohjoismaiden ja Baltian asianajajaliittojen yhteistyön yksi muoto ovat vuosittaiset puheenjohtajistokokoukset. Tänä vuonna minulla oli ilo isännöidä Nordic-Baltic Presidential Meetingiä Turussa. Sää ei meitä suosinut, mutta muuten kokous oli erittäin onnistunut.

Keskustelun kohteena oli neljä eri aihetta, joihin kuhunkin 2 - 3 maata oli valmistanut omat alustuksensa. Niitä seurannut keskustelu oli vilkasta kaikkien aiheiden osalta, mutta ylivoimaisesti eniten keskusteltiin teemasta Work life balance.

Asianajajat, kuten monet muutkin asiantuntijatehtävissä toimivat, ovat innokkaita tekemään töitä. Työpäivät venyvät, ja välillä työt seuraavat kotiin iltaisin ja viikonloppuina, jopa lomalle. Välillä tämä johtuu asiakkaan ja/tai työantajan vaatimuksista, mutta usein on kysymys vain omista toimintatavoista ja työn organisoinnista. Asianajajalla pitää olla mahdollisuus tavalliseen perhe-elämään, lasten hankkimiseen ja kunnon irtautumiseen työasioista. Tästä me asianajajaliittojen edustajat olimme liikuttavan yksimielisiä, mutta totesimme samalla, että asennemuokkausta on vielä paljon tehtävänä.

Omassa toimistossani olen pyrkinyt tekemään niin, kuin saarnaan. Meillä tavoitteena on, että jokainen saa työnsä tehdyiksi tavanomaisen työajan puitteissa. Välillä työpäivää täytyy kiireellisten toimeksiantojen vuoksi venyttää, mutta sitten on vastaavasti pidettävä vapaata. Usea pienen lapsen vanhempi on meillä tehnyt ja tekee osa-aikatyötä. Uskon, että tämä on myös asiakkaiden etu. Jos asianajajalla on perhe, työ ja vapaa-aika tasapainossa ja hänellä on riittävästi aikaa palautua työstä, on toimeksiantojen lopputulos varmasti parempi kuin loppuunpalamisen rajoilla keikkuvalla työn orjalla.

Myös Nordic-Baltic -kokouksen päätteeksi rentouduimme risteilyllä Airistolla. 

IMG_3148.JPG


8.9.2017 - Henri Kaasalainen -

EU:n liikesalaisuusdirektiivi

Euroopan parlamentti ja neuvosto on 26.4.2016 antanut direktiivin julkistamattoman taitotiedon ja liiketoimintatiedon suojaamisesta laittomalta hankinnalta, käytöltä ja ilmaisemiselta, eli lyhyemmin liikesalaisuusdirektiivin.

Nykyisin aina vain merkittävämpi osa yritysten ja ei-kaupallisten tutkimuslaitosten investoinneista liittyvät kilpailuedun saavuttamiseen hankkimalla uutta taitotietoa, kehittämällä sitä taikka sen uudella soveltamisella. Henkiseen pääomaan sijoittaminen onkin usein ratkaisevassa roolissa kilpailukyvyn kannalta ja myös investointien tuotossa.

Euroopan sisämarkkinoilla, joilla rajat ylittävää yhteistoimintaa koskevat haitat on pyritty minimoimaan, on liikesalaisuusdirektiivi luonnollinen kehitysaskel. Investoinnit mm. henkiseen pääomaan on tehty helpoksi ja nyt on aika sopia pelisäännöistä.

Ennen direktiiviä liikesalaisuuksia suojattiin lähinnä TRIPS-sopimuksen avulla, jossa Euroopan Unioni on jäsenenä. Tämän lisäksi jäsenvaltioilla on ollut omat kansalliset säännöksensä, jotka ovat saattaneet poiketa toisistaan huomattavastikin. Kaikissa jäsenvaltioissa ei esimerkiksi ole ollut määritelmää liikesalaisuudelle taikka sen laittomalle hankinnalle. Myös sen suhteen on ollut isoja eroja voiko liikesalaisuuden laillinen haltija vaatia tavaroiden tuhoamista, jotka ovat laittomasti tuotettuja, tai vaatia asiakirjojen, tiedostojen ym. tuhoamista tai palauttamista. Näin ollen tietoa suojan laajuudesta ei ole ollut helposti saatavilla.

Uuden direktiivin myötä EU:n tasolla määritellään mitä tarkoitetaan liikesalaisuudella, milloin sen hankinta, ilmaiseminen ja käyttö on laitonta ja vastaavasti milloin toiminta on liikesalaisuuden suojan näkökulmasta laillista. Direktiivi edellyttää myös, että jäsenvaltiot säätävät siviilioikeudellisista suojakeinoista liikesalaisuuksien loukkauksia vastaan. Tästä isoimpana uudistuksen voisi mainita tuomioistuimen mahdollisuuden rajoittaa henkilöiden määrää jotka osallistuvat liikesalaisuutta koskevan asian käsittelyyn. Lisäksi tuomioistuimelle annetaan mahdollisuus määrätä turvaamistoimista, erilaisista korjaavista toimista ja mahdollisuudesta määrätä vahingonkorvauksia.

Mikä siis muuttuu kansallisesti Suomessa? Ei välttämättä paljonkaan. Suomessa on jo direktiivin vähimmäistason kattava suoja toteutettu. Liikesalaisuuksien sääntely on kuitenkin hajautettu useisiin eri lakeihin sekaisin, säännöksiä löytyy ainakin sopimattomasta menettelystä liiketoiminnassa annetusta laista, työsopimuslaista, rikoslaista, viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetusta laista ja työriitojen sovittelusta annetusta laista.

Direktiivin implementointi tarjoaakin oivan mahdollisuuden esimerkiksi yhdistää sääntely yhteen lakiin. Direktiivi on implementoitava vuoden 2018 aikana. Työ- ja elinkeinoministeriön asettaman täytäntöönpanoa valmistelevan jaoston toimikausi loppuu 30.9. Näin ollen onkin mahdollista saada tietoa siitä minkälaisia muutoksia direktiivi tuo kansalliseen sääntelyymme mahdollisesti piakkoin.


30.8.2017 - Petri Arnamo -

Osakkeenomistajien yhdenvertaisuus asunto-osakeyhtiöissä

Asunto-osakeyhtiön toiminnassa osakkeenomistajien yhdenvertaisuus on keskeinen periaate. Laissa todetaan osakkeenomistajien yhdenvertaisuudesta, että kaikki osakkeet tuottavat yhtiössä yhtäläiset oikeudet, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Sellaista päätöstä ei saa tehdä, eikä sellaiseen toimenpiteeseen ryhtyä, josta voi aiheutua jollekin osakkeenomistajalle tai muulle epäoikeutettua etua yhtiön tai toisen osakkeenomistajan kustannuksella.

Yhdenvertaisuuden tai sen loukkaamisen määrittely ei ole aina helppoa. Käytännössä ja yksinkertaistettuna osakkeenomistajien yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että osakkeenomistaja on velvollinen maksamaan vastikkeita ja osallistumaan yhtiön tarpeellisiin kustannuksiin riippumatta siitä, missä määrin osakkeenomistaja saa toimenpiteestä välitöntä hyötyä itselleen. Toisin sanoen osakkeenomistajan on kohtuullisissa määrin siedettävä se, että kaikki eivät aina hyödy suorittamiaan maksuja vastaavassa suhteessa. Kaavamaisuudesta ja laskentamalleista johtuen suoritetut vastikemaksut ja yksittäiselle osakkeenomistajalle tulevat hyödyt eivät tosielämässä yleensä koskaan voi olla täysin yksi yhteen. Se, että yksittäinen osakkeenomistaja kokee jäävänsä enemmän maksajaksi kuin hyötyjäksi asunto-osakeyhtiössä, ei kuitenkaan aina ole yhdenvertaisuutta loukkaavaa.

Yhdenvertaisuuden määrittely ja sitä koskeva oikeuskäytäntö voi olla monimutkaista maallikoille ja usein ammatti-isännöitsijänkin voi olla haastavaa määritellä, mikä on yhdenvertaista ja mikä mahdollisesti sitä loukkaavaa. Yleispätevää ja aina soveltuvaa tulkintasääntöä ei voida antaa, vaan tapaukset pitää käsitellä lähtökohtaisesti yksittäistapauksina. Huomattavaa on myös, että tyypillisimmin yhdenvertaisuutta ja sen loukkaamista koskevissa riidoissa on kysymys melko vähäisestä periaatteellisesta loukkauksesta ja vain harvemmin rahallisesti merkittävästä asiasta.

Korkein oikeus on antanut useampia ratkaisuja, joissa on otettu kantaa siihen, mikä on yhdenvertaista ja mikä ei. Oikeuskäytännön mukaan vesimaksua on yhdenvertaista periä huoneistossa asuvien henkilöiden lukumäärän mukaisesti, vaikka osakkeenomistaja viettääkin vain osan vuodesta huoneistossa ja yhtälailla yhdenvertaisena on pidetty myös sitä, että asunto-osakeyhtiön yhteisissä tiloissa olevan pyykkituvan kustannukset katetaan yhtiövastikkeilla, vaikka asukkailla saattoi olla omiakin pesukoneita. Vaikeampi kysymys on, onko yhdenvertaista rahoittaa parvekelasitusten asentaminen vastikkeilla, jos ja kun asunto-osakeyhtiö sisältää myös huoneistoja, joissa ei ole parveketta. Tässäkin tapauksessa korkein oikeus katsoi, ettei yhdenvertaisuutta loukata, koska tehtävä parvekkeiden lasitus vähentää tulevia kunnossapitokustannuksia kaikkien osakkeenomistajien osalta.

Mikäli asunto-osakeyhtiössäsi nousee esiin mahdollinen yhdenvertaisuuden loukkaaminen päätöksenteossa, kannattaa ottaa yhteys asianajajaan jo alkuvaiheessa, jotta riita ei pääse aiheettomasti laajenemaan ja asiaa ulkopuolelta katsova ammattilainen voi antaa näkemyksensä tilanteesta.  


25.8.2017 - Kimmo Kajander -

Uber-sovellus on taksiliikennelain mukaista toimintaa

Pitkään vellonut keskustelu Uber-sovelluksen ja siihen verrattavien palveluiden lainmukaisuudesta on saanut Korkeimman oikeuden kannanoton, kun Espoon käräjäoikeuden 8.4.2016 ja Helsingin hovioikeuden 21.9.2016 antama kanta vahvistui Korkeimmassa oikeudessa 18.8.2017 (KKO:2017:56, http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2017/20170056).

Vallitsevan lain perusteella sinänsä itsestään selvän ratkaisun mukaan Uber-toiminta on taksiliikennelain mukaista ammattimaista henkilönkuljetustoimintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuljettajista lakia rikkomatta voivat ja ovat voineet Uber-sovellusta Suomessa hyödyntää ainoastaan taksiliikennelain mukaisen taksiliikenneluvan haltijat. Kyseisessä tapauksessa langetettiin kuljettajalle rangaistuksena 20 päiväsakkoa sekä tuomittiin rikoshyödyn menetyksenä 2.100 euroa maksettavaksi valtiolle. Odotettavissa lienee vastaavien tapausten suma alioikeuksissa. Toisaalta turhien valitusten määrä alioikeuksien päätöksistä tyrehtynee, koska asiaan liittyen on saatu selkeä oikeusohje.

Reilua kuukautta ennen yllä mainitun Korkeimman oikeuden päätöksen julkistamista Uber ilmoitti jäävänsä tauolle Suomessa kesään 2018 saakka. Tällöin on määrä astua voimaan uusi liikennepalvelulaki, joka Uberin käsityksen mukaan mahdollistaisi toiminnan jatkamisen laillisesti (https://www.uber.com/fi/blog/uberpop-tauolle/ ja https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uber-lopettaa-suomessa-vuodeksi/AeAib5Qd ).

Ainakin ennen Korkeimman oikeuden päätöstä monet tuohtuneet ubiikit kännykkäkansalaiset ja bittiaallonharjalla tukevasti surffaavat kansalaiset ovat tietenkin olleet yhtenä rintamana sitä mieltä, että suomalainen viranomainen ja lainsäädäntö eivät vain tunnu lainkaan ymmärtävän digitalisaatiota. Esimerkiksi erään julkisen kannan  mukaan on ihan tyhmää, että nykyisen taksiliikennelain rikkomisesta joutuu taloudelliseen vastuuseen, koska kohta joka tapauksessa robottiautot ajavat kaduillamme (https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/190686-alahdys-suomen-viranomaisten-uber-jahdista-2020-robottiauto-ajaa-taksia-3-eurolla ). Onkin toki tyhmää, jos taloudellisen menetyksen kokee ainoastaan kuljettaja, eikä toimintaan osallinen ja siitä voittoa käärinyt taho. En silti koe, että vaikkapa robottiautojen tulevaisuuden esiinmarssi olisi peruste rikkoa lakia tänään. Kysymys ei edes todellisuudessa ole millään tavalla digitalisaatioista, vaan ainoastaan siitä, onko yleensäkään hyväksyttävää rajoittaa kilpailua taksialalla jollakin perusteella. Kimppakyytejä ja jakamistaloutta on kyllä ollut ennen kännyköitäkin.

Olen jonkinlaisena entisenä IT-nörttinä ja IT-alalla ennen toimineena henkilönä seurannut lievällä huvittuneisuudella Uberia-koskevia julkisia kannanottoja. Ovat puut sitten digitaalisia tai eivät,  metsä on edelleen se sama kuin ennenkin. Uusi keksintö ei automaattisesti ole avoin lupa rikkoa säädettyä lakia. Innovaatiot luovat toki itsessään joskus painetta muuttaa lakia. Ja onhan se tietenkin hienoa, että taksikyydin saa tilattua kännykällä (tosin sen on muutenkin saanut tilattua sanaakaan sanomatta kännykällä jos vuosia useissa kaupungeissa Suomessa). Lisäksi toki vapaan kilpailun puolustajana itsekin uskon, että kilpailun avaaminen tälläkin alalla on monessa mielessä hyvä asia. Tästäkään huolimatta, en itse ole voinut nähdä Uber-toiminnassa mitään muuta, kuin vain uuden muodikkaan tavan järjestää ns. pimeitä taksikyytejä.

Mitenkään ottamatta kantaa siihen miten taksiliikenne tulisi maassamme järjestää jatkossa, tai olematta millään tavalla ns. jakamistalouden tai digihörhöilyn vastustaja (ja kyllä, itsekin innostun usein valtavasi kaikenlaisista teknisistä innovaatioista), joudun toteamaan, että nyt saatu Korkeimman oikeuden ratkaisu oli ainoa oikea ja millään tavalla edes mahdollinen päätös vallitsevassa tilanteessa. Digitaalisuus tai kännykkä tai vapaa markkinatalous tai edes ”tiäks ku kaikissa muissakin maissa tää toimii” eivät vain yksinkertaisesti riitä argumenteiksi sille, että lain rikkominen olisi ok. Eikä lainsäädännössä ole kyllä voinut utopistisimmankaan digiloikkaajan mielestä olla tältä osin minkäänlaista tulkinnanvaraa tai epäselvyyttä (ks. alta).

Vaikka pidänkin suomalaista taksia erittäin luotettavana ja hyvänä palveluna, niin ihan mielelläni voisin itsekin kokeilla Uberia, mikäli se siis olisi laillista toimintaa. Mielenkiinnolla odotankin mikä on tilanne kesällä 2018.

 

Taksiliikennelaki

3 § Lain soveltamisala

Tätä lakia sovelletaan ammattimaiseen henkilöiden kuljettamiseen tiellä henkilöautolla.

Ammattimaisella henkilöiden kuljettamisella tarkoitetaan elinkeinon harjoittamisen tai toimeentulon hankkimisen taikka muun tulonhankkimisen tarkoituksessa harjoitettua henkilöiden kuljettamista tiellä henkilöautolla korvausta vastaan päätoimisesti taikka sivutoimisesti tai muuten toisen elinkeinon ohella. Ammattimaiseen henkilöiden kuljettamiseen rinnastetaan kuljetus korvausta vastaan, jos kuljetusta edeltää kuljetuspalvelun tarjoaminen yleisölle julkisella paikalla.

Tämän lain 18 §:ää sovelletaan henkilöautolla harjoitettavaan tavarankuljetukseen tiellä ja 4 a §:n 3, 4 ja 5 momenttia kuorma-autolla ja pakettiautolla harjoitettavaan liikenteeseen. (24.6.2010/612)

 

4 § Luvanvaraiset kuljetukset

Ammattimainen henkilöiden kuljettaminen edellyttää taksilupaa.

Ilman taksilupaa saa:

1) kunnan järjestämiin sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluvana kuljettaa henkilöitä kunnan, kuntayhtymän tai yhteisön, jossa kunnalla on kirjanpitolain (1336/1997) 1 luvun 5 §:ssä tarkoitettu määräysvalta, hallinnassa olevalla henkilöautolla kuljetuspalvelujen saajilta perittäväksi säädettyä asiakasmaksua vastaan;

2) konsernin tai siihen verrattavan yhtymän, kunnan, kuntayhtymän tai yhteisön, jossa kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 §:ssä tarkoitettu määräysvalta, hallinnassa olevalla henkilöautolla kuljettaa henkilöitä, jos kuljetukset ovat yhteisön sisäisiä;

3) palveluyrityksen hallinnassa olevalla henkilöautolla kuljettaa henkilöitä, jos kuljetus liittyy koti- tai matkailupalveluihin ja kuljetus on osa yrityksen tarjoamasta palvelukokonaisuudesta;

4) kuljettaa henkilöitä museoajoneuvolla.

3 momentti on kumottu L:lla 24.6.2010/612.


24.8.2017 - Mikko Jalkanen -

Mo Farah ja Niken sähköpostit

Lontoon yleisurheilun MM-kisojen alla Urheilulehti kirjoitti Mo Farahin valmennusryhmään liittyvistä dopingepäilyistä sekä siitä, että Yhdysvaltain dopingviranomainen U.S Anti-Doping Agency on vaatinut nähtäväkseen kaikki Farahin valmentajan sähköpostit, joissa esiintyy sanat testo tai testosteroni. Valmennusryhmä, joka on nimetty rahoittajansa mukaan Nike Oregon Projectiksi, on Urheilulehden tietojen mukaan kieltäytynyt antamasta sähköposteja, koska ne sijaitsevat rahoittajan palvelimella ja ovat siten rahoittajan omaisuutta. Asianajajaa lienee siis konsultoitu ja tietosuojan ulottuvuuksia on mietitty. Itse kysymys dopinginkäytöstä ja siihen liittyvistä epäilyistä on toistaiseksi kesken ja vailla näyttöä, mutta juridisesti kiinnostava kysymys on myös se, kuka oikeastaan omistaa sähköpostit?

Juuri tässä tapauksessa kysymykseen ei voi suoraan vastata, koska sen lopputulos riippuu monesta seikasta. Ensinnäkin tulisi tuntea Yhdysvaltain tietosuojaa, viestinnän suojaa sekä yksilön perusoikeuksia koskevat säännökset. Toiseksi tulisi määrittää se, missä määrin sähköposteissa on Yhdysvaltain lainsäädännön mukaan kyse henkilötiedoista ja kuinka laajalti yksilö on voinut niistä määrätä. Kolmanneksi tulisi tietää se, onko urheilijan ja valmennusryhmän välillä jonkinlainen työ- tai palvelussopimus, jossa näitä asioita olisi määritelty. Sitten on vielä huomioitava, että sähköposteissa ei voida puhua omistusoikeudesta sen perinteisessä merkityksessä vaan pikemminkin siitä, millä edellytyksillä luottamuksellista viestintää voitaisiin loukata.

Kansainvälisiin arvokisoihin osallistuvat urheilijat ovat kansallisten lajiliittojen kautta sitoutuneet yhteisiin pelisääntöihin, joihin kuuluu mm. velvollisuus ilmoittaa olinpaikkansa jokaisen vuorokauden yhtenä tuntina yllätystestien järjestämiseksi. Tämä velvollisuus perustuu siis yhteisesti sovittuihin pelisääntöihin. On mahdollista, että näihin pelisääntöihin on sisällytetty myös urheilijan velvollisuus antaa itseään ja valmennustaan koskevia tietoja ja yksityiskohtia, mutta nimenomaista sähköpostien luovutusvelvollisuutta niissä tuskin on. Jos tällainen yksilön viestintää ja tietosuojaa koskeva velvoite tulisi todellisuudessa ajankohtaiseksi, voisi sen käytännön toteuttamiselle löytyä useitakin juridisia esteitä.

Yksilöt ja työyhteisöt järjestävät viestiliikenteensä haluamallaan tavalla ja huolehtivat omasta tietoturvallisuudestaan. Yleensä sähköpostien käyttöä koskevat riitaisuudet liittyvät työsuhteeseen ja erityisesti sen päättymisen jälkeiseen aikaan. Työnantajan tarjoama sähköposti on tarkoitettu ensisijaisesti työhön liittyvään viestintään, mutta siitä huolimatta työnantajalla ei ole oikeutta käyttää viestejä rajoituksetta. Työsopimuksissa voidaan toki sopia, että työnantajalla on tietyin edellytyksin oikeus viestien avaamiseen. Tämä edellyttää kuitenkin työntekijän suostumusta eikä selvästi yksityisluonteisten viestien avaamiseen ole silloinkaan oikeutta.

Henkilötietojen suoja kattaa Suomessa ja EU:ssa varsin laajasti kaikki tiedot, jotka ovat yhdistettävissä yksilöön. Suomen lainsäädännön ja myös toukokuussa 2018 voimaan tulevan EU:n tietosuoja-asetuksen mukaan henkilötiedon haltijan nimenomainen suostumus on monilta osin ratkaisevaa. Jos yksityinen viestintä sisältää henkilötietoja, on sen loukkaamattomuus suojattu myös henkilötietojen suojan kautta. Ilman etukäteistä ja nimenomaista suostumusta näitä tietoja ei ainakaan EU:ssa voida käyttää muihin kuin niiden haltijan hyväksymiin tarkoituksiin. Hämmennystä aiheuttaa kuitenkin se, että sähköpostin sisältö ei suinkaan ole sama asia kuin henkilötieto.

Jos kyse on – kuten ilmeisesti myös Farahin valmentajaan tapauksessa - puhtaasti yksilön omasta viestinnästä ilman työnantajan tai muun kolmannen osapuolen tuomia ulottuvuuksia, olisi ainakin Suomen perustuslain viestin loukkaamattomuutta koskeva suoja vahva peruste olla luovuttamatta viestejä. Myös vuonna 2014 voimaan tullut tietoyhteiskuntakaari lähtee siitä, että viestien käsittelyyn tarvitaan viestinnän osapuolen suostumus. Tässä tapauksessa valmentajan ja mahdollisen työnantajan eli Nike Oregon Projectin välisestä sopimussuhteesta ei liene asiassa apua, koska molemmat ilmeisesti haluavat olla luovuttamatta viestejä. Lisäksi on syytä huomioida, että jos viestien luovuttaminen voisi altistaa niiden haltijan rikossyytteelle, ei haltijalla ole mitään velvollisuutta edistää itseään koskevan rikoksen selvittämistä luovuttamalla viestit. En myöskään uskalla arvailla, että päästäänkö Farahin valmentajan posteihin käsiksi Yhdysvaltain kansallisen dopingvalvonnan tai tutkinnassa mukana olleen FBI:n valtuuksilla.

Sir Mo Farah on lopettanut huiman uransa ratakierroksilla ja aikoo jatkossa keskittyä maratoneihin. Vaikka syyttömyysolettama koskee meitä kaikkia ja urheilija on aina puhdas kunnes toisin todistetaan, on Farahin niskaan hänen valmentajansa kautta heitetty ikävä epäilyksen varjo, joka saattaa herättää kysymyksiä vielä monen maratonin ajan.


15.8.2017 - Niina Uski -

Kipin kapin kohti uusia haasteita

Muistatko vielä, miltä tuntui, kun opinnäytetyösi tai pro gradu -tutkielmasi tuli vihdoin valmiiksi? Muistatko, miten ilo ja jännitys vuorottelivat valmistujaispäivänäsi? Miltä tuntui ensimmäinen työpäiväsi vastavalmistuneena? Entä, kun ensimmäisen kerran sait lisätä allekirjoituksesi alle uuden tittelisi?

Minä muistan tuon kaiken vielä kirkkaasti - ne nimittäin tapahtuivat minulle vasta viimeisen kolmen kuukauden sisällä. Valmistuin Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta juristiksi toukokuussa 2017 ja sain onnekseni työpaikan melkein heti valmistumiseni jälkeen. Töissä koittivatkin sitten heti uudenlaiset haasteet. Arki muuttui kertaheitolla, kun graduajan enemmän tai vähemmän epäsäännöllinen aikataulu muuttui selkeään päivärytmiin.

Mutta mitä tiedekunta minulle sitten opetti? Miten se valmensi minua työelämän haasteisiin? Mediassa on aika ajoin ollut keskustelua oikeustieteellisen opetuksen päivittämisestä vastaamaan paremmin työmarkkinoiden vaatimuksia. Erityisesti yritysmaailman jatkuva globalisoituminen, mutta myös sääntelykentän kansainvälistyminen tuovat omat haasteensa aiemmin hyvin kansallisena pidettyyn oikeustieteen alan opetukseen.

Oikeustiede ei kuitenkaan ole vain yksittäisten säännösten tai normien opiskelua. Lait muuttuvat ja normit vaihtuvat. Olennaista on, että juristi osaa hahmottaa tämän lakien ja normien kokonaisuuden. Oikeustieteellisen tiedekunnan yksi tärkeimmistä anneista onkin sen tarjoama ”työkalupakki”, josta juristi ammentaa osaamisensa. Työkalupakkiin on opintojen aikana toki kertynyt lain sanan tiukkaa (ehkä ulkoakin) opettelua, mutta erityisesti myös keinoja soveltaa ja tulkita tuota lakia. Työkalupakista löytynee myös esimerkiksi Aulis Aarnion oikeuslähdeoppia koskevat ohjeet, tutkimusmetodeja koskevat lainalaisuudet sekä oikeudenalojen yleiset opit ja periaatteet. Työkalupakkiin on todennäköisesti sujahtanut myös aimo annos oikeudellisia termejä, käsitteitä ja määritelmiä, joilla juristi hahmottaa ympäröivää oikeudellista maailmaa. Näiden työkalujen avulla juristi soveltaa ja tulkitsee oikeuslähteitä, punnitsee periaatteita ja ratkaisee työelämässä eteen tulevia tehtäviä. Ne ovat juristin perusta ja pohja, jonka päälle hän rakentaa osaamistaan.

Kuten oikeusministerimme Antti Häkkänen on todennut, vaikka maailma ympärillämme muuttuu, kokonaisuuksien ymmärtämisen tarve ei katoa mihinkään. Häkkäsen mukaan onkin ”tärkeää huolehtia lakimiestutkinnon laaja-alaisuudesta ja laadukkuudesta sekä jatkuvasta osaamisen täydentämisestä. Tällaisessa muuttuvassa maailmassa lakimiehen ainutlaatuinen rooli oikeusjärjestelmän kokonaisuuden osaajana korostuu.” (lähde: https://lakimiesuutiset.fi/oikeusvaltion-puhemies-antti-hakkanen/)

Uusien fuksien opintotaival alkaa ainakin täällä Turussa taas tiedekunnan johdantoviikolla maanantaina 28.8.2017. Toivotankin onnea ja menestystä kaikille opintonsa aloittaville, opintojaan jatkaville ja meille, jo valmistuneille, uusien haasteiden edessä!


8.8.2017 - Mirja Ropo -

Kiva kimppa ja kimppakivaa!

 

Minulla on parinkymmenen muun naisen kanssa kimppa nimeltä Talli Hyvät Hinkit. Kuten monet hyvät ideat, tämäkin sai alkunsa paljussa muutaman viinilasin jälkeen. Ajatuksemme oli, että hevosen omistaminen yhdessä olisi hieno tapa tukea osaltamme raviurheilua, saada siihen itselle uutta ulottuvuutta hevosen omistajan roolissa ja viettää aikaa hyvällä porukalla raveissa ja niiden ulkopuolella. Hevosen potentiaalinen menestys on toki urheilun suola, mutta toivottu taloudellinen menestys haluttiin saada poikimaan suurempaa hyvää. Päätimme, että 10 % kaikista hevosen tuottamista voitoista annettaisiin Roosa Nauha -säätiölle rintasyöpätutkimuksen hyväksi.

Yksituumaisesti hankimme verkkaisesti pohdintojen jälkeen Ruotsista ensimmäisen hevosemme, tamman nimeltä Naomi Wibb. Naomi ehti juosta meille parin vuoden aikana ikimuistoisia hetkiä ja hiukan rahaakin.  Neidin hormonitoiminta oli sen verran vilkasta, että oli tuurissaan milloin ruoka maistui siihen malliin, että pystyi lähtemään radalle, joten luovuimme siitä ja alkukesästä hankimme omistukseemme ruunan nimeltään Royal T.K. Viime viikolla Lappeenrannassa ruuna juoksi jo ennätyksensä ja odotammekin Rontilta ikimuistoisia ja jännittäviä hetkiä tulevaisuudessa.

Juristin ammatti on sillä tavalla antoisa, että uusienkin tuttavuuksien kanssa pääsee nopeasti keskustelemaan heidän perhe- tai harrastustoiminnan yllättävistä tai vaikeista paikoista ja siten helposti hyvin lähelle toista. Näissä tilanteissa olen saanut oppia, kuinka suvun yhteinen mökki, siskon kanssa omistettu metsäpalsta tai kaveriporukan yhteinen lentokone on yritetty järjestää tai järjestetty toimivaksi, mukavaksi tavaksi omistaa ja harrastaa. Toiveenahan aina on, että välit säilyisivät hyvinä ja toiminta olisi taloudellisestikin reilua. Mikäli omistamisesta on odotettavissa taloudellista hyvää, on asiaa pohdittava siltäkin kannalta, kuinka veronsaaja pidetään tyytyväisenä.

Olen nähnyt asioita järjestetyn yhdistyspohjalta, osakeyhtiöpohjalta ja sitten ilman mitään erityisestä rakennetta. Mikä sitten on paras tai järkevin tapa hoitaa yhteisomistaminen? Juristin yleisin ja kuulijan kurjin vastaus toimii tässäkin: riippuu tilanteesta.  Olen kuitenkin huomannut, että taloudellisesti ja hallinnon kannalta yhdistyksen saatikka osakeyhtiön perustaminen on usein liian raskas ja kankea tapa järjestää yhteisomistaminen. Hyvällä pohjatyöllä yhteisomistus ilman yhdistys- tai y-tunnusta on kelpo tapa omistaa yhdessä. Seuraavassa muutama tärkeä näkökulma, jos päädyt omistamaan jotakin kimpassa ilman yhdistyksen tai osakeyhtiön tuomaa rakennetta.

Kun omaisuuserällä, olipa kyse sitten metsätilasta tai hevosesta, on enemmän kuin yksi omistaja, eikä kyse ole kuolinpesästä tai aviopuolisoista, sovelletaan siihen aina lakia eräistä yhteisomistussuhteista. Se on hyvä laki lukaista läpi ja siinä on muutama tärkeä määräys, jotka jokaisen yhteisomistajan on syytä tuntea.

Ensinnäkin, lähtökohtaisesti katsotaan, että jokainen osuus on yhtä suuri, ellei muuta voida näyttää sovitun. Oikeuskäytännössä yksinomaan se, kuinka omaisuus on rahoitettu, ei ole ollut ainut arvioinnin peruste, vaan asiaa on tutkailtu ensisijaisesti osapuolten tarkoituksen valossa. Siis toisin sanoen, jos sovit kaverin kanssa, että ostatte veneen puoliksi, mutta maksat siitä 75 %, omistat siitä sovitun 50 % ja kaveri on sinulle velkaa määrän, jonka maksoit veneestä enemmän.

Toiseksi, yhteiseen esineeseen ja sen tuottoon kohdistuvat yhteisomistajan oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät heidän osuuksiensa mukaisesti, eli kulut maksetaan niiden osuuksien mukaan, joilla omaisuutta omistetaankin. Kimpan osalta teimme osakassopimuksen, jossa sovimme prosenttiosuuksin pollen omistuksesta. Prosenttiosuuksien mukaan olemme makselleet pollen ja sen kulut.

Kolmanneksi kimpan osakkailla on oikeus toisia kuulematta luovuttaa osuutensa ja muutenkin siitä määrätä, ja lisäksi käyttää yhteistä esinettä hyväkseen sellaisella tavalla, että hänen toimenpiteensä eivät loukkaa muiden yhteisomistajien vastaavia etuja ja oikeuksia. Kuitenkaan toimenpiteeseen, joka koskee esinettä kokonaisuudessaan, ei saa ryhtyä, elleivät kaikki yhteisomistajat siihen suostu. Tämä ehto aiheuttaakin usein omat kysymyksensä, jollei asioista ole selvästi sovittu esimerkiksi suvun yhteisillä kesämökeillä, jossa kaikki haluaisivat viettää eri tavoin juhannusta. Tai kun se kaipaisi peruskorjauksen, mutta hulttioserkulla ei ole siihen varaa ja hän kieltää toimenpiteen.

Vielä on tärkeää tietää, että yhteisomistaja voi hakea käräjäoikeudelta uskotun miehen määräämistä hoitamaan yhteistä esinettä ja sen hallintoa omistajien yhteiseksi hyväksi ja hänellä on oikeus saada osansa yhteisestä esineestä jakamalla erotetuksi. Mikäli esineen jakaminen ei ole mahdollista tai se tulisi kohtuuttoman kalliiksi, voi käräjäoikeus määrätä myös omaisuuden myytäväksi yhteisomistussuhteen purkamista varten. Tämä on yleensä viimesijainen ja kallein tapa järjestää yhteisesti omaisuuden hoito tai myynti, kun uskotuksi mieheksi määrätään ulkopuolinen. Kustannustehokkaampi tapa on käyttää hiukan panoksia yhteisomistamisen alkuvaiheessa siihen, että asianajaja tai muu asiaa tunteva lakimies tekee yhteisomistuksesta sopimuksen -etenkin jos kysymyksessä on arvokkaampi omaisuus.

Meillä on siis naisten kanssa ollut kimpassa kivaa jo kahden hevosen ja useamman vuoden ajan. Joku ilkeämielinen saattaisi nyt kysyä, että kuinka noin paljon naisia pysyy hevosen omistajina hyvissä väleissä noin kauan. Joku viisaampi taas kyselee, että kuinka tuollainen yhteisomistaminen järjestetään. Molemmat kysymykset ovatkin ihan relevantteja.

Ennen kuin omistimme turvanmittaakaan hepastamme, sovimme yhteiset pelisäännöt, joilla osittain sovimme lain säännöksistä poikkeavasti. Kimppaheppamme osalta olemme osakassopimuksessa sopineet, että jokainen meistä luopuu peruuttamattomasti oikeudestaan määrätä pollesta. Kimpalle on sovittu kolmen naisen hallitus, joka päättää kaikesta, hevosen hoidosta, treenistä, kisoista ja mahdollisesta myynnistä. Olemme kuitenkin sopineet, että jos hallitus päättää myydä hepan, jokainen osakas voi halutessaan käyttää etuosto-oikeutta suhteessa kokonaan ulkopuoliseen ostajaan. Vastineeksi hallituksella on velvollisuus pitää kirjaa kaikesta rahankäytöstä ja huolehtia omaisuudesta hyvin. Kaikilla osakkailla on mahdollisuus tarkastaa rahankäyttö.

Kirjanpito onkin tärkeä osa yhteisomistusta silloin, kun on olemassa pienikin riski siitä, että omistaminen tuottaisi voittoa. Tulot kun pannaan pääsääntöisesti verolle ja silloin harrastustoiminnastakin syntyvä tulo saattaa aiheuttaa turhaakin veronmaksua, jos kulupuolen dokumentointi ei ole kunnossa, eikä tulosta saada vähennettyä oikein kuluja. Yhdistys- ja yhtiörakenteessa kirjanpito tulee luontevammin, mutta yhteisomistamisessa se tuppaa unohtumaan. Käytännössä tulojen ja menojen kirjaaminen on kuitenkin ehdottoman tärkeää sekä yhteisomistajien välisen taloudellisen tilanteen tasaamiseksi, omaisuuden myynnin mahdollisen luovutusvoiton laskemiseksi, että mahdollisen tuoton verokohtelun asettamiseksi oikealle tasolle.

Meidän Hinkkitallin polle on ammattivalmennuksessa ja sitä ajaa ammattiohjastaja, jolloin hallitus vain tekee päätöksiä ja huolehtii taloushallinnosta. Jos joku on halunnut käydä pollea rapsuttelemassa, sekin on  onnistunut. Pinkit pipot ja t-paidat päällä nautimme huolettomina hevosenomistajina radanvarressa kun Rontti juoksee hyvää meille ja Roosa Nauha -säätiölle. 


20.6.2017 - Matti Kökkö -

Avioon aikovan aakkoset

Asianajaja antaa asiantuntevinta apua avioliiton oikeudellisissa kysymyksissä.

Avioehtosopimus on määrämuotoinen, maistraatissa vahvistettava asiakirja, jolla avioliittoon menevät henkilöt voivat sopia siitä, mikä omaisuus on avio-oikeuden alaista ja mikä siitä vapaata. Avioehtosopimus voidaan solmia avioliiton aikana, mutta varman päälle pelaaja tekee sen jo ennen avioitumista. Avioehtosopimuksen merkitys korostuu tilanteissa, joissa puolisoiden varallisuusasemat poikkeavat merkittävästi toisistaan. Erityisesti uusperheissä avioehtosopimus on tärkeä instrumentti myös jäämistösuunnittelussa.

Avio-oikeuden alainen omaisuus on omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus ja joka tämän vuoksi otetaan mukaan osituslaskelmaan avioliiton päätyttyä. Avio-oikeus voidaan poistaa avioehtosopimuksella sekä lahjakirjassa, testamentissa tai henkivakuutuksen edunsaajamääräyksessä olevalla ehdolla. Avio-oikeudella ei ole oikeudellista eikä taloudellista merkitystä avioliiton aikana, vaan vasta avioliiton päätyttyä. Puolisoiden avio-oikeuden alaisen omaisuuden yhteenlaskettu nettoarvo tulee osituksen laskennallisessa vaiheessa puolitettavaksi. Osituksen reaalisessa vaiheessa varakkaamman puolison omaisuudesta annetaan vähemmän omistavalle niin paljon, että lopputuloksena kumpikin saa yhtä paljon.

Avio-oikeudesta vapaata omaisuutta ei oteta mukaan osituslaskelmaan. Jos avio-oikeus on molemmin puolin kokonaan poistettu avioehtosopimuksella, kumpikin puoliso pitää avioliiton päättyessä oman omaisuutensa, mitään tasausta ei tehdä.

Edunsaajamääräys on henkivakuutussopimuksen ehto, joka määrittää vakuutuskorvauksen saajan. Hyvin yleisesti käytettävä edunsaajamääräys on omaiset. Tällöin korvaus menee puoliksi rintaperillisille ja aviopuolisolle. Jos rintaperillisiä ei ole, koko korvaus menee aviopuolisolle. Avopuoliso taas ei lähtökohtaisesti ole omainen. Avioitumisella voi siten olla suuri merkitys vakuutuskorvauksen saajien määrittymisessä.

Isyysolettama tarkoittaa sitä, että aviomies oletetaan lapsen isäksi, kun lapsi on syntynyt avioliiton aikana. Jos avioliitto on aviomiehen kuoleman vuoksi purkautunut ennen lapsen syntymää, aviomies oletetaan isäksi, jos lapsi on syntynyt sellaiseen aikaan, että lapsi on voinut tulla siitetyksi ennen aviomiehen kuolemaa. Jos äiti on ennen lapsen syntymää solminut uuden avioliiton, uusi aviomies oletetaan kuitenkin lapsen isäksi.

Lesken eläkkeen saaminen silloin kun puolisoilla ei ole yhteisiä lapsia edellyttää avioitumista alle 50-vuotiaana alle 65-vuotiaan puolison kanssa, vähintään viiden vuoden avioliittoa sekä vähintään 50 vuoden ikää puolison kuollessa.

Lesken vähimmäissuoja tarkoittaa sitä, että leskellä on rintaperillisen jakovaatimuksesta ja testamentinsaajan oikeudesta huolimatta oikeus hallita puolisoiden yhteisenä kotina käytettyä asuntoa ja tavanomaista asuntoirtaimistoa.

Puolison perintöoikeus koskee tilannetta, jossa vainaja oli kuollessaan naimisissa eikä häneltä jäänyt rintaperillisiä. Elleivät puolisot ole testamentilla toisin määränneet, leski perii tässä tilanteessa puolisonsa ja leskenkin kuoltua omaisuus jaetaan kummankin puolison sukulaisten kesken lähtökohtaisesti tasan.

Testamentilla puolisot voivat muun muassa parantaa leskeksi jäävän puolison asemaa siihen nähden, mikä se lain nojalla on. Rintaperillisen oikeus lakiosaan voi kuitenkin supistaa testamentin mukaista oikeutta. Puolisot tekevät usein keskinäisen hallintaoikeustestamentin. Hallintaoikeudesta ei joudu maksamaan perintöveroa ja se vähentää omistusoikeuden saajan maksettavaksi tulevaa perintöveroa. Lapsettomassa avioliitossa testamentilla halutaan vaikuttaa usein siihen, mitä jäämistölle tapahtuu molempien kuoleman jälkeen.

Vallinnanrajoitusten tarkoituksena on rajoittaa puolison oikeutta yksin määrätä perheen kannalta tärkeästä omaisuudestaan. Tällaiseksi omaisuudeksi lainsäätäjä on katsonut yhteisenä kotina käytettävän asunnon sekä irtaimen omaisuuden, joka kuuluu puolisoiden yhteisesti käyttämään asuntoirtaimistoon tai on toisen puolison tarpeellinen työväline tai joka on tarkoitettu toisen puolison tai lasten henkilökohtaista käyttöä varten. Kiellettyä on tällaisen omaisuuden myyminen tai muu luovuttaminen ilman puolison suostumusta. Sillä, onko omaisuus avio-oikeuden alaista vai avio-oikeudesta vapaata, ei ole merkitystä.

Jaa, että miksi tällaisista asioista nyt kirjoitin. No siksi, että ensi kuun alusta lukien olen ukkomies. Onnellinen ukkomies. Hyvää kesää!


14.6.2017 - Anna Oksanen -

Asianajaja virkistäytyy

Otsikosta tulee mieleen kohuasianajaja, jonka virkistäytymisten jälkimainingit käytiin eri oikeusasteissa koko kansan viihteeksi. Tarkoitus ei ole kirjoittaa hänestä, vaan Meistä, LRHTO:n porukasta, joka virkistäytyi menneenä maanantaina lähes koko henkilökunnan voimin. Miten me asianajajat osaamme rentoutua vai osaammeko lainkaan? Puhummeko bussissa pykälistä, tuomioista, direktiiveistä ja täytäntöönpanosta vai löytyykö meistä myös se toinen puoli? Entä onko virkistäytymisellä mitään vaikutusta siihen, miten palvelemme omia asiakkaitamme? Eikö paras juristi ole kuitenkin se, joka ei irrottele lainkaan ja pysyy aina asiassa?

Ensimmäinen oma kosketukseni asianajajien maailmaan tuli oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeen valmennuskurssin kautta. Kurssilla sattui tapaturma, jossa eräs tutkintoa halajava nuori mies jätti luentosalin taittuvan tuolin ja selkänojan väliin oman jalkansa niin, että koko auditorio täyttyi tuskahuudosta. Ja miten reagoi salissa valmennuskurssista vastannut luennoitsija? Kailotti mikrofoniin, että ”no niin, kuka tästä vahingosta nyt vastaa, kuka korvaa, kuka korvaa?” Sillä kerralla opeteltiin vahingonkorvausoikeuden perusteita. Eikä kukaan kysynyt siltä nuorelta mieheltä, että miten kävi, sattuiko. Tuolloin ajattelin, että tällaisia juristien sitten kuuluu olla, hahmottaa ympäröivä maailma juridisessa viitekehyksessä.

Siirryttyäni itse työelämään opin pian, että vaikka asianajajan on tärkeää osata hahmottaa oikean elämän tapahtumien merkitys oikeusnormien soveltamisessa, yhtä tärkeää on osata hahmottaa asiakkaalle se kokonaistaloudellisesti järkevin ja toivotuin lopputulos. Siihen tarvitaan ajoittain kovan juridiikan ja oman ammattitaidon lisäksi ihmistuntemusta, sosiaalisia taitoja ja yhteistyötä saman toimiston asianajajien kesken.

Sosiaaliset taidot ja kyky toimia yhdessä testattiin tämän vuoden LRHTO:n virkistyspäivänä Gustavelundissa, Tuusulanjärven kulttuurihistoriallisessa ympäristössä. Kohde oli mitä parhain. Soudimme Tuusulanjärvellä kirkkoveneillä, patikoimme, pidimme olympialaiset, saunoimme, söimme ja joimme. Sää ei ollut mitä parhain. Kastuin läpimäräksi jo ennen, kuin bussi oli Turusta lähtenyt aamulla kohti Tuusulaa ja seuraavaksi ei satanut, kun olimme takaisin Turussa illalla nukkumaanmenoaikaan. Sade ei kuitenkaan haitannut. Me onnistuimme nauttimaan päivästä ja ohjelmasta, yhdessä. Päivä todisti jälleen, että olemme yhteisö, joka on tiiviisti ja motivoituneesti hitsautunut yhteen. Päivän aikana ei työasioista puhuttu. Ja se jos mikä on tärkeää työyhteisössä, taito tulla hyvin toimeen myös muissa, kuin suoraan työn tekemiseen liittyvissä asioissa. Se takaa yhteistyön toimivuuden ja sitä kautta parhaan mahdollisen lopputuloksen suoraan asiakkaalle. Lasku asianajopalveluista tulee vain yhden asianajajan työstä. Todennäköisimmin taustalla vaikuttavat kuitenkin useammat aivot. Se on iso vahvuutemme, kilpailuvaltti, josta olemme ylpeitä. Taas ensi vuonna koko toimistomme on kiinni kokonaisen päivän. Silloin me nauramme, kannustamme, kisailemme ja vitsailemme. Yhdessä.

20170612_105321.jpg


9.6.2017 - Henri Kaasalainen -

Esimiehet ja asiantuntijat henkilöstöryhmäksi (KKO 2017:29)

Korkein oikeus on antanut 23.5.2017 ratkaisun (KKO 2017:29), joka selkiyttää merkittävästi oikeustilaa liittyen toimihenkilöiden ja asiantuntijoiden asemaan vakuutusalalla. Ratkaisun vaikutuksien voidaan ajatella koskevan laajemmin myös palvelualaa.

Tiivistäen voidaan todeta, että ratkaisun myötä ylemmät toimihenkilöt luokitellaan jatkossa omaksi henkilöstöryhmäkseen. Tästä seuraa se, että jatkossa heillä on oikeus valita työsopimuslain mukainen luottamusvaltuutettu edustamaan itseään yhteistoimintalain mukaisissa asioissa, siitäkin huolimatta vaikka työpaikalle on valittu jo sovellettavan työehtosopimuksen perusteella luottamusmies.

Tapaus liittyy LähiTapiolan käymiin yhteistoimintaneuvotteluihin, joissa LähiTapiola ei suostunut tunnustamaan luottamusvaltuutettua ylempien toimihenkilöiden edustajaksi, koska henkilöstön edustajana katsottiin toimiva Vakuutusväen Liiton jäsenten valitsema luottamusmies.

Tapaus käsiteltiin kaikissa oikeusasteissa. Niin käräjäoikeus kuin hovioikeuskin ottivat sen kannan, ettei ylemmillä toimihenkilöillä ole työsopimuslain perusteella oikeutta valita itselleen luottamusvaltuutettua. Korkein oikeus katsoi kuitenkin eri tavalla ja perusteli päätöstään yhdistymisvapautta koskevalla sääntelyllä ja kansainvälisillä sopimuksilla, jotka liittyivät ammatilliseen järjestäytymisvapauteen. Kun huomioon otettiin vielä Euroopan unionin oikeus, niin lopputuloksena oli oikeus valita luottamusvaltuutettu.

”Työntekijöiden oikeus liittyä valitsemaansa ammattiyhdistykseen ja valita oma edustajansa on keskeinen osa perus- ja ihmisoikeuksina turvattua yhdistymisvapautta ja ammatillista järjestäytymisoikeutta. Korkein oikeus katsoo, että työsopimuslain 13 luvun 3 §:n 1 momenttia tulkittaessa on kahdesta mahdollisesta tulkintavaihtoehdosta perusteltua valita A:n kanteessaan esittämä vaihtoehto, joka paremmin turvaa ammatillisen järjestäytymisoikeuden toteutumisen. Tämän tulkintavaihtoehdon valitsemista puoltaa lisäksi se, että laajempi mahdollisuus valita luottamusvaltuutettu on omiaan takaamaan tehokkaammin kuin yhteistoimintaedustajan valitseminen joukkovähentämis- ja yhteistoimintamenettelydirektiivien taustalla olevien tavoitteiden mukaisen suojan myös sellaisille työntekijöille, jotka eivät kuulu työnantajaa sitovaan työehtosopimukseen osalliseen työntekijäyhdistykseen.”

Päätöksen myötä siis myös palvelualoilla esimiehet ja asiantuntija luokitellaan nykyisin omaksi ”ylemmät toimihenkilöt- henkilöstöryhmäksi”


6.6.2017 - Iiro Hollmén -

Koska viimeksi tarkastit kiinteistöverotuspäätöksesi?

Kiinteistöverotuksessa törmää aika ajoin selviin virheisiin. Tämä johtuu yleensä siitä, että kiinteistöverotus on kaavamaista ja melko automatisoitua verotusta. Niinpä kiinteistöverotuspäätös kannattaa tarkastaa säännöllisesti ja katsoa, onko päätöksen selvitysosaan kirjattu kiinteistön ja rakennusten tiedot oikein.

Automaatiosta tai inhimillisistä erehdyksistä johtuvien virheiden lisäksi veronsaajalla tuntuu olevan tapana verotuksen kaavamaisuuteen vedoten tulkita kiinteistöverosääntelyä välillä hyvinkin veronsaajamyönteisesti. Korkein hallinto-oikeus on antanut viime aikoina useita kiinteistöverotusta koskeneita ratkaisuja. Osasta näitäkin ratkaisuja löytyy hyviä esimerkkejä Verohallinnon pyrkimyksestä veronsaajamyönteiseen lain soveltamiseen.

Tapauksessa KHO 2017:49 oli kyse vanhasta teollisuusrakennuksesta, johon tehtiin vuosien 2011 – 2013 aikana merkittävät purku- ja korjaustyöt. Näiden töiden jälkeen rakennus otettiin käyttöön toimistorakennuksena.  Verohallinto kuten myös hallinto-oikeus katsoivat, että rakennuksen verotusarvo tuli määritellä toimistorakennukselle vahvistettujen säännösten mukaisesti jo purku- ja rakennustöiden aikana, vaikka rakennusta ei voitu vielä toimistorakennuksena käyttää. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että tämä veronsaajan kannalta edullisempi tulkinta on väärä. Rakennusta tuli käsitellä purku- ja rakennustöiden aikana teollisuusrakennuksena ja toimistorakennukseksi rakennus voitiin katsoa vasta sitten, kun rakennusta voitiin käyttää toimistona.

Tapauksessa KHO 2016:102 Verohallinto olisi halunnut määrätä kiinteistöveroa maksettavaksi kiinteistölle tilapäisesti pystytettyjen pressuhallien perusteella. Vaikka kyseessä oli kevytrakenteiset, siirrettävät ja uudelleen käytettävät tilapäishallit, katsoi Verohallinto ne kiinteistöverotuksessa rakennuksiksi. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin totesi, ettei tällaisten pressuhallien perusteella tule maksaa kiinteistöveroa.

Verovelvollisen kannalta veronsaajan tulkintakäytäntö ja kiinteistöverotuksen kaavamaisuus voi johtaa erityisen epäoikeudenmukaiseen lopputulokseen silloin, kun kiinteistön tosiasiallinen arvo on laskenut merkittävästi esimerkiksi rakennusten huonokuntoisuuden taikka maaperän likaantumisen seurauksena. Kiinteistölle ei välttämättä ole tosiasiassa enää löydettävissä ostajaa, eikä kiinteistöllä siten voida katsoa olevan arvoa. On kuitenkin mahdollista, että kiinteistöverotuksessa kiinteistön omistaja joutuu maksamaan samaan aikaan veroa huomattavankin korkeiden verotusarvojen perusteella.

Vastaani on tullut sellainenkin kiinteistöveropäätös, jossa veroa maksettiin sellaisten rakennusten perusteella, jotka eivät edes sijainneet kyseisellä kiinteistöllä. Omistaja oli maksanut veroa naapurikiinteistöllä sijaitsevien rakennusten perusteella useiden vuosien ajan. Kiinteistöveropäätös kannattaa siis tarkastaa!


31.5.2017 - Kimmo Tenhovirta -

Kahden vuoden Viihdettä

Gia sas! Kirjoittelen tätä blogikirjoitusta Kreikasta, Naxoksen saarelta, missä vietän leppoisia lomapäiviä perheen kanssa.

Aika täällä kuluu rattoisasti auringosta, hyvästä ruoasta ja kiireettömästä tunnelmasta nauttien. Iltaisin jää kuitenkin vielä mainiosti aikaa katsella vaikkapa hyvä elokuva. Sitä varten olen vuosien varrella tallentanut Elisa Viihteen tallennuskansioon kymmeniä elokuvia, joita haluan katsoa myös lomallani omalta tietokoneeltani. Olen ajatellut, että tallenteet säilyvät tallennuskansioissani ikuisesti, kunhan vain tallennustilaa on riittävästi.

Nyt Elisa Viihde on kuitenkin ilmoittanut, että kaikki kahta vuotta vanhemmat tallenteet poistetaan tallennuskansioista tulevan syksyn aikana. Jatkossa kaikki kahta vuotta vanhemmat tallenteet häviävät tallennuskansioista automaattisesti. Tämä ei koske vain Elisaa, vaan myös muut operaattorit ovat ilmoittaneet tekevänsä samoin. Ilmoitus on aiheuttanut voimakkaan vastalauseiden myrskyn. Operaattorien asiakkaat ovat ihmetelleet, miksi tallenteet halutaan hävittää, vaikka tallennustilaa olisi vielä jäljellä. Mistä asiassa on siis oikein kyse?

Kyse on tekijänoikeuslain muutoksesta vuonna 2015 hallituksen esityksen 181/2014 perusteella. Lain muutos johtui tekijänoikeusjärjestöjen aloitteesta aloitetusta keskustelusta liittyen tallennuspalveluihin ja niiden lisensseihin sekä maksuihin. Taustalla lienee ollut myös muutaman vuoden takainen kiista tallennuspalveluja tarjonneen TV Kaistan toiminnasta, jonka lopputuloksena kyseisen yhtiön toimitusjohtaja ja tekninen johtaja saivat Helsingin käräjäoikeudessa 11 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä lähes 400.000 euron vahingonkorvaukset tekijänoikeuslain rikkomisesta.

Uuden tekijänoikeuslain 25 l §:n mukaan verkkotallennuspalvelun tarjoaja saa sopimuslisenssin nojalla valmistaa televisiossa lähetettyyn ohjelmaan sisältyvästä teoksesta kappaleen ja käyttää sitä yleisön saataviin saattamiseen siten, että ohjelma on tallennuspalvelun asiakkaan katseltavissa ja kuunneltavissa asiakkaan itse valitsemassa paikassa ja itse valitsemana aikana. Maksujen määrä sekä tallenteiden käyttöaika määräytyy puolestaan lisenssisopimuksesta, jota koskee tekijänoikeuslain 26 §. Sopimusten perusteella TV-ohjelmiin pääsääntöisesti myönnetään lisenssi kahdeksi vuodeksi. Tämän ajan operaattori voi pitää ohjelmaa tallennettuna sähköisessä tallennuspalvelussa.

Elisa Viihteen käyttöehdoissa on tämä otettu huomioon. 12.11.2015 päivättyjen ehtojen mukaan: ”Elisa Viihde -palvelussa saat käyttöösi noin 2500 tuntia tallennustilaa TV-ohjelmille. Voit tallentaa ohjelmia samanaikaisesti usealta vapaasti katsottavalta kanavalta. TV-ohjelmien tallentaminen ei ole mahdollista kaikilta Elisa Viihteessä näkyviltä kanavilta tekijänoikeudellisista syistä. Kanavien tai niiden tiettyjen ohjelmasisältöjen tallentamiseen saattaa kohdistua oikeudenhaltijan päätöksestä, lainsäädännöstä tai muusta Elisasta riippumattomasta syystä johtuvia rajoituksia. Vuodesta 2017 alkaen vanhimmat (yli 2 vuotta vanhat) tallenteet poistuvat automaattisesti asiakkaan tallennekansiosta tekijänoikeuksien haltijoiden myöntämien lupien mukaisesti.”

Käyttöehdot ovat varsin yksiselitteiset. Ymmärrettävää on sekin, että tekijänoikeusjärjestöt haluavat suojella tekijänoikeuksien haltijoita rajoittamalla tallennettavien ohjelmien käyttöaikaa. Henkilökohtaisesti se luonnollisesti harmittaa, mutta takaisin VHS-aikaankaan ei enää ole menemistä eikä tänne Kreikkaan vanhan videonauhurin raahaamisessa olisi mitään järkeäkään. Niinpä minun kuten muidenkin tallennuspalveluja käyttävien on vain hyväksyttävä se, että saamme tulevaisuudessa nauttia vain tuoreimmista nauhoitteista.

Mutta nyt takaisin olennaisempien asioiden pariin. Kohta mennään syömään. Kali oreksi!


26.5.2017 - Jyrki Prusila -

Venevero, Mauno Koivisto ja lakien voimaatulo

Nyt toivon heräävän kysymyksen, miten otsikon asiat liittyvät toisiinsa? Kunnioitetun presidenttimme hautajaisten yhteydessä on muisteltu hänen uraansa ja tuotu esille hänen kiistattomat ansionsa ensiaskelista takaisin parlamentaariseen päätöksentekoon Kekkosen jälkeen. Sattumoisin viime talvena selvitin edellisen kerran, miten Mauno Koivisto aikanaan käytti presidentin valtaoikeuksiaan monia juristeja hämmästyttäneellä tavalla.

Epätoivoisen ja sittemmin onneksi kaatuneen veneverohankkeen yhteydessä mietin kuumeisesti, onko kaikki mahdolliset keinot torpata moinen lakiesitys jo keksitty. Asianajajahan ei mielellään aja asiaa, jos ei ole päämiestä ja etenkin jos juttukin näyttää huonolta. Veneveron voimaantulo näytti varsin varmalta, kun julkisuudessa ei tietääkseni ollut keskustelua esimerkiksi siitä, että pienet veneyrittäjät olisivat joutuneet maksamaan veron jokaisesta varastossaan olleesta rekisteröidystä veneestä, mikä olisi tietenkin johtanut taloudelliseen katastrofiin, kun kaupankäynti jo muutoinkin pysähtyi. Vaikka en mitään minnekään päin esittänyt, halusin kuitenkin selvittää, mitä tapahtui aikanaan Mauno Koiviston lykätessä sen lain voimaantuloa, jolla arkipyhät palautettiin paikalleen. Ajattelin, että voisiko viisas presidentti veneveronkin osalta viimekädessä lykätä sen voimaantulon niin, että typeristä hallitusohjelman määräyksistä johtuneet poliittiset paineet olisivat jo haihtuneet.

Episodissa oli kysymys siitä, että vuonna 1973 työmarkkinajärjestöjen aloitteesta tietyt arkipyhät siirrettiin lauantaipäiville. Tämä taisi olla aika radikaalia aikaa. Kun sitten vuonna 1986 eduskunta päätti palauttaa arkipyhät paikalleen, oli lakiehdotuksen voimaantulosäännöksessä käytännön mukaan vain vuosiluvun kaksi ensimmäistä numeroa 1 ja 9, joten presidentti Koivisto omakätisesti täydensi vuosiluvuksi 1992, jolloin lain voimaantulo lykkääntyi merkittävästi. Juristit kritisoivat, mutta päätös mikä päätös. Nyt vielä kohtalon oikusta Koiviston hautajaiset voitiin järjestää päivänä, joka kalenterissa monella oli tyhjä.

Tällaisen ihmeellisen tempun käyttäminen veneveron lykkäämiseen ei tullut esille. En sitä kenellekään ehdottanut ja olen siitä hyvin tyytyväinen. Nyt asiaan perehdyttyäni totesin, että vaikka Lainkirjoittajan opas, joka on oikeusministeriön julkaisu, edelleenkin ohjeistaa laatimaan voimaantulosäännökset niin, että vuosiluvun kaksi ensimmäistä numeroa kirjoitetaan luonnokseen, on perustuslakiuudistuksessa vuodelta 2000 presidentin valtaoikeuksia kavennettu. Tällainen lykkääminen ei enää olisi mahdollista. Jos presidentti ei kolmessa kuukaudessa päätä lain vahvistamisesta sellaisenaan, se palautuu eduskuntaan ja tulee voimaan tai raukeaa eduskunnan enemmistön päätöksen mukaisesti.

Täsmäopetus juristeille: jos ammennat historiasta hyviä ideoita, tarkista kuitenkin vielä niiden soveltuvuus voimassaolevan lain mukaan. 


10.5.2017 - Johanna Karvinen -

Työsyrjintä – mitä se oikein tarkoittaa?

Työsyrjintä-käsite esiintyy yhä useammin oikeudenkäyntejä koskevissa uutisoinneissa. Yksi näkyvimmin uutisoiduista työsyrjintäjutuista viime ajoilta on oikeudenkäynti, jossa Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n entistä puheenjohtajaa Timo Rätyä syytettiin liiton viestintäpäällikkönä toimineeseen Hilkka Ahteeseen kohdistuneesta työsyrjinnästä. Asia ei selvästikään ole helppo ratkaistava, sillä käräjäoikeuden ensin tuomittua Rädyn rangaistukseen työsyrjinnästä hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi syytteen. Korkein oikeus myönsi huhtikuussa syyttäjälle sekä Ahteelle valitusluvan, joten lopullinen ratkaisu saadaan vasta ylimmästä tuomioistuimesta.

Työsyrjintäjuttujen yleistymisestä huolimatta vain harvalle työnantajalle on täysin selvää, mitä työsyrjinnällä ylipäänsä tarkoitetaan. Työsyrjintä on työrikos, jossa työnantaja syrjii työnhakijaa tai työntekijää hänen henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa, taustaansa tai yksityiselämäänsä liittyvien seikkojen vuoksi. Kiellettyjä syrjintäperusteita ovat muun muassa kansallinen tai etninen alkuperä, sukupuoli, ikä, perhesuhteet, seksuaalinen suuntautuminen, yhteiskunnallinen mielipide ja poliittinen tai ammatillinen toiminta. Työnantaja, joka työpaikasta ilmoittaessaan, työntekijää valitessaan tai palvelussuhteen aikana ilman painavaa, hyväksyttävää syytä asettaa työnhakijan tai työntekijän edellä mainittujen syrjintäperusteiden perusteella epäedulliseen asemaan, syyllistyy rangaistavaan työsyrjintään.

Työntekijää valittaessa syrjintä merkitsee jonkun työnhakijan sivuuttamista epäasiallisin syin.

Työnantajalla on toki oikeus valita palvelukseensa ne henkilöt, jotka se katsoo tehtävään sopivimmaksi, mutta valinta ei saa olla syrjivä. Henkilöä ei siten saa syrjäyttää esimerkiksi iän, kielen tai etnisen taustan vuoksi. Oikeuskäytännössä on arvioitu esimerkiksi sukupuolen, perhesuhteiden ja poliittisen kannan vaikutusta työhönottopäätökseen. Palvelussuhteen aikana työsyrjintä voi ilmetä esimerkiksi erilaisissa palkkaehdoissa sekä irtisanottavien tai lomautettavien työntekijöiden valikoitumisena syrjivin perustein. Esimerkiksi raskaana olevan työntekijän irtisanomisesta on joissakin tapauksissa ollut seurauksena rangaistus työsyrjinnästä, kun työntekijän on katsottu tulleen asetetuksi epäedulliseen asemaan sukupuolensa takia.

Epäedulliseen asemaan asettaminen ei ole rangaistavaa, jos sille on painava, hyväksyttävä syy. Tällaisen syyn tulee liittyä työhön tavalla tai toisella. Sukupuolen tai iän käyttäminen valintakriteerinä on sallittua esimerkiksi näyttelijän tehtävään valittaessa. Ja toisaalta puoluelehden toimittajalta on sallittua edellyttää tiettyä puoluekantaa sekä kirkolliselta virkamieheltä tiettyä uskonnollista vakaumusta.

Työsyrjintään voi syyllistyä työnantaja tai työnantajan edustaja, ja seuraamuksena siitä on sakkoa tai enintään kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Työsyrjinnän kohteeksi joutuneella henkilöllä on oikeus saada vahingonkorvausta loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Lisäksi työnantaja voi syrjintätapauksissa olla velvollinen suorittamaan syrjinnän kohteeksi joutuneelle hyvitystä yhdenvertaisuuslain tai miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta annetun lain nojalla.  Rangaistusseuraamuksen lisäksi työsyrjinnästä voi siten olla hyvinkin mittavat taloudelliset seuraamukset puhumattakaan julkisen oikeudenkäynnin työnantajalle mahdollisesti aiheuttamasta negatiivisesta maineesta. Syrjintäsäännökset on siten syytä ottaa vakavasti ja tarvittaessa kääntyä työoikeuteen perehtyneen asianajajan puoleen.


9.5.2017 - Juha Auvinen -

Siinäpä halvat lennot, varaanpa heti!

Kesälomat lähestyvät ja moni saattaa harkita lomamatkan varaamista. Koska matkatoimistoja ei juuri enää ole ja koska verkossa varaaminen on tehty helpoksi, suuri osa matkavarauksista tehdään verkossa. Osa varauksista tehdään suoraan palveluntarjoajan kanssa, mutta yhä useammin varaus tehdään jonkin hintavertailu- tai matkavaraussivuston kautta. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että matkustajan oikeuksiin vaikuttaa se, onko kyseessä valmis- vai omatoimimatka. Valmismatkalla matkanjärjestäjä on vastuussa matkaan kuuluvista palveluista kuten majoituksesta, omatoimimatkojen yhteydessä pitää valittaa matkasta vastaavalle yritykselle.

Kun varauksia tehdään paljon, myös ongelmia syntyy, ja välillä palveluntarjoajilta näyttää unohtuneen, että kuluttajansuojaa koskevat säännökset koskevat myös heitä. Euroopan kuluttajakeskuksen mukaan online-matkapalvelut ovatkin nykyään yksi eniten kuluttajavalituksia aiheuttavista palveluista.

Euroopan komissio ja EU:n kuluttajansuojaviranomaiset käynnistivät äskettäin koko EU:n laajuisen koordinoidun tehotarkastuksen. Kuluttajansuoja-asioiden yhteistyöverkostoon kuuluvat viranomaiset tarkastivat yhteensä 352 verkkosivustoa, joilla vertaillaan tarjouksia ja hintoja pääasiassa matkailualalla. Tarkastuksessa kävi ilmi, että 235 sivustolla hintatiedot eivät olleet luotettavia. Ongelmia oli siis kahdella kolmasosalla sivustoja, joten kyse on huomattavasta ongelmasta. Viranomaiset kehottivat sivustoja korjaamaan puutteet. Suomessa kuluttaja-asiamies tarkisti 9 sivustoa, ja tämän valvonnan tarkemmat tulokset selviävät myöhemmin tänä vuonna. Nähtäväksi jää, korjaavatko sivustot toimintaansa. Mikäli ne eivät sitä tee, kansalliset viranomaiset voivat aloittaa hallinnollisia menettelyjä tai oikeustoimia sovellettavasta kansallisesta laista riippuen joko suoraan tai kansallisten tuomioistuinten kautta.

Hintaan liittyvät ongelmat nousivat tutkimuksessa korostetusti esille. Vertailuluettelossa esitetty hinta ei esimerkiksi aina ollut sama hinta kuin se, joka lopulta esitettiin varsinaisella varaussivulla. Hintoihin saatettiin lisätä lisämaksuja varausprosessin myöhemmässä vaiheessa ilman, että tästä kerrottiin selkeästi. Ilmeni myös, että alennushinnoilla markkinoituja matkoja ei todellisuudessa ollutkaan tarjolla varsinaisella varaussivulla. Myös kokonaishinta veroineen tai sen laskutapa oli toisinaan esitetty epäselvästi.

Epäkohtana nousivat esille myös sivustojen ilmoitukset siitä, että esim. huoneita on jäljellä enää tietty, rajoitettu määrä. Tässä kohtaa tulee mieleeni Simpsonit TV-sarja ja aina niin rationaalisesti toimiva Homer. Kun eräässä jaksossa ostoskanavalla todettiin tilauksen olevan rajallinen, tuli Homerille kiire. Tuote oli tilattava heti, jottei hyvä tarjous mene sivu suun. Ja sitähän tällä ”vähäisellä saatavuudella” haetaankin, ts. kuluttaja ohjataan varaamaan huone tms. mahdollisimman pian. Tutkimuksessa havaittiin kuitenkin, että usein mainittu rajattu lukumäärä koski vain kyseistä verkkosivustoa eikä sitä, paljonko kyseisen hintaisia huoneita ko. hotellissa ylipäätään oli vielä tarjolla. Sitä ei tietenkään palvelun käyttäjälle ollut mainittu. Lisäksi useilla sivustoilla matkustamista koskevia palveluita markkinoitiin kuluttajille ylipäätään harhaanjohtavasti.

Sivustot on toisinaan laadittu tarkoituksella vaikeaselkoisiksi. Kun tähän lisää sen kiiman, jonka alaisena matkalle haluava toimii ja kun hinnat saattavat vielä vaihdella nopeasti, voi olla kiusaus lyödä hinta heti kiinni, jotta varauksen varmasti saa luvatun suuruisena. Silloin ei välttämättä tule tarkistaneeksi sitä, mikä luvattu hinta loppujen lopuksi on tai muutoinkaan toimittua harkiten. On vaikea antaa ohjetta siitä, miten olisi parasta menetellä, mutta toivottavasti tämä kirjoitus muistuttaa siitä, että tässäkin asiassa on hyvä olla tarkkana. Jos ongelmia kuitenkin ilmenee, asianajamme osaavat auttaa.


5.5.2017 - Henri Kaasalainen -

KHO kilpailun edistäjänä?

Maankäyttö- ja rakennuslain 57 a§:n mukaan: Asemakaavassa voidaan antaa määräys rakennuksen liittämisestä kaukolämpöverkkoon, jos määräys on tarpeen energian tehokkaan ja kestävän käytön, ilman tavoiteltavan laadun taikka asemakaavan muiden tavoitteiden kannalta.

Määräystä sovelletaan rakennukseen, jonka rakennuslupaa haettaessa kaukolämpöverkko on toteutettu siten, että siihen liittyminen on mahdollista rakennuspaikan välittömässä läheisyydessä.

Säännökseen on olemassa kuitenkin muutama poikkeus.

Suomessa on vasta viimeaikoina alettu kilpailuttamaan sähköyhtiöitä. Internet on pullollaan erilaisia sivuja, joissa käyttäjä saa ilmoittaa omat tietonsa ja sen mukaan valita hänelle itselleen edullisimman sähköntoimittajan. Tämän kaltainen tilanne ei kuitenkaan ole syntynyt itsestään. Kilpailun ”avautuminen” on vaatinut huomattavan määrän säädöksiä niin EU-tasolla kuin kotimaisellakin tasolla. On määritelty tarkat standardit siirrettävälle sähkölle. Erityyppisten verkkojen omistuksia ja niiden hinnoittelua on täytynyt järjestellä niin, ettei kilpailua voi vaivihkaa jarruttaa. Yritysten on pitänyt opetella aivan uudenlaista markkinointia ja tuotteistusta.

Nyt kun sähkön kilpailuttaminen alkaa olla jo jossain määrin jopa tavanomaista, luontevaa voisikin olla kysyä: toimisiko tällainen myös kaukolämmön osalta?

Ensimmäinen ongelma tuntuu kuitenkin heti olevan maankäyttö- ja rakennuslain säännös. Mikäli alue on asemakaavassa määrätty kaukolämpöverkkoon liittyminen pakolliseksi, voi siitä olla vaikea päästä irtautumaan myöhemmin. Järjestelmä ei ole myöskään erityisen hyvä kuluttajan kannalta mikäli hinnat lähtevät nousuun.

Tuore korkeimman hallinto-oikeuden päätös kuitenkin mahdollistaa kilpailua yllättävällä tavalla. Päätöksessään korkein hallinto-oikeus linjasi, että vastoin asemakaavan määräystä rakentaja sai valita kotinsa lämmitystavaksi maalämmön.

Korkein hallinto-oikeus perusteli päätöksensä seuraavasti: ”Maankäyttö- ja rakennuslain 57 a §:n nojalla annettu asemakaavamääräys rajoittaa rakennushankkeeseen ryhtyvän vapautta valita rakennuksensa lämmitysjärjestelmä. Kysymys on myös kilpailuoikeudellisia ulottuvuuksia sisältävästä poikkeussäännöksestä, jota on sen luonteen johdosta tulkittava suppeasti. Säännöksen sisältöä ei siten ole tältä osin tulkittava sen sanamuodosta poiketen, vaikka säännöksen yleinen tavoite ja edellä esitetyt sitä koskevat perustelut osaltaan ohjaavatkin erilaiseen tulkintaan. Säännöksen perusteluissa mainittu vaihtoehtoisen lämmitysjärjestelmänvertaaminen paikkakunnalla tarjolla olevaan kaukolämpöverkkoon ja sen päästöihin johtaisi lisäksi yksittäistapauksissavaikeisiin tulkintatilanteisiin, koska vertailun suorittamisen tavasta tai vertailussa huomioon otettavista seikoista ei ole säännelty.

Edellä mainittu huomioon ottaen A:n ja B:n lupahakemuksessa esitetty maalämpöjärjestelmä täyttää maankäyttö- ja rakennuslain 57 a §:n 3 momentin 2 kohdassa ja näin ollen myös asemakaavassa säädetyt edellytykset kaukolämpöverkkoon liittymisvelvollisuudesta vapautumiseksi, eikä lupahakemusta siten ole voitu hylätä Porvoon kaupungin rakennustarkastajan ja rakennus ja ympäristölautakunnan päätöksissä esitetyin perustein.”

Vaikka vielä onkin varsin utopistista ajatella kilpailuttavansa kaukolämpöyhtiöitä sähköyhtiöiden tapaan, korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu mahdollistaa ainakin teoriassa lämmitysmuotojen ”kilpailuttamisen” ja antaa valita maalämpö siitä huolimatta, vaikka asemakaavassa on velvoitettu liittymään kaukolämpöverkkoon.


27.4.2017 - Harri Lukander -

Voidaanko yhdessä sovittua sopimussakkoa sovitella?

Kaupallisissa sopimuksissa paljon käytetty ja hyväksi havaittu keino sanktioida sopimusrikkomusta on sopimussakko. Sopimussakko voi toimia kokonaisuudessaan tai osittain vahingonkorvauksena sopimusrikkomuksesta kärsineelle osapuolelle. Vähintään yhtä tärkeä käyttötarkoitus kuitenkin on rikkomusten ennaltaehkäisy.

Sopimussakko määritellään useimmiten rahasummana, jonka rikkonut osapuoli joutuu maksamaan rikkomuksesta kärsineelle osapuolelle. Sillä ei tarvitse olla mitään suhdetta todellisen vahingon määrään. Sitä käytetäänkin juuri siksi, että vahingon määrän näyttäminen usein on kiusallisen vaikeaa, vaikka helposti ymmärrettävä tosiseikka onkin, että vahinkoa varmasti syntyy.

Voidaanko yritysten keskenään sopimaa sopimussakkoa sovitella? Oikeuskäytäntöä on varsin vähän ja osa tapauksistakin koskee yksityishenkilöitä. Lähtökohta on vahvasti sillä puolella, että sovittelu ei onnistu. Koska sopimussakon ja todellisen vahingon määrä eivät lähtökohtaisesti ole tekemisissä keskenään, ei sovittelu ole mahdollista. Teoriassa kuitenkin oikeustoimilain kohtuullistamispykälät voisivat olla sovellettavissa, mutta tuolloin olosuhteiden täytyy olla jotenkin aivan erityisiä. Kun vielä ottaa huomioon sen, että kaksi yritystä arvioidaan keskenään olevan tasavertaisessa sopimussuhteessa ilman, että kumpaakaan osapuolta suojataan, on sovittelu käytännössä lähes mahdotonta. Eräässä alkavassa oikeudenkäynnissä näin on nyt kuitenkin tehty. Mielenkiintoista nähdä, mitä tuomiossa aikanaan lukee.  


18.4.2017 - Jussi Ojala -

Pankkitunnusten säilyttämisestä

Harva on käynyt viemässä pankkisaleihin hiekkaa kengistään viime vuosia, muutoin kuin lainaa hakiessaan. Toisaalta myös pienempien lainojen haku on viime vuosina siirtynyt kasvottomaan tietokoneaikaan. Erityisesti juoksevat pankkiasiat – toisin sanoen laskujen maksu - hoidetaan nykyään internetin välityksellä. Toisaalta kuluttaja-asiamiehen sydämellä on ollut ongelma siitä, etteivät pankit ole suostuneet antamaan kaikille asiakkailleen verkkopankkitunnuksia. Esimerkiksi maksuhäiriöisillä asiakkailla on esiintynyt tällaisia vaikeuksia.

Euroopan unionia ja maksutilidirektiiviä on kiittäminen siitä, että vuoden 2017 alusta Suomen lainsäädäntöä on muutettu siten, että pankkien on tarjottava verkkopankkitunnuksia kaikille Suomessa laillisesti asuville kuluttajille. Tänä päivänä jokaisella mainitut ehdot täyttävällä on siten oikeus hoitaa pankkiasioitaan tietokoneen välityksellä.

Suomen korkein oikeus on lokakuussa 2016 antamassaan ennakkotapauksessa (KKO 2016:73) joutunut linjaamaan sitä, kuinka pankkitunnusten haltijan tulee tunnuksiaan säilyttää. Oikeusjärjestelmämmehän perustuu oikeastaan siihen, että huolellisen toimijan tilannetta suojataan ja se, jonka todetaan olleen huolimaton, saa kärsiä huolimattomuutensa aiheuttamat ikävät seuraukset.

Mainitussa oikeustapauksessa hulttio aviomies oli käyttänyt puolisonsa pankkitunnuksia hankkien käyttöönsä kulutusluoton, joka tietysti jäi hoitamatta. Aviomies tiesi missä puoliso säilytti pankkitunnuksia salasanoineen. Puoliso ei ollut ymmärtänyt edes yrittää piilottaa tunnuksia mieheltään, vaan kaikki tarvittavat tiedot olivat saatavissa samasta paikasta, kirjoituspöydän laatikosta.

Oikeusjutussa oli siis otettava kantaa siihen, onko huolellisen henkilön piilotettava puheena olevat tiedot aviopuolisoltaan. Sekä käräjä- että hovioikeus olivat katsoneet, ettei puolisoa voitu velvoittaa maksamaan aviomiehen tekemää velkaa. Näin siitä syystä, ettei riittävänä huolimattomuutena pidetty sitä, että puoliso kotioloissa tiesi verkkopankkitunnusten säilytyspaikan.

Sen sijaan korkein oikeus on ratkaisussaan todennut vaimon olevan vastuussa puolisonsa tekemästä velasta ja laiminlyöneen velvollisuutensa säilyttää tunnistusvälinettään huolellisesti, kun hän on säilyttänyt tunnuksia kotonaan samassa paikassa tietäen, että myös hänen puolisonsa on tiennyt säilytyspaikan ja että tämä on voinut saada tunnukset esteettä haltuunsa.

Kylmän juridisesti ajatellen korkeimman oikeuden ratkaisu on ymmärrettävä mutta alempien oikeuksien linjaus tuntuisi paremmin ilmentävän avioliittoinstituution ihanteita.  Melko hurjalta tuntuu sellainen tulevaisuus, että lompakko on kotonakin piilotettava sekä puolisolta että lapsilta.


18.4.2017 - Laura Leppä-Aro -

Parempi aikaisemmin kuin aikaisemmin

Jokainen tuntee sanonnan ”parempi myöhään kuin ei milloinkaan”. Sanonta pätee hyvin moneen eri tilanteeseen ja sitä voi käyttää useassa eri asiayhteydessä. On kuitenkin eräs asia, jossa sanonta ei päde ollenkaan. Tässä asiassa sanonnan voisi jopa kääntää kuten otsikossa; parempi aikaisemmin kuin aikaisemmin.

On nimittäin niin, että kun tarvitset oikeudellista neuvontaa, älä jahkaile sen pyytämisessä. Jos olet saanut ylinopeussakon ja et ole tästä poliisin kanssa samaa mieltä, ota saman tien yhteyttä asianajajaan. Jos olet saanut reklamaatiokirjeen asuntokaupan jälkeen ja et ole kirjeen sisällöstä samaa mieltä, ota saman tien yhteyttä asianajajaan. Mikä tahansa oikeudellinen asia sinua mietityttää, ole mahdollisimman pian yhteydessä asianajajaan.

Laki nimittäin sääntelee monissa tilanteissa erilaisia määräaikoja sille, missä ajassa tietyn asian suhteen tulee toimia. Esimerkiksi asuntokauppalain mukaan ostajan tulee ilmoittaa virheistä myyjälle kahden vuoden kuluessa hallinnan luovutuksesta, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Lisäksi esimerkiksi tyytymättömyys käräjäoikeuden tuomioon tulee ilmoittaa seitsemän päivän kuluessa tuomion tiedoksisaannista. Tyytymättömyys tulee ilmoittaa sille käräjäoikeudelle, joka ratkaisun on tehnyt. Valitusaika itse valituksen tekemiselle on kuitenkin 30 päivää. Jos tyytymättömyyttä ei ilmoita käräjäoikeudelle seitsemän päivän kuluessa, on koko valitusaika menetetty.

Oikeudenkäymiskaaressa säädetään kuitenkin eräästä poikkeuksesta. Oikeudenkäymiskaaren mukaan menetetty määräaika voidaan palauttaa, jos joku ei laillisen esteen vuoksi ole voinut määräajassa ilmoittaa tyytymättömyyttään, hakea muutosta tai ryhtyä muuhun toimeen oikeudenkäynnissä. Lailliseksi esteeksi katsotaan sairaus, mutta ei kuitenkaan mikä tahansa kevätflunssa, vaan sairauden tulee tosissaan olla sellainen, että se estää henkilöä toimimasta. Lailliseksi esteeksi katsotaan myös yleisen liikenteen keskeytyminen. Muun muassa postilakkoon vedonneelle asianosaiselle hovioikeus oli palauttanut menetetyn määräajan.

Nyt saatat ajatella, että pahimmassa tapauksessa tuomion jo saatuasi ja määräajat ohitettuasi on aina vaihtoehtona hakea määräajan palauttamista. Ehei, ei tämä näin helppoa ollut. Menetetyn määräajan palauttamistakin tulee tietenkin hakea tietyssä ajassa, nimittäin 30 päivän kuluessa esteen lakkaamisesta.

Ota siis neuvostani vaari ja ota yhteyttä asianajajaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Turha jahkailu kuluttaa kullanarvoisia määräpäiviä tarpeettomasti. 


13.4.2017 - Sanna Lundström -

Käräjille vaalien tuloksesta?

Kuntavaalit olivat juuri. Ehdokkaat jännäsivät sunnuntaina illalla vaalien tulosta yhdessä tukijoidensa kanssa. Toisilla ilta vaihtui iloon ja toisilla paikka jäi ehkä harmillisesti parin äänen päähän. Kuten olemme nyt saaneet huomata, niin vaalipäivän laskennassa toisinaan tapahtuu virheitä, joita sitten tarkastuslaskenta korjaa. Esimerkiksi Raisiossa valtuutetuksi sunnuntaina ilmoitettu tippui tarkastuslaskennassa vasta toiselle varasijalle. Salossa tarkastuslaskennan tuloksena kahdella listalta viimeiseksi pääsevällä oli sama tulos – silloin vaalilain mukaisesti tulos arvottiin.

Ehdokkaille pienet erot äänimäärissä ovat harmillisia. Ne asettavat ehdokkaille ymmärrettävästi myös kysymyksiä siitä, onko laskennassa varmasti mennyt kaikki ihan oikein? Ei kai joku ole jättänyt hyväksymättä jotain minun ääntäni asiattomilla perusteilla?

Joskus selvyyttä asiaan on haettu oikeudesta aina korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti. Esimerkiksi vuonna 1983 oli eduskuntavaaleissa tiukassa tilanteessa jouduttu pohtimaan yhtä äänestyslippua. Siihen oli tehty ehdokkaan numeron lisäksi merkintä TJ. Vaalipiirin keskuslautakunta oli hyväksynyt mm. edellä mainitun äänestyslipun. KHO totesi, että ääntenlaskennassa oli tapahtunut virheitä ja hylkäsi mm. ko. äänestyslipun lainvastaisesti hyväksyttynä.

Toisessa vuodelta 1983 olevassa KHO:n päätöksessä oli ensin riidelty siitä, onko keskuslautakunnan päätös syntynyt virheellisesti, kun sitä ei oltu tehty päätösvaltaisessa kokoonpanossa. KHO totesi asiassa menetellyn väärin, mutta koska menettely ei ollut vaikuttanut tulokseen, ei vaalien tulosta oikaistu. Samassa istunnossa KHO otti kantaa myös yksittäiseen äänestyslippuun, jossa äänestäjä oli yliviivannut tekemänsä numeromerkinnän ja tehnyt uuden. KHO:n mukaan riitti kuitenkin, että äänestyslippuun tehdystä numerosta ilmeni, ketä ehdokasta se tarkoitti.

Vuonna 2014 Sipoossa epäiltiin jääviysongelmia ääntenlaskennassa. KHO rantautui sen vuoksi paikan päälle ihmettelemään äänestyslippuja  ks. http://www.sipoonsanomat.fi/artikkeli/239305-korkein-hallinto-oikeus-kavi-sipoossa-katsomassa-aanestyslippuja Hallinto-oikeus oli määrännyt jo vaalit uudelleen pidettäväksi, mutta KHO ei katsonut sitä tarpeelliseksi.

1997 vaalit menivät yhdellä paikkakunnalla uusiksi, kun postin lajitteluvirheen vuoksi oli hyväksytty 19 ääntä, jotka eivät siihen kuntaan kuuluneet lainkaan.

Vuonna 2000 Turussa oli äänestyslippuun kirjoitettu 32 ja lisäksi merkitty kaksoispiste
ja lyhyt viiva (3 2:-). Hallinto-oikeus katsoi, että merkinnän tarkoitus oli vain täsmentää, ketä ehdokasta äänestäjä oli tarkoittanut äänestää. Vähemmistöön jääneet pitivät merkintää äänestyslipussa asiattomana. KHO ei muuttanut päätöstä.

Vaaleihin liittyen löytyy varsin runsaasti erilaisia oikeuden päätöksiä vuosien varrelta. Riidelty on äänestyslippujen lisäksi myös esimerkiksi mainontaan liittyvistä asioista. Onneksi Suomessa vaalit yleensä menevät mutkattomasti ja oikeudenmukaisesti, eikä vaalivilppejä juuri ilmene. Joskus toki virheitä sattuu ja joskus voi merkintä olla tulkinnallinen. Silloin me asianajajat autamme.


4.4.2017 - Juhani Ekuri -

Laiha sopu on usein parempi kuin lihava riita – 11 vinkkiä työsuhteen päättämiseksi sopimuksella

Työntekijän irtisanomiseen sisältyy työnantajan näkökulmasta usein vähintään jonkinlainen riski. On mahdollista, että työsuhteen irtisanomista pidetään laittomana, jolloin työntekijä voi olla oikeutettu merkittäviinkin korvauksiin. Toisaalta niin sanotuissa selvissäkin irtisanomistilanteissa saattaa irtisanominen edellyttää esimerkiksi yt-neuvottelujen käymistä tai irtisanomistoimenpiteellä saatetaan ajatella olevan epäedullisia vaikutuksia työnantajan yrityskuvaan joko asiakkaiden tai muun henkilökunnan keskuudessa. Muun muassa edellä mainituista syistä on usein kannattavaa harkita työsuhteen päättämistä sopimusteitse.

Päättämissopimusta tarjottaessa on kuitenkin hyvä muistaa, että sopimuksenteon onnistumisen varmistamiseksi asia on syytä valmistella hyvin. Myös sopimusratkaisuun liittyy sudenkuoppia, jotka saattavat vesittää koko asian. Seuraavassa muutama vinkki, jotka huomioimalla onnistumisen mahdollisuudet kasvavat huomattavasti:

  1. Selvitä, onko työsuhteen päättämiselle yksipuolisesti irtisanomalla perusteita. Jos tilanne ei ole välittömän akuutti, pyri aina siihen, että myös yksipuolisen irtisanomisen edellytykset ovat olemassa eli henkilökohtaisen syyn ollessa kyseessä työntekijälle on annettu varoitus. Tämä tuo tarvittavaa selkänojaa sopimusneuvotteluihin.
  2. Selvitä itsellesi, millainen riski yksipuoliseen irtisanomiseen liittyy, ja minkälaisen sopimuksen olet valmis tekemään riskin välttämiseksi.
  3. Pyydä asiantuntijaa laatimaan sopimusluonnos, jota työntekijälle voi tarvita.
  4. Käy asiantuntijan kanssa mielikuvaharjoituksena läpi tilanne, jossa sopimusta tarjotaan. Valmistaudu etukäteen eri skenaarioin siihen, miten suhtaudut työntekijän reaktioon.
  5. Aikatauluta ja sijoita tarjoamistilaisuus siten, että tilanne aiheuttaa mahdollisimman vähän huomiota työyhteisössä, mikäli se ei suju suunnitelmien mukaan.
  6. Pyri esittämään päättämissopimuksen tarjoamisen syy mahdollisimman lyhyesti ja neutraalisti. Älä syyllistä työntekijää, äläkä toisaalta lähde väittelemään työsuhteen päättämisen perusteista.
  7. Käy sopimusehdotus työntekijän kanssa kohta kohdalta läpi. Muista tuoda esiin nimenomaan työntekijää sopimusratkaisussa hyödyttävät seikat.
  8. Älä missään nimessä uhkaa työntekijää irtisanomisella sopimusratkaisun vaihtoehtona tai käytä muitakaan painostuskeinoja. Mikäli työntekijä kysyy, mitä tapahtuu, jos hän ei allekirjoita sopimusta, älä viittaa irtisanomiseen tai edes sen mahdollisuuteen.
  9. Anna työntekijälle riittävästi aikaa pohtia ehdotusta. Dokumentoi ehdotuksen antaminen ja miettimisajan tarjoaminen esimerkiksi sähköpostitse.
  10. Harkitse vapaan antamista työntekijälle sopimusehdotuksen pohtimisen ajaksi.
  11. Mieti valmiiksi, miten prosessi jatkuu, jos työntekijä hylkää sopimusehdotuksen.

Mikäli kiinnostuit aiheesta, lue lisää työoikeuteen liittyviä artikkeleitamme täältä tai ota yhteyttä työsuhdeasioiden asiantuntijoihimme.


31.3.2017 - Henri Kaasalainen -

Tekijänoikeuskirjeet a.k.a kiristyskirjeet ja markkinaoikeuden ratkaisu MAO:55/17

Markkinaoikeus antoi 7.2.2017 tuomion toisessa markkinaoikeusprosessin loppuun asti edenneessä asiassa. Kyseisessä tapauksessa markkinaoikeus katsoi vastaajan syyttömäksi. Tämän lopputuloksen mahdollisti se, etteivät kantajat onnistuneet osoittamaan juuri kyseisen vastaajan jakaneen tekijänoikeudella suojattuja teoksia lainvastaisesti. Selvää kuitenkin oli, että teokset oli jaettu vastaajan internetliittymän kautta.

Vastaaja perusteli omaa syyttömyyttään sillä, että hänellä oli avoin WLAN-yhteys. Tästä syystä, ainakin teoriassa, kuka tahansa on voinut käyttää hänen verkkoaan ja jakaa kyseiset teokset. Tämän lisäksi vastaaja oli kuitenkin tutkituttanut tietokoneensa ulkopuolisella asiantuntijalla, joka ei ollut löytänyt minkäänlaisia jälkiä tietokoneen kiintolevyltä teoksista, joita väitettiin jaetun.

Markkinaoikeus katsoi, etteivät kantajat pystyneet esittämään riittävää näyttöä siitä, että vastaaja olisi henkilökohtaisesti ladannut ja jakanut teoksia, joiden jakamisesta hänet oli haastettu oikeuteen. Markkinaoikeuden ratkaisu vahvistaa jo 2012 Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden antamaa ratkaisua nk. Toppinen-tapauksessa. Kyseisessä ratkaisussa käräjäoikeus linjasi, ettei avoimen WLAN-verkon ylläpitäjää voida pitää vastuussa siitä, mitä muut ihmiset avoimella verkolla tekevät.

Kun otetaan huomioon, ettei henkilöllä ole velvollisuutta auttaa rikosten selvittämisessä ja joissain tilanteissa jopa mahdollisuus kieltäytyä todistamasta, on tämä yhdistettynä uuteen tuomioon mahdollisesti omiaan hillitsemään tekijänoikeuskirjeiden lähettelyä.


30.3.2017 - Matti Huttunen -

Avioero ja puolisoiden yhteinen koti

Korkein oikeus antoi 27.3.2017 ennakkopäätöksen KKO 2017:13, jossa se tulkitsi avioliittolain 24 §:n 1 momentissa säädettyä puolisoiden yhteisen kodin käsitettä. Ratkaisussa oli kysymys siitä, oliko jutussa tarkoitettu Suomessa kiinteistöllä sijaitseva asuinrakennus edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitettu puolisoiden yhteinen koti.

Korkein oikeus ei ole aikaisemmin antanut ennakkopäätöstä, jossa lainkohtaa olisi tältä osin tulkittu. Lain esitöissäkään ei ole konkreettisesti tarkennettu sitä, mitä yhteisellä kodilla tarkoitetaan.

Avioliittolain mukaan tuomioistuin voi puolisoiden yhteisestä tai toisen puolison hakemuksesta päättää, että se puolisoista, joka on enemmän asunnon tarpeessa, saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa puolisot olivat asuneet Suomessa vakituiseen asumiseen soveltuvassa noin 60 neliömetrin asuinrakennuksessa keskimäärin viisi kuukautta vuodessa yhdentoista vuoden ajan (2003-2014). Muun ajan vuodesta he olivat asuneet Espanjassa, missä heillä oli yhteisenä kotina omakotitalo. Vuonna 2009 solmittu avioliitto oli päättynyt huhtikuussa 2015 avioeroon.

Korkein oikeus katsoi puheena olevassa tapauksessa, että Suomessa sijainnut asuinrakennus on ollut avioliittolain 24 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu puolisoiden yhteinen koti. 

Avioliittolain esitöiden mukaan puolisoilla voi olla useampi kuin yksi yhteiseksi kodiksi katsottava asunto. Tavanomaisina loma-aikoina käytettyä vapaa-ajan asuntoa ei yleensä ole perusteltua pitää avioliittolain 24 §:ssä tarkoitettuna yhteisenä kotina, vaan edellytyksenä toisen asunnon katsomiseksi yhteiseksi kodiksi on se, että puolisoilla on ollut suhteellisen kiinteä ja jatkuva tai ainakin jatkuvaksi tarkoitettu kodille ominainen yhteys asuntoon.

Korkein oikeus lausui vielä perusteluissaan, että asia on aina arvioitava viime kädessä tapauskohtaisesti puolisoiden tosiasiallisten olosuhteiden perusteella. Tässä tapauksessa Espanjassa sijaitsevaa yhteistä kotia voitiin pitää vuosittaisen asumisajan ja asunnon ominaisuuksien perusteella ensisijaisesti puolisoiden kotina. Kuitenkin myös Suomessa sijainnut asuinrakennus oli ympärivuotiseen asumiseen soveltuva ja siinä oli vakiintuneesti ja säännöllisesti asuttu suuri osa vuodesta. Asumisen syynä olivat olleet puolisoiden kiinteät yhteydet Suomeen.

Ratkaisussaan korkein oikeus otti huomioon asianosaisten elämäntilanteen ja olosuhteet sekä erityisesti sen, että puolisoilla on yhteiselämän päättyessä ollut käytössään toinen asunto. Yhteiselämän lopettamista koskevan säännöksen tarkoitus on korkeimman oikeuden perustelujen mukaan turvata puolison perusturvaan kuuluvaa asumista ja yhteisen kodin käsitettä ei tässä tapauksessa tulkittu suppeasti.

Ratkaisulla on merkitystä myös tulkittaessa avioliittolaissa säädettyjä puolisoiden vallintarajoituksia koskevia säännöksiä, sillä saman lain eri säännöksissä käytettyä samaa käsitettä tai ilmaisua on korkeimman oikeuden mukaan yleensä tulkittava yhdenmukaisesti.  


23.3.2017 - Henry Firtser -

Sananen sulautumisvastikkeesta

Osakeyhtiöiden sulautuminen eli fuusio on yritysjärjestely, jossa osakeyhtiö (sulautuva yhtiö) sulautuu toiseen osakeyhtiöön (vastaanottava yhtiö), jolloin sulautuvan yhtiön varat ja velat siirtyvät vastaanottavalle yhtiölle ja sulautuvan yhtiön osakkeenomistajat saavat sulautumisvastikkeena vastaanottavan yhtiön osakkeita, rahaa tai muuta omaisuutta.

Sulautumisvastikkeena voidaan elinkeinoverolain mukaan antaa vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Vastike saa olla myös rahaa. Rahaa voi kuitenkin olla ainoastaan enintään kymmenen prosenttia vastikkeena annettavien osakkeiden yhteenlasketusta nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa osakkeita vastaavasta osuudesta maksettua osakepääomaa. Toki yksittäisen osakkaan osalta voidaan ylittää kymmenen prosentin raja ja maksaa jopa koko sulautumisvastike rahana.

Ylitettäessä kymmenen prosentin rahavastikkeen enimmäismäärä, ei sulautumista voida käsitellä elinkeinoverolain veroneutraaliussäännösten mukaisena sulautumisena. Rahavastikkeen enimmäismäärän ylittyessä sulautumista ei voida käsitellä elinkeinoverolain 52 b §:n jatkuvuusperiaatteen mukaisesti. Jatkuvuusperiaatteen mukaan sulautumisessa siirtyneet hankintamenot ja muut menot vähennetään vastaanottavan yhtiön verotuksessa samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty sulautuvan yhtiön verotuksessa. Tilanteessa, jossa sulautumista vastustava yhtiön osakkeenomistaja on vaatinut osakkeidensa lunastamista, lunastushintaa ei pidetä rahavastikkeena, eikä sitä oteta huomioon kymmenen prosentin rahavastikemäärää laskettaessa.

Sulautuvan yhtiön osakkeenomistajan verotuksessa osakkeiden vaihtamista vastaanottavan yhtiön osakkeisiin ei pidetä osakkeiden luovutuksena. Näin ollen sulautumisesta seuraava osakkeiden vaihto ei aktualisoi luovutusvoittoveroa. Sulautumisvastikkeena saatujen osakkeiden hankintamenoksi luetaan sulautuneen yhtiön osakkeiden hankintamenoa vastaava määrä. Kuitenkin siltä osin, kuin sulautumisvastiketta maksetaan rahana, pidetään sulautumista osakkeiden luovutuksena, jonka osalta luovutusvoittovero aktualisoituu.


21.3.2017 - Jarkko Ruohola -

Miten syntyi nykyaikainen asianajotoiminta

Kirjoitus on tiivistelmä eduskunnan lakivaliokunnan Suomi 100 -juhlaseminaarissa 9.3.2017 pitämäni esitelmän historiakatsauksesta

Ensimmäiset järjestäytyneet tuomioistuimet toimivat antiikin Kreikassa. Oikeus eriytyi selvästi erilliseksi yhteiskunnallisen toiminnan alueeksi ensimmäisenä antiikin Roomassa. Retoriikka eli puhetaito oli Roomassa tärkeää. Retoriikasta jalostui ajanlaskumme alkuvuosina käytäntö siitä, että henkilö puhui oikeudessa toisen puolesta. Myös termi advocatus on peräisin tuolta ajalta. Asianajajaetiikkakin alkoi kehittyä varhain: Keisari Valentianuksen laissa säädettiin 300-luvulla muun muassa, että asianajajan tuli ennen muuta huolehtia oikeudellisesta avusta ja välttää vastapuolen herjaamista enempää kuin asian hoitamisen kannalta oli tarpeellista.

Nykymuotoinen asianajotoiminta sai alkunsa Ranskasta. Siellä siirryttiin 1200-luvulla sellaiseen oikeudenkäyntimenettelyyn, jossa asianosaisen ei tarvinnut olla henkilökohtaisesti läsnä oikeudessa, vaan hän saattoi lähettää asiamiehen sijaansa. Ranskassa säädettiin vuonna 1345 ensimmäinen asianajajia koskenut laki. Asianajajaksi ryhtyvän piti vannoa 24-kohtainen vala, jossa hän muun muassa vannoi, että ei hyväksy ajettavakseen asioita, jotka tietää oikeudenvastaisiksi.

Ruotsi-Suomessa ammattimainen asianajo alkoi 1600-luvun alussa. Vuonna 1614 perustettiin Svean hovioikeus ja seuraavaksi Turun hovioikeus vuonna 1623. Tämä merkitsi tärkeää askelta kohti oikeudenhoidon ammattimaisuutta. Tutkimustulosten mukaan Suomen ensimmäiset ammattimaiset, oikeustiedettä opiskelleet asianajajat toimivat 1640-luvulla Turun raastuvanoikeudessa. Asianajajat jaettiin raastuvanoikeuden asianajajiin ja hovioikeuden asianajajiin. Jälkimmäisten ammattinimike oli advokat.

Ruotsi-Suomessa pääsääntönä oli, että osapuolet olivat oikeudenkäynnissä läsnä itse ja ilman avustajaa. Tilanne ei juurikaan muuttunut autonomian aikana. Ensimmäinen matrikkelitieto on vuodelta 1879, jolloin koko Suomessa oli vain noin 20 asianajajaa. Selvää on, että he eivät pystyneet avustamaan kuin murto-osassa maamme oikeudenkäynneistä.

Suomen itsenäistymisen jälkeen asianajajakunta järjestäytyi valtakunnallisesti: Suomen Asianajajaliitto perustettiin Turussa vuonna 1919. Asianajajia ja oikeudenkäyntiasioita hoitavia muita lakimiehiä oli kuitenkin edelleen varsin vähän ja maallikkoasioitsijoilla oli suuri rooli oikeudenkäynneissä vielä 1970-luvulla.

Merkittävä rajapyykki oli vuonna 1993 voimaan tullut oikeudenkäyntiuudistus, jolla riita-asioiden oikeudenkäynti muuttui suulliseksi, välittömäksi ja keskitetyksi. Haastehakemukselta ja kirjalliselta vastaukselta ryhdyttiin vaatimaan paljon aiempaa enemmän. Käytännössä maallikon on lähes mahdotonta laatia haastehakemusta tai vastauskirjelmää oikeudenkäymiskaaren ja käräjäoikeuskäytännön edellyttämän sisältöisenä. Myös asian ajaminen pääkäsittelyssä ja mm. prekluusiosäännösten ymmärtäminen vaatii asiantuntevaa asianajajaa.

Yksityinen ihminen tai pk-yritys joutuu osalliseksi oikeudenkäyntiin hyvin harvoin, moni ihminen vain kerran elämässään. Oikeudenkäynnin kohteena on yleensä jokin osapuolille hyvin tärkeä asia: lapsen tapaamisoikeus, talokauppariita tai työsuhteen irtisanominen. Kun rikosasia käsitellään täysimittaisessa oikeudenkäynnissä, on usein kysymys rikoksesta, josta voi seurata vankeusrangaistus. Yritykset käyvät oikeutta tavallisimmin sopimusriidoista, joissa on isot taloudelliset intressit. Asiointi käräjäoikeudessa ei siis ole arkipäiväistä puuhaa. Jatkokäsittelylupajärjestelmän laajeneminen on johtanut siihen, että yhä useampi asia käsitellään täysimittaisesti vain yhdessä oikeusasteessa eli käräjäoikeudessa.

Edellä mainituista syistä on perusteltua, että asianosaisilla on oikeudenkäynnissä asiantunteva asianajaja. Vaikka tuomioistuin tuntee lain, riippuu jutun lopputulos siitä, osaavatko osapuolet vedota oikeisiin seikkoihin oikealla tavalla. Ja lainsäädäntökin on nykyään niin laajaa ja moniulotteista, että kokenutta asianajajaa tarvitaan sen esille tuomiseen, mihin lainkohtiin ratkaisu tulisi perustaa. Myös hallinto-oikeuksissa käsiteltävissä asioissa on asiaan perehtynyt asianajaja usein tarpeen. 


20.3.2017 - Laura Leppä-Aro -

Teettämisoikeus asunto-osakeyhtiölain mukaan

Muutama viikko takaperin asianajajamme Petri Arnamo pureutui blogissamme siihen, miten asunto-osakeyhtiön ja osakkeenomistajan välisen kunnossapitovastuun jakautuminen voi joskus olla hankalaa ja riitaisaakin. Lähtökohtaisesti siis yhtiö vastaa osakehuoneistojen rakenteista ja eristeistä sekä niiden perusjärjestelmistä, kuten sähköstä ja vedestä. Osakkeenomistajan vastuulle taas kuuluvat huoneiston sisäosat. Mitä sitten, jos jompikumpi ei suostu korjaamaan vastuullensa kuuluvaa huoneiston osaa? Mitä keinoja yhtiöllä tai osakkeenomistajalla tällöin on käytettävissään?

Asunto-osakeyhtiölaki säätää niin sanotusta teettämisoikeudesta. Yhtiö voi teettää kunnossapitotyön osakkeenomistajan kustannuksella osakehuoneistossa, jos osakkeenomistaja laiminlyö kunnossapitovelvollisuutensa. Edellytyksenä tälle yhtiön teettämisoikeudelle on se, että osakkeenomistajan laiminlyönnistä voi aiheutua haittaa yhtiölle tai toiselle osakkeenomistajalle. Tämä oikeus yhtiöllä siis on, jos osakkeenomistaja laiminlyö huoneiston sisäosien kunnossapidon.

Osakkeenomistaja taas voi teettää osakehuoneistossa yhtiön kustannuksella sellaisen yhtiön vastuulla olevan kiireellisen kunnossapitotyön, joka on tarpeen lisävahingon välttämiseksi. Osakkeenomistajalla on oikeus myös teettää sellainen kunnossapitotyö, jonka tekemättä jättämisestä aiheutuu vähäistä suurempaa haittaa eikä yhtiö ole kirjallisen huomautuksen saatuaan viivytyksettä ryhtynyt riittäviin toimiin. Tässä tilanteessa on siis kysymys siitä, että osakkeenomistaja teettää sellaisen kunnossapitotyön, joka kuuluisi yhtiön vastuulle asunto-osakeyhtiölain mukaan, eli kunnossapitotyö koskee siis huoneiston rakenteita, eristeitä tai perusjärjestelmiä.

Lähtökohtaisesti siis yhtiöllä tai osakkeenomistajalla on oikeus teettää toisen laiminlyömä kunnossapitotyö toisen kustannuksella. Kuulostaa loogiselta ja selvältä: jos joku ei tee hommiaan, voi toinen tehdä ne toisen puolesta, mutta lähettää laskun perästä. Lienee kuitenkin melko selvää, että eipä tällaisessakaan tilanteessa riidoilta vältytä. Milloin vedotaan siihen, että kunnossapitotyö ei olisi ollut tarpeen tai milloin siihen, että vaaditut kustannukset eivät ole olleet kohtuullisia. Teettämisoikeutta koskevissa riidoissa, ja asunto-osakeyhtiöriidoissa ylipäänsä, on hyvä ottaa yhteyttä asianajajaan mahdollisimman ajoissa, jotta vältytään läpiinsä mädiltä suhteilta yhtiön ja osakkeenomistajan välillä. Jonkun nimittäin täytyy myös siinä kunnossapidetyssä huoneistossa asua työn teettämisen jälkeenkin…


15.3.2017 - Tatu Kulmala -

Näkökohtia yrityssalaisuuksien suojasta

Olen tällä palstalla aika ajoin kirjoittanut yrityssalaisuuksien suojasta. Aihe tuntuu pysyvän tosin muutenkin pinnalla. Tiedotusvälineissä on taannoin kerrottu vireillä olevista Nokian Renkaat Oyj:n ja Pneuplan Oy:n tapauksista.  Valitettavasti uutisointi liittyy yrityssalaisuuksien loukkauksiin.

Kokemukseni mukaan merkittävä pullonkaula yritysten liike- ja ammattisalaisuuksien, ts. yrityssalaisuuksien suojan toteuttamisessa on se, että loukkaustilanteiden tutkinta kestää hyvin kauan. Asian tutkinnan hoitaa – tai pitäisi hoitaa – poliisi, mutta niukkojen resurssien vallitessa tutkinta-ajat saattavat olla todella pitkiä. Tämä on vakava ongelma vahinkoa kärsivien eli oikeudenomistajien ja tiedon laillisten haltijoiden kannalta. Tutkinta saattaa kestää hyvinkin vuosia.

Eräässä hoitamassani asiassa tutkinta on kestänyt nyt lähes kaksi vuotta. Tähän mennessä on suoritettu teknistä selvittelyä ja osapuolia ei vielä ole edes kuultu. Sanomattakin on selvää, että näin pitkä aika alkaa olla loukatun kannalta kohtuuton. Lisäksi on niin, että esimerkiksi datatiedostojen kyseessä ollen poliisi kopioi epäiltyjen tietokoneilta aineiston itselleen tutkintaa varten, mutta tiedostot palautetaan epäilyille takaisin. Tämä tarkoittaa, että nämä voivat edelleen jatkaa oikeudetonta yrityssalaisuuksien käyttöä.

Asian luonteesta johtuen poliisitutkinnan kestäessäkin voi vielä syntyä asianomistajalle huomattavaa vahinkoa. Paljoa ei lohduta se, että vahingonkorvausta voidaan vaatia aikanaan rikosasian käsittelyn yhteydessä. Iso osa vahingosta voi olla sillä tavoin ”korvaamatonta”, ettei rahallinen kompensaatio tuo lohtua. Kun esimerkiksi yrityksen keskeiset asiakas- tai hinnoittelutiedot taikka kilpailuetua tuova liiketoimintaprosessi, puhumattakaan teknisistä piirustuksista ja laskelmista, päätyvät oikeudettomasti muiden käsiin ja leviävät, menettää loukattu osapuoli tällöin peruuttamattomasti sen aseman, jota se on vuosikausien työllä määrätietoisesti rakentanut. Kysymys ei ole siitä, etteikö vapaa kilpailu olisi sallittua, vaan siitä, että kilpailun tulee olla rehellistä ja reilua.

Ottaen huomioon yrityssalaisuusjuttujen tutkintaan ja käsittelyyn keskimäärin kuluva huomattavan pitkä aika sekä yritykseltä itseltään kuluva aika ja raha, ei asianajajana voi olla korostamatta yrityssalaisuuksien tehokasta teknistä ja menettelyllistä suojaamista. Niillä voidaan paitsi estää loukkauksia myös tutkinnan ja käsittelyn aikana helpottaa sen selvittämistä, onko tietoja viety ja mikä on ollut niiden luonne. Tietokoneiden lokitiedot auttavat. Lisäksi on hyvä pitää mielessä, että yrityssalaisuuden tunnusmerkkejä ovat tiedon laillisen haltijan salassapitotahto, salassapitointressi ja tiedon tosiasiallinen salassapito. Näiden toteutuminen pitää pystyä osoittamaan. Ennaltaehkäise ongelmia kiinnittämällä huomio näihin.

 


10.3.2017 - Henri Kaasalainen -

Kasmirin oikeus korvauksiin Axl Smith -kohun vuoksi

Suurimmat mediat ovat tällä viikolla kilvan oikoneet julkaisujaan liittyen uutisointiin Axl Smithin saamaan salakatselutuomioon ja jutussa todistajana olleen Kasmirin osallisuuteen nk. Haippirinki-ryhmään. Ainakin Iltalehti, Ilta-Sanomat sekä Helsingin-Sanomat ovat uutisoineet Kasmirin kuuluneen WhatsApp-ryhmään, jossa Axl Smithin on väitetty julkaisseen runsaasti materiaalia salaa kuvaamistaan henkilöistä.

”Axl Smith levitti kuvaamiaan videoita WhatsApp-viestipalvelussa kuusi henkilöä käsittävässä ryhmässä. WhatsApp-ryhmän nimi oli oikeusasiakirjojen mukaan Haippirinki. Ryhmässä julkaistiin lukuisia kuvia ja videoita alastomista tai vähäpukeisista naisista.”
– Ilta-Sanomat 28. helmikuuta 2017.

”Smith levitti kuvamateriaalia seksikumppaneistaan ystävilleen Whatsapp-viestipalvelussa ryhmään nimeltä Haippirinki. Ryhmässä julkaistiin lukuisia kuvia ja videoita naisista. Kuvissa näkyi muun muassa alastomia naisia ja videoita yhdynnästä.”
– Iltalehti 28. helmikuuta 2017.

”Salakuvauksen kohteina oli 29 nuorta naista. Axl Smith oli lähettänyt ottamiaan kuvia ja videoita WhatsApp-viestisovelluksen kautta viisihenkiselle ryhmälle, johon Kasmirkin kuului.”
– Helsingin Sanomat 4.3.2017 

Viihdelehti Stara oli ilmeisesti ensimmäinen media, joka referoi käräjäoikeuden tuomiota oikein. Todellisuudessa Smithin kuvaaminen on ollut hyvinkin laajaa mutta jakaminen puolestaan hyvinkin pienimuotoista. Käräjäoikeuden tuomion alkupäässä todetaan: ”Smith oli lähettänyt WhatsApp-puhelinviestisovelluksen kautta viisihenkiselle viestiryhmälle ensinnäkin valokuvan yhdestä nukkuvasta uhrista ja toisekseen puhelimella kuvaamansa joidenkin sekuntien pituisen videon toisesta naispuolisesta asianomistajasta, joka ei ollut videolta tunnistettavissa, harrastamassa seksiä toisen, Smithin tunteman miehen kanssa.” Smith on siis jakanut ryhmään yhden kuvan ja yhden videon. Myöhemmin käräjäoikeus toteaa: ”Asiaa käsiteltäessä ei muilta osin ole tullut esiin viitteitä siitä, että Smithin kuvaamia videoita olisi jaettu eteenpäin tai näytetty ulkopuolisille. Käräjäoikeus on päätellyt, että Smithin tarkoituksena ei ole ollut jakaa kuvaamiaan videoita ulkopuolisille, vaan pitää ne itsellään talletettuina.”

Kasmir on ollut asiassa todistajana ja asianomistajana. Asianomistajana hän on ollut siitä syystä, että ryhmään jaettu video on ollut hänestä itsestään. Kasmir on siis yksi tapauksen uhreista. Valheellisen uutisoinnin vuoksi Kasmir on ollut ennennäkemättömän someraivon kohteena. Tämä on ollut omiaan aiheuttamaan hänen uralleen vahinkoa. Hän joutui vetäytymään Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta ja hänen kappaleitaan lakattiin soittamasta radiossa kohun vuoksi. Useissa yhteyksissä Kasmirin uran on arvioitu olevan ohitse. Miten asiaa olisi arvioitava oikeudellisesti? Kenellä on vastuu julkaisuista? 

Perustuslain 12 § takaa kaikille sananvapauden ja julkaisuvapauden. Nämä vapaudet eivät kuitenkaan tarkoita, että mitä tahansa materiaalia olisi oikeus julkaista perustuslain nojalla. Julkaisijalla on myös vastuu julkaisuistaan. Tästä vastuusta säädetään tarkemmin laissa sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä. Lain mukaan loppukädessä julkaisuista on vastuussa vastaava toimittaja, jonka tehtävänä on valvoa toimitustyötä ja päättää julkaisuista sekä niiden sisällöstä. Kyseisin lain 12 § mukaan myös julkaisun tekijä voi joutua vastuuseen kirjoituksestaan. 

Tässä tapauksessa lehdet ovat levittäneet valheellista tietoa. Oikea tieto olisi ollut helposti saatavilla käräjäoikeuden tuomiosta, joka on julkinen asiakirja ja näin ollen jokaisen halukkaan saatavissa. Lehdet toki korjasivat vääriä uutisointejaan mutta kyseisten lehtien lukijakunta on niin laaja, että huomattava määrä ihmisiä ehti valheelliset tiedot lukea.

Kunnianloukkaus on rikoslain 24:9:n mukaan kysymyksessä silloin, kun henkilöstä esitetään ”valheellinen tieto tai vihjaus” niin, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai häneen kohdistuvaa halveksintaa.” Tätä taustaa vasten kyseessä voi olla kunnianloukkaus Kasmiria kohtaan.

Vahingonkorvausta ajateltaessa vastuussa on työnantaja. Kunnianloukkauksen kärsinyt voi siis vaatia korvausta suoraan julkaisijalta tai kustantajalta. Esinevahinkoina korvattavaksi voivat tulla esimerkiksi menetetyt tulot. Liikevaihdon väheneminen voi olla tällaista korvattavaa vahinkoa. Tällaisesta vahingosta on kuitenkin kyettävä oikeudessa esittämään näyttö. Tapauksessa KKO 2000:45 näytöksi siitä, että ohjelma oli aiheuttanut liikevaihdon vähenemistä, riitti yhtiön liikevaihdon kehitys ohjelman esittämisen aikoihin.

Myös henkisestä kärsimyksestä tuomitaan korvauksia. Korvauksen määrä perustuu ”tapauksen objektiivisiin piirteisiin, kuten kunnianloukkauksen laatuun, asian saamaan julkisuuteen ja sen tosiasiallisiin vaikutuksiin loukatun elämänpiirissä.”

Mikäli valheellisen uutisoinnin katsotaan loukanneen Kasmirin kunniaa, olisi hänellä ainakin teoriassa mahdollisuus korvauksiin. Hänen yrityksensä Harjun Musiikki Oy voisi vaatia korvauksia laskeneesta liikevaihdosta ja Kasmir yksityishenkilönä puolestaan tapauksen hänelle aiheuttamasta kärsimyksestä.


7.3.2017 - Petri Arnamo -

Asunto-osakeyhtiön kunnossapitovastuu

Kunnossapitovastuun jakautumisesta osakkeenomistajan ja taloyhtiön välillä säädetään asunto-osakeyhtiölaissa. Laki antaa selvän tuntuiset ohjeet siitä, mikä kuuluu yhtiön vastuulle ja mikä taas osakkeenomistajan vastuulle. Tästä huolimatta asunto-osakeyhtiön ja sen osakkeenomistajan välisissä riitaisuuksissa on yksi yleisimmistä aiheista nimenomaan kunnossapitovastuun jakautuminen ja syntyneiden korjaus- ja remonttikulujen korvaaminen. Mistä tämä sitten johtuu?

Asunto-osakeyhtiöoikeudellinen lainsäädäntö ja sitä koskeva oikeuskäytäntö voi olla monimutkaista maallikoille ja ammatti-isännöitsijällekin säännösten tulkinta saattaa välillä olla haastavaa.

Esimerkkinä voidaan nostaa esiin jokaisesta huoneistosta löytyvät vesihanat. Laki sanoo, että asunto-osakeyhtiö vastaa vesi- ja muista sen kaltaisista ns. perusjärjestelmistä. Eli lähtökohtaisesti voidaan todeta asunto-osakeyhtiön vastaavan vesihanan kunnosta ja olevan velvollinen korjaamaan tai uusimaan sen tarvittaessa. Lakiin kirjattu velvoite koskee kuitenkin vain sitä tasoa, joka huoneistoissa alun perin on ollut tai joka myöhemmin esim. peruskorjauksen yhteydessä on määräytynyt yhtiön perustasoksi. Varsin usein kuitenkin tilanne on se, että osakkeenomistaja tai mahdollisesti jo edellinen osakkeenomistaja on vaihtanut huoneistoon laadukkaamman ja hienomman hanan kuin yhtiön perustasoinen hana. Tällöin osakkeenomistaja onkin itse velvollinen vastaamaan perustason ylittävän hanan korjauksesta tai uusimisesta. Perustasoa arvioitaessa ei anneta merkitystä sille, minkälaiseen tasoon osakkeenomistajat ovat omia huoneistojaan korjanneet. Oman mausteensa kunnossapitovastuun jakautumiseen tuo toisaalta myös se, että asunto-osakeyhtiö on saattanut ottaa yhtiöjärjestykseen poikkeavia määräyksiä kunnossapitovastuusta, jotka luonnollisesti myös pitää huomioida asiassa.  

Asiaa ei helpota myöskään se, että usein erimielisyystilanteissa voidaan vastakkaisiakin näkökulmia perustella lakiin nojautuen. Siksi sekä yksittäisen osakkeenomistajan, että asunto-osakeyhtiön hallituksen kannattaa olla yhteydessä asianajajaan tai muutoin erityisen pätevöityneeseen lakimieheen, jos omia tai yhteisiä asioita hoitaessa tuntuu siltä, että yksittäinen osakkeenomistaja tai asunto-osakeyhtiö on joutumassa maksumieheksi jollekin, mikä menettelynä vaikuttaa kohtuuttomalta tai osakkaiden yhdenvertaisuutta loukkaavalta.

Yhteydenotto asianajajaan on usein hyvä tehdä heti epäselvyyden tai tulkintaerimielisyyden syntyessä, jotta riita ei pääse aiheettomasti laajenemaan.  Vaikka osakkeenomistajilla keskenään tai suhteessa asunto-osakeyhtiöön olisikin ajoittain tulkintaerimielisyyksiä kunnossapitovastuusta, tulisi kuitenkin aina pyrkiä siihen, että asian selvittelyn jälkeen kaikki sopisivat jälleen seuraavissa kevättalkoissa saman hiiligrillin ympärille makkaraa grillaamaan.


3.3.2017 - Johanna Heinonen -

Robotti oikeushenkilönä?

EU on virallisesti todennut tarpeen robotiikkaa koskevalle lainsäädännölle. Euroopan parlamentti antoi viimekuussa päätöslauselman robotiikkaa koskevista yksityisoikeudellisista säännöistä, jossa parlamentin jäsenet pyytävät Euroopan komissiota esittämään robotiikkaa ja tekoälyä koskevia sääntöjä. Päätöslauselmassa todettiin mm. tarve älykkäiden robottien juridiselle määrittämiselle, ehdotettiin eettisen ohjesäännön laatimista robotti-insinööreille sekä pohdittiin erityisen Euroopan tekoäly ja robotiikka -viraston perustamisen tarvetta. Mielenkiintoista puolestaan on se, että parlamentin mukaan robotiikan ja tekoälyn kehittämisessä saavutetun vaiheen perusteella on asianmukaista lähteä liikkeelle robottien yksityisoikeudellisista vastuukysymyksistä. Miten robotin vastuu tulisi sitten määritellä?

Päätöslauselmassa todettiin, että tekoäly kehittyy jo mahdollisesti lähiaikoina ihmistä älykkäämmäksi. Tämä on herättänyt keskustelussa kysymyksiä, missä vaiheessa robotille voidaan asettaa itsenäinen juridinen vastuu. Erityisesti itseohjautuvien autojen vastuukysymykset nostettiin vahvasti esille. Mikäli ajoneuvo ajattelee jo ihmistä älykkäämmin, pitäisikö sen olla itse vastuussa aiheuttamastaan vahingosta? Parlamentin ehdotuksen mukaan roboteille voitaisiin ajan mittaan luoda erityinen oikeudellinen asema, jonka perusteella voitaisiin määrittää kuka on vastuussa robotin aiheuttamasta vahingosta. Mikäli ajoneuvojen älykkyys kehittyy jo yli ihmisen, olisiko vahinkotilanteessa vastuun asettaminen ajoneuvon valmistajalle kohtuutonta?  

Mikäli robotille asetettaisiin jonkinlainen oikeushenkilöstatus velvollisuuksineen, herää kysymys robottien oikeuksista. Millä tavoin ne sitten tulisi huomioida? Päätöslauselmassa nostettiin esiin myös ihmisen ja robotin välinen tunneside. Tulisiko robotit tunnustaa jo lähivuosina, teknologina kehittyessä itsenäisiksi oikeudellisiksi toimijoiksi? Ajatus oikeudenkäynnistä jossa vastapuolena olisi robotti, tuntuu kuitenkin vielä lähinnä scifi-elokuvan kohtaukselta. Onko tämä teknologian nopean kehityksen myötä kuitenkaan enää täysin poissuljettu tulevaisuuden vaihtoehto? Useassa jäsenvaltiossa on jo kehitteillä vastaavaa lainsäädäntöä, joten harmonisoidakseen sisämarkkinoiden robotiikkalainsäädännön, tulee komission toimia lainsäädäntöhankkeessa melko ripeästi. 


27.2.2017 - Mikko Jalkanen -

Sananen legal designistä

Maailma muuttuu ja niin myös juridiikka. Mutta voiko juridiikan tulevaisuus olla sitä, että työsopimus voidaan laatia jatkossa sarjakuvan muotoon tai että visuaalisesti informatiivinen mobiilisovellus ohjaa käyttäjäänsä tekemään juridisesti merkityksellisiä ja sitovia päätöksiä avioeroprosessissa? Nämä esimerkit edustavat jo legal design -ajatteluun perustuvaa todellisuutta maailmalla, vaikkakin valtavirtaan tällainen malli ei ole vielä päätynyt. Juridiikassa on perinteisesti kiinnitetty huomioita muotoseikkoihin ja jatkossa tämä voi saada uuden merkityksen, kun muotoseikka tarkoittaakin jotain ihan muuta kuin sisällön yksityiskohtaa.

Legal designille ei ole olemassa selvää määritelmää, joten sen kuvaaminen onnistunee ehkä helpommin sen tavoitteiden ja tarkoitusten kautta. Yhtenä pyrkimyksenä on tehdä helpommin ymmärrettäviä ja houkuttelevampia asiakirjoja, jotka on aidosti tarkoitettu luettavaksi ja ymmärrettäväksi. Vastaavasti tarkoitus on välttää juristien ja vain juristeja varten tekemiä papereita. Asiakirjoilla halutaan olevan enemmän viestinnällinen ja kommunikoiva tarkoitus ja niillä voidaan myös herättää enemmän luottamusta. Oli tavoite mikä tahansa, pitäisi lopputuloksen aina parantaa käytettävyyttä ja visuaalisuuden merkitys korostuu sisällön ohella. Yksinkertaisimmillaan legal design voi olla visuaalisten polkujen luomista oikean tiedon löytämiseen vaikka kuvakkeiden avulla tai lomakkeiden laatimista tavallisella kielellä.

Peruslähtökohta sopimuksissa on yleensä kirjata ylös sopimuskumppaneiden tahtotila siitä mitä suorituksia toiselta osapuolelta halutaan ja miten. Yhtä lailla tärkeää on sopia jotain myös niiden asioiden varalle, joiden ei varsinaisesti haluta tapahtuvan, mutta jotka kuitenkin voivat tosielämässä hiipiä osaksi sopimussuhdetta. Käytännössä siis varaudutaan siihen, että joku osa-alue pettää ja siitä syntyy viivästystä, vahinkoa tai jotain muuta ikävää. Vaikka kivojen asioiden kirjaaminen voidaan tarvittaessa tehdä visuaalisesti ja sisällöllisesti legal designin tavoitteiden mukaisesti, on se vaikeampien asioiden kirjaamisessa hieman haastavampaa. Tässä päädytään helposti juridiseen kapulakieleen, koska osapuolten oikeuksien, velvoitteiden ja vastuiden määrittely on hyvä tehdä mahdollisimman tarkasti.

Ennen kuin alamme muuttamaan tärkeitä sopimuskokonaisuuksia sarjakuviksi, on tärkeä kuitenkin pysähtyä miettimään, että miksi sopimuksia loppujen lopuksi tehdään? Usein juristeja käytetään apuna mm. siksi, että asiakkaalla ei ole riittävää asiantuntemusta jonkin sopimuksen tai yritysjärjestelyn oikeudellisista vaikutuksista. Tällaiseen työhön - varsinkin asianajajalla – liittyy myös vahva vastuu omasta työstään. Usein on myös niin, että yhtiön hallitus haluaa ulkoistaa vastuutaan käyttämällä avustajana asianajajaa. Tällaisessa tilanteessa ensisijainen tavoite on vastuiden ja velvoitteiden määrittely siten, että niistä ei synny epäselvyyttä. Jos tässä työssä etäännytään arkielämän käsitteistä, ollaan yhä lähempänä tilannetta, jossa papereita kirjoitetaan juridisella kielellä vain juristeja varten. Toisaalta, juridisen kapulakielen vakiintuneille fraaseille on myös varsin vakiintuneita tulkintoja, joten niitä voidaan puolustaa ennustettavuudella.

Modernia toimintakulttuuria edustaville yrityksille on entistä tärkeämpää, että asiakirjat on tehty luettavaksi ja ymmärrettäväksi, koska ne kuitenkin edustavat yritystä. Ymmärrettävyyden edistäminen ei ole keneltäkään pois, kunhan se tehdään juridisesti perustellulla tavalla. Yritys voi jopa katsoa kunnia-asiaksi sen, että helposti ymmärrettävä ja mutkaton sopimus viestii asiakkaalle jouhevasta ja ongelmattomasta toiminnasta. 

Sopimukset ja käyttöehdot ovat yrityksen riskienhallintaa eikä niiden funktio ole pelkästään ongelmiin varautuminen, vaikka sopimus tavallaan punnitaankin vasta riitatilanteessa. Itse ainakin teen mielummin hyviä ja kestäviä sopimuksia kuin riitelen niistä myöhemmin. Jos legal designin keinoilla voidaan luoda helppokäyttöisempi ja käyttäjälähtöisempi sopimus ja turvata silti osapuolten oikeudet ja velvollisuudet, ei tämä voi olla huono ratkaisu.


21.2.2017 - Kimmo Kajander -

Mitä tarkoittaa tietosuoja?

Tietosuoja on jotakin kummallista. Kaikki ymmärrämme mitä on tieto, ja useimmilla on mielessä joku konsepti siitä mitä on suoja. Yhdessä sanat kuitenkin muuttuvat abstraktiksi, merkityksettömäksi ja monitulkintaiseksi mössöksi. Jopa kokeneilla ja fiksuilla juristeilla (mitä, eivätkö ne kaikki olekaan fiksuja?) tuntuu säännönmukaisesti menevän sekaisin esim. mitä eroa on tietosuojalla ja tietoturvalla.  Mitä siis ihan oikeasti tarkoittaa tietosuoja?

Tässä esittelemäni määritelmä perustuu ensinnäkin puhtaasti EU:n lainsäädännössä auki kirjoitettuun sisältöön, joten jos et pidä EU:n lainsäädäntöä auktoriteettinasi, joudut valitettavasti etsimään määritelmää muualta.

Tietosuoja viittaa käytännössä pelkästään henkilötietoon. Pitäisikin siis puhua henkilötietosuojasta. Kysymys on pohjimmiltaan henkilön oikeudesta itseään koskevaan tietoon. Tietoa voidaan pitää tässä suhteessa siis kuin minä tahansa immateriaalisena oikeutena. Sinä omistat itseesi liittyvät tiedot ja voit myös päättää kuka niitä pitää hallussaan tai hyväksikäyttää. Näin siis pääsääntöisesti, lainsäädäntö tietenkin luo lukuisia poikkeuksia tähän.

Mitä sitten on henkilötieto? Kopioin tähän uuden tietosuoja-asetuksen määritelmän. Henkilötiedolla (tarkoitetaan) kaikkia tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön, jäljempänä "rekisteröity", liittyviä tietoja; tunnistettavissa olevana pidetään luonnollista henkilöä, joka voidaan suoraan tai epäsuorasti tunnistaa erityisesti tunnistetietojen, kuten nimen, henkilötunnuksen, sijaintitiedon, verkkotunnistetietojen taikka yhden tai useamman hänelle tunnusomaisen fyysisen, fysiologisen, geneettisen, psyykkisen, taloudellisen, kulttuurillisen tai sosiaalisen tekijän perusteella.

Joku on asetuksen luettuaan osuvasti sanonut, että nykyään kaikki tieto on siis henkilötietoa. Itse kaventaisin tätä luonnehdintaa hieman, mutta jokaisen on hyvä pitää mielessä, että henkilötietoa löytyy yllättävistä paikoista. Tulitko esimerkiksi tätä lukiessasi miettineeksi, että tämä blogi on itse asiassa myös allekirjoittanutta koskevaa henkilötietoa?

No entä mitä on suoja? Kysymys on vaikea, koska suoja tarkoittaa niin monen tasoisia asioita. Perinteinen tietoturva, siis saatavuuden, eheyden ja luottamuksellisuuden takaaminen on tietenkin yksi keskeinen osa myös tietosuojaa. Itse näen tietoturvan kuitenkin vain yhtenä keinona luoda tietosuojaa. Ja toisaalta tietoturva liittyy muihinkin asioihin kuin vain (henkilö)tietosuojaan.  Suojan sisältö voidaan ilmaista laajassa merkityksessä oikeastaan vain käyttämällä tietosuoja-asetuksen esittelemiä periaatteita, joita on iso joukko. Nämä periaatteet voidaan kuvata seuraavina tiedon käsittelyyn liittyvinä tavoitteina ja edellytyksinä: 1) lainmukaisuus, kohtuullisuus, läpinäkyvyys 2) käyttötarkoitussidonnaisuus 3) tietojen minimointi 4) täsmällisyys 5) säilytyksen rajoittaminen sekä 6) eheys ja luottamuksellisuus.

Lopulta (henkilö)tietosuojan sisältö tyhjenee henkilörekisterin pitäjän yksiselitteiseksi velvollisuudeksi. Henkilörekisterin pitäjän on kyettävä osoittamaan (siis todistamaan), että edellä mainittuja periaatteita myös noudatetaan rekisteritietojen käsittelyssä. Tietosuojassa onkin siis rekisterinpitäjän näkökulmasta kyse velvollisuudesta huolehtia siitä, että hänen huomaansa uskottuja tietoja käsitellään ainoastaan lain mukaisesti!

Tietosuoja on siis yhtäältä henkilön oikeutta omiin tietoihinsa, ja toisaalta kaikkien muiden tahojen velvollisuutta toimia siten, että tämä oikeus myös toteutuu. Käytännön liike-elämässä tämä kiteytyy helpoksi ohjeeksi: 1) Mieti säännöllisesti mitä tietoa yritykselläsi on 2) mieti onko yritykselläsi oikeus säilyttää tuota tietoa ja 3) huolehdi siitä, ettei kukaan pääse oikeudettomasti käsittelemään näitä tietoja. Lopultakin melko yksinkertaista, mutta tietosuoja ei tietenkään tapahdu itsestään.

 


17.2.2017 - Laura Leppä-Aro -

Lakon siirtäminen – ministerikö sen tekee?

Hiihtolomakausi on aluillaan, ja itselläkin loma siintää muutaman tunnin päässä. Lomafiilistä kuitenkin hieman laski huoli ilmailualan lakosta. Siis mitä? Juuri ennen hiihtolomakauden alkua ammattiliitto Pro ja Ilmailualan Unioni (IAU) antoivat lakkovaroituksen, jonka oli määrä alkaa perjantaina 17.2 (HS 3.2.2017 http://www.hs.fi/talous/art-2000005073325.html). Kyseinen lakko koskee Airpro Oy:tä, joka vuokraa matkustamohenkilökuntaa. Lakko aiheuttaisi toteutuessaan viivästyksiä, suomeksi siis todella pitkiä jonoja, turvatarkastuksessa sekä haittaa Tuin, Tjäreborgin ja Norwegianin lentoihin.

Uusin käänne lakossa kuitenkin on se, että työ- ja elinkeinoministeri Jari Lindström on siirtänyt lakkoa kahdella viikolla. Miten ihmeessä ministeri voi siirtää tätä ilmailualan lakkoa ja millä perusteilla? Tietenkin lailla!

Laki työriitojen sovittelusta säätää, että työ- ja elinkeinoministeri voi siirtää lakkoa, jos lakon katsotaan sen laajuuden tai työalan laadun vuoksi kohdistuvan yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin tai huomattavasti vahingoittavan yleistä etua. Valtakunnansovittelija voi esittää tätä ministerille, ja ministeri voi siirtää työnseisausta riittävän ajan varaamiseksi sovittelua varten enintään 14 vuorokaudella eteenpäin.

Valtakunnansovittelija ja ministeri ovat siis molemmat katsoneet, että lain edellytykset lakon siirtämiselle täyttyvät. Ammattiliitto Pro taas on eri mieltä, ja heidän mukaansa lomalento ei välttämättä tällainen lain edellyttämä elintärkeä yhteiskunnallinen etu olisi. Niin tai näin, lienee ministeriltä tarpeellinen ratkaisu tämä lakon siirtäminen. Toisaalta, työntekijäpuolelta nimenomaan sesonkiaikaan kohdistuva lakko varmasti on varsin tehokas neuvottelukeino.

Kenties juuri tällaisia tilanteita varten lainsäätäjä on lakon siirtoa koskevan pykälän kaltaisen takaportin lakiin jättänyt. On varmasti hankalaa vetää rajaa siihen, mikä loppujen lopuksi on yhteiskunnan kannalta elintärkeä toiminta ja mitä on sellainen toiminta, joka vahingoittaa yleistä etua. Ongelma taitaa kuitenkin olla siinä, että taidamme olla nykyään melko riippuvaisia kaikenlaisista erilaisista toiminnoista, joku sähköpostista ja toinen bussista. Kukin voi toki tahollaan pohtia, mitkä ovat sellaisia elintärkeitä yhteiskunnan toimintoja, joita ilman sinun olisi hankala elää. Minulle se on tällä hetkellä lentoliikenne, eikä suinkaan johdu siitä, että lomani alkaa piakkoin…


14.2.2017 - Matti Kökkö -

Hyvää ystävänpäivää!

Ystävänpäivän kunniaksi katsoin hakupalvelusta, kuinka monta osumaa ajantasaisesta lainsäädännöstä löytyy hakusanalla ”ystävä*”. Osumia tuli vain yksi. Kauppakaaren 18 luvun 10 §:n mukaan on nimittäin niin, että sukulainen tai ystävä saa kantaa ja vastata poissaolevan henkilön puolesta annettuaan vaadittaessa ensin takauksen siitä, että poissaoleva tyytyy siihen, mitä sukulainen tai ystävä tekee. Tämänkin säännöksen tosiasiallisen soveltamiskelpoisuuden kanssa taitaa olla vähän niin ja näin.

Hakutulos ei ole lainkaan yllättävä. Ystävyydelle on vaikea määrittää sellaista täsmällistä sisältöä, joka tekisi ystävyydestä oikeudellisesti käyttökelpoisen termin. Yleispäteviä kriteereitä ystävyyden tunnusmerkistön täyttymiselle ei taida olla olemassa. Ystävyydet myös tulevat ja menevät ja sananlaskun mukaan vasta hädässä ystävä tunnetaan. Voi siis olla olemassa myös valeystäviä.

Ystävyys voi ilmetä ihmisten käyttäytymisessä usealla eri tavalla. Sen on sanottu olevan epäitsekästä toimintaa toisen auttamiseksi. Se voi ilmetä sympatiana ja empatiana. Ystävyyteen liitetään usein rehellisyys, luottamus ja myönteinen vastavuoroisuus. Ystävät nauttivat toistensa seurasta. Ystävän seurassa voi vapaasti olla oma itsensä, ilmaista tunteita ja tehdä virheitä ilman tuomitsemisen pelkoa.

Ystävyydestä ei varmasti kenellekään herää ikäviä mielleyhtymiä. Toisaalta tuntuu siltä, että jotkut ihmiset ovat käyttäytymisensä, luonteensa ja muiden ominaisuuksiensa perusteella lähtökohtaisesti potentiaalisempia ystäviksi kuin toiset. Edellisen kappaleen ystävyysluonnehdinnat soveltuvat varsin hyvin myös mielikuvaan hyvästä ihmisestä.

Asianajotoiminnassa olemme yleensä tekemisissä substanssiltaan aika vaikeiden asioiden kanssa ja asioista ollaan usein eri mieltä. Vaikeitakin asioita ja tilanteita on miellyttävä hoitaa, kun niihin liittyvä ihmisten välinen kanssakäyminen sujuu hyvin. Kun se ei suju hyvin, minkä tahansa asian hoitaminen muuttuu hankalaksi. Paljon olisikin saavutettu, jos pitäisimme edellä ystävyyteen liitettyjä käyttäytymistapoja mielessä myös kaikessa muussa kanssakäymisessämme. Sitä taidetaan kutsua ystävällisyydeksi.

Ystävällisin terveisin


10.2.2017 - Henri Kaasalainen -

Osakassopimus - Mikä ja miksi?

Osakassopimus on yleensä määritelty osakeyhtiön osakkeenomistajien väliseksi sopimukseksi, jossa sovitaan muun muassa yhtiön hallintoon, voitonjakoon ja osakkeista luopumiseen liittyvistä ehdoista. Osakassopimuksen lopullinen käyttötarkoitus määräytyy kuitenkin aina yksittäistapauksessa yhtiön tarpeiden mukaan. Mitään vakiopohjaa ei siis ole olemassa, jota voitaisiin käyttää yhtiöstä toiseen, vaan sopimus laaditaan aina yksilöllisesti.

Osakeyhtiölaki takaa osakkeenomistajien oikeudet jo perustasolla. Osakassopimuksen tekeminen ei siis ole välttämätöntä. Mikäli osakeyhtiölain tahdonvaltaisista säännöksistä tahdotaan kuitenkin poiketa suuntaan taikka toiseen, on tämä toteutettava joko yhtiöjärjestyksen määräyksin tai osakassopimuksella. Osakassopimuksella on useita etuja puolellaan verrattuna yhtiöjärjestykseen. Osakassopimus ei ole julkinen dokumentti, näin ollen siinä voidaan sopia asioista, joita ei haluta julkisiksi. Lisäksi vapaamuotoisena oikeustoimena sen muuttaminen on huomattavasti kevyempi prosessi yhtiöjärjestyksen muutokseen nähden.

Osakassopimuksen osapuolina voivat olla joko kaikki tai vain osa yhtiön osakkeenomistajista. Myös yhtiö saattaa olla osakassopimuksen osapuolena. Ei ole poikkeuksellista, että osakassopimuksen osapuolena olisi yhtiöön nähden ulkopuolinenkin taho. Tällainen voi olla esimerkiksi velkoja.

Osakassopimuksen voi tehdä kirjallisesti, suullisesti tai jopa konkludenttisesti. Luonnollisesti kirjallinen muoto on kaikkein suotavin. Näin sopimuksen tulkinta ja yhteisen tarkoituksen löytäminen on huomattavasti helpompaa mahdollisissa riitatilanteissa. Yleensä osakassopimus tehdään toistaiseksi voimassaolevaksi, joka asettaa sisällön määrittelylle tietynlaisia haasteita. Osakassopimuksen tulisi säilyä tarkoituksenmukaisena mahdollisista yhtiön muutoksista huolimatta.

Useimmiten osakassopimuksen tarkoituksena on rajoittaa osakkeenomistajien oikeuksia siitä, mitä ne olisivat laajimmillaan osakeyhtiölain mukaan. Myös sen varmistaminen, että yhtiön hallinto hoidetaan ja kehitetään ennalta sovittujen periaatteiden mukaan on yleistä. Osakassopimuksessa voidaan esimerkiksi sopia ennakkoon äänestyskäyttäytymisestä. Osakassopimus mahdollistaa myös luovutusrajoituksista sopimisen osakkeenomistajakohtaisesti, toisin kuin yhtiöjärjestys. Tällöin mahdolliset osakaskunnan muutokset tapahtuvat hallitusti.

Osakassopimuksesta aiheutuvien velvoitteiden lisäksi on aiheellista selvittää millaisia rajoitteita se asettaa esimerkiksi hallinnoimis- ja varallisuusoikeuksiin. Tärkeä asia josta tulee myös sopia ovat mahdolliset sopimusrikkomuksesta aiheutuvat sanktiot. Oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa on nimittäin katsottu, ettei osakassopimuksella ole samaa yhtiöoikeudellista sitovuutta kuin yhtiöjärjestysmääräyksillä. Näin ollen onkin tarpeen sopia mahdollisesta korvauksesta sopimusrikkomustilanteissa.


8.2.2017 - Anna Oksanen -

Tarkkana kauppakirjojen kanssa

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun kiinteistön kauppakirjaan tulee syystä tai toisesta kirjattua väärää tietoa. Tai no, ei ehkä väärää tietoa, mutta ainakin verotuksellisesti epäedullista tietoa. Kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen aletaankin miettiä, että hetkinen. Olisiko kannattanut ostaa koko talo vain toisen nimiin. Sen toisen, jolla oli mahdollisuus hyödyntää ensiasunnon varainsiirtovapautta koskevaa säännöstä.  Sitten vaan juristin puheille, että miten asian saa korjattua ja verot jätettyä maksamatta.

Kun kiinteistön kauppa kertaalleen kaupanvahvistajan vahvistuksin solmitaan, ei sen muuttaminen omistussuhteiden osalta enää ilman veroseuraamuksia pääsääntöisesti ole mahdollista. Ei ole juristista pelastajaksi tilanteessa. Korkein hallinto-oikeus on kuitenkin ennakkopäätöksellään KHO:2016:34 katsonut, että katuminen on sittenkin mahdollista. Tosin vain osittain ja tietysti tiukoin edellytyksin.

Tapauksessa A ja B olivat 27.9.2012 allekirjoittamallaan kauppakirjalla ostaneet kiinteistön. Kauppakirjan mukaan omistusoikeus kaupan kohteeseen siirtyi ostajille, kun kauppahinta oli kokonaisuudessaan maksettu, mikä oli tapahtunut hyvin pian kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen. Kauppakirjaa korjattiin kuitenkin vielä tämän jälkeen 15.10.2012 allekirjoitetulla asiakirjalla, jonka mukaan kiinteistön ostajana olikin vain A. Alkuperäisessä kauppakirjassa oli erehdyksessä ilmaistu heidät molemmat ostajiksi. Korjausasiakirjan oli kaupanvahvistaja vahvistanut.

Kysymys ei ollut kauppakirjan korjaamisesta sen vuoksi, että omistussuhteet olisi alun perin kirjattu osapuolten tarkoitusta vastaamattomasti. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että omistusoikeuden siirtymisen jälkeen tehtyä kauppakirjan korjaamista oli pidettävä uutena varainsiirtoveron alaisena luovutuksena. B:n oli maksettava kaupan johdosta varainsiirtoveroa. Mutta koska omistussuhteiden korjausta koskeva asiakirja oli allekirjoitettu niin pian kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen, katsoi korkein hallinto-oikeus, ettei A:n tarvinnut maksaa varainsiirtoveroa B:ltä kauppakirjan korjaamista koskevalla asiakirjalla saamastaan omistusoikeudesta. Kauppa 27.9.2012 ja kauppakirjan korjaaminen alle kuukausi sen jälkeen muodostivat siis asiallisesti ja ajallisesti sellaisen ensiasunnon hankintakokonaisuuden, että ensiasunnon verovapauden edellytykset täyttyivät A:n kohdalla myös siinä luovutuksessa, jossa A sai puolikkaan kiinteistön omistusoikeuden B:ltä.

Huonomminkin olisi voinut käydä. A:n ja B:n pelasti se, että kauppakirjojen allekirjoittamisen välillä oli niin vähän aikaa. Lopputulos tässä oli kuitenkin huonompi kuin se, että kiinteistö olisi suoraan ostettu kokonaisuudessaan A:n nimiin. B:hän tuli tapauksessa maksaneeksi turhat verot. Kauppakirjan laadituttaminen asianajajalla maksaa, mutta huomattavasti vähemmän, kuin jälkikäteinen katuminen.

 


31.1.2017 - Iiro Hollmén -

Hallitus veti pois tervetulleeksi toivotetun lakimuutoksen: alaikäisen henkilön edunvalvojan hallitusjäsenyyttä ei edelleenkään katsota yritystoiminnan jatkamiseksi

Viime vuoden lopulla julkisuudessa oli esillä hallituksen esitys, joka olisi parantanut alaikäisten perillisten asemaa sukupolvenvaihdostilanteissa. Hallitus esitti, että perintö- ja lahjaverolakiin olisi lisätty sukupolvenvaihdoshuojennuksia koskeva uusi momentti, jonka mukaan jos alaikäisen perillisen verotettavaan perintöosuuteen kuuluu vähintään 10 %:n osuus osakeyhtiön omistamiseen oikeuttavista osakkeista, voitaisiin yritystoiminnan jatkamisen arvioimisessa perillisen jatkamisena pitää myös edunvalvojan toimintaa osakeyhtiössä.

Yleensä perillisellä on oikeus saada hyväkseen verotuksessa sukupolvenvaihdoshuojennus, jos perinnön kohteena on vähintään 10 % osakeyhtiön osakkeista ja perillinen jatkaa yritystoimintaa. Osakeyhtiömuotoisen yrityksen kohdalla huojennussäännöksissä tarkoitettuna jatkamisena on perinteisesti pidetty sitä, että saaja osallistuu yhtiön toimintaan hallituksen jäsenenä, toimitusjohtajana tai muissa yhtiön johtotehtävissä. Osakeyhtiölain mukaan vajaavaltainen ei kuitenkaan voi toimia hallituksen jäsenenä eikä toimitusjohtajana. Korkein hallinto-oikeus katsoi vuosikirjapäätöksessä KHO:2011:1, että huojennusta ei voitu myöntää siinäkään tapauksessa, että yhtiön hallitukseen osallistui alaikäiselle määrätty edunvalvojan sijainen, joka tulisi toimimaan yhtiön hallituksessa alaikäisen täysi-ikäiseksi tuloon saakka, minkä jälkeen alaikäinen tultaisiin valitsemaan yhtiön hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. Koska vajaavaltainen ei voi olla hallituksen jäsen, eikä hallituksen jäsenenä voi toimia jonkun osakkaan lukuun, kysymys ei ollut tilanteesta, jossa lahjansaaja tulisi jatkamaan yritystoimintaa perintö- ja lahjaverolain 55 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Tapauksessa KHO 2015:166 korkein hallinto-oikeus päätyi äänin 3—2 samaan lopputulokseen tilanteessa, jossa alaikäisen perinnönsaajan äiti nimettiin yhtiön hallituksen jäseneksi ja toimi yhtiön laatupäällikkönä. Alaikäinen perinnönsaaja ei voinut itse osallistua osakeyhtiön toimintaan.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 2015:166 merkitsee käytännössä sitä, että nykyisen lain ja oikeuskäytännön mukaan osakeyhtiömuotoisen yrityksen osakkeita perintönä saavalle alaikäiselle, joka ei ikänsä vuoksi voi osallistua yhtiön toimintaan, ei voida myöntää perintö- ja lahjaverolain 55 §:ssä tarkoitettua veronhuojennusta siinäkään tapauksessa, että hänen edunvalvojansa osallistuu toimintaan huojennusedellytykset muutoin täyttävällä tavalla.

Sukupolvenvaihdosten helpottamiseksi ja alaikäisten perillisten asemaan liittyvän epäkohdan poistamiseksi hallitus esitti, että liiketoiminnan jatkamiskriteerin olisi voinut jatkossa täyttää myös alaikäisen edunvalvojan hallitusjäsenyyden kautta. Hallituksen esityksen eduskuntakäsittelyn aikana hallitus päätti kuitenkin antaa täydentävän esityksen, jossa tämä muutos päätettiin jättää pois lakiehdotuksesta. Perusteluna tämän useassa tapauksessa varsin tervetulleen muutoksen poisjättämiselle oli tarve saada muut samassa yhteydessä esitetyt lakimuutokset toteutettua riittävän nopeassa aikataulussa. Tämä alaikäisiä perinnönsaajia koskenut muutosehdotus aiheutti eduskuntakäsittelyn aikana keskustelua ja muutoksen koettiin vaativan lisäselvittelyjä. Näin ollen hallitus päätti vetää esityksen pois, jotta muut lakiehdotukset saatiin päätettyä. Muutos saattaa siis olla vielä myöhemmin toteutumassa, mutta toistaiseksi alaikäisten perinnönsaajien on tyytyminen edellä selostettujen KHO:n ratkaisujen määrittelemään oikeustilaan.


27.1.2017 - Sanna Lundström -

Hankintalaki koskee myös liikenne- ja viestintäministeriöä

Ilta-Sanomat uutisoi keskiviikkona liikenne- ja viestintäministeriön tilaamista konsulttiselvityksistä otsikolla: ”Ministeriö ei halunnut kilpailuttaa hankintoja".

Liikenneuudistuksen selvitystyö maksoi erilaisine konsulttitöineen lehden mukaan lähelle 300 000 euroa. Uutisoinnin mukaan selvityksiä tilattiin yhdeksältä yhtiöltä ja yhdistykseltä. Jokainen yksittäinen selvitys alitti julkisten hankintojen kilpailuttamiseksi vaaditun rajan vain muutamilla sadoilla euroilla ollen sopivasti n. 29.990 euroa.  Iltasanomien haastattelussa Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtajan mukaan syy siihen, että moni summista on noin 29 000 euroa, oli kilpailutuksen välttäminen. Haastattelussa ylijohtaja antaa ymmärtää, että oli kiire ja haluttiin pitää kokonaisuudet sellaisina, että hankintalaki ei niitä koske.

Laki julkisista hankinnoista kieltää kuitenkin täysin yksiselitteisesti kuvatunlaisen toiminnan – kyse on ns. ”pilkkomiskiellosta”. Kyseisen lain 20 §:n mukaan hankintojen jakaminen eriin, osittaminen tai sopimuksen ennakoidun arvon laskeminen poikkeuksellisin menetelmin on säännösten soveltamisen välttämiseksi kielletty. Tämä pilkkomiskielto koskee kaikkia julkisia hankintoja – myös uutisessa esiin tuotuja kiiretilanteita, joilla ylijohtaja perusteli hankinnan pilkkomista.

Kiire sinänsä voisi joskus oikeuttaa siihen, että hankintaa ei hankintalain mukaan kilpailuteta, mutta tässä vaiheessa täytyy kyllä nyt todeta kaksi asiaa a) jos kyse on hankintalain mukaisesta kiiretilanteesta, niin silloin ei ole mitään tarvetta pilkkoa hankintaa, vaan voi tilata suoraan vaikka 3 000 000€:n hankinnan – pilkkomiseen ei silloin tarvitse ryhtyä b) hankintalain mukainen kiire ei koskaan voi olla hankintayksiköstä johtuvaa itseaiheutettua kiirettä, vaan kyse pitää olla sellaisesta äkillisestä ennalta arvaamattomasta kiireestä, jota ministeriö ei olisi voinut ennakoida. Hankintalain 27 §:n mukaan sopimus voidaan tehdä kilpailuttamatta, jos sopimuksen tekeminen on ehdottoman välttämätöntä, eikä säädettyjä määräaikoja voida noudattaa hankintayksiköstä riippumattomasta, ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuneen äärimmäisen kiireen vuoksi. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi jokin onnettomuus, joka vaatii hankintayksikköä välittömästi ryhtymään joihinkin toimenpiteisiin vaikkapa sairaanhoidon jatkumisen turvaamiseksi.

Ei tainnut olla ihan hankintalain mukaisesta hyväksyttävästä äärimmäisestä kiireestä kyse?

Vihje: jos kilpailutusrajat ministeriön mielestä ovat liian alhaiset ja hankintalakia ei haluta siksi noudattaa, niin kannattaa puhua ministerin ja kansanedustajien kanssa. Eduskunta on itse määrittänyt ne hankintalain mukaiset kilpailutusrajat (direktiivi mahdollistaisi paljon korkeammat kynnysarvot) ja ne rajat koskevat myös ja erityisesti valtionhallintoa. Niitä voi toki muuttaa, mutta siihen asti lakia pitäisi noudattaa.


27.1.2017 - Henry Firtser -

Uutta lainsäädäntöä koskien rajat ylittävää velkojen perintää

 

18. tammikuuta 2017 voimaan tulleen lain eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismenettelystä myötä on tullut voimaan uusi menettely tehostamaan rajat ylittävää velkojen perintää. Lain taustalla on samaa nimeä kantava EU-asetus.

Menettelyssä velkoja voi hankkia tuomioistuimelta tilivarojen turvaamismääräyksen. Turvaamismääräys estää velallisen toiminnan, jolla pyritään siirtämään tai nostamaan varoja EU:n alueella olevalta pankkitililtä. Turvaamismääräyksen voi antaa Helsingin käräjäoikeus velkojan hakemuksesta.

Menettelyn edellytyksenä on, että ilman tällaista toimenpidettä olisi olemassa vaara velalliseen kohdistuvan vaatimuksen myöhemmän täytäntöönpanon estymisestä tai olennaisesta vaikeutumisesta. Toisin sanoen turvaamismenettelyllä pyritään estämään velallisen varojen siirto velkojan ulottumattomiin. Turvaamismenettely estää velallisen itsensä lisäksi myös hänen valtuuttamiaan henkilöitä suorittamaan maksuja turvaamismääräyksen alaiselta tililtä.

Turvaamismenettely on mahdollinen missä tahansa prosessin vaiheessa. Turvaamismenettelyyn voi turvautua myös velkoja, joka on jo saanut tuomion, tuomioistuimessa tehdyn sovinnon tai virallisen asiakirjan, jossa velallista on vaadittu maksamaan velkojan vaatimus. Turvaamismääräyksellä voidaan turvata myös vielä erääntymättömiä vaatimuksia, kunhan tällaiset vaatimukset johtuvat jo toteutuneesta liiketoimesta tai tapahtumasta ja niiden määrä on määriteltävissä. Turvaamismääräyksen määrä voi olla koko päävaatimuksen määrää vastaava tai vaihtoehtoisesti pienempi määrä.

Turvaamismenettelyä on pidettävä vaihtoehtona kansallisen lainsäädännön mukaisille turvaamistoimille rajat ylittävissä tilanteissa.


24.1.2017 - Kimmo Tenhovirta -

Pienpanimot napit vastakkain Tullin kanssa

Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu vilkkaasti useille pienpanimoille määrätyistä jälkiveroista. Verot on määrätty sen vuoksi, että Tulli on katsonut panimoiden rikkoneen alkoholiverolain 9 §:ssä mainittua alkoholijuomaveron huojentamisen edellytyksenä olevaa ehtoa oikeudellisesti ja taloudellisesti muista panimoista riippumattomasta oluen tuotannosta.

Jälkiverotuksen kohteena ovat olleet mm. Saimaan Juomatehdas Oy ja Malmgårdin Panimo Oy, joiden osalta Tulli teki jälkiverotuspäätöksen, koska panimoilla oli yhteinen vähemmistöosakas. Ilmeisesti ainakin osittain tämän syyn vuoksi Saimaan Juomatehdas Oy ja Malmgårdin Panimo Oy yhdistyivät vuodenvaihteessa MBH Breweries Oy:ksi. Jälkiverotusasian hallinto-oikeudellinen prosessi on ilmeisesti vielä kesken.

Toinen samanlainen jälkiverotuspäätös koskee Lammin Sahti Oy:tä ja Bryggeri Helsinkiä. Jälkiverotuspäätöksen syynä on se, että Lammin Sahdin merkittävä omistaja ja toimitusjohtaja Pekka Kääriäinen omistaa itse 7 prosenttia ja Lammin Sahdin kautta 12 prosenttia Bryggeri Helsingistä ja se, että Kääriäinen on myös Bryggeri Helsingin hallituksen puheenjohtaja. Myös monien muiden pienpanimoiden osalta on jälkiverotusprosessi vireillä.

Alhkoholiverolain 9 §:ssä siis todetaan, että pienpanimolla on oikeus saada huojennusta alkoholijuomaverosta 10-50 % riippuen vuosittain tuotetun oluen määrästä, mikäli panimo voi osoittaa, että olut tuotetaan oikeudellisesti ja taloudellisesti muista panimoista riippumattomassa panimossa, joka toimii fyysisesti erillään muista panimoista eikä harjoita lisenssivalmistusta. Riippumattomuudella tarkoitetaan asianomaisen panimon kykyä tehdä liiketoimintaa koskevia päätöksiä muista riippumattomana. Tällä pyritään estämään, etteivät pienpanimot keinotekoisesti kierrä veron huojennuksesta annettuja määräyksiä.  

Nyt Tulli on ilmeisesti ottanut kannan, jonka mukaan omistus – vaikka pienikin –  sekä toiminta kahden pienpanimon hallinnossa aiheuttaa sen, että panimot eivät ole oikeudellisesti taikka taloudellisesti riippumattomia toisistaan. Tämän vuoksi kaikille edellä mainituille yhtiöille on määrätty jälkiveroja. Tullin kanta perustunee EU-tuomioistuimen 2.4.2009 antamaan ratkaisuun Glückauf Brauerei GmbH vastaan Hauptzollamt Erfurt, asia C-83/08.

Nähtäväksi jää, mihin ratkaisuun asiassa lopulta päädytään. Mikäli jälkiverotuspäätökset jäävät voimaan, on niistä pienpanimoalalle merkittäviä seuraamuksia. Ensinnäkin jälkiverotuksen kohteeksi joutuneiden yhtiöiden talous joutuu hyvin tiukille. Myös konkurssit voivat olla mahdollisia. Toiseksi todennäköistä on, kuten MBH Breweries Oy:n tilanne osoittaa, että panimoita tulee yhdistymään veron huojennuksen säilyttämiseksi, taikka sitten isommat panimot ostavat pienempiä kilpailijoitaan pois kiusaamasta. Tällöin volyymien kasvu voi kompensoida veron huojennuksen poistumisen aiheuttamaa taloudellista haittaa. Kolmanneksi, päätöksellä voi olla vaikutusta suoraan alan osaamiseen, joko positiivisesti taikka negatiivisesti. Jotta pienpanimot voisivat hyödyntää veron huojennusta, tulee samojen henkilöiden omistuksesta ja toiminnasta yhtiöiden hallinnossa luopua. Tämä voi aiheuttaa sen, että osa yhtiöistä ei kykene enää hyödyntämään näiden vanhempien alan pioneerien osaamista samalla tavalla kuin aikaisemmin. Se taas toisaalta antaa nuorille innokkaille panimoalan osaajille mahdollisuuden näyttää kyntensä ja tuottaa meille kuluttajille uusia makuhermoja kutkuttavia nautinnon hetkiä. 


20.1.2017 - Laura Leppä-Aro -

Tieliikennemaksut – uhka vai mahdollisuus?

Liikenne- ja viestintäministeriö kaavailee suuria muutoksia liikenneverkon kehittämiseksi. Se ehdottaa, että Suomeen perustettaisiin valtionyhtiö, joka vastaisi valtion liikenneverkon kunnosta ja pitkäjänteisestä kehittämisestä. Tätä varten koko liikenneverkon rahoitus tulisi uudistaa, sillä valtion varat eivät riitä liikenneverkon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Uudessa mallissa liikenneverkon ylläpitäminen ja kehittäminen rahoitettaisiin tienkäyttömaksuilla, joita kerättäisiin tien käyttäjiltä. Miten näiden tienkäyttömaksujen suuruus sitten määriteltäisiin?

Viimeisimmässä, eilen (19.1.2017) julkaistussa, tiedotteessaan liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa, että liikenneyhtiö tarjoaisi kuluttajille valtakunnallisesti kiinteitä aikaan perustuvia maksuja. Tällaisia olisivat esimerkiksi kuukausi- tai vuosimaksut, jotka eivät vaatisi paikannusta eli kohuttujen mustien laatikoiden asentamista.

Erilliset yksityiset operaattorit voisivat tarjota kiinteiden kuukausi- tai vuosimaksujen rinnalla kilometripohjaiseen hinnoitteluun perustuvia paketteja. Tällöin kilometrikorvausperusteinen maksutapa olisi täysin valinnaista. Edellytyksenä tällöin on, että ajoneuvo paikannetaan, ja mustan laatikon lisäksi muuta keinoa ei ole vielä taidettu ehdottaa. Asiakasmaksut perittäisiin ministeriön mukaan kuitenkin yksityisyyden suojaa vaarantamatta.

Jo nyt eräästä mustasta laatikosta on löydetty muunlaisiakin ongelmia kuin ainoastaan yksityisyyden suojan vaarantuminen. Helsingin Sanomat uutisoi erään hakkeriyhteisön löytäneen mustasta laatikosta merkittävän haavoittuvuuden, jolla mustista laatikoista saatuja tietoja voitaisiin käyttää autoilijoiden henkilötietojen varastamiseen ja auton ohjauslaitteiden hallintaan (Helsingin Sanomat, 16.1.2017). Tällä hetkellä mustan laatikon asentaminen omaan autoon ei siis kuulosta kovinkaan houkuttelevalta.

Mustan laatikon ongelmat eivät poistu ainoastaan sillä, että sen asentamisesta tehdään vapaaehtoista. Nähtäväksi jää, minkälaisen suosion musta laatikko saa ja toteutuuko edes koko uudistus. Toki myös etuja kannattaa pohtia. Voi nimittäin olla, että tiemaksuista joutuisi maksamaan vähemmän kilometriperusteisessa maksutavassa. Pohdintaa täytyy siis tehdä: kalliimpi tiemaksu vai isoveljen valvonta? 


17.1.2017 - Jyrki Prusila -

Hathaway.jpg

Making manufacturing great again

Asettuminen Turun seudulle harjoittamaan asianajotoimintaa on tuonut muistoja erilaisista projekteista, joissa olen ollut myymässä palasia aikanaan hyvinkin kotimaisesta Huhtamäki-yhtymästä niin, että lopulta osasin melkein vastata, missä erilaiset lämpöputket kulkivat Artukaisten alueella.

Otsikon mukaelma Donald Trumpin vaalilauseesta tuli mieleeni, kun löysin muuttaessani paidan, joka väitetysti oli vielä tehty Yhdysvalloissa ja, jos ei nyt aivan henkilökohtaisesti, niin ainakin välillisesti legendaarisen investoijan Warren Buffettin toimesta. Warren Buffett todella omisti aikanaan 1889 perustetun Berkshire Cotton Manufacturing Companyn, joskin paitojen valmistus USA:ssa loppui jo 2002 ja paita on minullakin säilynyt vain Amerikan muistona. Sen jälkeen hänen Berkshire Hathaway yhtiöstään on tullut eräs maailman mahtavimmista sijoittajista.

On vaikea arvioida, onko Donald Trumpin helpompi saada tulevaisuudessa ostettua Yhdysvalloissa valmistettuja paitoja vai toimistoihin tietokoneita, sillä mitään merkkejä siitä, että näiden valmistus palaisi Yhdysvaltoihin, ei kai ole.

Omistusjärjestelyt Turun alueen teollisuudessa ovat jatkuneet 90-luvun jälkeenkin, mutta kokonaisuutena täällä lienevät makeistuotantoa lukuun ottamatta kaikki minulle tutut yksiköt entistä suurempina ja kilpailukykyisempinä. Harvoin myönnetään, miten suuri merkitys onnella on liiketoiminnassa. Sisältäpäin nähneenä voin sanoa, näin on. Lisäksi tarvitaan sopivat omistajat ja siihen on jo helpompi vaikuttaa. Ja joskus omistajanvaihdos vaan itsessään saa aikaan uutta vauhtia.

Turun alueen yrityksissä on tehty joskus onnekkaita valintoja uusien liiketoiminta-alueiden osalta ja samoin on nähty omistajien sitoutumisen merkitys menestykselle.

Otan mielellään oppia Warren Buffettista ja Heikki Huhtamäen perinnön vaalijoista, jotka ovat osanneet luopua, ja yhtä lailla niistä uusista yrittäjistä, jotka ovat uskaltaneet sijoittaa valmistukseen Suomessa. Mahdollisuuteen pakottaa toimintaan kotimaassa en usko.

Muutokseen voi vähiten vaikuttaa pieni maa, jolloin sen on sopeuduttava ja tarjottava koulutusta ja toimintamahdollisuuksia paikallisesti. Making manufacturing great again sopii hyvin meille – kunhan  löydämme oikeat alat ja sopivat omistajat. 


13.1.2017 - Henri Kaasalainen -

Työaika ja digitalisaatio

Digitalisaatio terminä nousee esiin lähes päivittäin eri medioissa ja poliittisissa puheissa. Digitalisaatio terminä ei ole kuitenkaan yksiselitteinen tai vakiintunut. Termillä tuntuu olevan yhtä monta määritelmää kuin on määrittelijöitäkin. Jonkinlaisena yleistason määritelmänä voitaisiin kuitenkin pitää sitä, miten teknologinen kehitys on tuonut digitaalitekniikan osaksi arjen toimintoja.

Vaikutukset työelämässä ovat moninaiset: useat palvelut ovat saatavilla vuorokauden ympäri verkon välityksellä, itse työ ja työntekeminen ovat erilaista kuin ennen ja lisäksi se mikä on luettavissa työaikaan, on vaikeammin määriteltävissä.

Erityisesti asiantuntijatyön tekeminen ei ole enää sidottu työnantajan tiloissa tapahtuvaan työskentelyyn, vaan työtä on käytännössä mahdollista tehdä lähes täysin ajasta ja paikasta riippumatta. Tästä huolimatta välimuotoa työsuhteen ja yrittäjyyden välille ei ole muodostunut. Työ tehdään joko työsuhteessa taikka yrittäjänä.

Nykyinen työaikalakimme on säädetty vuonna 1996. Lain rakenne ja terminologia kuitenkin edelleen perustuvat 1944 säädettyyn työaikalakiin. Tästä ei kuitenkaan automaattisesti voida päätellä, että lain soveltaminenkin olisi vanhanaikaista. Tuomioistuimet tulkitsevatkin työaikalakia nykyajan huomioon ottaen ja antaen sanamuodoille digiaikaan sopivia merkityksiä.

Työaikalain mukaan työaikaa on aika, jonka työntekijä käyttää sopimuksen mukaisten työtehtäviensä suorittamiseen riippumatta siitä, missä työ on tehty. Lisäksi työaikaa on se aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Työmatka on kuitenkin jätetty lain soveltamisen ulkopuolelle. Työaikalain esitöissä todetaan, ettei esimerkiksi junamatkan aikana kokouksessa käsiteltäviin asioihin tutustuminen ole työaikaa. Työneuvosto on myös katsonut (TN 1362-99), ettei työasioiden hoitamista puhelimitse matkan aikana voida pitää työsuorituksena. Digitalisaation myötä työskentelyn mahdollisuudet ovat parantuneet huomattavasti matkustamisen aikana. Kun arvioidaan työn sisältöä ja olosuhteita kokonaisuutena, voidaan myös matkan aikana tehty työ yhä useammin katsoa kuuluvan työaikaan.

Työaikalaki ei sovellu tilanteissa joissa työnantajan ei voida katsoa olevan mahdollista valvoa työntekijän työsuoritusta. Digitalisaation myötä myös työajan seuraaminen niin etä- kuin kotityössäkin on merkittäväsit helpompaa. Onkin mahdollista, että parantuneiden valvontamahdollisuuksien siivittäminä työaikalaki ulottuu myös töihin, joihin sen ei ole alun perin tarkoitettu soveltuvan.

Siitä huolimatta, että työaikalaki soveltuu edelleen yllättävänkin hyvin nykyajan työelämän tarpeisiin, on päivittämiselle kiistatta kuitenkin tarve. Työ- ja elinkeinoministeriö onkin asettanut kesäkuussa 2016 työryhmän valmistelemaan esitykset työaikalain ja vuosilomalain päivittämisestä. Erityisesti selvitettävänä on asiantuntijatyöhön ja muihin epätyypilliisiin työsuhteisiin liittyvät erityispiirteet ja niiden vaikutukset työaikojen sääntelyssä.

Kuinka työaikalainsäädäntöä tullaan kehittämään ja onnistutaanko tällä kertaa huomioimaan paremmin myös tulevaisuuden työelämän tarpeet jää nähtäväksi. Kiistatonta kuitenkin on, että työelämä on kehittynyt ja tulee kehittymään lainsäädäntöä nopeammin


10.1.2017 - Heikki Tommila -

Voittoja ja tappioita

Vuosi sitten saimme Suomessa kokea voiton huumaa nuorten jääkiekon MM-kisoissa, kun sekä alle 20-vuotiaiden että alle 18-vuotiaiden kisojen maailmanmestaruus tuli Suomeen. Kun vielä muutamia parhaimmista pelaajista palkattiin NHL:n joukkueisiin kesän varaustilaisuuksissa ja pelaajat ovat siellä jopa menestyneet, on hypetys saavutuksista ollut sen mukainen.

Nyt vuodenvaihteessa järjestetyissä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Suomen joukkue tippui tylysti alkusarjan viimeisenä joukkueena karsimaan säilymisestä A-sarjassa. Alkusarjassa joukkueen menestymättömyys oli totaalista, tappiot tulivat järjestään Tšekkejä, Tanskaa ja Ruotsia vastaan, minkä jälkeen Jukka Rautakorven johtama valmennusrinki saikin kenkää. Uuden valmentajan johdolla voitettiin sentään Sveitsi, ja putoamissarjassa Latvia kahteen otteeseen, joten joukkue säilyi A-sarjassa. Miten näin totaalinen mahalasku vuodessa on mahdollista.

Vuoden takaisilla nuorten mestareilla oli peli-ilo ja luovuus silmiinpistävää ja taistelutahto kohdillaan. Nyt päättyneissä kisoissa sen sijaan pelattiin Rautakorven pelikirjan mukaisella kaavamaisella systeemillä, josta peli-ilo näytti olevan kaukana. Kukaan tuskin väittää, että vuodessa nuorten pelaajamateriaali olisi tasoltaan laskenut niin paljon, kuin sarjasijoitukset osoittavat. Luovuuden, peli-innostuksen ja yhteishengen aikaansaaminen on taitolaji, joka ei kaavamaista puolustusvoittoista pelikirjaa noudattamalla onnistunut. Maalinteon puutteeseenhan joukkueen peliesitys etupäässä kaatui.

Edellä mainittu esimerkki on ajatukseltaan sovellettavissa myös yrityselämään. Suomen jähmeät työmarkkinat ja taloustilanne vaatisivat intoa, luovuutta ja hyvää yhteishenkeä, jota parhaimmillaan osoittavat jotkut menestyvät startup-yritykset. Tällaisia yrityksiä ei pitäisi kahlita liian kankeilla työehto- ja työaikamääräyksillä, mikä saattaa jarruttaa muutoin kehityskelpoisen yrityksen orastavan kasvu-uran. Olisikin löydettävä sopiva tasapaino luovuuden ja työinnon mahdollistamiselle, ilman että alkutaipaleella oleva yritys tukahtuu pykäläviidakkoon taikka toisaalta polttaa väkensä loppuun kasvua hakiessaan. Näissä pyrkimyksissä tarvitaan yritysjohdolta taitavaa ohjausta ja hyvää henkilöstöpolitiikkaa menestyksen saavuttamiseksi nykyisessä globaalissa kilpailussa. Joukkuehenki on avainsana sekä urheilussa että työelämässä.


3.1.2017 - Juha Auvinen -

Vihdoinkin olutta suoraan pienpanimolta

"Osmotar, oluen seppä, Kapo, kaljojen tekijä,
otti ohrasen jyviä, kuusi ohrasen jyveä,
seitsemän humalan päätä, vettä kauhoa kaheksan;
niin pani pa'an tulelle, laittoi keiton kiehumahan.
Keitti ohraista olutta kerkeän kesäisen päivän
nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen,
puisen uuen uurtehesen, korvon koivuisen sisähän.”

(Kalevala, 20. runo)

Moni meistä on varmasti huomannut, että Suomen alkoholilainsäädäntöä ollaan uudistamassa. Uudistuksen tarkoituksena on purkaa nykyisen lainsäädännön tarpeettomat, vanhentuneet ja kankeat normit ja samalla koota laki ja sen nojalla annetut asetukset mahdollisimman kattavasti yhteen lakiin.

Eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta Alkolla säilyy edelleen yksinoikeus myydä yli 5,5-prosenttisia alkoholijuomia – tosin jatkossa klo 21.00 saakka. Mainitut poikkeukset Alkon yksinoikeudesta ovat tilaviini, sahti ja uutuutena käsityöläisoluet. Moni varmasti yhtyy mielipiteeseeni siitä, että oli korkea aika saada pienpanimoille sama myyntioikeus kuin tilaviineillä ja sahdilla. Uudessa laissa määritellään nimittäin käsityöläisoluet, joita niiden valmistajat saavat myydä suoraan valmistuspaikalta edellyttäen, että myyjä on itsenäinen.

Uudessa laissa säädetään kauppojen myymäläautojen oikeudesta myydä alkoholijuomia. Uutuutena mukaan tulee paljon puhuttu Alkon mahdollisuus palvella asiakkaita yhtiön myymäläautosta. Mikään ns. kiertuebussi ei kuitenkaan ole kyseessä, vaan auton reitin pitää palvella vakituista tai kausiasutusta. Myymäläautot eivät ts. voisi kiertää esimerkiksi festivaaleilla ja yleisötapahtumissa tai tehdä ”kotikäyntejä”.

Kaupan vähittäismyynti koskee nykyisin enintään 4,7 % käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia. Uudistuksessa enimmäisvahvuus nostetaan 5,5 %:iin ja vaatimus juoman valmistamisesta käymisteitse poistetaan. Tämän myötä on oluiden lisäksi mahdollista myydä vahvaa siideriä sekä väkevistä alkoholijuomista sekoitettuja juomia.

Anniskelun osalta vanha jaottelu erilaisiin anniskelulupiin poistuu. Yhdellä anniskeluluvalla saa jatkossa anniskella kaikkia alkoholijuomia. Lisäksi ravintolat voivat hankkia alkoholijuomien vähittäismyyntiluvan eli ne voivat myydä alkoholijuomia kaupan tapaan myös asiakkaiden mukaan. Myynti tapahtuu normaalein vähittäismyynnin säännöin, huomioon ottaen mm. enimmäisalkoholipitoisuus ja vähittäismyyntiajat.

Anniskeluaikoja lievennetään siten, että varsinainen anniskeluaika päättyy jatkossakin klo 01.30, mutta anniskelua saa jatkaa pelkällä ilmoituksella enintään klo 04.00:ään. Ravintolaa ei myöskään enää tarvitsisi sulkea puolen tunnin kuluttua anniskelun päättymisestä, vaan ravintolat saisivat vapaasti päättää aukioloajoistaan. Anniskellut alkoholijuomat on kuitenkin nautittava tunnin kuluessa anniskeluajan päättymisestä. Uusi laki sallii jälleen myös ns. ”Onnelliset tunnit”.

Toisinaan on ilmennyt epäselvyyttä siitä, saako ja miten alkoholia tilata netin kautta ulkomailta. Uudessa laissa on tarkoitus kieltää rajat ylittävä etämyynti eli tilanne, jossa yksityishenkilö tilaa verkkokaupan kautta alkoholijuomia toisesta EU-jäsenvaltiosta siten, että juomien kuljetuksen Suomeen järjestää myyjä.