Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Blogi

Tämä on Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:n blogi. Kirjoittajina toimivat toimistomme asianajajat ja kirjoitukset käsittelevät juridisia aiheita laidasta laitaan - joskus vähän laidan ulkopuoleltakin. Otamme kiinni ajankohtaisiin aiheisiin ja nostamme esiin mielenkiintoisia kysymyksiä myös ei-niin-ajankohtaisista juridisista aiheista.

Vastuu

Tagit

16.1.2018 - Petri Arnamo -

”Kuka korvaa taloyhtiön kukkapenkin”

Rakennushankkeissa käytetään hyvin yleisesti rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja (YSE 1998). Vaikka ehdot ovat vakiintuneesti ja laajasti käytettyjä, ei niiden tulkinta ja soveltaminen välttämättä aina ole selvää ja yksinkertaista, vaikka oikeuskäytäntö ja -kirjallisuus joissakin tapauksissa tulkintaohjeita antaakin.

Esimerkkinä voidaan nostaa esiin vahingonkorvausvastuun kiemurat. Lähtökohtaisesti voidaan todeta, että sopimusosapuolen vastuu aiheutuneesta vahingosta edellyttää tuottamusta eli vaaditun huolellisuuden laiminlyöntiä. YSE 25 §:ssä on erillisenä osana määräys, jonka mukaan sopijapuoli ei ole vastuussa vahingoista, joita tämä ei ole voinut kaikkea mahdollista huolellisuutta noudattamallakaan välttää. Vahingonkorvausvastuulla tässä pykälässä tarkoitetaan nimenomaan sopijapuolten vastuuta toisiaan kohtaan, ei vastuuta mahdollisille ulkopuolisille tahoille. Vastuusta kolmatta tahoa kohtaan määrätään erikseen toisaalla YSE:ssä.

Joskus rakennustyön yhteydessä aiheutuu tilanne, jossa kiistattomasti sattuu vahinkoa toiselle osapuolelle, vaikka toinen sopimusosapuoli olisikin noudattanut riittävää huolellisuutta ja tehnyt työnsä taiten sekä hyvää rakennustapaa noudattaen. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi sellaiset, joissa urakoitsijan tulee päästä lähelle kiinteistöä voidakseen hoitaa hänelle annetun urakkatyön ja pystyttääkseen tarvittavia tukirakenteita. Tällöin kiinteistön vierustalle mahdollisesti aiheutuva nurmikon tai istutusten vahingoittuminen on lähtökohtaisesti YSE 25 §:ssä tarkoitettu tilanne, jossa urakoitsija ei ole vastuussa vahingosta, vaikka on sen kiistattomasti aiheuttanut. Näin siksi, että aiheutunut vahinko on välitön ja väistämätön seuraus rakennuttajan pyynnöstä toteuttaa haluttu urakka, eikä urakoitsijan laiminlyönnin tai huolimattomuuden perusteella aiheutunut vahinko. Rakennuttaja eli työn tilaaja on tässä tapauksessa itse velvollinen korvaamaan vahingon korjauksen.

Määräystä ei kuitenkaan voida poikkeuksetta ja joka tilanteessa näin tulkita, vaan toki voi olla myös niin, että urakoitsija ei ole noudattanut riittävää huolellisuutta tai on laiminlyönyt riittävän maaperän suojaamisen, jota häneltä on erikseen sopimuksessa edellytetty. Tällöin kyse voikin olla korvattavasta vahingosta, eikä YSE 25 §:n mukaisesta tapauksesta, jossa korvausvastuuta ei synny.

Maailma tai tilanteet rakennusurakoissa eivät ole mustavalkoisia, vaan useimmiten harmaan eri sävyjä. Käytännön elämässä tapahtumat ja riitatilanteet ovat yksittäistapauksia, eikä yleispätevästi voida ennalta todeta, että tietty YSE:n tulkinta olisi aina juuri samanlainen. Tulkinnoilla ja oikeuskirjallisuuden ja -käytännön aiemmilla kannanotoilla voidaan toki haarukoida sitä, kuinka samankaltaisessa tilanteessa on aiemmin tulkittu YSE:ä, mutta tapausten ja sopimusten yksityiskohdat voivat olla ratkaisevasti erilaisia, josta syystä tulkintojen soveltuvuus toisistaan joiltakin osiltaan erilaisissa tilanteissa kannattaa tarkistaa urakkasopimuksiin ja niiden tulkintaan perehtyneeltä asianajajalta. -Useimmiten mieluummin jo ennen kuin sopimus on allekirjoitettu, noudatettavat ehdot valittu ja rakennustelineet pystytetty taloyhtiön kukkapenkkiin.


15.1.2018 - Sofia Lindqvist -

Onko ”I agree” vapaaehtoinen, yksilöity, tietoinen ja yksiselitteinen suostumusta ilmaiseva toimi?

EU:n tietosuojaviranomaisista koostuva WP29-työryhmä on julkaissut uusia EU:n yleistä tietosuoja-asetusta koskevia ohjeita. Ohjeet käsittelevät läpinäkyvyyden toteuttamista henkilötietojen käsittelyssä, suostumusta henkilötietojen käsittelyn perusteena sekä kansainvälisiä tietojen siirtoja. Seuraavassa suostumuksesta henkilötietojen käsittelyn perusteena.

Tietosuoja-asetuksen mukaan rekisteröidyn suostumuksella tarkoitetaan mitä tahansa vapaaehtoista, yksilöityä, tietoista ja yksiselitteistä tahdonilmaisua, jolla rekisteröity hyväksyy henkilötietojensa käsittelyn antamalla suostumusta ilmaisevan lausuman tai toteuttamalla selkeästi suostumusta ilmaisevan toimen. Tietosuoja-asetuksessa suostumuksen määritelmä on tarkempi kuin nykyisin sovellettavassa lainsäädännössä. Tietosuoja-asetuksen mukaan rekisteröidyn on annettava selkeä suostumus henkilötietojen käsittelyyn, jos käsittelylle ei ole muuta oikeusperustetta.

Vapaaehtoisuus: Tietosuojatyöryhmän mietinnön mukaan suostumukseen liittyvä vapaaehtoisuus tarkoittaa rekisteröidyn kannalta aitoa valintaa ja kontrollia. Mikäli rekisteröidyllä ei ole todellista mahdollisuutta antaa suostumustaan vapaaehtoisesti, esimerkiksi ulkoisen painostuksen tai kielteisten seuraamusten pelossa, ei suostumuksen kriteeri täyty. Sama pätee silloin, jos suostumus on automaattinen osa sopimusehtoja tai rekisteröity ei voi kieltäytyä tai peruuttaa suostumustaan ilman haitallisia seuraamuksia. Myös epätasapaino rekisterinpitäjän ja rekisteröidyn välillä otetaan huomioon suostumuksen vapaaehtoisuutta harkittaessa.

Yksilöitävyys: Suostumus tulee antaa yhtä tai useampaa erityistä tarkoitusta varten ja joista jokaisen kohdalla rekisteröidyllä on mahdollisuus valita suostumuksen antaminen.

Tietoisuus: Rekisteröidyn tulee olla tietoinen siitä, mihin hän antaa suostumuksensa. Mikäli rekisterinpitäjä ei tarjoa rekisteröidylle riittävää tietoa henkilötietojen käsittelystä, suostumuksen kriteeri ei täyty. Jotta rekisteröidyn voidaan katsoa olevan tietoinen suostumuksen soveltamisen edellyttämällä tavalla, tulee rekisteröidyn saada ainakin seuraavat tiedot: rekisterinpitäjän identiteetti, käsittelyn tarkoitus, käsiteltävät henkilötiedot, oikeus peruuttaa suostumus, mahdollinen automaattinen tietojenkäsittely (esim. profilointi) ja tietojensiirto kolmansiin maihin.

Yksiselitteisyys: Suostumuksen antamisen tulee lisäksi täyttää yksiselitteisen tahdonilmaisun kriteeri. Pätevä suostumus tulee siis antaa selkeästi suostumusta ilmaisevalla toimella, kuten joko kirjallisella tai suullisella lausumalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikenemista tai jonkin toimen toteuttamattomuutta ei voida pitää pätevänä suostumuksena. Rekisterinpitäjän tulee ymmärtää, ettei suostumuksen antaminen ole sama asia, kuin sopimukseen tai yleisiin ehtoihin sitoutuminen. Pelkkää suostumista yleisiin ehtoihin tai valmiiksi ruksattua hyväksymisruutua ei voida pitää yksiselitteisenä tahdonilmaisu eikä siten pätevänä suostumuksena.

Tietosuoja-asetuksessa on lisäksi määritelty erikseen nimenomainen suostumus. Rekisteröidyn nimenomainen suostumus vaaditaan tietosuoja-asetuksen mukaan sellaisissa tilanteissa, joissa piilee vakavan tietosuojaloukkauksen vaara. Tällaiseksi luetaan esimerkiksi artiklan 9 mukaisten ns. arkaluontoisten tietojen käsittely, artiklan 49 mukaiset tietojensiirrot kolmansiin maihin sekä artiklan 22 mukaiset automaattiset tietojenkäsittelytoimet, kuten profilointi. Termillä nimenomainen viitataan tapaan, jolla rekisteröity antaa suostumuksensa henkilötietojensa käsittelyyn. Eräs, muttei suinkaan ainoa tapa varmistua nimenomaisesta suostumuksesta, on pyytää allekirjoitettu dokumentti rekisteröidyltä. Ottaen huomioon tietosuoja-asetuksen vaatimukset yksiselitteisestä tahdonilmaisusta ”tavallisen” suostumuksen tapauksissa, ero näiden kahden suostumuksen asteen välillä on melko pieni.

Tietosuoja-asetuksen sisältämä oletusarvoinen tietosuoja asettaa rekisterinpitäjille osoitusvelvollisuuden myös suostumuksen osalta. Rekisterinpitäjän pitää siis kyetä osoittamaan, että se on saanut rekisteröidyltä suostumuksen henkilötietojen käsittelyyn. Tietosuoja-asetus ei kuitenkaan määrittele millä tavoin suostumus on osoitettava. Tietosuojatyöryhmän lausunnon mukaan lähtökohtana voidaan kuitenkin pitää sitä, että osoitusvelvollisuus kulloinkin kyseessä olevan tapauksen rekisteröidyn suostumuksen osalta jatkuu niin kauan, kuin henkilötietojen käsittely jatkuu. Rekisterinpitäjä saa siis säilyttää sellaisia henkilötietoja (esimerkiksi lista suostumuksen antaneista rekisteröidyistä), jotka ovat tarpeellisia osoitusvelvollisuuden täyttämiseksi. Tätä oikeutta ei saisi kuitenkaan tulkita laajentavasti niin, että rekisterinpitäjä saa käsitellä ylimääräisiä henkilötietoja.

Suostumuksen käsitteeseen liittyy kiinteästi myös tietosuoja-asetuksessa säädetty oikeus suostumuksen peruuttamisesta. Rekisterinpitäjän tulee varmistaa, että suostumuksen peruuttaminen on yhtä helppoa kuin sen antaminen ja että rekisteröity voi peruuttaa suostumuksen milloin tahansa. Elektronisin keinoin annettu suostumus tulee siis voida peruuttaa samalla tavalla. Lisäksi suostumuksen peruuttamiseen ei saa liittyä haittavaikutuksia. Tosin sanoen suostumus on voitava peruuttaa ilman lisämaksua tai palvelun huonontumista.

Ongelmakohtia

Suostumus työnantajan ja työntekijän välillä: Epätasapaino valtasuhteissa rekisterinpitäjän ja rekisteröidyn välillä tulee usein kyseeseen työsuhteissa. Ottaen huomioon työsuhteesta aiheutuvan riippuvuussuhteen työnantajan ja työntekijän välillä, on epätodennäköistä, että työntekijä voisi tosiasiassa ilman pelkoa haitallisista seuraamuksista kieltäytyä suostumuksen antamisesta työnantajalle. Tästä johtuen tietosuojatyöryhmä katsoo, että suostumus ei voi olla laillinen perusta työsuhteeseen liittyvälle henkilötietojen käsittelylle.

Lapsen suostumus: Jatkossa rekisterinpitäjien ja henkilötietojen käsittelijöiden on huomioitava lasten erityisasema suostumuksen pyytämisessä. Tietosuoja-asetuksen mukaan lapsi tarvitsee huoltajan suostumuksen tai valtuutuksen tietoyhteiskunnan palveluiden käyttöön. Suomessa ikäraja ei ole vielä selvillä, mutta se on vähintään 13 ja enintään 16 vuotta. Tietosuoja-asetuksen mukaan katsotaan, että kun kyseessä on tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoaminen suoraan lapselle, lapsen henkilötietojen käsittely on lainmukaista suostumuksen perusteella, jos lapsi on vähintään 16-vuotias. Jos lapsi on alle 16 vuotta, tällainen käsittely on lainmukaista vain siinä tapauksessa ja siltä osin kuin lapsen ”vanhempainvastuunkantaja” on antanut siihen suostumuksen tai valtuutuksen.  Rekisterinpitäjän on lisäksi toteutettava kohtuulliset toimenpiteet tarkistaakseen tällaisissa tapauksissa, että lapsen vanhempainvastuunkantaja on antanut suostumuksen tai valtuutuksen, käytettävissä oleva teknologia huomioon ottaen.

Suostumus on kuitenkin vain yksi kuudesta henkilötietojen käsittelyn laillisesta perusteesta. Näistä esimerkiksi sopimuksen täytäntöönpano (art 6(1b)), rekisterinpitäjän lakisääteiset velvoitteet (art 6(1c)) tai rekisterinpitäjän oikeutettu etu (art 6(1f)) toimivat paremmin käsittelyn lainmukaisuuden perusteena. Suostumus voi lisäksi kohdistua vai johonkin henkilötietojen käsittelyn osa-alueeseen, esimerkiksi pankin on pyydettävä asiakkailtaan suostumus maksutietojen käsittelemiseen markkinointia varten, vaikka muuten maksutietojen käsittely on osa pankin ja asiakkaan välistä sopimusta.


12.1.2018 - Juho Lakkala -

Virtuaalivaluutat aiheuttavat päänvaivaa viranomaisille

Virtuaalivaluuttaan ja etenkin bitcoiniin kohdistunut huuma valtasi viime vuoden aikana myös Suomen. Vuoden loppupuolella bitcoinin hurjaa arvonnousua seurattiin tiiviisti ja pelkästään viimeisen kolmen kuukauden aikana bitcoinin arvo on vaihdellut 5.500,00 - 19.300,00 dollarin välillä. Virtuaalivaluutat, kuten bitcoin, ethereum sekä ripple ovat useiden sijoittajien keskuudessa paljon puitu aihe ja on puhuttu jopa sijoituskuplasta. Virtuaalivaluutat ovat aiheuttaneet päänvaivaa myös kotimaisille viranomaisille.

Niille, ketkä eivät ole virtuaalivaluuttoihin perehtyneet, esimerkiksi bitcoin on digitaalinen kryptovaluutta. Bitcoin ei ole kuten keskuspankkien liikkeelle laskemat viralliset valuutat, vaan bitcoin on hajautettu rahajärjestelmä, jossa bitcoinit tallennetaan bitcoin–verkoston jäsenten yhteiseen kirjanpitoon, jota ei hallitse mikään yksittäinen taho. Bitcoin on siis vertaisverkon avulla luotu vaihdannan väline. Vertaisverkossa bitcoin liikkuu käyttäjiensä välillä ilman välikäsiä, toisin kuin perinteisissä maksuvälineissä, joissa välikäsinä normaalissa rahaliikenteessä ovat pankit. Bitcoinin arvo ei perustu eri maiden keskuspankkien määritelmiin, vaan arvo määräytyy sen hetkisen kysynnän ja tarjonnan perusteella. Tästä johtuu myös bitcoinin suuri arvon vaihtelu. Bitcoinin vakaudesta ei vastaa mikään viranomaistaho, vaan sen käyttö perustuu maksajan ja maksunsaajan keskinäiseen sopimukseen. Bitcoineilla ei ole fyysistä olomuotoa tai sijaintipaikkaa. Bitcoin-omaisuus muodostuu yksityisestä avaimesta (merkkijono), joka mahdollistaa käyttämään bitcoin-osoitteita, joiden saldot lasketaan vertaisverkossa Blockchain-tietokannasta. Itse bitcoin-transaktiot tapahtuvat maksun osapuolten hallinnoimien bitcoin-lompakoiden välillä.

Suomalaiset viranomaiset, kuten Tulli, Poliisi ja Verohallinto ovat viimeistään vuoden 2017 aikana joutuneet tekemisiin virtuaalivaluuttojen kanssa ja miettimään, kuinka niiden kanssa tulisi toimia.

Verohallinnon ohjeen mukaan virtuaalivaluuttaa ei katsota viralliseksi valuutaksi. Lähtökohtaisesti virtuaalivaluuttojen realisoitunut arvonnousu on veronalaista pääomatuloa. Tuloverolain (TVL) 29 §:n mukaan veronalaista tuloa ovat verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot. Tällainen tulo on siten veronalaista tuloa, jos sitä ei ole erikseen säädetty verovapaaksi. Virtuaalivaluutan arvonmuutoksen verotuksen realisoi virtuaalivaluutan muuntaminen viralliseksi valuutaksi. Tällaista arvonnousua voidaan pitää varallisuuden kerryttämänä tulona, jolloin kyseinen arvonnousu verotetaan muuna pääomatulona. TVL 53 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaista, valuuttakurssivoittoja koskevaa verovapaussäännöstä ei voida soveltaa virtuaalivaluuttojen vaihtotilanteisiin, sillä virtuaalivaluuttaa ei pidetään virallisena oikeana valuuttana. Tällöin arvonnousu on kokonaan veronalaista pääomatuloa.

Virtuaalivaluuttaa ei voida myöskään pitää arvopaperina, jolloin virtuaalivaluutan vaihtamisen yhteydessä syntyvää mahdollista arvonlaskua eli tappiota ei voida vähentää tuloverotuksessa TVL 50 §:n luovutustappiota koskevien säännösten mukaan. Virtuaalivaluutan arvonlaskua ei toistaiseksi pidetä millään muullakaan perusteella vähennyskelpoisena tuloverotuksessa.

Mikäli virtuaalivaluuttaa käytetään vaihdantavälineenä, jolloin virtuaalivaluutta vaihdetaan joko palveluihin tai hyödykkeisiin, vaihto realisoi virtuaalivaluutan mahdollisen arvonnousun verottamisen pääomatulona.

Bitcoin–verkoston jäsenet voivat myös ”louhia” uusia bitcoineja heidän luovuttaessaan verkostolle tietokoneensa laskentatehoa käytettäväksi. Tämä tarkoittaa käytännössä, että jäsen antaa tietokoneensa kapasiteettia käytettäväksi bitcoin-transaktioiden tarkastusta varten, joka tapahtuu monimutkaisten laskutoimitusten kautta. Louhimisen tuloksena tai palkintona jäsen saa vastineeksi bitcoineja rahaliikenteen ylläpidosta.

Louhimisesta saadun bitcoinin realisoimisesta saatua tuloa ei voida pitää varallisuuden kerryttämänä tulona, vaan louhinnasta saatava tulo on TVL 61 §:n mukaista ansiotuloa. Virtuaalivaluutasta saatua tuloa pidetään siis lähtökohtaisesti veronalaisena pääomatuloa, mikäli kyseessä ei ole louhinnan tuloksena saatu virtuaalivaluutta.

Päänvaivaa on aiheuttanut myös virtuaalivaluutta tilien nimettömyys. Bitcoin transaktion osapuolet ovat anonyymejä, mutta itse siirrot ovat julkisia. Esimerkiksi poliisin rahanpesuntorjunnassa ongelmaksi nousee juuri anonyymisyys. Palveluntarjoajat eivät ole ilmoitusvelvollisia viranomaisille, jolloin anonyymien rahansiirtojen myötä rikoshyöty häviää.

Valtiokonttorissa on jouduttu miettimään, kuinka virtuaalivaluuttoihin tulisi suhtautua. Valtiokonttorin hallintaan on tullin suorittamien takavarikoiden myötä tullut huomattava määrä bitcoineja. Tämän hetkisen käsityksen mukaan virtuaalivaluuttoja ei tulla katsomaan maksuvälineeksi, vaan pikemminkin omaisuuseräksi. Valtiokonttorin työryhmä esittää asiassa kantansa tammikuun loppuun mennessä.

Jäädäänkin mielenkiinnolla odottamaan, kuinka esimerkiksi bitcoinin arvo tulee tulevan vuoden aikana muuttumaan vai nouseeko jokin vaihtoehtoinen virtuaalivaluutta bitcoinin ohi ja mihin suuntaan viranomaisten ohjeistusta tullaan viemään.


8.1.2018 - Mikko Jalkanen -

Julkisen tiedon oikotie

Törmäsin taannoin erästä koulutusmateriaalia valmistellessani tietoon siitä, että Yhdysvalloissa julkisen sektorin aikaansaamaan tai tuottamaan informaatioon perustuvat palvelut tuottavat yli 7 % bruttokansantuotteesta. EU:n alueelta ei ole helposti löydettävissä vastaavia lukuja, mutta joka tapauksessa määrän arvioidaan olevan hyvin vähäinen Yhdysvaltoihin verrattuna. Mistä tässä oikeastaan on kyse ja miksi asia on blogin arvoinen?

Asiaa voi lähestyä esimerkiksi siitä tulokulmasta, että kun veronmaksajien rahoilla pyörivä julkinen sektori tuottaa mitä tahansa tietoa, tulisi tiedon olla veronmaksajien käytettävissä. Suomessa on totuttu ajattelemaan asiaa asiakirjojen julkisuuden kautta ja verotietojen osalta julkisuuden rajat näyttäytyvät vuosittaisina kateuslistoina. Asiakirjojen julkisuutta koskevat lait on kuitenkin säädetty kauan sitten, eivätkä ne oikein taivu nykypäivään, kun kaikenlaista tietoa syntyy analysoitavaksi massoittain. Muun lainsäädännön puuttuessa julkisuuslaki toiminee yleisohjeena digitaalisessa muodossa olevalle tiedolle, vaikka massatiedon tai raakadatan osalta kyse ei olekaan asiakirjasta sanan varsinaisessa merkityksessä.

Mitä tietoa julkinen sektori sitten tuottaa? Suomessa ainakin kiinteistötietojärjestelmä on hyvä esimerkki julkisen sektorin ylläpitämästä järjestelmästä, jonka sisältämä sähköinen tieto on kaikille avointa. Lukuisat muutkin sovellukset ja tiedon siirto- ja analysointimetodit auttavat nykyään kuluttajia, yrityksiä ja virkamiehiä tekemään asioita entistä helpommin ja ilman turhia välivaiheita. Karkeasti ottaen voitaneen ajatella, että mitä useampi välivaihe – esimerkiksi tiedon saamiseen ja käsittelyyn – voidaan automatisoida, sitä tehokkaampaa palvelua sovellus voi tuottaa. Jokainen ymmärtää, että tutkimustiedon kerääminen on hidasta ja kallista ja esimerkiksi sykemittareiden tuottama data on laitteen kehittäneelle yritykselle kullan arvoista tietoa, jota yksityinen yritys ei noin vain luovuta kolmansille. Myös julkisen tahon tuottamalle tietomassalle voi löytyä taloudellisesti järkevä käyttötarkoitus.

Miten siis suhtautua, jos joku taho haluaa julkisen sektorin tuottaman tutkimuksen tulokset itselleen vaikkapa kaupallista käyttötarkoitusta varten? Entä jos joku ei enää jatkossa tyytyisikään hakemaan julkiselta sektorilta jotain yksilöityä tietoa, vaan haluaisi helpottaa prosessia pääsemällä suoraan kiinni haluttuun tietoon ilman turhia kysely- ja toimitusvaiheita? Eli siis rajapinnat auki ja verkkopiuha kiinni suoraan viraston palvelimeen, jolloin syntyvä julkinen tieto hyppää livenä yrityselämän käyttöön?

Eihän se tietenkään näin yksinkertaista voi olla, vaikka periaatteessa asian pitäisikin julkisuusnäkökulmasta toimia. Asiakirjojen ja tietojen julkisuutta rajoitetaan lukuisilla erityislaeilla eivätkä esimerkiksi henkilötietoja sisältävät potilastiedot, valtion turvallisuuteen liittyvät tiedot, keskeneräiset viranomaisselvitykset tai lukuisat muut tiedot ole julkisia. Viranomaisilla olisi varmasti myös lukuisia täysin perusteltuja syitä olla myöntämättä tällaista tiedon oikotietä. Tilanne saattaisi vaatia myös melkoista asennemuutosta virkamiehiltä.

Ero Yhdysvaltojen ja EU:n alueella tapahtuvaan tiedon hyväksikäyttöön ei kuitenkaan ole virkamiesten syy vaan selittyy pitkälti sillä, että Yhdysvalloissa julkisen sektorin synnyttämään dataan ei synny tekijänoikeutta vaan sen uudelleenkäyttö on maksutonta ja vapaata. EU:ssa taas julkisenkin sektorin synnyttämälle tiedolle annetaan erilaisia suojamuotoja. EU:ssa on tosin olemassa julkisen sektorin tiedon vapauttamiseen tähtäävä direktiivi, mutta sen vaikutukset eivät ilmeisesti ole olleet toivottuja eikä se vapauta tietoa oikeudellisista suojauksista vaan pyrkii ainoastaan edesauttamaan tiedon hyväksikäyttöä.

Uskoisin kuitenkin, että tulemme näkemään jo lähitulevaisuudessa tiukkoja oikeudellisia vääntöjä, kun jonkin julkisen sektorin – toistaiseksi vielä hyödyttömänä tai tavoittamattomana pidettävän – tiedon tuottamisprosessin tuloksia kysellään veronmaksajien ja yritysten käyttöön tiedon avoimuutta koskevien säännösten perusteella. 


2.1.2018 - Niina Uski -

Uusi vuosi, uusi auto

Viime vuoden loppupuoli meni omalta osaltani autokuumeessa velloessa. Autokuumeen nostatti erityisesti perheemme uusin tulokas, koiranpentu. Pennut kun kasvavat ällistyttävän nopeasti. Kohta vanha autoni käy meille ahtaaksi. Perinpohjaisen auton merkkiä, mallia, väriä, lisävarusteita ja erityisesti takalaatikon kokoa koskeneen pohdinnan jälkeen alkoi kyseisen valitun auton etsiminen. Seuraavaksi tiedossa olisi kauppakirjojen allekirjoitus.

Mutta mitä, jos autokauppa meneekin pieleen? Mitä, jos auto onkin viallinen? Mikäli auto on ostettu elinkeinoharjoittajalta ja ostajana on kuluttaja, kauppaan sovelletaan kuluttajansuojalakia. Muussa tapauksessa kauppaan pätevät kauppalain säännökset, ellei osapuolten välisessä sopimuksessa ole sovittu toisin. Kummassakin tapauksessa ostaja voi vaatia virheen korjaamista, uutta toimitusta tai hinnanalennusta taikka purkaa kaupan sekä lisäksi vaatia vahingonkorvausta. Huomattava on, että ostajan on ilmoitettava virheestä myyjälle kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän havaitsi virheen tai hänen olisi pitänyt se havaita. Muuten ostajalla ei ole oikeutta vedota virheeseen.

Virheen oikaisu

Ostajalla on oikeus vaatia, että myyjä korjaa virheen tai toimittaa ostajalle virheettömän tavaran. Autokaupassa korjausta on pidettävä uuteen toimitukseen nähden ensisijaisena keinona. Tällainen oikaisu on tehtävä kohtuullisessa ajassa ja siten, ettei ostajalle aiheudu siitä kustannuksia tai olennaista haittaa. Toisaalta myöskään myyjä ei ole velvollinen oikaisemaan virhettä, mikäli siitä aiheutuisi hänelle kohtuuttomia kustannuksia tai kohtuutonta haittaa.

Hinnanalennus

Jos virheen korjaaminen tai uusi toimitus ei tule kysymykseen taikka jos myyjä ei suorita korjausta tai uutta toimitusta kohtuullisessa ajassa siitä, kun ostaja on ilmoittanut myyjälle havaitsemastaan virheestä, ostaja voi vaatia virhettä vastaavaa hinnanalennusta. Mikäli kauppa kuuluu kuluttajansuojalain piiriin, hinnanalennusta voidaan lisäksi vaatia myös silloin, jos virheen korjaamisesta tai uudesta toimituksesta on aiheutunut ostajalle kustannuksia tai olennaista haittaa.

Kaupan purku

Kaupan purkua koskevat säännökset eroavat siitä riippuen, onko kyse kuluttajansuojalain mukaisesta kaupasta vai kaupasta, johon sovelletaan kauppalakia. Kuluttajansuojalain mukaan kaupan purku ja hinnanalennus ovat vaihtoehtoisia ja käytettävissä samoissa tilanteissa eli muun muassa silloin, kun myyjä ei pysty korjaamaan virhettä. Kaupan purun edellytyksenä kuitenkin on, että virhe ei ole vähäinen. Sen sijaan kauppalain mukaan ostaja saa virheen vuoksi purkaa kaupan vain, jos sopimusrikkomuksella on ostajalle olennainen merkitys ja myyjä käsitti tämän tai hänen olisi pitänyt se käsittää.

Vahingonkorvaus

Ostajalla on lisäksi oikeus korvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii tavaran virheen vuoksi. Tällaiseksi vahingoksi on oikeuskirjallisuudessa katsottu esimerkiksi sellaiset kulut, jotka syntyvät siitä, että tavaran käyttö estyy sinä aikana, joka tarvitaan korjaamiseen. Tyypillisesti vahingonkorvauksena ei korvata välillisiä vahinkoja, mutta jos virhe tai vahinko on johtunut huolimattomuudesta myyjän puolella tai jos tavara on kaupantekohetkellä poikennut siitä, mihin myyjä on erityisesti sitoutunut, ostajalla on oikeus korvaukseen myös välillisistä vahingoista.

Ostajalla ei kuitenkaan ole oikeutta vedota sellaiseen seikkaan, joka olisi pitänyt havaita tavaran ennakkotarkastuksessa. Tavara, tässä tapauksessa siis auto, tulisi siis tarkastaa huolellisesti ennen kaupantekoa. Mikäli autokaupat tai niiden jälkimainingit askarruttavat, on hyvä olla yhteydessä asiantuntijaan. Toivotan lukijoille menestyksekkäitä uusia autokauppoja ja ennen kaikkea menestyksekästä uutta vuotta 2018!