Kuluttajaoikeutta otsalampun valossa
Lukemattomissa Lounais-Suomen kotitalouksissa ja yrityksissä päästiin joulun 2011 jälkeen kokemaan, millaista on elää ja toimia ilman sähköä. Itsekin pienen maalaispitäjän asukkina jouduin perheineni sopeutumaan sähköttömään elämään yli viiden vuorokauden ajan. Vaikeinta oli teinisukupolvella, jolle elämä ilman toimivaa nettiyhteyttä ja televisiota oli aivan uutta ja ”sairaan tylsää”. Kuulosti siltä, että paikallisen verkkoyhtiön nimestä tuli uusi kirosana, kun korjaustyöt eivät tuntuneet etenevän ja tiedottaminen korjauksista oli varsin vaatimatonta. Suomalaiselle mielenlaadulle pahinta oli tietenkin se, että naapurissa sähköt kyllä toimivat moitteettomasti. Kaikesta surkeudesta on kuitenkin usein löydettävissä myös jotakin positiivista. Niin tässäkin tapauksessa. Kynttilöitä nimittäin poltimme viiden päivän aikana enemmän kuin edeltävien kahdenkymmenen aviovuoden aikana yhteensä. Romantiikan puutteesta ei siis vähään aikaan pitäisi tulla valituksia.
Arkirealismin ja -romantiikan sekaan mahtui luonnollisesti myös juridista pohdintaa. Mikä on sähköntoimittajan vastuu ja minkälaisia korvauksia asiakkaalla on mahdollisuus saada? Sähköisen viestinnän aikana ei tietenkään mitään lakikirjaa enää ollut käytettävissä, mutta työpaikalla oli sähköä ja Finlexin kautta löytyi sähkömarkkinalaki. Paristokäyttöisestä radiosta oli kuulunut jotakin sähköyhtiöiden velvollisuudesta maksaa korvauksia ilman, että asiakkaan tarvitsee tehdä mitään. Totta se näytti olevan. Sähkömarkkinalain mukaan oikeus ns. vakiokorvaukseen syntyy siinä vaiheessa, kun sähkökatkos on kestänyt vähintään 12 tuntia. Tässä vaiheessa korvaus on 10 prosenttia sähkönkäytön vuotuisesta verkkopalvelumaksusta. Kun katkos on ollut vähintään 24 tuntia, prosentti nousee 25:een ja vähintään 72 tunnin katkoksessa korvausprosentti on 50. Viiden vuorokauden sähkökatkos oikeuttaa sitten asiakkaan koko vuotuisen verkkopalvelumaksun hyvittämiseen.
Tässä vaiheessa silmissä alkoi kiilua dollarin kuvia, pitäisikö sittenkin toivoa sähköyhtiön tumpeloivan korjauksissa vielä sen verran, että päästään paremmille prosenteille. Pykälän lukeminen loppuun asti romutti kuitenkin unelmat. Vakiokorvauksen enimmäismäärä on 700 euroa. Meidänkin taloudessa energian kulutus on sitä luokkaa, että vuotuinen verkkopalvelumaksu (noin puolet sähkön kokonaiskustannuksista) on yli 1.400 euroa, joten jo 50 prosentin korvaus ylittää enimmäiskorvauksen määrän. Ei siis muuta kuin lisää ärräpäitä sähköyhtiön suuntaan.
Juridinen ajattelu eteni seuraavaan vaiheeseen. Onko niin, että nämä vakiokorvaukset kattavat samalla korvauksen siitä vahingosta, jonka sähkökatkos aiheuttaa, vai voiko asiakas saada vielä erikseen vaikkapa muutaman sadan euron korvauksen pilaantuneista elintarvikkeista?
Kysymys kosketti läheisesti, koska pakastimemme oli ennätysmäisen sienivuoden ansiosta täynnä suppilovahveroita ja nyt kaikki oli menetetty. Jääkaappituotteet eivät onneksi pilaantuneet, kun ulkolämpötila vastasi kutakuinkin jääkaappiolosuhteita. Näiden tuotteiden säilytys pystyttiin siis ulkoistamaan verannalle ilman lisäkustannuksia. Täysin ilman vahinkoja tämäkään ei kuitenkaan onnistunut. Kinkun syönti nimittäin loppui siihen, kun vaimo yllätti naapurin kissan itse teossa pää kinkkulautasella, suojaksi tarkoitetusta muovipussista oli jäljellä vain riekaleet. No, monilla tuttavilla tilanne oli vielä paljon pahempi, ainakin puheiden mukaan pakastimet olivat lähes kaikilla olleet ääriään myöten täynnä riistalihaa.
Takaisin juridiikkaan. Sähkömarkkinalain 27 e §:ssä näyttää lukevan, että sähkön käyttäjällä on oikeus korvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii sähköntoimituksen virheen vuoksi. Mikä sitten on virhe? Lain 27 c §:n mukaan sähköntoimituksessa on virhe muun muassa silloin, jos sähkön toimitus on yhtäjaksoisesti tai toistuvasti keskeytynyt eikä keskeytystä voida pitää keskeytyksen syy ja olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä. Selvä, vahingonkorvausvelvollisuus on siis olemassa, jos katkosta ei voida pitää vähäisenä. Entä suhde vakiokorvauksiin?
Vakiokorvauksia koskevassa lain 27 f §:ssä lukee, että jos sähkön käyttäjälle maksetaan vakiokorvaus, hänellä ei ole oikeutta lain 27 d §:ssä säädettyyn hinnanalennukseen saman keskeytyksen johdosta. Hinnanalennus on kahta viikkoa vastaava osuus vuotuisesta verkkopalvelumaksusta. Siitä ei ole nyt kysymys. Suhteesta vahingonkorvaukseen pykälässä ei mainita mitään. Voidaanko siis tehdä se johtopäätös, että asiakkaalla on oikeus vahingonkorvaukseen siitä riippumatta, että myös vakiokorvausta maksetaan? Näyttäisi siltä, että voidaan.
Kysymys on vuonna 2007 ollut esillä kuluttajariitalautakunnassa (KRIL). Kuluttaja vaati verkkopalveluyhtiöltä 442 euroa vahingonkorvausta myrskystä aiheutuneen sähkökatkoksen vuoksi pilalle menneistä elintarvikkeista. Sähkökatkos kesti noin 50 tuntia. Yhtiö kiisti vastuunsa, koska sähkökatkos aiheutui sen mukaan poikkeuksellisesta luonnonolosuhteesta ja asiakkaalle oli jo hyvitetty vakiokorvauksena 80,60 euroa eikä hänellä yhtiön mielestä ollut oikeutta muuhun vahingonkorvaukseen. Yhtiö ei edes väittänyt, että vakiokorvaus sinällään syrjäyttäisi oikeuden vahingonkorvaukseen, mutta se katsoi, että vakiokorvaukseen liittyy kompensaatiota siitä haitasta ja vahingosta, joka asiakkaalle katkoksesta aiheutuu ja tämä tulisi ottaa huomioon myös virhekynnystä määritettäessä. Palaamme siis kysymykseen siitä, milloin sähköntoimituksen keskeytyminen on ollut keskeytyksen syy ja olosuhteet huomioon ottaen niin vähäistä, että virhekynnys ei ylity.
KRIL katsoi, että vaikka keskeytys aiheutuisi poikkeuksellisesta luonnonolosuhteesta, kysymyksessä voi silti olla sähköntoimituksen virhe. Kyseisessä tapauksessa KRIL katsoi jääneen näyttämättä, että katkoksen aiheuttanut myrsky olisi ollut poikkeuksellinen luonnonolosuhde. Ottaen huomioon katkoksen keston ja sen, että kyseessä oli kuluttajan vakituinen asunto, KRIL katsoi, ettei keskeytystä voida pitää vähäisenä ja suositti korvauksen maksamista.
Jotta asia ei näyttäisi liian selvältä, on otettava esille KRIL:n toinen tapaus saman myrskyn tiimoilta. Siinä olosuhteet olivat muuten samat, mutta pakastin, jonka toiminnan sähkökatkos keskeytti, oli sijainnut vapaa-ajan asunnossa. KRIL:ssa äänestettiin ja enemmistö oli sitä mieltä, että noin 50 tunnin keskeytys oli vähäinen ottaen erityisesti huomioon sen, että kysymyksessä oli vapaa-ajan asunto.
Rajanveto ei siis ole helppoa, mutta pidän kyllä selvänä, että meillä aiheutunut 132 tunnin sähkökatkos vakituisessa asunnossa ― vaikka se sijaitsisikin periferiassa – ei ole vähäinen. Suppilovahveroista pitää siis saada korvaus. Kinkun osalta tilanne voi olla hankalampi. Verkkopalveluyhtiöhän voi väittää, että huolellinen kuluttaja olisi säilyttänyt kinkkua ja muita jääkaappituotteita vaikkapa autotallissa, jolloin tuotteet eivät olisi olleet niin helposti koti- ja villieläinten saatavilla. Vaatimuksesta pitää tältä osin ehkä luopua, kun ainoa näyttökin kinkkuvahingosta on vain repaleinen muovipussi ja kuluttajan oma kertomus. Valokuva sinapinkeltaisista kissanviiksistä olisi voinut muuttaa tilanteen.
