Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Hyvästä asianajajatavasta

Hyvän asianajajan tulee rehellisesti ja tunnollisesti täyttää hänelle uskotut tehtävät sekä kaikessa toiminnassaan noudattaa hyvää asianajajatapaa. Tämä asianajajalain säännös luo asianajotoiminnan perustan ja sitä on pidetty asianajajalain tärkeimpänä kohtana. Lainkohtaa ei ole tarkoitettu korulauseeksi eikä se myöskään käytännössä sitä ole. Asianajajaa, joka ei noudata kyseistä säännöstä, uhkaavat asianajajalain mukaiset sanktiot, viime kädessä erottaminen asianajajaliitosta.

Asianajajien pitää siis toiminnassaan olla rehellisiä ja tunnollisia ja noudattaa hyvää asianajajatapaa. Rehellisyys ja tunnollisuus ovat yleiskielen käsitteitä, joiden merkitys on helppo ymmärtää, mutta mitä käytännössä tarkoittaa hyvä asianajajatapa?

Hyvää asianajajatapaa ilmentävät konkreettisesti Suomen Asianajajaliiton vahvistamat tapaohjeet. Tapaohjeiden voidaan luonnehtia osoittavan, mitä hyvältä asianajajalta yleensä ja erityisesti toistuvissa tilanteissa voidaan edellyttää. Ohjeessa säännellään muun muassa asianajajan toimintaa suhteessa asiakkaaseen, tämän vastapuoleen ja suhteessa kollegoihin. Tapaohjeiden käytännön sovelluksia ilmentävät osaltaan asianajajaliiton valvontalautakunnan ratkaisut.

Seuraavassa olen poiminut muutamia tapaohjeita, jotka liittyvät lähinnä siihen, mitä asianajajan on otettava huomioon asiakkaansa asiaa hoitaessaan erityisesti suhteessa vastapuoleen ja tuomioistuimeen.

7.3 
Asianajaja ei saa asiaa ajaessaan sopimattomasti painostaa vastapuolta. Tämän mukaisesti on luvatonta:
 

  1. asiattoman ilmoituksen tekeminen poliisi- tai syyttäjäviranomaiselle tai muulle viranomaiselle sekä sellaisella uhkaaminen;
  2. uhkaaminen vastapuolta häpäisevien tietojen levittämisellä, sekä
  3. vetoaminen pätevättä syytä sivullisiin, sekä sellaisella uhkaaminen.

Toisinaan ilmenee tilanteita, joissa asiakas katsoo, että esimerkiksi asian saattaminen yleisten tiedotusvälineiden tietoon saattaisi edesauttaa asiakkaan etujen ajamista. Siteeratun tapaohjeen mukaisesti asianajaja ei siis saa tällaiseen toimeen ryhtyä eikä uhata siihen ryhtymisellä.

7.1 
Asianajaja ei saa ilman erityistä syytä ryhtyä oikeudellisiin toimenpiteisiin ilmoittamatta vastapuolelle asiakkaansa vaatimuksia ja varaamatta vastapuolelle kohtuullista harkinta-aikaa sekä tilaisuutta asian sovinnolliseen selvittämiseen.

Pääsääntönä on siis se, ettei asianajaja saa esimerkiksi velkomusasiassa nostaa kannetta vastapuolta kohtaan ennen kuin vastapuolta on lähestytty esimerkiksi kirjeitse antamalla tilaisuus asian selvittämiseen ilman oikeudenkäyntiä. Pääsäännöstä voidaan kuitenkin poiketa esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, joissa on perusteltua aihetta epäillä vastapuolen esimerkiksi hävittävän omaisuuttaan. Asianajajan tulee tällaisissakin tilanteissa kuitenkin tarkoin harkita, onko välitön ryhtyminen oikeudellisiin toimenpiteisiin hyvän asianajajatavan mukaista.

7.3 
Asianajaja ei myöskään saa esittää lausumia, jotka ovat omiaan saattamaan vastapuolen halveksituksi, ellei lausumien esittäminen ole välttämätöntä asian hoitamiseksi tai muutoin asiakkaan etujen valvomiseksi. Asianajaja ei saa tuomioistuimelle tai muulle viranomaiselle esittää näyttöä sellaisista seikoista, jotka ovat omaansa saattamaan vastapuolen halveksumisen alaiseksi, eikä esittää tätä loukkaavia tai väheksyviä lausumia, ellei se ole välttämätöntä asian hoitamiseksi tai muutoin päämiehen etujen valvomiseksi. Asianajajan on muutoinkin pidättäydyttävä toimenpiteistä tai lausumista, jotka ovat omiaan tarpeettomasti loukkaamaan tai ärsyttämään vastapuolta.

Tämän tapaohjeen merkitys tulee esiin erityisesti oikeudenkäynneissä. Esimerkkinä voidaan mainita, että kun asianajaja oli oikeudenkäynnissä jatkuvasti ja korostetusti nimittänyt asiantuntijan antamaa lausuntoa ”tilaustyöksi”, tuon menettelyn katsottiin olevan tarpeettoman loukkaavaa ja väheksyvää.

7.4
Asianajaja ei saa johtaa vastapuolta harhaan antamalla tälle tosiseikoista tai oikeussäännöksistä  tietoja, jotka tietää vääriksi.

Tämä tapaohje liittyy jo asianajajalaista ilmenevään asianajajan rehellisyysvelvollisuuteen. Asianajaja on velvollinen pysymään totuudessa.

7.2
Asianajaja ei saa sopimusneuvotteluiden ulkopuolella ilman vastapuolen suostumusta vedota vastapuolen tekemään sovintotarjoukseen.

Merkillepantavaa on, että tässä tapaohjeessa ei monien muiden ohjeiden tapaan ole viittausta siihen, että ohjeesta voisi poiketa, jos se on esimerkiksi välttämätöntä päämiehen etujen valvomiseksi. Sääntö on siis ehdoton. Sääntö ei estä vetoamasta oman päämiehen puolesta esitettyyn sovintotarjoukseen.

8.1
Asianajajan on osoitettava tuomioistuimelle tuomiovallan käyttäjälle kuuluvaa arvonantoa. Asianajaja ei saa pyrkiä vaikuttamaan tuomarin ratkaisuun epäasiallisin keinoin eikä saattaa tuomioistuimen työtä tai ratkaisua epäasiallisen arvostelun kohteeksi.

Käytännössä tämän tapaohjeen soveltaminen on useimmin tullut esille arvioitaessa asianajajien tekemiä muutoksenhakukirjelmiä, joissa on arvosteltu alioikeuden tuomiota. Sopimattomaksi on muun muassa katsottu lausuma, jonka mukaan ”alioikeus ei ollut halukas ja kypsä ratkaisemaan juttua oikein ja että käräjätuomari oli ollut täysin ulalla asioista”. Samoin moitittavaa oli muutoksenhakukirjelmässä verrata oikeudenkäyntiä lottopeliin.

8.2
Asianajaja ei saa antaa tuomioistuimelle lausumia, jotka hän tietää paikkansapitämättömiksi, eikä kiistää, minkä tietää todeksi.

Asianajaja ei ole ilman erityistä syytä velvollinen tarkistamaan asiakkaansa antamia tietoja.

Asianajaja voi siis lähtökohtaisesti luottaa siihen, että hänen asiakkaansa antamat tiedot ovat oikeita ja vastaavat totuutta. Mikäli asianajajalle kuitenkin syntyy aihe epäillä asiakkaan hänelle antamien tietojen totuudenmukaisuutta, tilanne saattaa muodostua varsin vaikeaksi. Asianajajalla on toisaalta pitkälle menevä lojaalisuusvelvollisuus ja salassapitovelvollisuus asiakasta kohtaan ja toisaalta velvollisuus pysyä totuudessa kaikissa ilmoituksissa ja lausumissaan. Vallitsevan käsityksen mukaan asianajajan totuudessapysymisvelvollisuus on ehdoton. Mikäli lojaalisuusvelvollisuus asiakasta kohtaan ja totuudessapysymisvelvollisuus siis joutuvat ristiriitaan, asianajajan on viime kädessä luovuttava toimeksiannostaan, ellei ristiriita muuten ratkea.

Edellä esitettyjen tapaohjeiden ja niitä koskevien kommenttien kautta olen pyrkinyt tuomaan esille niitä seikkoja, joita asianajaja joutuu miettimään asiakkaansa toimeksiantoa hoitaessaan. Asiakkaiden menettelytapatoivomukset saattavat joskus olla ristiriidassa hyvän asianajajatavan kanssa. Hyvä asianajajatapa on kuitenkin seikka, josta asianajaja ei voi tinkiä. Olen toisaalta myös vakuuttunut siitä, että noudattamalla hyvää asianajajatapaa saavutetaan asianajotoiminnassa myös parhaat mahdolliset tulokset.

Matti Kökkö

Päivitetty 6.9.2012