Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Osakesäästötili, sijoitusinstrumenttien uusi tulokas

Kotitalouksilla oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 yhteensä noin 290 euron arvosta rahoitusvarallisuutta, joista merkittävä osa makaa matalakorkoisilla talletustileillä. Yksityishenkilöille on tarjolla lukuisia eri sijoitusvaihtoehtoja. Sijoittamiseen liittyvä terminologia on kuitenkin monelle vierasta ja vaihtoehtojen erot saattavat olla vaikeasti hahmotettavissa. 

Yksi sijoittamisen tavoista on suorien sijoituksen tekeminen esimerkiksi osakkeita ostamalla, jolloin sijoittaja omistaa suoraan osan yhtiöstä. Vuoden 2020 alusta luottolaitokset ja sijoituspalveluyritykset ovat voineen alkaa tarjoamaan yksityishenkilöille perinteisten osakesalkkujen eli arvo-osuustilien rinnalle tai sijasta osakesäästötilisopimuksia. Osakesäästötili on uusi sijoitusinstrumentti, jolla sijoittajat tekevät suoria osakesijoituksia käyden osakekauppaa tilin sisällä. Tavoitteena oli laatia sijoittajan näkökulmasta selkeä ja helposti ymmärrettävä tuote.

Osakesäästötilin käyttö perustuu siihen, että sijoittaja siirtää rahavaroja osakesäästötilille, jotka sijoitetaan osakkeisiin sijoittajan päätöksen mukaisesti. Sijoittajalla on vapaus päättää myös sijoitustensa realisoinnista tai sijoituskohteen vaihtamisesta. Käytännössä sijoituksia säilytetään osakesäästötiliin liittyvässä arvopaperisäilytyksessä suoraan sijoittajan nimissä. Huomionarvoista on, että olemassa olevia omistuksia osakesäästötilille ei voida siirtää.

Sijoituksia voi tehdä niin kotimaisiin kuin ulkomaisiinkin pörssiosakkeisiin sekä monenkeskeisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteena oleviin osakkeisiin. Suomessa pörssinä toimii Nasdaq Helsinki Oy ja monenkeskeisenä kaupankäyntijärjestelmän First North Helsinki.

Osakesäästötiliä tarjotaan ainoastaan yksityishenkilölle ikään, kansalaisuuteen ja asuinpaikkaan katsomatta. Näin myös lapselle on mahdollista perustaa osakesäästötili. Jos alaikäiselle lapselleen avaa osakesäästötilin, on huomioitava, että jos alaikäisen lapsen omaisuuden arvo nousee yli 20.000 euron, tulee omaisuuden valvonta rekisteröidä holhousasioiden rekisteriin.

Henkilöllä saa olla ainoastaan yksi osakesäästötili. Useamman tilin avaaminen on sanktioitu. Sanktiona on 10 euron päiväkohtainen veronkorotus jokaista samanaikaisesti avoinna olevaa tiliä kohden. Palveluntarjoajaa voi luonnollisesti vaihtaa ilman sanktioita tai veroseuraamuksia.

Talletukset voidaan tehdä säästäjän haluamissa erissä. Varoja voidaan tallettaa tilille enintään 50.000 euroa, mutta omistusten rahallinen arvo voi nousta tätä korkeammaksi, sillä ylärajassa ei huomioida sijoitusten arvonnousua ja osinkoja. Lisäksi saadut osingot kertyvät tilille ja ne ovat säästäjän edelleen sijoitettavissa haluamallaan tavalla. Osakesäästötilin yhteydessä puhutaankin usein korkoa korolle -ilmiöstä. Kun tilille kertyvä tuotto sijoitetaan edelleen, se lisätään sijoitettavaan pääomaan, jolloin myös tuotolle kertyy tuottoa. Pitkällä aikavälillä tällä saattaa olla rahallisesti mittavia vaikutuksia.

Toisin kuin pitkäaikaisissäästämistilien kohdalla, osakesäästötilin säästäjällä on täysi määräysvalta osakesäästötilin varoihin ja säästäjä voi nostaa tililtä säästövarojaan rahana milloin tahansa.

Osakesäästötilin verokohtelu
Suurin hyöty osakesäästötilin käyttämisessä on se, että se mahdollistaa verovapaan osakekaupan tilin sisällä. Tavallisen arvo-osuustilin kautta tehdyistä suorista sijoituksista henkilö maksaa veroja muun muassa osingoista ja saadusta myyntivoitosta. Osakesäästötilillä taas saaduista tuotoista ei makseta välittömästi veroja. Tuotto verotetaan vasta, kun osakesäästötililtä nostetaan varoja pois tililtä tai kun tili lakkautetaan.

Tililtä nostettu rahamäärä jaetaan pääoman nostoon ja verotettavaan tuottoon. Nostetun rahamäärän tuoton osuus lasketaan suhteellisesti sen mukaan, miten tilille on kertynyt tuottoa suhteessa tilin käypään arvoon. Nostetun tuoton osuus on kuitenkin kokonaisuudessaan veronalaista pääomatuloa. Pääoman osuus nostosta ei ole veronalaista. Tuotoksi katsotaan esimerkiksi osingot, korot, sijoituskohteiden arvonnousu ja valuuttakurssivoitot.

Tilin sisällä syntyvät luovutustappiot eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia. Mahdolliset tappiot ovat vähennyskelpoisia vasta, kun tili lopetetaan eli kun kaikki osakkeet myydään ja varat nostetaan ulos osakesäästötililtä. Jos siis säästövarojen käypä arvo olisi tiliä lopetettaessa pienempi kuin tilille tehtyjen talletusten nettomäärä, muodostuu nettomäärän ja käyvän arvon erotuksesta osakesäästötilin tappio.

Uudistuksen tavoitteet
Osakesäästötilin käyttöönoton tavoitteena oli pyrkiä kannustamaan kotitalouksia osakesäästäämään ja toimimaan aktiivisesti rahoitusmarkkinoilla. Tällä haetaan myönteisiä vaikutuksia yritysten rahoitukseen, sillä esimerkiksi listautuneiden yritysten mahdollisuus kerätä pääomaa osakeanneilla voi parantua. Sijoittamisesta haluttiin tehdä helpompaa ja halvempaa ja mahdollistaa säästäminen ilman, että talletukset ovat sidottuja tietyksi ajanjaksoksi. Aika näyttää, miten innokkaasti suorasta osakesijoittamisesta kiinnostuneet kotitaloudet ottavat instrumentin käyttöönsä.

 

Lisätty 26.2.2020