8.10.2013

Sovinnon tekeminen oikeudenkäynnissä

Yhä useampi oikeudenkäynti päättyy sovintoon eikä annettuun tuomioon. Sovintoja tehdään sekä ennen istuntoja että istuntojen aikana. Eräs Turun käräjäoikeuden tuomari sanoi allekirjoittaneelle hiljattain, että nämä käräjäoikeuden maagiset seinät edesauttavat sovintojen syntymistä ja näin se usein on.

Miksi oikeudenkäynti aloitetaan?

Suomessa niin kuin kaikissa kehittyneissä ja sivistyneissä oikeusvaltioissa, on toimiva oikeuslaitos niitä tilanteita varten, joissa erilaisia erimielisyyksien aiheita ei pystytä sopimaan. Toimistomme hoitaa siviiliasioita eli yritysten ja yksityisten henkilöiden riita-asioita. Usein on kysymys vallitsevan sopimuksen tulkinnasta tai muun tyyppisistä erimielisyyksistä koskien esim. tavaratoimituksia tai yksityispuolella esim. perintöasioita. Kun erimielisyyttä ei pystytä sopimaan, jää ainoaksi tieksi edetä asiassa se, että erimielisyys ratkaistaan käräjäoikeudessa tai muussa tuomioistuinmenettelyssä.

Milloin sovinnon voi tehdä?

Sovinto on mahdollista tehdä ja saada aikaan milloin tahansa siviiliprosessin kuluessa. Usein kanteen nostaminen näyttää osapuolille sen, että asiassa ollaan tosissaan ja vireillä olevaan riitatilanteeseen saadaan joka tapauksessa jonkinlainen ratkaisu, hyvä tai huono. Tuomioistuimella on ratkaisupakko ja se perustaa ratkaisunsa paitsi oikeustosiseikkojen myös näytön arvioinnille, mikä tarkoittaa että välttämättä totuus ei aina voita, vaan se puoli voittaa, kumpi pystyy näyttämään vaatimuksensa toteen. Silloin tällöin asiakkaat ovat kovin pettyneitä tuomioistuimen ratkaisuun, koska heidän mielestään ratkaisu ei perustu siihen, mikä on totta. Näin todella saattaa olla, sillä vaikka kuinka on oikeassa, muttei pysty näyttämään vaadettaan toteen, ei saa mieleistään ja tosiasioihin perustuvaa tuomiota.

Oman kokemukseni perusteella sovintoja tehdään prosessin kuluessa missä tahansa vaiheessa. Jopa hovioikeudessa eli käräjäoikeuden tuomion jo tultua on vielä neuvoteltu sovintoratkaisuja riita-asioissa.

Miksi sovinto?

Kun siviilijuttu etenee oikeuskäsittelyssä suulliseen valmisteluun asti, on useimmilla käräjätuomareilla tapana vielä pyrkiä saamaan osapuolet neuvottelemaan keskenään ja näin synnytetyksi mahdollinen sovinto. Myös asianajajilla on velvollisuus pyrkiä saamaan riidan osapuolten kesken sovinto, mutta oikeuden puheenjohtaja koetaan useimmiten enemmän ulkopuoliseksi henkilöksi sekä ylipäätään ehdottamaan asiaa että tekemään sen myös tehokkaasti.

Vaikka kuinka koemme olevamme vahvoilla jonkin oikeusriidan kanssa, saattaa käsittelyn aikana ilmetä uusia seikkoja, jotka puhuvatkin vastapuolen puolesta. Kysymyksessä saattavat olla näyttöongelmat tai yksinkertaisesti jokin sellainen seikka, mitä asiakas ei ole ymmärtänyt saattaa asiamiehensä tietoisuuteen. Myös sekavissa ja usein monia yksityiskohtia sisältävissä asioissa jo asian monimutkaisuus tekee siitä tietyllä tavalla epävarman. Lopulta oikeuden puheenjohtajankin päätös on ns. inhimillistä päätöksentekoa eli perustuu paitsi oikeustosiseikkoihin ja näytön arviointiin, myös jonkinlaiseen tunteeseen siitä, miten hän näkee oikeudenmukaiseksi asian ratkaista. Tämä ei aina vastaa riidan osapuolen omaa näkemystä ja tuolloin päätös koetaan huonoksi.

Sovinnolla edellämainitunkaltainen epävarmuus aina poistuu ja riidan osapuoli saa näin itse olla vaikuttamassa siihen ja lopulta päättää siitä, minkälaiseksi jutun ratkaisu muodostuu. Kysymys on useimmiten kompromissista, joka ei täysin tyydytä, mutta on kuitenkin parempi, kuin huono tuomio. Ehkä tärkein seikka sovinnon perusteluna on se, että sovinto lopettaa riidan lopullisesti eikä se jää enää vireille. Usein riidan pitkäkestoisuus on yksi epävarmuutta ja huolta lisäävä tekijä, kestäähän jutun saaminen käräjäoikeudessa päätökseen noin yhden vuoden siitä, kun se laitettiin vireille. Mikäli asiassa valitetaan, kestää hovioikeusprosessi yleensä toisen vuoden. Riidan vireilläolo näinkin pitkän aikaa repii usein hermoja ja tekee olon epävarmaksi aiheuttaen painetta. Sovinto katkaisee tämän kertaheitolla ja asia saadaan lopullisesti päiväjärjestykseen.

Sovinnon muoto

Vireillä olevasta riita-asiasta suosittelen aina tehtävän kirjallisen sopimuksen. Siinä kerrotaan lyhyesti riidan aihe ja sopimuksen sisältö ja taitava kirjoittaja välttää ottamasta aina kantaa siihen, onko jompikumpi osapuolista voittaja tai häviäjä. Useimmiten riidan lopputulos yksinkertaisesti ilmoitetaan rahamääräisenä summana ottamatta kantaa siihen, miten jompikumpi asiaa itselleen perustelee. Vain lopputulos on tärkeää ja tärkeää on myös mainita, että vireillä oleva riita-asia lopetetaan eikä jää vireille. Oikeuskäytäntöön kuuluu myös se, että osapuolet vastaavat itse siihen asti syntyneistä oikeudenkäyntikuluistaan, ellei toinen osapuoli ole kokonaan tai lähes kokonaan luopunut omasta kannastaan ja näin ollen on tosiasiallisesti häviämässä juttuaan. Näin ei kuitenkaan yleensä ole ja kulut jäävät kummankin itsensä kannettaviksi. Usein halutaan, että käräjäoikeus vahvistaa sovinnon, mutta aina sopimuksen sisältöä ei haluta edes käräjäoikeuden tietoisuuteen, vaan osapuolet ainoastaan ilmoittavat, että juttu on sovittu eikä oikeudenkäyntiä enää jatketa.

Laki riita-asioiden sovittelusta yleisissä tuomioistuimissa

Suomessa on voimassa laki koskien riita-asioiden sovittelua yleisissä tuomioistuimissa. Asiassa, joka on vireillä tuomioistuimessa, voidaan käynnistää sovintomenettely, mikäli jutun kaikki osapuolet siihen suostuvat. Pyynnön voi esittää mikä tahansa osapuolista. Tuomioistuin päättää sovittelun aloittamisesta ja mikäli sellainen aloitetaan, määrätään tuomioistuimen tuomari sovittelijaksi. Sovittelija ei voi olla sama henkilö, kuin riita-asiaa käsittelevä tuomari, jotta puolueettomuus ei vaarantuisi. Sovinnon saaminen edellyttää myös kaikkien riidan osapuolten suostumista sovintoon. Mikäli sovintoon ei päästä ja asia jatkuu riitaisena, sovintoneuvotteluihin ei saa vedota.

Kokemukseni mukaan virallinen sovintomenettely, tapahtukoon se sitten asianajajan toimesta tai tuomioistuimessa, on varsin vähän käytetty.

Oikeusriidankin vireillä ollessa suosittelen muistamaan, että usein laihakin sopu on parempi kuin lihava riita. Tällä tarkoitan sekä jutun varsinaista lopputulosta että myös oikeudenkäyntikuluja, jotka saattavat jutun taloudelliseen intressiin nähden nousta kohtuuttoman suuriksi.

Harri Lukander

osakas, asianajaja