Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Jälleenmyyntisopimuksissa huomioitavia seikkoja

Jälleenmyyntisopimuksen perusteella harjoitettava kauppa on maailmanlaajuisesti erittäin yleistä. Jälleenmyyntiin perustuvassa kauppasuhteessa jälleenmyyjä edustaa sopimuskumppanina olevan valmistajan tuotteita erikseen määrätyllä alueella. Jälleenmyyjä eroaa agentista eli kauppaedustajasta siten, että jälleenmyyjä hankkii tuotteet omistukseensa ja myy ne eteenpäin. Agentti sen sijaan ei omista myytävää tavaraa vaan myy valmistajan tuotteita valmistajan maksaman myyntiprovision perusteella. Jälleenmyyntisopimukset ovat aina erilaisia riippuen tavaran ja myynnin luonteesta. Suoranaisesti jälleenmyyntiä koskevaa lainsäädäntöä ei ole, vaan sopimuksiin vaikuttavat käytännössä vain yleiset sopimusoikeudelliset periaatteet sekä kilpailulainsäädäntö.

Jälleenmyyntisopimus on usein yksinomainen eli eksklusiivinen, jolloin jälleenmyyjä on sopimusalueen ainoa valmistajan tuotteita myyvä taho. Yksinoikeuden saavan jälleenmyyjän tai vaihtoehtoisesti useiden eri jälleenmyyjien käyttö riippuu täysin myytävän tuotteen luonteesta, mutta varsin usein valmistajat päätyvät myöntämään tietyn alueen kattavan yksinoikeuden vain yhdelle jälleenmyyjälle. Koska tällainen yksinoikeus kuitenkin aiheuttaa usein vääristymiä alan kilpailutilanteessa, on yksinomaisten jälleenmyyntisopimusten aluerajoituksia sekä muita kilpailullisesti herkkiä ehtoja tarkasteltava kilpailunrajoituslain säännösten valossa.

Mikäli sopimusjärjestely ei aiheuta merkittävää rajoitusta kilpailulle eikä tuotteiden valmistajalla ole määräävää markkina-asemaa, on eksklusiivisen jälleenmyyntisopimuksen käyttäminen lähtökohtaisesti sallittua. Yksinmyyntisopimuksen käytölle on kuitenkin syytä olla jokin liiketaloudellinen peruste, joka voi olla esimerkiksi valmistajan innovaatioiden suojaaminen kilpailijoilta.

Kilpailun rajoittumisen ilmenemistä ei ole laissa erikseen määritelty, vaan ratkaisevaa on sopimusmenettelyn tosiasiallinen vaikutus markkinoihin. Erikseen kiellettyjä ehtoja ovat osto-, myynti- ja vähittäishintojen vahvistaminen sekä markkinoiden alueellinen jakaminen. Valmistaja ei siten voi sopimuksin kieltää jälleenmyyjää myymästä tuotteita sopimusalueen ulkopuolelle sillä perusteella, että valmistaja on myöntänyt kyseisen alueen yksinmyynnin toiselle jälleenmyyjälle. Tällaiset sopimukset ovat pätemättömiä niiltä osin kuin ehdot ovat kilpailunrajoituslain vastaisia.

Elinkeinonharjoittajien laatimissa jälleenmyyntisopimuksissa on usein määritelty tarkat hinnoittelu- ja maksuehdot, mutta kaikki muut olennaiset seikat on jätetty kokonaan huomioimatta. Jos kyse on esimerkiksi arvokkaasta tuotteesta, on maksuehtojen lisäksi syytä sopia tavaran kuljetuksesta ja omistusoikeuden siirtymisajankohdasta sekä toisen osapuolen velvollisuudesta huolehtia tarvittavista vakuutuksista. On myös yleistä, että jälleenmyyjän organisaatiossa tapahtuu muutoksia tai yritysjärjestelyjä. Näitä tilanteita silmällä pitäen olisi syytä sopia siitä, miten sopimus siirtyy mahdolliselle uudelle taholle. Samoin usein jää huomioimatta muiden jälleenmyyjän organisaatioon kuuluvien yksiköiden oikeus toimia sijais- tai alijälleenmyyjänä sekä näiden toiminnastaan kantama vastuu. Varsin usein sopimuksista unohdetaan sopimuksen kestoa ja irtisanomista koskevat ehdot sekä kansainvälisissä tilanteissa sopimusriitaan sovellettava laki ja oikeuspaikka.

Valmistajan intressissä on lisäksi sitoa jälleenmyyjä riittävään salassapitovelvollisuuteen, sillä jälleenmyyjä huolehtii usein takuukorjauksista sekä tuotteen käyttökoulutuksesta ja saa siten tietoonsa liikesalaisuudeksi luokiteltua tietoa. Valmistaja haluaa poikkeuksetta varmistua myös siitä, ettei jälleenmyyjä ryhdy edustamaan kilpailevia tuotteita hankkimiensa myyntikanavien avulla. Siksi on usein tarpeen sitoa jälleenmyyjä kilpailukieltoon, jolla rajoitetaan jälleenmyyntisuhteessa hankitun asiantuntemuksen ja liikesuhteiden käyttämistä kilpailevaan toimintaan. Nämäkään ehdot eivät välttämättä riitä, sillä vahingonkorvauksen saamiseksi on pääsääntöisesti kyettävä osoittamaan aiheutunut vahinko ja sen määrä. Hankalan näyttövelvollisuuden sijasta sopimuksiin otetaankin usein erillinen sopimussakko.

Hyvän sopimuksen syntymiseksi ei siis tule ajatella liikesuhdetta, jossa asiat etenevät kaavamaisesti suunnitellulla tavalla ja molemmat osapuolet hoitavat osuutensa tunnollisesti. Järkevässä sopimuksessa huolehditaan luonnollisesti tästäkin tilanteesta, mutta siinä varaudutaan suunnitellun menettelyn lisäksi myös tilanteisiin, joissa asiat eivät mene ennakko-odotusten mukaisesti vaan liike-elämän olosuhteet aikaansaavat jotain uutta ja ennakoimatonta.

 

Päivitetty 6.9.2012