Blogi

22.12.2022

Juridiikka on mielenkiintoista

Toimistomme avusti vuonna 2017 Stockmann Oyj Abp:tä, kun se myi Stockmann Herkku -liiketoiminnan. Kollegani Jyrki Prusila oli vastuussa tuosta projektista. Kun Stockmannin yrityssaneerausmenettely keväällä 2020 alkoi, yhtiö irtisanoi osana saneeraustoimia eräitä tavaratalojensa vuokrasopimuksia, jolloin myös noiden tavaratalojen Herkku-liiketoimintojen jatkajien alivuokrasopimukset päättyivät. Tästä syntyi yhden alivuokralaisen kanssa erimielisyys siitä, miten sen mahdollista vahingonkorvaussaatavaa käsitellään yrityssaneerauksessa.

31.5.2022

Onko lautamiesjärjestelmä (vihdoin) tullut tiensä päähän?

Viime aikoina keskusteluun on jälleen noussut maallikkojäsenten käyttö alioikeuksissa. Miksi asia nousi keskusteluun ja mistä lautamiesjärjestelmässä on kyse?

10.5.2022

Ulostottomiehen oikeus periä saatavaa ulosottovelallisen velalliselta

Korkein oikeus on ratkaissut 14.4.2022 mielenkiintoisen asian numerolla 2022:27.

13.4.2022

Olemme avuksesi myös ulkomailla

Tiesitkö, että auttavat kätemme ulottuvat myös Suomen rajojen ulkopuolelle? Kansainvälisessä maailmassa yritykset kohtaavat yhä useammin tarpeen saada lainopillista apua muualla kuin Suomessa. Monenlaisia kansainvälisiä asioita voi toki hoitaa Suomesta käsin, mutta tietynlaiset tilanteet edellyttävät paikallisen lain tuntemusta tai jopa fyysistä läsnäoloa ulkomailla.

3.11.2021

Sovinto

Onko laiha sopu jopa parempi kuin rökälevoitto?

21.9.2021

Mihin (ihmeeseen) tarvitaan asianajajaa?

Toimistomme ei kovinkaan paljoa tee markkinointia, mutta kun joskus kerromme palveluistamme yritykselle, joka ei ole asiakkaamme, ylivoimaisesti yleisin vastaus on, että kun ei meillä ole ollut mitään riitoja, ei tarvita juristiakaan.

20.4.2021

Vastavalituksesta

Korkein oikeus on tänään 20.4.2021 antanut prosessioikeudellista vastavalitusta koskevan ratkaisun KKO 2021:25.

20.5.2020

Mitä sinä äiti teet siellä töissä?

Mitä sinä äiti teet siellä töissä, kysyi tyttäreni ollessaan 3-vuotias. Koitin selittää hänelle. Kerroin, että olen juristi. Istun tietokoneella, kirjoitan ja luen paljon. Koitan auttaa toisia ihmisiä asioissa, joissa he eivät välttämättä enää pärjää yksin. Juttelen ihmisten kanssa ja pyrin löytämään ratkaisuja heidän ongelmiinsa. Kaikkien ei kuulu osata tehdä kaikkea ja joskus on hyvä pyytää toisilta apua. Seuraavana päivänä kuulin, miten hän selitti kaverilleen äitinsä olevan ammatiltaan turisti. Samoihin aikoihin vanhempani ostivat itselleen uuden omakotitalon. Minulle asia selvisi vasta, kun kauppakirjat oli jo allekirjoitettu. Ihmettelin, miksi minua ei pyydetty laatimaan tai edes tarkastamaan kauppaan liittyviä asiakirjoja. Isä ihmetteli, että mitä ihmettä, osaatko sinä kauppakirjojakin tehdä. Niinpä niin isä. Olen tehnyt kiinteistöjuristin töitä viimeiset 12 vuotta. Soittipa muutama viikko sitten veljenikin, että ymmärränkö maatilojen sukupolvenvaihdoksista jotakin. Totesi itse, että tuskin ymmärrät; kyse on kuitenkin maanviljelyksestä, ei mistään rikollisten puolustamisesta. Kerroin, että en ymmärrä en, mutta naapurihuoneessa istuva kollega varmasti ymmärtää. Veljeni oli ihmeissään. Voiko asianajaja todella olla tällaisessa asiassa avuksi?

1.4.2020

Ajatuksia koronaviruksesta

Todellinen kriisi pääsi yllättämään maailman ja Suomen hetkessä. Euroopan osalta reilu kuukausi sitten tuli tietoa ensimmäisestä koronatapauksesta Italiassa; Suomessa ensimmäiset tapaukset uutisoitiin käytännössä kuluvan kuukauden aikana. Pari viikkoa sitten olivat jo järeät rajoitukset valtiovallan toimesta voimassa.

21.11.2019

Ennakkoluulottomuus avaa ovia

Asianajajan työssä tulee helposti vain istuttua työpöydän ääressä hartiat lysyssä. Olen ymmärtänyt, että jaksaakseni työssäni ja voidakseni paremmin, on minun myös oltava liikunnallisesti aktiivinen. Aikaisemmin harrastin juoksua ja 4 vuotta sitten aloitin treenaamisen Crossfit -salilla. Se on antanut minulle paljon. Viimeisten kuukausien aikana olen alkanut pohtia, voisiko urheilu kuitenkin antaa minulle vielä enemmän. Olen äärimmäisen kilpailuhenkinen luonteeltani, mutta Crossfitissä en selvästi pääsisi koskaan kilpailutasolle.

25.1.2019

Lakimies, juristi, asianajaja – heistä on moneksi?

Tänään vietetään Asianajajapäivää Helsingin Messukeskuksessa, minkä johdosta koinkin blogikirjoitukselleni hyväksi aiheeksi käsitellä hieman näitä oikeudellisen alan mystisiä nimikkeitä. Aihe ei juolahtanut mieleeni ainoastaan Asianajajapäivän, vaan myös kuluneella viikolla uutisiin nousseen lakimies-nimikkeen suojaamistarpeen johdosta.

25.9.2018

Koppalakki hattuhyllyllä

Kolme viikkoa sitten saimme lukea rahanpesusta ja muusta. Ajattelin jatkaa vastaavanlaisista sattumuksista oman työurani varrelta.

4.9.2018

Rahanpesusta ja vähän muustakin

Rahanpesusta ja vähän muustakin Kirjoittaja meni ensimmäisen kerran opiskeluaikana töihin asianajotoimistoon 30 vuotta sitten syyskuussa 1988 Berliininkin ollessa vielä jaettu. Tämä tuli sattumalta mieleen, kun muutama ilta sitten olimme perheeseemme vuodeksi liittyneen ranskalaisen vaihto-oppilaamme kanssa tapaamassa muita, eri puolilta maailmaa Suomeen tulleita nuoria ja juttelemassa niitä näitä.

22.5.2018

Asianajajan perusarvot

Asianajajan perusarvot Jokaisen Suomessa asianajajaksi halajavan on muiden asianajajista annetussa laissa määriteltyjen edellytysten täyttämisen ohella suoritettava kolmiosainen asianajajatutkinto. Tutkinto koostuu kirjallisesta kokeesta, eettisestä osasta ja oikeudenkäyntiharjoituksesta. Osallistuin itse juuri tutkinnon kaksipäiväiseen eettiseen osaan, jossa meitä tulevaisuuden asianajajia valistettiin muun muassa asianajajan velvollisuuksista ja asianajotoimintaa koskevista säännöksistä.

6.3.2018

Velan vanhentumisesta ja vanhentumisen katkaisemisesta

Velan vanhentumisesta ja vanhentumisen katkaisemisesta Velan pääsääntöinen eli yleinen vanhentumisaika on nykyään kolme vuotta. Vanhentuminen tapahtui aiemmin kymmenessä vuodessa, mutta noin 15 vuotta sitten lainsäätäjän tahto oli, että velkojen tuli vanhentua nopeammin. Jo aiemmin kulutusvelan vanhentumisaika oli ollut samainen kolme vuotta.

8.2.2018

Maakuntamatkailua

Maakuntamatkailua Johtamallani Suomen Asianajajaliitolla on 12 paikallisosastoa. Ne pitävät tammi–helmikuun vaihteessa sääntömääräiset vuosikokouksensa, joissa hyväksytään tilinpäätös ja toimintasuunnitelma sekä valitaan paikallisosaston hallitus ja edustajat valtakunnallisiin luottamustehtäviin. Pitkä perinne on, että Asianajajaliiton johdon edustajat käyvät näissä kokouksissa esittämässä katsauksen liiton ajankohtaisiin asioihin. Virallista kokousta yleensä seuraa illallinen.

27.10.2017

Maailman asianajajat koolla

Asianajajien kansainvälinen järjestö on nimeltään International Bar Association (IBA). Sen jäseniä ovat käytännössä kaikkien maailman valtioiden kansalliset asianajajaliitot sekä lisäksi suuri joukko yksittäisiä asianajajia, jotka ovat halunneet liittyä IBAan henkilöjäseninä. Järjestöllä on monia oikeusvaltion ja oikeusturvan edistämistä koskevia hankkeita, minkä lisäksi se järjestää vuosittain useita kymmeniä koulutustilaisuuksia eri puolilla maailmaa.

10.10.2017

Liikesalaisuusdirektiivin ja sen implementoinnin vaikutukset oikeudenkäynteihin

Euroopan Parlamentin ja neuvoston direktiivi (2016/943) liikesalaisuuksien suojaamisesta annettiin kesäkuussa 2016. Toimistomme sivulla on jo aiemmin syksyllä julkaistu asiaa koskeva blogikirjoitus.

8.8.2017

Kiva kimppa ja kimppakivaa!

 

14.6.2017

Asianajaja virkistäytyy

Otsikosta tulee mieleen kohuasianajaja, jonka virkistäytymisten jälkimainingit käytiin eri oikeusasteissa koko kansan viihteeksi. Tarkoitus ei ole kirjoittaa hänestä, vaan Meistä, LRHTO:n porukasta, joka virkistäytyi menneenä maanantaina lähes koko henkilökunnan voimin. Miten me asianajajat osaamme rentoutua vai osaammeko lainkaan? Puhummeko bussissa pykälistä, tuomioista, direktiiveistä ja täytäntöönpanosta vai löytyykö meistä myös se toinen puoli? Entä onko virkistäytymisellä mitään vaikutusta siihen, miten palvelemme omia asiakkaitamme? Eikö paras juristi ole kuitenkin se, joka ei irrottele lainkaan ja pysyy aina asiassa?

Näytä lisää