Blogi

9.11.2021

Perintökaaren mukainen lesken vähimmäissuoja

Puolison kuoltua laki suojaa lesken taloudellista asemaa, vaikka leski ei saisi puolisonsa omaisuutta perintönä tai vaikka leskellä ei olisi avio-oikeutta vainajan omaisuuteen. Perintökaaren mukaan leskellä on oikeus pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetty asunto tai muu jäämistöön kuuluva eloonjääneen puolison kodiksi sopiva asunto. Puhutaan lesken vähimmäissuojasta. Kuolinpesällä ei kuitenkaan ole velvollisuutta hankkia asuntoa lesken hallintaan, jos jäämistöön ei asuntoa sisälly. Jos leski itse omistaa kodiksi sopivan asunnon, ei tätä oikeutta leskellä myöskään ole.

11.5.2021

Osituksen esisopimus

Avioliiton päättyessä puolisoiden varallisuussuhteet ratkaistaan osituksessa – joko sovinnollisesti tai pesänjakajan toimittamana osituksena. Osituksen lopputulokseen voi etukäteen vaikuttaa laatimalla avioehtosopimuksen. Avioehtosopimus ei kuitenkaan ole ainut tapa varautua omaisuuden jakoon. Vähemmälle huomiolle on jäänyt ns. osituksen esisopimus tai toiselta nimeltään sopimus avioeron varalta. Käytän tässä artikkelissa mainitusta sopimuksesta termiä osituksen esisopimus.

10.3.2021

Osituksen piiriin kuuluva omaisuus ja sen arvostaminen avioero-osituksessa

Puolisoiden aviovarallisuussuhde puretaan osituksessa.  Osituksen toimittaminen edellyttää ositusperusteen olemassaoloa. Ositusperuste syntyy, kun puolisoiden avioero tulee tuomioistuimessa vireille tai kun toinen puolisoista kuolee. Ositusta kutsutaan ensin mainitussa tilanteessa avioero-ositukseksi ja jälkimmäisessä jäämistöositukseksi. Mikäli puolisoiden välillä ei ole avioehtosopimusta, on puolisoilla avio-oikeus toistensa omaisuuteen ja lähtökohtaisesti heillä on oikeus saada arvomääräisesti puolet puolisoiden omaisuuden yhteenlasketusta säästöstä.  Puolisoiden omaisuuksien tasaus toteutetaan tasinkoa suorittamalla: enemmän omaisuutta omistava suorittaa tasinkona toiselle niin paljon, että tasingon suorittamisen jälkeen osituksen osapuolilla on arvomääräisesti yhtä paljon avio-oikeuden alaista omaisuutta.

5.1.2021

”Leskihän perii puolet ja lapset toisen puolen, eikö niin?”

Varsin monet ihmiset tuntuvat luulevan, että vastaus otsikon kysymykseen on kyllä. Vaan ei ole. Itse asiassa ei ole siellä päinkään, jos sallitaan ripaus terminologista tarkkuutta ja näsäviisautta.

20.6.2017

Avioon aikovan aakkoset

Asianajaja antaa asiantuntevinta apua avioliiton oikeudellisissa kysymyksissä.