23.9.2015

IT-oikeus nörtin silmin

Olen, tai ainakin olen joskus ollut IT-nörtti. Olen opiskellut juridiikan lisäksi aikoinaan isolla sykkeellä yliopistossa mm. tietojärjestelmätiedettä ja tietojenkäsittelytiedettä, ja osan työuraani olenkin elättänyt perheeni IT-asioiden parissa. Ensin kesätöissä ohjelmoijana, sitten järjestelmien hankinnoissa vaatimusmäärittelyn, järjestelmätoimittajien ja palveluiden hallinnan parissa. Voittopuolisesti IT-urani on kuitenkin kulunut nimenomaan eri rooleissa hankintojen kaupallisessa rajapinnassa. Kilpailutukset, sopimusneuvottelut ja sopimuskommentoinnit, useimmiten kansainvälisessä kentässä, sekä myös laajojen kansainvälisten ulkoistussuhteiden operatiivinen toimeenpano kuuluivat arkipäivääni monen vuoden ajan. Käytännössä kaupallinen toiminta ja juridiikka ovat siis allekirjoittaneen kohdalla vieneet voiton teknisistä IT-asioista kiinnostavuudessaan jo yli vuosikymmenen sitten. Silti, mies voi lähteä IT:stä, mutta IT ei koskaan lähde miehestä. Sanovat.