23.12.2015

Rauhallista joulua

Suomessa on jo vuosisatojen ajan julistettu jouluaattona joulurauha. Nykyisessä muodossaan joulurauhaa on julistettu Turussa 1800-luvulta lähtien. Turun lisäksi joulurauha julistetaan joissain muissakin Suomen kaupungeissa, esimerkiksi Porvoossa ja Porissa.