Blogi

10.2.2021

Uusi konkurssilain väliaikaismuutos astui voimaan 1.2.2021

Suomen ensimmäisestä todetusta koronavirustartunnasta on kulunut yli vuosi. Sittemmin covid-pandemialla on ollut moniulotteisia vaikutuksia yksilöiden ohella yritysten toimintaan. Joillakin toimialoilla epidemian käynnistämä kriisi on koettelut yrityksiä rajusti. Maksuvaikeuksiin ajautuneita yrityksiä on pyritty suojaamaan muun ohella väliaikaisin lainsäädäntömuutoksin. Konkurssilakia koskevat koronapoikkeukset ovat olleet voimassa viime toukokuusta asti. Muutokset ovat merkittävästi rajoittaneet velkojien mahdollisuutta hakea velallisyrityksiä konkurssiin. 1.2.2021 voimaan tulevalla uudella konkurssilain muutoksella aiemmin väliaikaisesti poistettu maksukyvyttömyysolettama otetaan jälleen käyttöön – tällä kertaa velallisen eduksi muutettuna.

5.2.2021

Koronaviruksen leviämistä ehkäisevien toimenpiteiden laiminlyönti – rikos ihmisyyttä vastaan?

Tammikuun lopulla uutisoitiin Brasilian alkuperäiskansojen johtajien Kansainväliselle rikostuomioistuimelle (International Criminal Court, jäljempänä ICC) osoittamasta pyynnöstä aloittaa tutkinta Brasilian presidentti Jair Bolsonaron myötävaikutuksesta Amazonin metsien tuhoutumiseen. Tapaus ei ole ensimmäinen laatuaan, vaan heinäkuussa 2020 yli miljoonaa Brasilian terveysalan ammattilaista edustava ryhmä osoitti ICC:lle pyynnön tutkia Bolsonaron toimia koronaepidemian ehkäisemiseksi väittäen hänen laiminlyöntiensä olevan rikos ihmisyyttä vastaan. 

12.1.2021

Verkkokauppojen suosion huima nousu koronapandemian aikana

Verkkokaupassa maksava on vielä vuoden 2020 loppuun saakka voinut välttyä niin sanotulta vahvalta tunnistautumiselta. Vuoden 2021 alusta verkkokaupoilla on oltava käytössään tietoturvaa parantava vahva, kaksivaiheinen tunnistautuminen. Kaksivaiheisella tunnistautumisella tarkoitetaan sitä, että sinun täytyy tunnistautua kahdella eri tavalla käyttääksesi palvelua. Tämä tarkoittaa esimerkiksi salasanan ja kertakäyttöisen koodin yhdistelmää. Käytännössä saatat siis joutua käymään läpi muutamia lisävaiheita vahvistaaksesi henkilöllisyytesi. Säännös perustuu vahvaa asiakastunnistautumista (SCA, Strong Custiomer Authentication) vaativaan Euroopan unionin maksupalveludirektiiviin (PSD2), joka astui voimaan 13.1.2016. Siirtymäaika vahvan tunnistautumisen vaatimusten toteuttamisessa verkkokauppojen korttimaksamisessa päättyi kuitenkin vasta 31.12.2020. Direktiivi koskee kaikkea sähköistä maksamista ja verkkokauppaa.

22.9.2020

Työntekijän oikeus hoitaa sairasta lasta kotona

Sairaan lapsen paikka on kotona, on aina ollut. Koronasyksy on tuonut mukanaan kuitenkin tilanteen, jossa varsin lieväoireinenkin lapsi on pidettävä kotihoidossa. Tämä aiheuttaa työpaikoilla päänvaivaa. Tekijät ovat vähissä, kun jokasyksyinen flunssa-aalto pitää vanhempia kotona hoitamassa myös lieväoireisia lapsia. Kaikilla ei ole mahdollisuutta etätöihin, eikä pienen lapsen kanssa etätyöt kotona aina onnistu, vaikka tekniset edellytykset siihen olisivatkin olemassa. Jos lasta ei sairauden vuoksi huolita päiväkotiin tai kouluun, on kysymys lapsen sairauden vuoksi tapahtuvasta poissaolosta, vaikka sairaus olisi kovinkin lievä.

13.5.2020

Oliko konkurssilain muuttaminen koronakriisin takia tarpeellista ja järkevää?

Eduskunta hyväksyi huhtikuun lopulla lain, jolla muutettiin väliaikaisesti konkurssilakia yhden säännöksen osalta. Lainmuutoksella poistettiin kuudeksi kuukaudeksi velkojan oikeus osoittaa velallisyrityksen maksukyvyttömyys sillä, että velallinen ei ole konkurssiuhkaisen maksukehotuksen saatuaan viikon kuluessa maksanut velkojan saatavaa.

5.5.2020

Keskustele vuokranantajasi kanssa vuokranalennuksesta

Koronaviruksen aiheuttamat ongelmat näkyvät erityisesti toimialoilla, joissa yrittäjä joutuu vähentyneen asiakasvirran lisäksi maksamaan vuokraa liikehuoneistostaan, mikä entisestään heikentää yrittäjän mahdollisuuksia pärjätä hengissä vallitsevien olojen aikana. Tällaisia yrityksiä ovat erityisesti erilaiset kivijalkaliikkeet; esimerkiksi vaatteita ja käyttötarvikkeita myyvät liikkeet sekä erilaiset palveluja myyvät yritykset, kuten parturi-kampaamot, kauneudenhoitoalan yritykset ja fysioterapeutit, puhumattakaan ravintoloista. Onneksi näiden tilanne hieman helpottuu kesällä, kun myös ravintoloiden ovia voidaan valtiovallan eilen tekemillä päätöksillä vähitellen ja pienin askelin avata.

28.4.2020

Akklamaatio, asiamiespakko vai applikaatio – Mistä yhtiökokouksessa on kysymys?

Kevään aikana on ollut mielenkiintoista seurata, miten eri puolilla on suhtauduttu yhtiökokousten pitämiseen ja millaisia ratkaisuja on keksitty, kun on pitänyt noudattaa kokoontumisrajoituksia, matkustusrajoituksia ja osakeyhtiölakia myöskään tervettä järkeä unohtamatta. Monet ovat tehneet myös kevätkynnölle haluavan isäntämiehen ratkaisun eli, jos ulkona sataa, lykätään asiaa.

22.4.2020

Wahti paikkakunnan ympäri

Viimeaikaisten tapahtumien yhteydessä on keskusteltu melko paljon erilaisista suosituksista ja suoranaisista rajoituksista, joita valtiovalta on asettanut kansalaisille. Silloin, kun tällaisia määräyksiä annetaan, on oletuksena, että kansalaiset niitä myös noudattavat. Tässä kohtaa on hyvä pitää mielessä, että oikeusvaltiossa, jollainen Suomi on, tällaisia rajoituksia ei aseteta turhaan ja jos niitä annetaan, niitä on noudatettava.

17.4.2020

Näin koronaepidemia on vaikuttanut työllisyyteen ja työntekijöiden asemaan

Elinkeinoelämän keskusliiton maaliskuussa tekemän kyselyn mukaan lähes 90 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä arvioi koronaepidemialla olevan ainakin jonkinasteisia negatiivisia vaikutuksia yrityksen toimintaan ja taloudelliseen tilanteeseen. Kyselyä tehtäessä ravintolat olivat vielä auki ja muutkin rajoitustoimet olivat pääosin vasta valmisteilla. Maaliskuun puolivälin jälkeen tehtyjen rajoitustoimien seurauksena yritysten talousnäkymät ovat heikentyneet entuudestaan.

16.4.2020

Hankintalain toimintamahdollisuuksista koronavirustilanteessa

Koronavirus vaikuttaa monella tavalla hankintayksiköihin ja tarjoajiin, mutta ei hankintalain sisältöön. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on, paitsi herättää hankintayksiköitä pohtimaan, miten ne toteuttavat hankintatoimeaan koronavirustilanteessa, tuoda tarjoajien tietoon joitain näkökohtia koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta.

9.4.2020

Malttia velkojat ja velalliset

Maksuvaikeudet ovat nopeasti lisääntyneet, kun talouselämä teki äkkijarrutuksen. Paitsi että tilanne aiheuttaa velalliselle ongelmia, maksujen viivästyminen ja mahdolliset lykkäykset tai velkojen anteeksiannot aiheuttavat myös velkojapuolella ainakin likviditeettiongelmia, mutta mahdollisesti myös suoranaisia pitkäaikaisiakin talousongelmia.

1.4.2020

Ajatuksia koronaviruksesta

Todellinen kriisi pääsi yllättämään maailman ja Suomen hetkessä. Euroopan osalta reilu kuukausi sitten tuli tietoa ensimmäisestä koronatapauksesta Italiassa; Suomessa ensimmäiset tapaukset uutisoitiin käytännössä kuluvan kuukauden aikana. Pari viikkoa sitten olivat jo järeät rajoitukset valtiovallan toimesta voimassa.

23.3.2020

Koronavirusepidemian vaikutus yhtiökokousten pitämiseen

Koronavirusepidemiasta johtuen viranomaiset ovat rajoittaneet julkisten kokoontumisten järjestämistä ja antaneet ohjeita muista kokoontumisista ja kanssakäymisistä. Myös liikkumisrajoitukset ovat pian mahdollisia. Vaikkakin rajoitus koskee vain julkisia kokoontumisia, on eettisestä näkökulmasta perusteltua arvioida, voidaanko yhtiökokouksia ollenkaan järjestää. Jo nyt muutama pörssiyhtiö on peruuttanut yhtiökokouksensa pidettäväksi myöhempänä ajankohtana. Vastaavasti ovat toimineet asunto-osakeyhtiöt ja harkintaa voi suositella muillekin yhtiöille.

19.3.2020

Olisiko yrityssaneerauksesta apua koronan aiheuttamaan maksukyvyttömyyden uhkaan?

Koronaviruksen vaikutukset talouteen ovat voimakkaat ja osalla yrityksistä kassavirta on jo nyt kuihtunut huolestuttavasti. Maksukyky voi olla nopeasti kovilla, kun kuluja ei saa karsittua samaan tahtiin sisään tulevan rahavirran ehtymisen kanssa.

17.3.2020

Tarkista muistilistan avulla onko koronavirus sopimusvelvoitteista vapauttava force majeure -tapahtuma?

Koronaviruksen vuoksi vakavaraisetkin yritykset voivat joutua vaikeuksiin, kun työntekijät eivät karanteenin takia pääse töihin ja asiakkaiden kadotessa kassavirta tyrehtyy. Kaikki yrityksen kulut tulee koronaviruksen riehuessakin maksaa. Jo nyt viruksen vaikutukset ovat iskeneet pahasti matkailualalle, tapahtumiin, lento- ja laivayhtiöihin sekä muihin palveluihin. Taloudessa on tapahtunut sellaisia muutoksia, joita edes huippuekonomistit eivät ole osanneet ennustaa vielä muutamia kuukausia sitten. Muutosten johdosta yrityksille on syntynyt vaikeuksia täyttää sopimuksensa.

13.3.2020

COVID-19 viruksen aiheuttama työn väheneminen – millainen on työnantajan palkanmaksuvelvoite?

Koronavirus vaikuttaisi johtavan useiden yritysten kohdalla töiden vähenemiseen siten, ettei kaikille työntekijöille riitä työtä. Kerromme tässä blogikirjoituksessa, millainen palkanmaksuvelvollisuus työnantajalla tässä uudessa tilanteessa on.