Blogi

6.9.2022

Voiko yksityishenkilön maastamuutto laukaista veronmaksuvelvollisuuden Suomeen?

Kukapa Suomessa asuva ei jonakin harmaana marraskuisena päivänä loskasateessa lompsiessaan olisi haaveillut elämästä palmujen alla. Toisinaan myös elämäntilanne voi niin töiden kuin vaikkapa perhetilanteenkin johdosta kääntyä sellaiseen asentoon, että muutto Suomesta siintää edessä. Maastamuuttoon liittyy valtavan paljon huomioitavaa, ja nyt myös verottaja on aikeissa muistuttaa olemassaolostaan muuttotilanteissa.

28.6.2022

Varhainen saneerausmenettely

Kesäkuun vaihtuessa heinäkuuksi tulee voimaan yrityssaneerauslain muutos, joka tuo mukanaan uuden oikeudellisen termin varhaisen saneerausmenettelyn. Kysymys on lähinnä siitä, missä vaiheessa ja millä edellytyksillä yrityssaneerausmenettelyn voi 1.7.2022 lähtien saada alkamaan. Varhaisen saneerausmenettelyn lanseeraamisen myötä tähän asti käytössä ollutta saneerausmenettelyä kutsutaan jatkossa perusmuotoiseksi saneerausmenettelyksi.

19.3.2021

Muutoksia potilasvahinkojen korvaamiseen – uusi potilasvakuutuslaki (948/2019)

Uusi potilasvakuutuslaki (948/2019) tuli voimaan 1. tammikuuta 2021. Lainsäädäntöhankkeen taustalla oli aiemman potilasvahinkolain (585/1986) puutteellisuus ja epäselvyys. Uuden lain yhtenä tavoitteena, jo tehtyjen muutosten systematisoinnin lisäksi, on parantaa ja täsmentää vahinkoa kärsineiden asemaa potilasvahinkojen korvaamista arvioitaessa.

10.2.2021

Uusi konkurssilain väliaikaismuutos astui voimaan 1.2.2021

Suomen ensimmäisestä todetusta koronavirustartunnasta on kulunut yli vuosi. Sittemmin covid-pandemialla on ollut moniulotteisia vaikutuksia yksilöiden ohella yritysten toimintaan. Joillakin toimialoilla epidemian käynnistämä kriisi on koettelut yrityksiä rajusti. Maksuvaikeuksiin ajautuneita yrityksiä on pyritty suojaamaan muun ohella väliaikaisin lainsäädäntömuutoksin. Konkurssilakia koskevat koronapoikkeukset ovat olleet voimassa viime toukokuusta asti. Muutokset ovat merkittävästi rajoittaneet velkojien mahdollisuutta hakea velallisyrityksiä konkurssiin. 1.2.2021 voimaan tulevalla uudella konkurssilain muutoksella aiemmin väliaikaisesti poistettu maksukyvyttömyysolettama otetaan jälleen käyttöön – tällä kertaa velallisen eduksi muutettuna.

22.10.2019

Jokaisessa kaupungissa olkoon kellari, yksi tahi useampi, josta wiinejä ja olutta myydään.

Siivosin kirjahyllyäni ja käteeni osui mielenkiintoinen kirja: Käsikirja lainopissa, vuodelta 1874.  Lait muuttuvat ja samoin käsitykset, mutta perusperiaatteet eivät niinkään. Vaikka osa alla olevista esimerkeistä vaikuttaakin hieman huvittavilta, varmaa on, että nykyiset lakimme ja määritelmämme näyttäytyvät tuleville polville mahdollisesti yhtä lailla huvittavina. Ja jos hieman miettii, eivät kaikki nykyiset lakimmekaan vaikuta aivan loppuun asti ajatelluita, osa tuntuu huvittavilta jo nyt. Jätetään ne kuitenkin tällä kertaa huomioimatta ja tehdään pieni katsaus vajaat 150 vuotta sitten vallinneisiin oikeusoloihin.