Liiketoimintasiirron perusteella merkittyjen osakkeiden omistusaika käyttöomaisuusosakkeita luovutettaessa – KHO 2021:93
Omaisuuden omistusajalla on toisinaan ratkaiseva vaikutus omaisuuden luovutuksen verokohteluun. Omaisuuden luovutus saattaa olla jopa verovapaa omistusaikaa koskevan edellytyksen täyttyessä. Osakkeiden omistusajan laskenta ei kuitenkaan ole kaikissa tilanteissa yksiselitteistä, kuten esimerkiksi silloin, kun emoyhtiö luovuttaa ensin tytäryhtiölleen liiketoimintakokonaisuuden saaden apporttiomaisuuden luovutuksesta vastikkeeksi tytäryhtiön uusia osakkeita ja muutaman kuukauden kuluttua liiketoimintasiirrosta luovuttaa tytäryhtiönsä koko osakekannan edelleen konsernin ulkopuoliselle yhtiölle. Korkein hallinto-oikeus (KHO) on 30.6.2021 antamassaan ratkaisussa (KHO 2021:93) ottanut kantaa liiketoimintasiirrossa saatujen osakkeiden omistusajan määräytymiseen käyttöomaisuusosakkeita luovutettaessa.