Perinnöstä luopuminen ja perillisen ulosotto
Korkein oikeus antoi kesällä ratkaisun, jossa asetelma oli lähtökohtaisesti melko erikoinen. Jutussa oli kysymys ensiksi siitä, oliko ulosottovelallisella oikeus valittaa siitä, että hänen osuutensa isänsä kuolinpesään oli ulosmitattu hänen velkojensa suoritukseksi ja toiseksi siitä, oliko hänen katsottava ottaneen perinnön sillä tavoin vastaan, ettei hänellä ollut enää oikeutta luopua perintöoikeudestaan. Isän kuolemasta oli ulosoton tapahtuessa kulunut 23 vuotta.