Nykyään on suhteellisen tavanomaista, että perinnönjättäjä on määrännyt jäämistöstään testamentilla. Testamentista voi kuitenkin syntyä monia erilaisia riitaisuuksia. Näistä ainoastaan testamentin moite on perintökaaren 14 luvun 5 §:n määräaikaan sidottu. Testamentin moitekanne on nostettava kuuden kuukauden kuluessa testamentin tiedoksi saamisesta. Kunkin perillisen määräaika voi siis alkaa kulumaan eri aikaan.
Puolison kuoltua laki suojaa lesken taloudellista asemaa, vaikka leski ei saisi puolisonsa omaisuutta perintönä tai vaikka leskellä ei olisi avio-oikeutta vainajan omaisuuteen. Perintökaaren mukaan leskellä on oikeus pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetty asunto tai muu jäämistöön kuuluva eloonjääneen puolison kodiksi sopiva asunto. Puhutaan lesken vähimmäissuojasta. Kuolinpesällä ei kuitenkaan ole velvollisuutta hankkia asuntoa lesken hallintaan, jos jäämistöön ei asuntoa sisälly. Jos leski itse omistaa kodiksi sopivan asunnon, ei tätä oikeutta leskellä myöskään ole.
Perintökaari sisältää perinnönjaon oikaisua sääntelevän luvun. Kyseinen luku on tullut voimaan vasta 1.1.2016, mutta sitä sovelletaan myös ennen sen voimaantuloa toimitettuun perinnönjakoon. Lisäyksellä on pyritty selventämään oikeustilaa tapauksissa, joissa perillisen tai yleistestamentin saajan oikeus perintöön on aiemmin toimitetussa perinnönjaossa sivuutettu tai lapsen ja vanhemman välinen suhde vahvistetaan vasta perinnönjaon jälkeen. Sivuutetulla perillisellä tai testamentin saajalla tarkoitetaan sellaista henkilöä, jolla lain tai testamentin nojalla on oikeus jäämistöön, mutta jota ei ole alkuperäisessä perinnönjaossa toteutettu.
Muistan, että asianajajapolun alkupuolella eräitä vaikeimmin avautuvia asioita olivat ennakkoperintö, suosiolahja ja ehkä erityisesti näiden käsitteiden välinen suhde. Ennakkoperintöä koskeva pohdinta tulee usein vastaan siinä yhteydessä, kun vanhemmat lahjoittavat omaisuuttaan lapselleen. Lahjakirjaan tehdään yleensä merkintä siitä, että lahjaa ei ole pidettävä saajansa ennakkoperintönä. Merkintää pidetään tarpeellisena, koska Perintökaaren 6 luvun 1 §:n mukaan ”Mitä perittävä eläessään on antanut rintaperilliselle, on ennakkona vähennettävä tämän perinnöstä, ellei muuta ole määrätty tai olosuhteisiin katsoen otaksuttava tarkoitetun.” Useimmiten asiakkaat haluavat, ettei lahjaa pidetä lahjansaajan ennakkoperintönä, ja tämän vuoksi lahjakirjassa on siis tarpeen kieltää lahjoituksen olevan ennakkoperintöä.
Sopimus elossa olevan henkilön jäämistöstä on pätemätön. Perillinen voi kuitenkin ennen perittävän kuolemaa luopua tietyin edellytyksin perinnöstä. Ennakollinen luopuminen on yksi perinnönjättäjän jäämistösuunnittelun keinoista. Se myötä perinnönjättäjällä on mahdollisuus määrätä omaisuudestaan laajemmin testamentilla.
Varsin monet ihmiset tuntuvat luulevan, että vastaus otsikon kysymykseen on kyllä. Vaan ei ole. Itse asiassa ei ole siellä päinkään, jos sallitaan ripaus terminologista tarkkuutta ja näsäviisautta.
Perittävä voi eläessään määrätä testamentilla perillisensä perinnöttömäksi. Tämä on kuitenkin mahdollista vain laissa säädetyin perustein ja edellytyksin.
Palaan aiempaan kirjoitukseeni, jossa käsittelin tehokasta osittaista luopumista testamentti- ja perintösaannoissa . Kuten teksti toi ilmi, on verotuksellisesti edullisempaa luopua osittain sellaisesta omaisuudesta, joka tulee testamentin nojalla. Mutta millainen testamentti tällaiseen tilanteeseen tulee laatia?
Artikkeleissamme on jo aiemmin esitelty erilaisia keinoja siirtää perintöä yli sukupolvien (/artikkelit/sukupolven-yli-perimisesta-ja-ennakkoperinnosta/). Tässä kirjoituksessa pureudun tarkemmin testamentista ja perinnöstä luopumisen verotukselliseen näkökantaan. Mitä jos haluaisin pitää osan perintönä tulevasta omaisuudesta itselläni? Onko merkitystä, mikäli tämä omaisuus siirtyykin minulle testamentin nojalla? Mitä veroja maksetaan ja moneenko kertaan?
