10.3.2020
Synteettisen pehmeä kannustinjärjestelmä
Kun keskustelin muutama vuosi sitten pohjoisamerikkalaisten lakimieskollegojeni kanssa erilaisista keinoista sitouttaa osaavia asiantuntijoita työnantajayhtiöön, sain hämmästyä siitä, että heidän tarjoamansa keinovalikoima oli puhtaasti taloudellinen. Olin seminaarissa, jossa käsiteltiin toki vain lakialan yrityksiä, mutta silti työntekijöiden sitouttaminen nähtiin yksiomaan taloudellisin keinoin toteutettavana asiana. Keskusteluryhmäni ainoana eurooppalaisena asianajajana olin myös ainoa, joka otti esille etätyömahdollisuudet, vanhempainvapaat, kohtuulliset ja joustavat työajat, mahdollisuudet erilaisiin työvaihtoihin jne. Paikallisille lakimiehille nämä asiat kuitenkin näyttäytyivät mystisinä keinoina ja sain osakseni hienoista epäilyä kun kerroin, että meilläpäin lahjakas nuori saattaa jopa tietoisesti työllistää itsensä sellaiseen taloon, joka tarjoaa muutakin kuin pelkkää riihikuivaa.