Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Blogi

Tämä on Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:n blogi. Kirjoittajina toimivat toimistomme asianajajat ja kirjoitukset käsittelevät juridisia aiheita laidasta laitaan - joskus vähän laidan ulkopuoleltakin. Otamme kiinni ajankohtaisiin aiheisiin ja nostamme esiin mielenkiintoisia kysymyksiä myös ei-niin-ajankohtaisista juridisista aiheista.

Vastuu

Tagit

31.12.2015 - Panu Vasama -

Vuoden 2015 paras uutinen

Vuosi 2015 on ollut varmasti monelle henkilökohtaisesti hyvä vuosi. Globaalilla tasolla olemme kaikki kuitenkin kokeneet aika koviakin hetkiä. Ikäviä asioita on sattunut paljon, mutta päällimmäisenä monilla on mielessä Lähi-idän kärjistynyt tilanne, johon liittyen on tehty lukuisia terrori-iskuja sekä tilanteen seurauksena syntynyt pakolaiskriisi, joka Suomessakin on aiheuttanut vilkasta keskustelua suuntaan jos toiseen.

Nämä tapahtumat ovat aiheuttaneet sen, että osittain vuosi 2015 näyttäytyy isommassa kuvassa enemmän ankeana kuin positiivisena. Hyvät uutiset eivät valitettavasti saavuta samaa palstatilaa kuin huonot. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö nyt kuluneen vuoden negatiivisia tapahtumia olisi ollut tarpeen uutisoida sillä laajuudella kuin ne uutisoitiin, vaan sitä, ettei hyviä tapahtumia ole yhteiskunnallisella ja globaalilla tasolla jäänyt vuoden matkan varrelta paljon mieleen. Prioriteetti on siis huonoilla uutisilla ja niitä on valitettavasti riittänyt.

Mitä hyvää on sitten tapahtunut vuoden 2015 aikana? Uudenvuodenaaton kunniaksi poikkean hieman blogimme osittaisesta juridisesta luonteesta ja raportoin hyvin vähäisellä journalismin osaamisellani vuoden "hyvät" top 5 uutiset:

5. Säät ovat jälleen hellineet koko vuoden –Ruisrock tilasi taivaan täydeltä lämpöä muuten sateiseen ja kylmään kesään, alkusyksystä säät oikeasti hellivät!

4. Suomi voitti edes Kreikan jalkapallon EM-karsinnoissa –karsinnat alkoivat todella huonosti, mutta päättyivät vuoden 2015 puolella hyvin, ei kisapaikkaa.

3. Liikennemerkkien sukupuolineutralisointi oli uutisankka –mitä se olisi edes käytännössä tarkoittanut, onko liikennemerkeillä sukupuoli, heh?

2. Vuoden isoin lottopotti tuli tietysti Turkuun –okei, vai niin..

1. Että sellaista, jos lopetan tämän tähän.

Jotain oikeasti hyvääkin on tapahtunut vuonna 2015, kuten Pariisin ilmastosopimus, Kuuban ja Yhdysvaltojen diplomaattisuhteiden uudelleen solmiminen, Saudi-Arabiassa naiset saivat paikallisvaaleissa äänioikeuden, Finnair palkkaa paljon uutta työvoimaa ja vielä paljon muutakin hyvää. Ensi vuonnakin tulee tapahtumaan paljon hyvää niin pienessä kuin suuressa mittakaavassa. Hyvää uutta vuotta kaikille!

 


29.12.2015 - Iiro Hollmén -

Osittaisjakautumisesta aiempaa käyttökelpoisempi?

Elinkeinotulon verottamisesta annetussa laissa (EVL) tarkoitetun osittaisjakautumisen käytettävyyttä usein rajoittaa liiketoimintakokonaisuuden vaatimus. Jotta osittaisjakautuminen on veroneutraali toimi, tulee osittaisjakautumisessa siirtää vastaanottavaan yhtiöön vähintään yksi liiketoimintakokonaisuus ja samalla jakautuvaan yhtiöön tulee jättää vähintään yksi liiketoimintakokonaisuus. Itsenäisen liiketoimintakokonaisuuden määritelmä on verotuskäytännössä muotoutunut melko tiukaksi.

Vaasan hallinto-oikeus otti 9.12.2015 antamassaan ennakkoratkaisussa (15/0608/1) kantaa liiketoimintakokonaisuuden määritelmään osittaisjakautumisessa. Tapauksessa oli kyse siitä, sovelletaanko osittaisjakautumista koskevia säännöksiä, jos osakeyhtiö siirtää elinkeinotoimintansa käytössä käyttöomaisuutena olleet kolme kiinteistöä ja niihin kohdistuvat velat ja vastuut uudelle perustettavalle ei-keskinäiselle kiinteistöosakeyhtiölle. Jakautuva yhtiö oli lisäksi osallisena rakennushankkeessa, jonka myötä suurimman osan osakkeista oli tarkoitus siirtyä uuden perustettavan kiinteistöyhtiön omistukseen ja jakautuvasta yhtiöstä oli tarkoitus siirtää ainakin yksi henkilö perustettavaan yhtiöön hoitamaan kiinteistöliiketoiminnan koordinointia ja johtamista. Osittaisjakautumisen jälkeen tarkoituksena oli, että perustettava kiinteistöyhtiö vuokraisi omistamansa kiinteistöt jakautuvan yhtiön käyttöön.

Vaasan hallinto-oikeus totesi, että uusi perustettava kiinteistöyhtiö kykenee itsenäiseen ja voittoa tavoittelevaan toimintaan ja että siirtyvät varat, velat ja vastuut muodostavat EVL:ssä tarkoitetun liiketoimintakokonaisuuden ja suunniteltuun järjestelyyn voidaan täten soveltaa osittaisjakautumista koskevia säännöksiä. Hallinto-oikeus perusteli ratkaisuaan mm. sillä, että itsenäisen liiketoiminnan käsitettä tulisi tarkastella ensisijaisesti toiminnalliselta kannalta. Siirrettyjen varojen on muodostettava siirron hetkellä sellainen liiketoiminnallinen kokonaisuus, joka voi toimia ilman merkittäviä lisäsijoituksia. EVL:n mukaan liiketoimintakokonaisuudella tarkoitetaan sellaista varojen ja vastuiden kokonaisuutta, joka hallinnollisesti muodostaa itsenäisen toiminnan eli omavaraiseen toimintaan kykenevän yksikön.

Kyseinen ratkaisu poikkeaa melko vakiintuneena pidetystä liiketoimintakokonaisuuden tulkintakäytännöstä. Vastaavantyyppisiä järjestelyjä on tästä syystä usein toteutettu kokonaisjakautumisena osittaisjakautumisen sijaan. Aina järjestelyä ei kuitenkaan ole ollut mahdollista toteuttaa kokonaisjakautumisena. Hallinto-oikeus totesi ratkaisun yhteydessä, että osittaisjakautumista koskevan säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa liiketaloudellisesti tarkoituksenmukaisten yritysjärjestelyiden toteuttaminen ilman verotuksellisia esteitä.

Ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen. Mikäli ratkaisu jää lopulliseksi, lisääntyy osittaisjakautumisen käyttökelpoisuus. Koska kyseessä on muutos aiempaan tulkintakäytäntöön, on hyvin todennäköistä, että asia siirtyy vielä KHO:n arvioitavaksi. 


23.12.2015 - Suvi Hyvärinen -

Rauhallista joulua

Suomessa on jo vuosisatojen ajan julistettu jouluaattona joulurauha. Nykyisessä muodossaan joulurauhaa on julistettu Turussa 1800-luvulta lähtien. Turun lisäksi joulurauha julistetaan joissain muissakin Suomen kaupungeissa, esimerkiksi Porvoossa ja Porissa.

Ennen vanhaan joulurauha kesti 20 päivää. Tämä tarkoitti elämän seisahtamista kaupungeissa ja kaupunkilaisten toimettomuutta. Toimettomuus puolestaan johti levottomuuksiin ja rötöstelyyn. Täten oli voimassa määräys, että joulurauhan aikaan tehdyistä rikoksista määrätään normaalia ankarampi rangaistus, jotta kaupunkilaiset pysyisivät kurissa. Nykypäivänä joulurauhanjulistus on vain perinteinen tapa ilman sen kummempia vaikutuksia rangaistuksen mittaamiseen. Lakimme ei tunne ’’raskauttavia asianhaaroja’’ joulun aikana tehdyissä rikoksissa.

Joulurauha on ollut aikanaan ns. erillisrauha, kuten käräjärauha tai naisrauha. Joulurauha erillisrauhana poistui lainsäädännöstämme vuonna 1889. Rohkenisin kuitenkin väittää, että joulurauhan julistuksella on nykyäänkin ihmisiä rauhoittava vaikutus ankarampien sanktioiden pelon puutteesta huolimatta. Jouluna rauhoitutaan, rentoudutaan ja nautitaan lähimmäisten seurasta.

Yhteiskuntamme on nykypäivänä jatkuvassa liikkeessä. Olemme koko ajan tavoitettavissa ja seuraamme tuttujen ja tuntemattomien kuulumisia taukoamatta. Rauhoittukaamme siis nauttimaan toistemme seurasta, ja unohdetaan kiireinen maailma hetkeksi.

Toivotan kaikille oikein rauhallista ja mukavaa joulua! 


22.12.2015 - Kimmo Kajander -
Tagit: joulutoivotus

Oikein hyvää kaikille!

On taas se aika. Toivotuksia sinkoilee sinne tänne. Mikä avuksi?

Asianajajat ja lakimiehethän ovat tunnettuja pyrkimyksestään pysyä toiminnassaan ja ennen kaikkea lausunnoissaan aina objektiivisina ja neutraaleina, tilanteessa kuin tilanteessa. Vuoden loppu ja varsinkin uskonnolliset juhlat kuten Joulu asettavat näihin pyrkimyksiin liittyen oivan haasteen. Miten juristi tilanteesta selviää. Miten muutenkaan, kuin hieman muuttamalla ja suomentamalla interwebin syövereistä löytyvää suhteellisen diskriminoimatonta toivotusta!

Pyydän, että hyväksyt mihinkään uskomusjärjestelmään rajoittumattoman ympäristöystävällisen, sosiaalisen vastuunsa kantavan, stressittömän, addiktoimattoman, sukupuolineutraalin, poliittisesti sitoutumattoman, valitsemaasi uskonnollista vakaumusta, tai valintaasi elää ilman uskonnollista vakaumusta kunnioittavan toivotukseni viettää valitsemasi mukaisen uskonnon tai uskonnottomuuden sekä haluamiesi tapojen sekä käytäntöjen mukaisesti ja nautinnollisesti kaikki loppuvuoden mahdolliset lakisääteiset vapaapäivät. Toivotukseni ei ole suunnattu vain niille, joilla on vapaapäivä, vaan se koskee täysin tasapuolisesti ja väheksymättä myös niitä, joilla ei heidän nykyisen tilanteensa vuoksi ole henkistä tai fyysistä läsnäoloa vaativaa toimenkuvaa, ja joilla ei sen vuoksi myöskään voida ainakaan erään vallitsevan, mutta kuitenkin täysin muiden määritelmien kanssa tasavertaisen, määritelmän mukaan katsoa olevan vapaapäiviä.

Toivon myös kaikille taloudellisesti menestyksekästä, henkilökohtaisiin tavoitteisiisi suhteutettuna vähintään tyydyttävää sekä lääketieteellisesti ongelmatonta alkavaa ajanjaksoa - jota joissakin kulttuureissa kutsutaan vuodeksi, siten kuin vuosi gregoriaanisessa kalenterissa määritellään, mitenkään väheksymättä mitään muitakaan kalentereita tai kalenterittomuutta liittyen tai liittymättä muihin kulttuureihin, joiden kaikkien yhtäläiseksi ansioksi kullakin alueella vallitsevan kulttuurin ohella voidaan lukea ihmiskunnan menestys, kuitenkaan vihjailematta ihmiskuntamme olevan yhtään parempi tai menestyneempi kuin muutkaan kunnat tunnetuissa tai tuntemattomissa osissa maailmankaikkeutta - sekä tuon ajanjakson alkamiseen liittyvää hetkeä. Myös tämä toivotus on tehty täysin riippumatta sen vastaanottajan sukupuolesta, syntyperästä, ominaisuuksista, iästä, fyysisistä tai henkisistä kyvyistä, uskomuksista, ajatuksista, tai yhtään mistään, mikä voisi mitenkään liittyä yhtään mihinkään minkäänlaista asiaa tai olentoa millään tavalla määrittävään seikkaan.

Toivotukseni hyväksyminen ei synnytä minkäänlaista suoraa tai epäsuoraa velvoitetta vastaanottajalleen tai antajalleen. Molemmat toivotukseni on tarkoitettu vilpittömin mielin tulkittavaksi suoraan vailla minkäänlaista sarkastista tai muutakaan tulkintaa, kuitenkaan millään tavalla ottamatta minkäänlaista negatiivista, neutraalia tai positiivisesti kantaa sarkasmiin tai sarkastisesti kommunikoiviin ihmisiin, tai mihinkään muuhunkaan, riippumatta siitä, voisiko seikalla olla merkitystä kulloinkin käsittelyssä olevassa kontekstissa.

Toisin sanoen, oikein hyvää kaikkea ihan kaikille, paitsi niille, joita hyvä saattaa jotenkin loukata tai jotenkin muuten kuormittaa.

Alkuperäisen englanninkielisen version toivotuksesta löydät Urban dictionarystä: http://www.urbandictionary.com/define.php?term=Non-denominational%20holiday%20wishes

 


18.12.2015 - Sanna Lundström -

Tekijänoikeuden tai tavaramerkin suojaaman kuvan käyttö villasukkabisneksessä – kotikutojan abc

Sosiaalisen median uusimpiin villityksiin kuuluva villasukkabisnes näkyy selvästi esimerkiksi Facebookissa, missä lukuisissa eri ryhmissä yksityiset henkilöt myyvät itse neulomiaan tuotteita, jotka sisältävät usein kuvia tekijänoikeuden tai tavaramerkin suojaamista hahmoista, teksteistä tai kuvioista. Yleisradio teki asiasta hiljattain uutisen otsikolla: ”Neuloitko kettukarkkisukat tai Pätkis-potkupuvun myyntiin? Saatoit tehdä rikoksen.”

Missä laajuudessa yksityinen henkilö voi tuotannossaan käyttää tällaisten tunnettujen yritysten kuten Fazerin tai Marimekon tuotemerkkejä ilman, että henkilö syyllistyy rikokseen?. Näin joulun alla onkin aiheellista pysähtyä hetkeksi miettimään tekijänoikeuksia ja niiden merkitystä tekijänoikeuksien haltijoille.

Tekijänoikeudella tarkoitetaan sitä tekijänoikeuslain perusteella automaattisesti syntyvää oikeutta, joka esimerkiksi kirjan, sarjakuvan, elokuvan, maalauksen tai laulun tekijällä on omaan teokseensa. Tavaramerkki voi puolestaan olla esimerkiksi sana, kuvio, iskulause tai vaikka äänimerkki, jonka voi suojata rekisteröimällä sen Patentti- ja rekisterihallituksessa. Tällöin haltija saa yksinoikeuden merkin käyttämiseen tavaran tai palvelun tunnuksena Suomessa. Tällaisen tuotteen valmistaminen omaan käyttöön tai lahjoittaminen kaverille on tietenkin täysin laillista, mutta siinä vaiheessa, kun näitä tuotteita aletaan myydä järjestelmällisemmin ulkopuolisille henkilöille vastiketta vastaan, voidaan alkaa puhua elinkeinon harjoittamisesta.

Onhan se myönnettävä, että TPS:n logolla varustettu kaulahuivi olisi varmasti hyvinkin mieluisa jouluyllätys monille kiekkokansamme nuorille kasvateille, mutta karu totuus on se, että ilman TPS:n logon haltijan myöntämää lupaa, tällaisten huivien valmistaminen ja eteenpäin myyminen loukkaa TPS:n logon haltijan oikeutta tavaramerkkiinsä. Toisena esimerkkinä voidaan nostaa esille koulun myyjäiset, johon perheen äiti on kutonut myytäväksi pinon villasukkia, joita koristavat tunnettujen yritysten erilaiset karkkituotemerkit. Tällaista tilannetta on pidetty ns. rajatapauksena. Kyseinen myynti ei välttämättä täytä ammattimaisen toiminnan piirteitä, sillä koulun myyjäisissä myynti lähtökohtaisesti kohdistuu kohtalaisen rajatulle ryhmälle. Mikäli potentiaalisia ostajia on enemmän, voi ammattimaisen toiminnan piirteet täyttyä ja samalla tarve oikeuden haltijan luvalle konkretisoitua. Torimyynnin on puolestaan katsottu olevan lähes poikkeuksetta ammattimaista toimintaa. Toiminnan laillisuuden arviointi on kuitenkin aina tapauskohtaista, joten mitään selvää tulkintalinjaa ei voida antaa. Hyvänä muistisääntönä on pitää mielessä, että niin kauan kuin raha ei liiku, ollaan vielä turvallisilla vesillä.

Suurin osa tarkempaan syyniinjoutuneista tapauksista on johtunut pikemminkin ihmisten ajattelemattomuudesta kuin tahallisuudesta. Mikäli oikeuksien haltijalta on pyydetty ja saatu lupa eli käyttöoikeus tavaramerkkiin, voi myyjä tämän jälkeen käyttää tekijänoikeuden tai tavaramerkin suojaamaa hahmoa, tekstiä tai kuviota aivan vapaasti käsitöissään. Välttämättä yritys ei edes perii käyttöoikeudesta lisenssimaksua, sillä tarkoituksena on usein vain varmistaa se, että nämä yrityksen tavaramerkkiä tuotannossaan käyttävät yksityishenkilöt sitoutuvat yrityksen yhteisiin pelisääntöihin ja osoittavat tällä tavalla kunnioitusta yrityksen omaisuutta kohtaan.

Kunnioitetaan toisen omaisuutta- myös sitä immateriaalista. Hyvää Joulua ja maistuvia kettukarkkeja itse kullekin!


17.12.2015 - Jatta Kalliokoski -

Todistelu-uudistus

Uusia säännöksiä ryhdytään soveltamaan yleisissä tuomioistuimissa 1.1.2016.

Merkittävimmät uutuudet ovat säännökset anonyymistä todistelusta ja todisteiden hyödyntämiskiellosta. Jatkossa eräissä vakavimmissa rikoksissa todistajan henkilöllisyys voidaan salata. Uudet säännökset tuovat täsmennyksiä myös muun muassa vaitiolo-oikeuteen ja – velvollisuuteen. Lisäksi todistajanvalasta luovutaan ja jatkossa kaikkia todistajia kuullaan vakuutuksen nojalla.

Anonyymi todistaminen mahdolliseksi

Uusien säännösten mukaan tuomioistuin voi myöntää todistajalle anonymiteetin, jos rikoksesta säädetty enimmäisrangaistus on vähintään 8 vuotta vankeutta ja jos henkilöllisyyden salaaminen on välttämätöntä todistajan tai hänen läheisensä suojaamiseksi henkeen tai terveyteen kohdistuvalta vakavalta uhalta. Anonyymi todistaminen on siten mahdollista esimerkiksi henkirikoksessa, törkeässä huumausainerikoksessa ja törkeässä ryöstössä.

Lisäksi todistajan henkilöllisyyden salaaminen on sallittua ihmiskauppaa ja törkeää paritusta koskevissa jutuissa, joista enimmäisrangaistus on 6 vuotta vankeutta.

Anonyymiin todisteluun on tarkoitus turvautua vain, jos todistajaa ei voida riittävästi muuten suojella. Suojaa voi tarvita esimerkiksi peitetoimintaan osallistunut poliisi tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvän rikoksen sattumalta nähnyt sivullinen.  

Täsmennyksiä vaitiolo-oikeuteen ja -velvollisuuteen

Jatkossa nykyisen ja entisen aviopuolison lisäksi myös avopuolisolla on oikeus kieltäytyä todistamasta. Kieltäytymisoikeus voi olla myös muulla asianosaisen erityisen läheisellä henkilöllä, kuten tämän aviopuolison edellisestä avioliitosta olevalla lapsella.

Jos rikos on kohdistunut syytetyn läheiseen, eikä läheinen ole esittänyt rangaistus- tai korvausvaatimusta, hän ei kuitenkaan voi kieltäytyä todistamasta, jos on syytä epäillä, ettei hän itse ole päättänyt vaitiolo-oikeuden käyttämisestä. Säännöksellä ehkäistään mahdollista asianomistajan painostamista vaikenemaan.

Rikoksen uhri, jolla ei ole asiassa vaatimuksia, on jatkossa todistaja eikä enää asianomistaja.

Lisäksi muun muassa terveydenhuollon henkilöstön todistamiskielto laajenee. Jatkossa kielto koskee lääkärin, apteekkarin ja kätilön ohella muitakin terveydenhuollon ammattihenkilöitä, mm. hammaslääkäriä, psykoterapeuttia ja sairaanhoitajaa.

Muita todisteluun liittyviä täsmennyksiä

Mahdollisuus videoneuvottelujen käyttöön laajenee. Oikeudessa voidaan käyttää todisteena seksuaalirikoksen uhrin tai erityisen suojelun tarpeessa olevan 15-17 vuotiaan asianomistajan esitutkinnassa videoitua kertomusta, jos myös syytetyllä on ollut mahdollisuus esittää hänelle kysymyksiä.

Kiduttamalla saatua todistetta ei saa hyödyntää oikeudenkäynnissä lainkaan. Muuten lainvastaisesti hankitun todisteen hyödyntäminen ratkaistaan tapauskohtaisesti.

Hallituksen esityksessä laajennetaan mahdollisuutta käyttää oikeudenkäynnissä esitutkinnassa annettuja kertomuksia siten, että kuultavaa henkilöä ei kuultaisi tuomioistuimessa.


15.12.2015 - Kimmo Kajander -

Kustannustehokasta välimiesmenettelyä Turussa

Sopimusoikeuden ja sopimusasiakirjan eräs oleellisimmista kohdista käsittelee riidanratkaisuforumia. ”Tähän sopimukseen liittyvät erimielisyydet ratkaisee…” Niin, kuka tai mikä olisi sopiva riidanratkaisija missäkin tapauksessa? Tämä on kysymys, joka toistuu melkein jokaisessa sopimusneuvotelussa. Oikeaa vastausta ei tietenkään edes ole. Vasta riidan luonne ja olosuhteet ilmettyään lopullisesti paljastavat kumpi tapa olisi ollut edullisempi ja riskittömämpi osapuolille. Väärä valinta voi joskus estää omien oikeuksiensa ajamisen. Joskus panos-tuotto-riski-suhde on liian heikko välimiesmenettelyyn lähtemiseen, ja aina ei vain ole aikaa odottaa jopa vuosia lainvoimaista päätöstä.

Tuomioistuinkäsittelyn etuina mainitaan usein edullisuus, mutta todellisuudessa monimutkaisen riidan ratkominen kahdessa tai joskus jopa kolmessakin oikeusasteessa ei välttämättä ole lopulta kovinkaan kokonaisedullista puuhaa ainakaan riidan hävinneelle osapuolelle. Aikaa joka tapauksessa kuluu yhdestä aina useampaankin vuoteen. Ja aika on rahaa, molemmille osapuolille.  Toisaalta, salaisena ja nopeampana menettelynä sopimusasiakirjoissa suurta suosiota niittänyt välimiesmenettely on aina joka tapauksessa hävinneelle osapuolelle kymmenien tuhansien eurojen arvoinen seikkailu, itse riidan hävityn arvon lisäksi. Välimiehet saattavat laskuttaa suuriakin summia, ja pelkästään asian vireille saattaminen maksaa useamman tuhatlappusen Euroopan yhteisvaluuttaa. Vai maksaako?

Sopimusjuristi, asianajaja  tai lakimies, joka valmistelee sopimusta asiakkaansa puolesta, miettii usein ikuisuuskysymystä yleisen tuomioistuimen ja välimiesmenettelyn välillä. Ja kun valinta on selvä, hyvin usein välimiesmenettely, ei yleensä muisteta, että on olemassa muitakin välimiesforumeita kuin Keskuskauppakamarin sinänsä mainio prosessi. Paljastan teille tähän liittyen melko hyvin pidetyn julkisen salaisuuden. Keskuskauppakamarin välimiesmenettelyn lisäksi Suomessa on myös toinen erittäin hyvä ja isoveljeään huomattavasti kustannustehokkaampi vaihtoehto välimiesmenettelyn forumiksi. Se on Turun Kauppakamari.

Mainitussa forumissa riidan vireille saaminen on melko edullista, prosessikynnys on siis suhteellisesti paljon alhaisempi kuin jossakin muulla. Tämän lisäksi kustannustasoon vaikuttaa se, että palkkio paikalliselle erittäin kokeneelle ja asiantuntevalle välimiehelle, asiantuntijatodistajista ja kokoonpanon mahdollisista muista jäsenistä puhumattakaan, on huomattavasti maltillisempi kuin jossakin suuremmassa kaupungissa. Riidanratkaisun laadun suhteen on tietenkin vaikea esittää objektiivisia arvioita, mutta aina voi kysyä itseltään, miksi erittäin kansainvälisen suuren kaupungin kokeneen asianajajakaartin ratkaisuiden laatu olisi yhtään sen huonompi, kuin missä tahansa muuallakaan.

Siis, arvoisat sopimusjuristit ja sopimukseen sitoutuvat tahot, ensi kerralla kun pohditte sopimuksenne riidanratkaisulauseketta, ja varsinkin jos sopimuksestanne mahdollisesti aiheutuvan riidan arvo ei todennäköisesti ole aivan valtava, kannattaa pitää mielessä myös muut kuin ne kaikkein ilmeisimmät vaihtoehdot. Tällä päätöksellä voi myöhemmin riidan uhatessa olla ratkaiseva vaikutus sen suhteen, päätätkö edes hakea oikeutta vai et!


11.12.2015 - Panu Vasama -

Rakentamisen hallintotaakkaan kevennyksiä

Suomessa erityisesti rakennusteollisuuteen liittyy paljon harmaan talouden kitkemiseksi luotua sääntelyä, joka asettaa yrittäjälle velvollisuuksia ja samalla hallinnollista kuormitusta. Näitä ovat mm. tilaajavastuulain mukaisten selvitysten hankkiminen sekä urakkailmoitusten tekeminen verottajalle.

Tilaajavastuulaki uudistui hiljattain ja aihetta käsittelimmekin mm. aikaisemmin syksyllä järjestetyissä aamukahvikoulutuksissamme. Jälkimmäisenä mainittuun esimerkkiin eli verottajalle tehtävien urakkailmoitusten tekemiseen on nyt luvassa kevennyksiä.

Verottajan ohjeen mukaisesti rakennustyötä tilaavien yritysten tai ammatinharjoittajien tulee ilmoittaa verohallinnolle tiedot kuukausittain työmaakohtaisesti jokaisesta ostetusta rakennusurakasta, jos urakan arvo ylittää 15 000 euroa. Lisäksi työmaan päätoteuttajan tai tuttavallisemmin pääurakoitsijan täytyy ilmoittaa tiedot kaikista yhteisellä työmaalla työskentelevistä henkilöistä, mikäli urakan arvo niin ikään ylittää 15 000 euroa. Edelleen verottaja ohjeistaa, että alihankintaketjussa kukin tilaaja on omalta osaltaan velvollinen ilmoittamaan tiedot myös aliurakoitsijansa puolesta.

Nykykäytännön mukaisesti ilmoitukset tulee tehdä kuukausittain. Vuodenvaihteen jälkeen voimaan tulevat säädökset mahdollistavat sen, että urakkailmoitus on pakollista tehdä vain urakan alkaessa ja silloin, kun yritys laskuttaa urakkasopimuksen perusteella. Urakan toteutumisen perusteella ilmoitusta ei siten tarvitse tehdä. Edellytys työmaakohtaisista ilmoituksista poistuu ja tilalle tulee sopimuskohtainen ilmoitusvelvollisuus eli, jos tilaaja käyttää samaa urakoitsijaa monella työmaalla, voi urakoitsija antaa vain yhden sopimuskohtaisen ilmoituksen. Lisäksi muutoksia on luvassa yhteyshenkilöiden ja ulkomaalaisten työntekijöiden osoitetietojen ilmoitusvelvollisuuteen sekä muihin vastaaviin detaljeihin.

Ilmoituksia voi halutessaan antaa myös entisten säännösten mukaisesti.

Ilmoitettavan kuukauden tiedot tulee ilmoittaa viimeistään toisen seuraavan kuukauden viidentenä päivänä. Näin maaliskuussa 2016 tehtävät tammikuun 2016 urakkailmoitukset voi halutessaan ilmoittaa uuden kevyemmän tavan mukaisesti säädösten muuttuessa 1.1.2016.

Verottajan tämänhetkisestä ohjeistuksesta ja uusien ilmoitussäädösten sisällöstä sekä voimaantulosta voit lukea tarkemmin verohallinnon sivuilta


11.12.2015 - Matti Kökkö -
Tagit: arvot

Erään blogikirjoituksen anatomia

Torstaina klo 16.27 Johanna muistutti sähköpostilla siitä, että tällä viikolla on kirjoitusvuoroni ja kysyi aionko kirjoittaa. No totta hemmetissä aion. Jos kerran on määrätty, niin totta kai minä, Lentäjän pojan tavoin nöyristä lapsista nöyrin, tottelen ja kirjoitan. Ja mikä kiire tässä nyt vielä on. Viikkohan on vasta hädin tuskin puolivälissä. Okei, merkintä kalenterissa oli tiistain kohdalla, mutta senhän nyt täytyi olla vain suositus.

Ajattelin kirjoittaa arvoista. Me toimiston osakkaathan olemme koko vuoden jahnanneet osakaskokouksissa, mitkä ovat toimistomme kantavat arvot ja mikä on olemassaolomme oikeutus. Valmista tuli loppusyksystä. Tarkistakaa vaikka, siellä ne arvot ovat toimiston nimen klikkauksen takana. Näiden arvojen pitää näkyä kaikessa toiminnassamme. Tehdäänpä testi. Onko tämä kirjoitus arvojemme mukainen?

Aloitetaan A:sta. Asiakaslähtöinen. Noh, ehkä tämä nyt on aika vahvasti asianajajalähtöinen kirjoitus. Vai voisiko joku asiakas kuitenkin saada tästä jotakin? Riippunee vinksahtaneisuuden asteesta.

Toinen A. Asiantunteva. Ilman muuta tämä on asiantunteva teos. Tässä ei ole ainuttakaan virhettä.

Kunniallinen. Tämä on arvomme sen takia, että haluamme erottua esimerkiksi huumekauppiasta ja sutenööreistä. Uskon, että tämäkin kirjallinen raapaisu täyttää kunniallisuuden kriteerin. Ehkä rimaa hipoen, mutta kuitenkin.

Luotettava. Ehdottomasti. Kaikkeen tässä kirjoitettuun voi luottaa kuin vuoreen.

Yhteisöllinen. Jaaha. Tätä pitänee lähestyä negaation kautta. Jos tämä kirjoitus ei olisi yhteisöllinen, ei yhteisömme varmaankaan olisi sallinut tämän julkaisemista. Loogista, eikö totta.

Siinä ne olivat. Luulen olevani kuivilla. Arvomme ovat toteutuneet.

Kuten tarkkaavaisimmat lukijat jo havaitsivat, tässä kirjoituksessa ei ole päätä eikä häntää. Kirjoitus saattaa olla oire orastavasta burnoutista. Tai sitten ei.

Lopuksi tietokilpailukysymys. Kuka näytteli naispääosaa oikeussalidraamassa, joka sivistyneille lukijoille saattaa tulla mieleen tämän kirjoituksen nimestä? Oikea vastaus seuraavassa blogitekeleessäni.


8.12.2015 - Iiro Hollmén -

Luovutustappioiden vähennyskelpoisuus laajenee

Eduskunta on marraskuun lopulla hyväksynyt luovutustappioiden vähennysoikeuden laajentamista koskevan hallituksen esityksen. Muutos tulee voimaan vuoden 2016 alusta lukien.

Omaisuuden myynnistä syntyneet tappiot eli luovutustappiot ovat aiemmin olleet vähennyskelpoisia ainoastaan omaisuuden luovutuksesta saaduista voitoista. Jos siis olet myynyt omaisuutta tappiolla, olet saanut vähentää tällaisen tappion ainoastaan luovutusvoitoista. Jos sinulle ei ole syntynyt luovutusvoittoja, on luovutustappio ollut mahdollista vähentää viitenä seuraavana vuotena, mutta ainoastaan, mikäli sinulle on syntynyt tuona aikana luovutusvoittoja. Vaikka samaan aikaan sinulle olisi syntynyt verotettavaa pääomatuloa, ei luovutustappioita ole voinut vähentää.

Eduskunnan nyt hyväksymän muutoksen myötä vuonna 2016 ja sen jälkeen syntyviä luovutustappioita voi vähentää myös muista pääomatuloista kuin luovutusvoitoista. Tätä aiempiin tappioihin sovelletaan vanhaa sääntelyä. Luovutustappiot vähennetään edelleen ensisijaisesti luovutusvoitoista verovuonna ja viitenä sitä seuraavana vuotena sitä mukaan kuin voittoa kertyy. Jos luovutusvoittoja ei ole tai ne eivät riitä koko luovutustappion vähentämiseen, voitoista vähentämättä jäänyt osuus vähennetään muista pääomatuloista. Jos tappiota ei saa vähennettyä muistakaan pääomatuloista, vahvistetaan vähentämättä jääneestä osuudesta verovuoden luovutustappio, joka on vähennyskelpoinen viitenä seuraavan vuotena luovutusvoitoista ja muista pääomatuloista samalla tavalla kuin verovuoden tappio. Tappiot vähennetään edelleen siinä järjestyksessä, jossa ne ovat syntyneet.

Luovutustappioita ei jatkossakaan oteta huomioon pääomatulojen alijäämää vahvistettaessa. Tappioiden perusteella ei siten myönnetä ansiotulojen verosta tehtävää alijäämähyvitystä.

Luovutustappioiden vähennyskelpoisuuden laajennus koskee ainoastaan luonnollisten henkilöiden ja kotimaisten kuolinpesien verotusta.

 


7.12.2015 - Anna Oksanen -

Aikansa elänyt muotovaatimus

Kiinteistön kaupalle on säädetty maakaaressa ankarat muotovaatimukset. Erityisen suhteettomalta nykypäivänä tuntuu kaupanvahvistajan käyttämistä koskeva vaatimus. Kaiken kukkuraksi muotovaatimukset koskevat myös kiinteistön kaupan esisopimusta. Ostotarjous ja siihen annettu hyväksyvä vastaus ovat siis vailla merkitystä, ellei niitä ole kirjattu paperille ja asiakirjaa allekirjoitettu virallisen kaupanvahvistajan läsnä ollessa.

Myös Korkein oikeus joutui jokin aika sitten muistuttelemaan kiinteistön kaupan muotovaatimuksista (KKO 2015:80). Kunta ja yhtiö olivat tehneet tapauksessa yritystilasopimuksen. Sopimus koski rakennuspaikkaa ja rakennusta, jonka kunta oli sitoutunut peruskorjaamaan yhtiön tarpeiden mukaiseksi. Sopimuksen mukaan yhtiö suorittaisi kunnalle 12 vuoden aikana lunastushinnan, minkä jälkeen kiinteistön omistusoikeus siirrettäisiin yhtiölle eri asiakirjalla. Sopimuksessa oli sen purkautumisen seurauksia koskeva ehto. Kunnan purettua sopimuksen yhtiö vaati, että kunta sopimusehdon mukaisesti palauttaa yhtiön maksamia lunastushintaeriä. Kunta kiisti yhtiön sopimusehdon sisältöä koskevan tulkinnan.

Korkein oikeus katsoi, että kyse oli kiinteistön kaupan esisopimuksesta. Esisopimusta ei ollut tehty maakaaren 2 luvun 1 ja 7 §:ssä säädetyllä tavalla. Koska kiinteistön kauppaa ja esisopimusta koskevan määrämuodon noudattaminen otetaan huomioon viran puolesta, Korkein oikeus katsoi, että esisopimus sen purkamista koskevine ehtoineen oli pätemätön.

Lopputulos oli odottamaton paitsi jutun asianosaisille (joista siis kumpikaan ei alemmissa oikeusasteissa vedonnut tai edes kiinnittänyt huomiota muotovaatimukseen), myös käräjä- ja hovioikeudelle. Muotovaatimusten tarkoitus lienee toteuttaa osaltaan oikeusvarmuutta. Nyt taisi käydä toisin päin. Mitä tarkoitusta tällaisessa tapauksessa muotovaatimus loppujen lopuksi sitten palvelee? Alkujaan kaupanvahvistajan käyttö lienee koettu tarpeelliseksi lähinnä siksi, että kiinteistöihin on ollut sitoutuneena merkittävä osuus suomalaisten varallisuudesta. On ollut hyvä, että joku hieman valvoo, miten tämä omaisuus vaihtaa omistajaa ja varmistaa samalla myös sen, että julkinen lainhuuto- ja kiinnitysrekisteri sisältää ajantasaiset ja luotettavat tiedot omistussuhteista. Tänä päivänä suomalaisten rahaa on kuitenkin kiinni paljon muussakin ja ehkä ennen kaikkea muussa. Ihan loogiselta ei enää tunnu se, että miljoonien eurojen asunto-osakkeiden kauppoja voidaan tehdä pätevästi suullisesti, mutta Juupajoen 7.000 euron mummon mökin omistajanvaihdoksen toteuttamiseksi pitää soittaa maistraattiin ja nöyrästi tiedustella vapaana olevia kaupanvahvistajia.

Hyvä yritys helpottaa kiinteistön kauppaa on ollut Maanmittauslaitoksen ylläpitämä sähköinen kiinteistökaupan verkkopalvelu. Palvelu ei kuitenkaan ole saavuttanut yleisön suosiota sanottavassakaan määrin, ja palvelun suhteellisen hankalan käytettävyyden vuoksi se ei ole yleisesti myöskään kiinteistönvälitysliikkeiden käytössä.

Korkein oikeus teki varmasti ainoan mahdollisen ja oikean ratkaisun katsoessaan esisopimuksen pätemättömäksi. Lait on säädetty noudatettaviksi. Ratkaisu pistää kuitenkin miettimään, olisiko kuitenkin jo korkea aika vapauttaa kaupanvahvistajat tehtävästään. Heidän olemassa olonsa ja tarkoituksen kun näyttävät unohtaneen jo käräjä- ja hovioikeudetkin. 


3.12.2015 - Jatta Kalliokoski -

Rajankäyntiä asunto-osakeyhtiön kunnossapitovastuusta KKO 2015:87

Korkein oikeus linjasi tuoreessa 24.11.2015 annetussa ratkaisussaan yhtiön ja osakkaan välistä kunnossapitovastuuta.  Ratkaisussaan korkein oikeus katsoi, että taloyhtiö vastasi edellisen asukkaan luvattomasti tekemän muutostyön aiheuttamista kosteusvaurioista.

Tapauksessa oli kyse kosteusvauriosta 1950-luvulla rakennetun kylpyhuoneen märkätilarakenteessa. Kosteuseristeenä toimivan bitumieristeen päällä oli lisäksi 10cm paksuinen pintalaatta. Edellinen osakas oli luvattomasti poistanut kylpyammeen ja tila oli kaakeloitu, mutta vedeneristystä ei muutettu.

Kosteusvaurio aiheutui kiistatta aikaisemman osakkaan suorittamasta kylpyammeen poistamisesta ja sen myötä lisääntyneestä kosteusrasitteesta.

Korkein oikeus otti ratkaisussaan kantaa siihen, oliko pintalaatta yhtiön vastuulle kuuluvaa rakennetta. Ratkaisun perusteluissa on viitattu hallituksen esityksessä ilmaistuun vakiintuneeseen kantaan, jossa kunnossapitovastuun rajana on vedeneriste. Osakkaan vastuulla on katsottu olevan sen sisäpuoliset rakenneosat ja yhtiöllä puolestaan eriste ja sen takana olevat rakenteet. 

Korkeimman oikeuden tulkinnan mukaan aiempi osakas ei ollut muuttanut kylpyhuoneen rakenteita ja eristeitä vaan kylpyhuoneen käyttötapaa. Kylpyhuoneen rakenne oli aiemman osakkaan tekemän muutostyön jälkeenkin ollut edelleen yhtiön teettämässä alkuperäisessä tilassaan. Korkein oikeus katsoi, ettei kylpyhuoneen rakenteille ja eristeille riskialttiissa käyttötavan muutoksessa ollut kysymys asunto-osakeyhtiölain 4 luvun 2 §:n 3 momentissa tarkoitetusta osakkeenomistajan muutostyöstä. Näin ollen osakkeenomistaja ei ollut vastuussa kunnossapitovastuunsa perusteella sellaisesta tilan käyttötavan muutoksesta, jossa ei muuteta rakenteita, eristeitä tai perusjärjestelmiä.

Korkein oikeus katsoi, että kosteusvauriot olivat ilmenneet taloyhtiön kunnossapitovastuun piiriin kuuluneessa lattia- ja seinärakenteessa. Kunnossapitovastuuta koskevaan arviointiin ei vaikuttanut se, oliko muutostyö aikoinaan tehty yhtiön luvalla ja valvonnassa vai ei.


30.11.2015 - Panu Vasama -

Säädeltyä markkinointia

Markkinaoikeus on viimeaikaisessa ratkaisussaan (ilman lainvoimaa) näpäyttänyt sormille yhtä kulutustavarakaupan toimijoista. Kyseisessä ratkaisussa myyjälle lätkäistiin tuntuva pelote uhkasakosta. Uhkasakko menee maksuun, jos myyjä jatkaa markkinaoikeuden mielestä sopimatonta menettelyä. Sopimattomana tässä tapauksessa pidettiin sitä, että myyjä alennuksia tai tarjouksia markkinoidessaan vertasi alennettua hintaa maahantuojan vähittäishintaan ja sitä, että tuotteita myytiin käytännössä samalla hinnalla vielä tarjouksen päättymisen jälkeenkin. Näin markkinaoikeuden ja kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan kuluttajaa johdettiin harhaan markkinoimalla alennusta liian suurena verrattuna siihen hintaan, mihin tuote olisi tosiasiassa ilman alennusta myyty.

Enempää kyseiseen ratkaisuun tai sen oikeellisuuteen kantaa ottamatta, on hyvä käydä yleisellä tasolla hieman läpi markkinoinnin rajoja.

Markkinointi ei saa kuluttajansuojalain mukaan olla hyvän tavan vastaista eikä siinä saa käyttää kuluttajan kannalta sopimatonta menettelyä. Markkinoinnissa ei saa myöskään antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja eikä myöskään jättää antamatta ostopäätöksen kannalta olennaisia tietoja. Kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa annetun valtioneuvoston asetuksen perusteella sopimattomana ja harhaanjohtavana pidetään esimerkiksi perätöntä väitettä siitä, että tuote on tarjolla vain rajoitetun ajan ja edullisimmin ehdoin kuin tavallisesti, jotta kuluttaja tekisi ostopäätöksensä välittömästi.

Ongelmana oli nostetussa markkinaoikeuden ratkaisussa se, ettei myyjä oikeuden mielestä tehnyt tarpeeksi selväksi, mihin se alennettua hintaansa vertasi. On ymmärrettävää, että kovasti kilpaillulla kulutushyödykealalla markkinointi on kärkkäämpää kuin toisaalla. Samalla kilpailu luo positiivisen vaikutuksen kuluttajalle edullisimpien hintojen ja paremman palvelun muodossa, mutta markkinoinninkin rajat on syytä pitää mielessä.


26.11.2015 - Mikko Jalkanen -

Asianajajien näkymätön rooli

Asianajajan tehtävänä on ajaa asiakkaansa asiaa parhaalla mahdollisella tavalla. Asianajajan ensisijaisena työkaluna on kirjoitettu laki. Lisäksi asianajaja voi tukeutua riippumattomaan ja toimivaan hallintokoneistoon, joka tarvittaessa tutkii ja ratkaisee asian ja huolehtii myös siitä, että ihmisten tai yritysten lailliset oikeudet tulevat turvatuksi. Näiden meille itsestään selvien rakenteiden ansiosta asianajaja voi asiakkaan asian ajamisen jälkeen palata arkisiin askareihinsa eli ajamaan seuraavan asiakkaansa asiaa.

Kaikkialla asioita ei kuitenkaan ajeta näin arkisella tavalla. Monissa valtioissa ei ole luotettavaa hallintoa tai riippumatonta tuomioistuinlaitosta. Joissain valtioissa ilmapiiri ei ole suotuisa esimerkiksi vähemmistön edustajille tai niille, jotka kyseenalaistavat valtaapitävien ratkaisuja. Asianajajaa kuitenkin tarvitaan kaikkialla, kun yksilön lailliset mahdollisuudet turvata omat oikeutensa tai saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti ovat uhattuna.

Tällaisissa tilanteissa asianajan työ vaatii erityistä rohkeutta. Maailmalta löytyy useita esimerkkejä vaikka siitä, kuinka ihmisiä voidaan pitää vangittuna ilman tutkintaa tai oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Yhteiskunnan epäkohdista kiinnostuneita ihmisiä voidaan myös vainota poliittisen vakaumuksen tai toisinajattelun takia. Lista on valitettavan pitkä.

Pelkästään ajamalla vainotun ihmisen asiaa asianajaja ottaa riskin siitä, että myös hänestä tulee vainottu. Näin siitäkin huolimatta, että asianajaja tekee lähtökohtaisesti vain työtään varmistaakseen sen, että asiakas saa oikeudenmukaisen kohtelun. Koska asianajaja on ratkaisevassa roolissa asiakkaansa oikeuksien puolustamisessa, ovat erityisesti ihmisoikeuksia puolustavat asianajajat joutuneet tilanteisiin, joissa heidän turvallisuutta tai toimintaedellytyksiä uhataan laista piittaamatta. 

Suomalaisena liikejuridiikan alan asianajajana ajatus tuntuu vieraalta. Täällä asianajajat eivät joudu miettimään omaa turvallisuuttaan, oli asian luonne mikä tahansa. Jossain toisessa toimintaympäristössä tämä on kuitenkin arkipäivää ja monella asianajajalla - todennäköisesti myös kirjoittajalla - rohkeutta tuskin riittäisi.

Suomen Asianajajaliitto on pyrkinyt levittämään tietoa tästä kansainvälisiä kollegoita koskevasta epäkohdasta. Asiaa on käsitelty myös liiton valtuuskunnassa, jonka kokouksiin osallistun Suomen asianajajaliiton Itä-Suomen osaston puheenjohtajana. Siellä oikeudenhoitoon liittyviä asioita hoitavat asianajajat, joista harva joutuu koskaan uransa aikana punnitsemaan oman työnsä riskejä vastaavalla tavalla. 


24.11.2015 - Iiro Hollmén -

Uusi säätiölaki voimaan – mikä muuttuu?

Uusi säätiölaki tulee voimaan 1.12.2015. Kyseessä on kokonaisuudessaan uusi laki, joten muutoksia aiempaan on luvassa paljon. Olennaisimmat käytännön muutokset koskevat muun muassa:

  • lähipiirisääntelyä
  • säätiön hallintoelimiä
  • tilinpäätöstä ja toimintakertomusta.

Uusi säätiölaki määrittelee aiempaa tarkemmin ja laajemmin säätiön lähipiirin. Lähipiirisääntelyllä on vaikutusta mm. hallituksen jäsenen esteellisyyteen, vahingonkorvaus- ja rikosvastuuseen sekä lähipiiritoimien seuranta- ja raportointivelvollisuuteen. Säätiön tulee jatkossa raportoida toimintakertomuksessa lähipiiritoimet (ns. suppean lähipiirin osalta). Laki ei sitä nimenomaisesti edellytä, mutta käytännössä lähipiirisäännöksiä koskevien uuden lain säännösten myötä säätiöissä on tarpeen jatkossa pitää yllä säätiön sisäpiirirekisteriä.

Tilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskevia uuden säätiölain säännöksiä tulee noudattaa tilinpäätöksessä viimeistään siltä tilikaudelta, joka ensiksi alkaa vuoden 2014 jälkeen. Jos siis säätiön tilikausi on kalenterivuosi, tulee uusia säännöksiä noudattaa 31.12.2015 päättyvän tilikauden osalta.

Uuden säätiölain mukaiset toimielimet ovat hallitus, toimitusjohtaja ja hallintoneuvosto. Muille toimielimille ei voida siirtää päätösvaltaa edes sääntömääräyksellä. Vain hallitus on pakollinen toimielin.

Vanhan lain aikaan perustetuissa säätiöissä on usein hallintoneuvoston tyyppinen, hallituksen yläpuolella oleva toimielin, jota usein kutsutaan esimerkiksi valtuuskunnaksi, valtuustoksi, edustajistoksi tai hallintoneuvostoksi. Nimen lisäksi myös tällaisen toimielimen tehtävät vaihtelevat paljonkin eri säätiöiden välillä. Säätiöiden kannattaa tarkastaa omien sääntöjen yhteensopivuus uuden lain säännösten kanssa ja tarpeen mukaan selventää se, tarkoitetaanko esimerkiksi säännöissä määritellyllä valtuuskunnalla uuden lain tarkoittamaa hallintoneuvostoa.

Uuden lain vastaisia sääntöjen määräyksiä ei enää sovelleta 1.12.2015 jälkeen, vaan tältä osin noudatetaan lain olettamasäännöksiä. Jos säätiö tekee sääntöihinsä jatkossa muutoksia, tulee säännöt samalla saattaa kokonaisuudessaan uuden lain mukaisiksi. Viimeistään säännöt tulee harmonisoida uuden säätiölain kanssa kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta.

Säätiöiden hallitusten kannattaa tutustua uuteen säätiölakiin ja selvittää, mitä käytännön vaikutuksia lain voimaantulolla on oman säätiön kohdalla.


20.11.2015 - Juhani Ekuri -

Joukkorahoituksestako helpotusta start-upin pääoman hankintaan?

Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalle kirjoittaneet innovaatiotutkija Ilkka Tuomi ja innovaatiojohtamisen professori Liisa Välikangas maalailevat kirjoituksessaan 24.10.2015, että joukkorahoitus räjäyttää innovaatiopankin. Kirjoittajien mukaan joukkorahoitus saattaa jo tänä vuonna nousta Euroopassa riskipääomainvestointeja merkittävämmäksi rahoitusmuodoksi.

Joukkorahoitus onkin noussut viime aikoina yhdeksi etenkin start-up- ja kasvuyritysten varteenotettavaksi rahoitusvaihtoehdoksi, mikä on näkynyt myös omassa praktiikassamme. Joukkorahoituksessa on kysymys siitä, että kohdeyritykselle kerätään rahaa oman tai vieraan pääoman ehtoisina sijoituksina suurelta määrältä piensijoittajia. Rahoitusmuoto soveltuu erityisen hyvin hankkeisiin, jotka ovat niin alkuvaiheessa, että niiden tuottopotentiaalia on vaikeaa osoittaa tai joihin liittyy niin merkittäviä riskejä, että pääomasijoittajat rahoituslaitoksista puhumattakaan eivät halua niihin sijoittaa.

Joukkorahoitus saattaa kuulostaa erittäin houkuttelevalta tieltä hankkia rahoitusta yritykselle ja voikin madaltaa yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Joukkorahoitusta suunnittelevan tulee kuitenkin huomioida, että vaikka joukkorahoitusta ei uutuudestaan johtuen ole toistaiseksi nimenomaisesti yhtenä kokonaisuutena säännelty, soveltuu joukkorahoituksen eri tyyppeihin kuitenkin useita eri säännöksiä, joiden noudattamista eri viranomaiset, kuten Finanssivalvonta, valvovat. Esimerkiksi oman pääoman ehtoisen joukkorahoituksen hankkiminen edellyttää arvopaperimarkkinalain mukaan aina riittävien tietojen antamista sijoittajille seikoista, jotka ovat omiaan olennaisesti vaikuttamaan arvopaperin arvoon. Käytännössä tämä tarkoittaa arvopaperia koskevan esitteen laatimista.

Eduskunnan käsittelyyn todennäköisesti alkuvuodesta tuleva joukkorahoituslaki ei sinänsä tuo helpotusta tilanteeseen joukkorahoituksen tarvitsijan kannalta, sillä lailla tullaan sääntelemään lähinnä joukkorahoituksen välittämistä.

Arvopaperi- ja muun sijoituslainsäädännön rikkominen on sanktioitu varsin ankarasti sekä hallinnollisin että rikosoikeudellisin keinoin, eikä alaa koskevaan sääntelyyn olekaan syytä suhtautua olkapäitä kohauttaen. Tästä syystä suosittelen kääntymään asiantuntijan puoleen, kun rahoitusratkaisuja pohditaan.


20.11.2015 - Jatta Kalliokoski -

Perinnönjaon oikaisuun ehdotetaan uusia säännöksiä

Hallitus esittää, että perintökaareen lisättäisiin uusi luku perinnönjaon oikaisusta ja omaisuuden palautusvelvollisuudesta. Hallitus antoi esityksensä eduskunnalle 22.10.2015.

Esityksen mukaan säännöksiä sovellettaisiin tilanteissa, joissa perillisen tai yleistestamentin saajan oikeus perintöön on aiemmin toimitetussa perinnönjaossa sivuutettu tai lapsen ja vanhemman välinen suhde vahvistetaan perinnönjaon jälkeen ja kuolinpesään tulee sen vuoksi uusi perillinen.

Kuolinpesästä omaisuutta saaneet palauttaisivat kuolinpesään perinnönjaossa saamansa omaisuuden oikaisua varten. Jos oikaisua vaativa on tullut perillisen asemaan vasta perinnönjaon toimittamisen jälkeen, voisi palautusvelvollinen vaihtoehtoisesti maksaa kuolinpesälle rahamäärän, joka vastaa hänen liikaa saamansa omaisuuden arvoa.

Palautusvelvollisuutta voitaisiin esityksen mukaan tietyin edellytyksin sovitella.

Perinnönjaon oikaisusta pyrittäisiin ensisijaisesti sopimaan osapuolten välillä. Oikaisua vaativa voisi kuitenkin tarvittaessa hakea tuomioistuimelta pesänselvittäjän määräämistä omaisuuden palauttamista varten. Kuolinpesään voitaisiin myös määrätä pesänjakaja toimittamaan oikaisujako.

Perintö- tai testamenttisaannon vanhentumissäännökset eivät muuttuisi. Lain mukaan perintöoikeus vanhenee 10 vuodessa perittävän kuolemasta.

Esityksen taustalla on 1.1.2016 voimaantuleva isyyslaki. Uusi isyyslaki sisältää mahdollisuuden vahvistaa isyys ja saada perintöoikeus isänpuoleisen perittävän jälkeen myös niiden ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten osalta, joiden kanneoikeus on voimassaolevan lain nojalla vanhentunut.

 


16.11.2015 - Kimmo Tenhovirta -

Housuton veijari ja muunlaista puhelinmyyntiä

Puhelimeni soi.

  • Tenhovirta.
  • Täällä puhuu Sanomilta Joonas, hei. Tunnet varmaan Aku Ankan, tuon housuttoman veijarin. Nyt meillä olisi hyvä tarjous, josta et voi kieltäytyä.
  • Kiitoksia vaan, mutta nyt ei housuttomat veijarit kiinnosta. Kiitos ja hei.

Suljin puhelimen. Hymyilin, housuton veijari! En viitsinyt valistaa häntä, että minulle tulee jo Aku Ankka. Mutta pisteet siitä, että housuttoman veijarin kauppaaja toimi, kuten puhelinmyyjän tuleekin toimia: selkeästi ilmoittaa, kuka on ja millä asialla sitä soitellaan. Kuluttajansuojalaki toimi tässä(kin) tapauksessa moitteettomasti.

Työssäni törmään lähes viikoittain vastaavanlaisiin tapauksiin, joita kuluttajansuojalaki ei kuitenkaan suojaa. Annan nimittäin Suomen Yrittäjien jäsenille ilmaista oikeudellista puhelinneuvontaa ja osa puheluista liittyy yrittäjien saamiin puheluihin erilaisilta internetissä toimivilta hakupalveluyrityksiltä taikka vastaavilta luettelokauppiailta. Tällaiset puhelinmyyjät ovat tarkistavinaan yrityksesi tiedot ja päivittävinään tiedot ajan tasalle internetissä toimivaan hakupalveluun (josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, saati että sen sivujen kautta olisi kukaan omille internetsivuillesi eksynyt). Puheluiden sisältö on usein hyvin epämääräinen.  Niissä ei suoraan anneta selvää käsitystä siitä, että tässä olet nyt tilaamassa jotakin. Puhelun perusteella postiluukkuusi voi kuitenkin kolahtaa lasku yrityksesi tietojen lisäämisestä hakupalveluun, vaikket olisi mieltänyt minkäänlaista palvelua tilanneesikaan. Puhelinmyyjältä jos kysytään, niin totta kai sopimus on syntynyt. Useat yrittäjät kokevatkin joutuneensa puhelinmyyjän toteuttaman huijauksen uhriksi ja kyselevät, mitä he voivat tehdä.

Annan yleensä kolme neuvoa. Ensimmäinen on: vaikka laskut yleensä aina pitää maksaa, niin tätä laskua älä maksa ainakaan toistaiseksi, vaan reklamoi siitä välittömästi ilmoittamalla myyjälle kirjallisesti, ettet ole tilannut kyseistä palvelua. Samalla voit pyytää esimerkiksi puhelinmyyntinauhoitteen kuultavaksesi, jos sellainen on olemassa, tarkistaaksesi puhelun todellisen sisällön. Myyjä harvemmin lähtee perimään saatavaansa, mikäli hän tietää, että sopimuksen syntymisen kumpaakaan peruselementtiä – tarjousta ja siihen annettua myöntävää vastausta – ei ole olemassa. Mikäli kuitenkin olet epävarma siitä, oletko mahdollisesti ilmoittanut myyjälle – edes sivulauseessa, että joo, tilaanpa tuon tarjoamasi mainion palvelun, on sinun parempi maksaa lasku, jotta vältyt enemmiltä perintätoimilta ja varsinkin suhteettoman kalliilta ja pitkältä riidalta. Ja paras neuvo on aina: tulevaisuudessa kieltäydy kaikesta tämän kaltaisesta palvelusta. Ilmoita ykskantaan, ettet halua kyseistä palvelua nyt etkä tulevaisuudessa. Vaikka b-to-b -markkinoinnissa ei ole mahdollista asettaa suoramarkkinointikieltoa, voi olla, että sinua lykästää ja pääset kyseisen palveluntarjoajan ”mustalle listalle”, etkä joudu enää sen koommin vastaanottamaan heiltä puheluita. En ole nimittäin kuullut, että kenenkään liiketoiminta olisi tehnyt valtavaa kasvuhyppäystä tällaisen hakupalvelun avulla. Ja netin parhaat hakupalveluthan ovat ilmaisia!

Mutta housuttomalle veijarille voit hyvin aina antaa mahdollisuuden.       


12.11.2015 - Panu Vasama -

Oikeuden lyhyt oppimäärä

Näin loppuvaiheen oikeustieteen opiskelijana joudun lakimiesharjoittelijan käytännön tehtävien lisäksi pohtimaan etenkin loppututkielmani laatimisessa paljon myös sitä, mitä oikeustiede teoriassa on ja miten se linkittyy käytännön työelämään. Asiansa osaava juristi yhdistää nämä kaksi puolta ja muodostaa mahdollisimman käyttökelpoisen ja juridisesti oikean oikeudellisen ratkaisun.

Oikeudellinen ratkaisu koostuu normeista ja faktoista, joiden pohjalta tehdään oikeudellinen johtopäätös. Johtopäätöksiä voi tilanteesta riippuen olla paljon erilaisia, mutta joustavalla ja hieman pelisilmää vaativalla tarkastelutavalla päästään mahdollisimman lähelle toivottavaa lopputulosta, missä normit ja faktat muodostavat halutun ja juridisesti toteutettavan kokonaisuuden.

Normit ovat oikeuslähteitä, joilla ei tarkoiteta pelkästään yksiselitteisiä lakeja, vaan todelliset normit muodostuvat tulkitsemalla oikeuslähteitä oikeustieteen oppien mukaisesti. Faktoilla tarkoitetaan kunkin tapauksen kannalta niitä seikkoja ja selvityksiä, joilla on merkitystä oikeudellisen ratkaisun kannalta. Normit ja faktat kietoutuvat yhteen, jolloin normien tulkintaan vaikuttaa luonnollisesti faktojen sisältö. Ilman näiden kahden yhteisvaikutusta ja yhdessä soveltamista oikeudellisen ratkaisun sisältö jää tyhjäksi ja perusteettomaksi.

Tätä teoreettista, mutta kuitenkin yksinkertaista ja käytännöllistä yhtälöä me pyrimme oikeustieteessä soveltamaan. Oikeaa tapaa ei täysin voi koulun penkillä oppia, joten oppiminen jatkuu työelämässä eikä tietenkään silloinkaan pääty.

Taitava juristi ei perinteisesti ainoastaan lue lakikirjaa, vaan tulkitsee oikeuslähteitä faktoja vasten. Viime kädessä ainakin asianajotyössä kyse on asiakaspalvelusta, joka edellyttää analyyttista ajattelutapaa hyvän oikeudellisen ratkaisun löytämiseksi asiakkaalle. Hyvänä sääntönä olen opiskelujeni aikana oppinut sen, että aina ei kannata hyväksyä ensimmäisenä mieleen juolahtanutta ratkaisua, vaikka se oikea olisikin, vaan lopputulosta kannattaa aina pohtia eri näkökulmista faktoja ja normeja yhdistäen. 


9.11.2015 - Heikki Tommila -

Yleissitovuudesta

Hallituksen suunnittelemat muutokset ja joustot työelämän sääntöihin ovat herättäneet joissakin piireissä kovaa vastustusta. On väitetty, että työpaikoilla voidaan jo nykyisten sääntöjen puitteissakin paikallisesti sopia riittävästi asioita. Onko asia näin, etenkin jos kyseessä on järjestäytymätön pk-yritys?

Paitsi työsopimuslain säännöksiä niin järjestäytymättömänkin työnantajan on noudatettava vähintään valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana pidettävän työehtosopimuksen (yleissitova työehtosopimus) määräyksiä työsuhteen ehdoista. Työehtosopimuksen yleissitovuuden päättää sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva riippumaton vahvistamislautakunta, joka vahvistaa päätöksellään, onko valtakunnallinen työehtosopimus siten edustava, että se on yleissitova. Lautakunta julkaisee päätöksensä Finlexissä.

Työsopimuksen ehto, joka on ristiriidassa yleissitovan työehtosopimuksen määräyksen kanssa, on mitätön ja sen sijasta on noudatettava yleissitovan työehtosopimuksen määräystä. Yleissitova työehtosopimus syrjäyttää siten sekä tahdonvaltaiset lainsäännökset että työsopimuksen vastaavat ehdot, paitsi tilanteessa, milloin työsopimuksessa on sovittu työntekijän kannalta edullisemmat ehdot. Siten vaikka työsopimuslaissa olisi sallittu jokin asia tahdonvaltaiseksi osapuolten välillä, niin yleissitova työehtosopimus voi kyseisessä asiassa määrätä asiasta tiukemmat rajoitukset työnantajan kannalta kuin mitä laki olisi sallinut. Esimerkiksi koeajan pituus on työsopimuslaissa säädetty enintään neljän kuukauden pituiseksi, mutta jossakin yleissitovassa työehtosopimuksessa on aika voitu määrätä lyhyemmäksi, vaikkapa kolmeksi kuukaudeksi. Tällöin viimemainittua rajaa on järjestäytymättömänkin työnantajan noudatettava yleissitovuusmääräyksen nojalla.

Työehtosopimuksissa mahdollistetaan joiltakin vähäisiltä osin paikallisesti sopia yksittäisiä asioita jopa työehtosopimuksen määräyksistä poiketen. Tämä mahdollisuus koskee kuitenkin vain järjestäytyneitä työnantajia, jotka ovat jäsenyytensä perusteella sidottuja työehtosopimukseen. Järjestäytymätön yleissitovuuden perusteella sidottu työnantaja ei voi paikallisesti sopien tehdä työehtosopimuksen määräyksistä poikkeavaa sopimusta työntekijöiden kanssa. Mainitunlaiset joustomahdollisuudet koskevat vain järjestäytyneitä työnantajia. Kaikkineen säännökset ovat vaikeaselkoisia ja jäykkiä, eivätkä helposti aukea ainakaan järjestäytymättömän työnantajan mahdollisuuksia selviteltäessä. Onkin toivottavaa, että työelämän sääntöjä uudistettaessa löydettäisiin sekä ajan haasteisiin vastaavia keinoja, että aikaisempaa selkeämmät säännökset ja yhdenvertaisempi soveltaminen erilaisten työnantajien osalta järjestäytymisasteesta riippumatta.


2.11.2015 - Juha Auvinen -
Tagit: testamentti

Talleta testamentti huolellisesti

Testamentti herättää tunteita ja sen sanamuotoa joudutaan usein tulkitsemaan. Joskus jopa silloin, kun testamenttia ei löydy. Testamentti voidaan hävittää tai peruuttaa tarkoituksella tai se voi hävitä sen tekijän tahtomatta. Testamentista voi myös olla useita kappaleita.

Kun testamentti on allekirjoitettu ja todistettu, se on syytä tallettaa huolellisesti, jotta se aikanaan löytyy. Testamentti, jota ei testamentin tekijän jälkeen löydetä, oletetaan peruutetuksi. Lähtökohtaolettama voi tosin kumoutua, jos testamentin saaja saattaa todennäköiseksi, että testamenttiasiakirja on hävinnyt testamentin tekijän tahtomatta. Näyttövelvollisuus siitä, että testamentti on edelleen voimassa, on testamentin saajalla. Koska lähtökohtaolettama on, että kadonnut testamentti katsotaan peruutetuksi, perillisen ei tarvitse peruuttamista erikseen osoittaa.

Testamentin häviäminen/hävittäminen erehdyksessä tai testamentin tekijän tahtomatta ei peruuta testamenttia, koska testamentin tekijällä ei tällöin ole ollut aikomusta muuttaa antamaansa tahdonilmaisua. Toisin sanoen testamentin tekijän tahto ei ole sillä tavoin sidottu itse asiakirjaan, että asiakirjan katoaminen lopullisesti ja ehdottomasti mitätöisi myös testamenttaustahdon. Laki ei aseta testamentin toimeenpanon välttämättömäksi edellytykseksi asiakirjan (testamentti) olemassaoloa. Toimeenpanovaiheessa on olennaista vain se, että kaiken käytettävissä olevan aineiston pohjalta voidaan selvittää testamentin tekijän tahto ja tarkoitus. Kadonnut testamentti voidaan siis panna täytäntöön, jos sen sisältö voidaan luotettavalla tavalla osoittaa. Se tosin on yleensä vaikeaa ilman testamenttia.

Jos aikanaan tiedetään testamentti laadituksi kahtena kappaleena, mutta vain yksi löytyy, herää kysymys, onko testamentti peruutettu. Lähtökohtaolettama on, että testamentti katsotaan kadonneeksi, vaikka olisi olemassa kaksoiskappale testamentista, mutta testamentin tekijän oma kappale on kadonnut.

Testamentista voi ottaa jäljennöksen ja jäljennöksellä saattaa olla vaikutusta tulkintatilanteissa, sillä jäljennöksen avulla voidaan joskus osoittaa testamentin tekijän tahto ja tarkoitus. Jäljennös ei kuitenkaan koskaan vastaa näyttöarvoltaan alkuperäistä. Jos testamentin tekijän kuoltua alkuperäistä testamenttia ei löydy, jäljennöksen tallella olo ei muuta lähtökohtaolettamaa. Testamenttia ei katsota tallella olevaksi pelkästään sillä perusteella, että siitä on esitettävissä laatijan säilyttämä jäljennös. Alkuperäisen puuttumisen katsotaan yleensä osoittavan testamentin tekijän halunneen hävittää ja siten peruuttaa testamentin.

Palatakseni otsikkoon: Koska testamentin tekijän tahdon ja tarkoituksen osoittaminen jälkikäteen ilman testamenttiasiakirjaa on hyvin vaikeaa, tulkintaerimielisyyksien välttämiseksi talleta testamentti huolellisesti ja tee vain yksi alkuperäiskappale.


30.10.2015 - Niina Uski -

Rekisteröinti henkilöyhtiöiden syntymisen edellytykseksi

Hallitus esittää muutoksia lakiin avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä. Ehdotuksella helpotetaan sopimista henkilöyhtiöiden yhtiökaudesta, yhtiön purkamisesta ja yhtiöosuuden lunastamisesta. Lisäksi ehdotuksella on tarkoitus selventää henkilöyhtiöiden perustamista siten, että avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö syntyvät muiden yhtiömuotojen tapaan vasta rekisteröimisellä.

Toisin kuin esimerkiksi osakeyhtiölaki, voimassa oleva laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä ei edellytä avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön rekisteröintiä yhtiön syntymiseksi. Rekisteröimisellä onkin henkilöyhtiöiden kohdalla ollut tähän asti vain niin sanotusti toteava, ei oikeutta luova vaikutus.

Voimassa olevan lain esitöissä ratkaisua on perusteltu muun muassa sillä, että avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön vastuunalaiset yhtiömiehet vastaavat henkilökohtaisesti yhtiön sitoumuksista. Tässä suhteessa rekisteröinnillä ei ole ollut erityistä merkitystä avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön velkojan suojan kannalta. Hallituksen ehdotuksessa uudeksi sääntelyksi kuitenkin esitetään, että erityistä tarvetta poiketa muita yhteisömuotoja koskevasta sääntelystä ei ole, joten parasta on yhdenmukaistaa sääntelyt tältä osin.

Ehdotuksen siirtymäsäännöksessä säädetään määräajasta, jonka kuluessa nykyisin rekisteröimättömät yhtiöt on ilmoitettava Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin. Määräajan päättymiseen asti myös kaupparekisteriin merkitsemättömiä henkilöyhtiöitä pidetään avoimina yhtiöinä ja kommandiittiyhtiöinä. Siirtymäajan säätämisellä vältetään tarpeettomat yhtiöiden purkamiset ja oikeudenmenetykset. Määräajan päättymisen jälkeen aiemmin rekisteröimättömän yhtiön katsotaan purkautuneen, jollei yhtiön rekisteri-ilmoitusta ole tehty määräajassa.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2016.

Voit tutustua hallituksen esitykseen paremmin täällä.


27.10.2015 - Johanna Karvinen -

Oikeutta muistin varassa?

Me oikeudenkäyntiasioita hoitavat asianajajat saamme usein käsiimme tuomioita, joiden näytön arviointia koskevassa osuudessa on selostettu pääkohdat asiassa kuullun todistajan kertomuksesta ja sen jälkeen lyhyesti todettu, että todistajan kertomuksen uskottavuutta ei ole aihetta epäillä.  Ainakin jos todistaja on asianosaisiin nähden täysin ulkopuolinen, eikä ilmene mitään seikkoja, jotka saattaisivat vaikuttaa todistajan objektiivisuuteen, valan nojalla asiasta kertovan todistajan kertomusta lähtökohtaisesti uskotaan, ja se voi olla ratkaiseva näyttö asiassa. 

Entä jos todistajan muisti pettää? Sunnuntain 25.10.2015 Helsingin Sanomissa julkaistiin artikkeli, joka perustui yhdysvaltalaisen psykologian professori Elizabeth Loftusin haastatteluun. Loftus on tutkinut muistia ja todistanut oikeudenkäynneissä toistuvasti siitä, että muistiin ei voi luottaa. Loftus kertoo, että muistoja on uskomattoman helppoa manipuloida vahingossa ja tahallaan. Esimerkiksi muiden henkilöiden kertomusten tai manipuloitujen valokuvien perusteella ihmisille muodostuu valemuistoja eli muistikuvia, joita hän luulee oikeiksi mutta joita ei ole koskaan tapahtunut. Pelkkä keskustelu toisen ihmisen kanssa voi muokata muiston yksityiskohdat täysin toisenlaisiksi. Tutkimusten mukaan ei ole mitään keinoa erottaa valemuistoa ja aitoa muistoa toisistaan, sillä ne tuntuvat yhtä todellisilta ja aivot reagoivat niihin samalla tavalla.

Artikkelissa kerrottiin myös helmikuussa julkaistusta tutkimuksesta, jossa tutkimusta tehneet psykologit pyrkivät todistamaan, että poliisin yleisiä kuulustelutekniikoita käyttämällä viattomat ihmiset saadaan ”muistamaan” ja tunnustamaan rikoksia, joita he eivät ole koskaan tehneet. Tutkittavana olleiden kanadalaisten yliopisto-opiskelijoiden omaisilta pyydettiin oikeita muistoja, joita käytiin läpi haastattelussa. Tutkittaville esitettiin lisäksi johdattelevia kysymyksiä liittyen pahoinpitely- tai poliisiasiaan, josta omaiset olivat tutkittaville kerrotun mukaan maininneet. Kolmannella haastattelukerralla 70 % tutkittavista ”muisti” syyllistyneensä vakavaan rikokseen noin viisi vuotta aiemmin.

Asianajajina joudumme oikeudenkäynneissä jatkuvasti analysoimaan ja kyseenalaistamaan todistajien ja muiden todistelutarkoituksessa kuultavien henkilöiden kertomusten luotettavuutta. On tärkeää, että myös päätöksiä tuomioistuimissa tekevät tuomarit tiedostavat muistin haavoittuvuuden. Muutoin erityisesti rikosasioissa, joissa näyttö usein perustuu keskeisiltä osin henkilötodisteluun, on suuri riski, että tuomitsemiskynnyksen ylittäväksi näytöksi riittää yhden todistajan valemuistoon perustuva kertomus.


22.10.2015 - Jatta Kalliokoski -

Liiketapalautakunta säästää yritysten aikaa ja rahaa

Verkkoympäristössä kaikki sujuu nopeasti, myös kilpailevan yrityksen halventaminen tai epäreilu vertaileva markkinointi. Tällöin kilpailijan on yleensä syytä reagoida pikaisesti. Hakemus liiketapalautakunnalle on hyvä vaihtoehto, kun yritys haluaa säästää aikaa ja rahaa.

Liiketapalautakunta on Keskuskauppakamarin toimielin, joka antaa pyynnöstä lausuntoja siitä, onko elinkeinotoiminnassa suoritettu toimenpide hyvän liiketavan vastainen tai muutoin sopimaton.

Liiketapalautakunta käsittelee muun muassa harhaanjohtajaa ja vertailevaa mainontaa, toisen yrityksen maineen ja tunnettuuden hyväksikäyttöä, kilpailijan halventamista sekä jäljittelyä koskevia asioita. Lautakunta ei anna lausuntoja sopimusoikeudellisista eikä teollis- tai tekijänoikeudellisista kysymyksistä.

Lausunnon pyytäjä voi olla asiassa osapuolena oleva yritys tai viranomainen, esimerkiksi poliisi.

Liiketapalautakunnan etuina ovat muun muassa asiantuntijuus, nopeus ja käsittelyn luottamuksellisuus. Asian käsittely on kirjallista. Keskimääräinen käsittelyaika on kolme kuukautta.

Lausunnot eivät ole sitovia, vaan ne ovat luonteeltaan suosituksia. Liiketapalautakunta ei voi siten kieltää markkinointitoimenpidettä tai velvoittaa markkinoijaa oikaisutoimenpiteisiin. Pääsääntöisesti lautakunnan ratkaisuja kuitenkin noudatetaan. Muussa tapauksessa riita-asia on vietävä yleiseen tuomioistuimeen käsiteltäväksi tai pyydettävä kieltoa markkinaoikeudelta.

Lautakunnan lausunnot ovat luottamuksellisia, minkä johdosta julkisuuden välttäminen on yksi lautakunnan etu tuomioistuinmenettelyyn verrattuna. Lautakunta voi kuitenkin erityisestä syystä myöntää luvan lausunnon julkistamiseen, esimerkiksi silloin, jos vastapuoli ei ole noudattanut lausuntoa.

Yritys voi lisäksi pyytää lautakunnalta ennakkolausuntoa siitä, onko suunniteltu menettely hyvän liiketavan mukaista. 


20.10.2015 - Harri Lukander -

Yhtiöjärjestyksen pakolliset ja vapaaehtoiset määräykset

Yhtiöjärjestyksen pakollisia määräyksiä ovat vain yhtiön toiminimi, kotipaikka ja toimiala. Tilikaudesta on määrättävä yhtiöjärjestyksessä vain, jos sitä ei ole määrätty perustamissopimuksessa.

Kaupparekisterillä on oma malli yhtiöjärjestyksestä. Samoin joillakin kaupallisilla toimijoilla on omia mallejaan. Mallien käytössä on se vaara ja riski, että tuolloin ei oteta huomioon yhtiön erityistarpeita, jolloin jokin tärkeäkin seikka saattaa tulla laiminlyödyksi. Tämän vuoksi kannattaa aina yhtiötä perustettaessa ja yhtiöjärjestystä suunniteltaessa tehdä se yhdessä asiantuntijan kanssa.

Vapaaehtoisia yhtiöjärjestysmääräyksiä on lukuisia, kuten mm. osakepääoman suuruus ja vaihtelurajat, osakkeiden tuottamat oikeudet, lunastuslauseke, suostumuslauseke, yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat ja hallituksen valinta. Kokemus on osoittanut, että esim. lunastuslausekkeen käyttö voi olla useissa tilanteissa erittäin kätevää ja lunastuslauseke kannattaa suunnitella huolellisesti yhtiön omia tarpeita varten.

 


16.10.2015 - Panu Vasama -

Ympäristölupa ja ihmeellinen BAT

Niin kuin suurin osa asian ymmärtää: modernissa länsimaalaisessa yhteiskunnassa huolehditaan myös ympäristön arvoista ja siitä, että niin kansalaisilla kuin yrityksilläkin on mahdollisuus nauttia luonnonvaroista sekä hyödyntää niitä kohtuudella aiheuttamatta tarpeetonta rasitusta ympäristölle. Tätä ajatusta silmällä pitäen Suomeen on kehitetty maailman valtioista valtaosan tavoin ympäristölupajärjestelmä, josta säädetään ympäristönsuojelulaissa. Ympäristölupa tarvitaan toimintaan, joka aiheuttaa ympäristön pilaantumisen vaaraa. Pilaantuminen on juridisesti määritelty ja ne ketkä selvemmin harjoittavat lupaa edellyttävää toimintaa on määritelty lain liitteissä. Mainitaan nyt esimerkkeinä vaikka polttolaitokset ja kemikaalituottajat.

Suomen uusi ympäristönsuojelulaki tuli voimaan noin vuosi sitten syksyllä. Suurimpana uudistuksena laissa oli Euroopan unionin teollisuuden päästöjä koskevan direktiivin saattaminen osaksi lainsäädäntöämme. Euroopan unioni on siis toiminut ensisijaisena ajatushautomona myös Suomen, jäsenvaltiona, ympäristöoikeuden kehittämisessä. Unionin ja kansainvälisen yhteistyön tuloksena yhdeksi keskeiseksi ympäristölupien myöntämisen ehdoksi on aikojen saatossa kehittynyt BAT. BAT eli Best Available Technology ja tuttavallisemmin parhaimman käyttökelpoisen tekniikan vaatimus ympäristöluvanvaraisessa toiminnassa. Paras tekniikka tarkoittaa tässä yhteydessä sellaista nykyhetkeen sidottua taloudellisesti ja teknillisesti toteuttamiskelpoista tekniikkaa, jolla parhaiten pystytään ehkäisemään ympäristön pilaantumista.

BATin esittelystä pääsemme siihen mielenkiintoiseen ja myös hieman monimutkaiseenkin kysymykseen siitä, mitä paras käyttökelpoinen tekniikka kunkin toiminnan osalta on? Uusi ympäristönsuojelulaki selventää oikeustilaa tältä osin. Ennen uutta lakia ja teollisuuden päästöjä koskevaa direktiiviä parhaan käyttökelpoisen tekniikan määrittäminen tapahtui lukuisten eri asiakirjojen pohjalta, mikä taas korosti lupaviranomaisen omaa harkintaa tekniikan määrittämisessä. Uusi laki nostaa unionin tasolla syntyneet tekniikkaa tarkasti määrittävät asiakirjat tietyin poikkeuksin sitoviksi oikeuslähteiksi ympäristölupaharkinnassa vähentäen samalla suomalaisen lupaviranomaisen harkinnanvaraa. Uudet säädökset koskevat pääasiassa pientä kokoluokkaa hieman suurempia toiminnanharjoittajia eli direktiivin mukaisia laitoksia. Vuosi uudistuksen jälkeen direktiivin mukaisten toiminnanharjoittajien ympäristölupien tarkistamistarve alkaa nyt kiihtymään uusien vaatimusten johdosta aiheuttaen monelle tarpeen asioida lupaviranomaisen luukulla.


13.10.2015 - Jussi Ojala -

Matkalla Lissabonissa: asianajajan kokemuksia ja näkemyksiä Portugalista

Helsingin asianajajayhdistys toteuttaa vuosittain syksyllä tutustumismatkan johonkin eurooppalaiseen kaupunkiin, jossa yhdistyksen jäsenillä on oiva mahdollisuus tutustua kyseisen maan oikeus- ym. järjestelmiin. Tänä vuonna kohteeksi oli valittu Portugalin parin miljoonan asukkaan pääkaupunki Lissabon.

Yleisvaikutelma Lissabonista on hyvin kaunis, kaupungissa on runsaasti korkeuseroja ja kauniita rakennuksia sekä rakennelmia, mm. merenkulullisten urotekojen kunniaksi. Merenkulkuun liittyen esille tuli mielenkiintoisena historiallisena tapahtumana vuonna 1494 Espanjan ja Portugalin välillä solmittu Tordesillasin sopimus. Tuolloin löytöretkeilijät sopivat jakavansa Euroopan ulkopuolisen maailman toisilleen siten, että Espanjalle tulivat kuulumaan alueet nykyisen läntisen 47. meridiaanin länsipuolella ja Portugalille sen itäpuolella. Koska sopimusta tehtäessä luultiin, ettei juuri löydetty Amerikka ulotu em. rajan itäpuolelle, sai Portugali vahingossa Brasilian omakseen.

Tulimme tietämään, että Lissabon koki äärimmäisen tragedian pyhäinmiestenpäivänä vuonna 1755, kun Euroopan toistaiseksi voimakkain maanjäristys tuhosi kaupungin rakennuksista 85 % ja väestöstä puolet. Kaupungin uudelleenrakentaminen saatiin kuitenkin nopeasti ja tehokkaasti käyntiin ja niistä vastasi pääministeri Marques de Pombal. Rakentaminen oli uudistuksellista - ensimmäistä kertaa rakennukset tehtiin kestämään paremmin maanjäristyksiä. Rakentaminen oli toisaalta erittäin suureellista, kaduista ja aukioista tehtiin kansalaisten hämmästykseksi aikaisempaan verrattuna valtavan suuria. Enää ei tarvitse hämmästellä ”pompöösi” sanan alkuperää.

Asianajajien matkalla on tapana tutustua paikallisiin kollegoihin, tuomioistuinlaitokseen ja vierailla jopa suurlähettilään vastaanotolla. Ilmeni, että paikallinen tuomioistuinlaitos on rakenteeltaan kolmiportainen ja siten täkäläistä vastaava. Lissabonin alioikeus on Tribunais Judiciais de Primeira Instancia. Tuomioistuimen tehtäväksi on mm. säädetty kansalaisten lailla suojattujen oikeuksien ja intressien puolustaminen.  Niin korkein oikeus kuin oikeustieteellinen tiedekuntakin tulivat pongatuiksi.

Suomen Portugalin suurlähettilään Outi Holopaisen kertomana kuulimme mielenkiintoisella tavalla Portugalin perinteisesti heikosta taloustilanteesta. Portugalihan joutui sopimaan ”troikan” kanssa toukokuussa 2011 sopeutusohjelmasta, jolla maalle myönnettiin 78 miljardin euron tukipaketti. Maa on ollut kovalla talouskuurilla; eläkkeitä ja julkista sektoria on leikattu ja palkkoja pienennetty jne. Esimerkiksi arvonlisäveroprosentti korotettiin 13:sta 23:een! Toimenpiteiden jälkeen Portugalin talous on kääntynyt nousuun ollen vuonna 2014 positiivinen, jolloin sopeutusohjelmakin päättyi.

Vierailumme aikana maassa järjestettiin parlamenttivaalit. Saimme todistaa kaupungilla voimakkaita mielenilmauksia ja marsseja. Keskustaoikeistolainen hallituskoalitio onnistui kuitenkin tiukoista talousratkaisuista huolimatta voittamaan vaalit. Lentokenttätaksin kuljettaja ei ollut vaalien lopputulokseen tyytyväinen. Meikäläisten kannalta valitettavana asiana suurlähettilään kertomana tuli esille ”Suomikuvan” kielteinen muutos muualla Euroopassa. Aiempi yltiöpositiivinen maine on saanut pahoja kolauksia, kun Suomen katsotaan pyrkivän luistamaan Euroopan yhteisistä taloustalkoista.


8.10.2015 - Niina Uski -

Emo-tytäryhtiödirektiivin muutosten täytäntöönpano osinkoverotuksessa

Hallitus esittää, että yhteisöjen saamien osinkotulojen verotusta muutettaisiin perustuen Euroopan unionin ns. emo- ja tytäryhtiödirektiivin muutokseen. Direktiivin muutoksella verovapauden soveltamisalaa on kavennettu, mikä tulee ottaa huomioon myös kansallisessa osinkoverosääntelyssä.

EU:n emo-tytäryhtiödirektiivi (2011/96/EU) velvoittaa jäsenvaltiot vapauttamaan verosta eri jäsenvaltiossa sijaitsevan tytäryhtiön emoyhtiölle jakamat voitot tai hyvittämään siitä ulkomailla kannettu vero. Näin siinäkin tapauksessa, että kyseistä voitonjakoa on käsitelty vähennyskelpoisena kuluna jäsenvaltiossa, johon tytäryhtiö on sijoittautunut. EU:ssa on kuitenkin todettu, että direktiiviin perustuvaa osinkojen laajaa verovapautta käytetään hyväksi erityisesti monikansallisten konsernien niin sanotuissa verotuksen hybridirahoitusjärjestelyissä. Tällaiset hybridilainajärjestelyt johtavat usein tahattomaan kaksinkertaiseen verottamatta jättämiseen, kun rajat ylittävän hybridilainan maksuja käsitellään verovähennyskelpoisena kuluna yhdessä jäsenvaltiossa ja verosta vapautettuna voitonjakona toisessa jäsenvaltiossa.

Emo-tytäryhtiödirektiivin muuttamisen tarkoituksena onkin tarkistaa direktiiviin sisältyvää väärinkäytösten vastaista sääntöä, jonka katsottiin olevan epäselvä ja sekaannusta mahdollisesti aiheuttava, sekä poistaa hybridijärjestelyjen helpoksi tekemä kaksinkertaisen verottamatta jäämisen ongelma EU:ssa. Kansallisesti direktiivin muutos on saatettava voimaan 31. päivänä joulukuuta 2015. Muutoksia sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2016 toimitettavassa verotuksessa.

Hallituksen esityksessä (HE 59/2015) ehdotetaan, että jatkossa yhteisön saama osinkotulo olisi veronalaista tuloa siltä osin kuin suoritus on verotuksessa vähennyskelpoinen osingon maksajalle. Rajoitusta sovellettaisiin riippumatta siitä, onko suorituksen maksaja tosiasiassa vähentänyt suorituksen verotuksessaan. Kansallisen lainsäädännön selkeyttämiseksi Suomen lainsäädäntöön ehdotetaan sisällytettäväksi myös direktiivin muutoksen mukainen yhteisöjen osinkoveroetujen väärinkäyttöä ehkäisevä säännös eli veronkiertosäännös. Säännöstä sovellettaisiin yhteisöjen verotuksessa järjestelyihin, jotka eivät ole aitoja ja joilla pyritään perusteettomasti hyödyntämään osinkotulon verovapautta koskevia säännöksiä. Säännöksen soveltamisedellytysten täyttyessä osinko olisi veronalainen.


7.10.2015 - Sanna Lundström -

Kilpailukielto työsuhteessa

Työntekijän siirtyminen yrityksen kilpailijalle tulee usein eteeni työoikeudellisena kysymyksenä.  Onko työnantaja täysin hampaaton, jos kilpailukieltosopimusta ei ole tehty?

Työsopimuslain mukaan työntekijä ei työsuhteen aikana saa tehdä toiselle sellaista työtä tai harjoittaa sellaista toimintaa, joka ilmeisesti vahingoittaa hänen työnantajaansa. Työntekijä ei myöskään saa työsuhteen kestäessä ryhtyä kilpailevan toiminnan valmistelemiseksi sellaisiin toimenpiteisiin, joista saattaisi olla vahinkoa työnantajalle. Rajoitus koskee kaikkea kilpailevaa toimintaa. Se kattaa kilpailevat työsopimukset, yrittäjätoiminnan ja myös ilman ansiotarkoitusta tehtävän työn.

Työntekijä, jonka ilmoittaa irtisanovansa työsuhteensa ja siirtyvänsä kilpailijan palvelukseen ei voi siis välittömästi aloittaa kilpailevan toiminnan valmistelua. Ei niin kauan kuin työsuhde virallisesti on voimassa, vaikka työskentelyvelvoitetta ei enää olisikaan. Usein juuri tämä on se asia, jota työntekijä ja hänen uusi työnantajansa eivät välttämättä ole huomioineet – työsuhteen ollessa voimassa ei työntekijä voi vielä tehdä edes valmistelevia toimia uuden työsuhteen hyväksi.  Tyypillinen selkeä virhe on soitella vanhan työnantajan asiakkaita läpi työsuhteen ollessa vielä voimassa. Työntekijälle saattaa syntyä toiminnasta myös korvausvelvollisuus työnantajaa kohtaan.  Huomionarvoista on kuitenkin, että työnantaja, joka ottaa työhön henkilön, jonka tietää olevan näiden rajoitusten alainen, vastaa työntekijän ohella aikaisemmalle työnantajalle aiheutuneesta vahingosta. Vahingonkorvausvastuu edellyttää, että uusi työnantaja tietää työntekijän estyneisyydestä.

Vaikka kilpailevan toiminnan harjoittaminen ei työsuhteen aikana olekaan siis mahdollista työsopimuslain perusteella, eikä siis edellytä minkäänlaisten kilpailukieltosopimusten voimassaoloa, ei työsopimuslaki suojaa lainkaan työsuhteen jälkeistä aikaa. Tämän vuoksi suosittelen lämpimästi asiakkailleni kilpailukielto-, ja salassapitosopimuksia niiden työntekijöiden kanssa, joilla on hallussaan kilpailukiellon kannalta merkityksellistä tietoa.  Kilpailukieltosopimuksen tekeminen on työsopimuslain mukaan mahdollista silloin, kun siihen on työsopimuslain mukainen erityisen painava syy. Tällöin kilpailukieltosopimuksella voidaan rajoittaa työntekijän oikeutta tehdä työsopimus työsuhteen päättymisen jälkeen sellaisen uuden työnantajan kanssa, joka harjoittaa kilpailevaa toimintaa entisen työnantajan kanssa. Samoin voidaan rajoittaa työntekijän oikeutta harjoittaa itse kilpailevaa toimintaa entisen työnantajan kanssa.


1.10.2015 - Jatta Kalliokoski -

Hovioikeuksien jatkokäsittelylupajärjestelmä laajenee lokakuussa

Hovioikeuksissa vuodesta 2011 käytössä ollut jatkokäsittelylupajärjestelmä laajenee. Kaikki riita- ja hakemusasiat sekä suuri osa rikosasioista tulee jatkokäsittelyluvan piiriin 1.10.2015 alkaen. Tasavallan presidentti vahvisti lainmuutokset 10.4.2015.

Oikeudenkäymiskaaren mukaan jatkokäsittelylupa tarvitaan, kun käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan muutosta valittamalla. Säännös ei siten koskisi kantelua, mutta muuten säännöksen soveltamisala on yleinen. Säännöstä sovelletaan käräjäoikeuden ratkaisuun kohdistuviin valituksiin riippumatta asian laadusta tai valituksen kohteesta. Säännöksen soveltamisalaan kuuluvat sekä rikos-, riita- että hakemusasiat.

Lokakuun alusta alkaen jatkokäsittelylupa tarvitaan kaikissa riita- ja hakemusasioissa. Rikosasioissa vastaaja, syyttäjä ja asianomistaja tarvitsevat lokakuun alusta alkaen jatkokäsittelyluvan, jos vastaaja on tuomittu enintään 8 kuukauden vankeusrangais-tukseen. Rangaistuksen ankaruutta arvioitaessa ei oteta huomioon vankeusrangaistuksen ohessa tuomittua sakkoa tai muuta rikosoikeudellista seuraamusta. 

Jatkokäsittelylupa on oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n mukaan myönnettävä, jos on aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta tai jos ratkaisun oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida lupaa myöntämättä, taikka jos asian jatkokäsittely on tärkeätä lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa. Lupa on myönnettävä myös, jos jatkokäsittelylle on muu painava syy. Yksin näytön arviointia varten lupaa ei myönnetä, ellei siihen ole perusteltua aihetta.

Jatkokäsittelylupajärjestelmä ei rajoita muutoksenhakuoikeutta ja kansalaisten oikeusturvaa. Jatkokäsittelylupajärjestelmä merkitsee, että kaikista käräjäoikeuden ratkaisuista voi valittaa edelleen hovioikeuteen ja hovioikeus tutkii kaikki valitukset. Uudistuksessa omaksutusta suhteellisuusperiaatteesta johtuu, että vähämerkitykselliset asiat käsitellään suppeasti ja hovioikeus ottaa täystutkintaan vain ne asiat, joille se on myöntänyt jatkokäsittelyluvan. Säätämällä lupakynnys matalaksi on pyritty varmistamaan, että kaikki valitusasiat, joissa jatkokäsittely on aiheellista, myös saavat jatkokäsittelyluvan

Muutoksen tavoitteena on toteuttaa oikeudenkäynnin painopisteen siirtämistä käräjäoikeuteen. Tarkoituksena on, että hovioikeus nykyistä selkeämmin toimisi käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta tarkastavana oikeusasteena, eikä käräjäoikeuden käsittelyn uusijana. Muutoksenhakuoikeuden tarkoituksena ei ole varmistaa, että asianosaisilla on mahdollisuus saada sama asia täysimittaisesti käsitellyksi kaksi kertaa tilanteessa, jossa käräjäoikeuden ratkaisu ei vastaa asianosaisen näkemystä. Asianosaisten edun mukaista on, että asia, jossa ei ole aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta, päättyy ilman, että vastausta pyydetään vastapuolelta. Tämä vähentää asianosaisten oikeudenkäyntikuluja ja nopeuttaa oikeudenkäynnin käsittelyä. 


28.9.2015 - Juhani Ekuri -

”Sellaisena kuin se on”

Käytettyä tavaraa koskevissa kauppakirjoissa näkee usein mainittavan, että kaupan kohteena oleva esine myydään ”sellaisena kuin se on” tai ”ilman takuuta”. Olen huomannut, että monesti kaupan osapuolet kuvittelevat tällaisen ehdon tarkoittavan sitä, ettei ostaja missään olosuhteissa voi vedota kaupan kohteessa mahdollisesti oleviin puutteisiin.

Juridisesti tavaran myyminen ”sellaisena kuin se on” tai ”ilman takuuta” ei kuitenkaan vapauta myyjää kauppaan liittyvästä virhevastuusta. Jälkimmäisen ilmaisun osalta asia on jo sanamuodon perusteella selvä, sillä takuu tarkoittaa ainoastaan poikkeusta siitä kauppalain pääsäännöstä, että tavaran virheellisyyden ajankohta määräytyy vaaran vastuun siirtymishetken mukaisesti. Näin ollen toteamus ”ilman takuuta” ei oikeastaan tarkoita mitään muuta kuin sitä, että myyjä ei nimenomaisesti anna mitään ylimääräistä lupausta kaupan kohteena olevan esineen kestävyydestä sen jälkeen, kun vaaranvastuu on siirtynyt ostajalle. Sen sijaan myyjä vastaa tavanomaisella tavalla siitä, mikäli kaupan kohteessa on virhe sillä hetkellä, kun vaaranvastuu siirtyy.

”Sellaisena kuin se on” -ehdon merkitys on sen sijaan määritelty suoraan kauppalaissa. Kauppalain 19 §:n mukaan ”jos tavara on myyty "sellaisena kuin se on" tai samankaltaista yleistä varaumaa käyttäen, siinä katsotaan kuitenkin olevan virhe, jos:

  1. tavara ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on ennen kaupantekoa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan;
  2. myyjä on ennen kaupantekoa laiminlyönyt antaa ostajalle tiedon sellaisesta tavaran ominaisuuksia tai käyttöä koskevasta olennaisesta seikasta, josta hänen täytyy olettaa tienneen ja josta ostaja perustellusti saattoi olettaa saavansa tiedon, ja laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan; tai
  3. tavara on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostajalla sen hinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen on ollut perusteltua aihetta edellyttää.”

Käytännössä edellä mainittu tarkoittaa sitä, että myyjä ei edes myydessään esineen ”sellaisena kuin se on”, saa antaa tavarasta paikkaansa pitämätöntä tietoa taikka salata esineen ominaisuuksiin liittyvää merkityksellistä negatiivista seikkaa. Lisäksi olennaisesti viallisen esineen myyminen kunnossa olevan esineen hinnalla antaa ostajalle aiheen vedota esineen virheeseen.

Turun hovioikeus antoi vastikään ratkaisun (THO:2015:3, ei lainvoimaa), jossa se otti kantaa mainitun kauppalain 19 §:n ja ”sellaisena kuin se on” -ehdon tulkintaan. Tapauksessa oli kysymys siitä, että yhtiö B oli ostanut käytetyn kuorma-autoon kiinnitettävän nosturin nettikaupasta ulkomailta "sellaisena kuin se on" -ehdolla ja myynyt sen samalla ehdolla edelleen yhtiö A:lle.

Hovioikeus katsoi, että sanotusta ehdosta huolimatta nosturin oli tullut olla toimintakuntoinen, koska myyjä oli tiennyt, että ostaja oli hankkimassa sellaisenaan käyttökelpoista nosturia ja koska ei ollut ilmoittanut ostajalle, että laitteen toimintakuntoisuudesta ei ollut varmuutta. Hovioikeuden mukaan myyjä ei myöskään voinut välttyä virhevastuusta vetoamalla siihen, että se oli itsekin ostanut nosturin "sellaisena kuin se on" -ehdolla ja vain myydäkseen sen sellaisenaan edelleen tarkastamatta sen toimintakuntoisuutta. Virhevastuun edellytyksenä ei näin ollen ollut edes se, oliko myyjä nimenomaisesti tietoinen nosturin toimintakelvottomuudesta, vaan riitti, että myyjä ei ollut varmistautunut asiasta eikä tästä huolimatta myöskään maininnut ostajalle, että toimintakunnosta ei ollut varmuutta.

Miten myyjä sitten voi toimia tilanteessa, jossa se haluaa välttää virhevastuun. Selvää on, että vanhaa kunnon ”sellaisena kuin se on” -ehtoa ei edelleenkään kannata heittää romukoppaan. Sen sijaan ”sellaisena kuin se on” -ehdon lisäksi kehottaisin myyjää kirjoittamaan auki ne yksilöidyt viat, jotka myyjä tietää kaupan kohteessa olevan ja lisäksi ottamaan kauppakirjaan nimenomaisen maininnan, mikäli myyjä ei ole tietoinen kaupan kohteen toimintakuntoisuudesta tai soveltumisesta tiettyyn tarkoitukseen. Kaiken lisäksi myyjä voi vielä kirjata kauppakirjaan, että myyjä ei ole missään vastuussa mistään puutteesta tai viasta, joka kaupan kohteessa mahdollisesti ilmenee. Virhevastuulta voi siis välttyä ainoastaan pelaamalla avoimin kortein.


25.9.2015 - Panu Vasama -

Tavaramerkeistä viimeaikaisen oikeuskäytännön valossa 

Tavaramerkki on yksi immateriaalisen yritysomaisuuden suojakeinoista, joka erottaa yritysten tuottamat palvelut ja tavarat toisistaan. Tavaramerkki voi olla lähes mitä vaan aineetonta yrityksen tuotteen tai palveluun tunnistamiseen liittyvää omaisuutta: sanat, logot, äänet, mainoslauseet, tavaran muoto ja niin edelleen. Rekisteröimällä tavaramerkin yritys luo yksinoikeuden käyttää merkkiä eli suojelee brändiään, parantaa asemiaan kilpailijoihinsa nähden sekä luo itselleen oikeuksia, joilla mahdolliset väärennökset ja väärinkäytökset voidaan ehkäistä. Tavaramerkin rekisteröimistä voidaan pitää siis erittäin suotavana. Tavaramerkin luonteeseen kuuluu kuitenkin merkin erottamiskyky eli merkin tietyntasoinen omaperäisyys ja yksilöllisyys. Aivan kaikkea ei voi siis tavaramerkiksikään rekisteröidä.  Esimerkkeinä voidaan mainita geneeriset ilmaisut, kuten auto auton tavaramerkkinä, tai muut yleisesti vapaasti käytettäväksi tarkoitetut sanat ja mallit, kuten kolmio tai seitsemän uutiset.

Viimeaikaisessa Euroopan unionin yleisen tuomioistuimen tuomiossa asianumerolla T-710/13 otettiin kantaa juuri siihen kysymykseen, minkälaista merkkiä voidaan pitää edellytyksiltään rekisteröitävänä. Saksan kielessä on sana ”Tafel”, jonka merkityksestä päästin taistelemaan aina unionin yleiseen tuomioistuimeen asti. Sanan tarkoitus on hyvin moniulotteinen ja se tarkoittaa suoraan käännettynä pöytää tai taulua. Unionin tuomioistuimessa sanan merkityksestä esitettiin myös sellaisia näkemyksiä kuin ruokaa täynnä oleva juhlapöytä, astioiden poisvieminen pöydästä, ruoan tarjoaminen vähävaraisille sekä näihin toimenpiteisiin liittyvät palvelut. Koska kyseessä on näinkin monimerkityksellinen sana, niin Saksasta löytyi tietysti tavaramerkkiriidan osapuoliksi rekisteröintiviranomaisen ohella kaksi yritystä, joiden molempien nimessä sana ”Tafel” esiintyi, mutta joista toinen oli rekisteröinyt sanan tavaramerkikseen. Edelleen unionin tuomioistuimessa osapuolet olivat vahvasti eri mieltä siitä, mikä sanan merkitys oli ja oliko lopputulema se, että rekisteröityä merkkiä voitiin pitää tarpeeksi erottuvana eikä geneerisenä. Tavaramerkin rekisteröinyt Tafel sai kun saikin pitää yksinoikeutensa tavaramerkkiin.

Rekisteröinti on siis ensisijainen toimi, jolla saadaan suojattua yrityksen brändin kannalta tärkeä leima tuotteille tai palveluille. Haettaessa rekisteröintiä ei välttämättä tarvitse vielä pohtia kaikkia mahdollisia teoreettisia kysymyksiä siihen liittyen, mitä kaikkea sana tai muu merkki voi merkitä ja onko se sen johdosta rekisteröitävissä vai ei. Rekisteriviranomainen ottaa ensiasteena kantaa rekisteröintikelpoisuuteen ja muut tahot voivat esittää rekisteröinnin kuulutusaikana väitteitä merkkiin liittyen. Huomion arvoista on myös se, että suojaa tavaramerkille voi hakea suojan tarpeesta riippuen niin kansallisessa, Euroopan unionin tai kansainvälisessä viitekehyksessä. Tafel-tapaus toimii esimerkkinä siitä, minkälaisia ongelmatilanteita tavaramerkkeihin voi juridisesti liittyä. Tavaramerkin rekisteröintiä koskevissa kysymyksissä ja mahdollisissa riitatilanteissa auttaa tarvittaessa juridiikan ammattilaisena asianajaja.

Euroopan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion oikeudellisen arvioinnin ja tapahtumien kulun voit lukea tarkemmin tuomiosta täältä.


23.9.2015 - Kimmo Kajander -
Tagit: IT-oikeus

IT-oikeus nörtin silmin

Olen, tai ainakin olen joskus ollut IT-nörtti. Olen opiskellut juridiikan lisäksi aikoinaan isolla sykkeellä yliopistossa mm. tietojärjestelmätiedettä ja tietojenkäsittelytiedettä, ja osan työuraani olenkin elättänyt perheeni IT-asioiden parissa. Ensin kesätöissä ohjelmoijana, sitten järjestelmien hankinnoissa vaatimusmäärittelyn, järjestelmätoimittajien ja palveluiden hallinnan parissa. Voittopuolisesti IT-urani on kuitenkin kulunut nimenomaan eri rooleissa hankintojen kaupallisessa rajapinnassa. Kilpailutukset, sopimusneuvottelut ja sopimuskommentoinnit, useimmiten kansainvälisessä kentässä, sekä myös laajojen kansainvälisten ulkoistussuhteiden operatiivinen toimeenpano kuuluivat arkipäivääni monen vuoden ajan. Käytännössä kaupallinen toiminta ja juridiikka ovat siis allekirjoittaneen kohdalla vieneet voiton teknisistä IT-asioista kiinnostavuudessaan jo yli vuosikymmenen sitten. Silti, mies voi lähteä IT:stä, mutta IT ei koskaan lähde miehestä. Sanovat.

Yllättävää kyllä, vasta nyt asianajotoimistossa työskenneltyäni olen törmännyt mystiseen uuteen oikeudenalaan: IT-oikeus. Ei niin, että IT-oikeuden alaan kuuluvat asiat olisivat mielestäni mystisiä, päinvastoin, vaan enemmänkin ainoastaan IT-oikeuden käsite itsenäisenä oikeudenalana tuotti aluksi harmaita hiuksia. Mitä ihmettä on IT-oikeus? Onko se kenties asianajotoimintaa, jota hoidetaan tietokoneilla, tai viittaako se esim. automatisoituun tuomioistuinkäsittelyyn summaarisissa asioissa? Kuten nyttemmin olen antanut itselleni kertoa, IT-oikeus ei tietenkään tarkoita kumpaakaan. IT-oikeus ymmärretään jo pelkästään Googlailun perusteella Suomessa kuitenkin jossain määrin heterogeenisesti, koska eri asianajotoimistot ja asianajajat tuntuvat yhdistävän termiin eri asioita. Yhtä mieltä kaikki tuntuvat olevan kuitenkin siitä, että IT-oikeus sisältää ainakin IT-asioihin liittyvän sopimusoikeuden ja immateriaalioikeuden. Jotkut laajentavat määritelmää siten, että siihen sisältyvät myös yksityisyyden suoja, työoikeus, internet-liiketoiminta ja moni muu ala, kunhan toiminta edes jotenkin liittyy IT-asioihin.

Mikä sitten on IT-asia? IT tulee sanaparista InformaatioTeknologia. Käsite on varsinkin nykyisessä esineiden internet (internet of things) -ajassa äärimmäisen laaja. Joku viisas sanoi joskus, että IT-järjestelmät ovat usein kuin reikäleivän reikä. Ne itsessään eivät tee mitään, ellei ympärillä ole jotakin minkä toimintaan ne vaikuttavat tuomalla toiminnallista tai muuta lisäarvoa. Tämä määritelmä pitänee muuten paikkansa myös asianajajan työn kohdalla. Tietojärjestelmäksi tai sen osaksi voidaan oikeastaan laskea mitä tahansa autoilijalle ajoluvan myöntävästä liikennevalotolpasta aina tuhansien yhteen liitettyjen tietokoneiden kolossaalisen laskentatehon omaaviin botti-verkkoihin. Periaatteessa kai perinteinen paperikirjekin on yksinkertaista informaation välittämiseen luotua ikivanhaa teknologiaa. Saivartelut sikseen, kaikkihan tiedämme, että IT viittaa sähköllä toimiviin transistoreja sisäänsä kätkeviin laitteisiin ja niiden yhteen liittämiseksi rakennettuihin tietoverkkoihin ja tietenkin näitä molempia hyödyntäviin ohjelmistoihin. Karrikoidun esimerkin tarkoitus on kuitenkin herättää ajattelemaan, että IT ei ehkä olekaan lainkaan yksiselitteinen asia, eikä näin ollen IT-oikeuskaan sitä olisi.

En halua luoda omaa määritelmääni IT-oikeudelle, koska entisenä IT-ihmisenä ja nykyisenä asianajotoimiston lakimiehenä katson asiaa ehkä hieman eri suunnasta kuin moni muu. Siis ehkä. Minusta IT-oikeuden pitäisi olla sitä, mitä sen missäkin tilanteessa tarvitaan olevan. Vasta ymmärtämällä mitä kyseessä olevassa IT-asiassa ollaan tekemässä, voi edes teoriassa olla mahdollista hahmottaa mitä oikeudenaloja asiaan liittyy. Joskus potentiaalisia oikeudellisesti hallittavissa olevia ulottuvuuksia on aika paljon enemmän, kuin mitä voisi ensisilmäyksellä johonkin IT-hankkeeseen tutustuessaan kuvitellakaan. Ja toisaalta, joskus sopimus on vain sopimus, ja immateriaalioikeus on vain immateriaalioikeus, IT:llä tai ilman. Siispä, ensi kerralla kun tapaat IT-oikeuden asiantuntijan, kysy huviksesi häneltä mitä hänen mielestään tarkoittavat IT ja IT-oikeus!


21.9.2015 - Niina Uski -

Velkojen perintää EU-maiden välillä helpotetaan

Kun markkinat, yritykset ja ylipäänsä kaikki toiminta kansainvälistyy, nousee esille usein myös velkojen perintä toisen valtion oikeudenkäyttöalueelta. Ongelmia tuottavat erityisesti eri maiden sääntelykenttien eroavaisuudet sekä tietysti kieli- ja kulttuurierot. Mitä tehdä, kun ulkomaalainen sopimuskumppani ei yhtäkkiä maksakaan?

Asiaan on kiinnitetty huomiota ainakin Euroopan unionin alueella. Vuonna 2011 oikeusasioiden, perusoikeuksien ja kansalaisuusasioiden komissaarina toiminut Viviane Reding totesi haluavansa, ”että velkojen perintä toisesta jäsenvaltiosta on yhtä helppoa kuin velkojen perintä omassa maassa”. Heinäkuussa 2011 annettu säädösehdotus, jonka tarkoituksena oli helpottaa rajat ylittävien vaateiden perintää ja lisätä velkojien varmuutta velkojen maksusta, johti asetuksen antamiseen asiasta 15. toukokuuta 2014. Kyseinen Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston asetus N:o 655/2014 eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön ottamisesta rajat ylittävää velkojen perintää varten siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa astuu voimaan alkuvuodesta 2017.

Tilivarojen turvaamismenettelyä koskevan EU-asetuksen johdanto-osassa kerrotaan, että kaikissa jäsenvaltioissa on otettu käyttöön kansallisia menettelyjä tilivarojen turvaamismääräysten kaltaisia turvaamistoimenpiteitä varten. Tällaisten toimenpiteiden myöntämisen edellytykset ja niiden täytäntöönpanon tehokkuus kuitenkin vaihtelevat huomattavasti valtiosta toiseen. Tästä syystä onkin syytä luoda velvoittava ja sellaisenaan sovellettava unionin säädös, jonka avulla pankkitileillä olevat varat voidaan rajat ylittävissä tapauksissa turvata tehokkaasti ja nopeasti.

Asetuksella siis perustetaan eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräyksen muotoinen turvaamistoimenpide, jota velkoja voi hakea tuomioistuimelta. Turvaamismääräystä velkoja voi hakea joko ennen kuin hän panee vireille pääasiakanteen velallista vastaan tai milloin tahansa pääasiakanteen käsittelyn aikana taikka saatuaan sellaisen tuomion, tuomioistuimessa tehdyn sovinnon tai virallisen asiakirjan, jossa velallista vaaditaan maksamaan velkojan vaatimus. Turvaamistoimenpiteellä velallista estetään siirtämästä tai nostamasta varoja jäsenvaltiossa sijaitsevalta pankkitililtä. Edellytyksenä on, että ilman tällaista toimenpidettä on olemassa vaara, että velkojan velalliseen kohdistuvan vaatimuksen myöhempi täytäntöönpano estyisi tai olennaisesti vaikeutuisi.

Menettelyn tarkoitus olisi olla velkojalle ylimääräinen ja vapaaehtoinen keino periä velkansa toisesta jäsenvaltiosta. Asetuksella luodun menettelyn lisäksi siis tarjolla olisivat yhä kansalliset menettelykeinot velan perimiseksi. Asetuksen soveltamisala kattaa kaikki siviili- ja kauppaoikeudelliset asiat lukuun ottamatta eräitä asetuksessa selkeästi määriteltyjä asioita. Huomioitava lisäksi on, että asetusta sovelletaan vain rajat ylittäviin perintätoimiin. Se ei vaikuta valtioiden sisällä tapahtuviin kansallisiin velan perintätoimiin.

Asetuksen näet kokonaisuudessaan tästä.


18.9.2015 - Anna Oksanen -

Hometalosta eroon kaupan purulla?

Korkein oikeus antoi 7.9.2015 ennakkopäätöksen (2015:58) tapauksessa, jossa oli kysymys kiinteistön kaupan purkamisesta kohteessa olleen salaisen virheen perusteella. Tapauksessa A oli vuonna 2011 tehdyllä kauppakirjalla ostanut kiinteistön, jolla sijaitsi vuonna 1955 rakennettu asuinrakennus. Rakennuksen alapohjassa ja pesutiloissa oli havaittu kaupan jälkeen kosteudesta aiheutuneita vaurioita, jotka oli korjattava ilman aiheetonta viivytystä. Virheiden korjauskustannukset olivat KKO:n mukaan suuruusluokaltaan merkittävät ja olennaisesti suuremmat verrattuna siihen, mitä A oli voinut kauppaa tehtäessä otaksua joutuvansa maksamaan rakennuksen korjauskuluina. Korjauskustannuksiin liittyi myös KKO:n mukaan suuria epävarmuustekijöitä ja kaiken kaikkiaan virhettä oli pidettävä niin olennaisena, että kauppa purettiin.

Useat nykyiset asiakkaani ottivat tapauksen julkistamisen jälkeen minuun yhteyttä ja vaativat hinnanalennusvaatimusten muuttamista kaupan purkuun. Uudet asiakkaat ottivat yhteyttä; nyt olisi vihdoin mahdollista päästä omasta hometalosta eroon, vaikka korjauskulut eivät ylitä 40 % kauppahinnasta. Tapauksen uutisoinnista saikin helposti sen käsityksen, että kynnys kaupan purkamiselle aiempaan nähden olisi huomattavasti alentunut. Näin ei kuitenkaan mielestäni ole.

Kaupan purkamisen edellytyksiä harkittaessa keskitytään harmittavan usein vain siihen, mitä virheen korjauskustannukset tulevat olemaan. Tähän liittyy myös se ikuinen ongelma, ettei korjauskuluja luonnollisesti voi ainakaan kovin tarkkaan tietää, ennen kuin kohde on tosiasiassa korjattu. Tavarantarkastajat ja muut asiantuntijat voivat toki esittää näkemyksensä tulevista korjauskuluista, jotka vastapuoli pääsee suhteellisen helposti kiistämään. Purun edellytyksiä harkittaessa on lähes säännönmukaisesti unohdettu, että virheen olennaisuutta harkittaessa huomioon pitäisi ottaa myös muita tekijöitä, kuin korjauskustannusten suuruus suhteessa kauppahintaan. Tätä todistaa osaltaan hovioikeuden tapauksessa antama tuomio, jonka mukaan purun edellytykset eivät täyttyneet, kun toteen näytetyt korjauskulut jäivät alle 40 % kauppahinnasta. Pitäisi muistaa, että olennaisuuteen vaikuttavat myös muut tekijät, kuten esimerkiksi se, voiko kohdetta käyttää aiottuun tarkoitukseen tai voiko virheen korjata kohtuullisessa ajassa. Kanta on omaksuttu aiemmin myös oikeuskirjallisuudessa.

Sanottua vasten on täysin johdonmukaista, että KKO:n ennakkopäätöksessä ratkaisevana pidettiin sitä, että virheet oli korjattava ilman aiheetonta viivytystä, jotta kiinteistöä voitaisiin käyttää asumistarkoitukseen ja rakennuksen vaurioitumisen jatkuminen estää. Lisäksi annettiin merkitystä luonnollisesti sille, että virheiden korjauskustannukset olivat suuruusluokaltaan merkittävät ja olennaisesti suuremmat verrattuna siihen, mitä ostaja oli voinut kauppaa tehtäessä otaksua joutuvansa rakennuksen kohtuullisina korjauskuluina maksamaan. KKO kiinnitti huomiota myös siihen, ettei asunnossa voinut asua ennen vaurioiden korjausta. Ennen kaikkea KKO muistutti lainsoveltajia siitä, että virheen olennaisuuteen voivat vaikuttaa myös korjauskustannuksiin liittyvät epävarmuustekijät. Kun kaikki tämä huomioitiin yhdessä, ei merkitystä ollut sillä, että arvioidut korjauskustannukset olivat vain noin 29 % kauppahinnasta.

Käytännössä KKO:n antama ennakkopäätös ei vaikuttanut työhöni tai siihen minkälaisia neuvoja annan asiakkaille kaupan purun ja hinnanalennuksen suhteen. Sen sijaan ennakkopäätös antoi minulle lisää itsevarmuutta tapauksiin, joissa korjauskulut jäävät alle maagisen 40 %. Sitä kun ei ole koskaan missään pykälässä sanottu, että korjauskulut pitäisivät niin paljon olla. 


16.9.2015 - Kimmo Kajander -

Solmittaisiinko aiesopimus pääsopimukseen johtavan esisopimuksen tekemisestä?

Sopimusoikeudellisessa systematiikassa aiesopimus, esisopimus ja pääsopimus menevät joskus sekaisin. Pääsopimuksen merkitys lienee kaikessa sitovuudessaan kaikille tuttu, mutta esisopimuksen ja aiesopimuksen ero saattaa olla hämärän peitossa. Tilannetta ei lainkaan helpota se, että periaatteessa samassa asiakirjassa on mahdollista solmia kaikki kolme sopimusta. Rajanveto pääsääntöisesti sitomattoman aiesopimuksen ja toisaalta sitovan esisopimuksen välillä ei siis ole aina ongelmaton. Esisopimus on juridiselta merkitykseltään selvästi lähempänä pääsopimusta. Esisopimus on ehdollisenakin sitova tahdonilmaus siinä missä pääsopimuskin, mutta entäpä aiesopimus?

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. LOI, MOU, Heads of Terms, Letter of Intent, Memorandum of Understanding, Term Sheet, Letter of Comfort, Heads of Agreement, Aiesopimus ja monta muuta. Varsinkin kansainvälisessä kentässä aiesopimusten nimikäytäntö on kirjavaa, ja osaa näistä termeistä saatetaankin käyttää myös esisopimuksen otsikkona. Toisaalta ainakin jonkinlainen aiesopimus voinee syntyä myös jopa konkludenttisesti pelkästään osallistumalla itse neuvotteluihin tai vastaamalla tarkasti määriteltyyn ja vastajaa velvoittavia sääntöjä sisältävään tarjouspyyntöön.

Mistä aiesopimuksessa oikeastaan on kysymys:

1# Aiesopimus on  ilmoitus jonkinlaisten neuvottelujen aloittamisesta.

2# Aiesopimus on pääsopimus neuvottelujen kulusta. Aiesopimus solmitaan, jotta neuvottelun kaikille osapuolille olisi selvää, miten esim. salassapito, kustannusvastuu ja muut neuvottelujen kulun kannalta oleelliset seikat on järjestetty.

3# Aiesopimuksella saatetaan pyrkiä myös vahvistamaan neuvotteluasemia esimerkiksi sopimalla väliaikaisesta neuvottelukiellosta muiden kanssa tai vain antamalla signaali vakavasta kiinnostuksesta pääsopimuksen solmimiseen.

4# Aiesopimus ei pääsääntöisesti velvoita osapuoliaan sitoutumaan neuvottelun kohteena olevaan pääsopimukseen

Mutta muista myös, että:

5# Aiesopimus on sitova sopimus oman sisältönsä osalta. Vaikka velvollisuutta pääsopimuksen tekemiseen ei syntyisikään, saattaa esimerkiksi aiesopimuksessa salassapitovelvoitteen loukkauksesta syntyä huomattavakin vahingonkorvausvelvollisuus.

6# Aiesopimuksen otsikolla ei ole sitovaa merkitystä.  On pääsääntöisesti oikeudellisesti yhdentekevää onko sopimus otsikoitu aiesopimukseksi vai joksikin muuksi, jos sen sisällöstä selvästi ilmenee jonkinlaisen vastuun syntyminen. Muun muassa Suomen Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön mukaan on mahdollista, että aiesopimukseksi otsikoitu asiakirja onkin joiltakin osiltaan sitova esisopimus. Aiesopimus, jossa tosiasiallisesti sovitaan antiikkiauton ostamisesta, on tietenkin normaali pääsopimus antiikkiauton ostamisesta.

7# Aiesopimukseksi otsikoitu asiakirja saattaa sisältää määräyksiä myös muista asioista. Voimme allekirjoittaa aiesopimukseksi otsikoidun asiakirjan, jossa ensinnäkin sovimme ostavamme käytetyn antiikkiauton, toiseksi, sovimme ostavamme toisen vastaavan arvoauton jos sellainen vielä ilmestyy markkinoille saman myyjän toimesta, ja kolmanneksi sovimme aikomuksestamme neuvotella antiikkiautojen jakeluverkoston perustamisesta. Aikomus jakeluverkoston perustamisesta ei ole sitova lupaus, mutta lupaukset autojen ostamisesta tietenkin ovat.

8# Aiesopimus voi sisältää myös määräyksiä siitä, minkälainen mahdollisesti solmittava sopimus tulee olemaan. Voidaan rajata neuvottelujen kohde (esim. antiikkiautot) ja neuvottelujen tarkoitus (esim. antiikkiautojen jakeluverkoston synnyttäminen), mutta voidaan indikoida myös aiottuja kauppamääriä (esim. 1000 autoa vuodessa) tai hintatasoa (esim.  10 % katetavoite). Sen erottaminen ei ole aina helppoa, milloin määritykset ovat vain spekulatiivisia heittoja ja milloin neuvottelujen kulusta riippumattomia sitovia lupauksia.

9# Aiesopimuksen merkityksestä saattaa vallita osapuolten välillä eriävä käsitys. Aiesopimusta tehtäessä on syytä varmistua siitä, että vastapuoli ymmärtää allekirjoituksen merkityksen samalla tavalla. Toinen osapuoli voi pitää itsestään selvänä, että sopimus tulee aiesopimuksen myötä väkisikin syntymään, jolloin kyse olisi enemmänkin esisopimuksesta, kun taas toinen osapuoli saattaa kokea vain alustavaa ja vähäistä kiinnostusta esimerkin mukaisten antiikkiautomarkkinoiden suhteen.

Jää lopulta sopimuskumppaneiden harkinnan varaan missä tilanteessa ja miksi aiesopimus kannattaa solmia. Eri aloilla ja eri kokoisissa hankkeissa tarve aiesopimukselle vaihtelee huomattavastikin. Joka tapauksessa, olitpa solmimassa aie- esi- tai pääsopimusta, muista lukea myös kaikki niin sanotusti pienellä painettu teksti. Epäselvässä tilanteessa on luonnollisesti viisaampaa kysyä kuin katua. 


14.9.2015 - Krista Siro -

Politiikkaa lakikirja kädessä, kiitos!

Hallitus on viime aikoina joutunut kovan paineen alle, kun maahan virtaa turvapaikanhakijoita ja Suomen kansa vaatii, että tulijoiden sosiaaliturvaa rajoitettaisiin. Hallitus on ryhtynyt toimiin ja ilmaissut, että "selvitetään pikaisesti, voidaanko sosiaaliturvajärjestelmät muuttaa siten, että myönteisen oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat eivät kuulu asumisperusteisen sosiaaliturvajärjestelmän piiriin, vaan heillä on oma kotouttamisjärjestelmänsä" ja että erillisessä järjestelmässä "tukien tasot ovat lähtökohtaisesti alhaisempia kuin nykyisessä asumisperusteisessa järjestelmässä."

Ottamatta kantaa mitenkään siihen, mikä on oikein ja mikä väärin, hallituksen suunnitelma voi herkästi kuulostaa lupaavalta. Mutta hetkinen. Ei sittenkään. Suunnitelma on lainvastainen. Hallituksen suunnitelma on ristiriidassa sekä Suomen kansainvälisoikeudellisten velvoitteiden että Suomen perustuslain kanssa.

Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ja julkisoikeuden apulaisprofessori Juha Lavapuro kirjoittavat perustuslakiblogissaan, että suunnitelma, jonka mukaan oleskeluluvan saaneiden koko sosiaaliturvajärjestelmä olisi erilainen ja tasoltaan matalampi kuin muiden ihmisten sosiaaliturvajärjestelmä, on räikeästi lainvastainen. Ministerien olisi syytä vilkaista esimerkiksi perustuslain 19 §:n ja 6 §:n säännöksiä.

Perustuslain 19 §:ssä taataan jokaisen oikeus välttämättömään perustoimeentuloon ja huolenpitoon. Jokaisella on oikeus perustoimeentuloturvaan ja julkisella vallalla on velvollisuus turvata jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Perustuslain 6 §:ssä puolestaan korostetaan, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä ja ettei ketään saa ilman hyväksyttävää syytä asettaa eri asemaan muun muassa "alkuperän" ja "uskonnon" tai minkään muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Hallituksella on velvollisuus osoittaa perustuslain kannalta hyväksyttävät perusteet ehdotukselleen. On mielenkiintoista nähdä, mikä on hallituksen mukaan perustuslain sallima hyväksyttävä syy luoda huonompi sosiaaliturvajärjestelmä oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille, jotka oleskelevat Suomessa yhtä laillisesti kuin muutkin Suomessa asuvat ulkomaalaiset?

Julkisen vallan on perustuslain 22 §:n mukaan turvattava perusoikeudet ja ihmisoikeudet. Edellä mainittu hallituksen julkistama suunnitelma saa juristin hämilleen. Eikö hallitus ole tämän kaltaista linjausta tehdessään tutustunut paksun, vihreän ja Suomen vaakunalla varustetun kirjan sisältöön? Politiikassa pitäisi noudattaa lakia, kuten myös arkipäivän liikejuridiikassa. Ensin tulee aina selvittää suunnitellun toimen lainmukaisuus ja sitä koskevat pakottavat pykälät.


10.9.2015 - Jatta Kalliokoski -

Työsuhteen päättämiselle ei ollut asiallisia ja painavia perusteita

Helsingin hovioikeus on 6.5.2015 antamassaan ratkaisussa katsonut, ettei työnantaja B ry:llä ollut lainmukaisia perusteita A:n työsuhteen päättämiseen.

Työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 3 momentin mukaan työntekijää, joka on laiminlyönyt työsuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, ei kuitenkaan saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä. Työsuhde voidaan tämän jälkeen päättää jos työntekijä varoituksen antamisen jälkeen syyllistyy vastaavaan toimintaan uudelleen.

A:n saaman varoituksen perusteena olivat tapahtumat, joilla A oli osoittanut toistuvaa ja ilmeistä piittaamattomuutta B ry:n antamia ohjeita sekä laista ja työsopimuksesta johtuvaa lojaliteettivelvoitetta kohtaan.

B ry on vedonnut irtisanomisperusteina muun muassa siihen, että A on osallistunut puhujana liiton D tilaisuuteen sairauslomansa aikana ilman esimiehensä etukäteistä hyväksyntää sairauslomalla työskentelyyn. B ry on lisäksi vedonnut irtisanomisperusteena siihen, että A on ilmoittautunut E:n vaikuttajien risteilylle ilman esimiehensä hyväksyntää sekä vaarantanut B ry:n maineen ilmoittamalla liitolle E, ettei hän ole voinut osallistua E:n vaikuttajien risteilyyn, koska B ry:n ylin johto suhtautui liittoon E negatiivisesti. B ry:n mukaan A on toiminnallaan siten rikkonut häneen kohdistuneen erityisen luotettavuuden vaatimuksen, koska A toimii aktiivisesti ja näkyvästi B ry:n yhteistyökumppaneiden kanssa.

Hovioikeus katsoo, että D tilaisuuteen ja E:n vaikuttajien risteilyyn liittyviä tapauksia on pidettävä luonteeltaan samantyyppisinä syinä kuin varoituksessa mainittuja.

Hovioikeus katsoo kuitenkin asiassa jääneen näyttämättä, että A:n osallistuminen liiton D tilaisuuteen sairaslomansa aikana olisi ollut vastoin B ry:n ohjeita ja määräyksiä. Hovioikeus katsoo lisäksi käräjäoikeuden tuomion perusteiden mukaisesti asiassa jääneen näyttämättä, että A olisi ilmoittautunut E:n vaikuttajien risteilylle ilman esimiehensä hyväksyntää tai että A olisi toiminnallaan vaarantanut B ry:n maineen.

Hovioikeus katsoo, että B ry:llä ei ole ollut A:n irtisanoessaan työsopimuslain 7 luvun 1 §:ssä ja 2 §:n 1 momentissa tarkoitettuja asiallisia ja painavia perusteita työsuhteen päättämiseen.

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden ratkaisut pääset lukemaan täältä.


10.9.2015 - Mikko Jalkanen -

Esineiden internet ja yksi juridiikan näkökulma

Internet of Things (IoT) on käsitteen ja ilmiön tasolla tehnyt tuloaan yritysten liiketoimintaan ja ihmisten ajatusmaailmaan jo jonkin aikaa. Yleensä terminä esiintyy joko teollinen internet tai esineiden internet riippuen lähinnä siitä, onko kyse yritysten välisestä tai teollisuudessa tapahtuvasta toiminnasta vaiko hieman arkisemmasta, tavallisten kuluttajalaitteiden ”älylaitteistumisesta”. Kyse ei kuitenkaan ole täysin uudesta ilmiöstä, sillä loppujen lopuksi puhutaan vain internetin käyttömahdollisuuksien laajenemisesta perinteisiä käyttöalustoja ja -tapoja laajemmalle.

Esineiden internetin esiinmarssi on tuonut mukanaan lukuisia kaupallisia mahdollisuuksia ja siltä odotetaan paljon varsinkin teollisuudessa eli teollisen internetin käsitteen puolella, jossa asiaan vihkiytyneiden yritysten sopimuskäytännöt ovat jo muotoutuneet tilanteeseen. Mutta kuten aina ennenkin, kykenee lainsäädäntö mukautumaan muutosvaatimuksiin vasta jälkikäteen, kun ilmiön mahdollisuudet ja rajoitteet on riittävällä tavalla tunnistettu. Kasvuyritysten ja innovaatioiden aikakaudella liiketoimintaympäristön muutos saattaakin esineiden internetin kohdalla olla niin ripeää, että perinteinen juridiikan säädösympäristö ei yksinkertaisesti jousta tilanteen edellyttämällä tavalla. Markkinoiden globaalisuus ei myöskään ole omiaan vauhdittamaan lainsäädännön kehitystä.

Tyypillisessä teollisen internetin sovelluksessa on yksinkertaistettuna kyse siitä, että jonkun laitteen, järjestelmän tai sovelluksen toimintaan liittyvää tietoa kerätään, käsitellään tai analysoidaan internetin välityksellä siten, että kohteen toimintaa ja valvontaa saadaan tavalla tai toisella tehokkaammaksi tai kerätty tieto auttaa kehittäjää tai käyttäjää parantamaan toimintaansa. Tällaisessa toiminnassa syntyy valtava määrä eri lähteistä peräisin olevaa tietomassaa, josta käytetään termiä big data. Tieto voi koskea jonkin laitteen toimintaa tehtaan tuotantolinjassa tai arkisemmin sitä, että jääkaappisi toimittaa mobiilisovellukseesi tiedon rasvattoman maidon akuutista loppumisesta. Yksi keskeisimmistä asianajajaa askarruttavista juridisista kysymyksistä onkin se, miten tällaista tietoa kohdellaan oikeudellisesta näkökulmasta.

Teollisessa toiminnassa syntyneeseen big dataan voi liittyä esimerkiksi kiistaa aineettomien oikeuksien omistuksesta tai käyttöoikeudesta, koska syntyneen tiedon omistusoikeus ei ole välttämättä selvää. Kun yhden osapuolen laite käsittelee toisen osapuolen toiminnasta syntyvää tietoa, on tätä tietoa koskeva ns. sopimukseton tilanne hankala, jos tieto osoittautuukin jälkikäteen arvokkaaksi tai synnyttää vastuita. Jos taas kyse on yksityishenkilön toiminnasta kerätystä tiedosta, kuten esimerkiksi älypuhelimen tai muun laitteen avulla toimivan urheilusuoritusta mittaavan sovelluksen keräämästä tiedosta tai henkilön sijaintia koskevasta tiedosta, joudutaan tietoa usein käsittelemään henkilötietona.  Henkilötietojen käsitteleminen taas tuo mukanaan yllättäviä vastuita ja velvoitteita.

Teollisen internetin maailmassa toimittaessa yrityksen on erityisen tärkeä ymmärtää kaikki big datan ulottuvuudet omien oikeuksien ja velvollisuuksiensa kannalta. Kuluttajiin kohdistuvassa esineiden internetiä hyödyntävässä bisneksessä taas korostuu usein paradoksi tietojen jakamisen ja yksityisyyden välillä. Vaikka ihmiset tuntuvat jakavan tietoja itsestään internetissä erilaisten sovellusten avulla entistä avoimemmin, on henkilötiedoksi luokiteltavan ja vastuullista käsittelyä edellyttävän big datan määrä suuressa kasvussa. Yksityishenkilöiden suhtautuminen yksityisyyttään koskevaan tietoon vaihtelee suuresti ja on hyvä muistaa, että yritykselle voi syntyä huomaamatta henkilötietorekisteri.

Teollisen internetin ilmiöt eivät ole vielä yltäneet lainsäädäntöön saakka eikä niitä koskevia riitoja ole juurikaan ratkottu ainakaan yleisissä tuomioistuimissa. Varmaa kuitenkin on, että tiedon määrän – ja ehkä myös arvon – lisääntyessä törmätään yhä useammin ristiriitaisiin tilanteisiin. Yhdelle arvokas tieto on usein toiselle täysin arvoton, mutta se voi silti olla toisen omaa.


9.9.2015 - Sanna Lundström -

Hallitus kaavailee muutoksia työlainsäädäntöön

Hallitus listasi eilen 8.9.2015 niitä keinoja, joilla se uskoo Suomen kilpailukykyä parannettavan.  Hallitus aikoo esimerkiksi lyhentää vuosilomia, puolittaa ylityökorvauksia, pienentää sunnuntailisiä ja muuttaa ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomaksi. Uudistukset aiotaan uutistietojen perusteella toteuttaa pakottavalla lainsäädännöllä.

Uutisvirtaa eilen sosiaalisessa mediassa seuratessani täyttyi se nopeasti kommenteista, joissa suoraan epäiltiin menettelyn olevan perustuslain vastaista. Aamun lehdissä asiaan ovatkin jo ottaneet kantaa mm. työoikeuden professori Seppo Koskinen, joka toteaa, että uudella lainsäädännöllä rajoitettaisiin uusien työehtosopimusten tekemistä. Hän arvioi, että käytännössä uudistus tulisi tarkoittamaan työnantajan ja työntekijän välisen sopimisvapauden kaventamista. Koskinen jatkaa, että perustuslaki ei kuitenkaan hänen käsityksensä mukaan tätä estä.

Yleisradion haastattelussa Helsingin yliopiston työoikeuden emeritusprofessori Kari-Pekka Tiitinen toteaa, että palkat ovat aina olleet työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välinen sopimuskysymys. Sitä on Tiitisen mukaan rajoitettu aiemmin vain hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa – esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) kertoo aamun Iltasanomien verkkoversiossa perustuslakivaliokunnan ottavan kantaa hallituksen uudistusten perustuslain mukaisuuteen.  Lapintien mukaan esimerkiksi perustuslain kohta omaisuuden suojasta tulisi ottaa tarkasteluun.

Nykyinen työlainsäädäntömme perustuu monilta osin työntekijän suojeluun. Laki määrää minimitason ja sopimalla sitä minimiä voidaan parantaa. Nyt esitetään, että tietyistä asioista ei työehtosopimuksella voitaisikaan enää poiketa edes työntekijän eduksi. Työlainsäädännön ajattelu kääntyisi siis toisenlaiseksi. Työntekijän suojelun lisäksi laki lähtisi nyt voimakkaasti suojaamaan työnantajaa.

Kiinnostuneena jään odottamaan esitysten tarkempaa sisältöä ja perusteluja. Esitykset saanevat aikaan myös vilkasta työoikeudellista keskustelua – hyvä niin.


8.9.2015 - Jarkko Ruohola -

Asianajajayhteistyötä Pohjolassa

Pohjoismaiden ja Baltian maiden asianajajaliittojen johto tapaa säännöllisesti. Suomen Asianajajaliiton varapuheenjohtajana osallistuin viime viikonloppuna Riiassa järjestettyyn Nordic-Baltic Presidential Meetingiin, jossa oli paikalla kaikkiaan kahdeksan maan asianajajaliittojen ylin johto. 

Kansainvälinen yhteistyö on aina hyödyllistä: kokemuksia vaihtamalla ja kollegoja kuuntelemalla saa uusia ajatuksia ja ideoita. Suomen Asianajajaliitto panostaa kansainvälisessä toiminnassaan erityisesti Euroopan asianajajaliittojen neuvostoon CCBE:hen, joka on paras vaikutuskanava varsinkin erilaisiin Euroopan Unionissa vireillä oleviin lainsäädäntöhankkeisiin. Toimimme aktiivisesti myös maailmanlaajuisessa International Bar Associationissa. Näiden järjestöjen ongelma on kuitenkin välillä, että yhteiskunta- ja oikeusjärjestelmät ovat kovin erilaisia kuin meillä täällä Pohjolassa, minkä vuoksi muualla hyväksi havaitut toimintatavat eivät välttämättä toimi meillä.

Pohjoismaiden ja Baltian maiden oikeusjärjestelmät ovat keskenään varsin samanlaiset. Yhteiskunnissa ja mm. elintasoissa on toki isoja eroja. Kieliä on kahdeksan, kuten oli muutama vielä vuosi sitten valuuttojakin. Eroista huolimatta pääsemme kuitenkin yleensä nopeasti samalle aaltopituudelle ja olemme yksimielisiä siitä, miten oikeusvaltiota tulisi kehittää. Tässä kokouksessa mielenkiintoisinta oli kuulla Norjassa vireillä olevista suunnitelmista, joilla vapautettaisiin juridisten palveluiden tarjoamista ja muun muassa jaettaisiin sikäläisen asianajajaliiton toiminnot kahtia: lakisääteisiä tehtäviä hoitavaan liittoon ja vapaaehtoiseen yhdistykseen. Ensin mainitun oikeutta ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin rajoitettaisiin lainsäädännöllä, mikä tuntuu erittäin huonolta ratkaisulta. Riippumaton asianajajakunta, joka tarpeen mukaan käyttää sananvapauttaan, turvaa oikeusvaltion. Vaikka kannatan vapaata kilpailua, en myöskään usko, että juridisten palveluiden tarjoajaksi pääsemisen laatuvaatimuksia kannattaa alentaa, siitä kun kärsisivät asiakkaat, niin kuluttajat kuin yritykset. 


4.9.2015 - Panu Vasama -

Kaupallisten riitojen sovittelu – vaihtoehto pitkälle riidalle 

Suomessa on vuodesta 2006 ollut käytössä riita-asioiden tuomioistuinsovittelu, joka mahdollistaa riita-asioiden sopimisen tuomioistuimen järjestämässä sovittelussa. Kaupalliset riidat eivät kuitenkaan aina päädy tuomioistuimen ratkaistavaksi, vaan riidanratkaisufoorumina toimii usein esimerkiksi välimiesoikeus. Kansainvälisessä yhteisössä on enenevin määrin alettu kuluvan vuosikymmenen aikana käyttämään sopimukseen perustuvaa vapaamuotoista sovitteluprosessia välimiesmenettelyn esiasteena siinä toivossa, että muhiva riita saadaan sovittua osapuolten kesken ennen välimiesmenettelyn aloittamista. Samankaltaista kehitystä voidaan havaita tapahtuneen myös Suomessa viime vuosina.

Sovittelijan toimivalta perustuu osapuolten erilliseen sopimukseen sovittelusta tai sovittelulausekkeeseen, joka on lisätty vaikkapa kauppasopimukseen. Sovittelu poikkeaa osapuolten välisistä vapaamuotoisista neuvotteluista siten, että sovittelua johtaa tai lähinnä organisoi kokenut juridiikan ammattilainen, jolla on usein kokemusta myös välimiehenä toimimisesta. Sovittelun tarkoituksena ei ole, että sovittelija johtaisi prosessia välimiehen tai tuomarin tavoin eikä hän siten myöskään anna velvoittavaa tuomiota tai päätöstä. Sen sijaan sovittelija toimii osapuolia neuvovana, tukevana ja luonnollisesti myös ehdotuksia antavana ulkopuolisena tahona. Parhaimmissa tapauksissa sovittelija onnistuu löytämään osapuolten välillä sen yhteisen maaperän, jolle sovintosopimus voidaan rakentaa.

Sovittelun edut tulevat parhaiten esille pitkään jatkuneissa ja hyvin toimineissa liikesuhteissa. Tällöin osapuolten ensisijainen intressi saattaa riidan voittamisen sijaan olla kukoistavan liikesuhteen jatkaminen ja välien tulehtumisen välttäminen yksittäisen riidan johdosta. Sovintomenettely on poikkeuksetta luottamuksellista ja vapaaehtoista, jolloin molemmat osapuolet voivat halutessaan keskeyttää menettelyn ja ratkaista juridisen erimielisyyden joko välimiesmenettelyssä tai oikeudenkäynnissä. Vapaaehtoisuudella pyritään estämään lisäksi toisen osapuolen tarkoituksenmukainen riidanratkaisuprosessin viivästyttäminen. Mikäli tällaisesta käytöksestä on havaittavissa merkkejä, voidaan sovittelu keskeyttää ja siirtyä etsimään oikeutta seuraavaan prosessiin.

Sovittelu voi tarjota varteenotettavan esiasteena toimivan vaihtoehdon muille riidanratkaisutavoille. Kaikissa tilanteissa sovittelu ei ole tarkoituksenmukaista tai sen edellytykset ovat niin huonot, ettei sovittelu ole järkevää. Sovittelu tarjoaa myös inhimillisen lähestymistavan juridiseen riitaan. Sovittelussa voidaan käydä läpi paljon sellaisiakin tekijöitä, jotka henkilötasolla vaikuttivat riidan syntyyn ja siten poikkeavat perinteisestä juridiikasta.

Suomessa esimerkiksi Asianajajaliitto tarjoaa sovintomenettelyä. Lisätietoa Asianajajaliiton sovintomenettelystä löydät täältä.

 


2.9.2015 - Sanna Lundström -

Kuka määrittää yhtiön tahdon?

Salon seudun sanomissa oli 25.8.15 uutinen Lounea Oy:n osakekaupoista. Siinä kerrottiin yhtiön johdon epäilevän osakkeita ostetun valtaamistarkoituksessa. Tämän estämiseksi yhtiö tahtoisi ostaa omia osakkeitaan, mutta ammattisijoittajat ovat kaataneet aikeet – kertoi SSS.

Kaikkien osakeyhtiöiden toimijoiden olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää pitää mielessä, että nimenomaan yhtiökokous vasta määrittää yhtiön tahdon tämän kaltaisessa asiassa – ei esimerkiksi sen toimiva johto. Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous on ylin päättävä elin. Yhtiökokoukselle on suoraan laissa asetettu tietyt tehtävät – asiat joista yhtiön tahdon muodostaa yhtiökokous. Näitä tehtäviä voidaan vielä haluttaessa yhtiöjärjestyksessä laajentaa/supistaa. Yhtiökokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota yli puolet annetuista äänistä on kannattanut, ellei kyse ole sellaisesta asiasta, josta on päätettävä korkeammalla määräenemmistöllä, jolloin yhtiön tahdon määrittää vähintään 2/3 enemmistö.

Osakeyhtiössä tulevaisuutta mietittäessä ja yhtiön osakkeenomistuksen mahdollisesti hajautuessa osakeyhtiölain säännökset kannattaakin pitää tarkkaan mielessä. Yhtiöjärjestyksellä on mahdollista muokata päätöksentekomekanismia haluttuun suuntaan, mutta päätökset siitä olisi hyvä tehdä silloin, kun omistus vielä on ”omissa käsissä”.


25.8.2015 - Niina Uski -

Uutta oikeuskäytäntöä kuuden kuukauden verovapaussäännöstä

Tuloverolain 77 §:n mukaan ulkomailla tehdystä työstä saatu palkka (ulkomaantyötulo) ei ole veronalaista tuloa, jos verovelvollisen oleskelu ulkomailla johtuu tästä työstä ja kestää yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta (ulkomaantyöskentely). Lisäksi pykälässä on mainittu eräitä poikkeuksia, milloin palkkaa ei pidetä ulkomaantyötulona sekä muita soveltamisedellytyksiä.

Ulkomaantyöskentelyn ei pykälän kolmannen momentin mukaan katsota keskeytyvän, vaikka verovelvollinen aloitettuaan työskentelynsä ulkomailla oleskelee tilapäisesti Suomessa. Verovelvollinen voi oleskella Suomessa keskimäärin enintään kuutena päivänä sellaista täyttä kuukautta kohti, jonka hänen ulkomaantyöskentelynsä voidaan olettaa kestävän tai jonka se on kestänyt. Täydellä kuukaudella ei säännöksessä kuitenkaan tarkoiteta kalenterikuukautta, vaan mikä tahansa kuukauden mittainen ulkomaantyöskentelyjakso oikeuttaa verovelvollisen viettämään Suomessa enintään kuusi päivää. Lisäedellytyksenä lain mukaan kuitenkin on, että hän tällaisen Suomessa oleskelun jälkeen palaa työskentelyvaltioon jatkamaan samaa ulkomaantyöskentelyä.

KHO on 24.8.2015 antamallaan päätöksellä ottanut kantaa siihen, miten tuloverolain 77 §:n 3 momentin edellytystä "ja että hän tällaisen Suomessa oleskelun jälkeen palaa työskentelyvaltioon jatkamaan samaa ulkomaantyöskentelyä" on tulkittava. Tapauksessa verovelvollinen oli työskennellyt kolmessa eri valtiossa, joiden kanssa Suomella ei ollut verosopimusta, peräkkäin siten, että ulkomailla työskentely oli kestänyt yhteensä yli kuusi kuukautta. Työskentelyvaltioiden vaihtamisen yhteydessä verovelvollinen oli oleskellut muun muassa Suomessa. KHO katsoi päätöksessään, että tuloverolain 77 §:ssä tarkoitetun ulkomaantyöskentelyn yhtäjaksoisuutta arvioitaessa ei ollut merkitystä sillä seikalla, että verovelvollinen ei palannut Suomessa oleskelun jälkeen samaan työskentelyvaltioon kuin missä hän oli työskennellyt ennen Suomeen tuloaan. Ulkomaantyöskentelyn ei siis KHO:n mukaan voida katsoa keskeytyvän yksistään työskentelyvaltion vaihtamisen vuoksi. Ratkaisevaa on, että verovelvollinen palaa ulkomaille samaan työsopimukseen perustuviin työtehtäviin kuin ennen Suomessa oleskelua – ei se, että hän palaa samaan työskentelyvaltioon kuin missä hän työskenteli ennen Suomeen tuloa.

KHO:n koko ratkaisun näet täältä: http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1440070388823.html


13.8.2015 - Emma Nyyssölä -

Muutoksenhaku hallintoasioissa uudistuu

Tasavallan presidentti vahvisti 7. elokuuta muun muassa hallintolainkäyttölakiin ja hallintolakiin tehtävät muutokset, jotka laajentavat valitusluvan ja oikaisumenettelyn käyttöä uusiin asiaryhmiin hallintoasioissa. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2016 alusta.

Oikaisuvaatimusta tullaan jatkossa käyttämään laajemmin, erityisesti kaavamaisissa ja vain vähän viranomaisen harkintaa sisältävissä asioissa, kuten useissa veroja ja maksuja koskevissa asioissa.  Oikaisumenettelyn lisäämisen tarkoituksena on yhtenäistää muutoksenhakujärjestelmää ja nopeuttaa muutoksenhakumenettelyä. Oikaisuvaatimuksen käyttäminen antaa viranomaiselle mahdollisuuden oikaista itse oma päätöksensä. Oikaisuvaatimus on muutoksenhaun ensi vaihe: viranomaisen päätöksestä ei saa valittaa hallinto-oikeudelle, ennen kuin oikaisuvaatimus on tehty ja sen perusteella on annettu päätös. Oikaisuvaatimuksen ulkopuolelle jäävät edelleen esimerkiksi elinkeinolupa-asiat sekä merkittäviä hallinnollisia seuraamuksia koskevat asiat.

Myös valituslupaa edellytetään tulevaisuudessa yhä useammissa asiaryhmissä. Oikeusministeriö on arvioinut, että nykyisin noin puolessa hallintoasioista edellytetään valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen valitettaessa. Valituslupaa ei lakimuutoksen jälkeenkään edellytetä esimerkiksi elinkeinoluvan peruuttamista koskevissa asioissa tai merkittäviä hallinnollisia seuraamuksia koskevissa asioissa. Tavoitteena on menettelyn nopeuttamisen lisäksi suunnata korkeinta hallinto-oikeutta korkeimman oikeuden tavoin oikeuskäytäntöä ohjaavan tuomioistuimen suuntaan.

Kuten kirjoitin kesäkuussa, muutoksenhaku uudistuu myös yleisten tuomioistuinten puolella jatkokäsittelyluvan käytön lisäämisellä. Muutokset oikeudenkäymiskaareen tulevat voimaan lokakuun alusta. Tuomioistuinten resurssit ovat nykyisillään varsin niukat, ja uudistuksilla tavoitellaan säästöjä. Pyrkimyksenä on, että tuomioistuinten toimintaedellytykset ja oikeussuojakeinojen laatu säilyisivät jatkossakin hyvinä.

Asiaa koskevan hallituksen esityksen pääset kokonaisuudessaan lukemaan täältä: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Documents/he_230+2014.pdf


24.7.2015 - Emma Nyyssölä -

Euroopan unioni matkalla kohti yhtenäisiä pääomamarkkinoita

Pääoman vapaa liikkuvuus on yksi Euroopan unionin perusvapauksista tavaroiden, palvelujen ja henkilöiden vapaan liikkuvuuden rinnalla. Euroopan komission viime vuonna julkistamaan investointiohjelmaan (Investment Plan) perustuva laaja hanke pääomamarkkinaunionin (Capital Markets Union, CMU) perustamiseksi on käynnissä. Komissio antoi asiaa koskevan keskustelunavauksen, nk. vihreän kirjan, helmikuussa. Kesäkuussa Brysselissä järjestettiin julkinen kuulemistilaisuus aiheesta otsikolla “Next steps to build a Capital Markets Union”.

Mitä pääomamarkkinaunionin rakentamisella tavoitellaan? Pääomamarkkinoiden harmonisoinnilla halutaan luoda monipuolisemmat rahoitusmarkkinat nykyisten pankkikeskeisten markkinoiden sijaan ja tällä tavoin kasvattaa yksityisen rahoituksen osuutta yritysrahoituksessa. Yhdenmukaistamisella pyritään luomaan aidosti yhtenäiset pääomamarkkinat EU:n sisällä ja poistamaan pääoman liikkuvuutta rajoittavia kansallisia esteitä. Erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten on arvioitu hyötyvän rajatylittävän rahoituksen saamisen helpottumisesta. Myös pk-yritysten listautumista pörssiin halutaan edistää.

Kuinka Suomi suhtautuu hankkeeseen? Eduskunnan suuri valiokunta hyväksyi toukokuussa alustavien valmistelutoimien aloittamisen pääomamarkkinaunionin toteuttamiseksi edellyttäen kuitenkin, että Suomea koskevia sitovia päätöksiä ei vielä tässä vaiheessa tehdä. Hankkeeseen Suomi suhtautuu silti varovaisen positiivisesti, sillä suuri valiokunta on katsonut pääomamarkkinaunionilla voivan olla rahoitusmarkkinoita vakauttavaa ja talouskasvua edistävää vaikutusta. Ongelmia on nähty erityisesti hankkeen sääntelykeskeisyydessä.

Pääomamarkkinaunionin perustamiseen liittyviä tavoitteita pidetään kunnianhimoisina, ja muun muassa verosäännösten yhdenmukaistaminen on koettu haasteelliseksi. Laajamittainen hanke on tarkoitus saada päätökseen vuonna 2019. Lue lisää aiheesta Euroopan komission virallisilta sivuilta: http://ec.europa.eu/finance/capital-markets-union/index_en.htm.


16.7.2015 - Maria Järvi -

Vahvistettujen tappioiden siirtäminen yritysmuodon muuttuessa

Korkein hallinto-oikeus antoi 17.4.2015 ennakkoratkaisun verovuosille 2014 ja 2015 koskien vahvistettujen tappioiden siirtämistä yritysmuodon muuttuessa osakeyhtiöstä osuuskunnaksi.  A Oy, nykyään A Osuuskunta, pyysi korkeimmalle hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa, että A Oy:n yritysmuodon muutos osakeyhtiöstä osuuskunnaksi tulisi katsoa tuloverolaissa tarkoitetuksi toimintamuodon muutokseksi. Tuloverolain mukaisen toimintamuodon muutoksen yhteydessä osakeyhtiön ei katsota verotuksessa purkautuvan, jolloin A Oy:lle vahvistetut tappiot siirtyisivät vastaanottavalle osuuskunnalle tuloverolaissa tarkoitetulla tavalla.

Korkein hallinto-oikeus viittaa päätöksen perusteluissa osakeyhtiölain kokonaisuudistukseen ja siihen liittyviin lain esitöihin. Uudistuksen yhteydessä osakeyhtiölakiin sisällytettiin säännös, jonka mukaan osakeyhtiö voidaan muuttaa osuuskunnaksi. Lain esitöiden mukaan yritysmuodon muuttamisen verokohtelu määräytyy kuitenkin voimassa olevan verolainsäädännön mukaan. Tästä johtuen verotus voi tosiasiassa rajoittaa yritysmuodon muutosta, vaikka muutos onkin osakeyhtiölain mukaan mahdollinen. Asiaan liittyvää verolainsäädäntöä ei ole kokonaisuudistuksen yhteydessä tai sen jälkeen muutettu siten, että osakeyhtiö voisi muuttaa muotoaan toiseen yritysmuotoon ns. jatkuvuusperiaatetta noudattaen eli veroneutraalisti.

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan edellä mainituista syistä johtuen osakeyhtiön muuttamista osuuskunnaksi ei voida pitää tuloverolaissa tarkoitettuna toimintamuodon muutoksena tai siihen rinnastettavana muuna muodonmuutoksena. Tästä johtuen yhtiölle vahvistetut tappiot eivät siirry osuuskunnalle vähennettäväksi. Lisäksi, koska osakeyhtiön toimintamuodon muutos osuuskunnaksi ei täytä tuloverolain asettamia edellytyksiä, sen katsotaan purkautuvan verotuksessa.


9.7.2015 - Niina Uski -

Yritysverotuksen avoimuuden lisääminen

Euroopan parlamentin jäsenet ovat keskiviikkona 8.7.2015 äänestäneet tarkistuksista osakkeenomistajien oikeuksia koskeviin sääntöihin. Äänestys liittyy lakiesitykseen 2014/0121(COD), jolla halutaan muuttaa direktiivin 2007/36/EY säännöksiä koskien osakkeenomistajien kannustamista pitkäaikaiseen vaikuttamiseen. Direktiivin tavoitteena on lisätä avoimuutta ja kannustaa osakkeiden omistukseen pitkällä aikavälillä.

Parlamentin jäsenet esittävät, että suurten yritysten ja yleisen edun kannalta merkittävien yhteisöjen, kuten pörssiyhtiöiden, pitäisi julkaista tiedot tehdystä tuloksesta ja tuloksesta maksetuista veroista sekä saaduista valtiontuista maittain. Mietinnön esittelijä Sergio Cofferatin (S&D, Italia) mukaan äänestys oli tärkeä askel kannustettaessa yrityksiä ja sijoittajia sitoutumaan yrityksiin pitkällä aikavälillä ja lisättäessä avoimuutta yrityksen johdon ja sijoittajien välillä. “Nyt hyväksytty teksti sisältää tärkeitä välineitä veronkierron torjumiseksi. Maakohtaisen veroraportoinnin myötä monikansallisten yritysten pitäisi julkaista tiedot maksamistaan veroista niissä maissa, joissa ne toimivat”, kertoo Cofferati.

Parlamentin tekstissä (Osakkeenomistajien pitkäaikainen vaikuttaminen ja hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää koskeva selvitys) painotetaan, että suurten yhtiöiden toimintaan ja erityisesti niiden saamiin voittoihin, voitoista maksettuihin veroihin ja saatuihin tukiin liittyvän avoimuuden lisääminen on välttämätöntä osakkeenomistajien ja muiden unionin kansalaisten yhtiöitä koskevan luottamuksen varmistamiseksi ja yhtiöihin vaikuttamisen helpottamiseksi. Pakollinen raportointi tällä alalla voidaan sen vuoksi nähdä tärkeänä osana vastuuta, joka yrityksillä on osakkeenomistajia ja yhteiskuntaa kohtaan.

Parlamentti jatkaa yhä esityksen käsittelyä ja aloittaa epäviralliset neuvottelut neuvoston kanssa lakitekstin lopullisesta muodosta.

Parlamentissa 8.7.2015 hyväksytyt tekstit

Parlamentin uutinen aiheesta


1.7.2015 - Emma Nyyssölä -
Tagit: yrityskauppa

Uusi tutkimus osoittaa menestyksen tekijät yrityskaupoissa

Kirjoitin keväällä Intralinks Holdings Inc:n, City University Londonin ja Cass Business Schoolin M&A tutkimuskeskuksen toteuttaman Masters of the Deal -tutkimuksen ensimmäisen osan tuloksista. Tutkimuksen toisen osan, Masters of the Deal: Part II ­– Learning from the best performers, tulokset julkaistiin toukokuussa.

Toinen osa keskittyi tunnistamaan ensimmäisessä osassa seurattujen yhtiöiden joukosta parhaiten menestyneen ”eliitin”. Se pyrki samalla osoittamaan menestyksen tekijät ja ne strategiat, jotka toivat yritysjärjestelyissä parhaan tuloksen. Menestystä mitattiin tutkimuksessa yhtiön osakkeen arvonkehityksen perusteella. Menestyneimpien kärkikastiin valikoitui lähes 1 500 globaalia yhtiötä, joista väkilukuun suhteutettuna suurin osuus oli eurooppalaisia. Valitsin esiteltäväksi kolme piirrettä, joiden havaittiin toistuvan tutkittujen yhtiöiden läpikäymissä yrityskaupoissa:

Rajatylittävät yrityskaupat ja vihamieliset yritysostot

Tutkimuksessa havaittiin, että eliittiyhtiöt ottivat suurempia riskejä osallistumalla muun muassa rajatylittäviin yrityskauppoihin kilpailijoitaan useammin. Rajatylittävien yritysostojen osuus menestyneillä yrityksillä oli keskimäärin 38 % kaikkien yritysostojen arvosta, kun kilpailijoilla sama luku oli 28 %. Myös niin sanotut vihamieliset yritysostot ja vallankaappaukset (hostile acquisition) olivat yleisempiä menestyneillä yrityksillä.

Yrityskaupan nopea loppuunsaattaminen

Tutkimus osoitti, että yrityskauppojen toteuttamisessa ei menestyneissä yhtiöissä vitkasteltu, vaan ne saatettiin loppuun kilpailijoita ripeämmin. Kaikista myynneistä hitaasti loppuunsaatettujen kauppojen osuus oli eliittiyhtiöillä 33 %, kun kilpailevilla yhtiöillä osuus lähenteli 40 prosenttia.

Pääomasijoitus- ja pörssiyhtiö vastapuolena

Tutkimusten tulosten perusteella näyttäisi myös sillä olevan merkitystä, millainen yritys on kaupassa vastapuolena. Menestyjäyhtiöt osallistuivat kilpailijoitaan useammin järjestelyyn, jossa vastapuolena oli joko pääomasijoitusyhtiö tai toinen pörssiyhtiö.  

Tutkimusta varten haastatellut yritysjohtajat korostivat myös luovuuden ja innovatiivisuuden merkitystä markkinoilla, joilla kilpailu on kovaa. Tutkimustuloksia koskevan raportin saa ladattua kokonaisuudessaan Intralinks Holdings Inc:n verkkosivuilta: https://www.intralinks.com/resources/publications/cass-research-report-masters-deal-part-2.


25.6.2015 - Maria Järvi -

Yritysvakoilu ja yrityssalaisuuden rikkominen työsuhteen päättyessä

Yritysvakoilussa on kysymys yrityssalaisuuden oikeudettomasta hankkimisesta tarkoituksena käyttää salaisuutta oikeudettomasti. Yrityssalaisuuden rikkomisella puolestaan tarkoitetaan mm. yritykseen palvelussuhteessa olevan henkilön asemansa vuoksi tietoonsa saaman yrityssalaisuuden oikeudetonta ilmaisemista tai käyttämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO:2015:42 käsittelee tilannetta, jossa työntekijä A oli irtisanoutunut X Oy:n palveluksesta ja jäänyt irtisanomisajaksi vuosilomalle. A oli palauttanut käytössään olleet X Oy:n laitteet irtisanomisajan kuluessa, mutta oli ennen tätä kopioinut työnantajansa yrityssalaisuuksia sisältäneitä tietokantoja ja tiedostoja henkilökohtaiselle tietokoneelleen. Tämän jälkeen työntekijä oli perustanut kilpailevan yhtiön.

Kyseessä olevassa tapauksessa A oli tiennyt, ettei hänellä ollut lupaa luovuttaa työnantajan tietokantoja ja tiedostoja ulkopuolisille tahoille. A:lla ei ollut irtisanomisaikana ollut mitään työtehtävien hoitamiseen liittyvää perustetta kopioida yrityssalaisuuksia sisältäviä tietoja. Korkein oikeus katsoi tämän puoltavan sitä, että kyseessä oli oikeudeton tiedon hankinta. X Oy ei ollut kuitenkaan rajoittanut A:n pääsyä tietokantoihin irtisanomisaikana. Tämän vuoksi tietojen hankinta on tehty A:n työhön kuuluvien tiedonhankkimisoikeuksien rajoissa, eikä siten ollut oikeudetonta. Näin ollen A ei syyllistynyt yritysvakoiluun.

Kyseenä olevassa tapauksessa oli jäänyt näyttämättä, että A olisi liiketoiminnassaan käyttänyt tai ilmaissut X Oy:lle kuuluvaa yrityssalaisuutta. Tämän vuoksi korkein oikeus katsoi, että A ei syyllistynyt myöskään yrityssalaisuuden rikkomiseen. Korkein oikeus katsoi, että yrityssalaisuuden rikkomisen yritys voi täyttyä jo yrityssalaisuuksia sisältävien tietojen kopioinnilla tilanteessa, jossa kopioimisen tarkoituksena selvästi on myöhemmin tapahtuva yrityssalaisuuden rikkominen. A:n teko voisi kattaa yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksen tunnusmerkistön, jos A:n menettelyn tarkoituksena on selkeästi ollut myöhemmin tapahtuva yrityssalaisuuden rikkominen. Kuitenkin, koska täytetyn teon tuomitsemisoikeus oli kyseisessä tapauksessa vanhentunut, syyte yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä hylättiin.


18.6.2015 -

Suomen Asianajajaliiton valtuuskunta koolla

Suomen Asianajajaliitto on asianajajalakiin perustuva julkisoikeudellinen yhteisö. Asianajajaliitto sääntelee ja valvoo asianajotoimintaa, edistää asianajopalveluiden laatua, kouluttaa ja tukee asianajajia sekä kehittää oikeusoloja ja oikeusturvaa. Kaikki Suomen runsaat 2.000 asianajajaa kuuluvat Asianajajaliittoon.

Asianajajaliiton ylin päättävä elin valtuuskunta oli koolla Vaasassa kesäkuun alussa. Risto Sipilä Asianajotoimisto Boreniukselta valittiin jatkamaan liiton puheenjohtajana ja Jarkko Ruohola Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO:lta varapuheenjohtajana. Sääntömääräisten asioiden käsittelyn lisäksi valtuuskunnan kokouksessa jaettiin Vuoden oikeusteko -palkinto korkeimman oikeuden presidentille Pauliine Koskelolle, perusteena erityisesti hänen rohkeat ja ennakkoluulottomat julkiset kannanottonsa oikeudenhoidon uudistamisen puolesta. 


10.6.2015 - Niina Uski -

SUP – Societas Unius Personae

Euroopan neuvosto on tämän vuoden toukokuun 28. päivänä hyväksynyt kompromissitekstin direktiiviluonnoksesta, joka koskee uudenlaista eurooppalaista yhtiömuotoa: yhdenmiehen rajavastuuyhtiötä (societas unius personae, SUP). Kompromissiteksti toimii neuvoston kantana sen tulevissa neuvotteluissa Euroopan parlamentin kanssa.

Direktiiviluonnoksen tarkoituksena on helpottaa rajat ylittävää yritystoimintaa erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten keskuudessa. Luonnoksella pyritään helpottamaan myös yhden omistajan yritysten perustamista toiseen EU-maahan. Nämä tavoitteet pyritään toteuttamaan vähentämällä yrityksille lankeavia kustannuksia ja hallinnollista taakkaa. Jos direktiivi toteutuu, mahdollistaa se sen, että yritykset voivat nauttia täysin rinnoin EU:n sisämarkkinoiden hyödyistä.

Direktiivi yhtenäistäisi EU-maiden yrityslainsäädäntöä vaatimalla, että jokainen jäsenvaltio takaa oikeusjärjestyksessään mahdollisuuden perustaa SUP-yhtiömuoto. Todennäköistä on, että yhtiömuodon tarkkarajaisempi määrittely jäisi kansallisen lainsäätäjän harteille.

Neuvosto nostaa direktiiviluonnoksen pääkohdiksi ensinnäkin sen, että SUP-yritysten rekisteröinti tapahtuisi kokonaisuudessaan verkossa. Online-rekisteröimisen katsotaan lisäävän taloudellista aktiivisuutta sekä edistävän talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä. Toisena pääkohtana neuvosto mainitsee symbolisen yhden euron vähimmäispääomavaatimuksen. Neuvoston mukaan tämä kannustaisi perustamaan start-up yrityksiä. Luonnoksessa kuitenkin huomautetaan, että kansallisissa laeissa olisi taattava riittävät mekanismit suojaamaan yrityksen velkojia ja muita sidosryhmiä SUP-yritysten mahdollisissa maksukyvyttömyystilanteissa. Kolmanneksi, neuvosto haluaa poistaa alkuperäisestä komission esityksestä kohdan, jonka mukaan jäsenvaltiot eivät saisi edellyttää, että SUP-yrityksen sääntömääräinen kotipaikka sijaitsee samassa jäsenvaltiossa kuin sen keskushallinto. Lisäksi luonnoksessa ilmaistaan, että sen tarkoituksena ei ole vaikuttaa muuten kuin direktiivissä mainituin osin kansallisiin lainsäädäntöihin, vaan esimerkiksi työoikeuteen liittyvät näkökohdat suojataan yhä kansallisten lakien mukaisesti.

Direktiiviluonnos on jo nyt saanut osakseen huomattavasti kritiikkiä. Ongelmaksi on erityisesti nostettu niin sanottujen postilaatikko-yritysten perustamisen helpottuminen direktiivin myötä. Tällaisen ilmiön lisääntyminen lisäisi epärehellisten yrittäjien määrää. Jäämme odottamaan, miten direktiiviluonnos kehittyy ja miten esimerkiksi sen saama kritiikki otetaan huomioon luonnoksen eri käsittelyvaiheiden edetessä.

Lisätietoja aiheesta löydät osoitteesta: http://www.consilium.europa.eu/en/press/press-releases/2015/05/28-29-compet-single-member-private-companies/.


4.6.2015 - Emma Nyyssölä -

Jatkokäsittelylupajärjestelmä yleiseksi lokakuussa

Vuoden 2011 alussa käyttöön otettu hovioikeuksien jatkokäsittelylupajärjestelmä on mylläyksen alla. Huhtikuun alussa kumottiin oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun lupajärjestelmän soveltamisalaa koskevat säännökset, ja soveltamisalaa laajentava lakimuutos tulee voimaan lokakuussa.

Nykyisen järjestelmän piiriin kuuluvat vain vähäisimmät riita- ja rikosasiat. Riita-asioissa lupaa on haettava ainoastaan rahasaamisia koskevissa riidoissa, joissa riidan häviöarvo ei ylitä 10 000 euroa. Rikosasioissa vastaajan tulee hakea lupaa, mikäli häntä ei käräjäoikeudessa ole tuomittu yli neljän kuukauden vankeusrangaistukseen. Hakemusasioita ja muun muassa konkurssiasioita lupajärjestelmä ei nykyisellään koske.

Lakimuutos tekee lupajärjestelmän soveltamisalaltaan yleiseksi. Jatkossa järjestelmän piiriin kuuluvat kaikki riita-asiat ja suuri osa rikosasioista. Tämän lisäksi lupaa edellytetään myös hakemus- ja lapsiasioissa sekä maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevissa asioissa. Rikosasioiden vastaajan lupakynnyksen raja nostetaan neljästä kuukaudesta kahdeksaan kuukauteen vankeutta.

Muutokselle on useita syitä. Jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisalaa haluttiin ensinnäkin selkeyttää. Yhtenä lainsäätäjän pyrkimyksistä on ollut myös korostaa käräjäoikeuksien merkitystä tuomioistuinjärjestelmässä entisestään ja selventää hovioikeuksien roolia nimenomaan alioikeuden ratkaisujen oikeellisuuden ja lainmukaisuuden valvojana. Lakimuutoksen on arvioitu tuovan 10­–15 henkilötyövuoden eli noin miljoonan euron vuosittaiset säästöt.

Lausuntokierroksella lakimuutos sai kritiikkiä lupamenettelyn laajentamisesta koskemaan myös lapsiasioita. Kritiikkiin vastattiin toteamalla, ettei lapsen edun mukaista olisi myöskään oikeusprosessin pitkittyminen perusteettomien valitusten laajamittaisen käsittelyn vuoksi. Myös rikosasioiden vastaajan lupakynnyksen raja sai moitteita. Muun muassa Asianajajaliitto katsoi lausunnossaan kahdeksan kuukauden rajan olevan liian korkea. Syyttäjäpuolen lausunnoissa rajaa pidettiin puolestaan liian matalana.

Koska lupajärjestelmä on toiminut pääasiassa toivotulla tavalla prosessin oikeudenmukaisuutta, nopeutta ja taloudellisuutta edistäen, voidaan samansuuntaista kehitystä toivoa myös lakimuutoksen voimaantulon jälkeen. Tarkemmin lakimuutoksesta hallituksen esityksestä 246/2014 vp: https://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2014/20140246.


22.5.2015 - Maria Järvi -

Euroopan Unionin taistelu rahanpesua vastaan jatkuu

Euroopan parlamentti äänesti keskiviikkona 20.5.2015 neljännen rahanpesudirektiivin hyväksymisen puolesta. Rahanpesudirektiivi tulee vahvistamaan Euroopan Unionin rahanpesua koskevaa lainsäädäntökehystä. Lainsäädännön tavoitteena on taistella verorikoksia, järjestäytynyttä rikollisuutta ja terroristien rahoitusta vastaan koko Euroopan Unionin alueella. Käytännössä tulevan lainsäädännön avulla kansalliset viranomaiset voivat paremmin tunnistaa epäilyttävät rahansiirrot. Direktiivi tulee helpottamaan myös tietojen vaihtoa jäsenvaltioiden välillä. Jäsenvaltioilla on kaksi vuotta aikaa implementoida rahanpesudirektiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Juuri hyväksytyn rahanpesudirektiivin merkittävin uudistus on uuden rekisterijärjestelmän luominen jäsenvaltioihin. Tarkoituksena on ensimmäistä kertaa perustaa jokaiseen jäsenvaltioon kansallinen keskitetty rekisteri, josta löytyy merkintä kaikista jäsenvaltion alueella toimivista yritysten taustalla olevista todellisista edunsaajista (ultimate beneficial owners). Rekisteristä on mahdollista saada yksityiskohtaista tietoa todellisten edunsaajien nimestä, syntymäajasta, kansallisuudesta, asuinvaltiosta ja tarkemmista omistukseen liittyvistä yksityiskohdista. Tiedot tulevat olemaan avoinna ainakin viranomaisille, sekä muille tahoille, joilla on perusteltu syy päästä katsomaan tietoja. Myös yksityishenkilöt voivat päästä tutkimaan tietoja tietyin edellytyksin.

Keskitetyn rekisterin perustamisen lisäksi direktiivi edellyttää yksityiskohtaista raportointia mm. lakimiehiltä, pankeilta ja kiinteistönvälittäjiltä. Näiden toimijoiden tulee raportoida asiakkaiden epäilyttävistä liiketoimista viranomaisille. Tarkempaa sääntelyä annettiin myös poliittisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden osalta, joiden osalta korruptioriskin katsotaan olevan korkeampi. Poliittisesti vaikutusvaltaisia henkilöitä ovat esimerkiksi valtioiden päämiehet, kansanedustajat, korkeimpien oikeuksien tuomarit ja näiden perheenjäsenet. Kyseisten henkilöiden liiketoimien osalta tulee direktiivin edellyttämällä tavalla ryhtyä lisätoimenpiteisiin korruption vastaisen toiminnan edistämiseksi, erityisesti jäsenvaltioissa, jossa korruptio on laajalle levinnyttä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että poliittisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden omaisuuden ja varallisuuden taustat tutkitaan entistä tarkemmin.

Huolimatta mittavista muutoksista, vain tulevaisuus näyttää pystyykö Euroopan Unioni uuden direktiivin avulla taistelemaan tehokkaammin korruptiota vastaan.


5.5.2015 - Tatu Kulmala -

Leasing – aprillipäivän juttu

Korkein oikeus on 1.4.2015 antamallaan ratkaisulla linjannut, että rahoitusleasingsopimuksessa voi vuokran kohteena olla myös palveluja. Perinteinen tulkintahan on, ettei palveluiden hankinta voi olla leasingin kohteena. Leasing on erittäin yleinen rahoitusmuoto, mutta kolmikantasopimuksena siihen liittyy monia epäselviä kysymyksiä erityisesti asiakkaan näkökulmasta. Varsinkin IT-tuotteiden hankinnassa, joissa palvelut nykypäivänä ovat yhä useammin kiinteä osa toimitusta, on vallinnut epäselvä tilanne sen osalta, mitä rahoitusyhtiön vastuu kattaa. Kun toisaalta rahoitusyhtiö rajaa kattavasti vastuunsa toimituksen kohteesta, on asiakas usein heikoilla, kun toimituksessa on ongelmia eikä toimittaja kanna vastuutaan.

Rahoitusleasingjärjestelyssä asiakas eli vuokralleottaja hankkii myyjältä tuotteen ja solmii toimitussopimuksen myyjän kanssa. Tavallisesti myyjä neuvottelee rahoitusyhtiön kanssa järjestelyn, jonka perusteella se saa rahoitusyhtiöltä kauppahintaa vastaavan suorituksen. Rahoitusyhtiö puolestaan perii tuotteesta myyjälle suorittamansa kauppahinnan vuokranmaksuina asiakkaalta ja sen ostaman sekä edelleen vuokraaman laitteiston omistusoikeus on vuokran maksamisen vakuutena. Kysymyksessä on erityisrahoitusmuoto, jossa vuokralleantajan pääasiallinen rooli on rahoituksellinen, eikä vuokralleantaja yleensä ole vastuussa vuokrakohteen laadusta, ominaisuuksista ja vuokralleottajan käyttötarkoitukseen soveltuvuudesta.

Nyt kyseessä olevassa jutussa yritys oli hankkinut itselleen puhelinjärjestelmän ja siihen liittyvät tietoliikenneyhteydet. Riita oli syntynyt siitä, että tietoliikenneyhteydet eivät olleet toimineet lainkaan. Viisivuotisen leasingsopimuksen arvo oli yhteensä yli 70.000 euroa ja laitteiden osuus tosiasiassa oli tästä vain noin 5.000 euroa. Toimitussopimukseen on kirjattu toimitukseen sisältyvän myös laitteiden vaatimat tietoliikenneyhteydet. Leasingsopimukseen toimituksen kohde oli kuitenkin kirjattu hieman eri tavalla – palveluja ei (kuten tavallista) ollut mainittu lainkaan.

Korkein oikeus katsoi, että jutussa vallitsevissa olosuhteissa asiakas on voinut luottaa siihen, että vuokrauksen kohde on vastannut tilaussopimuksessa sovittua siten kuin rahoitusleasingissa yleensäkin on tilanne. Tämän perusteella asiakkaalla on ollut oikeus purkaa leasingsopimus vuokrakohteen olennaisen virheen johdosta. Rahoitusyhtiö ei voinut vapautua sopimuksen kohdetta koskevasta vastuusta vetoamalla siihen, ettei se tiennyt toimitussopimuksen sisältävän myös palvelua.

Korkeimman oikeuden ratkaisu tuo kaivattua lisävalaistusta leasingsopimuksiin liittyviin tulkintatilanteisiin.


30.4.2015 - Emma Nyyssölä -

TTIP – näkemyksiä puolesta ja vastaan

Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välisiä TTIP- eli Transatlanttista kauppa- ja investointikumppanuussopimusta koskevia salaisia neuvotteluja on käyty kesästä 2013 lähtien. Yhdeksäs neuvottelukierros käytiin New Yorkissa 20.–24. huhtikuuta 2015. Kevään aikana aiheen tiimoilta on järjestetty lukuisia paneeleita ja muita keskustelutilaisuuksia.

Keskustelua herättänyt vapaakauppasopimus on ollut tapetilla erityisesti siihen kaavailtuun investointisuojaan kohdistuneen kritiikin vuoksi. TTIP:n mukainen investointisuoja (investor-state dispute settlement, ISDS) tarkoittaisi, että valtioon investoivat yritykset voisivat haastaa kohdevaltion välimiesmenettelyyn, mikäli kohdevaltiossa säädettäisiin yrityksen toimintaa mahdollisesti uhkaavaa lainsäädäntöä. Investointisuojasopimuksia Suomella on tällä hetkellä 65, joten mistään sinänsä uudesta instrumentista ei ole kysymys. Suomessa TTIP:n investointisuojaa on äänekkäimmin vastustanut akatemiaprofessori Martti Koskenniemi, joka näkee instrumentin lisäävän ylikansallisten yritysten valtaa valtion suvereniteetin ja demokratian vaarantavalla tavalla.

Euroopan komissio esittelee TTIP-sopimuksen etuina muun muassa USA:n markkinoiden avaamisen eurooppalaisille yrityksille, vientiin liittyvän byrokratian vähentämisen sekä transatlanttista vientiä, tuontia ja investointeja helpottavan uuden sääntelyn. Erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten uskotaan hyötyvän sopimuksesta. Investointisuojan mahdollisista haitallisista vaikutuksista sopimuksen puolustajat eivät ole huolissaan. Esimerkiksi kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb ei usko investointisuojalla olevan kovinkaan merkittäviä vaikutuksia lainsäädäntöön. Sen sijaan hän katsoo sen lisäävän Suomen houkuttelevuutta investointimaana, vaikka pitääkin välimiesmenettelyyn joutumista huonona asiana. Joulukuussa 2014 julkaistun Eurobarometri-tutkimuksen mukaan 62 % suomalaisista kannattaa TTIP-sopimusta.

Koska kyseessä on taloudellisesti erittäin merkittävä sopimus, voimakkaat reaktiot ovat ymmärrettäviä. Toteutuessaan TTIP-sopimus muodostaa maailman suurimman, EU:n ja USA:n kattavan, vapaakauppa-alueen. Sopimusneuvottelut on tarkoitus saada päätökseen tänä vuonna. Se, millaiseksi sopimus muodostuu ja millaisia vaikutuksia sillä tulee olemaan, jää vielä nähtäväksi.


27.4.2015 - Mikko Jalkanen -

Uutta rajanvetoa asiakirjan esittämisvelvollisuudesta

Oikeuskäsittelyssä jokaisen asianosaisen tehtävänä on esittää näyttöä niistä seikoista, joihin asianosainen haluaa vedota oman vaatimuksensa tueksi. Yleensä osapuolet esittävät todisteina hallussaan olevia asiakirjoja, mutta tietyin edellytyksin osapuolen on mahdollista vedota myös sellaisiin todisteisiin, joita kyseisellä osapuolella ei ole edes hallussaan.

Lainsäätäjä on oikeusprosessia koskevissa säännöksissä pitänyt tärkeänä tarjota osapuolille mahdollisuutta kaiken olennaisen todistelun huomiointiin. Toisin sanoen aineellisen totuuden selvittämismahdollisuutta on pidetty olennaisempana kuin sitä, että toisella osapuolella olisi mahdollisuus pidättyä esittämästä asialle merkityksellisiä, mutta itselleen epäedullisia todisteita. Tälle ns. editio- eli asiakirjan esittämisvelvollisuudelle on kuitenkin asetettu tiukkoja edellytyksiä, eikä vastapuolta voida velvoittaa toimittamaan mitä tahansa asiakirjoja. Pyydettävät asiakirjat tai muut todisteet onkin pystyttävä yksilöimään tarkkarajaisesti ja niiden on myös oltava saatavissa siltä, jota kohtaan vaatimus esitetään.

Itä-Suomen hovioikeus on tuoreessa, huhtikuussa 2015 antamassaan ratkaisussaan ottanut kantaa asiakirjan esittämisvelvollisuuteen tilanteessa, jossa osapuolella ei enää editiovaatimuksen tekemisen aikaan ollut hallussaan asiakirjoja, joita kyseinen osapuoli oli kuitenkin voinut käyttää hyväkseen aikaisemmin oman vastineensa laatimisen yhteydessä. Tapauksessa olosuhteet olivat muuttuneet oikeuskäsittelyn edetessä eikä editiovaatimuksen kohteena oleva osapuoli enää vaatimuksen esittämisen aikaan ollut sellaisessa luottamustoimessa, jonka perusteella hänellä oli aikaisemmin ollut asiakirjat käytössään.

Vaatimuksen tekevän osapuolen pitää pystyä osoittamaan, että toisella osapuolella on todella hallussaan vaadittava todiste. Nyt ratkaistussa tapauksessa oli selvää, että osapuolella oli ollut asiakirjat aikaisemmin käytössään. Osapuoli oli kuitenkin kiistänyt editiovaatimuksen ilmoittamalla, että luottamustoimen päättymisen johdosta hänellä ei enää ollut vaadittua asiakirjaa eikä hän samasta syystä enää saanut sitä hankittua. Hovioikeus päätyikin toteamaan, että asiakirjan aikaisempi käyttö ei ole riittävä näyttö siitä, että osapuolella olisi edelleen asiakirja hallussaan.

Hovioikeuden ratkaisu on perusteltu ja johdonmukainen. Asiakirjan esittämisvelvollisuutta koskeviin vaatimuksiin on aikaisemmassakin oikeuskäytännössä suhtauduttu pidättyväisesti.   Ratkaisu on oikea myös siitä syystä, että velvoitteen täytäntöönpano on mahdotonta tilanteessa, jossa asiakirjan esittämiseen velvoitettu ei todellisuudessa pystyisi täyttämään velvoitettaan. Asiakirjan hallinnasta ei tule olla epäilystä, sillä asiakirjan esittämisvelvoite voidaan tarvittaessa panna täytäntöön virkakoneiston avulla ja sakon uhalla. Mikäli esittämiseen velvoitettu ei todellisuudessa pysty esittämään asiakirjaa, johtaisi tilanne kohtuuttomaan lopputulokseen.


24.4.2015 - Jutta Leivo -

Ajankohtaista yritysjuridiikasta XVII – seminaarikuulumisia

seminaari 23.4.2015.jpg

Toimistomme järjesti vuosittaisen yritysjuridiikan ajankohtaisseminaarin tällä viikolla Helsingissä ja Turussa.

Tämän vuoden ohjelma piti sisällään todella mielenkiintoisen ja ajankohtaisen esityksen vastuun samastuksesta osakeyhtiössä. Osallistujat saivat myös hyödyllistä ennakkotietoa hankintalain tulevasta kokonaisuudistuksesta. Asiantuntijamme jakoivat lisäksi tietämystään yrityskauppojen strategiavaihtoehdoista sekä salassapito- ja kilpailukieltosopimuksista.

Virallisen ohjelman päätteeksi järjestetyssä cocktail-tilaisuudessa jatkettiin rennoissa merkeissä keskustelua päivän aiheista – sekä niiden ulkopuolelta.

Tänä vuonna seminaarejamme oli seuraamassa Helsingissä ja Turussa yhteensä yli 130 henkilöä.

Kiitokset vielä kerran kaikille seminaareihin osallistuneille!


16.4.2015 - Maria Järvi -

dreamstime_xs_47187154.jpgUutta oikeuskäytäntöä velan vanhentumisesta

Velan yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta. Tämä aika alkaa pääsääntöisesti kulumaan velan eräpäivästä. Velan vanhentuminen katkeaa esimerkiksi silloin kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta. Kysymyksenä ennakkotapauksessa KKO:2015:28 oli voidaanko velkojan katsoa katkaisseen velan vanhentuminen tilanteessa, jossa velallinen kiistää saaneensa velkojan lähettämiä kirjeitä tiedoksi.

Velkojalla on velvollisuus todistaa, että velan vanhentuminen on katkaistu. Epäselvää kuitenkin on, milloin velkojan voidaan katsoa täyttäneen tämä todistamisvelvollisuutensa. Korkein oikeus totesi, että vapaamuotoinen velan vanhentuminen voidaan katkaista monilla eri tavoin. Mikäli velkoja käyttää vanhentumisen katkaisuun postilähetyksenä toimitettavaa kirjettä, velkojan tulee näyttää, että hän on lähettänyt kirjeen, ja toiseksi, että kirje on tullut velallisen saataville sitten, että hän on voinut ottaa siitä selon.

Edellä mainitussa ennakkotapauksessa oli riidatonta, että velkoja oli lähettänyt kaksi perintäkirjettä tavallisena kirjelähetyksenä velallisen kotiosoitteeseen. Korkein oikeus ei pitänyt perusteltuna näkökulmaa, jonka perusteella velallinen saisi estää vanhentumisen katkaisemisen laiminlyömällä hänen saatavilleen tulleen postilähetyksen avaamisen. Tästä syystä korkein oikeus totesi velan vanhentumisen katkaisemiseksi olevan riittävää, että velkoja on osoittanut perintäkirjeen tulleen velallisen saataville. Velan vanhentumisen katkaiseminen ei siis edellytä, että velallinen todellisuudessa ottaisi selon hänen saatavilleen tulleesta perintäkirjeestä.

Oman kysymyksensä muodostaa puolestaan mahdollisuus siitä, että asianmukaisesti lähetetty kirje ei ole saapunut perille. Korkein oikeus piti tätä mahdollisuutta kuitenkin melko vähäisenä. Vielä vähäisempänä korkein oikeus piti sitä, että velalliselle hänen osoitteeseensa peräkkäin lähetetyt kaksi kirjettä tai vielä useammat kirjeet eivät saapuisi perille. Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteella voidaankin katsoa, että yleensä jo kahden kirjelähetyksen myötä velalliselle siirtyy velvollisuus osoittaa, että jokin seikka on uskottavasti voinut estää lähetyksen saapumisen hänen saatavilleen.


15.4.2015 - Jutta Leivo -
Tagit: maksuehtolaki

Yritysten välisten maksuaikojen sääntely muuttuu

Yritysten välisten maksuaikojen sääntely muuttuu toukokuun alusta maksuehtolain muutoksen myötä. Lainmuutoksen myötä maksuaika elinkeinonharjoittajien välisissä saatavissa saa ylittää 30 päivää vain, jos siitä on nimenomaisesti sovittu. Nykyisin vastaava aikaraja on 60 päivää. Muutos lyhentää yritysten välisiä maksuaikoja rajoittamatta kuitenkaan mahdollisuutta tarpeen mukaan sopia halutun pituisista maksuajoista. Tasavallan presidentti vahvisti lainmuutoksen perjantaina 10.4.

Muutosta on perusteltu maksuaikojen pidentymisellä ja sillä, että pitkät maksuajat aiheuttavat vaikeuksia erityisesti pienille yrityksille. Muutoksen onkin arvioitu parantavan erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten asemaa. Muutoksella saadaan sopijapuolina olevat yritykset kiinnittämään nykyistä laajemmin huomiota pitkiä maksuaikoja koskeviin sopimusehtoihin. 30 päivän raja myös kuvastaa nykyistä lakia paremmin sitä, millaista maksuaikaa voidaan yleensä pitää yritysten välillä epätavallisen pitkänä.

Lainmuutokseen liittyen oikeusministeriö selvitti keväällä 2014 yritysten välisten maksuehtojen nykykäytäntöä ja sen kehitystä yhteistyössä Suomen Yrittäjät ry:n ja Elinkeinoelämän Keskusliitto EK ry:n kanssa. Selvitys tuki käsitystä, että yritysten välisissä sopimuksissa on viime aikoina esiintynyt maksuaikojen pidentymistä. Valtaosaa yritysten laskutuskannasta maksuaikojen pidentyminen ei kuitenkaan koske, ja maksuajat ovat Suomessa yhä keskimäärin lyhyet muihin Euroopan maihin verrattuna.


10.4.2015 - Jutta Leivo -

KKO 2015:17 – Vastuun samastus osakeyhtiössä

Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiö on osakkeenomistajistaan erillinen oikeushenkilö eivätkä osakkeenomistajat vastaa henkilökohtaisesti yhtiön velvoitteista.  Tämä sama pätee myös tilanteisiin, joissa osakkeenomistajana on toinen osakeyhtiö eli myöskään emoyhtiö ei siis lähtökohtaisesti ole vastuussa tytäryhtiönsä velvoitteista. Juuri tätä osakkeenomistajan vastuun rajallisuutta pidetään osakeyhtiömuodon perustavanlaatuisena ominaisuutena ja suurimpana etuna.

Suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin ollut jo pidempään vallalla käsitys, jonka mukaan tietyissä poikkeuksellisissa tilanteissa osakkeenomistaja voitaisiin asettaa vastuuseen yhtiön velvoitteista ilman lainsäädännön nimenomaista tukea. Tällaista rajoitetun vastuun syrjäyttämistä ilman lainsäädännön tukea kutsutaan vastuun samastamiseksi (”piercing the corporate veil”). Vaikka oikeuskirjallisuudessa samastus onkin katsottu mahdolliseksi, korkein oikeus on aiemmin suhtautunut siihen torjuvasti.

Tuoreessa ennakkoratkaisussaan (KKO 2015:17) korkein oikeus samasti vastuun ensimmäistä kertaa asettamalla emoyhtiön vastuuseen tytäryhtiön velvoitteesta. Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa suomalainen osakeyhtiö A harjoitti osaa liiketoiminnastaan virolaisen rajavastuuyhtiön B:n kautta ja vältti näin Suomessa eräitä lakisääteisiä hyvitysmaksuja. Korkein oikeus katsoi, että yhtiöiden omistus- ja määräysvaltasuhteet huomioon ottaen toiminnan järjestelyn keskeisenä perusteena oli lakisääteisen velvoitteen välttäminen. Tämän johdosta A velvoitettiin yhteisvastuullisesti B:n kanssa suorittamaan hyvitysmaksujen laiminlyönnistä johtuva korvaus.

Ratkaisun perusteluissa korkein oikeus totesi, että vastuun samastaminen on mahdollista tilanteessa, jossa konsernirakennetta, yhtiöiden välisiä suhteita tai osakkeenomistajan määräämisvaltaa on selvästi käytetty keinotekoisella ja moitittavalla tavalla siten, että siitä on seurannut esimerkiksi yhtiön velkojien vahingoittaminen tai lakisääteisen vastuun kiertäminen. Korkein oikeus kuitenkin painotti, että vastuun samastus voi tulla kyseeseen vain poikkeuksellisesti, eikä esimerkiksi pelkkä määräysvalta tytäryhtiössä riitä samastamisen perusteeksi.

Mikäli kiinnostuit aiheesta, senior advisor, professori Raimo Immonen luennoi vastuun samastuksesta toimistomme ajankohtaisseminaarissa Helsingissä 21.4.2015 ja Turussa 23.4.2015. Kutsun seminaariin löydät täältä.


7.4.2015 - Emma Nyyssölä -

dreamstime_m_24651320 (2).jpgUutta tutkimustietoa yrityskauppojen vaikutuksista yritysten omistaja-arvoon

Yrityskauppoja on käsitelty blogissamme aikaisemmin asianajajan näkökulmasta. Yrityksiä saattaisi kiinnostaa myös arvio siitä, millaisia vaikutuksia yrityskaupoilla voi olla niiden omistaja-arvon (shareholder value) kehittymiseen. Valloillaan on pitkään ollut käsitys, ettei yrityskaupoilla ole erityistä vaikutusta yrityksen omistusarvoon. Marraskuussa julkaistu Intralinks Holdings Inc:n, Cass Business Schoolin M&A tutkimuskeskuksen (MARC) ja City University Londonin toteuttama tutkimus ”Masters of the Deal: Part 1” kuitenkin osoittaa, että yhtiön aktiivisuus yrityskaupoissa näkyy selkeästi sen pörssikurssissa. Tutkimuksen tulokset haastavat myös sen näkemyksen, että yrityskaupoissa myyjät olisivat aina voittajia ja ostajat häviäjiä.

Yrityskauppojen vaikutuksia omistaja-arvoon on aikaisemmin tutkittu kauppakohtaisesti pian kaupan julkistamisen jälkeen, mutta kyseisessä tutkimuksessa yritysten seuranta-aika oli yli 20 vuotta, jonka aikana yritysten omistusarvon kehitystä seurattiin kolmen vuoden tarkastelujaksoissa. Tutkimuksessa seurattiin 25 000 globaalia yritystä, mikä tekee siitä aikaisemmin tehtyjä tutkimuksia merkittävästi kattavamman. Tutkimus osoitti, että yhtiöt pärjäsivät markkinoilla huomattavasti heikommin niillä kolmen vuoden tarkastelujaksoilla, joiden aikana ne eivät olleet olleet yrityskaupoissa – ostoissa tai myynneissä – mukana. Erityisen merkittävästi negatiiviset vaikutukset näkyivät niissä yrityksissä, jotka olivat aiemmin osoittaneet yrityskauppa-aktiivisuutta. Parhaiten markkinoilla suoriutuivat tutkimuksen mukaan firmat, jotka tekivät yritysostoja toistuvasti.

Tutkimuksessa oli myös seurattu erikseen nuoria pörssiyhtiöitä eli yhtiöitä, jotka olivat olleet listattuina pörssiin alle kolme vuotta. Ensimmäisinä vuosinaan pörssissä noteerattujen yhtiöiden osakkeiden kurssi tavanomaisesti laskee. Tutkimus kuitenkin osoitti, että ne nuoret yhtiöt, jotka tekivät vähintään kuusi yritysostoa kolmen vuoden tarkastelujakson aikana, nostivat kurssiaan keskimäärin 3,8 % vuodessa.

Tutkimuksen tulokset ovat kaiken kaikkiaan mielenkiintoisia ja ehkä rohkaisevat yrityksiä suunnittelemaan uusia yrityskauppoja. Tutkimus on saanut jo jatkoa, ja uuden tutkimuksen ”Masters of the Deal: Part 2” tulokset julkaistaneen tänä vuonna.


27.3.2015 - Maria Järvi -
Tagit: tilaajavastuu

Tilaajavastuulaki uudistuu

Eduskunta on 11.3.2015 pitämässään täysistunnossa hyväksynyt hallituksen esityksen koskien tilajaavastuulain muutoksia ja lain uudistamista. Tilaajavastuulakia sovelletaan tilanteisiin, joissa tilaaja käyttää vuokrattuja työntekijöitä tai on tehnyt alihankintasopimuksen toimintaansa tavanomaisesti kuuluvista työtehtävistä. Rakentamisessa ja rakentamiseen liittyvässä korjaus-, hoito- ja kunnossapitotoiminnassa lakia sovelletaan rakennuttajina toimiviin tilaajiin.

Suurimmat lakiin tehdyt muutokset liittyvät tilaajan selvitysvelvollisuuteen. Ensinnäkin selvitysvelvollisuuden alarajaa korotettiin vuositasolla 7 500 eurosta 9 000 euroon. Selvitysvelvollisuus ei siis jatkossa koske yksittäistä alle 9 000 euron alihankintasopimusta tai pienehköjä vuokratöitä koskevia sopimuksia.

Toinen merkittävä tilaajavastuulain muutos koskee tilaajan selvitysvelvollisuuden täyttämistä. Verovelvoitteiden täyttämistä koskeva selvitysvelvollisuus voidaan jatkossa täyttää verovelkarekisterin merkintöjen perusteella. Jos verovelkarekisteristä ilmenee, että sopimuspuolella on verovelkarekisteriin merkittyä verovelkaa, olisi tilaajan selvitettävä verovelan määrä pyytämällä sopimuspuolta toimittamaan verovelkatodistus. Pelkkä sopimuspuolen verovelka tai sitä koskevan maksusuunnitelman puuttuminen ei jatkossa enää suoraan johda siihen, että tilaajalle voitaisiin määrätä laiminlyöntimaksu.

Ennen kuin tilaaja tekee sopimuksen vuokratun työntekijän käytöstä tai alihankintasopimukseen perustuvasta työstä, tilaajan on lakimuutosten vuoksi jatkossa pyydettävä selvitys työntekijöiden lakisääteisestä työterveyshuollon järjestämisestä. Selvitys voidaan täyttää esittämällä työterveyshuoltosopimus tai muu kirjallinen selvitys, josta asia ilmenee.

Merkittävä lakimuutos tulee myös koskemaan tilanteita, jossa ulkomaalainen yritys lähettää Suomeen työntekijöitä. Tilaajan on jatkossa selvitettävä kaikkien sopimuksen mukaista työtä tekevien lähetettyjen työntekijöiden sosiaaliturvan määräytyminen ennen sopimuksen mukaista työn aloittamista. Tilaajan velvollisuutena on tarkistaa todistukset viimeistään työnteon alkaessa. Näiden lisäksi tilaajan on jatkossa tiedotettava lähetettyjä työntekijöitä valvovasta viranomaistahosta.

Valvova viranomainen tulee vielä toukokuun 2015 aikana antamaan tulkintaehdotuksia, joiden tarkoitus on selventää yllä mainittuja suurempia linjauksia.


12.3.2015 - Jutta Leivo -

Tasa-arvosuunnitelma ja palkkakartoitus uusina asioina lakiin

Tämän vuoden alussa tulivat voimaan tasa-arvosuunnitelmaa ja palkkakartoitusta koskevat säännökset, jotka lisättiin uusina asioina lakiin naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta.

Uusien säännösten myötä työnantajan on laadittava vähintään joka toinen vuosi erityisesti palkkausta ja muita palvelussuhteen ehtoja koskeva tasa-arvosuunnitelma, jos työnantajan palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 työntekijää. Tasa-arvosuunnitelman tulee sisältää muuan muassa selvitys työpaikan tasa-arvotilanteesta ja sen osana erittely naisten ja miesten sijoittumisesta eri tehtäviin. Tasa-arvosuunnitelman tulee sisältää myös koko henkilöstöä koskeva palkkakartoitus naisten ja miesten tehtävien luokituksesta, palkoista ja palkkaeroista.

Laki on jo vanhastaan kieltänyt työnantajaa soveltamasta palkka- tai muita palvelussuhteen ehtoja siten, että työntekijä tai työntekijät joutuvat sukupuolen perusteella epäedullisempaan asemaan kuin yksi tai useampi muu työnantajan palveluksessa samassa tai samanarvoisessa työssä oleva työntekijä. Käytännössä samapalkkaisuuden toteutumista on kuitenkin ollut vaikea valvoa. Nyt lakiin otetun palkkakartoituksen avulla pyritään parantamaan tilannetta selvittämällä säännöllisin väliajoin, ettei saman työnantajan palveluksessa olevien samaa tai samanarvoista työtä tekevien naisten ja miesten välillä ole perusteettomia palkkaeroja.

Töiden samanlaisuutta tai samanarvoisuutta arvioitaessa lähtökohtana on töiden sisällön ja niiden työntekijöille asettamien vaatimusten vertailu. Kartoituksen tarkoituksena on nimenomaan selvittää mistä palkkaerot johtuvat, sillä palkkaerot naisten ja miesten välillä eivät vielä itsessään tarkoita, että kyseessä olisi palkkasyrjintä. Hyväksyttäviä syitä palkkaeroihin ovat muun muassa tehtävien vaativuuteen, henkilökohtaiseen suoritukseen, pidempään työkokemukseen, erityisvastuuseen, epämukaviin työaikoihin, työntekijän monikäyttöisyyteen tai työolosuhteisiin liittyvät syyt.

Jos palkkakartoituksessa tulee esiin selkeitä eroja naisten ja miesten palkkojen välillä, työnantajan on selvitettävä palkkaerojen syitä ja perusteita. Mikäli palkkaeroille ei ole hyväksyttävää syytä, työnantajan on ryhdyttävä asianmukaisiin korjaaviin toimenpiteisiin.


6.3.2015 - Maria Järvi -

Muutoksia yrityskiinnitysten arvon määrittämiseen yrityssaneerauksessa

Korkein oikeus antoi vuoden 2015 alussa kaksi ennakkoratkaisua, jotka koskivat yrityskiinnitysten arvostamista yrityssaneerauksessa. Ratkaisut käsittelivät mm. yrityskiinnityksen kohteena olevan omaisuuden arvon määrittämistä ja yrityskiinnitykseen perustuvan vakuusvelan määrää yrityssaneerauksessa. Vakuusvelan määrää ei voida yrityssaneerauksessa alentaa ilman velkojan suostumusta toisin kuin tavallisen saneerausvelan määrää. Yrityskiinnitysvelkojan saatava on yrityssaneerauksessa vakuusvelkaa ainoastaan siltä osin kuin vakuuden arvo riittää kattamaan saatavan. Muilta osin vakuudenhaltijan saatava on tavallista saneerausvelkaa, jonka määrää voidaan alentaa.

Käytäntö yrityskiinnitysten arvostamisessa on ennen ennakkoratkaisujen antamista ollut vaihtelevaa. Yleisesti käyttöomaisuuden arvostamiseen on yrityssaneerauksessa käytetty going concern -arvoa. Sillä tarkoitetaan arvoa, joka omaisuudella olisi liiketoiminnan jatkuessa entisellään. Yrityssaneerausmenettelyn yhteydessä tehtävässä konkurssivertailussa yrityskiinnitysten arvoksi on puolestaan katsottu odotettavissa oleva myyntihinta vähennettynä rahaksimuuttokustannuksilla. Edellä mainituissa ennakkotapauksissa käsitellyissä saneerausohjelmaehdotuksissa yrityskiinnitysten realisointiarvo konkurssissa oli määritelty huomattavasti going concern -arvoa pienemmäksi.

Korkeimman oikeuden ratkaisujen mukaan määritettäessä yhtiön omaisuuden arvoa vertailukohdaksi tulisi ottaa saneerauksen vaihtoehtona oleva todennäköisin realisointitapa, joka on yleensä konkurssi. Omaisuuden arvoa määritettäessä sekä saneerausohjelmassa että konkurssivertailussa voidaan käyttää myös arvoa, joka omaisuudesta saataisiin, mikäli se myytäisiin osana toimivaa kokonaisuutta. Tämä edellyttää kuitenkin, että tällaista myyntitapaa voidaan pitää todennäköisenä realisointivaihtoehtona. Lisäksi omaisuus tulisi joka tapauksessa arvostaa samalla tavoin sekä saneerausohjelmassa että konkurssivertailussa. Toisin sanoen vakuutta ei voida arvostaa saneerausohjelmassa korkeampaan arvoon vain sen perusteella, että vakuusarvon määritys tehdään velallisen yritystoiminnan jatkamiseen tähtäävän yrityssaneerausmenettelyn yhteydessä.

Uusi linjaus merkitsee useissa tapauksissa yrityskiinnitysvelkojien aseman muuttumista siten, että aiempaa suurempi osa veloista katsotaan tavalliseksi saneerausvelaksi. Tämä osaltaan vähentää yrityskiinnitysvelkojien erityisasemaa suhteessa tavallisiin velkojiin.


5.3.2015 - Kimmo Kajander -
Tagit: laatu

Laatu ja asianajotoimisto

Laatu on sana, jonka mielellään näkisi yhdistyvän asianajotoimintaan. Laadun käsite ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteinen, sillä näkökulmasta riippuen sillä voidaan tarkoittaa niin lopputulosta, itse tekemistä yleensä tai vaikkapa vain toimijan tietämyksen tasoa tai muita ominaisuuksia.

Joku voisi luonnehtia laadukasta asianajajaa seuraavasti:

  • ”Kyllähän toki laadukas asianajaja tietää kaiken juridiikasta.”
  • ”Laadukas asianajaja tietenkin voittaa kaikki juttunsa.”
  • "Laadukas asianajaja ei tee yhtään virheitä hoitaessaan juttuja.”

Vaikkakin asianajajat keskimäärin kenties ovatkin ahkeria, fiksuja ja tunnollisia, ei edellä mainitun kaltainen yleistäminen ole hedelmällistä, eikä luonnollisestikaan vastaa todellisuutta.

Itse käyttäisin seuraavia luonnehdintoja:

  • ”Laadukas asianajaja tietää tarpeeksi juridiikasta löytääkseen nopeasti relevantin tiedon toimeksiantoonsa liittyvistä erityiskysymyksistä.”
  • ”Laadukas asianajaja tietää milloin juttu kannattaa sopia, milloin taistella loppuun saakka.”
  • ”Laadukas asianajaja käyttää sellaisia toimintamalleja, että hän huomaa ja korjaa mahdolliset virheensä ennen kuin ne vaikuttavat lopputulokseen.”

Omassa pohdinnassani asianajotoiminnan laatu kulminoituu samoin kuin valmistavassa teollisuudessakin. Kyse on toimintatapojen hiomisesta sellaisiksi, että laatu ja tehokkuus ovat toiminnan välttämättömiä seurauksia. Tämä ajatus ei ota mitään pois asianajajan persoonallisuuden vaikutuksesta asioiden hoitoon. Kaikkea ei voi taklata prosesseilla, ja ammatissa on kuitenkin kyse paljon myös ihmisten kanssa toimimisesta. Laadukkaan toiminnan keskeisiä kulmakiviä ovat silti ennen kaikkea suunnitelmallisuus, toiminnan vakioituneisuus sekä rutiininomaisten tehtävien henkilöstä riippumaton toistettavuus. Yliprosessointiinkaan ei silti ole varaa, koska se työllistä lopulta enemmän kuin vapauttaa aikaa. Pyörää ei kannata keksiä montaa kertaa uudelleen, mutta se, miten nopeasti pyörää missäkin tilanteessa pyöritetään, on aina kiinni tapauksesta, ja asianajajan omasta ammattitaidosta.

Laatutyö ei ole toimistollemme uusi asia. Laadun järjestelmällinen pohtiminen on aloitettu meillä jo yli 15 vuotta sitten. Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy on kasvanut vuoden 2014 aikana henkilömäärässä mitattuna merkittävästi. Tästä syystä tekeminen ja toimintamallit hakevat tehostetusti yhteistä muotoaan erityisesti vuoden 2015 aikana henkilöstömme voimin tehtävän tuoreen laatuhankkeen myötä. Hankkeen tarkoituksena on määritellä ja toteuttaa lukuisia pieniä hankkeita, jotka osaltaan harmonisoivat paitsi eri toimipaikkojen, Turun, Helsingin ja Salon tekemistä, myös kehittävät toimipaikkojen sisäisiä prosesseja. Tekemisen into on suurta, ja onkin jo hankkeen alkumetreillä nähtävissä, että hankkeen myötä toimistomme paitsi muuttuu vielä entistäkin laadukkaammaksi asianajotoimistoksi, me toimiston asianajajat, lakimiehet ja sihteerit yhdessä muutumme entistäkin laadukkaammiksi asianajopalveluiden tarjoajiksi.

 


2.3.2015 - Jarkko Ruohola -

Asianajaja yrityskaupassa

Suomessa tehdään joka päivä useita yrityskauppoja – suuria ja pieniä. Mitä hyötyä asianajajasta on yrityskaupassa?

Oikeustieteellisessä ei ole oppiainetta yrityskauppa. Kokenut asianajaja joutuu yrityskauppaa hoitaessaan yhdistämään mm. sopimusoikeuden, yhtiöoikeuden, verotuksen, kilpailuoikeuden, työoikeuden ja immateriaalioikeudellisten asioiden osaamistaan. Hyötyä on myös siitä, että on hoitanut yrityskauppariitoja asianajajana ja välimiehenä, koska silloin osaa arvioida eri sopimusehtojen vahvuutta riitatilanteessa. Olen itse päätynyt erikoistumaan yrityskauppoihin juuri sen vuoksi, että niissä voi monipuolisesti hyödyntää kokemustaan.

Asianajaja ajaa aina asiakkaansa asiaa. Onnistuneessa yrityskaupassa tämä ei yleensä tarkoita, että vastapuoli pitää saada häviämään. Sen sijaan hyvä yrityskauppajuristi löytää näkökulmat ja lähestymistavat, joilla yritysjärjestely edistää kummankin osapuolen liiketoimintaa. Paras yrityskauppa on win – win.

Olipa meneillään pörssiyhtiöiden välinen yritysjärjestely tai perheyrityksen sukupolvenvaihdos, se on yleensä osapuolten kannalta hyvin tärkeä. Kokenut asianajaja osaa suunnata neuvotteluissa fokuksen olennaisiin asioihin ja jättää vähemmän tärkeät pienemmälle huomiolle. Myös kaikki yksityiskohdat pitää saada kuntoon, mutta niitä ei tarvitse käsitellä pääneuvottelijoiden kesken. Hyvä asianajaja myös pitää huolen siitä, että kaikki sovittu tulee selkeästi kirjattua yrityskauppasopimukseen.

Yrityskauppaprosessia johtavalta asianajajalta vaaditaan organisointikykyä. Yleensä projektilla on aina kiire. 

Due-Diligence-20150302.gif

Vaikka päävastuullisella asianajajalla pitää olla riittävä yleistuntemus asiaan liittyvistä eri oikeudenaloista, hänen pitää osata hyödyntää toimistonsa muiden juristien, mahdollisen investointipankin sekä asiakasyrityksen eri henkilöiden asiantuntemus siten, että saavutetaan paras mahdollinen lopputulos nopeasti ja kohtuullisin kustannuksin. Yleensä päävastuullinen asianajaja ei itse ole tekemässä kohdeyrityksen juridista due diligence -tarkastusta, vaan sen hoitavat toimiston muut juristit. Due diligence -tarkastuksen aikataulutus ja löydösten hyödyntäminen pitää kytkeä tiiviiksi osaksi muuta yrityskauppaprosessia.

Asianajajan asiakas ei ole aina oikeassa. Yrityskauppa-asianajajan on uskallettava olla eri mieltä päämiehensä kanssa, kun tämä on suostumassa itselleen epäedulliseen sopimusehtoon tai ryhtymässä lainvastaiseen järjestelyyn. Silloin tällöin keskustellaan palkkiosopimuksesta, jolla asianajajan palkkio riippuisi siitä, toteutuuko suunniteltu yrityskauppa. Tällainen prosenttipalkkio soveltuu hyvin investointipankkireille ja muille yritysvälittäjille, mutta huonosti yrityskauppajuristille: Asianajajan pitää ajaa vain päämiehensä etua. Joskus – tosin harvoin – asiakkaan etu on, että neuvoteltu kauppa ei toteudu. 

Olen itse työskennellyt asianajajana yrityskauppojen parissa yli 20 vuotta. Suurin muutos näiden vuosien aikana on ollut kansainvälistyminen: Vielä 1990-luvun alussa olivat rajat ylittävät yrityskaupat Suomessa harvinaisia. Viimeaikaisessa praktiikassani taas olen ollut vastuussa mm. yritysjärjestelyistä, joissa suomalaiset asiakkaamme ovat hankkineet yrityksiä esim. Ruotsista, Norjasta, Isosta-Britanniasta ja Saksasta ja suomalaisten yritysten ostajat ovat olleet mm. eri Pohjoismaista, Kiinasta ja Yhdysvalloista. Kansainvälinen allianssimme MSI Global Alliance on useissa näistä ollut suureksi hyödyksi. Tietenkin valtaosa yrityskaupoista silti yhä tapahtuu suomalaisten osapuolten kesken. 


27.2.2015 - Jutta Leivo -

EU tutkii: auttoivatko jäsenmaat monikansallisia yhtiöitä välttelemään veroja?

Euroopan Unioni on jo pitkään yrittänyt taistella veronkiertoa ja aggressiivista verosuunnittelua vastaan. Siitä huolimatta komissio arvioi, että veronkierron ja suuryritysten verokikkailujen vuoksi EU:ssa menetetään vuosittain jopa 1 000 miljardin euron edestä verotuloja. Kiristyneen taloustilanteen vuoksi on entistä tärkeämpää, että myös suuryritykset kantavat kortensa kekoon maksamalla oman oikeudenmukaisen osansa veroista.

Eritoten suuret monikansalliset yhtiöt pyrkivät minimoimaan verotaakkaansa aggressiivisen verosuunnittelun avulla. Aggressiiviseksi verosuunnitteluksi kutsutaan toimintaan, jossa kansallisten verolakien ja kansainvälisten verojärjestelmien porsaanreikiä käytetään hyväksi niin, että verotuksen lopputulos ei vastaa lain henkeä eikä tarkoitusta. Ongelma piilee siinä, että lakia ei varsinaisesti rikota. Tämän vuoksi viranomaisten on vaikea puuttua toimintaan.

Kamppaillakseen aggressiivista verosuunnittelua vastaan EU on ottanut viimeaikoina veroviranomaisten ennakkopäätökset suurennuslasin alle. Verottajan tarjoama ennakkoratkaisumenettely, jolla ennakolta päätetään kuinka yhtiön verot lasketaan, on täysin laillinen ja monet yhtiöt käyttävät sitä apunaan verosuunnittelussa. EU kuitenkin tutkii nyt, ovatko jäsenmaat ennakkopäätöksillään antaneet tietyille yrityksille erityiskohtelua. Mikäli erityiskohtelu johtaa kilpailuedun saamisen markkinoilla ja mikäli vain tiettyjä yrityksiä (esimerkiksi vain monikansallisia yrityksiä) on valittu erityiskohtelun piiriin, saatetaan menettely tulkita kielletyksi valtionavuksi. Tällöin EU:lla on oikeus puuttua asiaan.

Viime vuonna komissio aloitti tutkinnan muun muassa Fiatin ja Amazonin verokohtelusta Luxemburgissa, Applen kohtelusta Irlannissa ja Starbucksin kohtelusta Alankomaissa. Joulukuussa 2014 komissio laajensi tutkintansa kattamaan kaikki jäsenmaat ja totesi useiden jäsenmaiden auttaneen monikansallisia yrityksiä hyötymään jäsenvaltioiden verojärjestelmistä ja siten vähentämään verotaakkaansa. Myös parlamentti päätti 12. helmikuuta aloittaa oman tutkintansa asiasta ja perusti siksi verotuksen ennakkopäätöksiä käsittelevän erityisvaliokunnan.


23.2.2015 - Jarkko Ruohola -

Euroopan asianajajaliitot koolla

Eurooppalaisten asianajajaliittojen puheenjohtajistot kokoontuvat vuosittain Präsidentenkonferenziin Wieniin. Tänä vuonna kokous järjestettiin 43. kerran. Minulla oli ilo olla Suomen edustajana kokouksessa. Paikalla oli asianajajaliittojen puheenjohtajia ja varapuheenjohtajia useimmista EU-maista. Muista eurooppalaisista asianajajakokouksista poiketen mukana oli lisäksi edustajat mm. Balkanin eri valtioista.csm_Epk_127_993430c0a1.jpg

Teemana oli tänä vuonna Macht schafft Recht? (Power rules Law?) Tämä tarkoitti pohdintaa oikeusvaltioperiaatteen ja poliittisen vallankäytön ristiriidan välillä. Aihe sopi mainiosti Magna Cartan 800-vuotisjuhlavuoteen. Kokouksen ohjelmassa oli mielenkiintoisia puheenvuoroja. Mm. EU:n oikeuskomissaari Vera Jourdova päätyi omassa analyysissaan siihen, että vastaus teeman kysymykseen on kielteinen. Varsin tunteikas esitys Krimin ja Itä-Ukrainan tilanteesta kuultiin Leonid Kravchukilta, joka oli Ukrainan ensimmäinen demokraattisesti valittu presidentti, vuosina 1991 – 1994. Itävallan korkeimman oikeuden presidentti torjui syyteneuvottelun sopimattomana mannereurooppalaiseen oikeusjärjestelmään. Saksalainen kollega puolestaan kannatti lämpimästi syyteneuvottelua, joka kuluvan vuoden alusta on tullut Suomeenkin.

Antoisia olivat myös kahvi- ja illallispöytäkeskustelut. Kosovon asianajajaliiton puheenjohtaja oli hyvin kiinnostunut suomalaisesta asianajajatutkinnosta. Kosovossa valtio sääntelee tiukasti asianajajaksi pääsemistä ja muutenkin asianajajien toimintaa, joten asianajajilla ei juurikaan ole autonomiaa – toisin kuin Suomessa. Pohjois-Irlannin solicitorien puheenjohtajan kanssa puolestaan kävin pitkän keskustelun oikeusapujärjestelmistä. Englannissa ja Walesissa oikeusapua leikattiin voimakkaasti finanssikriisin seurauksena, ja nyt hallitus suunnittelee leikkauksia myös Pohjois-Irlannissa.

Wieniläiset osaavat myös järjestää juhlallisuuksia: Kaksipäiväisen kokouksen aikana oli tapahtumia yhteensä seitsemässä eri palatsissa, mm. Itävallan liittopresidentin vastaanotto. Ohjelma huipentui Hofburgin linnassa järjestettyyn Juristenballiin, jossa sadat juristit tanssivat wienervalsseja frakeissa ja pitkissä iltapuvuissa kristallikruunujen alla. Me ulkomaisten asianajajaliittojen edustajat olimme kunniavieraita, kuten myös mm. Suomen Wienin-suurlähettiläs. 


20.2.2015 - Maria Järvi -

Maapallo.jpgHenkilöverotus kansainvälisissä tilanteissa

Yhä useampi suomalainen tulee jossain vaiheessa elämäänsä asumaan tai oleskelemaan Suomen rajojen ulkopuolella. Yleisen vapaan liikkuvuuden ja globalisoitumisbuumin innoittama ulkomaille lähtijä ei kuitenkaan välttämättä osaa etukäteen ennakoida, millainen vaikutus ulkomailla oleskelulla tulee olemaan hänen henkilökohtaiseen verotukseensa. Olen itsekin asunut opintojeni vuoksi useamman vuoden ajan ulkomailla ja siten joutunut pohdiskelemaan aihetta varsin konkreettisella tasolla. Myös nykyisessä työssäni olen tutkinut asiaa mm. tilanteessa, jossa työnantaja halusi laajentaa toimintaansa ulkomaille. Seuraavana muutamia todellisia esimerkkejä ulkomailla oleskelevien suomalaisten kohtaamista pulmatilanteista.

Eräs opiskelutoverini oli kotoisin Suomesta, asui opiskelujensa aikana itseni tavoin Ruotsissa ja työskenteli samalla Tanskassa. Vuoden sisään mahtui myös pitkiä oleskelujaksoja Suomessa työskennellen. Hän joutui miettimään, säilyykö Suomella verotusoikeus kaikkiin tuloihin koko opiskelujen ajan? Entä olisiko Ruotsi oikeutettu verottamaan joitakin vai kenties kaikkia tuloja? Miten puolestaan Tanskassa työskentely vaikuttaa kokonaisuuteen?

Päänvaivaa aiheutti myös tilanne, jossa ulkomailla asuja ei osannut itsekään arvioida, missä hänen pysyvä asuinpaikkansa todellisuudessa sijaitsi, sillä koteja oli useassa eri maassa ja niissä vietetty aika jakautui hyvin tasaisesti. Välillä töitä tehtiin molemmissa valtioissa ja toisinaan vain toisessa. Mihin valtioon verot tulisi tässä tilanteessa maksaa? Mitä seurauksia puolestaan on, jos tilapäiseksi suunniteltu muutaman kuukauden oleskelu vaihtuukin pysyväksi muutoksi oleskeluvaltioon? Entä miten menetellään tilanteessa, jossa suomalainen työnantaja lähettää työntekijän työskentelemään pidemmäksi aikaa ulkomaille?

Pääsäännön mukaisesti Suomessa asuvat ovat Suomessa verovelvollisia Suomesta ja muualta saamastaan tulosta. Tätä kutsutaan yleiseksi verovelvollisuudeksi. Ulkomailla asuvat puolestaan ovat Suomessa verovelvollisia vain Suomesta saadusta tulosta, eli rajoitetusti verovelvollisia. Yksinkertaiselta kuulostava yleiseen ja rajoitettuun verovelvollisuuteen perustuva raja on kuitenkin käytännössä vaikea määrittää, kuten edellä mainitut esimerkit osoittavat. Ulkomaille asettuvaa Suomen kansalaista pidetään pääsääntöisesti yleisesti verovelvollisena muuttovuoden ja kolmen seuraavaan vuoden ajan. Oleskeluvaltio usein kuitenkin katsoo jo noin puolen vuoden oleskelun jälkeen henkilön olevan puolestaan yleisesti verovelvollinen oleskeluvaltiossa. Käytännössä tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa sekä Suomi että oleskeluvaltio katsovat olevansa oikeutettuja verottamaan henkilöä yleisesti verovelvollisena.

Kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi Suomi on solminut kansainvälisiä verosopimuksia useiden vieraiden valtioiden kanssa. Verosopimuksilla rajoitetaan Suomen verotusoikeutta sekä yleisesti verovelvollisten että rajoitetusti verovelvollisten osalta. Pelkkä Suomen lain tulkitseminen ennen ulkomaille lähtöä ei siis kaikissa tapauksissa anna kattavaa kuvaa verovelvollisuuden syntymisestä, vaan ulkomaille lähtijän tulisi tutustua myös mahdolliseen voimassaolevaan verosopimukseen, jotta yllättäviin tilanteisiin voidaan paremmin varautua. 


19.2.2015 - Kimmo Tenhovirta -

Espanjaan maksetun perintöveron palauttamisesta

Espanja on perinteisesti perintöverottanut Espanjan ulkopuolella asuvia EU-kansalaisia ankarammin kuin Espanjassa asuvia EU-kansalaisia. Tämä on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että Suomessa asuva Suomen kansalainen on joutunut maksamaan Espanjassa perimästään omaisuudesta merkittävästi enemmän perintöveroa kuin Espanjassa asuva olisi joutunut maksamaan.

Nyt tämä EU-kansalaisia eriarvoisesti kohteleva käytäntö on todettu Euroopan unionin tuomioistuin antaman tuomion perusteella EU-oikeuden vastaiseksi. Sen mukaan Espanja ei ole täyttänyt EU-oikeuden mukaisia velvoitteitaan määrätessään Espanjan ulkopuolella asuville EU-kansalaisille Espanjassa peritystä tai perintönä luovutetusta omaisuudesta suuremman perintöveron kuin Espanjassa asuville. Espanjan menettelyn on katsottu loukkaavan EU-kansalaisten yhdenvertaisuutta. Näin ollen Espanjan on muutettava lainsäädäntöään ja perintöverotustaan vastaamaan, mitä tuomiossa on määrätty. Tämän lisäksi Espanja joutuu palauttamaan liikaa perittyjä perintöveroja Espanjan ulkopuolella asuville EU-kansalaisille, siis myös suomalaisille.

Perintöveroa voidaan hakea maksettavaksi takaisin, mikäli perillinen on maksanut perintöveroa Espanjaan viimeisen neljän vuoden aikana, perinnönjättäjällä tai perillisellä on kotipaikka muualla kuin Espanjassa ja perillinen on perinnönjättäjän lapsi, vanhempi taikka puoliso. Palautettavan perintöveron määrä riippuu monesta eri seikasta ja palautettavan perintöveron määrä lasketaankin aina kussakin yksittäistapauksessa erikseen.

Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy toimii yhteistyössä madridilaisen asianajotoimiston Aguirre Abogadosin kanssa suomalaisten liikaa maksamien perintöverojen palauttamiseksi. Mikäli koet, että sinulla olisi mahdollisuus hakea Espanjaan maksamaasi perintöveroa takaisin, ota yhteyttä asianajaja Kimmo Tenhovirtaan


19.2.2015 - Matti Kökkö -
Tagit: asianajaja

Kuinka löydän hyvän asianajajan?

Varoitus! Tämä kirjoitus ei sisällä viittausta yhteenkään lainsäännökseen. Se on täysin subjektiivinen ja kirjoitettu mututuntumalla sekä lähestulkoon tajunnanvirtatekniikalla.

Asianajajapäivät pidettiin noin kuukausi sitten. Kalastajatorpalle kokoontui tänäkin vuonna yli tuhat asianajajaa ja asianajotoimistoissa työskentelevää muuta lakimiestä. Ovatko kaikki heistä hyviä asianajajia? Tuskin. Kaikkiin ammattikuntiin mahtuu niin hyviä kuin vähemmän hyviäkin tekijöitä, niin asianajajiinkin. 

Miten hyvän asianajajan sitten löytää? Pystyykö asianajajista päättelemään jotakin vaikkapa selailemalla eri asianajotoimistojen kotisivuja? Ehkä. Henkilöistä saattaa sitä kautta tulla esille ominaisuuksia ja ansioitumisia, jotka herättävät luottamusta. Joidenkin erityisen valistuneiden toimistojen kotisivuilla on asianajajien kirjoittamia artikkeleja, joita lukemalla pystyy ehkä saamaan jonkinlaisen käsityksen myös asianajajan persoonasta.

Oikeudenkäyntiasiamiehen valintaa silmällä pitäen voisi olla hyvä, jos asianajajat pitäisivät julkisesti kirjaa voitettujen ja hävittyjen juttujen määristä. Koskaan en ole tällaista rekisteriä missään kuitenkaan nähnyt. Vaikeutena tuollaisen rekisterin kokoamisessa voisi olla se, että usein saattaa olla tuomioistuimen päätöksen lopputuloksen perusteella tulkinnanvaraista, kumpi osapuoli jutussa lopulta on voittaja ja kumpi häviäjä. Tasapelikin pitäisi varmaan hyväksyä.

Niinkin kuulee sanottavan, ettei hyviä asianajajia oikeudessa usein edes nähdä. Tämän ajatellaan johtuvan siitä, että hyvä asianajaja saa asiakkaansa sopimaan jutun, jos juttu näyttää heikolta. Jos taas ollaan vahvoilla, hyvä asianajaja saa vastapuolen ymmärtämään jo ennen oikeuteen menemistä, ettei eri mieltä kannata olla. Aivan näin suoraviivainen todellisuus ei tietenkään ole. Myös toimeksiantojen lähtökohdat voivat olla erilaisia. Joskus asiakas haluaa isollakin riskillä mennä oikeuteen, vaikka asianajaja on jo etukäteen varoittanut menestysmahdollisuuksien olevan vähäiset. Jutun häviäminen ei silloin kerro asianajajan huonoudesta. Voitto/häviörekisterikään ei siten taitaisi olla tyhjentävä valintakriteeri. 

Taitaa kuitenkin olla niin, että yleisimmin käytetty keino hyvän asianajajan löytämiseksi on kilauttaa kaverille ja onkia suosituksia. Tässäkin on se heikkous, että absoluuttisesti kaikissa asioissa ja kaikissa tilanteissa hyvää asianajajaa tuskin on olemassa. Asianajajakohtainen erikoistuminen on kaiken aikaa lisääntymässä, mikä ei ole ihme, kun ottaa huomioon alati lisääntyvän oikeudellisen sääntelyn määrän ja asioiden monimutkaistumisen. Pitäisi siis löytää kaveri, joka on tarvinnut asianajajaa juuri samankaltaisessa asiassa kuin kysyjäkin.

Yhtä ainoaa oikeaa menettelytapaa hyvän asianajajan löytämiseksi ei varmaankaan ole. Näin asianajajan näkökulmasta uskoisin, että valinta on viisainta tehdä käyttämällä hyväksi sekä asianajajan itsensä antamaa informaatiota vaikkapa kotisivuilla ja sitten niitä kaverien suosituksia. Asianajajaa kannattaa myös lähestyä sillä tavoin, että lopullisen valintapäätöksen tekemiselle jää aikaa. Usein voidaan sopia lyhyestä maksuttomasta alkuneuvottelusta, jossa ei vielä mennä kovin syvälle, mutta asiakkaalle muodostuu siinä jo omakohtainen kuva asianajajasta. Jos ensivaikutelma ei tunnu hyvältä, toimeksiannon voi jättää vielä antamatta.

Vinkki hyvän asianajajan löytämiseksi: https://www.lrhto.fi/artikkelit/ 


18.2.2015 - Jarkko Ruohola -
Tagit: yrityskauppa

Tehdäänkö yrityskauppoja?

Talouselämä-lehden vuoden 2015 ensimmäisessä numerossa tehtiin yhteenvetoa viime vuonna Suomessa tehdyistä yrityskaupoista ja arvioitiin tulevaisuuden näkymiä. Vuosi sitten vastaavassa artikkelissa ennustettiin, että vuodesta 2014 tulisi vilkas yrityskauppavuosi. Valtakunnallisesti tämä ei täysin toteutunut, mutta oman toimistomme yrityskauppapraktiikassa kyllä: olimme päättyneenä vuonna avustamassa monissa suurissa ja pienissä yrityskaupoissa. Yleensä emme pyydä asiakkailtamme suostumusta nimien julkistamiseen, mutta sivustomme etusivulla on mainittu joitakin viime kuukausien yrityskauppoja ja -järjestelyjä.

Myös näkymät alkaneelle vuodelle ovat hyvät. Yritysmaailma tuntuu olevan kahtia jakautuneessa tilassa: osalla yrityksistä menee varsin hyvin ja tilauskirjat ovat täynnä tai täyttymässä. Osa taas on melkoisessa kriisissä, kuten juuri julkaistu pk-yritysbarometrikin kertoo. Monilla ensin mainituista yhtiöistä on vahva tase. Yksi luonteva tapa kasvaa ja kehittyä on tehdä yritysosto esim. kohteena toinen saman alan yritys. Toisaalta kriisiyritykset lopettavat tuotantosuuntia ja toimipaikkoja, jolloin saattaa tarjoutua tilaisuus yritysostoon tai esim. MBO-järjestelyyn, kuten pari viikkoa sitten näimme Seppälän kohdalla.

Uskon, että vuodesta 2015 tulee vilkas yrityskauppavuosi!


18.2.2015 - Juha Auvinen -

Asianajajien ammattitaito on riittävä

Yle Uutiset kysyi syksyllä tuomarien näkemyksiä oikeudessa juttuja ajavien lakimiesten ja syyttäjien ammattitaidosta. Vastausten perusteella lakimiesten ammattitaito ei aina ole riittänyt jutun ajamiseen. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mielestä suomalaisten oikeusturva ei kuitenkaan ole uhattuna, mutta lakimiesten kouluttamista pitää silti entisestään vahvistaa. Ja kuten Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja Risto Sipilä on todennut: "Pitkällä uralla meistä jokainen törmää tilanteisiin, joissa kaikkien oikeudenhoidon osapuolten osaaminen ei ole huipputasoa”. Tutkimus osoittaa kuitenkin Asianajajaliiton toiveet oikeudenkäyntiavustajien laatuvaatimusten tiukentamisesta oikeiksi. Yksi askel tähän suuntaan on ollut ns. lupalakimiesjärjestelmän käyttöönotto (oikeudenkäyntiasiamiehenä tuomioistuimissa voi toimia vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja).

Suomen Asianajajaliitto vastasi tuomarien kritiikkiin ja huomautti, ettei kyselystä käynyt ilmi, mikä osa kritiikistä kohdistuu nimenomaan asianajajakuntaan. Kaikki tuomioistuimessa juttuja hoitavat asiamiehet eivät nimittäin ole asianajajia. Asianajajaksi taas ei pääse ilman vähintään neljän vuoden oikeudellista työkokemusta ja asianajajatutkintoa. Lisäksi asianajajilla on muista asiamiehistä poiketen vuosittainen täydennyskouluttautumisvelvollisuus. Asianajajaliitto myös valvoo asianajajien toimintaa. Toki aina on parantamisen varaa, ja asianajajan on pidettävä itsensä ajan tasalla uudesta ja muuttuvasta lainsäädännöstä. Tähän pyritään juuri täydennyskoulutuksella. Siksi asianajajien ammattitaito riittää juttujen hoitamiseen.

Voitte edelleen luottaa toimistomme asianajajien korkeaan ammattitaitoon niin oikeudenkäynti- kuin muissakin asioissa.


18.2.2015 - Jarkko Ruohola -

Miksi asianajaja?

Suomi ja Ruotsi ovat ainoat EU-maat, joissa oikeudellisia palveluja voivat tarjota muutkin kuin ammatillisesti valvotut lakimiehet. Suomessa tuli vuosi sitten voimaan laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista. Sen sääntely ei kuitenkaan koske muiden kuin oikeudenkäyntiasioiden hoitamista. Siten esim. yrityskaupan juridiikan hoitaminen tai perinnönjakokirjan laatiminen jäävät tuon valvonnan ulkopuolelle.

Ainoastaan asianajajat ovat valvonnan alaisia kaikessa toiminnassaan. Asianajajalakiin perustuva valvonta koskee myös esim. asianajotoimiston järjestämistä ja asianajajan käyttäytymistä vapaa-aikana. Vain asianajajan asiakkailla on oikeus saattaa asianajopalkkiota koskeva riita käsiteltäväksi Suomen Asianajajaliiton yhteydessä toimivassa valvontalautakunnassa.

Kaikki maamme runsaat 2000 asianajajaa kuuluvat Suomen Asianajajaliittoon. Asianajajaliitto on asianajajalakiin perustuva julkisoikeudellinen yhteisö. Asianajaksi pääsemiseen edellytetään oikeustieteen maisterin tutkintoa ja vähintään neljän vuoden työskentelyä lakimiestehtävissä, mistä vähintään kaksi vuotta asianajoalalla. Lisäksi hakijan tulee suorittaa erillinen asianajajatutkinto.

Jokaisen asianajajan tulee vuosittain osallistua vähintään 18 tunnin verran ammatilliseen täydennyskoulutukseen. Tällaista velvollisuutta ei ole muilla oikeudellisten palveluiden tarjoajilla kuin asianajajilla eikä myöskään esim. lääkäreillä Suomessa.

Minulla oli kunnia toimia puheenjohtajana Suomen Asianajaliiton strategiaa vuosille 2015 - 2024 valmistelleessa työryhmässä. Suomen Asianajajaliiton valtuuskunta vahvisti strategian kokouksessaan 16.1.2015. Yhdeksi strategiseksi päätavoitteeksi asetettiin, että laadukkaat asianajopalvelut ovat jokaisen ulottuvilla. Suomen Asianajaliitto haluaa edistää sitä, että kaikkialla Suomessa on korkealaatuisia asianajopalveluita sekä yksityisten henkilöiden että yhteisöjen saatavilla riippumatta asiakkaan maantieteellisestä sijainnista tai taloudellisesta asemasta. 


18.2.2015 - Johanna Nieminen -

Asianajotoimistolle oma blogi

Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy on aloittanut oman blogin. Blogin kirjoittajina toimivat toimistomme asianajajat ja kirjoitukset tulevat käsittelemään juridisia aiheita laidasta laitaan - joskus vähän laidan ulkopuoleltakin. Otamme kiinni ajankohtaisiin aiheisiin ja nostamme esiin mielenkiintoisia kysymyksiä myös ei-niin-ajankohtaisista juridisista aiheista.

Allekirjoittanut toimii blogin toimittajana ja ylläpitäjänä. Minuun voit ottaa yhteyttä blogiimme liittyvissä asioissa ja jokaiseen kirjoitukseen liitetään kirjoittajan yhteystiedot, joten kirjoitusten aiheisiin liittyen saat helposti yhteyden asiantuntijoihimme.

Toivotan lukijat tervetulleeksi blogiimme ja toivon, että tulette viihtymään blogimme parissa!