Asianajajien näkymätön rooli
Asianajajan tehtävänä on ajaa asiakkaansa asiaa parhaalla mahdollisella tavalla. Asianajajan ensisijaisena työkaluna on kirjoitettu laki. Lisäksi asianajaja voi tukeutua riippumattomaan ja toimivaan hallintokoneistoon, joka tarvittaessa tutkii ja ratkaisee asian ja huolehtii myös siitä, että ihmisten tai yritysten lailliset oikeudet tulevat turvatuksi. Näiden meille itsestään selvien rakenteiden ansiosta asianajaja voi asiakkaan asian ajamisen jälkeen palata arkisiin askareihinsa eli ajamaan seuraavan asiakkaansa asiaa.
Kaikkialla asioita ei kuitenkaan ajeta näin arkisella tavalla. Monissa valtioissa ei ole luotettavaa hallintoa tai riippumatonta tuomioistuinlaitosta. Joissain valtioissa ilmapiiri ei ole suotuisa esimerkiksi vähemmistön edustajille tai niille, jotka kyseenalaistavat valtaapitävien ratkaisuja. Asianajajaa kuitenkin tarvitaan kaikkialla, kun yksilön lailliset mahdollisuudet turvata omat oikeutensa tai saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti ovat uhattuna.
Tällaisissa tilanteissa asianajan työ vaatii erityistä rohkeutta. Maailmalta löytyy useita esimerkkejä vaikka siitä, kuinka ihmisiä voidaan pitää vangittuna ilman tutkintaa tai oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Yhteiskunnan epäkohdista kiinnostuneita ihmisiä voidaan myös vainota poliittisen vakaumuksen tai toisinajattelun takia. Lista on valitettavan pitkä.
Pelkästään ajamalla vainotun ihmisen asiaa asianajaja ottaa riskin siitä, että myös hänestä tulee vainottu. Näin siitäkin huolimatta, että asianajaja tekee lähtökohtaisesti vain työtään varmistaakseen sen, että asiakas saa oikeudenmukaisen kohtelun. Koska asianajaja on ratkaisevassa roolissa asiakkaansa oikeuksien puolustamisessa, ovat erityisesti ihmisoikeuksia puolustavat asianajajat joutuneet tilanteisiin, joissa heidän turvallisuutta tai toimintaedellytyksiä uhataan laista piittaamatta.
Suomalaisena liikejuridiikan alan asianajajana ajatus tuntuu vieraalta. Täällä asianajajat eivät joudu miettimään omaa turvallisuuttaan, oli asian luonne mikä tahansa. Jossain toisessa toimintaympäristössä tämä on kuitenkin arkipäivää ja monella asianajajalla – todennäköisesti myös kirjoittajalla – rohkeutta tuskin riittäisi.
Suomen Asianajajaliitto on pyrkinyt levittämään tietoa tästä kansainvälisiä kollegoita koskevasta epäkohdasta. Asiaa on käsitelty myös liiton valtuuskunnassa, jonka kokouksiin osallistun Suomen asianajajaliiton Itä-Suomen osaston puheenjohtajana. Siellä oikeudenhoitoon liittyviä asioita hoitavat asianajajat, joista harva joutuu koskaan uransa aikana punnitsemaan oman työnsä riskejä vastaavalla tavalla.
