Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Blogi

Tämä on Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:n blogi. Kirjoittajina toimivat toimistomme asianajajat ja kirjoitukset käsittelevät juridisia aiheita laidasta laitaan - joskus vähän laidan ulkopuoleltakin. Otamme kiinni ajankohtaisiin aiheisiin ja nostamme esiin mielenkiintoisia kysymyksiä myös ei-niin-ajankohtaisista juridisista aiheista.

Vastuu

Tagit

16.4.2015 - Maria Järvi

dreamstime_xs_47187154.jpgUutta oikeuskäytäntöä velan vanhentumisesta

Velan yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta. Tämä aika alkaa pääsääntöisesti kulumaan velan eräpäivästä. Velan vanhentuminen katkeaa esimerkiksi silloin kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta. Kysymyksenä ennakkotapauksessa KKO:2015:28 oli voidaanko velkojan katsoa katkaisseen velan vanhentuminen tilanteessa, jossa velallinen kiistää saaneensa velkojan lähettämiä kirjeitä tiedoksi.

Velkojalla on velvollisuus todistaa, että velan vanhentuminen on katkaistu. Epäselvää kuitenkin on, milloin velkojan voidaan katsoa täyttäneen tämä todistamisvelvollisuutensa. Korkein oikeus totesi, että vapaamuotoinen velan vanhentuminen voidaan katkaista monilla eri tavoin. Mikäli velkoja käyttää vanhentumisen katkaisuun postilähetyksenä toimitettavaa kirjettä, velkojan tulee näyttää, että hän on lähettänyt kirjeen, ja toiseksi, että kirje on tullut velallisen saataville sitten, että hän on voinut ottaa siitä selon.

Edellä mainitussa ennakkotapauksessa oli riidatonta, että velkoja oli lähettänyt kaksi perintäkirjettä tavallisena kirjelähetyksenä velallisen kotiosoitteeseen. Korkein oikeus ei pitänyt perusteltuna näkökulmaa, jonka perusteella velallinen saisi estää vanhentumisen katkaisemisen laiminlyömällä hänen saatavilleen tulleen postilähetyksen avaamisen. Tästä syystä korkein oikeus totesi velan vanhentumisen katkaisemiseksi olevan riittävää, että velkoja on osoittanut perintäkirjeen tulleen velallisen saataville. Velan vanhentumisen katkaiseminen ei siis edellytä, että velallinen todellisuudessa ottaisi selon hänen saatavilleen tulleesta perintäkirjeestä.

Oman kysymyksensä muodostaa puolestaan mahdollisuus siitä, että asianmukaisesti lähetetty kirje ei ole saapunut perille. Korkein oikeus piti tätä mahdollisuutta kuitenkin melko vähäisenä. Vielä vähäisempänä korkein oikeus piti sitä, että velalliselle hänen osoitteeseensa peräkkäin lähetetyt kaksi kirjettä tai vielä useammat kirjeet eivät saapuisi perille. Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteella voidaankin katsoa, että yleensä jo kahden kirjelähetyksen myötä velalliselle siirtyy velvollisuus osoittaa, että jokin seikka on uskottavasti voinut estää lähetyksen saapumisen hänen saatavilleen.