Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Blogi

Tämä on Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:n blogi. Kirjoittajina toimivat toimistomme asianajajat ja kirjoitukset käsittelevät juridisia aiheita laidasta laitaan - joskus vähän laidan ulkopuoleltakin. Otamme kiinni ajankohtaisiin aiheisiin ja nostamme esiin mielenkiintoisia kysymyksiä myös ei-niin-ajankohtaisista juridisista aiheista.

Vastuu

Tagit

21.9.2015 - Niina Uski

Velkojen perintää EU-maiden välillä helpotetaan

Kun markkinat, yritykset ja ylipäänsä kaikki toiminta kansainvälistyy, nousee esille usein myös velkojen perintä toisen valtion oikeudenkäyttöalueelta. Ongelmia tuottavat erityisesti eri maiden sääntelykenttien eroavaisuudet sekä tietysti kieli- ja kulttuurierot. Mitä tehdä, kun ulkomaalainen sopimuskumppani ei yhtäkkiä maksakaan?

Asiaan on kiinnitetty huomiota ainakin Euroopan unionin alueella. Vuonna 2011 oikeusasioiden, perusoikeuksien ja kansalaisuusasioiden komissaarina toiminut Viviane Reding totesi haluavansa, ”että velkojen perintä toisesta jäsenvaltiosta on yhtä helppoa kuin velkojen perintä omassa maassa”. Heinäkuussa 2011 annettu säädösehdotus, jonka tarkoituksena oli helpottaa rajat ylittävien vaateiden perintää ja lisätä velkojien varmuutta velkojen maksusta, johti asetuksen antamiseen asiasta 15. toukokuuta 2014. Kyseinen Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston asetus N:o 655/2014 eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön ottamisesta rajat ylittävää velkojen perintää varten siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa astuu voimaan alkuvuodesta 2017.

Tilivarojen turvaamismenettelyä koskevan EU-asetuksen johdanto-osassa kerrotaan, että kaikissa jäsenvaltioissa on otettu käyttöön kansallisia menettelyjä tilivarojen turvaamismääräysten kaltaisia turvaamistoimenpiteitä varten. Tällaisten toimenpiteiden myöntämisen edellytykset ja niiden täytäntöönpanon tehokkuus kuitenkin vaihtelevat huomattavasti valtiosta toiseen. Tästä syystä onkin syytä luoda velvoittava ja sellaisenaan sovellettava unionin säädös, jonka avulla pankkitileillä olevat varat voidaan rajat ylittävissä tapauksissa turvata tehokkaasti ja nopeasti.

Asetuksella siis perustetaan eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräyksen muotoinen turvaamistoimenpide, jota velkoja voi hakea tuomioistuimelta. Turvaamismääräystä velkoja voi hakea joko ennen kuin hän panee vireille pääasiakanteen velallista vastaan tai milloin tahansa pääasiakanteen käsittelyn aikana taikka saatuaan sellaisen tuomion, tuomioistuimessa tehdyn sovinnon tai virallisen asiakirjan, jossa velallista vaaditaan maksamaan velkojan vaatimus. Turvaamistoimenpiteellä velallista estetään siirtämästä tai nostamasta varoja jäsenvaltiossa sijaitsevalta pankkitililtä. Edellytyksenä on, että ilman tällaista toimenpidettä on olemassa vaara, että velkojan velalliseen kohdistuvan vaatimuksen myöhempi täytäntöönpano estyisi tai olennaisesti vaikeutuisi.

Menettelyn tarkoitus olisi olla velkojalle ylimääräinen ja vapaaehtoinen keino periä velkansa toisesta jäsenvaltiosta. Asetuksella luodun menettelyn lisäksi siis tarjolla olisivat yhä kansalliset menettelykeinot velan perimiseksi. Asetuksen soveltamisala kattaa kaikki siviili- ja kauppaoikeudelliset asiat lukuun ottamatta eräitä asetuksessa selkeästi määriteltyjä asioita. Huomioitava lisäksi on, että asetusta sovelletaan vain rajat ylittäviin perintätoimiin. Se ei vaikuta valtioiden sisällä tapahtuviin kansallisiin velan perintätoimiin.

Asetuksen näet kokonaisuudessaan tästä.