Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Blogi

Tämä on Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:n blogi. Kirjoittajina toimivat toimistomme asianajajat ja kirjoitukset käsittelevät juridisia aiheita laidasta laitaan - joskus vähän laidan ulkopuoleltakin. Otamme kiinni ajankohtaisiin aiheisiin ja nostamme esiin mielenkiintoisia kysymyksiä myös ei-niin-ajankohtaisista juridisista aiheista.

Vastuu

Tagit

20.12.2016 - Johanna Karvinen -

Rauhan juhla vai kaupan juhla?

Neljä päivää jouluun on ja elämme vuoden vilkkaimpia kauppapäiviä. Tavaratalot ja ostoskeskukset täyttyvät paniikinomaisessa jouluhysteriassa tungeksivista ihmisistä etsimässä vielä viimeisiä lahjoja pukinkonttiin ja sitä juuri oikeanlaista ja -kokoista luomukinkkua joulupöytään. Joku kiertää kaupasta toiseen etsien epätoivoisesti ruokalehdestä löytämänsä uuden kinkkukastikereseptin määräämääharvinaista maustetta. Ruuhka-aikaan kauppareissulle ei kannata lähteä minuuttiaikataululla.

Nykyhallituksen lanseeraamien norminpurkutalkoiden näkyvin saavutus lienee kauppojen aukioloaikojen vapautuminen kuluvan vuoden alussa. Sääntelyn kumoamisen seurauksena kauppojen päivittäiset aukioloajat ovat pidentyneet ja kaupat ovat pitäneet ovensa auki myös juhlapyhinä. Joulukaan ei tee tästä poikkeusta, sillä osa kaupoista palvelee myös kaikkina joulun pyhinä. Enää ei siis tarvitse olla huolissaan siitä, että ruoka loppuu joulupöydästä jo ennen tapaninpäivää.

Vapautuneet aukioloajat tuovat helpotusta myös niille, joita jonottaminen jouluruuhkassa ahdistaa. Omassa lähimarketissani jouluostokset voi käydä tekemässä hiljaisempaan vuorokauden aikaan - vaikkapa aamuyön tunteina, sillä kyseinen hypermarket palvelee asiakkaitaan vuorokauden ympäri joulukuun ajan jouluaattoon klo 16 asti. Kattavan elintarvikeosaston lisäksi valikoimaa riittää myös lahjaostoksille, sillä esimerkiksi leluja, kirjoja, vaatteita ja elektroniikkaa löytyy hyllykaupalla. Tämä ei kuitenkaan ole mainos, joten marketin nimeä ei tässä julkaista. Nordean tekemän kyselyn mukaan suomalaiset käyttävät joululahjoihin ja muihin jouluhankintoihin tänäkin vuonna keskimäärin yli 500 euroa, joten ainakin kauppiailla on aihetta juhlaan. Kaupan myyjälle juhla voi sitä vastoin olla kovinkin arkinen, sillä osalle heistä osuu jouluna vääjäämättä työvuoro, jotta me asiakkaat pääsemme ostoksille myös pyhien aikana.

Postilaatikkoon kolahtaa päivä toisensa jälkeen paksupino mainoksia sekä muutama joulukortti, joista monessa toivotetaan rauhallista joulua. Vielä siitä ei ole merkkejä havaittavissa, mutta perjantaina iltapäivällä toimistomme ovet sulkeutuvat vähän tavanomaista aiemmin ja lähdemme rauhoittumaan joulun viettoon. Kaiken kaupallisuuden keskelläkin - rauhallista joulunaikaa!


14.12.2016 - Harri Lukander -

Kannattaako lahjoittaa nyt vai odottaa vuoden 2017 puolelle?

Hallitus on esittänyt perintö- ja lahjaverolakia muutettavaksi siten, että verotusta kevennettäisiin veroasteikkojen kaikissa portaissa. Eduskunta on lain ensimmäisessä käsittelyssä hyväksynyt lakiehdotuksen sen sisältöisenä, kuin hallitus on sitä esittänyt ja täydentänyt. Toinen käsittely on pidetty 12.12.2016, mutta keskustelu päättyi ja asian käsittely keskeytettiin. Muutoksen olisi tarkoitus tulla voimaan 1.1.2017. Tällä hetkellä näyttää siis siltä, että hallituksen esitys tultaisiin hyväksymään, mutta asia ei edelleenkään ole varma.

Jos mietit nyt lahjoittamista tai lahjan vastaanottamista, voi olla järkevää odottaa muutaman viikon, sillä todennäköisesti lahjaveroasteikot alenevat vuoden alusta lukien. Mistään suurista muutoksista ei kuitenkaan ole kysymys eli, jos lahjoituksen aikataululla on tärkeä merkitys, ei tuolloin kannata jäädä odottamaan.

Verotaulukkoja muutetaan niin, että lahjan määrää koskevia asteikkoja helpotetaan hieman, samoin kustakin lahjoituksesta olevan vakioerän määrää ja myös veroprosentteja. Kun veroprosentit nyt vaihtelevat 8–20 prosentin välillä ensimmäisessä veroluokassa eli läheisten kesken tehtävissä lahjoituksissa, ehdotetaan veroprosenteiksi muutosten jälkeen 8–17 prosenttia. Suurien lahjoitussummien kohdalla tietysti euromääräiset säästöt ovat jo sen arvoisia, että odottaminen saattaa kannattaa. Esimerkiksi yritysten ja maatilojen sukupolvenvaihdosjärjestelyissä summat ovat helposti sitä luokkaa, että odottaminen palkitaan. 


9.12.2016 - Johanna Heinonen -

Kohti nollaenergiarakentamista

Energiatehokkuuden parantaminen on yksi Euroopan Unionin keskisimmistä ilmasto- ja energiapoliittisista tavoitteista ja osa 202020 by 2020 tavoitetta onkin energiatehokkuuden parantaminen 20 % verrattuna ilman uusia toimenpiteitä toteutuvaan kehitykseen. Energiatehokkuutta on pyritty parantamaan lainsäädännöllä erityisesti rakennusten osalta, sillä ne ovat yksi suurimmista energiasyöpöistä unionin kokonaisenergiankulutuksesta.

Jo rakennettujen rakennusten energiankulutukseen on huomattavasti vaikeampi vaikuttaa kuin uusien, vasta rakenteilla olevien rakennusten. Vuoden 2017 alusta lähtien uudisrakentamisessa aloitetaan ns. nollanenergiarakentamisen tavoittelu. Lähes nollaenergiarakennuksella tarkoitetaan rakennusta jonka energiatehokkuus on erittäin korkea, ja jonka käyttämästä energiasta pääosa katetaan uusiutuvilla energianlähteillä. Hallituksen esityksen määritelmän mukaan kyse on rakennuksista, joiden vaatima energia on erittäin vähäinen tai jopa olematon.

Hallitus on antanut esityksen maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta (HE 220/2016) ja muutokset sisältävät uudet säännökset lähes nollaenergiarakentamisesta. Sääntely perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston rakennusten energiatehokkuusdirektiiviin, mutta taustalla vaikuttavat myös esim. laki energiatodistuksesta, ilmastolaki, sähkömarkkinalaki sekä ns. RES-direktiivi. Tavoite on, että kaikki uudet rakennukset olisivat vuoden 2020 loppuun mennessä lähes nollaenergiarakennuksia.

Rakennusten kokonaisenergiatarkastelussa otetaan huomioon rakennusten termiset ominaisuudet ja lämmitysmuoto. Keskeisimmät muutokset tulevat koskemaan rakennusten lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmien vaatimuksia ja ympäristöministeriö tulee antamaan tarkemmat tekniset muutokset erillisillä asetuksilla. Keskeisintä kuitenkin on, että tulevaisuudessa energiatehokkuus nousee keskiöön myös rakentamisessa.  

Lakimuutos on melko myöhässä annetusta aikataulusta ja Komissio nostikin kanteen Suomea vastaan vuonna 2014 asian viivästymisestä. Muutoksen osalta haastavinta tulee olemaan lain suhteellisen tiukka aikataulu sekä kansallisena erityispiirteenä kylmä ilmasto, mikä tarkoittaa rakennusten suurempaa lämmitystarvetta kuin monissa muissa jäsenvaltioissa.  


7.12.2016 - Jussi Ojala -

Takaisinsaannista konkurssipesään

Korkein oikeus on 5.12.2016 antanut takaisinsaantia konkurssipesään koskevan ratkaisun KKO 2016:82.

Tapauksessa oli kysymys konkurssiin joutuneesta kuljetustoimintaa harjoittaneesta yhtiöstä. Konkurssiin mennyt yhtiö oli kolmen kuukauden kuluessa ennen konkurssihakemustaan suorittanut polttoainekustannuksia kuuden eri laskun perusteella yhteensä 209.936 euroa. Pesän varat ovat pesäluettelon mukaan olleet 340.772 euroa. Konkurssipesä vaati maksuja peräytettäväksi.

Takaisinsaantilain 10 §:n mukaan velan maksu myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää peräytyy, jos velka on maksettu epätavallisin maksuvälinen tai ennenaikaisesti taikka määrällä, jota pesän varoihin nähden on pidettävä huomattavana. Maksu ei kuitenkaan peräydy, jos sitä voidaan pitää olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisena.

Korkein oikeus on perustellut ratkaisuaan siten, että konkurssiyhtiön liiketoiminta on perustunut ajoneuvojen käyttämiseen rahtiliikenteessä. Tätä liiketoimintaa ei ole voitu harjoittaa ilman polttoainetta ja maksut ovat siten liittyneet normaaliin liiketoimintaan. Näin ollen lopputulos oli se, etteivät maksut olleet merkittävästä määrästään huolimatta peräytettävissä konkurssipesään.


2.12.2016 - Henry Firtser -

Tutkintavankeudelle uusia vaihtoehtoja

 

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, jossa esitetään pakkokeinolakiin lisättäväksi säännökset tehostetusta matkustuskiellosta sekä tutkinta-arestista.

Tutkintavankeus on turvaamistoimi, jossa rikoksesta epäilty on vangittuna ennen täytäntöönpanokelpoista tai lainvoimaista tuomiota. Tutkintavankeus päättyy tuomioistuimen vapautuksesta tai kun rangaistuksen suorittaminen alkaa. Tutkintavankeuslain mukaan tutkintavankeuden tarkoituksena on turvata rikoksen esitutkinta, tuomioistuinkäsittely ja rangaistuksen täytäntöönpano sekä estää rikollisen toiminnan jatkaminen.

Hallituksen esityksen mukaan rikoksesta epäilty voitaisiin tutkintavankeuden sijaan määrätä tehostettuun matkustuskieltoon, mikäli matkustuskielto olisi riittämätön pakkokeino. Tehostettuun matkustuskieltoon liittyisi jatkuva ja ympärivuorokautinen tekninen valvonta kotona olevan valvontapäätteen tai muun paikannuslaitteen avulla. Tällä tehostetulla valvonnalla voitaisiin torjua vaikeuttamis-, karttamis- ja jatkamisvaaraa. Tehostettu matkustuskielto voitaisiin määrätä ennen vastaajan tuomitsemista rangaistukseen.

Mikäli vastaaja tuomittaisiin ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka pituus on vähemmän kuin kaksi vuotta, voisi tuomioistuin vangitsemisen tai vangittuna pitämisen sijaan määrätä tuomitun henkilön teknisin välinein valvottuun tutkinta-arestiin. Tutkinta-arestiin voisi sisältyä samanlaisia velvollisuuksia kuin tehostettuun matkustuskieltoon, kuten asunnossa pysymis- sekä liikkumisrajoituksia.

Edellytyksenä tehostetulle matkustuskiellolle ja tutkinta-arestille olisi, että rikoksesta epäilty tai tuomittu sitoutuisi noudattamaan hänelle asetettuja velvollisuuksia ja että velvollisuuksien noudattamista voitaisiin hänen henkilökohtaisten olosuhteidensa ja muiden vastaavien seikkojen perusteella pitää todennäköisenä.

Tehostettuun matkustuskieltoon tai tutkinta-arestiin määrätyn henkilön rikkoessa hänelle asetettuja velvollisuuksia, hänet voitaisiin pidättää ja vangita. Tutkinta-arestin lievästä rikkomuksesta voitaisiin antaa myös kirjallinen varoitus.

Ehdotuksen mukaan tehostetussa matkustuskiellossa tai tukinta-arestissa vietetty aika rinnastettaisiin osittain tutkintavankeuteen, ja olisi näin ollen vähennyskelpoista täytäntöönpantavana olevan ehdottoman vankeusrangaistuksen suorittamisajasta. Kaksi päivää tehostettua matkustuskieltoa tai tutkinta-arestia vastaisi yhtä päivää tutkintavankeutta.

Muutokset ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018.


2.12.2016 - Sanna Lundström -

#Yleisradio #sananvapaus #demokratia

Piti kirjoittamani ihan muusta, mutta pakkohan se on itsekin kirjoittaa viikon puheenaiheesta -asianajajan silmin. Mitä tarkoittaakaan sananvapaus ja median riippumattomuus asianajajalle? Mitkä ovatkaan Yleisradion tehtävät, jos mietitään demokratian toteutumista ja politiikan toimittamista?

Yleisradio on tuttu talo allekirjoittaneelle. Olen työskennellyt siellä yhtiölakimiehenä. Muistan hyvin, miten ensimmäisenä työpäivänäni silloinen lakiasiainjohtaja kehotti minua erityisesti perehtymään lakiin Yleisradio oy:stä – siellä nimittäin kerrotaan mm. mitkä ovat yleisradion tehtäviä. Lista on melko pitkä, mutta silmiin pistävää siinä on julkisen palvelun tehtävä. Yhtiön tehtävänä on mm: tuoda monipuolinen ja kattava televisio- ja radio-ohjelmisto jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin.

Heti seuraavana tehtävissä mainitaankin, että ohjelmatoiminnan tulee tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia (YLE laki 7§). Mikäli pohdimme viikon puheenaihetta #sipilägate, niin on minusta ihan selvää, että yleisradion kuuluu aiheesta uutisoida. Eri asia toki on sitten se, että milloin sitä uutista on tullut tuutista jo tarpeeksi – siihen ei asianajan parane ottaa kantaa.

Sananvapaudesta säädetään perustuslaissa (PL 12§): Sen mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.  Eli jos mietin taas sitä tilannetta, jossa tällä viikolla olimme: median toimintaan kiukustunut pääministeri haukkuu Yleisradion ja sen toimittajat, niin totean heti, että sananvapauden perusteella hänellä on siihen oikeus – pääministerikin saa olla ihan mitä mieltä haluaa. Toisaalta sananvapautta rajoittaa pääministerin osalta tosiasiallisesti asema – se sama, joka meille tavallisille tallaajille on ok toimintaa sananvapauden puitteissa, ei välttämättä sitä ole aseman perusteella kaikille muille. Sama sananvapaus, joka antaa poliitikolle oikeuden sanoa mielipiteensä, antaa toisaalta toimittajalle mahdollisuuden julkaista se mielipide julkisena.

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Toimittajan toiminnan tärkein ohjenuora on julkisen sanan neuvoston ohjeet (JSN). Ohjeiden tavoitteena on tukea perustuslain takaamaa sananvapauden vastuullista käyttämistä joukkoviestimissä.  JSN ei ole kuitenkaan tuomioistuin, eikä se käytä julkista valtaa. Siitä huolimatta sillä on keskeinen merkitys mietittäessä median toiminnan asianmukaisuutta. Kyseinen neuvosto antaa myös päätöksiä siitä, onko ohjeita noudatettu. Ne myös julkaistaan hyvin laajasti. Jokainen, joka haluaa saattaa hyvää journalistista tapaa tai ilmaisu- ja julkaisuvapautta koskevan asian JSN:n käsiteltäväksi, voi tehdä neuvostolle kirjallisen kantelun.

 #Sipilägate uutisoinnissa toimittajat ovat vedonneet ohjeiden 1-3 kohtiin, joiden mukaan 1) Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.  (asianajajan sivuhuomio- toimittajalla on toki esimies, eikä ohje anna juridista oikeutta kävellä työnantajan nimenomaisen määräyksen yli). 2) Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. 3) Journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä.

Mitä tästä opiksi…. sananvapauden puitteissa voi ja pitää Suomessa uutisoida erilaisia asioita hyvinkin laajasti. Yleisradiolla on tärkeä tehtävä demokratian toteuttajana. Uutisointia rajoittaa toki se, että yleisradiolla on iso valta ja vastuu tehtäväänsä toteuttaessaan. Mitä tahansa huhuja ei voi eikä saa julkaista. JSN ohjeiden mukaan toimittajan tulee pyrkiä mahdollisimman totuudenmukaiseen uutisointiin, mutta uutisen voi julkaista jo rajallistenkin tietojen perusteella. Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on ohjeiden mukaan pyrittävä seuraamaan loppuun saakka.

Tuon viimeisen lauseen perusteella epäilenkin, että #sipilägate on uutisoinnissa vielä pitkään…. 


25.11.2016 - Laura Lohilahti -

Omaisuuden arvostaminen osituksessa

Omaisuuden arvostaminen osituksessa nojaa tiettyihin perusperiaatteisiin, mutta on usein varsin tapauskohtaista. Arvostamisesta hankalaa tekee sen, että laki sisältää varsin suppeasti ohjeistusta omaisuuden arvostamiseen, joten tosiasiassa oikeuskäytäntö ja oikeuskirjallisuuden kannanotot muodostavat perustan arvonmääritykselle. Niin kuin oikeudessa yleensäkin, vallitsee omaisuuden arvostamisessakin tietyiltä osin sopimusvapaus. Jos puolisot esimerkiksi avioero-osituksessa ovat yksimielisiä, saavat he vapaasti sopia osituksessa käytettävistä arvoista, kunhan eivät näin loukkaa sivullisen oikeutta. Seuraavaksi sanottu on kirjoitettu lähinnä avioero-ositusta silmällä pitäen.

Ositusperusteen syntyhetki (eli avioerohakemuksen vireille tulo tai puolison kuolema) määrittää osituksen piiriin kuuluvan omaisuuden, mutta omaisuuden arvo määritetään osituksen toimittamishetken käypään arvoon. Käypä arvo on omaisuuden todennäköinen luovutushinta. Tämä on helpoiten hahmotettavissa osakkeista: osakkeista otetaan huomioon ne, jotka henkilö on omistanut ositusperusteen syntyessä, mutta arvo määräytyy ositushetken käyvän arvon mukaan. Ositushetki, eli osituksen toimittamisen ajankohta, kaipaa kuitenkin täsmennystä. Ositus on prosessi, ja esimerkiksi toimitusosituksessa prosessi saattaa venyä ja kestää pidemmänkin aikaa. Niinpä ositushetkeksi tulisi pääsääntöisesti määrittää osituksen päättämishetki. Puolisot voivat kuitenkin sopimusvapauden puitteissa sopia ajankohdaksi jonkin muunkin ajankohdan.

Mikäli omaisuutta on myyty ositusperusteen syntyhetken ja osituksen toimittamisen välillä, arvoksi katsotaan myydystä omaisuudesta saatu hinta eli surrogaatti. Jos taas omaisuutta on tällä aikavälillä hävitetty, suoritetaan ositus restituutioperiaatteen mukaisesti siten, että laskelma tehdään sen omaisuuden pohjalta, joka oli olemassa ositusperusteen syntyhetkellä.  Se avio-omaisuuteen kuuluvan omaisuuden tuotto, joka on syntynyt ositusperusteen syntyhetken ja osituksen toimittamisen välillä, kuuluu ositettavaan varallisuuteen. Pääsäännön mukaan avio-oikeudesta vapaan omaisuuden tuotto on avio-oikeuden alaista (AL 35.2§), mutta ositusperusteen syntyhetken jälkeen se muuttuu avio-oikeudesta vapaaksi. 

Toisinaan avio-oikeuden alaisen omaisuuden arvo nousee puolison toimenpiteiden johdosta ennen ositusta. Mikäli arvonnousuun johtaneisiin toimenpiteisiin on käytetty avio-oikeuden alaista omaisuutta, surrogaattiperiaatteen mukaisesti myös sijaan tullut omaisuus on ositukseen piiriin kuuluvaa.  Jos arvonnousuun on käytetty avio-oikeudesta vapaata omaisuutta, käytetään osituksessa osituksen syntyperusteen ajankohdan mukaista arvoa. 

Mikäli puolisot eivät ole kykeneväisiä sopimukseen, jää pesänjakajan tehtäväksi vahvistaa omaisuuden arvo.  Myös asiantuntijaa on mahdollista käyttää omaisuuden arvioimiseen, joskin asiantuntijan lausunnot ovat ainoastaan ohjeellisia.  


24.11.2016 - Jarkko Ruohola -

Säädetäänkö liian kovia sanktioita?

Erilaisissa yrityksiä koskevissa, usein EU:sta lähtöisin olevissa lainsäädäntöhankkeissa säädetään nykyisin velvoitteiden laiminlyönnistä yrityksille hyvin raskaita sakkoja, seuraamusmaksuja ja muita sanktioita.

Kilpailuoikeuden alueella on jo pitkään totuttu korkeisiin seuraamusmaksuihin. Suuryritysten välisissä kartelleissa on paikallaankin, että seuraamus on hyvin tuntuva, jotta sen uhalla on riittävä yleisestävä vaikutus. Pelko suurista kilpailuoikeudellisista seuraamusmaksuista kuitenkin näyttää tätä nykyä estävän myös aivan järkevän oloista eri toimijoiden välistä yhteistyötä.

Uusi tietosuoja-asetus tulee voimaan koko EU:ssa toukokuussa 2018. Asetus sisältää yrityksille merkittäviä uusia velvoitteita ja vaatii paljon toimintatapojen uusimista sekä investointeja tietojärjestelmiin. Asetuksen tavoitteet ovat hyviä, mutta on huolestuttavaa, että velvoitteiden laiminlyönnistä voisi yritykselle seurata jopa miljoonaluokan sakkoja.

Parasta aikaa on eduskunnan lakivaliokunnassa käsiteltävänä rahanpesulainsäädännön kokonaisuudistus, joka johtuu EU:n neljännestä rahanpesudirektiivistä. Myös tuossa sääntelyssä tarkoitus on hyvä: rahanpesun ja terrorismin estäminen. Sääntely tuo kuitenkin tullessaan paitsi paljon lisää byrokratiaa, myös erittäin rankat sanktiot: esimerkiksi kiinteistövälittäjä, tilintarkastaja tai asianajaja voisi joutua maksamaan miljoonan euron määräisen seuraamusmaksun. Se voi tulla maksettavaksi silloinkin, kun on ainoastaan huolimattomuudesta rikkonut rahanpesulakia tai sen nojalla annettuja määräyksiä. Toki seuraamusmaksun määrääminen edellyttää vakavaa tai toistuvaa säännösten rikkomista, mutta silti voidaan kysyä, onko seuraamusjärjestelmä oikeasuhteinen.

Osana norminpurkutalkoita tulisikin pyrkiä harkitsemaan sitä, millaisia seuraamuksia yrityksille on kohtuullista säätää. 


23.11.2016 - Matti Huttunen -

Rikosuhrimaksu käyttöön 1.12.2016 alkaen

Rikosuhrimaksu on uusi maksu, joka kerätään rikoksentekijöiltä. Rikosuhrimaksu aiheuttaa siten rikoksesta tuomitulle varsinaisen rangaistuksen ohella taloudellisen lisäseuraamuksen, jonka suuruus riippuu tuomitun rikoksen rangaistusasteikosta. Maksun tarkoituksena on vahvistaa rikoksen uhrien tukipalveluihin kohdennettavaa valtionrahoitusta. Rikoksentekijät velvoitetaan rikosuhrimaksulla osallistumaan rikoksen uhrien tukipalvelujen rahoittamiseen. Oikeusministeriössä on arvioitu, että rikosuhrimaksulla kertyy vuosittain 4,5 miljoonaa euroa uhrien tukipalveluihin.

Laki rikosuhrimaksusta tulee voimaan 1.12.2016 ja lain säännöksiä sovelletaan lain voimaantulon jälkeen tehtyihin rikoksiin.

Rikosuhrimaksun on velvollinen suorittamaan täysi-ikäinen rikoksentekijä, joka tuomitaan rangaistukseen rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta. Rikosuhrimaksun on velvollinen suorittamaan myös oikeushenkilö, joka tuomitaan yhteisösakkoon. Rikosuhrimaksu määräytyy rangaistusasteikon perusteella riippumatta siitä, onko tehdyllä rikoksella uhria.

Maksun suuruus on 40 euroa, jos teosta säädetty ankarin rangaistus on enintään kuusi kuukautta vankeutta. Maksu on 80 euroa, jos teosta säädetty ankarin rangaistus on yli kuusi kuukautta vankeutta. Oikeushenkilölle määrättävä rikosuhrimaksu on 800 euroa. Samalla kertaa kahdesta tai useammasta rikoksesta rangaistukseen tuomitulle määrätään vain yksi rikosuhrimaksu.

Merkittävimmän osan rikosuhrimaksuista arvioidaan tulevan liikennerikoksista. Esimerkiksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta rikosuhrimaksu on 40 euroa. Mikäli kysymys on törkeästä tekomuodosta, maksu on 80 euroa. Rikosuhrimaksun ulkopuolelle jää esimerkiksi näpistys, josta voidaan tuomita vain sakkorangaistus.

Rikosuhrimaksu ei ole harkinnanvarainen vaan se määrätään rikosasian käsittelyn yhteydessä.  Maksu määrätään joko tuomioistuimessa tai sen määrää poliisi tai syyttäjä sakon antamisen yhteydessä. Maksuvelvollisuuden osalta voi hakea muutosta ainoastaan pääasian yhteydessä.

Vaikka rikosuhrimaksujärjestelmä on Suomessa sinänsä uusi tapa kerätä rahoitusta, on vastaavan tyyppisiä tukipalvelujen rahoittamismalleja käytössä eri maissa. Ruotsissa ja Tanskassa on esimerkiksi käytössä rikosuhrirahastot. 


22.11.2016 - Juhani Ekuri -

Korkein oikeus linjasi työsuhteen ehtojen yksipuolista muuttamista koskevaa menettelytapaa (KKO 2016:80)

Korkeimman oikeuden käsiteltävänä oli vastikään juttu, jossa yhtiö oli yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen ilmoittanut työntekijöilleen toimipaikan lakkauttamisesta ja työntekijöiden siirtymisestä työskentelemään toisessa kaupungissa sijaitsevaan yhtiön toimipaikkaan. Työntekijä, jonka työsopimukseen oli kirjattu työn suorittamispaikaksi yhtiön vanha toimipaikka, ei ollut saapunut uuteen toimipaikkaan ilmoitetun muuttoajankohdan jälkeen. Yhtiö oli katsonut työntekijän olevan perusteetta poissa työstä ja purkanut työsopimuksen.

Korkeimman oikeuden aikaisemmassa ratkaisukäytännössä on katsottu, että työnantaja voi irtisanomisen vaihtoehtona yksipuolisesti muuttaa työsopimuksen olennaista ehtoa irtisanomisaikaa noudattaen. Tämän periaatteen korkein oikeus tässäkin ratkaisussa vahvisti. Samalla korkein oikeus kuitenkin tarkensi sitä, miten tällainen työsuhteen ehtojen yksipuolinen muutos on menettelyllisesti tehtävä.

Tapauksessa yhtiö oli pitänyt koko henkilöstölleen tiedotustilaisuuden, jossa oli kerrottu yhtiön lakkauttavan toimipisteensä ja henkilöstön siirtyvän toiseen toimipisteeseen. Tiedotustilaisuudessa oli ilmoitettu, ettei yhdenkään työntekijän työsopimusta tulla irtisanomaan eikä työsopimuksiin tehdä muutoksia.

Lisäksi yhtiö oli lähettänyt henkilöstölleen kirjallisen ilmoituksen, jossa oli mainittu toimipisteen muutoksesta. Myöskään kirjallisessa ilmoituksessa ei mainittu irtisanomisperusteesta tai irtisanomisajan alkamisesta.

Korkein oikeus katsoi, ettei sen paremmin tiedotustilaisuus kuin kirjallinen ilmoituskaan merkinnyt sitä, että työsuhteen ehdon muuttamista koskeva irtisanomisaika olisi alkanut, koska näistä ei riittävän selvästi ja ymmärrettävästi ilmennyt, että kyse oli ollut irtisanomisen vaihtoehdosta ja että työntekopaikan muutosta koskevan ehdon noudattamatta jättämisestä seurasi työsuhteen päättyminen.

Korkein oikeus katsoi edelleen, että irtisanomisaika alkoi vasta siitä, kun yhtiön toimitusjohtaja ja henkilöstöpäällikkö olivat 13.12.2010 kirjoittaneet työntekijälle vastineen, jossa on muun ohella todettu, että työntekijälle oli ilmoitettu työsuhteen ehdon muutoksesta irtisanomisaikaa noudattaen ja ilmoitettu muutoksen voimaantulohetki. Lisäksi ilmoituksessa todettiin että mikäli henkilö ei saapunut työntekopaikalle normaaliin tapaan, siihen suhtauduttiin kuten mihin tahansa luvattomaan poissaoloon.

Korkein oikeus katsoi, että työntekijän on vastineen johdosta tullut ymmärtää, että yhtiön tarkoituksena on ollut irtisanomisperusteeseen vedoten muuttaa hänen työsopimuksensa työntekopaikkaa koskevaa ehtoa. Työntekijän irtisanomisaika on siten alkanut vastineen vastaanottamisesta. Työntekopaikkaa koskevan ehdon muutos ei ole voinut tulla voimaan ennen viimeksi mainittua ajankohtaa. Koska tapauksessa työnantaja oli purkanut työsopimuksen, vaikka työsuhteen ehdon muuttamisen edellytyksenä ollut irtisanomisaika ei ollut kulunut umpeen, työnantajan katsottiin purkaneen työsopimuksen laittomasti.

Korkeimman oikeuden mukaan työsuhteen ehtoa voidaan siis irtisanomisperusteen olemassa ollessa muuttaa vain ilmoittamalla riittävän selvästi tiedot irtisanomisperusteesta, muutettavasta ehdosta ja sen voimaantuloajankohdasta sekä seurauksista siinä tapauksessa, ettei työntekijä hyväksy muutettua ehtoa. Ehdon muutoksesta ja sen perusteesta tulee ilmoittaa niin selvästi, että siitä ilmenee kysymyksessä olevan irtisanomisen sijasta tehtävä työsopimuksen ehdon muutos, joka tulee voimaan irtisanomisajan kuluttua, ja että työsuhde päättyy työnantajan irtisanomana, jos työntekijä ei suostu noudattamaan työsopimusta muutetussa muodossaan.


11.11.2016 - Krista Siro -

KKO 2016:79 – Vastuu takuuajan jälkeen

Tavanomaisesti urakoitsijan vastuu tilaajaa kohtaan päättyy takuun viimeisenä päivänä. Korkein oikeus katsoi tuoreessa ratkaisussaan, että urakoitsija voi olla vastuussa tilaajalle sovitun takuuajan jälkeenkin.

A tilaajana ja B urakoitsijana olivat 26.10.2006 allekirjoittaneet urakkasopimuksen. A ja B olivat sopineet, että urakkasopimukseen sovellettiin YSE 1998 -ehtoja. B oli sopimuksen mukaan rakentanut A:lle yhdistetyn bussivarikon ja salibandyhallin. Urakka on valmistunut marraskuussa 2007 ja urakkaa koskeva takuuaika oli päättynyt 15.10.2009.

Hallin katto oli painunut 6.3.2010 noin puoli metriä alaspäin 10 metrin matkalla ja tämän johdosta hallista jouduttiin evakuoimaan noin 40 henkeä. Painuminen oli aiheutunut sen johdosta, että katossa kattoristikoiden päällä kantavana rakenteena toiminut profiilipelti ei vastannut kantokyvyltään sitä, mitä rakennesuunnitelmassa oli edellytetty.

A vaati kanteellaan B:ltä korvausta katon korjauskuluista yhteensä 947 702,98 euroa korkoineen. B kiisti vastuunsa sillä perusteella, että se on tehnyt kaikki sovitut laadunvarmistustoimenpiteet.

Korkein oikeus totesi, että B:n suoritusvelvollisuuteen ovat urakkasopimuksen mukaisesti kuuluneet profiilipeltilevyjen hankinta ja asennus. Levyjen valmistaja on ollut B:n alihankkija, jonka toimista B on YSE 1998 -ehtojen mukaisesti vastuussa. B oli laiminlyönyt sopimuksenmukaisen valmistusvaiheen laadunvarmistuksen ja tämän johdosta levyjen virheellisyys oli jäänyt havaitsematta. KKO totesi nimenomaisesti, että laadunvarmistuksen merkitys kasvaa, kun kysymys on sellaisen tarvikkeen hankinnasta, jolla on keskeinen vaikutus rakennuksen kestävyyteen ja käytön turvallisuuteen.

KKO katsoi, että B oli vastuussa alihankkijansa virheestä ja että myönnetty takuuaika ei rajoittanut B:n vastuuta. KKO velvoitti, kuten käräjäoikeus ja hovioikeuskin, B:n korvaamaan A:lle menettelyllään aiheuttamansa vahingon 770 464,82 euroa korkoineen. 


10.11.2016 - Henry Firtser -

Sananen takaisinsaannista konkurssissa

Konkurssi on likvidaatiomenettely, joka tähtää velallisen omaisuuden realisointiin ja jakamiseen velkojille. Koska konkurssi on sidoksissa velallisen maksukyvyttömyyteen, on olemassa riski, että velallinen on pyrkinyt turvaamaan omaa etuaan velkojien oikeuksien sijaan.

Konkurssissa saattaa tulla esille tilanne, jossa velallinen on siirtänyt omaisuuttaan ”turvaan” konkurssin vaikutusten alaisuudelta. Tällaisissa tilanteissa velkojien oikeuksia turvataan takaisinsaannilla. Takaisinsaannilla voidaan peräyttää konkurssivelallisen ennen konkurssia tekemät oikeustoimet, jotka loukkaavat velkojien oikeuksia. Takaisinsaantia on pidettävä tärkeänä turvakeinona velkojien oikeuksien turvaamisen kannalta.

Takaisinsaantilain mukaan oikeustoimi peräytyy, jos sillä yksin tai yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa on sopimattomasti suosittu velkojaa toisten velkojien kustannuksella, siirretty omaisuutta pois velkojien ulottuvilta tai lisätty velkoja velkojien vahingoksi. Peräytymisen edellytyksenä on, että velallinen oli oikeustointa tehtäessä maksukyvytön tai että oikeustoimi osaltaan johti velallisen maksukyvyttömyyteen. Lisäksi edellytetään, että toinen osapuoli tiesi tai olisi pitänyt tietää maksukyvyttömyydestä.

Oikeustoimen peräytyminen johtaa siihen, että velalliselta saatu omaisuus on palautettava konkurssipesään. Mikäli tämä ei ole mahdollista, on palautusvelvollisen korvattava omaisuuden arvo tai sen aleneminen.

Takaisinsaannin vaatimiseen ovat oikeutettuja pesänhoitaja sekä velkoja, joka on valvonut saatavansa konkurssissa tai jonka saatava on otettu muuten huomioon jakoluettelossa. Takaisinsaanti laitetaan vireille kanteella vuoden kuluessa konkurssin alkamisesta. Kanne voidaan panna vireille myös kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun konkurssipesä havaitsi takaisinsaannin perusteen tai sen olisi pitänyt se havaita. Takaisinsaantiasiassa myös sovinto on sallittu. Hyvä pesänhoitotapa tähtää riita-asioiden sovinnolliseen ratkaisemiseen, ja toki myös velallisen sekä velkojien kannalta on edukkainta, että takaisinsaantiasia saadaan sovittua ilman erillistä oikeudenkäyntiä. 


4.11.2016 - Laura Lohilahti -

Ositus toimituksena

Ajatuksenani oli alun perin kirjoittaa omaisuuden arvostamisesta osituksessa, kunnes huomasin, ettei ositusta ole käsitelty blogissamme juuri lainkaan. Siksipä totesin, että on kenties hyödyllistä kertoa lukijoillemme ositus toimituksena pääpiirteissään. Omaisuuden arvostamista käsittelen tätä seuraavalla kirjoituskerrallani. Alkuun todettakoon lyhyesti, että mikäli puolisoilla on ollut avio-oikeuden poissulkeva avioehto, suoritetaan puolisoiden välillä ainoastaan omaisuuden erottelu – määritetään siis mikä osa omaisuudesta kuuluu kenellekin.

Ositus on toimenpide, jossa puolisoiden aviovarallisuussuhde puretaan. Suomeksi siis molempien puolisoiden kaikki varat ja velat luetteloidaan, ja tämän jälkeen rikkaampi puoliso maksaa vähävaraisemmalle sen verran, että lopputilanteessa molemmilla on yhtä paljon omaisuutta. Tätä kutsutaan tasingoksi. Osituksella pyritäänkin suojaamaan parisuhteen taloudellisesti heikompaa osapuolta. Tässä ositus pähkinänkuoressa.

Oikeuskirjallisuudessa käytetään osituksesta kahta erilaista termiä ositusperusteeseen liittyen: avioero- ja jäämistöositus. Avioero-osituksessa ositusperusteen muodostaa avioerohakemuksen vireille tulo. Osituksen voi halutessaan siis suorittaa jo avioeron harkinta-aikana.  Jäämistöosituksessa ositusperuste on toisen puolison kuolema.  Ositusperusteen syntyhetki määrittää sen, minkä omaisuuden katsotaan kuuluvan osituksen piiriin. Ositusperusteen syntymisen jälkeen kertynyt omaisuus ei pääsäännön mukaan kuulu osituksen piiriin. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi avioerohakemuksen jättämisen jälkeen kertyneitä palkkatuloja. Tähän sääntöön on kuitenkin poikkeuksia, joihin palaan seuraavan tekstin yhteydessä.

Kahden eri ositusperusteen lisäksi on olemassa kaksi erilaista ositustapaa: sopimus- ja toimitusositus. Puolisot voivat halutessaan suorittaa osituksen ilman ulkopuolista apua ja päättää esimerkiksi tasingonjaosta toisella tavalla. Mahdollista on sopia esimerkiksi siitä, etteivät puolisot lopputilanteessa saakaan yhtä paljoa omaisuutta. Tätä kutsutaan sopimusositukseksi. Sopimusosituksessa tasinkoa maksava puoliso saa vapaasti päättää, mitä omaisuutta hän tasinkona luovuttaa. Jos toinen puoliso ei hyväksy valintaa, ei sopimusosituksen loppuunsaattaminen ole mahdollista. Mikäli puolisot ovat riitaisia, tarvitaankin pesänjakaja suorittamaan toimitusositus. Toimitusosituksessa päätäntävalta siirtyy pesänjakajalle, jolla on esimerkiksi viimeinen sana siitä, mitä omaisuutta tasinkona luovutetaan (rahaa, osakkeita, kiinteistöjä tms). Pääsääntöisesti raha tulisi kuitenkin aina hyväksyä tasingon maksuvälineenä.


25.10.2016 - Tatu Kulmala -

Sähköpostin häilyvä suoja

Mikko kirjoitti toimistomme sivuille taannoin artikkelin identiteettivarkautta koskevasta uudehkosta rikoslain säännöksestä. Kyseisessä säännöksessä on määritelty rangaistavaksi menettely, jossa käytetään toisen henkilötietoja oikeudettomasti kolmannen osapuolen erehdyttämiseksi.

Toisinaan epäselviä tilanteita voi syntyä silloin, kun jonkun tehtävä tietyssä organisaatiossa päättyy ja kuitenkin henkilön sähköpostiosoite jää elämään omaa elämäänsä. Ei ole harvinaista, että esimerkiksi myyntitehtävissä toimineiden henkilöiden sähköpostitilejä jää auki, vaikka henkilö itse on vaihtanut toisen leipiin. Tietosuojavaltuutettu on vakiintuneesti ohjeistanut, että työntekijän sähköpostiosoite, joka on muotoa etunimi.sukunimi@yhtiö.fi, on ensinnäkin katsottava henkilötiedoksi ja lisäksi kyseistä sähköpostitiliä ei saa jättää auki tai viestejä ohjata työnantajan toiseen sähköpostiin, ellei työntekijä itse ole antanut siihen nimenomaista suostumustaan. Tietosuojavaltuutetun mukaan viestinnän osapuoli päättää itse, miten hän toimii vastaanottamansa viestin osalta, esim. lähettää viestin edelleen, poistaa tai hävittää viestin. Tämä ei toteudu, jos sähköpostitiliä ei suljeta ja sinne voi päätyä ko. henkilölle tarkoitettu viestejä, joita tämä ei pääse lukemaan.

Törmäsin hiljattain tapaukseen, jossa Tietosuojavaltuutetun toimisto oli  - edellä esitetty linjaus huomioiden  - varsin erikoisesti ottanut kantaa siihen, miten henkilön A sähköpostitiliä oli käsiteltävä yhtiössä B siinä tilanteessa, kun A:lle ei enää muusta syystä eli yritysjärjestelyn johdosta jäänyt mahdollisuutta lukea saapuneita sähköpostiviestejään eikä sähköpostitiliä myöskään suljettu. Menemättä enemmälti yksityiskohtiin kyseessä oli tilanne, jossa sähköposti oli muotoa etunimi@yhtiö.fi ja A oli toiminut yhtiössä toimitusjohtajana.

Tietosuojavaltuutettu totesi kannanottona asiassa, että kun sittemmin ko. sähköpostiosoitteeseen lähetetyt viestit oli tarkoitettu organisaatiolle eikä kyseiselle henkilölle A, ei kyseessä ollut henkilökohtainen viestintä.

Tietosuojavaltuutetun toimiston kannan mukaan sähköisen viestinnän suojan tarve näin ollen muuttuu, jos sähköpostiosoitteen haltijana ei ole varsinaisessa työntekijäasemassa oleva. Tahdotaanko tällä sanoa, että yrittäjästatuksella jossakin yhtiössä työskentelevä tai toimitusjohtaja ei saa osakseen samaa viestinnän suojaa kuin työntekijä?


21.10.2016 - Henry Firtser -

Verkkokauppashoppailua

Digitalisaatio on johtanut kulutustottumustemme muuttumiseen; kuvaan ovat astuneet verkkokaupat. Verkosta ostettuina tuotteet ovat usein edullisempia ja valikoima rajaton; mitä et löydä verkosta, ei ole käytännössä olemassa. Verkkokauppojen yleistymisen myötä yhä useampi siirtää ostoksensa perinteisistä kivijalkakaupoista verkon puolelle.

Verkko-asioimisessa on toki myös kääntöpuolensa; mitä jos tilattu tuote ei olekaan sitä mitä haettiin, tai ei ole sopiva? Millaisia kustannuksia kuluttajalle voi aiheutua tuotteen palauttamisesta?

Tällaisessa tilanteessa kuluttajan tulisi tehdä peruuttamisilmoitus 14 päivän kuluessa tavaran vastaanottamisesta tai sopimuksen tekemisestä. Kuluttaja saa valita tavaran palauttamistavan.

Muutama vuosi sitten voimaan tulleen EU-direktiivin myötä suomalaisen kuluttajan asema heikkeni verkkokaupassa; tuotteen palauttaminen ei ole enää välttämättä maksutonta, vaan on ostajan maksettava palautuskulut, jollei toisin ole sovittu. Aikaisemminhan palautuskuluista vastaaminen kuului myyjän tehtäviin.

Kuinka suuret nämä palautuskulut sitten voivat käytännössä olla? Kuluttajariitalautakunta on täysistuntopäätöksessään linjannut, mitä palautuskuluihin voi kuulua, eli toisin sanoen, mitä palauttamisesta voidaan veloittaa kuluttajalta. Lautakunnan mukaan tällaisia kuluja ovat ainoastaan todelliset ja välittömät kulut eli tuotteen lähetys- ja kuljetuskustannukset. Näin ollen myyjän käsittelykustannukset eivät kuulu todellisiin palautuskustannuksiin.

Vaikka voidaankin katsoa suomalaisen kuluttajan aseman verkkokaupanteossa heikentyneen, on se edelleen hyvin vahva; palautustilanteessa kuluttajan vastattavaksi voivat tulla ainoastaan tuotteen aidot lähetys- ja kuljetuskustannukset. Kuluriski tilattaessa ja palauttaessa tuotteita verkkokauppaan on siis hyvin pieni - turvallista verkkokauppashoppailua!


18.10.2016 - Petri Arnamo -

Tarttisko täst kämpäst joku reklamaatio tehdä?

Yksittäiselle ihmiselle oman kodin hankkiminen on pääsääntöisesti elämän suurin ja taloudellisesti merkittävin hankinta. Toisinaan ajatus juuri hankitusta unelmatalosta murenee, kun kaupanteon jälkeen rakennuksesta löytyykin merkittäviä puutteita, vaurioita tai rakennusvirheitä, jotka eivät ole tulleet esiin kaupantekohetkellä. Tällöin nousee esiin kysymys siitä, että oikeuttavatko tehdyt havainnot rahalliseen hyvitykseen tai jopa kaupan purkamiseen.

Voidakseen esittää vaatimuksia myyjälle, on ostajalla velvollisuus ilmoittaa virheestä kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän on virheen havainnut. Laissa on myös asetettu rajoja sille, kuinka pitkään kaupan jälkeen vaatimuksia voi myyjälle ylipäätään esittää. Jollei ostaja reklamoi ajoissa, hän menettää oikeutensa vedota virheeseen. Velvollisuudella reklamoida on erityisen suuri merkitys, kun kyse on kiinteistön laatuvirheestä eli puutteesta, viasta tai rakennusvirheestä. Oikea-aikaisen ja –muotoisen reklamaation tekemiseen kannattaa kiinnittää huomiota, jotta ei aiheuta itselleen oikeudenmenetyksiä ajattelemattomuuttaan. Usein asiantuntevan asianajajan tai muutoin erityisen pätevöityneen lakimiehen käyttäminen reklamaatiota laadittaessa on perusteltua. Juristi osaa myös antaa arvion siitä, millaisia vaatimuksia asiassa on mahdollista esittää ja millaisia perusteita niiden tueksi kyetään esittämään.

Hyvän virheilmoituksen laatimisessa tulee huomioida useita seikkoja. Ajallisen oikea-aikaisuuden lisäksi ostajan tulee reklamaatiossa ilmoittaa, mitä virheellisyys koskee ja kuinka se ilmenee. Lisäksi reklamaation sisältö tulisi olla siten laadittu, että myyjä kykenee sen perusteella arvioimaan mahdollisen virhevastuunsa perusteen ja tekemään tilanteen edellyttämät toimenpiteet. Reklamaatiossa on myös ilmoitettava, millaisia vaatimuksia asiassa tullaan esittämään. Yksilöityä vaatimusta ei reklamaatiossa tarvitse esittää, vaan ilmoitusta voidaan myöhemmin tältä osin täydentää. Käytännössä usein onkin niin, että vahingonkorvaus- tai hinnanalennusvaatimusten euromääräinen suuruus selviää vasta myöhemmin korjaustöiden jo alettua tai valmistuttua. Reklamaatiolle ei ole olemassa määrämuotoa, mutta suositeltavin tapa on tehdä reklamointi kirjallisesti, jotta tarvittaessa voidaan myöhemmin näyttää toteen, milloin asia on saatettu myyjän tietoisuuteen.

On myös hyvä huomata, että vaikka tässä kirjoituksessa reklamaatiota käsitellään ostetun kiinteistön kannalta, niin myös asunto-osakkeen ostajaa koskevat vastaavat velvoitteet reklamaatiosta. 


14.10.2016 - Laura Lohilahti -

Testamentti- vai perintösaanto?

Palaan aiempaan kirjoitukseeni, jossa käsittelin tehokasta osittaista luopumista testamentti- ja perintösaannoissa (https://www.lrhto.fi/blogi/2016/osittainen-testamentista-tai-perinnosta-luopuminen/). Kuten teksti toi ilmi, on verotuksellisesti edullisempaa luopua osittain sellaisesta omaisuudesta, joka tulee testamentin nojalla. Mutta millainen testamentti tällaiseen tilanteeseen tulee laatia?

Asiaa on käsitelty kolmessa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa (KHO 3.2.2009 T 256, KHO 2009:104 sekä KHO 2013:52). Selvää on, ettei osittaista luopumista voida käyttää tehokkaasti, mikäli testamentilla ei ole muutettu perintöä tai perillisten asemaa siitä, mitä se olisi ilman testamenttia. Testamentilla tulee siis antaa sellaisia määräyksiä, jotka selvästi muuttavat perillisen saantoa siitä, mitä se olisi perintökaaren mukaisen perintöoikeuden nojalla. Kuvitellaan tilanne, jossa aviopuolisoilla on ainoastaan yksi lapsi, siis yksi ainut perillinen. Lain mukaan lapsi perii kaiken omaisuuden vanhempiensa kuoleman jälkeen. Mikäli tällaisessa tilanteessa tehdään testamentti, jossa määrätään ainoastaan, että lapsi perii vanhempiensa kuoleman jälkeen kaiken omaisuuden täysin omistusoikeuksin, ei perintöä tosiasiassa muuteta siitä, mitä se olisi perintökaaren mukaan. Oikeuskäytännön mukaan kyseessä katsotaan tosiasiassa olevan perintö- eikä testamenttisaanto, joten lapsi ei halutessaan voi luopua omaisuudesta tehokkaasti vain osittain.

Millainen testamentti sitten ratkaisisi tilanteen? Tapauksessa KHO 2009:104 katsottiin, että kyseessä oli testamenttisaanto, vaikka testamentti perustuikin tasajaon periaatteeseen kaikkien perillisten välillä (eli perintö jakautui määrällisesti yhtä suuriin osiin perillisten kesken). Tuomioistuin kuitenkin katsoi, että testamentin määräykset selvästi muovasivat perillisten saantoa siitä, mitä se perintökaaren mukaan olisi ollut. Testamentissa oli määräyksiä muun muassa omaisuuden laadullisesta jaosta, lakiosan maksamisesta rahana, elinaikana annettujen lahjojen ennakkoperintöluonteesta ja rintaperillisten puolisoiden avio-oikeudesta.

Asia ei kuitenkaan ole yksiselitteinen ja jossain määrin oikeustilaa voisi luonnehtia jopa epäselväksi. Esimerkiksi pelkän avio-oikeuden poissulkevan määräyksen lisääminen testamenttiin ei riitä muokkaamaan saantoa riittävästi, mikäli perintö muuten siirtyy niin kuin perintökaari määrää. Määräykset laadullisesta jaosta – siis siitä kuka saa mitäkin omaisuutta – soveltuvat luultavasi parhaiten useimpiin suomalaisten käytännön tilanteisiin, joissa omaisuuden halutaan siirtyvän testamenttisaantona. Koska asiasta ei kuitenkaan löydy yksiselitteisiä säädöksiä, on ongelmien välttämiseksi viisainta laatia testamentti tähän tarkoitukseen asianajajan kanssa.


11.10.2016 - Iiro Hollmén -

Miten hallituksen jäsen voi kontrolloida riskiä henkilökohtaisesta vastuusta?

Korkein oikeus (KKO) linjasi ratkaisussaan 2016:58 osakeyhtiön hallituksen jäsenen henkilökohtaista vastuuta. Kyse oli ns. asiantuntijajäsenenä yhtiön hallituksessa toimineen kahden henkilön vastuusta yhtiön toiminnassa tapahtuneesta ympäristön turmelemisesta. Ratkaisu koski hallituksen jäsenen vastuuta rikosasiassa, mutta ratkaisun perusteluissa esitetyt kannanotot ovat mielestäni huomionarvoisia yleisemminkin hallituksen jäsenen vastuun määrittelyssä. Olen listannut alle muutamia sellaisia ratkaisusta johdettavissa olevia seikkoja, joita kannattaa omassa hallitustyöskentelyssä ottaa huomioon. Ratkaisu on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa: https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2016/20160058

Hallituksen jäsenten vastuualueista sopiminen

KKO:n mukaan se seikka, että kyseessä olleiden hallituksen jäsenten tehtävät hallituksessa olivat painottuneet liikejuridiikkaan ja talouskonsultointiin, ei poistanut tai vähentänyt heidän velvollisuuksiaan tai vastuitaan hallituksen jäseninä. Ratkaisun perusteluissa kuitenkin todetaan, että osakeyhtiön hallitus voi käytännössä järjestää sisäisen työskentelynsä tarkoituksenmukaisella tavalla esimerkiksi jäsentensä erityisosaamiseen perustuen. Tässä tapauksessa oikeuden mukaan ei kuitenkaan ollut ilmennyt, että hallituksen jäsenten tehtäviä tai vastuualueita olisi yhtiön sisäisesti jaettu tai määritelty. Ratkaisu olisi siten saattanut olla erilainen, mikäli tehtäviä olisi jaettu esimerkiksi hallituksen työjärjestyksellä.

Hallituksen työjärjestyksen laatiminen kannattaa. Hallituksen jäsenten tehtävien roolitus ja vastuualueista sopiminen yleensä tehostaa hallituksen työskentelyä, minkä lisäksi tällä voi olla vaikutusta yksittäisten hallituksen jäsenten vastuukysymyksiin. Tästä ei tosin ole vielä nimenomaista oikeuskäytäntöä.

Hallituksen ja toimitusjohtajan tehtävien selkeä määrittely ja hallituksen vastuulle kuuluvien tehtävien delegointi yhtiön organisaatiossa

KKO:n käsittelemässä tapauksessa yhtiön hallitus ei ollut antanut ohjeita tai määräyksiä toimitusjohtajalle ympäristökysymysten hoidon ja valvonnan järjestämisestä tai muutoin delegoinut ympäristökysymysten hoitoa yhtiössä. Yhtiön hallituksen tehtäviä ei ilmeisesti ollut jaettu yhtiön sisäisillä ohjeilla tai määräyksillä. KKO katsoi, että ”kun ympäristöasioiden järjestämistä ja muuta organisointia ei ole hallituksessa lainkaan käsitelty vaan näiden asioiden hoitaminen on jätetty asettumaan omiin uomiinsa, hallitus on laiminlyönyt sille kuuluvan tehtävänsä.” Esimerkiksi hallituksen työjärjestyksen määräyksellä hallituksen ja toimitusjohtajan työnjaosta olisi voinut olla olennainenkin merkitys hallituksen jäsenen vastuun kannalta. Hallituksen jäsenen vastuuseen olisi todennäköisesti vaikuttanut myös se, mikäli ympäristölupaa ja ympäristöasioita olisi käsitelty hallituksessa ja näiden asioiden käytännön järjestäminen olisi selkeällä tavalla delegoitu jollekin taholle yhtiön organisaatiossa.

Hallituksen jäsenen velvollisuus ottaa selvää yhtiön toiminnan kannalta merkittävistä seikoista

KKO:n ratkaisu alleviivaa hallituksen jäseneltä edellytettävää huolellisuusvaatimusta. Ratkaisuun ei ole vaikuttanut se, mitä hallituksen jäsenet tosiasiassa tiesivät ympäristöasioiden laiminlyönnin mahdollisista seurauksista, vaan arvion lähtökohtana on ollut se, mikä tieto huolellisella hallituksen jäsenellä olisi ollut. KKO totesi, että yhtiön tuotannon järjestäminen ympäristöluvan määräysten mukaisesti ja siten, ettei tuotannosta aiheudu ympäristöhaittoja, on ollut yhtiön toiminnan kannalta keskeinen ja merkittävä seikka. Hallituksen ja sen (huolellisten) jäsenten olisi tullut kiinnittää asianmukaisella tavalla huomiota tällaiseen yhtiön toiminnan kannalta merkittävään kysymykseen.


6.10.2016 - Johanna Heinonen -

Yhtenäispatentin epävarma tulevaisuus

Nelisenkymmentä vuotta sitä suunniteltiin, maaliviiva häämötti ensivuoden tammikuussa ja nyt ollaan lähtöruutua muistuttavassa tilanteessa. Euroopan Unionin oman patenttijärjestelmän, yhtenäispatentin voimaantulo otti jälleen askeleen taaksepäin ja alkuvuoden ratifiointisuunnitelmat menivät uusiksi.

Suomen patenttijärjestelmä rakentuu kansallisen ja kansainvälisten patenttien varaan. Kansallisen patenttilain mukaisen patentin lisäksi keksijä voi hakea patenttia Kansainvälinen patenttisopimuksen (Patent Cooperation Treaty, PCT) sekä niin kutsutun Eurooppapatentin (European Patent Convention) nojalla. Sekä PCT:n että EPC:n mukainen patenttioikeus luo ”nipun” eri maiden kansallisia patentteja ja patenttioikeus tulee tällöin voimaan niissä sopimuksen allekirjoittaneissa valtioissa, jotka hakija on hakemuksessaan nimennyt.  

Sisämarkkinoiden oman, yhteisen patenttijärjestelmän suunnittelu alkoi jo 70-luvulla EPC:n voimaantulon jälkeen. Yhdellä hakemuksella yhtenäispatentti tulisi voimaan kaikissa jäsenvaltioissa, ja sitä koskevat kiistat ratkaisisi oma, tätä tarkoitusta varten perustettu erillinen patenttituomioistuin. Yhtenäispatentti tulisi olemaan rinnakkainen jo olemassa olevan EPC:n mukaisen järjestelmän kanssa. Yhtenäispatentin hyödyt muihin patenttijärjestelmiin nähden ovat merkittävästi alhaisemmat kustannukset verrattua PCT:n ja EPC:n mukaisiin patentteihin sekä vähempi byrokratia patenttioikeuden saamiseksi. Rinnakkaiset oikeudenkäynnit samasta patentista eri jäsenvaltioissa voitaisiin välttää, kun yksi patenttituomioistuimen ratkaisema prosessi riittäisi.

Valitettavasti vuosikymmenien työ viivästyy ja saattaa mennä kokonaan hukkaan Britannian EU-eron myötä. UPC-sopimuksen voimaantulo edellyttää vähintään 13 EU-maan ratifiointia, joista kolmen tulee kuulua eniten patentoiviin EU-maihin, toisin sanoen voimaantulo edellyttää Ranskan, Saksan ja Iso-Britannian ratifiointia. Brexitin oikeusvaikutukset ovat vielä epäselvät, joten luonnollisesti myös yhtenäispatenttiprosessi meni jäihin. Koska Suomi on väkilukuun suhteutettuna yksi maailman aktiivisimmista patentoijista, on yhtenäispatentin vaikutus patenttijärjestelmällemme merkittävä uudistus. Tämän vuoksi on toivottavaa, että unioni löytäisi toimivan keinon mahdollistaa tämä jo pitkään suunniteltu hanke Britannian erosta huolimatta.  


4.10.2016 - Jarkko Ruohola -

Perinteet luovat pohjaa tulevaisuudelle

Kirjoitan tätä paluumatkalla Lontoosta, jossa edustin Suomen Asianajajaliittoa Opening of the Legal Year -tapahtumassa. Seremoniaa on vietetty lähes saman sisältöisenä keskiajalta alkaen. Ison-Britannian ylimpien tuomioistuimien tuomarit ja valikoitu joukko asianajajia kokoontuvat lokakuun ensimmäisenä arkipäivänä Westminster Abbeyyn aloittamaan tuomioistuinten vuoden. (Ajankohta juontaa juurensa yliopistojen Michaelmas-lukukauden alkamisesta.)

Opening of the Legal Year on mahtava spektaakkeli, jolle voinevat vetää vertoja ainoastaan kruunajaiset ja muut kuninkaallisten perhetapahtumat. Tuomarit ja johtavat asianajajat muodostavat upean, värikkään kulkueen, jonka noin 700 osallistujalla on erimallisia ja -värisiä viittoja, joiden monenlaisilla laskoksilla, ornamenteilla ja väreillä on jokaisella oma symboliikkansa. Useimmilla osallistujista on hevosenjouhiperuukki, joita niitäkin on erityyppisiä. Tilaisuutta johtaa lordikansleri, jonka edellä kulkee hänen valtikkaansa kantava kirjuri, upeassa viitassa hänkin. Ja luonnollisesti sekä lordikanslerin että tuomioistuinlaitoksen ylituomarin neljä metriä pitkällä viitalla on kantaja.

Westminster Abbeyssä oli anglikaanisen perinteen mukainen lyhyehkö hartaus, jonka erinomaisessa saarnassa tuomiorovasti muistutti tuomarien ja meidän asianajajien tärkeästä roolista yhteiskuntarauhan ylläpitäjinä. Vaikka pohjana oli (lordikanslerin lukema) Vanhan Testamentin teksti, oli viesti silti täysin ajankohtainen: ilman oikeusvaltiota sekä tuomareita ja asianajajia sen puolustajina jää jäljelle vain tyrannia ja kaaos.

Meille ulkomaisille vieraille tarjottiin päätapahtumaa edeltävänä iltana illallinen Englannin asianajolaitoksen synnyinsijoilla Inner Templessä. Sitä edelsi cocktailtilaisuus Temple Churchissa. Paitsi, että kirkko on monille tuttu Da Vinci -koodista, sen laitamilla myös syntyi 801 vuotta sitten Magna Carta, joka loi perustan nykyaikaiselle oikeusvaltiolle.

Historia siis oli läsnä kaikkialla. Toisaalta Yhdistyneen Kuningaskunnan tuomioistuinlaitos on monin kohdin hyvin moderni ja nopealiikkeinen. Keskustelin mm. sen brittiläisen kollegan kanssa, joka johtaa asianajoa oikeudenkäynnissä, jossa vaaditaan, että Brexitistä tulee päättää parlamentissa eikä vain pääministerin päätöksellä. Hän kertoi, että erittäin nopeita ratkaisuja vaativissa jutuissa on mahdollista saada lainvoimainen tuomio kaikki kolme oikeusastetta läpikäyden parhaimmillaan parissa viikossa. Kunpa tuo olisi mahdollista Suomessakin. 

Perinteistä voi ammentaa paljon myös tulevaisuuteen. Kun on vahva traditio, on usein myös uskallusta kokeilla uusia toimintatapoja ja ratkaisumalleja. Taloudellisten realiteettien edessä on Suomessa tehty lukuisia pieniä muutoksia oikeudenkäyntijärjestelmään, mutta ennakkoluulottomaan kokonaismuutokseen ei ole lähdetty. Toivottavasti meneillään oleva oikeudenkäyntiaineiston digitalisointihanke AIPA avaa ovet myös muille rakenteellisille muutoksille, kuten laajamittaiselle etäasioinnille, monipuolisille sovittelujärjestelmille ja lautamiesjärjestelmästä luopumiselle.

Jarkko Ruohola
Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja 


3.10.2016 - Kimmo Kajander -

Muista tietosuoja-asetus tehdessäsi sopimuksia

Tietosuoja on kaikessa abstraktiudessaan vaikea mutta erittäin ajankohtainen aihe. EU:n uusi tietosuoja-asetus ja sen sanamuoto on hyväksytty sekä Euroopan parlamentin että Neuvoston puolesta ja se astuu lopullisesti voimaan siirtymäajan jälkeen 25.5.2018. Uudistus tuo mukanaan monenlaisia täsmennyksiä myös Suomessa voimassaolevaan ja uuden asetuksen kanssa jossakin määrin samankaltaiseen henkilötietolakiin. Suurin periaatteellinen muutos asettaa kuitenkin myös suomalaisille uusia käytännön vaatimuksia: yritysten on vastedes sakon uhalla kyettävä vaadittaessa todistamaan toimivansa oikein, vaikka tietosuojaloukkausta ei olisi vielä edes tapahtunut. Asetus määrittelee siis uuden ennakollisen osoitusvelvollisuuden henkilörekisterin pitäjälle.

Pähkinänkuoressa henkilötiedoilla tarkoitetaan mitä tahansa tietoa, jonka avulla henkilö voidaan tunnistaa tai yksilöidä. Tieto voi kuvata henkilön ominaisuuksia, elinolosuhteita tai vaikkapa hänen mieltymyksiään, mutta myös epäsuora tieto, kuten valvontakamerakuva, josta henkilö voidaan tunnistaa ja kohdentaa johonkin aikaan ja paikkaan, on henkilötietoa. Henkilötieto voi olla arvokasta, koska sen avulla voidaan esimerkiksi kohdentaa henkilön tahtomatta tai tietämättä markkinointia ja vielä pahempaa, tehdä identiteettivarkauksiin tai muuhun henkilötietojen väärinkäyttöön nojautuvia rikoksia. Huolimattomasti hoidettu henkilörekisteri tarjoaakin pitkäkyntisille oivan rikoksentekovälineen.

Suuri osa yrityksistä käyttää tai käsittelee toiminnassaan henkilötiedoksi luokiteltavaa aineistoa. Asiakasrekisterit, tilauskirjat tai vastaavat ovat ilmeisiä esimerkkejä, mutta myös valvontakameratallenteet tai vaikkapa perinteisesti tuotteiden promootiokampanjoihin liittyvät arvonnat saattavat aivan vahingossa synnyttää yrityksellesi henkilörekisterin. Terveysalan toimijoiden osalta on helppo mieltää, että toiminnassa käsitellään henkilötietoja, mutta yhtä hyvin myös parturikampaamon varauskirja voi sisältää tietoa, joka voidaan katsoa henkilötiedoksi. Yrityksen velvollisuus on tunnistaa kaikki henkilörekisterinsä ja myös pystyä osoittamaan niiden asianmukainen käsittely.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Viimeistään tässä vaiheessa tulisi jokaisen henkilötietoja käsittelevän yrityksen alkaa perehtyä tietosuoja-asetuksen tuomiin uusiin velvoitteisiin, kuten velvollisuuteen tehdä tietoturvaloukkausilmoitus, mahdolliseen velvollisuuteen nimittää tietosuojavaltuutettu ja velvollisuuteen tehdä tietosuojaa koskeva vaikutusten arviointi, muutamia mainitakseni. Jokaisella yrityksellä on käytössään tietojärjestelmiä, joiden arviointi tietosuojaloukkausten näkökulmasta on nyt erittäin ajankohtaista, mutta myös kaikki perinteisemmätkin toimintamallit pitää arvioida mahdollisten tietosuojariskien varalta. Onko esimerkiksi yrityksesi keskukselle annettu ohjeet minkälaista tietoa puhelimessa voidaan ulkopuoliselle luovuttaa?

Mutta entä jos yritys ei itse käsittele henkilötietoja? Tällaisessakaan tilanteessa ei välttämättä voi huokaista helpotuksesta, koska suurin osa yrityksistä on ulkoistanut joitakin toimintansa osia, kuten logistiikkaan tai vaikkapa palkanmaksuun liittyviä toimintoja. Henkilötietorekisterin pitäjäksi nimittäin katsotaan se taho, jonka toimintaan liittyen tietoja käsitellään. Ulkoistamalla henkilötietojen käsittelyn ei automaattisesti vältä vastuuta, vaan pahimmassa tapauksessa voi joutua vastaamaan myös ulkoistuskumppanin huolimattomuudesta.

Tietosuoja-asetuksen myötä kiristyvän sanktiolinjan ja ennakollisen osoitusvelvollisuuden vuoksi tuleekin entistä tärkeämmäksi tunnistaa tietosuojariskit myös sopimussuhteissa. Tunnistettujen riskien käsitteleminen sopimustekstissä on sopimusjuristin eräs olennaisimmista tehtävistä, niin myös tietosuojaan liittyen. Minimissään tulisi sopimuksella huolehtia, että sopimuskumppanin toiminta vastaa tietosuoja-asetuksen vaatimuksia, ja mikäli tietosuojaloukkaus tapahtuu, että sopimuskumppani vastaa kaikista vahingoista tietosuojaloukkauksiin liittyen. Toisaalta, tällaisen vastuun ottamista saatetaan vastaavasti ehdottaa yrityksellesi: oletko varma, että jatkossakin tiedät mitä lupaat ottaessasi täyden vastuun tietosuojalainsäädännön asettamista velvoitteista?


30.9.2016 - Henry Firtser -

Lentomatkustamisen ongelmia

 

Näin syyslomien lähestyessä moni suuntaa lentäen etelään pakoon Suomen kylmää ja pimeää syksyä. Lentäminen ei, kuten matkustaminen yleensäkään, ole aina aivan mutkatonta. Ongelmia saattaa ilmetä jo lentokentällä; lento on myöhässä tai ylibuukattu, pahimmassa tapauksessa jopa peruttu kokonaan.

Kun tällainen tilanne realisoituu, on hyvä olla tietoinen lentomatkustajan oikeuksista; olenko oikeutettu apuun ja korvauksiin. Tällaisia tilanteita varten onkin säädetty unionin taholta asetus matkustajille heidän lennolle pääsynsä epäämisen sekä lentojen peruuttamisen tai pitkäaikaisen viivästymisen johdosta annettavaa korvausta ja apua koskevista yhteisistä säännöistä.

Asetusta sovelletaan matkustajiin, jotka lähtevät EU-maan alueella sijaitsevalta ja EU:n perustamissopimusten soveltamisalaan kuuluvalta lentoasemalta, sekä matkustajiin, jotka lähtevät kolmannessa maassa sijaitsevalta lentoasemalta EU-maan alueella sijaitsevalle ja EU:n perustamissopimusten soveltamisalaan kuuluvalle lentoasemalle.

Lennolle pääsyn epäämisen tai lennon peruuttamisen johdosta matkustajalla on oikeus lipusta maksetun hinnan palauttamiseen tai paluulentoon lähtöpaikkaan taikka vaihtoehtoisesti uudelleenreititykseen lopulliseen määränpäähän. Lisäksi matkustajalla on oikeus huolenpitoon – ateriat, hotellimajoitus kuljetuksineen sekä ilmaiset puhelut on järjestettävä lentoyhtiön taholta.

Matkustajalla on myös oikeus saada korvausta kärsitystä vaivasta lentokoneeseen pääsyn epäämisen tai lennon peruuttamisen johdosta. Korvauksen määrä on;

-          250 euroa, kun lennon pituus on enintään 1500 km,

-          400 euroa, EU:n sisäinen lento, lennon pituus yli 1500 km, tai EU:n ulkopuolelta lähtevä / saapuva              lento pituudeltaan 1500 – 3500 km,

-          600 euroa edellisiin määritelmiin soveltumattomien lentojen osalta.

Matkustajalle kuuluu oikeus samanlaiseen vakiokorvaukseen myös lennon viivästyessä yli kolme tuntia aikataulun mukaisesta saapumisajankohdasta. Korvaussummat ovat;

-          250 euroa, kun lennon pituus on enintään 1500 km,

-          400 euroa, EU:n sisäinen lento, lennon pituus yli 1500 km, tai EU:n ulkopuolelta lähtevä / saapuva              lento pituudeltaan 1500 – 3500 km,

-          300 euroa, EU:n ulkopuolelta lähtevä / saapuva lento, lennon pituus yli 3500 km, ja

-          600 euroa, viivästys yli neljä tuntia, EU:n ulkopuolelta lähtevä / saapuva lento, pituus yli 3500 km.

Lipun hinnan palautusta tai korvausta haetaan toimittamalla valituslomake lentoyhtiölle.

Suurin osa lennoista pystytään lentämään aikataulujen puitteissa ilman suurempia vastoinkäymisiä. Mikäli edellä kuvatun kaltainen vastoinkäyminen kuitenkin osuu kohdalle, muista oikeutesi. 


27.9.2016 - Matti Kökkö -

Voimassa olevaa oikeutta

Tiesittekö, että lain mukaan jokaisessa talossa pitää olla humalisto ja joka vuosi on istutettava hyviä juuria neljänkymmenen salon varalle, kunnes niitä on kaksisataa? Jos näin ei tee, sakkoja tulee, ellei havaita, ettei humalistoa voi paikalle istuttaa tai voimassa pitää.

Useimmissa taloissa humaliston istuttaminen lienee mahdollista, mutta eipä noita humalistoja aivan joka torpan vierellä näe. Lainvastaista elämää taitaa siis tänä päivänä tulla vietetyksi aika monessa niemessä ja notkelmassa. Lain noudattamatta jättämisestä on myös aiheutunut se kansantaloudellisesti arveluttava seuraus, että panimoteollisuuden käyttämä humala on nykyisin pääosin tuontitavaraa.

Humaliston viljelemisen laiminlyöntiä on pidettävä ilmeisen vakavana rikoksena, koska lisäksi on säädetty, että syyte on nostettava syyskäräjillä ja sakko on saatava maksuun ennen Tuomaan päivää (21.12). Jos nimismies ei näin menettele, joutuu hän maksamaan sakon itse. Virkavastuu konkretisoituu tässä siis varsin suoraviivaisesti.

Tämä sääntely löytyy edelleen voimassa olevasta Rakennuskaaresta, tarkemmin sen 7. luvusta.

Sääntelyä on voimassa myös muun muassa siitä, miten sikoja saa laskea terhometsään. Rakennuskaaren 12 luvun mukaan jos joku laskee yhteiseen terhometsään enemmän sikoja kuin metsänomistajien kesken on sovittu, toiset saavat ottaa siat kiinni ja liikaa sikoja metsään laskenut joutuu korvaamaan vahingon ja maksamaan sakkoa joka sialta. Oman käden oikeuden sallimiselta haiskahtaa säännös, jonka mukaan toisen aidattuun terhometsään sikoja laskenut menettää sikansa metsän omistajalle.

Samaa henkeä on Rakennuskaaren 21 luvussa, jossa säännellään mehiläisistä. Jos mehiläiset lentävät toisen metsään ja omistaja seuraa niitä niiden puulle ja reiälle asti sekä merkitsee puun, ei kukaan saa kieltää mehiläisiä häneltä. Tähän ei ole mitään huomauttamista, mutta aika rajulta puuttumiselta omistajansuojaan kuulostaa se, että jos mehiläisparvi on asettunut toisen metsässä johonkin muuhun puuhun kuin hedelmä- tai rauhoitettuun puuhun, parveilevien mehiläisten omistaja saa hakata puun kumoon.

Eläinaktivistit eivät mitä ilmeisimmin ole päässeet vaikuttamaan Rakennuskaaren 22 lukua koskevaan lainvalmisteluun. On näet niin, että se, joka ajaessaan pois toisen elukkaa lyö sitä pahemmin kuin aikoi ja niin, että se siitä kuolee, antakoon sijaan yhtä hyvän taikka sen täyden hinnan. Eläintä saa siis tällaisessa tilanteessa lyödä, kunhan ei lyö aikomaansa pahemmin ja niin, että eläinparka kuolee. Toki on myös säädetty, että jos elukka vain haavoittuu, lyöjä ottakoon sen kotiinsa ja parantakoon.

Mainittakoon vielä, että Rakennuskaaren 27 luvun 10 §:n mukaan talonpoika älköön talosta muuttaessansa viekö tilalta tuohia, aidaksia, turpeita, polttopuita, hirsiä eikä mitään muutakaan, mitä hän talon tiluksilta on ottanut; ei myöskään sontaa.

Lopuksi kysymys lainsäätäjälle: minkä ihmeen takia tällaiset pykälät ovat vuonna 2016 vielä voimassa?


23.9.2016 - Laura Lohilahti -

Osittainen testamentista tai perinnöstä luopuminen

Artikkeleissamme on jo aiemmin esitelty erilaisia keinoja siirtää perintöä yli sukupolvien (/artikkelit/muut-aiheet/sukupolven-yli-perimisesta-ja-ennakkoperinnosta/). Tässä kirjoituksessa pureudun tarkemmin testamentista ja perinnöstä luopumisen verotukselliseen näkökantaan. Mitä jos haluaisin pitää osan perintönä tulevasta omaisuudesta itselläni? Onko merkitystä, mikäli tämä omaisuus siirtyykin minulle testamentin nojalla? Mitä veroja maksetaan ja moneenko kertaan?

Lyhykäisyydessään asia on varsin yksinkertainen. Perintönä tulevasta omaisuudesta ei voi luopua verotuksen kannalta tehokkaasti vain osittain. Tehokkuudella tässä tarkoitetaan sitä, ettei veroja jouduta maksamaan samasta omaisuuserästä useampaan kertaan. Perintö pitää ottaa vastaan joko kokonaan tai ei ollenkaan. Muutoin saajat joutuvat kaksinkertaisen verotuksen kohteeksi, kun viimeisin siirto katsotaan lahjaksi. Omaisuus siirtyy perintönä, kun perittävä ei ole tehnyt testamenttia ja omaisuus siirtyy saajille perintökaaren 2 luvun (5.2.1965/40) säännösten mukaisesta, eli esimerkiksi lapsille tai lapsenlapsille.

Testamentilla tulevasta omaisuudesta sitä vastoin on mahdollista luopua osittain. Testamentin perusteella siirtyvästä perinnöstä on kyse, kun perittävä on tehnyt testamentin ja jollain lailla muuttanut perimystä siitä, mitä perintökaari säätää. Tähän asiaan palaan seuraavalla blogivuorollani.

Konkreettinen esimerkki verotuksesta: Äitini on kuollut ja häneltä jäi minulle perintönä kesämökki (arvoltaan 100 000e) sekä pankkitilillä olevat varat 100 000e. Rahat haluaisin pitää itselläni, mutta kesämökin siirtää omalle lapselleni. Mikäli tämä omaisuus siirtyy minulle perintökaaren perimysjärjestyksen mukaisesti perintönä, en voi siirtää mökkiä verotuksen kannalta tehokkaasti lapselleni. Niinpä maksan aluksi itse perintöveroa tästä 200 000 eurosta 23 500 euroa. Tämän jälkeen 100 000 euron arvoisen mökin siirtyessä täysi-ikäiselle lapselleni, joutuu hän maksamaan lahjaveroa vielä 11 770e. Mikäli samat omaisuuserät olisivat tulleet minulle testamentin nojalla, maksaisin minä itse perintöveroa 100 000 eurosta 9 500 euroa ja lapseni puolestaan maksaisi mökin saadessaan perintöveroa 9 500 euroa.

Veroedut ovat siis huomattavat, mikäli osittainen luopuminen tapahtuu testamenttisaannossa. Esimerkki on kuitenkin varsin pelkistetty, eikä siinä ole esitelty esimerkiksi luopumisen aikarajoja. Mikäli osittainen luopuminen kiinnostaa, on oma tilanne hyvä käydä läpi asianajajan kanssa, jotta yhdessä saadaan räätälöityä optimaalinen ratkaisu oma tilanteesi huomioon ottaen.


21.9.2016 - Anna Oksanen -

Älä ostaa sikaa säkissä

Asunto- ja kiinteistökauppaa tehdessä täytyy tietää, mitä on ostamassa. Ei auta jälkikäteen ruikuttaa, jos muuton jälkeen huomaa, että kylpyhuoneen ovi ei menekään kunnolla kiinni ja parketti on naarmuinen. Toisaalta vakiintuneesti on katsottu, että esimerkiksi huonekaluja ei ostajan tarvitse siirrellä. Että jos se naarmu onkin siellä tuolin alla, eikä myyjä tullut siitä huomauttaneeksi, ei kun hinnanalennuskanne vireille vaan. Hedelmätiskillä avokadoja jaksetaan puristella, mutta kun unelmakoti tulee vastaan, käsiraha pöytään vaan. Ostajan ennakkotarkastusvelvollisuus on ollut suppea. Liian suppea.

Aikoinaan pidettiin kohtuuttomana, kun kiinteistönvälittäjiltä alettiin vaatia, että alapohjassa pitää käydä ennen kauppaa konttaamassa, jos sinne vaan mahtuu. Katsottiin, että välittäjällä on velvollisuus saamaansa välityspalkkiota vastaan ihan oikeasti tutustua kohteeseen, vaikkei rakennusteknistä asiantuntemusta edellytetäkään.

Samanlaista velvollisuutta ei ole ollut ostajalla, ainakaan vakiintuneen tulkinnan mukaan. Vaan entä jos käyttääkin kuntotarkastajaa? Pitääkö tarkastajan liata housunsa ostajan puolesta? Mitä jos tarkastaja ei kurkista alapohjaan, saako ostaja vedota kaupan jälkeen alapohjasta löytyvään homeeseen? Tätä pohti Itä-Suomen hovioikeus ratkaisussaan 2016:9.

Itä-Suomen hovioikeus lausui julki, että kun ostaja käyttää asiantuntijaa apunaan ennakkotarkastuksen tekemisessä, vastaa ostaja lähtökohtaisesti siitä, että tarkastaja suorittaa tarkastuksen niin huolellisesti, että se täyttää myös ostajan ennakkotarkastusvelvollisuuden. Monimutkaisesti sanottu. Kuntotarkastajan pitää siis mennä alapohjaan. Aika itsestään selvää, mistä sitä sitten hänelle maksaisi, jollei juuri vaikeisiin paikkoihin kurkkimisesta. Mutta miksi kuntotarkastajan pitää näin toimia? Tässä on koko oikeustapauksen tärkein sanoma: koska se alapohjaan meneminen kuuluu ostajan ennakkotarkastusvelvollisuuden piiriin! Ei saanut ostaja siis hinnanalennusta.

Oli tässä tapauksessa pyritty ulkoistamaan myös yläpohjan tutkiminen, mutta sekin oli laiminlyöty, oli ollut sekin kuntotarkastajalle liian vaikeaa. Mikä on tapauksen opetus? Älä osta sikaa säkissä.


19.9.2016 - Mikko Jalkanen -

Tietosuojasta yrityskaupassa

Yrityskaupassa ostaja ei halua hankkia sikaa säkissä eikä myyjänkään edun mukaista yleensä ole myydä koiraa haudattuna. Huolellisesti valmistellussa yrityskaupassa nämä siat ja koirat yleensä havaitaan ennen kauppaa tehtävässä due diligence -tarkastuksessa. Nykypäivänä on kuitenkin syytä miettiä uudelleen, että mitä oikeastaan tulisi tarkistaa yrityskaupan yhteydessä.

Yhtenä esimerkkinä tästä kehityksestä – vapaan analogian keinoin ilmaistuna sikojen ja koirien evoluutiosta – on EU:n uuden tietosuoja-asetuksen voimaantulo vuoden 2018 alussa. Tietosuoja-asetus tulee luomaan yrityksille uusia velvoitteita, joiden keskiössä on henkilötietojen korostunut suoja sekä rekisteripitäjien vastuu. Digitalisaation myötä liiketoimintaan liittyvän tietomassan, siihen perustuvan analytiikan sekä muun hyödyntämisen merkitys korostuu, eikä yrityksillä ole yksinkertaisesti varaa ottaa sitä riskiä, että tietoa ei saisikaan käyttää suunnitellulla tavalla. Pahimmassa tapauksessa tietosuojaan liittyvistä vääristä menettelytavoista voi liiketoiminnan sakkaamisen lisäksi seurata myös merkittäviä seuraamusmaksuja.

Henkilötietojen luovuttaminen on varsin tiukasti lailla säänneltyä ja nämä säännökset koskevat tietosuoja-asetuksen voimaantulon jälkeen entistä kiinteämmin myös yrityskauppatilanteita. Myyjä ei nykyäänkään voi luovuttaa henkilötietoja ostajalle pelkästään siitä syystä, että ostajan tulee saada yhtiötä koskevia tietoja ostoneuvotteluissa. Pelkkä yleisluonteinen salassapitosopimuskaan ei tarkoita sitä, että myyjä voisi luovuttaa henkilötietoja ennen yrityskaupan toteutumista. Henkilötietojen kerääminen ja prosessointi ovat sidoksissa henkilörekisterin käyttötarkoitukseen tai henkilön suostumukseen ja kaikelle tällaiselle tulisi olla laillinen peruste. Yrityskauppatilanteessa ei kuitenkaan ole mahdollista pyytää esimerkiksi työntekijöiltä suostumusta heitä koskevien tietojen luovuttamiseen, joten vaihtoehtoja on mietittävä.

Tietojen luovuttamiseen liittyvän laillisen perusteen lisäksi yhtä tärkeää on varmistua siitä, että luottamukselliset tiedot eivät jää ulkopuolisille. Sopimuksilla tai erilaisilla teknisillä järjestelyillä tulisikin varmistua siitä, että luottamukselliset tiedot saadaan todellisuudessa palautettua eivätkä ne jää ostajan tai ostajan käyttämien ulkopuolisten asiantuntijoiden saataville.

Kun yrityskaupassa sovitaan kaupan keskeisistä ehdoista ja vastuista, tulisi yhtenä jälkihoitotoimena muistaa myös rekisterien ylläpitovastuut. Yrityskaupoissa toteutetaan usein erilaisia siirtymäaikoja ja osapuolet voivat tuottaa toisilleen palveluita, jotka edellyttävät luottamuksellisten tietojen hallintaa tai käyttöä. Rekistereiden ylläpidot ja tietojen siirrot eivät muutenkaan tapahdu hetkessä, vaan ne edellyttävät järjestelmätoimenpiteitä sekä henkilörekistereihin liittyvien dokumenttien päivityksiä. Yleisluonteinen kauppakirjan lauseke kaikkien liiketoiminnan vastuiden siirtymisestä kaupantekohetkellä osoittautuukin tietosuojavelvoitteiden kannalta helposti riittämättömäksi.

Hyvin hoidetut tietosuojavelvoitteet eivät välttämättä nosta yhtiön arvoa, mutta näiden asioiden leväperäinen hoitaminen voi alentaa yhtiön houkuttelevuutta ostajan kannalta. Vaikka riskien siirtämisestä ja vastuista voidaan jossain määrin sopia kauppakirjassa, on yrityksen hallinnoimissa rekistereissä oleva tieto merkittävä liiketoiminnan jatkon kannalta ja ostaja joutuu joka tapauksessa kantamaan siihen liittyvät riskit. Mikäli yritys ei huolehdi tietosuojaan liittyvien velvoitteiden toteuttamisesta ajoissa, voi näistä asioista muodostua tässä kirjoituksessa tarkoitettu sika tai koira.


6.9.2016 - Kimmo Tenhovirta -

Miten käy Ihabin B-näytteen?

Otan kiinni tuosta Heikin alla olevasta ansiokkaasta analyysistä dopingin käytöstä urheilussa. Itse innokkaana penkkiurheilijana ja entisenä piirikunnallisen tason keihäänheittäjänä (Helsingin piirin A-nuorten piirinmestari v. 1983 - mikä ei kerro muusta kuin erityisen huonosta piirin tasosta) ajattelin keskittyä erityisesti egyptiläisen keihäänheittäjän Ihab Abdelrahmanin lähes surkuhupaisuutta lähentelevään dopingsaagaan, joka ei ole käsittääkseni vieläkään saanut lopullista ratkaisuaan.

Abdelrahmanhan jäi kiinni dopingin käytöstä, kun hänen A-näytteensä sisälsi kahta eri testosteronia huhtikuussa 2016 pidetyssä dopingtestissä. Tieto kärystä tuli vasta heinäkuun lopulla vain vähän ennen Rion olympialaisia. Ottamatta sen enempää kantaa Abdelrahmanin syyllisyyteen tai selitykseen siitä, miten aine on hänen elimistöönsä joutunut vai onko joutunut lainkaan, on Abdelrahman joka tapauksessa kiistänyt käyttäneensä mitään kiellettyjä aineita ja vaatinut B-näytteensä tutkimista.

Urheilijan oikeusturvaan kuuluu, että hänellä on oikeus vaatia B-näytteensä tutkimista niin, että hän on itse paikalla näytettä tutkittaessa. Alun perin näyte piti tutkia käryn jälkeisenä seuraavana arkipäivänä, mutta koska Abdelrahman ei olisi ehtinyt olla tuolloin paikalla, päätettiin näyte tutkia myöhemmin. Sitten eteen tulivat Rion olympialaiset ja eri tutkimuslaitosten henkilökunnan lomat - ks. esim. http://www.kaleva.fi/urheilu/abdelrahmanin-b-nayte-on-edelleen-tutkimatta/734545/  - minkä vuoksi näytettä ei ole ilmeisesti tähän päivään mennessä vieläkään tutkittu. Ainakin internetin ihmeellinen maailma vaikenee asiasta täysin.

Urheilijan oikeusturvan kannalta tämä on sietämätöntä. Asia tulisi voida selvittää mahdollisimman pikaisesti, jotta urheilija voisi joko lähteä viettämään muutaman vuoden sapattivapaata taikka jatkamaan valmistautumista uran tärkeimpiin kisoihin. Ja mikäli urheilija haluaa asiasta valittaa erilaisiin urheilun vetoomustuomioistuimiin kuten CAS:iin, voidaan se tehdä vasta kun B-näytteen tutkimisen jälkeen urheilijalle on langetettu lopullinen kilpailukielto. Tässä tapauksessa urheilija joutuu roikkumaan löysässä hirressä kykenemättä harjoittamaan ammattiaan taikka edes puolustamaan itseään, ja vain sen takia, että muutama laborantti viihtyy palmun alla vähän pidempään.

Kaikkia asiaan liittyviä tietoja tuskin on meille ulkopuolisille kerrottu, mutta joka tapauksessa alkujaan farssina syntynyt episodi Abdelrahmanin ja Egyptin olympiakomitean välillä on kansainvälisen urheiluyhteisön hyvällä yhteistyöllä muuttunut eeppiseksi tragikomediaksi.

Vaikka dopingvalvonta toteutuu nykyään suhteellisen tehokkaasti, on järjestelmässä kuitenkin myös parannettavaa, jotta mm. tämän kaltaisilta epäkohdilta voidaan tulevaisuudessa välttyä. Urheilijalla tulee voida olla varmuus järjestelmän toimivuudesta ja siitä, että häntä kohdellaan oikeudenmukaisesti kaikissa hänen uraansa liittyvissä tilanteissa. Nyt Abdelrahmanin oikeusturva ei minun mielestäni ole toteutunut. 


29.8.2016 - Heikki Tommila -

Doupattu vai puhdas?

Mennyt kesä on ollut urheilufanien toiveaikaa. Jalkapallon ja yleisurheilun EM-kisat sekä Rion olympialaiset. Urheilullisen jännityksen lisäksi näitä suurtapahtumia on varjostanut kuitenkin sekä ulkoiset että sisäiset uhat. Suurkisojen ulkoisina riskeinä on mahdollinen terrorismin tai muiden järjestyshäiriöiden uhka, varsinkin Ranskassa tapahtuneiden iskujen varjossa. Ulkoisesti kaikki mainitut kisat kuitenkin saatiin vietyä kunnialla läpi.

Sen sijaan urheilun sisäinen uhka, doping, on noussut voimakkaasti esiin. Aiemmin dopingia on pidetty enemmänkin yksilötason rikkeenä, jota tosin on esiintynyt melko usein etenkin kestävyyslajien ja voimailulajien piirissä. Testimenetelmien kehittyessä on vanhoja säilöttyjä näytteitä kyetty analysoimaan uudestaan useiden vuosien takaa, mikä on johtanut joidenkin tulosten hylkäämiseen ja mitalien uusjakoon mm. Pekingin vuoden 2008 ja Lontoon vuoden 2012 olympialasten osalta.

Häkellyttävintä on kuitenkin ollut tiedot Venäjän harjoittamasta systemaattisesta valtiojohtoisesta dopingista, jota mm. vuoden 2014 Sotshin olympialaisissa harrastettiin. Testitulosten manipulointi ja salaaminen johtivat tunnettuihin sanktiotoimiin Venäjän osallistumisen rajoittamisena Rion olympialaisissa. Olikohan Venäjä ainut väärinpelaaja vai olisiko muidenkin maiden osalla ollut testausjärjestelmissä väärinkäytöksiä tai tahallisia laiminlyöntejä?

Maailman antidopingtoimisto WADA pyrkii kitkemään dopinginkäyttöä urheilusta. Väärinpelaajien karsiminen edellyttää sinnikästä työtä kontrollimenetelmien kehittämisessä ja valvonnan tehostamisessa. Myös eri maiden kansallisten liittojen tulisi tehostaa toimiaan riittävän ja sääntöjenmukaisten testausmenetelmän toteuttamiseksi.

Urheilufanit haluavat nähdä ja kuulla uusia sankaritekoja, mutta ilman alati mieleen hiipivää epäilystä siitä, oliko urheilusankari doupattu vai puhdas. 


23.8.2016 - Juha Auvinen -

Oma vai lainattu – ei ole helppoa artistillakaan

Yksi ajatus johtaa toiseen. Kun tässä yhtenä päivänä kuulin kaupassa käydessäni ns. taustamusiikkia, ajattelin, että tuostakin pitää maksaa artistille – niin kuin tietysti pitääkin olla. Siitä ajatukseni siirtyi ketterästi jokin aika sitten päättyneeseen, musiikkilehdissä melko paljon julkisuutta saaneeseen oikeudenkäyntiin. Led Zeppelin -yhtyettä syytettiin siitä, että heidän suurimman hittinsä (onko kyseessä heidän paras kappaleensa, on toinen asia), Stairway to Heaven, intro olisi kopioitu Spirit-yhtyeen Taurus-kappaleesta. Kyseisessä oikeudenkäynnissä tuomioistuin katsoi, että kyse ei ollut laittomasta kopioinnista.

Me kuuntelijatkin törmäämme vastaaviin tilanteisiin jatkuvasti musiikkia kuunnellessamme. Toisinaan tuntuu, että jonkin kappaleen kuullessamme kappale vaikuttaa tutulta, vaikka se ei täysin muistamaamme kappaletta vastaa. Kyseessä voi olla ns. cover-versio toisesta kappaleesta tai sitten kappaleeseen on lainattu osia toisesta, aikaisemmin tehdystä kappaleesta. Jos kyseessä on cover-versio, sen tekemiseen on saatu alkuperäisartistin lupa. Voi myös olla niin, että uutta musiikkia tehdessään artisti on tietoisesti tai tiedostamatta ottanut vaikutteita aikaisemmin kuulemastaan kappaleesta. Uutta musiikkia tehdessään, erityisesti jos kyseinen kappale sattuu muistuttamaan jo aikaisemmin tehtyä kappaletta, artisti joutuukin siis, lakimiehen tavoin, arvioimaan, onko kyseessä laina vai alkuperäistuotos. Joskus artisti pelaa varman päälle ja pyynnöstä maksaa plagiointiväitteen tehneelle toiselle artistille (tai kuten usein on, tämän oikeudenomistajille) korvauksen, vaikka ei suoralta kädeltä olisi plagiointiväitteestä samaa mieltä. Näin on muistaakseni ainakin Rolling Stones joskus tehnyt. Toisinaan voi taas käydä niin, että artisti kappaleen tehtyään itse huomaa siinä olevan samankaltaisuutta jo aiemmin tehdyn kappaleen kanssa ja on itse yhteydessä toiseen artistiin. Tässä kohdin mieleeni tulee kertomus Princestä, joka sävellettyään Purple Rain -kappaleen, soitti Journey-yhtyeen kosketinsoittajalle, Jonathan Cainille, kertoi tehneensä mainitun kappaleen ja sanoi käsityksenään, että se sisälsi samanlaisia sävelkulkuja kuin Journeyn kappale Faithfully. Prince toivoi, että häntä ei syytettäisi plagioinnista. Cain oli Princen yhteydenotosta niin otettu, että ilmoitti, että ei väliä vaikka kappaleissa olisikin samankaltaisuutta, hänen yhtyeensä ei syytettä nosta – eikä nostanut. Ja iso hittihän Princen kappaleesta tuli.

Toisinaan saattaa olla makuasia, onko kyseessä immateriaalioikeuden loukkaus, oli sitten kyseessä tekijänoikeus, patentti tai muu. Kuten artistit, myös me asianajajat joudumme miettimään näitä asioita jatkuvasti, esimerkiksi sopimuksia laatiessamme ja viimeistään siinä vaiheessa, kun joku tekee väitteen loukkauksesta. Ratkaisu ei aina ole yksiselitteinen, mutta kyllä asianajaja aina jonkin ratkaisun keksii.

Palatkaamme vielä lopuksi musiikkimaailmaan. Toivottavasti muilla elämänaloilla ei ole yhtä helppoa, kuin musiikkimaailmassa. Legendaarinen Deep Purple ja Rainbow -yhtyeiden kitaristi ja perustaja Ritchie Blackmore, joka oli kuuluisa myös siitä, että hän ”lainaili” omiin kappaleisiinsa osia vähän sieltä täältä, totesi kerran haastattelussa: ”On hämmästyttävää, kuinka paljon tällä alalla voi varastaa jäämättä siitä kiinni”. 


16.8.2016 - Johanna Karvinen -

Poukkoilevaa päätöksentekoa – erityisesti työoikeuden saralla

Viime talvena hallituksen suunnitellessa niin sanottujen pakkolakien toteuttamista saimme tottua siihen, että tehtyjä päätöksiä peruttiin tai muutettiin jatkuvasti niiden törmättyä milloin kätilöiden vastustukseen, milloin taas mahdollisiin ristiriitoihin perustuslain tai EU-lainsäädännön kanssa. Vaikutelma oli, että ensiksi päätettiin ja päätösten seurauksia arvioitiin vasta sen jälkeen. Lopulta pakkolakien valmistelu keskeytettiin, kun työmarkkinaosapuolet alkukesällä hyväksyivät pakkolakien vaihtoehtona olleen niin sanotun kilpailukykysopimuksen.

Vastaavankaltaista poukkoilua on todettavissa myös päätöksissä, jotka ovat käyneet läpi koko lainsäädäntöprosessin ja päätyneet lakikirjaan osaksi voimassa olevaa lainsäädäntöä. Kirjoitin toissa kesänä artikkelin “Vuosiloman sairauskarenssi poistui“ toimistomme kaksi kertaa vuodessa julkaiseman Lukander Ruohola HTO Law Review -asiakaslehden syksyn 2014 numeroon. Eduskunta oli hyväksynyt syksyllä 2013 voimaan tulleen vuosilomalain muutoksen, jolla poistettiin vuosiloman aikana sairastumisesta aiemmin seurannut karenssi. Muutoksen jälkeen vuosilomansa aikana sairastuneella työntekijällä oli oikeus saada lomaansa siirrettyä jo ensimmäisestä sairauspäivästä lukien eikä vasta seitsemän karenssipäivän jälkeen kuten aiemmin.  Uusi laki tuli voimaan 1.10.2013, joten kesälomien osalta sitä sovellettiin ensimmäistä kertaa kesällä 2014.

Muutos jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä keväällä 2016 vuosilomalakia muutettiin jälleen ja palattiin tilanteeseen, joka muistuttaa pitkälti ennen vuotta 2014 vallinnutta tilannetta. Nykyisen 1.4.2016 voimaan tulleen säännöksen mukaan vuosilomansa aikana sairastuneella työntekijällä on oikeus pyynnöstään saada siirretyksi vuosilomaan sisältyvät kuusi lomapäivää ylittävät työkyvyttömyyspäivät. Näin ollen työntekijöille palautettiin omavastuuaika, joka on nyt kuusi päivää. Omavastuupäivät eivät kuitenkaan saa vähentää työntekijän oikeutta neljän viikon vuosilomaan. Omavastuuta ei siten sovelleta niiden työntekijöiden osalta, joille vuosilomaa on kertynyt enintään neljä viikkoa.

Tämä on vain yksi esimerkki lainsäädännön jatkuvasta kehitys- ja muutostilasta, johon EU-lainsäädännöllä on huomattavan suuri vaikutus. Pystyäksemme neuvomaan asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla on meidän asianajajien oltava perillä paitsi voimassa olevasta lainsäädännöstä myös siihen lähiaikoina odotettavissa olevista muutoksista.  Lakiuudistusten seuraaminen onkin tärkeä vaikkakin ulospäin näkymätön osa asianajajan työtämme.


3.8.2016 - Jussi Ojala -

Omistuksenpidätysehdosta konkurssissa

Konkursseja hoitavat asianajajat saavat usein pohdittavakseen tilanteen omistuksenpidätysehdon sitovuudesta konkurssitilanteessa. Konkurssilaissa säädetään ensisijaisesti, että omistuksenpidätysehto sitoo konkurssipesää, kuitenkin siten, että ehto on tehoton, jos velallisella on ehdosta huolimatta oikeus luovuttaa omaisuus edelleen, liittää se muuhun omaisuuteen tai muutoin määrätä omaisuudesta omistajan tavoin. Asiaa koskevassa hallituksen esityksessä on todettu, ettei omistuksenpidätysehto sido konkurssipesää, kun ostajalla on oikeus ilman luovuttajan suostumusta liittää tällaisin ehdoin myyty omaisuus muuhun omaisuuteen siten, että liitettyjen kohteiden välille syntyy ainesosa- tai tarpeistosuhde.

Korkein oikeus on 23.6.2016 antamallaan ratkaisulla KKO 2016:46 ottanut kantaa tällaisen ehdon sitovuuteen konkurssissa.  Tilanne on ollut se, että A Oy oli noin viikkoa ennen B Oy:n konkurssia toimittanut sille ovien valmistuksessa käytettävää peltiä omistuksenpidätysehdoin sekä lisäksi ehdolla, ettei peltejä saanut käyttää ennen kuin kauppahinta oli maksettu. Ydinkysymys jutussa lienee ollut se, mikä vaikutus ehdon sitovuuteen on ollut sillä, että B Oy oli ilmeisesti sopimuksen vastaisesti ryhtynyt ennen kauppahinnan maksua käyttämään peltejä tuotannossaan. Korkein oikeus on ratkaisussaan päätynyt sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan lopputulokseen, että omistuksenpidätysehto oli konkurssipesää sitova. Näin sen vuoksi, että vaikka velallinen olisi sopimuksen vastaisesti ryhtynyt käyttämään kaupankohdetta, ei myyjä ollut tällaiseen antanut suostumustaan.


20.7.2016 - Johanna Heinonen -

Aurinkoa ja uhkaavia tilanteita

Suomalaisten matkailijoiden kestosuosikki Turkki koki viime viikolla lyhyen mutta valitettavasti ihmisuhreja vaatineen vallankaappausyrityksen pääkaupungissa Ankarassa. Vaikka tilanne kesti vain n. vuorokauden, vallankaappausyritys ja sen luoma turvallisuusuhka sai suomalaiset perumaan lomamatkojaan. Peruuntunut loma tietysti harmittaa, mutta monen mielessä varmaan myös pyöri kysymys; saanhan rahat nyt takaisin?

Tällaisia tilanteita varten kuluttajan suojaksi on säädetty valmismatkalaki sekä laadittu yleiset valmismatkaehdot. Matkustajalla on oikeus peruuttaa matka matkankohteen olojen vuoksi silloin, jos matkustajalla on perusteltu syy uskoa, ettei matkaa voida toteuttaa sovitulla tavalla hänen terveyttään tai henkeään vaarantamatta matkakohteessa tai sen läheisyydessä ilmenneiden sotatoimien, luonnonmullistuksen, lakon tai vastaavan tilanteen takia. Olosuhteiden muutosta peruuttamismahdollisuutena arvioidaan viranomaisten (mm. Ulkoministeriön) antamien tiedotteiden nojalla.

Kun matka peruutetaan ylivoimaiseksi esteeksi katsottavan tilanteen vuoksi, matkanjärjestäjän on palautettava asiakkaalle matkan hinta ja muut matkanjärjestäjälle maksetut maksut. Tämä koskee myös varausmaksua. Sen sijaan muita peruuttamisesta mahdollisesti aiheutuvia kuluja, esim. matkakuluja lentokentälle tai muuta vahinkoja ei matkanjärjestäjän tarvitse korvata. 

 


14.7.2016 - Laura Sainio -

Privacy Shield – EU:n ja Yhdysvaltojen välinen uusi tietosuojajärjestely

Euroopan komissio hyväksyi 12. heinäkuuta 2016 EU:n ja Yhdysvaltojen välisen Privacy Shield -järjestelyn, jonka tarkoituksena on turvata EU:ssa asuvan henkilön perusoikeudet, kun tämän henkilötietoja siirretään Yhdysvaltoihin. Lisäksi tavoitteena on tuoda oikeudellista selkeyttä yrityksille, jotka turvautuvat yli Atlantin kulkevaan tietojensiirtoon.

Tarve Privacy Shieldin luomiseen syntyi edellisen järjestelmän, niin kutsutun Safe Harborin, murennuttua. Safe Harbor -järjestelmä oli voimassa Yhdysvaltojen ja EU:n välillä 15 vuoden ajan aina vuoteen 2015 asti. Sen tarkoituksena oli niin ikään taata riittävä tietosuojan taso eurooppalaisten henkilötietojen käsittelylle Atlantin toisella puolella, jossa tietosuojakäytännöt ovat oleellisesti väljempiä. Euroopan unionin tuomioistuin kuitenkin julisti järjestelmän pätemättömäksi niin sanotussa Schrems-ratkaisussaan  6. lokakuuta 2015, jolloin syntyi tarve säätää pikaisesti uusia reunaehtoja EU:n ja Yhdysvaltojen välisille tietosuojakäytännöille.

Privacy Shield -järjestelyyn osallistuvat yritykset ovat Yhdysvaltojen kauppaministeriön suorittamien säännöllisten päivitysten ja tarkastelujen alaisia ja ne voidaan poistaa järjestelmästä, jos kauppaministeriö havaitsee, etteivät ne ole noudattaneet sääntöjä, joihin ne ovat sitoutuneet. Myös erilaisten seuraamusten määrääminen voi tulla tällaisessa tapauksessa kyseeseen. Suojelun tasoa taataan myös asettamalla tiukempia edellytyksiä tietojen siirtämiselle kolmansille osapuolille.

Myös Yhdysvaltojen viranomaisten pääsyä tietoihin on Privacy Shield -järjestelyssä rajoitettu: mahdollisuuteen päästä henkilötietoihin lainvalvonnallisista ja turvallisuuteen liittyvistä syistä sovelletaan selkeitä rajoituksia ja valvontamekanismeja. Yhdysvallat on sulkenut lisäksi pois Privacy Shield -järjestelyn puitteissa siirrettyjen henkilötietojen kohdentamattoman ja laajamittaisen valvonnan. Tällainen yleinen ja kohdentamaton valvonta oli yksi Safe Harborin suurimmista epäkohdista.

Yksilöiden oikeussuojakeinoja on tehostettu ja kaikilla EU:n kansalaisilla, jotka katsovat, että heidän tietojaan on käytetty väärin Privacy Shield -järjestelyn puitteissa, on käytettävissä useita helposti saatavilla olevia ja kohtuuhintaisia riitojenratkaisumekanismeja. Toiveena on, että yritys itse ratkaisee valituksen. Lisäksi käytettävissä on maksuttomia vaihtoehtoisia riitojenratkaisujärjestelyjä. EU:n kansalaisilla on mahdollisuus ottaa yhteyttä myös maansa kansallisiin tietosuojaviranomaisiin, jotka yhdessä Yhdysvaltojen liittovaltion kauppakomission kanssa varmistavat, että näiden henkilöiden valitukset tutkitaan ja niihin löydetään ratkaisu. Viimeisenä keinona on välimiesmenettely.

Privacy Shield -järjestelyssä sovelletaan lisäksi vuotuista yhteistä tarkastelumekanismia, jonka avulla seurataan järjestelyn toimintaa. 

Yritykset voivat 1. elokuuta 2016 alkaen antaa kauppaministeriölle oman varmennuksensa järjestelyn periaatteiden noudattamisesta. Samaan aikaan komissio tulee julkaisemaan kansalaisille tarkoitetun lyhyen oppaan, jossa kerrotaan käytettävissä olevista oikeussuojakeinoista.

Järjestely tuo mukanaan tiukemmat tietosuojastandardit, joiden noudattamista valvotaan paremmin kuin aikaisemmin. Tästä huolimatta Privacy Shield on saanut osakseen myös kritiikkiä, ja sen ehtojen valmisteluvaiheessa muun muassa Euroopan tietosuojavaltuutettujen työryhmä julkaisi kriittisen lausunnon järjestelmästä. Tämä on tosin otettu huomioon lopullisessa päätöksessä selvennyksin ja parannuksin. Nähtäväksi jää, tuleeko Privacy Shield täyttämään EU:n henkilötietolainsäädännön edellyttämän riittävän suojan tason, jossa sen edeltäjä epäonnistui.


6.7.2016 - Suvi Hyvärinen -

Hankintalaki uudistuu

Hallitus jätti kesäkuun lopussa esityksensä eduskunnalle, jossa se esittää EU:n hankintadirektiivien vaatimia muutoksia hankintamenettelyä koskevaan lainsäädäntöön. Esityksen tavoitteena on nykyaikaistaa, yksinkertaistaa ja joustavoittaa julkisia hankintoja koskevaa oikeudellista kehystä. Muutos on tarpeellinen, sillä julkisten hankintojen soveltamistilanteet ja hankintamenettelyjä koskevat oikeuskysymykset muuttuvat kaiken aikaa yhä monimutkaisemmiksi. Tästä kertovat esimerkiksi lukuisat markkinaoikeudessa käsiteltävät hankintariidat.

Direktiiveistä johtuvina keskeisimpinä muutoksina listataan muun muassa uudet kilpailuttamismenettelyt. Uusiin kilpailuttamismenettelyihin kuuluisi uudenlainen neuvottelumenettely. Neuvottelumenettelyllä pyritään toteuttamaan uudistuksen tavoitteita menettelyn yksinkertaistamisesta sekä menettelyn joustavoittamisesta. Neuvottelumenettelyssä hankintayksikkö voisi neuvotella tarjoajien kanssa hankintasopimuksen ehdoista. Neuvottelumenettely voitaisiin järjestää tavallisista hankinnoista poikkeavissa tilanteissa, joissa hankinnankohde on monimutkainen eikä hankintayksikön tarpeita voida tyydyttää mukauttamatta olemassa olevia ratkaisuja.

Merkittävänä muutoksena voidaan mainita myös kansallisten kynnysarvojen korotukset. Hallituksen esityksen mukaan kansallisia kynnysarvoja korotettaisiin seuraavasti:

Tavara- ja palveluhankinnat 60.000 euroa (nykyisin 30.000 euroa)

Sosiaali- ja terveyspalveluhankinnat 400.000 euroa (nykyisin 100.000 euroa)

Rakennusurakoiden kansallinen kynnysarvo pysyisi esityksen mukaan nykyisessä 150.000 eurossa. Näiden kynnysarvojen alle jääviä hankintoja ei tarvitse kilpailuttaa.

Myös pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia tarjouskilpailuihin osallistumiseen halutaan parantaa. Keinona esitetään tarjoajalle asetettujen selvitystoimenpiteiden yksinkertaistamista sekä hankintojen jakamista osiin, jolloin myös pienempien yritysten olisi paremmat mahdollisuudet osallistua tarjouskilpailuihin.

Hankintalainsäädännön muutosta koskevaan hallituksen esitykseen pääset tutustumaan tästä: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Documents/HE_108+2016.pdf

Lainsäädäntömuutokset on tarkoitettu tulevan voimaan mahdollisimman pian.


4.7.2016 - Sanna Lundström -

Toiminnanharjoittajan ankara vastuu ympäristövahingosta

Muistan elävästi, kuinka huokaisin syvään saadessani Turun Yliopistosta vasta painetun graduni käteen reilut 11 vuotta sitten. Sen jälkeen en ole kyseistä teosta koskaan avannut – se on ollut visusti kaapissa. Muistan ajatelleeni sitä opiskelijana kirjoittaessa, että aiheeni: ”toiminnanharjoittajan ankara vastuu ympäristövahingosta” on niin teoreettinen kuin vaan olla voi, enkä missään tapauksessa ajatellut sen linkittyvän tosielämään.

Siksi koinkin melkoisen yllätyksen vuosien päästä pohtiessani ympäristövahinkoon liittyvää asiaa. Mieleeni juolahti, että olisinkohan minä gradussani kirjoittanut juuri siitä asiasta jotain. Jännittynein fiiliksin etsin graduni ja avasin punaisen kirjan: ta-daa! Suureksi yllätyksekseni ja ilokseni olinkin kirjoittanut (liekö asiaa todella kuitenkaan silloin ymmärtänyt), siitä nimenomaisesta asiasta.

Ai mistä sitten ylipäätään kirjoitin: Kirjoitin ensinnäkin siitä, miten ympäristövahinkolaissa vastuu (ankara sellainen) asetetaan toiminnanharjoittajalle, mutta varsinainen määritelmä siitä, mitä toiminnanharjoittajalla tarkoitetaan, oli jätetty auki. Kirjoitin, että vastuu voidaan asettaa varsinaisen ”toiminnanharjoittajan” lisäksi myös muille ns. rinnasteisille tahoille, tai useille toiminnanharjoittajille samanaikaisesti, mutta kriteerit oli jätetty varsin avoimiksi ja tulkinnanvaraisiksi. Gradussani avasin asiaa ja toisaalta selostin mm. mitä ankaralla vastuulla tarkoitetaan (rankasti yksinkertaistettuna se tarkoittaa, että vastuussa olet, vaikka kuinka olisit ollut huolellinen). Lopuksi pyrin vielä antamaan yrityksille vinkkejä, jolla vastuuseen pystyisi varautumaan etukäteen esimerkiksi ns. ympäristö due-diligencen avulla. 

Toivottavasti tämä oma huomioni gradutyöstä liikejuridiikan asianajajan konkreettisena apuna auttaa sinua hyvä oikeustieteen opiskelija, joka nyt mahdollisesti kesähelteellä painit gradusi kanssa- isosti tsemppiä!


30.6.2016 - Johanna Heinonen -

Punainen kortti vai pahoinpitelysyyte?

Jalkapallon MM-finaalissa kesällä 2006 Ranskan kapteeni Zinedine Zidane lopetti maajoukkueuransa puskemalla Italian Materazzia rintaan lentäen suihkuun punaisen kortin ja huutomeren saattelemana. EM-kisoissakin kontaktia on riittänyt ja kentällä on tuskissaan maannut yksi jos toinenkin. Vaikka pikku teatteri onkin osa jalkapallokulttuuria, myös oikeita loukkaantumisia syntyy joskus jopa tahallisista tilanteista.

Voiko urheilusuorituksesta joutua kuitenkaan rikosoikeudelliseen vastuuseen? Vastaus tähän on kyllä. Urheilijan teko saattaa urheilutilanteessa täyttää rikoslaissa säädetyn pahoinpitelyn, vammantuottamuksen tai jopa kuolemantuottamuksen tunnusmerkistön, mutta vain harvoin teko johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen. Ammattilaiskentillä tätä ei tapahdu lähes lainkaan, ja amatööritasollakin tapaukset ovat suhteellisen harvinaisia. ”Kovimmista” tilanteista sanktiot (esim. pelikiellot) tulevat lähtökohtaisesti lajiliittojen järjestyssääntöjen perusteella, mutta viranomaiskoneiston puuttumien tilanteeseen ei ole ennenkuulumatonta. Suomessa pahoinpitelytapauksia on urheilun parissa käsitelty mm. jääkiekon ja koripallon osalta.

Monissa kontaktia vaativissa urheilulajeissa, erityisesti kamppailulajeissa, pahoinpitelyn tunnusmerkistön voisi olettaa täyttyvän jopa helposti. Suomen lainsäädännöstä ei löydy mitään oikeuttamaan sitä, miksi urheilussa sallitaan ”kovemmat otteet” kuin normaalisti. Oikeuskäytännössä tätä on perusteltu mm. loukatun suostumuksella, eli sillä, että toisen antama hyväksyntä estää pahoinpitelykynnyksen täyttymisen. Urheilija täten hyväksyy lajiin sääntöjen puitteissa tapahtuvan vahingoittumisriskin. Rikoslain esitöissä on todettu, että suostumus poistaa pahoinpitelyn ja lievän pahoinpitelyn rangaistavuuden.

Keskeistä on vahinkotapahtuman luonne sekä aiheutuneen vamman vakavuus. Mitään virallista kriteeriä sille, missä menee raja laittomuuden ja sallitun urheilusuorituksen välillä, ei ole. Harmaata aluetta voidaan kuitenkin selventää pohtimalla mm. vahinkotapahtuman ajankohtaa, sen tarkoitusta sekä kuuluvuutta kyseiseen lajiin. Hyvä arviointikriteeri on itse lajin säännöt; jos loukkaus ylittää sen, mitä voidaan pitää lajille luonteenomaisena, urheilija ottaa kielletyn riskin. Urheilujärjestöillä on usein myös omat säännöt siitä, missä kulkevat hyväksyttävän riskinoton rajat. Mikäli teko on tehty tahallaan toisen vahingoittamistarkoituksessa eikä sitä voida lukea lajin sääntöjen piiriin, voivat rikosoikeudelliset jatkotoimenpiteet tulla pohdittavaksi.

Onneksi suurin osa urheilusta tapahtuu hyvässä hengessä ilman suurempia vahinkoja. Tänään päästään taas nauttimaan (toivottavasti) turvallisesta ja laadukkaasta matsista!


21.6.2016 - Harri Lukander -

Osakesidonnainen tulospalkkaus kannustinkeinona  

Mielekäs palkkausjärjestelmä osakeyhtiön toimivan johdon kannustimena on tärkeä osa johtamisjärjestelmää. Perinteisen palkan ja osakkuuden rinnalle on nykyään kiilannut osakesidonnainen eli synteettinen osake- tai optiojärjestely. Tuolloin ei palkita enää lainkaan työstä tai työn tuloksista, vaan ainoa palkkion määräytymiskriteeri on yhtiön osakkeen arvon muutos tietyllä aikavälillä.

Kyse ei ole osakkuudesta eli kaupparekisterimerkintää asiasta ei tehdä. Järjestely perustuu kuvitteellisiin eli synteettisiin osakkeisiin, joiden kurssi seuraa osakkeen käypää arvoa. Työntekijälle maksetaan tietyn ajan kuluttua tällaisen kuvitteellisen osakkeen arvonnousua vastaava hyöty rahana. Sillä ei saa olla yhteyttä työpanokseen. Etua ei pidetä vastikkeena työstä eikä sitä oteta huomioon eläkkeen perusteena olevassa työansiossa. Mitalin karu toinen puoli on se, että kyseinen järjestelyyn osallinen henkilö ei saa minkäänlaista maksua, mikäli osakkeiden kurssikehitys ei toteudu.

Harkitsemisen arvoinen järjestely erityisesti sellaisten henkilöiden kanssa, jotka pystyvät vaikuttamaan osakkeen käypään arvoon, kuten esimerkiksi toimitusjohtaja.


17.6.2016 - Laura Sainio -

Lähetettyjä työntekijöitä koskeva lainsäädäntö uudistuu

Lainsäädäntö Suomeen lähetettävistä työntekijöistä on uudistumassa. Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan 18.6.2016 ja se tulee korvaamaan vuonna 1999 säädetyn lain lähetetyistä työntekijöistä. Ehdotetulla lailla pannaan samalla täytäntöön EU-direktiivi, joka koskee palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvaa työntekijöiden lähettämistä työhön toiseen jäsenvaltioon.

Lähetetty työntekijä tarkoittaa työntekijää, joka työskentelee tavallisesti muussa valtiossa kuin Suomessa ja jonka toiseen valtioon sijoittautunut työnantajayritys lähettää rajoitetuksi ajaksi töihin Suomeen, rajat ylittäviä palveluja tarjotessaan. Laki lähetetyistä työntekijöistä sisältää nykyisessäkin muodossaan työehtoja ja -oloja koskevia sääntöjä ja määräyksiä, joiden mukaan lähetetyn työntekijän työsopimukseen tulee soveltaa tiettyjä suomalaisia säännöksiä niiltä osin kuin ne ovat työntekijän kannalta edullisempia kuin vieraan valtion laissa. Muun muassa Suomen työturvallisuuslaki, työterveyshuoltolaki sekä osa työsopimuslaista, työaikalaista ja vuosilomalaista tulevat sovellettaviksi tässä tilanteessa.

Lähetettyjen työntekijöiden työehdot pysyvät uudessa laissa ennallaan, mutta aiemmasta poiketen uutta lakia sovelletaan myös julkisissa hankinnoissa. Lisäksi työn tilaajan velvollisuuksia tarkennetaan ja tilaajilla olisi muun muassa velvollisuus avustaa työsuojeluviranomaisia, jos nämä eivät tavoita lähettävän yrityksen edustajaa.

Myös valvonnan kohdentamista tehostetaan siten, että kaikkien lähettävien yritysten olisi jatkossa tehtävä työsuojeluviranomaiselle ilmoitus työntekijöiden lähettämisestä. Nämä työntekijöiden lähettämisen ilmoittamista koskevat säännökset tulisivat voimaan myöhemmin lailla erikseen säädettävänä ajankohtana, luultavasti vuoden 2017 aikana.

Lain rikkomisesta aiheutuva seuraamusjärjestelmä esitetään muutettavaksi kokonaisuudessaan: jatkossa lähettävä työnantaja tai työn tilaaja saisi lain rikkomisesta laiminlyöntimaksun, joka olisi vähintään 1 000 euroa ja enintään 10 000 euroa. Tällainen seuraamusmaksu voisi tulla lähettävälle yritykselle maksettavaksi esimerkiksi silloin, kun se ei ole tehnyt ilmoitusta työntekijän lähettämisestä tai kun se ei ole asettanut edustajaa Suomeen. Työn tilaajalle seuraamusmaksu voisi määräytyä, jos tämä ei ole avustanut viranomaista edustajan tavoittamisessa. Laiminlyöntimaksut laitettaisiin toimeen myös muissa EU-maissa, jolloin Suomessa saatu laiminlyöntimaksu voitaisiin periä työn lähettäjältä myös toisessa EU-maassa.

Lain tavoitteena on kokonaisuudessaan tehostaa valvontaa ja varmistaa, että lähettävät yritykset noudattavat Suomen työehtoja entistä paremmin.


14.6.2016 - Juhani Ekuri -

Ratkaiseeko jalkapallon arvokisat tulevaisuudessa Jumalan käsi vai haukansilmä?

Jalkapallon EM-kisat ovat toistaiseksi – siis jo viidettä päivää – sujuneet ilman tuomariskandaaleja. Epäilemättä myös tuomaritoimintaan liittyvää kritiikkiä on vielä näissäkin kisoissa odotettavissa, mutta silti trendi näyttäisi nyt kulkevan siihen suuntaan, että jalkapalloon liittyviä skandaaleja haetaan ennemminkin kentän ulkopuolelta kuin itse pelitapahtumista. Tähän on varmasti syynsä jalkapallon viime vuosina paljon julkisuutta saaneissa lieveilmiöissä, mutta varmasti myös siinä, että nykyteknologia on lisännyt tuomarien mahdollisuutta tehdä pelin kuluessa oikeita ratkaisuja. Juridisin termein sanottuna kyse on siitä, että erityisesti haukansilmäteknologian myötä prosessuaalinen totuus on ottanut harppauksen kohti aineellista totuutta. Tekemistä kuitenkin vielä on.

Vuonna 1986 Argentiina ja Englanti kohtasivat legendaarisessa MM-kisojen puolivälierässä, jossa Diego Maradona teki kaksi jalkapallohistorian tunnetuimpiin kuuluvista maaleista. Ensimmäisen maalinsa Maradona teki puskemalla pallon kädellään ohi Englannin maalivahdin Peter Shiltonin. Maradona ilmoitti itse myöhemmin Jumalan käden puuttuneen peliin, mutta hidastuksesta näkyy varsin selvästi, että käsi oli kyllä Diego Armandon itsensä. Tämä on siis aineellinen totuus maalista.

Englannin pelaajat protestoivat tilannetta rajusti, mutta tunisialainen päätuomari Ali Bennaceur joka tapauksessa hyväksyi maalin. Käytännössä ongelmana oli se, että jalkapallo-ottelussa ylintä tuomiovaltaa käyttävän päätuomarin vastaanottaman todistelun määrä on varsin rajoitettu. Tuohon aikaan tuomarilla oli käytössään vain omat ja avustavien tuomareiden havainnot tilanteesta. Koska Bennaceur ei itse nähnyt, että pallo olisi osunut numero kympin käteen, hän tuomitsi tilanteen maaliksi. Muuta vaihtoehtoa hänellä ei käytettävissä olleen näytön perusteella yksinkertaisesti ollut edes siitä huolimatta, että pelaajat, stadionin 115 000 katsojaa ja miljoonat tv-katsojat olivat nähneet tilanteen toisin. Prosessuaalinen – siis tuossa tapauksessa jalkapallon prosessisääntöjen mukainen – totuus tilanteesta on, että Maradona teki maalin sääntöjen mukaisesti päällään. Aineellinen totuus on ikävä kyllä varsin kaukana tästä.

Tapahtumasta on kulunut tänään noin viikon vajaat kolmekymmentä vuotta, mutta päätuomarin ongelma olisi tänä päivänäkin täsmälleen sama: näytön vastaanottamista rajoitetaan siten, että prosessuaalinen totuus ja aineellinen totuus eivät aina kohtaa.

Teknologian kehitys on kuitenkin tuonut ja tulee väistämättä tuomaan muutoksia myös jalkapallon erotuomaritoimintaan. Vuoden 2014 MM-kisoissa käyttöön otettiin niin sanottu haukansilmäjärjestelmä, joka on ollut tenniksessä käytössä jo vuosikausia. Suurnopeuskamerajärjestelmä osaa rekonstruoida pallon liikkeet kentällä ja tarkistaa aukottomasti, onko pallo ylittänyt maaliviivan vai ei, sekä ilmoittaa tilanteesta päätuomarin rannekelloon. Osoitus järjestelmän toimivuudesta saatiin esimerkiksi sunnuntai-illan Saksa-Ukraina -ottelussa, kun Jerome Boateng pelasti käsittämättömällä tavalla pallon menemästä maaliin ilmasta maaliviivan päältä. Päätuomarin ei tarvinnut edes puhaltaa peliä poikki, vaan hän sai suoraan tiedon rannekelloonsa siitä, että pallo ei käynyt maalissa.

Myös Jumalan käden osallistumista jalkapallo-otteluihin jatkossa voidaan rajoittaa käytännössä vain teknologian käyttämisen kautta. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että myös jalkapallossa otettaisiin vihdoin käyttöön videotarkistusmahdollisuus. Jalkapallon säännöistä vastaava IFAB (International Football Association Board) tekikin maaliskuussa päätöksen siitä, että videotarkistusta koskevat kokeilut aloitetaan viimeistään kaudella 2017–2018.

Videotarkistusta koskeva kritiikki on perinteisesti kohdistunut toisaalta siihen, että videotarkistus pitkittäisi otteluja ja toisaalta siihen, että videotarkistus poistaisi pelistä yhden sattumaan liittyvän elementin eli tuomarien inhimilliset virheet.

Kritiikki onkin tavallaan ymmärrettävää, mikäli jalkapallo pelinä mystifioidaan joksikin elämää suuremmaksi spektaakkeliksi, jossa klassisen draaman deus ex machina -periaatteen (vrt. muuten Jumalan käsi) mukaisesti sattuma ratkaisee pelejä ja osaltaan osoittaa, että kyse on jostakin suuremmasta kuin vain pallopelistä.

Sen sijaan rationaalista perustelua videotarkistuksen vastustamiselle on ainakin suomalaiseen oikeudenkäyttöön tottuneen asianajajan näkökulmasta vaikeaa löytää. Suomalaisessa oikeudenkäyntijärjestelmässä on nimittäin käytössä ns. vapaa todisteiden harkinta, mikä tarkoittaa sitä, että tuomioistuin voi ottaa vastaan lähes mitä tahansa todistelua käsiteltävänä olevasta asiasta. Vaikka suomalainen tuomioistuinlaitos on viime aikoina saanut osakseen varsin rajuakin kritiikkiä ja vaikka aineellinen ja prosessuaalinen totuus eivät aina voikaan kohdata, uskallan kuitenkin väittää, että juuri vapaa todisteiden harkinta antaa tuomioistuimelle ainakin kohtalaisen hyvän mahdollisuuden löytää asioihin prosessuaalinen totuus, joka edes suurin piirtein vastaa aineellista totuutta.

Henkilökohtaisesti en näe mitään syytä, miksi tätä periaatetta ei hieman sovellettuna voitaisi tuoda myös jalkapalloon ja siten auttaa tuomareita tekemään myös aineellisesti oikeita ratkaisuja.

Maradona muuten teki ottelussa myös toisen maalin, joka valittiin vuonna 2002 FIFA:n yleisöäänestyksessä 1900-luvun MM-kisojen näyttävimmäksi maaliksi. Argentiina voitti ottelun ja sittemmin maailmanmestaruuden, ja Englanti sai kärsiä jälleen kerran kirvelevän tappion.

Ehkä tänä vuonna on kuitenkin vihdoin Kolmen Leijonan vuoro. 


9.6.2016 - Suvi Hyvärinen -

Sananen liiketoimintakiellosta

Liiketoimintakiellolla tarkoitetaan tilannetta, jossa tuomioistuin asettaa henkilölle kiellon harjoittaa liiketoimintaa enintään seitsemän vuoden ajaksi. Liiketoimintakieltoa säännellään omassa laissaan, joka on nimeltään laki liiketoimintakiellosta.

Liiketoimintakieltoon voidaan määrätä yksityinen elinkeinonharjoittaja, avoimen tai kommandiittiyhtiön yhtiömies taikka osakeyhtiön hallituksen jäsen, toimitusjohtaja tai muu edellä mainittuihin rinnastuva henkilö, joka tosiasiassa johtaa yhtiön toimintaa tai hoitaa sen hallintoa. Kielto voidaan määrätä, mikäli henkilö on liiketoiminnassaan laiminlyönyt lakisääteisiä velvollisuuksiaan. Laiminlyönti voi koskea esimerkiksi kirjanpitovelvollisuuden laiminlyöntiä. Kielto voidaan määrätä myös siinä tapauksessa, että henkilö on syyllistynyt liiketoiminnassaan rikolliseen menettelyyn, jota ei voida pitää vähäisenä. Lisäksi henkilön menettelyä on pidettävä kokonaisuutena arvostellen vahingollisena ottaen huomioon velkojat, sopimuskumppanit, julkinen talous sekä terve ja toimiva kilpailu.

Liiketoimintakiellon perimmäinen tarkoitus on ehkäistä harmaata taloutta kieltämällä elinkeinovapautta väärinkäyttäviltä toimijoilta mahdollisuus harjoittaa liiketoimintaa. Liiketoimintakiellon rikkomisesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Liiketoimintakiellon tehostaminen on ollut yksi harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjumiseksi esitetty keino. Liiketoimintakiellon tehostamisen keinoiksi on esitetty esimerkiksi liiketoimintakieltorekisterin saattamista yleisesti saataville internetin välityksellä sekä viranomaisten laajempaa oikeutta pyytää tutkinta liiketoimintakiellon määräämistä tai sen pidentämistä koskevassa asiassa. Oikeusministeriössä on myös pohdittu väliaikaisen liiketoimintakiellon enimmäispituuden pidentämistä. Väliaikainen liiketoimintakielto voidaan tällä hetkellä määrätä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Erityisesti viranomaistoimijoiden tutkintapyyntöoikeuden laajentamista liiketoimintakiellon ja sen pidentämisen osalta sekä väliaikaisen liiketoimintakiellon enimmäisajan pidentämistä on pidetty tarpeellisina muutoksina nykytilaan.

Vaikka liiketoimintakielto onkin pääasiassa tehokas keino harmaan talouden torjunnassa, on siinä myös paljon ongelmia. Yleensä prosessi, joka johtaa lopulta liiketoimintakiellon määräämiseen kestää hyvin kauan ja vahinko on ehtinyt tapahtua. Vaikka väliaikainen liiketoimintakielto on näissä tilanteissa avuksi, tulisi huomiota kiinnittää entistä enemmän aloittavien yrittäjien tukemiseen ja tietoisuuden lisäämiseen yrittäjän velvollisuuksista ja näin ennalta ehkäistä mahdollisia myöhemmin ilmeneviä ongelmia ja laiminlyöntejä.


1.6.2016 - Johanna Heinonen -

Liikennekaari ja kritiikkivyöry

Liikennemarkkinoita koskeva sääntely pyritään niputtamaan yhden lain eli paljon puhutun Liikennekaaren alaiseksi. Kyseessä on kokonaisvaltainen liikennettä koskeva uudistus, joka on osa Sipilän hallituksen kärkihanketta digitaalisen liiketoimintaympäristön rakentamisesta. Kunnianhimoisella lakiehdotuksella muutettaisiin ronskilla kädellä mm. taksiautoilua ja maanteiden tavarakuljetusjärjestelmää sekä kevennettäisiin joukkoliikenteen lupajärjestelmää. Ehdotuksen lausuntokierros päättyi 23.5. ja saikin osakseen hurjan määrän, yli 200 lausuntoa!

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan uuden sääntelyn tavoitteena olisi tarjota palveluiden käyttäjille sujuvampia ja helpompia palveluita, tukea yrittäjyyttä helpottamalla markkinoille pääsyä sekä toteuttaa digitaalisen toimintaympäristön ja normipurun kärkihankkeita. Käytännössä tämä tarkoittaisi esim. paikallisten ja suljettujen lippujärjestelmien viemistä kaikkien saatavilla oleviin online-palveluihin ja pienimuotoisen henkilö- ja tavarakuljetuksen sallimista yksityiskuljettajille.

Uudistus on tarkoitus toteuttaa vaiheittain. Ensimmäiseksi muutoksen myllerrykseen joutuvat joukkoliikennelaki, taksilupalaki, laki kaupallisista tavarakuljetuksista tiellä sekä säännökset kuljettajien ammattipätevyyksistä. Tämän ”ensimmäisen vaiheen” muutosten olisi tarkoitus tulla voimaan 1.1.2017, mikäli hanke menee läpi. Toinen vaihe koskee yleisemmin kuljettajia koskevia ammattipätevyyssääntöjä sekä kuljettajankoulutussääntöjä, liikenteen eri rekistereitä sekä viranomaisten toimintojen ja toimivaltuuksien kokoamista tiiviinpään pakettiin.  Kolmannessa vaiheessa on tarkoitus säännellä liikennemarkkinoita yleisesti siltä osin, mitä aikaisemmissa vaiheissa on jäänyt sääntelemättä.

Ehdotus on saanut aikaan kritiikkiä niin liitoilta, poliitikoilta kuin muilta sidosryhmiltä. Erityisen kiivasta keskustelua on odotetustikin aiheuttanut taksiliikennettä koskevat muutokset. Taksiliikenteen osalta luovuttaisiin ajokiintiöistä ja asemapaikkavelvoitteista jonka lisäksi taksilupajärjestelmä muutettaisiin auto-/kuljettajakohtaisesta lupajärjestelmästä toimija- eli yrityskohtaiseksi. Ehdotuksen mukaan pienimuotoista taksitoimintaa voisi harjoittaa ilman taksilupaa, mikäli korvaukset jäävät alle 10 000 euroon vuodessa. Tällä tavoin Liikenne- ja viestintäministerin Anne Bernerin mukaan kannustetaan yrityksiä kasvamaan. Taksiyrittäjien mielestä kaavailtu uudistus aiheuttaa eriarvoisuutta, kun yrittäjätakseille asetetut vaatimukset ovat ns. ”jokamiehentakseja” tiukemmat. Luvanvaraisuuden mahdollinen poistaminen on aiheuttanut keskustelua myös matkustajien turvallisuudesta, toimivasta tilausjärjestelmästä sekä maaseutujen mahdollisesta taksikadosta.

Autoliikenteen työnantajaliiton ALT puolestaan kritisoi puolestaan harmaan talouden kasvumahdollisuuksia ja työpaikkojen vähentymistä tavaraliikennelupien poistamissäännösten vuoksi. Liikennekaariluonnoksessa ehdotetaan, että tavaraliikenneluvat voisi poistaa alle 3,5 tonnin pakettiautoilta ja nopeudeltaan enintään 40 kilometriä tunnissa kulkevilta traktoreilta. Tämän lisäksi pienimuotoinen tavarakuljetustoiminta sallittaisiin 10 000 euroon asti ilman erillistä lupaa. Useat sidosryhmät ovat nostaneet harmaan talouden mahdollisuudet Liikennekaaren ongelmaksi, kun itse ehdotus käsittelee aihetta melko suppeasti.  Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry puolestaan totesi lausunnossaan, että Liikennekaari muodostaisi kahdet, eri säännöillä toimivat kuljetusmarkkinat.

Lausuntojen läpikäynnin jälkeen hallituksen tavoite on saada Liikennekaariesitys eduskunnan käsiteltäväksi kesäkuun aikana. Mielenkiinnolla odotamme, miten hanke ja sen saama runsas kritiikki alan toimijoilta vaikuttaa sen lopulliseen muotoon vai jääkö hanke vain haaveen tasolle. 


31.5.2016 - Jarkko Ruohola -

Law Down Under

15 reittilentoa, helikopteri- ja pienkonelentoja, yli 6000 km vuokra-autoilla, juna-, bussi- ja laivamatkoja. Vaellus jäätiköllä, veneretki vuonossa, Tasmanian tuholaisen silittäminen, kosinnan todistaminen Sydneyn oopperatalon lavalla, Uluru, Kakadu, Iso valliriutta, yöpyminen puuhun rakennetussa katoksessa viidakossa.IMG_1144_uluru.JPG

Minulla tuli tänä keväänä täyteen 25 vuoden työrupeama asianajotoimistossa ja nuorin lapsistamme kirjoitti ylioppilaaksi. Nämä tapahtumat yhdistettynä kesäkuussa alkamassa olevaan merkittävään luottamustehtävään saivat aikaan päätöksen toteuttaa pitkäaikainen haave: vaimoni ja minä pidimme huhti–toukokuun sapattivapaata ja kiersimme Australiaa ja Uutta-Seelantia.

Koala, emu, kenguru, vallabi, vompatti, krokotiili, vesipuhveli, merileijona, merikilpikonna, riuttahai, kymmeniä kala- ja lintulajeja sekä kämmenen kokoinen hämähäkki olivat joitakin niistä eläinlajeista, joita näimme vapaina luonnossa silmästä silmään. Vaelsimme vuoristossa ja aavikolla, trooppisessa, subtrooppisessa, viileänlauhkeassa sekä vuoristo- ja monsuunisademetsässä.IMG_1888_viidakko_terassilta.JPG

Kaksi kuukautta ilman sähköpostia ja työpuheluja oli erinomaisen terveellinen irtiotto arjen rutiineista. Neljän päivän snorklausreissu Isolla valliriutalla ja muutamat muut matkan kohteet olivat kännykkäverkon ulkopuolella, jolloin käytössä ei ollut edes nettiä. Liikkuminen luonnossa antaa tilaa ja aikaa ajatella, välillä isojakin asioita. Niistä lisää tulevissa kirjoituksissa.IMG_2043_Quuensland_beach_mountain.JPG

Kiwit, aussit ja tassit ovat välittömiä, helposti lähestyttäviä ihmisiä. Joidenkin kanssa päästiin vähän syvällisempäänkin keskusteluun, mutta lähes jokainen asiakaspalvelija oli ystävällinen ja hymyilevä. Turisti tunsi itsensä aidosti tervetulleeksi. Olin varautunut ”no worries, mate” -vastaukseen. Kun flat white (coffee) -tilaukseeni ensimmäisen kerran vastattiin ”so eaaazy”, mietin kuitenkin hetken, mitä monimutkaisempaa olisi pitänyt tilata.

Tapasimme matkan aikana joitakin vanhoja tuttuja. Australian asianajajaliiton entisen puheenjohtajan kanssa kävimme mielenkiintoisen keskustelun perinteisten tapojen merkityksestä oikeudenkäynneissä. Australiassa kun käytetään brittiläiseen tyyliin viittoja ja peruukkeja, ja moni muukin käytäntö on Suomesta katsottuna vanhakantainen. Silti oikeudenkäynnit sujuvat hyvin. Tapasin parin vuoden tauon jälkeen myös toimistomme kansainvälisen ketjun MSI Global Alliancen sydneyläisen kollegan, joka kertoi Australian talouden olevan varsin hyvässä vauhdissa – ainakin Eurooppaan verrattuna.

Uutisten seuraaminen ei ollut pääasiallinen mielenkiintomme kohde. Luimme kuitenkin silloin tällöin paikallisia sanomalehtiä ja välillä kuuntelimme uutisia autoradiosta. Asianajajan näkökulmasta merkille pantavaa oli oikeusuutisten suuri osuus: Monissa lehdissä oli säännöllisesti 2–3 aukeamaa juttuja eri oikeudenkäynneistä, sekä rikos- että riita-asioista. Välillä kysymys oli julkkisten asioista, mutta usein ihan tavallisten ihmisten tavallisista oikeudenkäynneistä. Queenslandin eräiden lyhyiden radiouutisten kahdeksasta jutusta viisi koski eri oikeudenkäyntejä. (Ainoa ”ulkomaanuutinen” noissa radiouutisissa muuten oli tieto Barack Obaman soitosta Australian pääministerille. Näkökulma valtalehdissäkin oli hyvin kotimaapainotteinen.) Huomio kiinnittyi myös tien varsilla oleviin asianajotoimistojen mainostauluihin: no win, no fee.

Ammatistani huolimatta en toivo suomalaisen yhteiskunnan oikeudellistuvan nykyistä enempää. Mallia ei kannata ottaa Australiasta (eikä Yhdysvalloista). Oikeudellisten asioiden uutisointi voisi kuitenkin lisääntyä Suomessakin. Monet australialaisista lehtijutuista oli kirjoitettu hyvin, ja niistä sai seikkaperäisen kuvan oikeudenkäynneissä merkityksellisistä asioista. Tällaiset uutiset auttavat ihmisiä ymmärtämään, mitä oikeussaleissa tapahtuu. Saattavatpa ne antaa mahdollisuuden arvioida vaikka oman talokauppariidan menestymisen mahdollisuuksia.  

Akut on nyt ladattu seuraavien vuosien koitoksia varten. Työt jatkuvat, niin kuin on ilmoitettu. 


30.5.2016 - Annika Falbén -

Musiikkia artistien kustannuksella

Viime aikoina useat ulkomaiset artistit ovat ottaneet askeleen kohti reilumpaa tulevaisuutta. Monet kansainvälisesti menestystä niittäneet artistit ja yhtyeet eivät ole enää lisänneet uusimpia albumeitaan Spotifyn kaltaisiin ilmaispalveluihin, vaan levyt ovat olleet saatavilla pelkästään maksullisina fyysisissä ja digitaalisissa levykaupoissa. Lienee selvää, että Suomen mittakaavassa tällainen toiminta olisi huomattavasti hankalampaa kenenkään artistin kohdalla, mutta on silti mielenkiintoista nähdä, että Spotifysta poistuminen ei ole ainakaan albumien myynnin perusteella laskenut kyseessä olevien artistien suosiota.

Kaunistelematon tosiasia on, että nykyisin musiikin kuuntelusta maksaminen on melko harvinaista. Musiikin kohdalla usein unohdetaan, että varastaminen on rikos ja myös musiikki voi olla varastamisen kohteena. Spotifyn kaltaisten ilmaisten musiikkipalveluiden vuoksi meidän ei tarvitse ostaa levyä levykaupasta, vaan voimme löytää ja kuunnella haluamamme laulun Spotifyn ilmaisversiolla tai esimerkiksi Youtube.com-videopalvelussa. Laillisuudestaan huolimatta nämä palvelut tietyllä tavalla alentavat musiikin arvostusta, sillä niitä käyttämällä ihmiset omaksuvat ajatuksen siitä, että musiikin kuuluu olla ilmaista. Sama oletus koskee nykyisin yhtä hyvin myös elokuvia ja miksei kirjallisuuttakin.

Spotifyn maksullisen version hankkii edelleen selvä vähemmistö Spotifyn käyttäjistä, vaikka osuus on viime vuosina ollut hieman kasvussa. Spotifysta saadut tulot ovat hyvin pieni murto-osa artistien kokonaistuloista, mutta artisteille jäisi silti huomattavasti enemmän käteen, mikäli kaikki Spotifyn käyttäjät maksaisivat Premium-jäsenyydestä noin 10 euroa kuukaudessa. Syy maksullisen version hankintaan on silti vain harvoin se, että kuuntelijat tosiasiassa ajattelisivat artisteja ja heidän luomansa taiteen tukemista. Huomattavasti yleisempi syy on esim. mainosten välttely. Spotifyn kaltaiset lailliset musiikkipalvelut eivät kuitenkaan ole ongelman ydin, sillä musiikin laiton lataaminen ja jakaminen on edelleen kohtuullisen yleistä.

Artistit eivät ole tavallisia työntekijöitä. Artisteille ei makseta säännöllistä palkkaa, vaan tulot kertyvät tehdystä musiikista, keikoista, oheistuotteista ja radiosoitoista. Tämä johtaa usein ainakin Suomen mittakaavassa siihen, että yhä harvempi artisti pystyy todella elättämään itsensä musiikilla. Tekijänoikeuksia puolustetaan, jotta nämä musiikkialan työntekijät saisivat pitää työnsä ja menestyä siinä.

Harvemmin oman lempiartistin musiikkia kuunnellessa tulee miettineeksi, että myös tämän kyseessä olevan artistin musiikkia kuunnellaan jatkuvasti ilman, että artisti saa tästä upeasta teoksestaan mitään korvausta. On myös hyvä muistaa, että siinä missä lakimiehet tulkitsevat ja soveltavat lainsäädäntöä käytäntöön, artistit tulkitsevat nuotteja luoden jotain sellaista, mikä on hyvin lähellä monen ihmisen arkea. Eikö musiikin perimmäinen tarkoitus viihteellisenä, jopa hyvinvointia edistävänä viestinnän ja taiteen muotona vesity, jos nautimme lahjakkaiden artistien tuottamasta musiikista artistien omalla kustannuksella?


27.5.2016 - Krista Siro -

Keväinen Belfast eurooppalaisten nuorten asianajajien kanssa

Suomen Asianajajaliitto voi olla sinulle tuttu järjestö. Suomen Asianajajaliitto on julkisoikeudellinen yhteisö. Vastoin monen mielikuvaa, se ei ole ammattiliitto. Vain Asianajajaliittoon kuuluva lakimies saa käyttää nimikettä asianajaja. Asianajajia on Suomessa noin 2 000. Asianajajaliiton jäsenistö jakautuu kahteentoista paikallisosastoon, joilla on paikallista toimintaa. Suomessa Asianajoliiton toiminta on pääsääntöisesti suunnattu kaikenikäisille. Toisin on muualla Euroopassa.

Lähes kaikissa muissa Euroopan valtiossa paikallisen asianajajaliiton alaisuudessa toimii nuorten asianajajien osasto. Kunkin maan nuorten asianajajien osasto puolestaan kuuluu European Young Bar Association (EYBA) -nimiseen järjestöön. EYBA järjestää koulutustapahtumia nuorille asianajajanaluille ympäri Eurooppaa. Tilaisuudet tarjoavat osallistujille laadukkaan juridisen koulutuksen lisäksi oivan mahdollisuuden tutustua eurooppalaisiin kollegoihin.

Sain edustaa Suomea EYBA:n kevätkokouksessa Belfastissa huhtikuussa. Tiiviin viikonlopun aikana ehdin keskustella puoli vuotta sitten Lontoon syyskokouksessa tapaamieni juristien kanssa, tutustua Belfastin tuomioistuinlaitokseen (Royal Courts of Justice), kuulla sosiaalisen median aiheuttamista oikeudellisista ongelmista sekä nauttia illallista jääkylmässä vanhassa vankilarakennuksessa.

Belfast oli otollinen paikka kokoontua yhteen. Ammatillisen sivistyksen lisäksi saimme kuulla paljon kaupungin ja maan historiasta. Kaupungin menneisyys oli kirjaimellisesti maalattu katukuvaan. Yhden jos toisenkin rakennuksen seinään oli kirjoitettu värikkäin tekstein muistolause terrori-iskuissa kuolleiden siviilien muistoksi. Pohjois-irlantilaiset kollegat kertoivat omia kokemuksiaan kouluajoiltaan, jolloin katoliset ja protestantit harvoin leikkivät samalla hiekkalaatikolla. Saimme bussikiertoajelulla nähdä pitkän aidan, joka aikanaan erotti katolisten ja protestanttien asuinalueet toisistaan. Kiitos vuonna 1998 allekirjoitetun pitkänperjantain sopimuksen, levottomuudet ovat sittemmin vähentyneet olennaisesti.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli erittäin antoisa. Vaikka ohjelma oli hienosti toteutettu, olen kuitenkin varma siitä, että tärkein viikonlopun anti oli verkostoituminen.

Omalla pöydälläni olevilla toimeksiannoilla on usein jokin kansainvälinen kytkentä. Seuraavan kerran, kun minun pitää esimerkiksi selvittää, mitä Hollannin lainsäädäntö määrää jälleenmyyjän oikeuksista, minulla on hyvä syy soittaa Wernerille tai Annelotille, joiden kanssa tutkin Titanic-museota Belfastissa. 


20.5.2016 - Laura Sainio -

Hallitusohjelman yrittäjyyspaketti elinkeinotoiminnan elvyttäjänä

 

Suomen talouden elvyttäminen ja hallituksen toimet sen eteen ovat puhuttaneet jo pidemmän aikaa. Vaikka toteuttamiskeinot ovat herättäneet kiistelyä, vallitsee sentään jonkinlainen konsensus siitä, että nousua ja muutoksia on tapahduttava. Pääministeri Juha Sipilä antoi 18. toukokuuta 2016 vastauksen hallituksen saamaan välikysymykseen Suomen suunnasta. Siinä Suomen taloutta elvyttäviä uudistuksia luvataan tulevan rytinällä – mikä tarkoittaa luonnollisesti myös lakimuutosten tulvaa.

Yksi uudistuskohteista koskee yrittäjyyden edellytysten parantamista, joka kuuluu huhtikuussa 2016 päivitetyn hallitusohjelman toimintasuunnitelman kärkihankkeisiin. Tämän hankkeen yksi tärkeimmistä toteutuskeinoista on yrittäjyyspaketin vahvistaminen, johon kuuluu lukuisia yrittäjyyttä edistäviä toimenpiteitä, joissa pyritään minimoimaan yrittäjyyden esteitä sekä huomioimaan kasvava mikroyrittäjyys ja muut uudenlaiset yrittäjyyden muodot. Yrittäjyyspaketista rakennetaan ohjelman toimintasuunnitelman mukaan kokonaisuus, jonka sisältöä päivitetään koko hallituskauden ajan.

Niin kutsuttuun ”Sääntö-Suomi”-ilmiöön on yrittäjyyspaketin vahvistamisessa kiinnitetty erityisesti huomiota. Hallitus on linjannut konkreettisia toiminnallisia tavoitteita, ei pelkkiä periaatteita: se sitoutuu perkaamaan nykyisiä säädöksiä, purkamaan normeja ja lupaprosesseja sekä arvioimaan säädösten ja normien vaikutuksia. Tammikuussa 2016 toteutettu kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen osoittaa, ettei lupaus sääntelyjen purusta ole jäänyt pelkäksi sanahelinäksi - konkreettisia muutoksia pitäisi siis olla luvassa yrittäjien toimintaedellytysten parantamiseksi.

Lisäksi yrittäjyyspaketin suunniteltuihin toimenpiteisiin kuuluu kynnyksen madaltaminen ensimmäisen työntekijän palkkaamiselle pienissä yrityksissä. Tämä tulisi tapahtumaan käyttämällä palkkatukea, starttirahaa tai muuta kannustinta. Selvitystyön pohjalta valmistellaan myös työttömyysturvajärjestelmään muutoksia, joilla kannustetaan itsensä työllistämiseen pää- tai sivutoimisesti, otetaan nykyistä paremmin huomioon erilaiset työnteon muodot sekä mahdollistetaan joustavat siirtymät yrittäjästä palkansaajaksi – ja päinvastoin. Tavoitteena on tehdä esimerkiksi sivutoimisen yritystoiminnan aloittaminen työttömänä nykyistä sujuvammaksi.

Liittyen tutkimuksen hyödyntämistä ja kaupallistamista tukevien palvelurakenteiden kehittämiseen, perustetaan lisäksi innovaatiopankki vauhdittamaan innovaatioiden ja patenttien parempaa hyödyntämistä ja kaupallistamista. Innovaatiopankki toisi yhteen tutkimuslähtöisten ideoiden tuottajat ja uusien ratkaisujen hyödyntäjät.

Sipilän mukaan eduskuntaan otetaan lisäksi syksyllä 2016 käsittelyyn yrittäjyysveropaketti, joten myös yrittäjien toimintaa joustavoittavia veromuutoksia lienee luvassa.

 


18.5.2016 - Tatu Kulmala -

Mitä palkalla saa?

Useissa erilaisissa yhteyksissä tulee eteen saman tyyppinen problematiikka siitä, miten työntekijän ja työnantajan väliset oikeudet määrittyvät ja jakautuvat. Liike- ja yrityssalaisuuksien tiimoilta on (valitettavan) yleistä se, että työntekijän lähtiessä työnantajan palveluksesta uusiin tehtäviin uudelle työnantajalle taikka omaan yritykseen, mukana lähtee entisen työnantajan yrityssalaisuuksia. Menettely voi työntekijän puolelta ehkä osin olla ymmärtämättömyydestä johtuvaa ja siten vailla tahallisuutta, mutta useimmiten tarkoituksellista. Sinällään on työntekijälle luonnollista, että uusiin tehtäviin siirryttäessä käydään läpi omat arkistot ja siivotaan sotkut sekä hävitetään tarpeeton tieto ja aineisto, mutta lähtökohta on, että työnantajan ”aineista ja ajalla” tehdyt tulokset kuuluvat ja jäävät työnantajalle. Vastineeksi työstään työntekijä saa palkkaa. Lähtökohtaisesti ollaan normaalin vaihdantatalouden piirissä, jossa suoritukset vaihdetaan päittäin.

Yksittäinen kuohahdus tämän meren loiskeista saatiin jälleen taannoin, kun opetus- ja korkeakoulualaa edustava Sivistystyönantajat antoi jäsenyhteisöilleen suosituksen tekijänoikeuksista. Sivistystyönantajat ehdotti jäsenkirjeessään, että liiton jäsenet ottaisivat työsopimuksiinsa tekijänoikeuslausekkeen. Sen mukaan työntekijän työsuhteessa luoman teoksen kaikki taloudelliset oikeudet siirtyvät työnantajalle ilman erillistä korvausta. Erityisesti yliopistoväki paheksui ja katsoi, ettei tekijänoikeuksia voida siirtää työnantajalle noin vain työsopimuksella. OAJ:n mukaan työsopimukseen otettava ehto tekijänoikeuksien siirtymisestä työnantajalle olisi kohtuuton ja työsopimuslain vastainen. Sen mukaan tilanne, jossa työntekijä siirtää tekijänoikeudet muuntelu- ja luovutusoikeuksin korvauksetta työnantajalle on työntekijän kannalta kohtuuton (lähde: OAJ:n verkkosivut, Uutiset, 16.3.2016).

OAJ:n kannassa ihmetystä herättää se, miten voidaan katsoa työntekijän työpanoksen olevan korvaukseton. Yleensä työsuhteessa maksetaan työntekijälle palkkaa ja sitä vastaan työntekijä tekee työtä ja työn tulokset annetaan työnantajan hyväksi vastineena palkasta. Toki ymmärrettävää on, että jos työntekijä aikaansaa tuloksia, jotka eivät varsinaisesti kuulu työtehtäviin ja jotka tehdään muutoin kuin työajalla, voidaan tällöin ajatella, että ollaan harmaalla alueella. Tämän kaltaisia työsuhteita on esim. korkeakouluissa. Vakiintuneeksi on myös katsottu, että opettajilla oppimateriaalien tekijöinä säilyisi oikeudet laatimiinsa materiaaleihin, eivätkä oikeudet siirtyisi työnantajalle – eikä oppilaitos-työnantaja välttämättä saisi aineistoihin edes käyttöoikeutta, esim. tilanteessa, jossa ko. opettaja siirtyy muualle.

Työsuhteessa luotujen tekijänoikeuden (tai muiden suojamuotojen) suojaamien teosten ja aineistojen oikeudet ovat jatkuvasti keskustelun kohteena. Olisi suotavaa, että lakiin saataisiin selkeyttävä yleisen tason olettamasäännös siitä, että työnantaja saa oman normaalin toimintansa puitteissa vähintäänkin käyttöoikeuden työntekijän työn tuloksiin. Niin kauan kuin mitään tällaista olettamasäännöstä ei ole, on tärkeää muotoilla työsopimuksessa tulosten ja aineistojen oikeuksia koskevat ehdot huolellisesti, toki myös työntekijöiden kannalta kohtuullisesti. Sama koskee muitakin sopimuksia, joihin liittyy työn  tulosten hankkimista.

Ks. myös https://www.lrhto.fi/artikkelit/immateriaalioikeudet/tekijanoikeudet-tyosuhteessa-missa-mennaan/


13.5.2016 - Annika Falbén -

Talvivaaralle 300.000,00 euron yhteisösakko; yhtiön johto selvisi päiväsakoilla

Kainuun käräjäoikeus antoi tänään kansliatuomion runsaasti mediahuomiota niittäneessä Talvivaaran ympäristörikosasiassa. Käräjäoikeus tuomitsi yhtiön ympäristön turmelemisesta, mikä poikkesi syyttäjän alun perin ajamasta törkeästä tekomuodosta. Käräjäoikeus päätyi näin lievempään rangaistukseen, kun yhtiölle tuomittiin 300.000,00 euron yhteisösakko. Lisäksi Talvivaara tuomittiin menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 3,5 miljoonaa euroa. Henkilövastaajia jutussa oli neljä, joista kolme tuomittiin päiväsakkoihin ja yhtä vastaajaa koskevat syytteet hylättiin kokonaan.

Käräjäoikeuden mukaan Talvivaara laiminlöi toiminnassaan velvollisuuden tutkia ja selvittää lipeän vaikutukset jäteveteen. Yhtiö ei ollut myöskään päivittänyt tietoja käytetyistä kemikaaleista, minkä seurauksena ympäristölupahakemus oli käräjäoikeuden mukaan natriumin ja sulfaatin osalta oleellisesti virheellinen. Yhtiön johdon katsottiin puolestaan laiminlyöneen velvollisuuttaan huolehtia natriumin käytön vaikutuksista vesipäästöihin. Käräjäoikeus perusteli tuomiota mm. sillä, että vaikka päästöt todistetusti pilasivat ympäristöä, eivät ne siitä huolimatta aiheuttaneet konkreettista vaaraa tai vahinkoa terveydelle.

Talvivaaran ympäristörikosoikeudenkäynnistä tekee poikkeuksellisen sekä asian laajuus että laatu. Vastaavanlaisia ympäristövahinkoihin ja ympäristörikoksiin liittyviä oikeudenkäyntejä ei Suomessa ole aikaisemmin juurikaan nähty ja nekin asiat, jotka ovat edenneet oikeudenkäyntiin asti, ovat kuihtuneet viimeistään tuomioistuinkäsittelyn aikana. Talvivaara-asian esitutkinta aloitettiin jo vuonna 2011, mutta asia tuli vireille vasta syyskuussa 2014. Aineistoa kertyi ennen elokuussa 2015 alkanutta oikeudenkäyntiä noin 4000 sivua. Merkittävän jutusta tekee myös se, että Suomen lainsäädännön lisäksi jutussa testattiin EU:n ennallistamiseen liittyvää lainsäädäntöä, jonka toimivuutta ei Suomessa ennen kyseistä oikeudenkäyntiä oltu päästy arvioimaan.

Tuomion pahaenteisestä antamisajankohdasta (pe 13.5. klo 13) huolimatta tuomio oli selvästi lievempi kuin mitä odotettiin. Syyttäjä vaati Talvivaaralle suurinta mahdollista yhteisösakkoa (850.000,00 euroa), josta tuomitun sakon määrä kuitenkin poikkeaa huomattavasti. Yhtiön johtoa vastaan nostetut syytteet koskivat mm. laiminlyöntejä kaivosyhtiön suunnittelu- ja tutkimusvaiheessa sekä ympäristö- ja vesitalousluvan hakemisessa. Henkilövastaajille vaadittiin ehdollisia vankeusrangaistuksia ja sakkoja, mutta vastaajat kuitenkin selvisivät pelkillä sakoilla. Asian laadun ja suuruusluokan perusteella on kuitenkin todennäköistä, että asiaa tullaan puimaan vielä ylemmässäkin oikeusasteessa.


10.5.2016 - Petri Arnamo -

Aina roiskuu kun rapataan

Mutta kenen vastuulla on, jos roiskuminen tapahtuu vuokratuissa liiketiloissa? Liikehuoneiston vuokrauksesta annetun lain mukaan vuokralaisella on velvollisuus hoitaa hallinnassaan olevaa huoneistoa huolellisesti ja ottaa huomioon, että huoneisto on toisen omaisuutta. Jos vuokranantaja vastaa tilojen kunnosta ja kunnossapidosta, ei vuokralainen ole vastuussa tavanomaisesta kulumisesta, joka aiheutuu huoneiston käyttämisestä siihen tarkoitukseen, johon se on vuokrattu.

Liikehuoneiston kunnosta ja kunnossapidosta voidaan kuitenkin sopia varsin vapaasti vuokralaisen ja vuokranantajan kesken. Osapuolet voivat sopia, että vuokralainen vastaa kunnosta ja kunnossapidosta tai äärimmilleen vietynä jopa siten, että vuokralainen on velvollinen luovuttamaan huoneiston takaisin siinä kunnossa, jossa hän sai sen hallintaansa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vuokralainen voi olla vastuussa myös tavanomaisesta kulumisesta aiheutuneesta huonontumisesta.

Useimmin vuokralaisen ja vuokranantajan välille muodostuu riitaa vuokranmaksun ohella juurikin huoneiston kunnosta. Näkemyserojen yhteydessä on suuri merkitys sillä, mitä kunnossapidosta sekä tilojen käytöstä on osapuolten kesken sovittu ja kuinka tarkkaan. Tavanomaista kulumista ei nimittäin voida määritellä yleispätevästi. On selvää, että metallitöihin käytettävä teollisuushalli ja toimistotyöhön käytettävä tila ovat normaalitoiminnassaan aivan erilaisessa rasituksessa ja oletusarvo muutoksista tilojen alkuperäiseen kuntoon nähden poikkeaa suuresti toisistaan jo lyhyenkin vuokrasuhteen jälkeen.

Vuokrasopimusta laadittaessa tulisi tarkkaan pohtia, millä tavoin kunnossapito- ja huolenpitovastuu kussakin tapauksessa on järkevintä osapuolten kesken jakaa huomioiden vuokratiloihin tulevan toiminnan erityispiirteet. Vuokrakohteen edellyttämät kunnossapito- ja parannustoimet voivat vuosien saatossa olla taloudellisesti hyvinkin huomattavia. Usein keskustelu asianajajan tai muutoin erityisen pätevöityneen lakimiehen kanssa kannattaa jo vuokrasopimusneuvottelujen aikaan, jolloin yhteinen sävel osapuolten kesken on vielä helpompi löytää. 


6.5.2016 - Suvi Hyvärinen -

Editiovaatimuksen yksilöinnistä

Editio on prosessioikeuteen liittyvä termi, ja sillä tarkoitetaan asiakirjan esittämisvelvollisuutta. Tuomioistuimen on mahdollista määrätä oikeudenkäynnin toinen osapuoli tai kokonaan ulkopuolinen henkilö tuomaan asianosaisen riittävästi yksilöimä asiakirja tai esine tuomioistuimeen, mikäli asiakirjalla tai esineellä voi olla merkitystä asiassa todisteena.

Jotta henkilö voitaisiin velvoittaa tuomaan asiakirja tai esine tuomioistuimeen, tulee tuomioistuimelle esitettävän editiopyynnön olla riittävän yksilöity. Mikä sitten on riittävästi yksilöity vaatimus? Tähän emme saa vastausta laista taikka sitä valmistelevasta aineistoista.

Selvää on, ettei liian laveasti yksilöityä asiakirjaa tai esinettä voida velvoittaa tuomaan tuomioistuimeen jo ihan käytännön syistä. Tuomioistuimen tulee voida arvioida ennen päätöksentekoaan asiakirjan tai esineen merkitystä asiassa todisteena. Esittämiseen velvoitetun täytyy tietää tarkalleen mihin hänet on velvoitettu, sillä velvollisuuden täyttämisen tehosteeksi voidaan asettaa uhkasakko. Viimekädessä ulosottoviranomaisen täytyy pystyä erottamaan tuomioistuimen päätöksestä ilmenevä asiakirja tai esine muista samankaltaisista kappaleista.

Kuinka editiovaatimuksen tulisi sitten käytännössä olla yksilöity, jotta tuomioistuin voisi hyväksyä sen ja editiovelvollisuus syntyisi? Mikäli kyseessä on asiakirja, tulee editiota vaativan esittää ensinnäkin todistusteema, johon liittyen hän vaatii asiakirjaa esitettäväksi todisteena. Lisäksi tulee ilmoittaa vähintään asiakirjan laji eli onko kyseessä esimerkiksi hallituksen kokouksen pöytäkirja tai sopimus sekä asiakirjan laadinnan ajankohta, joko tarkka päivämäärä tai vähintään jokin aikaväli asiakirjan tyypistä riippuen.

Siitäkin huolimatta, että laissa taikka muualla lainsäädäntöaineistossa ei mainita vaatimusta riittävästä yksilöinnistä, tuomioistuimet ovat suhtautuneet editiovaatimuksiin tiukasti ja usein editiovaatimukset eivät menestykään juuri riittävän yksilöinnin puutteen vuoksi. Vallitseva tila on hieman ongelmallinen, sillä oikeudenkäynnin perimmäinen tehtävä on totuuden selvittäminen. Jos editiovaatimukselta vaaditaan liian tarkkaa yksilöintiä, voi tärkeä todiste jäädä esittämättä ja pahimmassa tapauksessa asia ratkaistaan eri tavalla, kuin jos kyseinen todiste olisi ollut mukana ratkaisuaineistossa.

Mielestäni editiovaatimuksen tulee olla tarpeeksi yksilöity, jotta se on mahdollista panna viime kädessä täytäntöön ulosottovirnaomaisen toimesta. Tuomioistuimen tulisi kuitenkin tehdä tarkemmin punnintaa osapuolten intressien osalta ratkaistessaan editiovelvollisuutta koskevaa kysymystä ja kenties ottaa askel kohti hieman vapaampaa yksilöintivaatimusta.


4.5.2016 - Mikko Jalkanen -

007 ja erittäin salaiset lisenssineuvottelut

Olisi varsin mielenkiintoista tarkastella sitä kuvitteellista oikeustointa, jolla Britannian salainen palvelu MI6 myöntää James Bondille tai jollekin hänen vähemmän tunnetulle kollegalleen sen kuuluisan luvan tappaa. License to Kill -teema tuli suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 1989 ilmestyneen Bond -elokuvan myötä, mutta ainakin itsellä tuon ihmisoikeuksia rikkovan valtaoikeuden myönnön syvällisempi pohdinta jäi räiskintäelokuvan varjoon. Nyt kun lisensoinnin maailmasta on kertynyt kokemusta, voi asialla jo hieman pykälöidä - tosin pilke silmäkulmassa ja vakavaa asiaa ihannoimatta.

Olettaisin ensinnäkin, että tappolisenssi myönnettäisiin ilman maantieteellisiä rajoituksia. Jos työsopimus edellyttää rajatonta matkustusta, niin oikeudet on hyvä olla kunnossa kaikkialla minne työtehtävät vievät. Toiseksi lähtisin siitä, että koska hyvät työkaverit ovat kullan arvoisia, lisenssin ei tulisi olla yksinomainen, vaan salainen palvelu voisi myöntää vastaavan lisenssin myös muille agenteille. Hyväksyisin ehdoitta myös sen, että lisenssiä ei voida agentin toimesta myöntää eteenpäin. Näiltä osin yhtymäkohdat perinteisempään lisenssioikeuteen ovat selvästi hahmotettavissa ja voisin todeta hypoteettiselle asiakkaalleni – kutsutaan häntä vaikka salanimellä James – ehtojen olevan hänen kannaltaan hyväksyttävissä.

Jamesin työ ei ole tavallista ja varsin ikävää on, että käsikirjoittajan vaatimusten perusteella hän joutuisi todellisuudessa käyttämään lisenssiä. Normaalisti lisenssinsaaja maksaa saamastaan lisenssioikeudesta rojalteja, mutta tässä tapauksessa pyrkisin täysin rojaltivapaaseen lisenssiin. Olisi kohtuutonta, että James joutuisi maksamaan siitä, että hän tekee makaaberia työtään lisenssinantajan lukuun.

Lisenssinantaja saattaisi haluta Jamesin lisenssiin erilaisia rajoituksia. Ne voisivat olla vaikkapa toimialakohtaisia, eli lisenssioikeutta voisi käyttää vain pahoihin ihmisiin. Koska lisenssioikeuden ylittämisestä voi liike-elämässäkin seurata ikävyyksiä, vaatisin tässä tapauksessa sopimukseen selvät pelisäännöt ja määrittelyt siitä, mitä ne pahat ihmiset oikeasti ovat ja miten toimia tulkintatilanteessa.

Asianajajana joutuisin kiinnittämään Jamesin huomion myös siihen, että onko lisenssinantaja ylipäänsä oikealla asialla ja onko sillä riittävät valtuudet lisenssin myöntämiseen. Jotta lisenssi olisi Jamesin kannalta kunnossa, salaisella palvelulla tulisi nimittäin olla rajoittamaton oikeus tällaisen lisenssin myöntämiseen. Vastauksen pitäisi olla kielteinen ilman juridiikkaakin eikä tällaista oikeutta luonnollisestikaan ole. Mutta teoriassa – ja elokuvissa - Englannin valtio voisi tosin määrittää lainsäädäntönsä niin, että sen salainen palvelu olisi immuuni rikoslaille, mutta silloinkin toiminta olisi mahdollista vain Englannissa.

Jos James joutuisi käyttämään lisenssioikeuttaan, ei hänelle voisi suositella tavanomaista velvollisuutta raportoida lisenssioikeuden käyttämisestä lisenssinantajalle. Ihmisoikeussopimusten ja rikosoikeudellisten periaatteiden valossa Jamesilla tulisi olla täysi oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen.

Lisenssin käyttäminen loukkaisi lakia jokaisessa valtiossa, jossa tappaminen on rikos. Toiminta rikkoisi siis kolmannen oikeuksia ja rikottu osapuoli voisi ryhtyä oikeudellisiin toimenpiteisiin rikkojaa vastaan. Kolmannen omistamien IPR-oikeuksien tahallinen tai tahaton loukkaaminen on vakava paikka normaalissa bisneksessäkin, mutta tässä tapauksessa Jamesille koituvat seuraukset voivat olla jotain ihan muuta.

Lisenssiehtojen läpikäynti on vasta alussa, mutta oikeuden vastaanottaminen alkaa tuntua Jamesin kannalta erittäin huonolta idealta. Tässä vaiheessa saattaisimme Jamesin kanssa juoda toisenkin kupin teetä tai lähteä elokuviin pohtimaan alan vaihtoa.

 


29.4.2016 - Laura Sainio -

Rajanveto-ongelma: Työntekijän ammattitaito vai työnantajalle kuuluva yrityssalaisuus?

Liiketoiminnan ominaispiirteisiin on kautta aikojen kuulunut luottamuksellisen tiedon vaaliminen ulkopuolisilta henkilöiltä, etenkin kilpailijoilta. Tietoyhteiskunnan räjähdysmäisen kehityksen myötä on salassa pidettävän tiedon merkitys kuitenkin kasvanut entisestään. Näin ollen ei liene liioiteltua sanoa, että nykyään yrityksen tärkeimmäksi pääomaksi voidaan katsoa niin sanottu henkinen pääoma ja merkittävin varallisuus on usein aineettomissa oikeuksissa, kuten yrityssalaisuuksissa. Sama tietoyhteiskunnan ja teknologian kehitys on kuitenkin myös mahdollistanut näiden aineettomien oikeuksien hyväksikäytön entistä helpommin. Lisäksi työvoiman liikkuvuus on lisääntynyt huomattavasti, jolloin myös riski yrityksen salaisen tiedon leviämisestä sekä sen oikeudettomasta käytöstä kasvaa.

Erityisesti ongelmia on syntynyt tilanteissa, joissa on ratkaistavana, mikä tieto kuuluu työntekijän ammattitaitoon ja kokemukseen, ja mikä taas on työnantajan yrityssalaisuutta. Tähän kysymykseen ei useinkaan ole olemassa aivan yksinkertaista vastausta johtuen muun muassa siitä, ettei Suomessa ole yrityssalaisuuksia koskevaa yhtenäistä lakia – toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Yritysalaisuuksien suoja perustuukin sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annettuun lakiin (SopMenL), työsopimuslakiin (TSL) ja rikoslakiin (RL), jotka jossain määrin vetävät vastakkaisiin suuntiin.

Kysymys työntekijän ammattitaidon ja työnantajalle kuuluvan yrityssalaisuuden rajanveto-ongelmasta aktualisoituu erityisesti kun työsuhde on päättynyt. Selvää on, että työntekijällä tulee olla oikeus jossain määrin hallita kerryttämäänsä ammattiosaamistaan ja hyötyä siitä, mutta rajanveto sen välillä millaisia yrityksen tietoja ja taitoja työntekijällä on oikeus käyttää työsuhteen päätyttyä, on jäänyt lainsäädännössä jokseenkin harmaalle alueelle. Selvää lienee, ettei yleisesti tunnettu seikka voi nauttia yrityssalaisuuden suojaa. Yleinen ammattitaitokaan ei siten ole yrityssalaisuutta, eikä työnantajalla ole oikeutta kieltää työntekijää hyödyntämästä tällaista ammattitaitoa työsuhteen päätyttyä. Toisaalta on myös esitetty, että mitä pidemmälle henkilö työssään erikoistuu, sitä suurempi mahdollisuus tällä pitäisi olla käyttää hyväkseen entisen työantajan leivissä kerrytettyä erikoisosaamista uuden työnantajan palveluksessa, sillä hänet on luultavasti palkattu uuteen toimeensa juuri ammattitaitonsa perusteella. Vasta-argumenttina tähän voidaan kuitenkin todeta, että juuri tällainen erikoisosaaminen on entisen työnantajan näkökulmasta yleensä suojeltu kilpailuetu, jonka salassapitointressi on erityisen merkityksellistä.

Lisäksi oma kysymyksensä on, kuinka kauan työsuhteen päätyttyä yrityssalaisuus saa suojaa. Rikoslain mukaan yrityssalaisuuden ilmaiseminen kahden vuoden sisällä palvelusajan päättymisestä on rangaistava teko. On kuitenkin huomattava, että vastaavanlaisia säännöksiä ei sisälly TSL:n eikä liioin SopMenL:n työntekijän salassapitovelvollisuutta koskeviin kohtiin. TSL:n esitöissä on vieläpä nimenomaisesti todettu, että salassapitovelvollisuus on sidottu työsuhteen kestoaikaan, sillä ”työntekijällä tulee yleensä olla oikeus työsuhteen päättymisen jälkeen käyttää toimentulonsa hankkimiseksi hyväkseen niitä taitoja ja kokemuksia, jotka hän on saanut työsuhteen aikana”. Tämä on omiaan sekoittamaan kaikkien osapuolten käsityksiä lainsäätäjän kannasta.

Tiivistäen, monitulkintaisuus edellä mainituissa tilanteissa on johtanut siihen, että tapauskohtaisella arvioinnilla ja oikeuskäytännöllä on mainitun laisissa tilanteissa suuri merkitys. Päällekkäisten tulkintojen ja mahdollisten riitojen välttämiseksi onkin erittäin suositeltavaa sopia työnantajan ja -tekijän välisestä, salassapitovelvollisuudesta jo ennen työsuhteen alkamista. Salassapitosopimus näyttää tällä hetkellä olevan ainoa keino täsmentää riittävän tarkasti osapuolten yrityssalaisuuksia koskevat oikeudet ja velvollisuudet työsuhteen päättymisen jälkeiselle ajalle.


26.4.2016 - Kimmo Kajander -

Euroopan unionin laki ja tietosuoja-asetusflag_yellow_low.jpg

Euroopan unioni on kulkenut pitkän matkan yhtenäistäessään lukuisia lainsäädännön alueita jäsenvaltioidensa välillä. EU-lainsäädännön syntymekanismit ovat moninaiset, kuten EU:n omilta sivuilta voidaan todeta. Lievästä sekavuudesta huolimatta voidaan pähkinänkuoressa todeta, että jäsenvaltion kannalta tärkeimmät lainsäädäntötyön lopputulokset ovat joka tapauksessa direktiivit ja asetukset. Direktiivit edellyttävät tyypillisesti vielä jäsenvaltion omia toimia, pääasiassa oman lainsäädäntönsä muokkaamista siten, että se täyttää vähintään direktiivin asettamat edellytykset. Asetus, toisin kuin asetukset kotimaisessa systematiikassamme, sen sijaan on käytännössä sitovuudeltaan voimakkain mahdollinen tapa säätää oikeutta EU-alueella. Se on suoraan voimassaolevaa oikeutta ilman jäsenvaltion omia toimia.

Tämä merkittävä ero direktiivin ja asetuksen välillä on yksi syy, miksi EU on hyväksynyt uuden Tietosuoja-asetuksen, joka astuu voimaan ilmeisesti vuonna 2018. Entinen tietosuojadirektiivi ei nimittäin käytännössä toiminut, koska kaikki jäsenmaat eivät koskaan toimeenpanneet sen sisältöä omassa toiminnassaan. Tietosuoja-asetus onkin hieno esimerkki lainsäädännöstä, joka aidosti yhtenäistää Eurooppaa, ja toisaalta EU:n tahdosta edistää pitkäjänteisesti perusarvoihinsa sisältyviä tavoitteita koko EU:n alueella. Tietosuoja-asetuksen merkittävin uudistus lieneekin suhteessa Suomen lainsäädäntöön se, että tietosuojakäytännöistä tulee aidosti yleiseurooppalaista lainsäädäntöä.

Uuden asetuksen systematiikka perustuu siihen, että kaiken keskiössä on itse ”rekisteröity” eli luonnollinen henkilö. Asetus luo pelisäännöt sille, miten henkilöön liittyvää tietoa saa eurooppalaisen toimijan toimesta käsitellä ja säilyttää, tapahtuipa käsittely tai säilytys EU:n alueella tai ei. Rekisteröidyllä on ja hänelle tulee taata oikeuksia, minkä lisäksi rekisterin pitäjälle asetetaan velvoitteita rekisteriin liittyen. Uusista oikeuksista merkittävin lienee oikeus tulla unohdetuksi, eli pääsääntöinen oikeus poistattaa ainakin turhat tietonsa rekisteristä. Rekisteröidyllä on myös tarkastusoikeus tietoihinsa, ja rekisterinpitäjällä on myös velvollisuus oikaista virheelliset tiedot.

Uuden asetuksen systematiikassa asetetaan päävastuu tietosuojan toteutumisesta tietenkin rekisterinpitäjälle, mikä tarkoittaa velvollisuuttaa toimia aktiivisesti tietosuojaan liittyen, ei pelkästään loukkauksen jälkeistä vastuuta. Yritysten on laadittava omat tietosuojakäytäntönsä, ja tarvittaessa todistettava niiden toimivuus. Yli 250 ihmisen yrityksiin on nimettävä erikseen tietosuojavastaava. Ideana on edellyttää toimijoilta oletusarvoista tietosuojaa (”privacy by design” & ”privacy by default”), mikä asettanee uusia vaatimuksia erityisesti tietojärjestelmien suunnittelulle ja toteutukselle. Asetuksen toteutumisen takaamiseksi tietosuojaviranomaisille annetaan jopa miljoonien eurojen sakotusoikeus mikäli yrityksen toiminta loukkaa tietosuoja-asetusta.

EU:n uusi tietosuoja-asetus on vasta tulossa voimaan, eikä sen kaikkia Euroopan laajuisia seurauksia tietenkään vielä tunneta. Varmaa on kuitenkin ainakin se, että toiminta eurooppalaisilla tietosuojamarkkinoilla tulee piristymään lähivuosina!


21.4.2016 - Jatta Kalliokoski -

Osakeyhtiön varojen luovutus – hyväksyttävä palkkasuoritus?

Jotta tehdyn työn korvaaminen olisi hyväksyttävä syy luovuttaa varoja osakeyhtiöstä, on luovutuksia tehtäessä noudatettava palkanmaksua koskevia säännöksiä, kuten esimerkiksi palkanmaksua koskevia kirjanpito- ja verolainsäädännön säännöksiä. Näin totesi hovioikeus 19.4.2016 antamassaan ratkaisussa, jossa se katsoi, etteivät osakeyhtiön varojen luovutukset olleet hyväksyttäviä palkkasuorituksia ja yrittäjä oli syyllistynyt velallisen epärehellisyyteen.

Tapauksessa vastaajan oli katsottu luovuttaneen rakennusliikkeestä varoja noin 38.000 euroa. Varat saanut yhtiö oli hankkinut tontin, jolle sen oli tarkoitus rakentaa asuintalo ja myydä kiinteistö rakennettuna. Käräjäoikeus oli hylännyt syytteen törkeästä velallisen epärehellisyydestä katsoen, että vastaajalla oli ollut oikeus kohtuulliseen palkkioon yhtiön hyväksi tekemästään työstä, mihin nähden luovutuksilla oli ollut hyväksyttävä syy.

Sen sijaan hovioikeus katsoi, ettei varojen luovutukselle ollut laissa tarkoitettua hyväksyttävää syytä. Hovioikeuden mukaan se, että luovutuksia oli tehty toiselle yhtiölle, osoitti lähtökohtaisesti sen, että mainittuja rahasuorituksia ei niiden tekoaikaan ollut tarkoitettu palkan maksuksi. Luovutuksia tehtäessä ei ollut noudatettu palkanmaksua koskevia säännöksiä. Luovutuksesta ei ollut myöskään tehty velkakirjaa eikä sovittu saatavalla olevan vakuutta. Saatava oli ilmeisesti ollut koroton. Hovioikeus totesi luovutuksilla aiheutetun rakennusliikkeen maksukyvyttömyyden tai ainakin sitä olennaisesti pahennettu. Ratkaisu on lainvoimaa vailla.

 

 

 


20.4.2016 - Johanna Nieminen -

Työhyvinvointia turkulaiseen tapaan

TYKY- eli työkykyä ylläpitävä toiminta tuli suomalaiseen työelämään ja sanavarastoon joskus 1990-luvulla. Sosiaali- ja terveysministeriön työterveyshuollon neuvottelukunta (1992) antoi tyky-toiminnalle seuraavan määritelmän: ”työkykyä ylläpitävällä toiminnalla tarkoitetaan kaikkea toimintaa, jolla työnantaja ja työntekijät sekä työpaikan yhteistoimintaorganisaatiot yhteistyössä pyrkivät edistämään ja tukemaan jokaisen työelämässä mukana olevan työ- ja toimintakykyä hänen työuransa kaikissa vaiheissa”. Kyseessä oli siis kirjaimellisesti työKYKY, jota pyrittiin ylläpitämään ensimmäisellä tasolla ennaltaehkäisevästi ja tapahtui terveyskasvatuksena, omaehtoisena terveydestä huolehtimisena sekä työn ja työyhteisön kehittämisenä. Toisella tasolla puututtiin mahdollisesti työterveyspalveluiden runsaan käytön hälyttämänä jo oireileviin työntekijöihin muuttamalla työtä tai mahdollisesti sijoittamalla uuteen tehtävään ja kolmannella tasolla toiminta kohdistui työntekijöihin, joiden työkyky oli sairauksien vuoksi jo heikentynyt. Tässä vaiheessa kyse oli lähinnä kuntoutuksesta.

Kuten yllä olevasta voi todeta, kyseessä ei siis ollut mikään hauskanpito, hernepussien heittely ja pussihyppely saunaillassa. Tyky-toiminnan rinnalle hiipi 2000-alussa TYHY- eli työhyvinvointia ylläpitävä toiminta, joka voi, organisaatiosta riippuen pitää sisällään melkein mitä vain. Työkykyä, tai lähinnä sen puutetta voidaan mitata lääketieteellisillä mittareilla, mutta miten mitataan työhyvinvointia? Työterveyslaitos on linjannut työhyvinvoinnin seuraavasti: ”Työhyvinvointi tarkoittaa, että työnteko on mielekästä ja sujuvaa turvallisessa, terveyttä edistävässä ja työuraa tukevassa työympäristössä ja työyhteisössä.”

Suuri osa työnteosta on melko arkista puurtamista, mutta huolehtimalla henkilökunnan työkyvystä ja -hyvinvoinnista voidaan parantaa yrityksen tuottavuutta merkittävästikin. Työkykyä voidaan työpaikoilla pitää yllä erilaisilla työnkulkuun ja esim. ergonomiaan liittyvillä ratkaisuilla sekä kannustamalla työntekijöitä pitämään itse terveydestään ja kunnostaan huolta. Työhyvinvointi onkin jo monisyisempi asia, jonka ylläpidossa voi olla suuriakin yritys- ja persoonakohtaisia eroja; jotakuta voivat leikki-, laulu- ja saunaillat virkistää pitkäksikin aikaa, joku toinen taas voi ahdistua niistä ja haluaisi mieluummin olla kotona perheen parissa. Hyvinvoiva henkilöstö on kuitenkin yrityksen suurin voimavara, joten hyvinvoinnin ylläpitoon kannattaa satsata, ja sen toteutukseen kannattaa käyttää jokunen eurokin - organisaation koosta riippuen toki. Työterveyslaitoksen tilastojen mukaan yksi työhyvinvointiin satsattu euro tuo takaisin kuusi euroa niin välittöminä kuin välillisinäkin talousvaikutuksina. Välittömiä talousvaikutuksia tuovat sairaus- ja tapaturmakulujen vähentyminen, tehokkaan työajan lisääntyminen sekä yksilön tuottavuuden kasvu, välillisiä talousvaikutuksia työn tuottavuuden paraneminen, työn laadun paraneminen sekä innovaatioiden lisääntyminen, näiden yhteisvaikutuksena työnantajayrityksen kannattavuus lisääntyy. Lisäksi voimavarainen, motivoitunut, sitoutunut ja innostunut henkilöstö on yrityksen paras käyntikortti.

Työhyvinvointia on toimistollamme aina pidetty tärkeänä ja siihen on panostettu. Tulokset myös näkyvät: toimistomme on Suomen innostavin työpaikka alle 100 työntekijän yritysten sarjassa: http://www.innostavimmat.fi/palkitut/.20160412_092139.jpg

Tässä vaiheessa pääsemme otsikossa viitattuun työhyvinvointiin turkulaiseen tapaan. Toimistollemme tarjoutui tilaisuus toimia pilottiryhmänä uudelle Leikkisästi hyvinvointia keholle ja mielelle -työhyvinvointipaketille (http://www.visitturku.fi/leikkisasti-hyvinvointia-keholle-ja-mielelle_fi), joka toteutetaan Aboa Vetus & Ars Nova -museon ja seikkailupuisto Flowparkin yhteistyönä. Otimme tarjotun tilaisuuden vastaan ja saimme nopealla aikataululla kokoon kuuden hengen testiryhmän, joka lähti avoimin mielin, mutta kieltämättä melko jännittyneenä matkaan. Aamupäivä vietettiin museossa, jossa järjestettiin minuuttitaidetreffit. Melko innovatiivinen idea, jossa speed dating -tapahtuman tyyliin ”tapasimme” viisi hyvin erilaista taideteosta joista kunkin luona keskustelimme museolehtori Janna Jokelan johdolla ko. teoksesta ja siitä, mihin etukäteen saamistamme treffiprofiileista kukin teos osuu. Osa teoksista herätti hyvinkin vilkasta ajatustenvaihtoa, ja opimme varmasti myös toinen toisistamme asioita, jotka eivät välttämättä normaalin työnteon lomassa tule esiin. Treffien lisäksi meille oli varattu myös aikaa tutustua museoon omin päin. Pakettiin kuuluu myös lounas, joka tarjottiin mainiossa Aboa Vetus & Ars Nova -museon aulakahvilassa. 

minuuttitaidetrefit_120416_jnieminen_03.jpg

Museokäynnin jälkeen suuntasimme Flowparkiin, jossa meidät varustettiin turvavaljailla ja kypärillä. Maan tasalta katsottuna korkealla puiden välissä kulkevat kiipeilyradat herättivät kauhistusta, mutta rohkeasti lähdimme suorittamaan ratoja. Korkeanpaikankammon ylittämisen lisäksi ratojen suorittamisessa tarvittiin melkoinen määrä tasapainoilua, keskivartalonhallintaa ja voimaa, ei siis mitään ylitse pääsemätöntä. Allekirjoittaneelle tuli melkein jokaisen radan alkumatkalla mieleen ajatus: ”Miksi ihmeessä olen tullut tänne, haluan pois!”, mutta radan päätyttyä oli euforinen olo ja melkein juoksujalkaa lähdimme etsimään seuraavan radan alkupäätä. Päällimmäiseksi tuntemukseksi jäi, että ajoittaisesta pelosta riippumatta kiipeilyosuus oli todella kivaa. Tsemppasimme ja kannustimme toisiamme sekä hurrasimme onnistuneista suorituksista, ja meidän testitiimiämme kiipeilyseikkailu ainakin selkeästi lähensi. Päivän päätteeksi kysyttäessä annoimme tyhy-paketille kokonaisarvosanaksi 9 ½. Suosittelemme tätä vilpittömästi muillekin!P4120113 copy.jpg

P4120198 copy.JPG

  

P4120346 copy.jpg

_DSC2852 copy.JPG

 Kuvat Johanna Nieminen / Jari Nieminen, Aboa Vetus & Ars Nova / Flowpark Oy

 

 


19.4.2016 - Matti Kökkö -

Tietoyhteiskuntakaari

Avasin lakikirjan löytääkseni aiheen kirjoittamiselle. Totta se on, käytän edelleen lakikirjaa. Kirja aukesi sivulta 610, joka alkoi Tietoyhteiskuntakaaren 65 §:llä. On siinäkin säädöksellä nimi. Kenenköhän kuningasideasta nimi on syntynyt? Ja mikä muotivillitys on lain sijasta nimetä säädös kaareksi? Menneiltä ajoilta ovat kyllä peräisin ja vieläkin niminä käytössä Perintökaari, Maakaari, Kauppakaari ja Oikeudenkäymiskaari. Niin ja vuonna 2007 Ulosottolakikin muuttui takaisin Ulosottokaareksi.

Kaarilla on historialliset juurensa Ruotsin vallan ajoilta. Vuoden 1734 laissa oli yhdeksän pääosaa, jotka oli nimetty kaariksi. Edellä jo mainittujen lisäksi oli olemassa Naimiskaari, Rakennuskaari, Rikoskaari ja Rangaistuskaari. Tietoyhteiskunnasta ei syystä tai toisesta silloin kaarta ollut.

Joudun tunnustamaan seuraavani aikaani niin huonosti, että en tiennyt Tietoyhteiskuntakaaren olemassaolosta.  Se on tullut voimaan 1.1.2015 ja pykäliä on yhteensä 352. Olen siis ollut autuaan tietämätön melko monestakin säännöksestä.

Säädös alkaa varsin epäloogisesti. Ensimmäisen luvun otsikko kuuluu: ”Lain tavoitteet ja määritelmät”. Säädöksen sisällä siis puhutaankin laista eikä säädöksen nimen mukaisesti kaaresta. Ei taidakaan olla turhaa huutelua, että lainvalmistelun taso Suomessa on laskenut.

Mikä sitten ensimmäisen luvun mukaan on lain (kaaren) tavoite? No, tavoite on edistää sähköisen viestinnän palvelujen tarjontaa ja käyttöä sekä varmistaa, että viestintäverkkoja ja viestintäpalveluja on kohtuullisin ehdoin jokaisen saatavilla koko maassa. Tavoitteena on lisäksi turvata radiotaajuuksien tehokas ja häiriötön käyttö sekä edistää kilpailua ja varmistaa, että viestintäverkot ja -palvelut ovat teknisesti kehittyneitä, laadultaan hyviä, toimintavarmoja ja turvallisia sekä hinnaltaan edullisia. Tavoitteena on myös turvata sähköisen viestinnän luottamuksellisuuden ja yksityisyydensuojan toteutuminen.

Äkkiseltään tavoitteet vaikuttavat melko kunnianhimoisilta ja sellaisilta, että niiden toteutuminen on varsin paljon – etten sanoisi ratkaisevasti ­­–­ kiinni alan toimijoista eikä niinkään laista.

Tämä on muutenkin uutta lainsäädäntötekniikkaa. Ei laeissa ennen mainittu tavoitteista mitään. Miten lakiin esimerkiksi kirjattaisiin Avioliittolain tavoite? Tai Rikoslain? Ennen vanhaan lain esitöissä saatettiin mainita lain tavoitteista. Tosiasiassa yleensä olisi riittänyt viittaus siihen, että laki on soveltuvin osin kopioitu Saksasta tai Ruotsista.

Kaaria on tulossa lisää. Aamun uutisissa mainittiin valmisteilla oleva Liikennekaari, joka on kuulemma laaja uudistus. Onkohan jatkossa enää lainkaan käyttöä laeille? Eikö suoraviivaisia sääntelyn kohteita enää ole, kun kaikki ovat kaaria? Minulle riittäisi Riemukaari, sateenkaari ja Kaari Utrio.

Ai niin, oikea vastaus edellisen blogini kysymykseen on Lee Remick. 


15.4.2016 - Annika Falbén -

Verokatujien kohtalo vielä epäselvä

Hallitus antoi viime syksynä vuoden 2016 talousarvioesityksen yhteydessä esityksen laiksi verotuksen oikaisemisesta oma-aloitteisesti annettujen tietojen perusteella vuonna 2016 (32/2015 vp). Kaavaillun lain tarkoituksena oli, että luonnolliselle henkilölle ja kuolinpesälle annettaisiin mahdollisuus välttyä veropetosta koskevilta rikosoikeudellisilta seuraamuksilta, jos hän vuoden 2016 aikana ilmiantaisi itsensä veroviranomaisille ja ilmoittaisi verotuksestaan aikaisemmin puuttuneita tuloja. Yksi selkeä houkutin olisi tähän liittyen ollut myös se, että verokatujien nimet olisi voitu pitää verosalaisuuden piirissä kun taas rikosoikeudellisen vastuun yhteydessä nimet olisivat tulleet julki. Lain oli tarkoitus olla määrä-aikainen ja voimassa vain vuoden 2016. Lisäksi laki olisi koskenut pelkästään tuloverolain mukaan verotettavia tuloja sekä perintö- ja lahjaverolain mukaan verotettavia varoja. Verokatujille olisi kuitenkin määrätty hallinnollisena sanktiona veronkorotus ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta.

Kimmokkeena lakiesityksen luonnostelulle toimi kansainvälinen kehitys kohti veropaon ja veronkierron entistä tehokkaampaa torjuntaa. Ajatus oli, että tällainen mahdollisuus kannustaisi verovelvollisia oma-aloitteisesti ilmoittamaan verotuksestaan aiemmin puuttuneet tiedot. Mallia katsottiin myös naapurimaa Ruotsista, jossa kyseinen järjestelmä on ollut käytössä jo useamman vuoden ja sillä on saatu hyviä tuloksia. Tehokkaan katumisen avulla olisi siis voitu lisätä valtion verotuloja hallinnollisesti kevyellä menetelmällä ja näin ohjata edes osa muuten veroparatiiseihin ohjautuvista tuloista Suomen verotusvallan alle. Lakiesitykselle riitti alusta asti kritisoijia, jotka perustelivat kantaansa lähinnä sillä, että verokatujilta olisi poistettu rikosoikeudellinen vastuu kokonaisuudessaan. Tämän ei voitu katsoa olevan tarkoituksenmukainen ”palkinto” henkilöille, jotka ovat tietoisesti laiminlyöneet ilmoittamisvelvollisuuden verotuksessaan. Hallitus päätyikin lopulta peruuttamaan esityksensä vain pari kuukautta myöhemmin.

Verohallinto informoi asiakkaitaan esityksen peruuntumisesta ja siitä, että lakiesityksen peruuntumisen johdosta tapaukset, joissa verovelvollinen ilmoittaa Verohallinnolle toimitetusta verotuksesta puuttuneita tuloja ja varoja, käsitellään voimassa olevan lain mukaisesti normaalissa järjestyksessä. Tämänhetkisten tietojen mukaan verokatujia on ehtinyt ilmoittautua noin sata. Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan vielä päästy yhteisymmärrykseen siitä, miten näiden sadan verokatujan tapaukset tullaan selvittämään. Verohallinto on kyllä jo ilmoittanut, että sen tulee asiassa noudattaa lakia ja tästä syystä verokatujia ei voida kokonaan armahtaa. Lain lähtökohta on kuitenkin se, että rikosilmoitus tehdään vain vakavammista teoista ja laiminlyönneistä. Lievemmissä tapauksissa rikosilmoitusta ei tehdä, mutta veronkorotus on silti mahdollinen. Tapauksia ratkaistaessa tullaan varmasti ottamaan lieventävänä seikkana huomioon se, että verovelvollinen on itse auttanut asian selvittämisessä, mutta sille, että verovelvolliset ovat tulkinneet tulevaa lainsäädäntöä väärin ja tästä johtuen paljastaneet omat veropiilonsa, voidaan tuskin antaa tapauksia ratkaistaessa painoarvoa. Epäselvää siis on, selviävätkö verokatujat tässä pelkillä mätkyillä vai joudutaanko tapauksia viemään oikeuteen.


13.4.2016 - Anna Oksanen -

Autolla on voitava ajaa

Ostajalla kävi huono tuuri. Hän osti 14 vuotta vanhan käytetyn auton yksityiseltä henkilöltä ja maksoi siitä 8.500 euroa. Autolla oli ajettu 118.000 kilometriä, sen huoltohistoriasta ei ollut tarkkaa tietoa ja huoltokirjakin oli japaniksi. Kauppaa seuranneena päivänä Subarun moottorista kuului omituinen ääni, eikä sillä enää uskaltanut ajaa. Laakerivika.

Omapahan on ongelmasi, kun hankit käytetyn ja vanhan auton, vastasi myyjä, kun ostaja ilmoitti haluavansa purkaa auton kaupan. Ja sitä paitsi, sinun olisi tullut huomata tämä vika koeajossa. Ostaja oli toista mieltä ja niin päädyttiin käräjille.

Käräjäoikeus totesi, että autolla on voitava ajaa. Auton moottorin tulisi kestää huomattavasti isomman ajomäärän kuin 118.000 kilometriä. Auto oli ollut olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostajalla oli ollut aihetta olettaa auton hinnan, ajomäärän ja laadun perusteella. Subaru on laadukas auto.  

Käräjäoikeus purki kaupan. Myyjä sai hakea romunsa omalla kustannuksellaan pois ostajan tontilta. Lisäksi piti palauttaa kauppahinta. Korkoineen. Hovioikeus ei muuttanut lopputulosta. (Turun hovioikeus 7.4.2016, tuomio nro 358, dnro S 15/2045, Pirkanmaan käräjäoikeus 1. os. 11.9.2015 nro 30296)

Mitä tästä opimme? Irtaimen kauppaa säätelevässä kauppalaissa sanotaan, että jos tavara on myyty "sellaisena kuin se on" tai samankaltaista yleistä varaumaa käyttäen, siinä katsotaan olevan virhe (muun ohella) vain, jos tavara on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostajalla sen hinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen on ollut perusteltua aihetta edellyttää. Ehkä liiankin usein ajattelemme tämän tarkoittavan, että vanhan ja varsinkin hieman edullisemman esineen kohdalla ostaja kantaa riskin siitä, että esine hajoaa hyvinkin pian kaupan jälkeen. Näin se ei kuitenkaan ole.

Tavaran pitää toimia. Autolla on voitava ajaa, uunilla voitava kokata, tuolilla on voitava istua ja tulostimella tulostaa. Kuinka kauas autolla on voitava ajaa, sitä on jo vaikeampi sanoa. Kaipa Subarun tulisi kestää vähintään matka Tampereelta Turkuun ja takaisin. Ajallisesti lähes yksi vuosi.


8.4.2016 - Suvi Hyvärinen -

Videoyhteys todistelussa – uhka vai mahdollisuus?

Oikeudenkäymiskaaren todistelua koskevan 17 luvun uudistuksen myötä laissa laajennettiin mahdollisuutta käyttää videoyhteyttä tai muuta teknistä yhteyttä tuomioistuimessa tapahtuvassa todistelussa. Videoyhteyden käyttöä todistelussa säädellään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 52 pykälässä. 

Pykälän mukaan videoteitse tapahtuva etäkuuleminen voi tapahtua kuudessa eri tapauksessa. Videoyhteyttä voidaan käyttää ensinnäkin, kun todistajana kuultavan terveydentila estää todistajan henkilökohtaisen läsnäolon istunnossa. Videoneuvotteluyhteyttä voidaan käyttää myös tilanteessa, jossa  kuultavan henkilökohtaisesta saapumisesta pääkäsittelyyn aiheutuu todisteen merkitykseen verrattuna huomattavia kustannuksia tai huomattavaa haittaa. Tässä tapauksessa tuomioistuimen tulee tehdä todisteen painoarvon punnintaa jo ennakkoon.

Kolmanneksi videoyhteyttä on mahdollista käyttää mikäli kuultavan kertomuksen uskottavuutta voidaan luotettavasti arvioida ilman todistajan henkilökohtaista läsnäoloa pääkäsittelyssä. Videoyhteyden käyttäminen todistelussa voi tulla kysymykseen myös, mikäli menettely on tarpeen kuultavan tai häneen läheisessä suhteessa olevan turvallisuuden takaamiseksi.

Videoyhteyttä voidaan käyttää myös mikäli kuultava on alle 15-vuotias tai hänen henkinen toimintansa on häiriintynyt taikka mikäli rikosasiassa kuultava on muusta kuin henkeen tai terveyteen kohdistuvan uhan johdosta erityisen suojelun tarpeessa.

Vaikka jokin edellä mainituista vaatimuksista täyttyisi,  tulee tuomioistuimen tästä huolimatta aina harkita soveltuuko videoyhteyden käyttäminen juuri kyseisessä yksittäistapauksessa. Todistajan henkilökohtainen läsnäolo kuulemistilaisuudessa on edelleen pääsääntö, mutta samalla voidaan olettaa, että videoyhteyden käyttäminen todistajien kuulemisessa lisääntyy tulevina vuosina.

Todistajan kuuleminen videoyhteyden välityksellä on monella tapaa tehokasta ja kätevää. Etenkin todistaja, joka asuu kaukana jutun käsittelypaikkakunnasta hyötyy videoyhteyden käyttömahdollisuudesta. Mikäli anonyymintodistelu ei tule kuultavan henkilön kohdalla kysymykseen video- tai puhelinyhteyden käyttäminen on vaihtoehto. Jos sairaana olevan todistajan kertomus on välttämätön asian ratkaisemisessa, on kustannustehokkaampi vaihtoehto kuulla häntä videoyhteydessä kuin siirtää käsittelyä.

Toisaalta voidaan esittää, että video- tai puhelinyhteyden käyttäminen uhkaa oikeudenkäynnin välittömyyden periaatetta. Vaikka todistajalla ja istunnossa läsnäolevilla henkilöillä on näkö- ja kuulemisyhteys toisiinsa, se ei korvaa henkilökohtaista läsnäoloa eikä tarjoa samanlaista vuorovaikutusmahdollisuutta ja keskustelutilannetta, kuin jos todistajana kuultava henkilö olisi henkilökohtaisesti paikalla.

Uhkakuvista huolimatta uskon, että videoyhteyden käyttäminen todistelussa on enemmän mahdollisuus kuin uhka. Videoyhteydet yleistyvät eri käyttötarkoituksissa jatkuvasti. Yritykset pitävät kokouksia videoyhteyksin, työhaastatteluja järjestetään videoyhteyksin ja esimerkiksi pankit järjestävät lainaneuvotteluja videoyhteyksin. Menettelyn yleistyessä myös ihmisten esiintymisestä videolla tulee yhä luonnollisempaa, jolloin videoyhteyden kautta annettua todistajan lausumaakin on helpompaa arvioida etäyhteyksin suoritettuna.


5.4.2016 - Iiro Hollmén -

Palkkaa vai työkorvausta?

Työn tekemisen muodot sekä yrittäjänä toimimisen mallit ja tavat ovat muuttuneet yhteiskunnan muutosten myötä. Rajanveto työsuhteisen työntekijän ja itsenäisen yrittäjän välillä aiheuttaa toisinaan työoikeudellisia pohdintoja. Tällaiset rajanvetotilanteet ovat vaikeita myös verotuksessa.

Työntekijälle maksetaan palkkaa ja itsenäiselle yrittäjälle työkorvausta. Suorituksen maksajan kannalta tällä seikalla on merkitystä siksi, että palkasta on maksettava työnantajan sosiaaliturvamaksu, työkorvauksesta ei. Rajanvedolla on olennainen merkitys myös ennakonpidätyksen kannalta. Verohallinto on antanut rajanvetotilanteita helpottamaan yksityiskohtaisen ohjeen, mutta tuonkaan ohjeistuksen avulla ei varman vastauksen löytäminen aina ole helppoa.

Korkein hallinto-oikeus antoi 31.3.2016 tätä rajanvetoa koskevan mielenkiintoisen ratkaisun (KHO 2016:35, http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1459256474872.html). Tapauksessa A oli hoitanut B Oy:n talouspäällikön tehtäviä. A sittemmin irtisanottiin ja B Oy:n emoyhtiö määräsi tehtävän ulkoistettavaksi. B Oy kilpailutti palvelun ja hyväksyi A Ky:n, jonka ainoa työntekijä ja vastuunalainen yhtiömies A oli, tekemän tarjouksen. A Ky ryhtyi hoitamaan B Oy:n palkanlaskennan ja kirjanpidon tekniset suoritteet sekä viranomaisilmoitukset ja yhtiön tulosraportit. KHO katsoi, että B Oy:n A Ky:lle maksamia korvauksia ei ollut pidettävä ennakkoperintälaissa tarkoitettuna A:lle maksettuna palkkana. Tapauksen olosuhteet eivät osoittaneet A:n työsuhteen keinotekoista muuttamista toimeksiantosuhteeksi. Aiemmalla työsuhteella ei siten ollut merkitystä asiassa.

Ratkaisu on hyvä esimerkki palkan ja työkorvauksen välisen rajanvedon kokonaisharkinnasta ja selventää monia sellaisia yksityiskohtia, joita tässä arvioinnissa tulee ottaa huomioon.


31.3.2016 - Jatta Kalliokoski -

Työsuhteen irtisanominen terveydentilan perusteella

Työsopimuslain mukaan asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena ei voida pitää ainakaan työntekijän sairautta, vammaa tai tapaturmaa, ellei hänen työkykynsä ole näiden vuoksi vähentynyt olennaisesti ja niin pitkäaikaisesti, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista.

Rikoslain mukaan työsyrjinnästä on tuomittava työnantaja tai tämän edustaja, joka muun muassa palvelussuhteen aikana ilman painavaa, hyväksyttävää syytä asettaa työntekijän epäedulliseen asemaan terveydentilan perusteella.

Hovioikeuden 30.3.2016 antamassa ratkaisussa työntekijä oli irtisanottu sillä perusteella, että työntekijän työkyvyn palaamisesta myyjän tai varastomiehen tehtäviin ei ollut varmuutta. Arvio työntekijän työkyvystä oli perustunut yksinomaan henkilöstöpäällikön ja todistajana asiassa kuullun asianajajan havaintoihin työntekijän käyttäytymisestä tammikuussa 2012 pidetyssä toisessa työsyrjintärikosasian pääkäsittelyssä, jossa työntekijällä oli ollut vaikeuksia seistä ja istua pidempiä jaksoja selän oireilun takia. 

Työntekijä oli esittänyt henkilöstöpäällikölle lääkärinlausunnon, jossa oli todettu, että hän kykenee entiseen tai sitä läheisesti muistuttavaan myyjän työhön. Hovioikeus totesi, ettei pelkkiä henkilöstöpäällikön ja asianajajan tekemiä havaintoja työntekijän käyttäytymisestä voitu pitää niin vahvana näyttönä pysyvästä työkyvyttömyydestä, että se oikeuttaisi sivuuttamaan työkyvyn puolesta puhuvan näytön.

Henkilöstöpäällikkö oli vedonnut siihen, että hän oli luullut irtisanomiseen liittyvän menettelyn sallituksi, koska hän oli kysynyt neuvoa asianajajalta ja luottanut tämän neuvoon. Hovioikeus katsoi henkilöstöpäällikön olleen tietoinen siitä, että työntekijän terveydentilaa ei ollut asianmukaisesti selvitetty ja oli tästä huolimatta irtisanonut työntekijän. Henkilöstöpäällikön menettelyä ei voitu pitää anteeksiannettavana myöskään sen vuoksi, että hän oli keskustellut asiasta asianajajan kanssa.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota, jolla henkilöstöpäällikkö oli tuomittu työsyrjinnästä 20 päiväsakon rangaistukseen ja korvaamaan työntekijälle 1 000 euroa. Ratkaisu on lainvoimaa vailla.

 

 

 


29.3.2016 - Kimmo Tenhovirta -

Kaupunkimaiseman petoeläin?

Perheeni tietää, että olen hyvin kiinnostunut antiikin Rooman historiasta. Varmaankin sen vuoksi sain tyttäreltäni joululahjaksi Alberto Angelan kirjoittaman kirjan Päivä Rooman historiassa. Nautin kirjan hetkessä. Kaiken kaikkiaan kirja oli hieno kuvaus elämästä antiikin Roomassa, mutta näin asianajajan näkökulmasta viihdyttävintä kirjassa oli kuitenkin kuvaus antiikin asianajajan arjesta. Kas näin:

”Asianajaja on yksi monista ammattikelmeistä, jotka aamun varhaisista tunneista lähtien virtaavat forumille etsimään itselleen uusia asiakkaita ja oikeusjuttuja. Kaikki jotka tuntevat kaupungin hyvin, halveksivat heitä, koska kyseiset ”asianajajat” ovat kaupunkimaiseman todellisia petoeläimiä. He ovat taitavia pyydystämään itselleen asiakkaita ja kukaties hyviä puhumaan, mutta he ovat erittäin huonoja lakimiehiä. Heidän kykynsä liittyvät uusien asiakkaiden hankkimiseen ja ympäri puhumiseen – asiakkaat ovat yleensä sinisilmäistä, yksinkertaista ja kouluttamatonta väkeä. Huijarit ovat valmiit käyttämään mitä keinoja hyvänsä tehdäkseen vaikutuksen asiakkaisiinsa ja saadakseen nämä uskomaan, että he ovat kuuluisia ja menestyneitä asianajajia. ”

Onneksi nykyajan asiakkaat ovat toisenlaisia!

Niin no, taidettiinpa tuossa kuvata vähän antiikinaikaisten kollegoidenkin ammattitaitoa ja toimintatapoja. O tempore, o mores!

Ajattelet varmaan mielessäsi, että onkohan tuollaisia asianajajia vielä olemassa. Vai ajatteletko peräti niin, että tuollaisiahan ne juuri ovat?

Niin, millaisia nykyajan asianajat oikein ovat? Kaupunkimaiseman petoeläimiäkö, jotka saalistavat vaaraa aavistamattomia asiakkaita imien heidät kuiviin, nauraen matkalla pankkiin? Vaiko jotain täysin muuta?

Ainakin me Lukander Ruohola HTO:n asianajajat olemme alamme arvostettuja asiantuntijoita, jotka kukin omalla erityisosaamisalueellaan kykenemme auttamaan sinua liiketoimintasi kehittämisessä, toimitpa millä toimialalla tahansa, olipa yrityksesi pieni taikka iso, vasta perustettu taikka jo vakiintuneempaa sorttia. Onhan meissä toki yksi yhteinen piirre roomalaisten kollegoidemme kanssa: olemme keskimääräisesti varmastikin hyviä puhumaan. Ja jotkut meistä ovat jopa hyviä laulamaan! Mutta päinvastoin kuin muinaiset lakimiehet, me keskitymme nimenomaan sinun asiasi hoitamiseen.

Lähtökohtanamme on sinun ja liiketoimintasi tuntemus. Tämän ympärille on hyvä rakentaa paketti, johon kuuluvat tinkimätön ammattitaito ja siihen kuuluva oikeudellinen osaaminen, kyky asennoitua asiakkaan kulloiseenkin tilanteeseen, kyky löytää se olennainen, kyky kuunnella, sekä kyky argumentoida siten, että myös maallikko asian ymmärtää. Olemme aina valmiina toimimaan sinun ja liiketoimintasi hyväksi. Jos tällä tarkoitetaan petoeläintä, niin silloin me todella olemme ylpeitä sellaisia.

Emme me kuitenkaan pure. Testaa vaikka. Eli kuten Julius Caesar totesi vuonna 49 eKr. ylittäessään Rubicon-joen: ”Alea iacta est ”. Tee samoin ja ota yhteyttä! 


24.3.2016 - Panu Vasama -

Muistutus kirjallisen sopimisen merkityksestä

Turun hovioikeus antoi edellispäivänä 22.3. tuomion (vailla lainvoimaa) mm. urakkasopimuksessa sovittua viivästyssakkoa koskevassa asiassa.

Kuluttajat Aatos ja Bertta olivat sopineet urakoitsijan kanssa omakotitalon rakentamisesta. Talon materiaalit, rakenteet ja suunnitelmat tilattiin pientalovalmistajalta ja urakoitsijan tehtäväksi jäi talon rakentaminen. Urakoitsija luovutti talon muuttovalmiina Aatokselle ja Bertalle viivästyen kuitenkin urakkasopimuksessa sovitusta luovutusajankohdasta.

Osapuolet olivat erikseen sopineet urakkasopimuksessaan viivästyssakosta ja viitanneet sopimuksessaan rakennusalalla yleisesti käytettyihin YSE-sopimusehtoihin. Taloprojekti ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan ja osapuolet riitautuivat monenkin seikan osalta. Hovioikeuskäsittelyssä puitiin muiden asioiden ohella Aatoksen ja Bertan oikeutta sopimuksessa sovittuun viivästyssakkoon.

Tapauksessa oli näet käynyt niin, että osapuolien asioidessa yhdessä laattakauppiaalla, oli pariskunnalle ilmoitettu, että korvauksena viivästyksestä voivat he valita taloonsa, mitkä tahansa haluamansa laatat. Epäselvyyttä ei ilmeisesti vallinnut siitä, etteivätkö Aatos ja Bertta olisivat valinneet hieman kalliimpia laattoja kehotuksen seurauksena, vaan siitä mitä osapuolet olivat sopineet laattojen merkityksestä.

Lopputuloksena hovioikeus katsoi YSE-ehtojen määrätessä sopimusasiakirjojen pätevyysjärjestyksessä ensisijaisesti noudatettavan kaupallisia asiakirjoja eli osapuolten välistä sopimusta, että Aatos ja Bertta olivat oikeutettuja viivästyssakkoon. Urakoitsija ei kyennyt näyttämään, että asiassa olisi erikseen sovittu tai dokumentoitu muutosta urakkasopimuksessa määritetyn viivästyssakon suoritustapaan rahan sijasta laattoina.

Näin urakoitsija kärsi asiassa kaksinkertaisen vahingon viivästymisestään joutuessaan maksumieheksi sekä kalliimpien laattojen että viivästyssakon osalta. Kalliimmista laatoista urakoitsija tuskin enää hyvitystä saa. Tämäkin skenaario olisi helposti pystytty välttämään kirjoittamalla asia oikein muotoiltuna paperille. Juridiikassa miltei poikkeuksetta pätee sääntö, että hyvällä valmistelulla säästetään tulevaisuudessa pitkä penni.   

Lyhyen juridiikan oppitunnin lisäksi haluamme toivottaa kaikille oikein hyvää ja aurinkoista pääsiäistä!


23.3.2016 - Heikki Tommila -

Työsuhteeseen liittyvän korvausvaatimuksen vanhentuminen kilpailuteoissa

Työsopimuslain mukaan työntekijän palkkasaatava vanhentuu työsuhteen jatkuessa viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Sama vanhentumisaika koskee myös muita kyseisessä laissa tarkoitettuja saamisia. Työntekijälle aiheutuneen henkilövahingon korvaamisessa vanhentumisaika on kuitenkin 10 vuotta.

Työsuhteen päätyttyä saatava raukeaa, jos kannetta ei nosteta kahden vuoden kuluttua työsuhteen päättymisestä. Jos saatavan perusteena olevia työehtosopimuksen määräyksiä on kuitenkin pidettävä ilmeisen tulkinnanvaraisena, saatava vanhentuu viiden vuoden kuluessa. Tämä poikkeussääntö soveltunee varsin harvoin.

Vastikään julkaistiin korkeimman oikeuden ratkaisu, jossa työnantaja vaati 4,5 vuotta työsuhteen päättymisen jälkeen nostetussa kanteessa entiseltä työntekijältä ja tämän työhön ottaneelta yritykseltä vahingonkorvausta työsopimuslain vastaisen kilpailevan toiminnan johdosta. Yhtiö oli kanteessaan katsonut, että työsopimuslaissa määrätty vanhentumisaika työsuhteen päättymisen jälkeen koski vain palkkasaatavien vanhentumista, eikä kilpailevan toiminnan johdosta syntynyttä vahinkoa.

Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan kuitenkin, että työsopimuslaissa tarkoitettu kahden vuoden kanneaika koskee myös työnantajan vahingonkorvausvaatimusta, joka perustuu kilpailevan toiminnan kiellon rikkomiseen. KKO:n ratkaisu koskee sekä kilpailevaa toimintaa harjoittavan työntekijän työtä, että hänet työhön ottaneen kyseiseen menettelyyn osallisen yrityksen toimintaa.

Työsuhteen päättymisen jälkeiset kilpailevaan toimintaan liittyvät vahingonkorvauskanteet on siis pantava vireille kahden vuoden kuluessa päättymisestä, vaikka kilpailevaan toimintaan liittyvät teot ja niiden seuraukset ehkä tulisivatkin ilmi vasta myöhemmin. Siten yrityksen on syytä suhteellisen ripeästi todentaa mahdolliseen kilpailevaan toimintaan liittyvät asiat, mikäli on ilmennyt aihetta epäillä perusteita sellaiselle työntekijän menettelylle. 


15.3.2016 - Juha Auvinen -

Hengenvaarallinen astalo

Blogissamme oli jokin aika sitten kirjoitus siitä, miten oikeuskielessä käytetään pitkiä lauseita, monimutkaisia ja vieraita ilmaisuja. Käytössä on runsaasti sekä latinan- että englanninkielisiä sanoja, joiden käyttö on vakiintunut ja joiden ymmärtäminen saattaa tuottaa asiaan vihkimättömälle vaikeuksia. Jatkan hieman aihetta, koska kieli ja sen käyttö liittyy niin läheisesti päivittäiseen työhömme.

Jokaisella ammattikunnalla on oma termistönsä, ammattikieli (jargon). Osa käytetyistä termeistä on sellaisia, että niillä on oikeudellisessa kielessä yleiskielestä poikkeava merkitys. Esitän alla muutamia termejä, jotka näyttävät selvältä suomen kieleltä, mutta joiden merkitys ei välttämättä ole kaikille itsestään selvä eikä merkitys pelkästään sanoja tutkimalla selviä. Mitä esimerkiksi tarkoittaa lainhuuto tai lainvoima? Kovin äänekkäästä tai vahvasta asiasta ei kuitenkaan ole kyse, kuten jäljempänä selviää. Yhä mielenkiintoisemmaksi asia muuttuu, jos näitä tietyn maan oikeusjärjestelmälle tyypillisiä termejä kääntää vieraalle kielelle. Jätetään käännösvaihtoehtojen pohtiminen kuitenkin toiseen kertaan ja keskitytään termien merkitykseen. Osa alla olevista termeistä on varmasti tuttuja, mutta toivottavasti jonkun ennestään vieraamman termin merkitys aukeaa.  

Jälkisäädös – Testamentti

Lainhuuto – Kiinteistön omistusoikeuden kirjaaminen lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin.

Lainvoima – Yleensä tuomioistuimen ratkaisun lopullisuus siinä mielessä, että ratkaisuun ei voi enää hakea muutosta varsinaisin muutoksenhakukeinoin.

Lakiosa ­– Rintaperillisen oikeus saada kuolinpesästä tietty osuus testamentista huolimatta. Ts. se osa jäämistöstä, josta ei voi määrätä testamentilla.

Kiinnitys – Omaisuuden käyttäminen velan tai muun saamisen vakuutena. Kiinnitys voi kohdistua kiinteistöön, yritykseen, autoon, ilma- tai vesialukseen. Kiinnityksistä pidetään julkisia kiinnitysrekistereitä. Kiinteistön osalta kiinnitys kirjataan lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin.

Rintaperillinen – Ensimmäiseen perillisryhmään kuuluva henkilö eli perittävän lapset (ja lapsen kuoltua näiden lapset).

Tasinko – Avioeron jälkeen suoritettavassa omaisuuden osituksessa puolisolla on oikeus saada puolet avio-oikeuden alaisen omaisuuden arvosta. Jotta tämä toteutuu, enemmän omistava joutuu maksamaan toiselle ns. tasoituseränä eli tasinkona niin paljon, että osuudet tulevat yhtä suuriksi.

Tuomiolauselma – Tuomion se osa, jossa ilmaistaan oikeudenkäynnin lopputulos.

Varatuomari ­– Onko kyseessä tuomarin varamies? Itse asiassa näin on joskus ollut. Tietyt kelposisuusehdot täyttänyt henkilö sai varatuomarin arvon ja oli sen myötä oikeutettu toimimaan tuomarin sijaisena tämän ollessa estyneenä. Nykyään varatuomari on vain arvonimi, jonka henkilö saa suoritettuaan tuomioistuinharjoittelun käräjäoikeudessa.

Yksipuolinen tuomio – Tuomioistuimen riita-asiassa antama ratkaisu, joka perustuu toisen osapuolen passiivisuuteen, esimerkiksi siihen, että jutun vastaaja jättää kokonaan vastaamatta kanteeseen.

Ja tähän loppuun on pakko ottaa se kuuluisa astalo. Moni vanhaa rikoslakia selaillut lienee törmännyt kohtaan jossa mainitaan seuraavaa: ”- - sen tekee joku aseella tahi hengenvaarallisella astalolla - - ”. Kyseessä on ns. tilapäinen lyömäase eli esine, jota ei ole tarkoitettu aseeksi, mutta jota käytetään aseena. Niin sanotusti ”pölkyllä päähän”.


11.3.2016 - Suvi Hyvärinen -

Rikoksen uhrin oikeuksiin parannuksia maaliskuun alusta lähtien

Rikoksen uhrin oikeuksia, tukea ja suojelua parannetaan lainsäädäntömuutoksilla, joilla pannaan täytäntöön EU:n uhridirektiivi. Uhridirektiivi määrittää rikoksen uhrin oikeuksia, tukea ja suojelua koskevat vähimmäisvaatimukset.

Direktiivin täytäntöönpano laajentaa esitutkintaviranomaisten ilmoitusvelvollisuutta asianomistajan oikeuksista niin esitutkinnassa kuin oikeudenkäynnissä. Ilmoitusvelvollisuus koskee asianomistajan mahdollisuutta saada tukea ja suojelua. Esitutkintalain tiedonantosäännökset olivat jo ennen direktiivin täytäntöönpanoa kattavat, mutta erityisesti ilmoitusvelvollisuus asianomistajan oikeuksista tuomioistuinkäsittelyssä laajentuu.

Lisäksi rikoksen uhrin oikeutta saada rikosasiaan liittyvä asiakirja käännettynä laajennetaan.  Syyttäjän ajamassa rikosasiassa asianomistajalle on pyynnöstä annettava käännös olennaisesta asiakirjasta tai sen osasta, jos käännös on tarpeen asianomistajan oikeuden valvomiseksi. Asiakirja voidaan kääntää myös suullisesti, mikäli asianomistajan oikeusturva ei edellytä asiakirjan kääntämistä kirjallisesti.

Myös rikoksen uhrin oikeutta saada tieto vangin vapautumisesta laajennetaan. Henkeen, terveyteen, vapauteen tai rauhaan kohdistuneen rikoksen tai seksuaalirikoksen asianomistajalla on halutessaan oikeus saada ilmoitus vangin tai tutkintavangin vapauttamisesta ja tietyin edellytyksin muusta vankilasta poistumisesta. Direktiivissä edellytetään, että uhrille on pyynnöstä ilmoitettava vapautumisesta ainakin tapauksissa, joissa on olemassa uhriin kohdistuva vaara tai vahingon riski, ellei ilmoittamisesta aiheudu rikoksentekijään kohdistuvaa vahingon riskiä.

Nämä lainsäädäntömuutokset parantavat rikoksen uhrin asemaa. Uhri saa automaattisesti enemmän tietoa oikeuksistaan ja uhrin oikeus asiakirjojen käännöksiin laajentuu. 

 


9.3.2016 - Johanna Karvinen -

Tupakkalaki tiukentuu - miten käy parvekesauhuttelun?

Kerrostaloasujien naapurisopu voi olla koetuksella asuntojen parvekkeilla tapahtuvan tupakoinnin johdosta. Parvekkeellaan tupakoivat pitävät oikeutenaan käyttää parvekettaan haluamallaan tavalla, vaikka sitten sauhutteluun. Toiset taas katsovat oikeudekseen nauttia parvekkeestaan ilman naapurista tulevaa savuhaittaa. Oikeutettuja mielipiteitä toki molemmat, ainakin niin kauan kuin ne voivat toteutua yhtä aikaa.

Voimassa olevan tupakkalain mukaan tupakointi on kielletty asunto-osakeyhtiön yhteisissä ja yleisissä sisätiloissa. Lisäksi asunto-osakeyhtiö voi kieltää tupakoinnin hallitsemallaan yhteisellä ulkoalueella rakennuksen ilmanottoaukkojen läheisyydessä, lasten leikkialueella ja yhteisillä parvekkeilla. Sitä vastoin asunto-osakeyhtiöiden keinot puuttua osakashallinnassa olevilla parvekkeilla tapahtuvaan tupakointiin ovat olleet vähissä.

Korkein oikeus linjasi asiaa vuonna 2008 antamassaan ennakkopäätöksessä (KKO 2008:7). Korkein oikeus lausui, että osakkeenomistajalla on hänellä huoneistoon ja myös siihen kuuluvaan parvekkeeseen olevan hallintaoikeuden nojalla oikeus järjestää elämänsä ja asumisensa haluamallaan tavalla edellyttäen, ettei siitä aiheudu asunto-osakeyhtiölle tai muille asukkaille vahinkoa taikka kohtuutonta haittaa tai häiriötä. Tupakointi, kun sitä ei ole yleisesti lailla kielletty, on lähtökohtaisesti luvallista myös osakehuoneistossa ja niihin kuuluvilla parvekkeilla. Kielto, joka tähtää kaiken tupakoinnin kieltämiseen osakashallinnassa olevilla parvekkeilla, rajoittaisi perusteettomasti osakkaan hallintaoikeutta siltä osin kuin tupakoinnista ei olisi odotettavissa kohtuutonta ympäristö- ja terveyshaittaa toisille osakkaille. Korkein oikeus katsoi, ettei asunto-osakeyhtiön yhtiökokous ole voinut yksinkertaisella äänten enemmistöllä tehdä päätöstä, jolla on yleisesti kielletty tupakointi osakkeenomistajan hallintaan kuuluvilla parvekkeilla.

Korkeimman oikeuden tekemän linjauksen myötä tupakoinnin kieltäminen parvekkeilla on pääsääntöisesti mahdollista vain osakkeenomistajien yksimielisellä päätöksellä. Jos tupakansavun voidaan osoittaa aiheuttavan terveyshaittaa, kiellon asettaminen on mahdollista terveydensuojelua koskevien säännösten nojalla. Käytännössä terveyshaitan osoittaminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi.

Tilanteeseen on tulossa muutos, mikäli hallituksen 25. päivänä helmikuuta eduskunnalle antama esitys uudeksi tupakkalaiksi hyväksytään. Uusi tupakkalaki antaisi asunto-osakeyhtiöille mahdollisuuden hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä parvekkeille ja muille ulkoalueille kuten terasseille sekä tietyissä tapauksissa myös huoneistojen sisätiloihin. Lähtökohtana laissa olisi edelleen, että jokaisella on oikeus tupakoida omalla parvekkeellaan, jos se ei aiheuta haittaa muille asukkaille. Kunnan olisi kuitenkin asunto-osakeyhtiön hakemuksesta määrättävä tupakointikielto, jos tupakansavua voi kulkeutua esimerkiksi parvekkeelta toiselle parvekkeelle. Toisin kuin nykyisessä terveydensuojelulain mukaisessa menettelyssä, terveyshaittaa ei tarvitsisi osoittaa, vaan savun kulkeutuminen riittäisi kiellon määräämiseen.


3.3.2016 - Jatta Kalliokoski -

Korvausvelan vanhentumisen alkuhetki kartelliasiassa

Korkein oikeus on 29.2.2016 antanut ennakkopäätöksen korvausvelan vanhentumisen alkuhetkestä metsäyhtiöiden kartelliasiassa.

Tapaus on hyvin mielenkiintoinen sikäli, että kaikki kolme oikeusastetta ovat ratkaisseet vanhentumiskysymyksen eri tavalla ja katsoneet vanhentumisajan alkaneen eri ajankohdista. Asiassa oli kysymys 1.10.1998 voimaan tulleen kilpailunrajoituslain 18 a §:n 3 momentissa (303/1998) säädetyn korvausvaatimusta koskevan viiden vuoden kanneajan alkamisesta. 

Käräjäoikeus piti metsänomistajan korvausvaatimuksia vanhentuneita, sillä se katsoi, että vanhentumisaika oli alkanut kulua jo toukokuusta 2004, jolloin Kilpailuvirasto tiedotti ensimmäisen kerran kartelliepäilyistä julkisuuteen. Hovioikeus sitä vastoin katsoi, etteivät vaatimukset olleet vanhentuneet. Hovioikeuden mukaan vanhentumisaika oli alkanut juosta vasta 4.1.2010, jolloin markkinaoikeuden kartellituomio sai lainvoiman.

Korkein oikeus katsoi, että viiden vuoden vanhentumisaika ei ollut alkanut ennen kuin metsänomistaja oli voinut saada kattavat tiedot kartelliepäilystä. Korkeimman oikeuden mukaan vanhentumiskysymystä koskevassa arvioinnissa oli otettava huomioon, millaiset tosiasialliset mahdollisuudet metsänomistajalla oli ollut metsäyhtiöiden menettelyn ja vahingon selvittämiseen.

Korkein oikeus katsoi, etteivät metsänomistajan korvausvaatimukset olleet vanhentuneet. Korkeimman oikeuden mukaan kilpailuviraston tiedotus toukokuussa 2004 on koskenut vasta kilpailunrajoitusta koskenutta epäilyä. Tiedotteessa esitettyjen tietojen perusteella metsänomistajan ei ole ollut mahdollista päätellä, onko yritysten menettely aiheuttanut hänelle vahinkoa. Sitä vastoin korkein oikeus katsoi, että vanhentumisaika alkoi kulua joulukuusta 2006, kuin kilpailuvirasto teki seuraamusmaksuesityksen ja julkaisi siitä tiedotteen. Nämä sisälsivät sellaista tietoa menettelyn kielletystä luonteesta, että tietojen julkistamisen perusteella metsänomistajan on pitänyt olla riittävästi selvillä kilpailunrajoituksen olemassaolosta selvittääkseen, oliko hänelle aiheutunut kilpailunrajoituksesta vahinkoa.

Eikä tämä puukartellitarina suinkaan jää tähän, jatkoa on vielä luvassa.

Korkein oikeus nimittäin palautti asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Metsäyhtiöt ovat hakeneet valituslupaa KKO:lta myös kahdessatoista muussa puukartellin liittyvässä vahingonkorvausasiassa, ja koska vanhentumiskysymyksen osalta omaksuttu laintulkinta tuskin muuttuu, tullaan myös nämä 12 juttua palauttamaan aikanaan käräjäoikeuteen.

Jatko-osa on siis luvassa, pysykää kuulolla. 


3.3.2016 - Mikko Jalkanen -

”Urheilutapahtuma on omanlaisensa aineeton kulutushyödyke”

Pelistrategia--netti.gif

Elokuussa 2014 pelattu HJK:n ja Barcelonan välinen harjoituspeli kirvoitti jälkipelejä myös kuluttajariitalautakunnassa, koska useat jalkapallon ystävät olivat pettyneitä Barcelonan supertähtien kuten Messin ja Neymarin puuttumiseen kokoonpanosta. Lippujen hintoja koskevia hyvityksiä vaatineiden kuluttajien mielestä ottelun markkinointi joukkueiden ”parhailla kokoonpanoilla” oli virheellistä, kun Barcelonan kirkkaimmat tähdet eivät olleet mukana ottelussa.

Kuluttajansuojalaki koskee myös urheilutapahtumia. Myös tapahtuman markkinointi ja sen perusteella tehtävä lipun hankinta ovat sopimusoikeudellisen virhevastuun alaisia oikeustoimia, koska tapahtuman järjestäjän ja lipun ostavan kuluttajan välille syntyy sopimus. Näistä lähtökohdista asia päätyikin kuluttajariitalautakuntaan, jossa arvioitiin lipun hinnan tai sen osan palautusvelvollisuutta.

Kuluttajariitalautakunta kuitenkin katsoi marraskuussa 2015 antamassaan päätöksessä, että urheilutapahtuma on omanlaisensa kulutushyödyke ja sitä arvioitaessa on otettava huomioon urheiluun liittyvä yllätyksellisyys ja vaihtelevuus. Sopimus – tässä tapauksessa lipun myynti ennakkomarkkinoinnin pohjalta - ei ole virheellinen pelkästään sillä perusteella, että se ei täytä laadultaan kuluttajan subjektiivisia odotuksia. Lautakunta teki päätöksensä aikaisemman linjauksensa mukaisesti siten, että urheilukilpailun tapahtumat voivat vain poikkeuksellisessa tapauksessa olla perusteena virheelle. Jos tapahtuman luonne ei poikkea olennaisesti siitä, mitä kuluttajalla on ollut aihetta odottaa, ei virhettä ole. Ilmaisu ”parhaalla kokoonpanolla” oli tässä tapauksessa ymmärrettävä suhteellisena.

On selvää, että markkinointia tehtäessä ei ole ollut varmaa, että kaikki mainoksissa esiintyneet pelaajat voivat varmuudella osallistua otteluun. Kokoonpanoihin voivat vaikuttaa loukkaantumiset, pelikiellot ja otteluruuhkat. Koska kyse oli harjoitusottelusta, kuuluu siihen luonnollisena elementtinä myös valmentajien halu peluuttaa myös muita kuin tähtipelaajia ja testata eri kokoonpanoja. Lautakunta tosin ei antanut painoarvoa sille, että kyse oli harjoitusottelusta.

Ja olihan siellä Suomen mittapuulla melkoisen kovia pelimiehiä.  


1.3.2016 - Harri Lukander -

Uskallanko lähteä osakeyhtiön hallituksen varajäseneksi?

Osakeyhtiön hallituksessa tulee olla ainakin yksi varajäsen, mikäli hallituksen varsinaisten jäsenten lukumäärä on alle kolme. Mikäli se on kolme tai enemmän, saadaan hallitukseen valita myös yksi tai useampia varajäseniä. Sinultakin saatetaan tiedustella, olisitko käytettävissä varajäsenenä, ja tuolloin kertoa, että varajäsenellä ei olisi mitään vastuita.

Varajäsenyys ei aiheuta vastuita eikä vaivaa, mikäli sinua ei pyydetä osallistumaan hallitustyöskentelyyn sellaisessa tilanteessa, että joku varsinainen jäsen on tilapäisesti tai pysyvästi estynyt toimimasta hallituksessa ja sen kokouksissa. Mikäli siis olet läsnä hallituksen kokouksessa, jossa hallitus on täysivaltaisesti paikalla, ei sinua muodollisesti lueta hallitusvahvuuteen etkä tuolloin virallisesti voi osallistua päätöksentekoon, jolloin et myöskään ole vastuussa päätöksistä.

Mikäli sinut on kutsuttu poissaolevan jäsenen sijaan, tulee sinulle kaikki varsinaisen hallitusjäsenen oikeudet ja vastuut eli olet vastuussa hallituksen päätöksistä, ellet jätä eriävää mielipidettä. Voin kuitenkin lohduttaa, että hallituksen jäsen ei sinänsä joudu henkilökohtaisesti vastuuseen huonoista päätöksistä, mutta sen sijaan päätöksistä, jotka on tehty huolimattomasti. Huolellisesti valmisteltu ja tehty, mutta huonoon lopputulokseen johtava päätös ei siis aiheuta henkilökohtaista vastuuta. Hallituksen jäsenenä sen sijaan olet velvollinen toimimaan huolellisesti eli ottamaan selvää kunkin päätöksen perusteista ja vaikutuksista.

Uskallanko siis lähteä hallituksen varajäseneksi? Mikäli lähdet varajäseneksi, joudut ennemmin tai myöhemmin hallituksen jäsenille kuuluviin päätöksentekotilanteisiin ja kannat niistä tuolloin myös vastuun. Päätöksentekokriteerisi tulee siis olla samat kuin tilanteessa, jossa sinut pyydettäisiin suoraan hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. Osakeyhtiön hallituksen jäseneltä ei vaadita kuitenkaan poppamiehen ominaisuuksia, vaan terveellä talonpoikaisjärjellä ja harkinnalla pääsee pitkälle. Anna palaa vaan. Muista kuitenkin ottaa hallituksen jäsenen vastuuvakuutus, yhtiön piikkiin tietenkin. 


26.2.2016 - Annika Falbén -

Verosuunnittelua, veronkiertoa vai aggressiivista verosuunnittelua?

Benjamin Franklin totesi jo 1700-luvulla, että tässä maailmassa ei mikään ole varmaa, paitsi verot. Verot ovatkin aina olleet tärkeä osa hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta toisaalta niin kauan kuin on ollut veroja, on myös ollut verosuunnittelua. Vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin jälkeen ei ole kuitenkaan enää voitu puhua pelkästään verosuunnittelusta, sillä yritykset ovat viime vuosina turvautuneet osittain hyvinkin kyseenalaisiin keinoihin verotaakkansa minimoimiseksi ja kilpailukykynsä turvaamiseksi.

Verovelvollisuuden täyttämisestä ja sen suunnittelusta puhuttaessa käytetään vakiintuneesti termejä verosuunnittelu ja veronkierto. Molemmissa tapauksissa idea on periaatteessa sama, mutta verosuunnittelulla pyritään minimoimaan verotaakka laillisin keinoin kun taas veronkierrolla viitataan laittomiin veron välttämiskeinoihin. Näiden käsitteiden rinnalle on kuitenkin viime vuosina noussut aggressiivisen verosuunnittelun käsite, joka sijoittuu kahden edellisen välimaastoon.

Aggressiivisen verosuunnittelun käsitettä ei ole laissa määritelty ja oikeuskirjallisuudessakaan määrittely ei ole ollut yksiselitteistä. Yhtenä hyvänä esimerkkinä äärimmäisyyksiin menneestä verokeinottelukuviosta voidaan mainita The double Irish with a Dutch sandwich -järjestely, joka perustuu Yhdysvaltojen, Irlannin, Hollannin ja EU:n verolainsäädäntöjen eroavaisuuksiin, suoranaisiin aukkoihin sekä niiden hyväksikäyttämiseen. Kyseinen järjestely on tullut viime vuosina tunnetuksi mediassa mm. sen vuoksi, että kuuluisa teknologiajätti Apple on hyödyntänyt kyseistä järjestelyä jo useiden vuosien ajan. Applen lisäksi myös mm. Google, Microsoft, Yahoo!, ja Facebook keinottelevat samalla kaavalla veroprosenttiaan minimiin.

Kesällä 2014 Euroopan komissio nosti Applen ja Irlannin verokeinottelut tarkempaan syyniin. Euroopan komissio epäilee Irlantia laittoman valtionavun myöntämisestä Applelle, minkä seurauksena Irlanti on kaavaillut kyseisen järjestelyn mahdollistavien kansallisten säännöstensä kumoamista. Tähän on suhtauduttu kuitenkin skeptisesti, sillä samaan aikaan, kun Irlanti on esittänyt lainsäädäntönsä porsaanreikien täyttämistä, on se ehdottanut tilalle uusia säännöksiä, jotka johtaisivat käytännössä samaan lopputulokseen. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten tilanne kehittyy lähitulevaisuudessa.

Kansainväliset järjestöt kuten esimerkiksi EU ja OECD eivät ole enää jääneet odottamaan tilanteen kärjistymistä vaan molemmat ovat jo aloittaneet kamppailunsa aggressiivisen verosuunnittelun ja veropohjan rapautumisen ehkäisemiseksi. Yhtenä esimerkkinä tästä on OECD:n ja G20-maiden yhteistyössä toteuttama BEPS-hanke (Action Plan on Base Erosion and Profit Shifting), joka on tiukalla aikataululla laadittu 15-kohtainen toimintasuunnitelma, jolla pyritään torjumaan verojärjestelmien eroista johtuvia verottomuustilanteita sekä sellaisia kansainvälisten yritysten voitonsiirtoja, joiden katsotaan murentavan veropohjaa. BEPS-hankkeen ja muiden samaan lopputulokseen tähtäävien hankkeiden todellista tehoa on vielä vaikea arvioida, sillä mm. hankkeiden edellyttämien toimenpiteiden toteuttamisen valvonta on tällaisissa valtioiden rajat ylittävissä hankkeissa ymmärrettävästi hyvin hankalaa.


23.2.2016 - Sanna Lundström -

Voiko hankintayksikkö luottaa tarjoajan tarjouksen tietoihin?

Julkista hankintaa toteuttava hankintayksikkö määrittelee hankinnan kohteen. Tarjouksia satelee sisälle; kaikki tarjoajat väittävät tuotteensa olevan juuri sellainen kuin tarjouspyynnössä esitetty. Voittavan tarjouksen tehneen yhtiön toimitusjohtaja on rastittanut kaikkiin tarjouspyynnön kohtiin ”kyllä”, vaikka tuote ei täysin tarjouspyyntöä olisi vastannut. Mikäli hän olisi yhteen kohtaan merkinnyt ”ei”, olisi yhtiön tarjous hylätty menettelystä. Myöhemmin selviää, ettei tarjouksessa annetut tiedot vastaa edellytyksiä – kuka vastaa?

Pääsääntöisesti hankintayksikkö voi luottaa tarjoajan antamiin tietoihin ja tarjoaja vastaa tarjouksensa paikkansa pitävyydestä. Tämän tarkoituksena on vähentää asiakirjojen kokonaismäärää sekä kaikkien osapuolien työmäärä tarjousvaiheessa. Muussa tapauksessa tarjoajien pitäisi tuottaa enemmän yksityiskohtaista tietoa tarjouksesta ja hankintayksikön pitäisi näistä dokumenteista selvittää yksityiskohtaisesti täyttääkö tarjous hankinnan vähimmäisedellytykset.

Vaikka hankintayksiköllä on oikeus luottaa tarjoajan antamiin tietoihin, mutta sen voi olla myös järkevää asettaa varauma tarjoukseen. Tällöin tarjouspyynnön kohde saatetaan testata ennen sopimuksen allekirjoittamista, jolloin hankintayksikkö voi varmistaa, että hankinta todella kattaa hankinnan minimiedellytykset. Oikeuskäytännössä (MaO 784/15) on katsottu hankintayksikön menetelleen oikein jättämällä varauman ja sen perusteella toteuttanut testauksen ennen sopimuksen tekemistä. Tässä tapauksessa voittavan tarjouksen soveltuvuus oli asianmukaisesti selvitetty hankintayksikön toimesta, vaikka lähtökohtaisesti tarjouksen tiedoista vastasi tarjoaja.

Hankintayksikkö ei voi luottaa tarjoajan tietoihin silloin, kun tarjouksentekijän antamat tiedot ovat ristiriitaisia. Vaikka tarjouksentekijä ilmoittaisi vähimmäisvaatimusten täyttyvän, mutta liitteiden antaessa ristiriitaista tietoa, hankintayksikkö on velvollinen pyytämään selvitystä ristiriitaisuudesta.

Mutta mitä silloin, jos tarjoaja väittää tuotettaan tarjouspyynnön mukaiseksi, mutta kilpailija tietää, että ei se nyt ihan näin ole? Tällaisiakin välillä tulee vastaan nimittäin.

Vastaus: hankintaoikaisun vaatiminen. Autan mielelläni.


18.2.2016 - Suvi Hyvärinen -

Oikeuskielen viidakko

Mortis causa, ne bis in idem, nulla poena sine lege. Siis häh?

Länsimaisessa oikeuskirjallisuudessa, ja toisinaan myös muissa juridisissa teksteissä, käytetään edelleen latinan kielen termejä ilmaisemaan tiettyä asianlaitaa tai tilannetta. Miksi? Ihan kuin juridisesta tekstistä ei olisi jo muutenkin hankala saada selkoa ja ymmärtää tekstin sisältö.

Lakimiehet nähdään yleensä konservatiivisena ammattikuntana. Latinan kieliset ilmaisut ovat vanhaa perua, josta ei hevillä haluta luopua. Toisaalta esimerkiksi kommunikaatio kansainvälisissä suhteissa helpottuu, kun termi ymmärretään ympäri maailmaa.

Usein oikeudellisessa kielenkäytössä on huomattavissa myös seuraavia piirteitä: ylipitkät lauseet, monimutkaiset ilmaisut, substantiivitauti. Erityisesti vero- ja sosiaalioikeudelliset säädökset ovat sellaista sekametelisoppaa, ettei asiaan enemmän perehtynytkään heti ensisilmäyksellä pysty sanomaan juuta tai jaata.

Maailman monimutkaistuessa myös sääntely monimutkaistuu, kun ratkaisuja yritetään keksiä kaikkiin ilmeneviin ongelmiin, jolloin yksityiskohtainen sääntely on välttämätöntä. Toisaalta säädösten yksityiskohtaisuus ja täsmällisyys vähentää tulkinnanvaraisuutta ja luo näin ennakoitavuutta.

Myös englannin kieli on lisääntynyt huomattavissa määrin niin juridiikan maailmassa kuin muillakin elämän osa-alueilla. Factoring, due diligence, corporate governance... The list goes on and on.

Jos tuntuu, ettei oikeuskielesi suju, apua on kyllä saatavilla. Toimistomme ammattitaitoiset oikeuskielen osaajat auttavat mielellään.


16.2.2016 - Jussi Ojala -

Karkaamisesta ja määräpäivistä

Vangin karkaaminen on Suomessa rikos toisin kuin suuressa osassa Euroopan maita, mukaan lukien muun muassa naapurimaamme Ruotsi. Opiskeluajoiltani 1980 luvulta on jäänyt mieleen oikeuspoliittinen keskustelu, joka vahvasti pyrki siihen, että kyseinen menettely tulisi dekriminalisoida. Perusteena oli paitsi kansainvälinen vertailu, niin myös se, että keskustelijoiden näkemyksen mukaan ihmisellä on luontainen voimakas vapauden kaipuu ja näin muodoin karkaaminen tai sen yrittäminen on luonnollista ja jopa vangin perusoikeus.

Inhimillistä karkaamista tai sen yritystä on muunkinlaista, jota esiintyy mm. tulitikkuja lainattaessa. Vieläpä voimme tarkastella erityisen lainalaista karkaamista. Asuinpaikkamme maapallo on niin omapäinen, ettei se suostu kiertämään aurinkoa tasan 365 päivässä, vaan käyttää siihen aikaa noin kuusi tuntia enemmän. Kuten tunnettua, tästä johtuen lisäämme pääsääntöisesti neljän vuoden välein kalenteriimme ylimääräisen päivän. Onpa hienoa saada ylimääräisiä päiviä! Toisaalta olen lukenut jostakin, että kun tätä karkausvirhettä aikanaan vielä hienosäädettiin siirtymällä Juliaanisesta kalenterista Gregoriaaniseen, - toimenpide aiheutti useiden päivien eteenpäin hyppäämisen kalenterissa - Englannissa olisi järjestetty mielenosoituksia, jossa vaadittiin menetettyjä päiviä takaisin. Eikä tässä vielä kaikki, vaan maapallo on niin oikukas, että sen pyörimisnopeuden vaihtelut aiheuttavat tarpeen lisätä kellonaikaan silloin tällöin ylimääräisiä karkaussekunteja. Älkää siten ihmetelkö, jos kellonne joskus tuntuu jätättävän.

Pallon pyörimisessä on kysymys luonnonlaista. Yhteys säädettyyn lakiin ilmenee kouriintuntuvasti esimerkiksi silloin, kun jättää ensi viikolla tulevan ylimääräisen päivän huomioimatta laskettaessa määräpäivää hovioikeusvalitusta jätettäessä! 


9.2.2016 - Juhani Ekuri -

Perhevapaiden viidakko: vanhempainvapaa, hoitovapaa ja muut poissaolot perheenjäsenten hoitamiseksi

Olen jäämässä noin viikon mittaiselle isyyslomalle lähipäivinä. Tarkka päivä ei sattuneesta syystä ole vielä tiedossa, sillä vaimoni ei ole suostunut pyynnöistä huolimatta ilmoittamaan tarkkaa toimituspäivää. Koska asia joka tapauksessa on itselleni ajankohtainen ja ollut myös varsin paljon esillä viime aikojen poliittisessa keskustelussa, tässä lyhyt kertaus työnantajille työntekijän perhevapaiden määristä ja niihin liittyvistä ilmoitusajoista.

Äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa
Työntekijällä on oikeus saada vapaaksi työstä sairausvakuutuslaissa tarkoitetut äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainrahakaudet. Työntekijällä on oikeus pitää vanhempainvapaa enintään kahdessa osassa, joiden tulee olla vähintään 12 arkipäivän pituisia.

Hoitovapaa
Työntekijällä on oikeus saada hoitovapaata lapsensa tai muun hänen taloudessaan vakituisesti asuvan lapsen hoitamiseksi, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.

Hoitovapaana voidaan pitää enintään kaksi vähintään kuukauden pituista jaksoa. Hoitovapaata saa vain toinen vanhemmista tai huoltajista kerrallaan. Äitiys- tai vanhempainvapaan aikana toinen vanhemmista tai huoltajista voi kuitenkin pitää yhden jakson hoitovapaata.

Osittainen hoitovapaa
Työntekijä, joka on ollut saman työnantajan työssä yhteensä vähintään kuusi kuukautta viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana, voi työnantajansa kanssa asiasta sopimalla saada lapsensa tai muun hänen taloudessaan vakituisesti asuvan lapsen hoitamiseksi osittaista hoitovapaata siihen saakka, kun perusopetuksessa olevan lapsen toinen lukuvuosi päättyy.

Erityisen hoidon ja huollon tarpeessa olevan vammaisen tai pitkäaikaissairaan lapsen vanhempi voi saada osittaista hoitovapaata siihen saakka, kun lapsi täyttää 18 vuotta.

Työnantaja voi kieltäytyä sopimasta osittaisesta hoitovapaasta tai antamasta sitä vain, jos vapaasta aiheutuu työpaikan tuotanto- tai palvelutoiminnalle vakavaa haittaa, jota ei voida välttää kohtuullisilla työn järjestelyillä. Työnantajan on esitettävä työntekijälle selvitys kieltäytymisensä perusteena olevista seikoista.

Työntekijä voi perustellusta syystä keskeyttää vapaan noudattaen vähintään kuukauden ilmoitusaikaa.

Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaasta sekä hoitovapaasta ilmoittaminen
Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaasta sekä hoitovapaasta on ilmoitettava työnantajalle viimeistään kaksi kuukautta ennen vapaan aiottua alkamisaikaa. Jos vapaan kesto on enintään 12 arkipäivää, ilmoitusaika on kuitenkin yksi kuukausi. Työntekijä saa kuitenkin varhentaa äitiysvapaan sekä muuttaa synnytyksen yhteydessä pidettäväksi aiotun isyysvapaan ajankohdan, jos se on tarpeen lapsen syntymän tai lapsen, äidin tai isän terveydentilan vuoksi. Muutoksesta on tällöin ilmoitettava työnantajalle niin pian kuin mahdollista.

Jos kahden kuukauden ilmoitusajan noudattaminen ei ole puolison työhön menon ja siitä johtuvan lapsen hoidon järjestämisen takia mahdollista, työntekijällä on oikeus jäädä vanhempainvapaalle kuukauden kuluttua ilmoituksesta, ellei siitä aiheudu työpaikan tuotanto- tai palvelutoiminnalle vakavaa haittaa.

Tilapäinen hoitovapaa
Työntekijän lapsen tai muun hänen taloudessaan vakituisesti asuvan lapsen, joka ei ole täyttänyt 10 vuotta, sairastuessa äkillisesti työntekijällä on oikeus saada lapsen hoidon järjestämiseksi tai tämän hoitamiseksi tilapäistä hoitovapaata enintään neljä työpäivää kerrallaan.

Poissaolo pakottavista perhesyistä tai perheenjäsenen tai muun läheisen hoitamiseksi
Työntekijällä on oikeus tilapäiseen poissaoloon työstä, jos hänen välitön läsnäolonsa on välttämätöntä hänen perhettään kohdanneen, sairaudesta tai onnettomuudesta johtuvan, ennalta arvaamattoman ja pakottavan syyn vuoksi.

Jos työntekijän poissaolo on tarpeen hänen perheenjäsenensä tai muun hänelle läheisen henkilön erityistä hoitoa varten, työnantajan on pyrittävä järjestämään työt niin, että työntekijä voi jäädä määräajaksi pois työstä. Työntekijä voi perustellusta syystä keskeyttää vapaan ilmoittamalla siitä työnantajalle viimeistään kuukautta ennen työhön paluuta.


4.2.2016 - Jatta Kalliokoski -

Lapsenhuoltolain muutostarpeita pohditaan

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamisen muutostarpeita pohditaan parhaillaan. Oikeusministeriössä on valmistunut muistio, johon on kirjattu ministeriön tietoon tulleita ongelmia lain soveltamisessa sekä ehdotuksia lain uudistamistarpeiksi. Ehdotetut muutostarpeet liittyvät muun muassa lapsen vuoroasumiseen molempien vanhempien luona, valvottuihin ja tuettuihin tapaamisiin, tapaamisoikeuden vahvistamiseen muulle kuin vanhemmalle, lapsen vieraannuttamisen kieltoon, lapsen tapaamiskustannuksiin, lapsen oikeudenkäyntimenettelyn nopeuttamiseen ja lapsen kuulemiseen.

Selvitettävänä on muun muassa, olisiko lainsäädäntöä tarpeen muuttaa niin, että lapsi voisi virallisesti asua kahdessa eri osoitteessa. Esiin on tuotu tarve säätää myös nimenomaiset edellytykset, joilla tuomioistuin voi määrätä tapaamiset toteutettavaksi tuettuina tai valvottuina. Lisäksi on nähty tarve vahvistaa tapaamisoikeus myös esimerkiksi lapsen ja isovanhempien taikka muiden lapselle läheisten henkilöiden kuten esimerkiksi ns. sosiaalisen vanhemman välille. Lainsäädännön muutostarvetta on pohdittu myös liittyen lapsen vieraannuttamiseen toisesta vanhemmasta. Olisi syytä harkita, tulisiko vieraannuttamisesta ottaa säännöksiä lapsenhuoltolakiin. 

Esiin on tuotu lisäksi useita muita ongelmia, jotka koskevat mm. huoltoriitojen käsittelyä tuomioistuimessa sekä lapsen kuulemista. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevien oikeudenkäyntien kestoon vaikuttaa usein sosiaaliviranomaisen laatiman olosuhdeselvityksen viipyminen, jossa kestää keskimäärin n. 6 kuukautta. Tilanteen parantamiseksi voitaisiin harkita selvityksen laatimiselle asetettavasta määräajasta. Myös lapsen kuuleminen on puutteellista ja kaipaa parannusta. Lapsenhuoltolaissa lähtökohtana on, että lasta kuullaan oikeudenkäynnissä ensisijaisesti tuomioistuimelle annettavan sosiaaliviranomaisen selvityksen yhteydessä. Lapsen kuuleminen tuomioistuimessa on sen sijaan harvinaista. On toivottu, että lapsi voisi osallistua oikeudenkäyntiin nykyistä vahvemmin, esimerkiksi määräämällä lapselle oikeudenkäyntiä varten edunvalvoja tai muu edustaja.

Oikeusministeriön muistion kaikille avoin sähköinen kuuleminen käynnistyy helmi-maaliskuussa. Lainsäädännön muutostarpeet on tarkoitus selvittää kesään 2016 mennessä, jonka jälkeen päätetään hankkeen jatkovalmistelusta.


 


29.1.2016 - Panu Vasama -

Oikeudenkäyntimaksut nousivat vuoden alussa

Koko muun yhteiskunnan lisäksi myös oikeuslaitos pyrkii säästämään resursseja. Oikeudenkäyntimaksuja korotettiin 1.1.2016 lukien. Oikeudenkäyntimaksut rajoittavat omalta osaltaan perustuslain 21 §:n turvaamaa jokaisen oikeutta saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.

Samalla täytyy muistaa, että myös tuomioistuinlaitos on organisaatio, joka sille suotujen määrärahojen perusteella pyrkii parhaiten edistämään kansalaisten ja yhteisöjen oikeusturvaa. En sanoisi, että nyt vuoden alussa korotetut oikeudenkäyntimaksut suoranaisesti estävät perustuslain mukaisen oikeusturvan toteutumisen, mutta mitä enemmän kansalaisten ja yhteisöjen oikeutta oikeuden saamiseksi rajoitetaan, sitä lähempänä ollaan tilannetta, jossa perustuslakimme mukainen oikeus oikeudenkäyntiin ei toteudu.

Oikeudenkäyntimaksuihin voi saada myös vapautuksen. Niitä ei peritä korkeimmassa oikeudessa ja hovioikeuksissa rikosasiasoissa, mikäli muutoksenhakijan valitus menestyy. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja hallinto-oikeuksissa ei myöskään peritä maksua, mikäli muutoksenhakijan valitus menestyy. Lisäksi on myös paljon muita vapautuksia oikeudenkäyntimaksuihin, joista merkittävämpinä yleisen oikeusturvan kannalta on vähävaraisen vapauttaminen oikeudenkäyntimaksuista. Mikäli henkilö saa varallisuustilanteensa vuoksi oikeusturvaa, ei myöskään oikeudenkäyntimaksuja tarvitse suorittaa.

Vuoden alussa voimaan tulleet maksut vaihtelevat aina käräjäoikeudessa annetun yksipuolisen tuomion 65 eurosta markkinaoikeuden veloittamaan 6000 euron oikeudenkäyntimaksuun yli 10 miljoonan euron julkisia hankintoja koskevissa asioissa. Silmiinpistävin maksuista onkin markkinaoikeuden vakiomaksu 2000 euroa (yksityishenkilö 500 euroa), joka nostaa yhteisöjen valituskynnystä huomattavasti esimerkiksi juuri julkisissa hankinnoissa.

Oikeuslaitoksessa pyritään todennäköisesti siihen, ettei aivan pieniä asioita kannata jatkossa oikeuteenkaan enää viedä, jolloin jutturuuhkat helpottuvat. On totta, etteivät yhteiskunnan resurssit millään voi riittää ilmaisen oikeudenkäyntijärjestelmän ylläpitämiseen. Samalla tehostamista tehdään osittain perustuslain kustannuksella ja mitä pidemmälle tehostamista viedään sitä huonompi ideaalin oikeusvaltion kannalta. Uudet maksut eivät kuitenkaan ole niin perustuvanlaatuisia, että niillä nakerrettaisiin oikeusvaltion perusta altamme.

Voimassaolevat oikeudenkäyntimaksut löydät oikeusministeriön sivuilta.


26.1.2016 - Krista Siro -

Valvo etujasi saneerausvelallisen velkoja!

Saat selvittäjän allekirjoittaman ohjelmaehdotuksen. Jo aiemmin sinulle on toimitettu saneerausvelallista koskeva perusselvitys. Olet tavallinen yrittäjä ja papereita riittää luettavaksi muutoinkin. Nyt katsot selvittäjän laatimaa monikymmensivuista nivaskaa hienoine Excel-taulukkoineen ja mietit, mitä siitä pitäisi lausua.

Perusselvityksessä selvittäjä on jo hieman raottanut saneerausvelallisen maksukyvyttömyyteen johtaneita syitä ja saneerausvelallisen suunnitelmia saada lisää euroja kassaan. Saneerausohjelmaehdotuksen jälkimmäisessä osassa, niin sanotussa toimenpideosassa, selvittäjä ilmoittaa velkojille ne konkreettiset toimenpiteet, joilla saneerausvelallisen liiketoiminta on tarkoitus elvyttää.

Mikäli sinulla on rajallinen aika käytettävissäsi, tarkista ohjelmaehdotuksesta ainakin se, että yrityksenne ilmoittama saatava on merkitty oikein sekä velkaluetteloon että itse liitteenä olevaan maksuohjelmaan. Selvittäjä on jo aiemmin pyytänyt ilmoitusta saatavan määrästä ja sille saneerausmenettelyn alkamispäivään saakka kertyneestä korosta.

Lisäksi on syytä tarkistaa, että saneerausmenettely on yrityksesi kannalta paras vaihtoehto. Selvittäjän ohjelmaehdotus sisältää konkurssivertailulaskelman. Laskelman tulee osoittaa, että saatavallenne kertyy parempi jako-osuus saneerauksessa kuin konkurssissa. Laskelman perustana oleva selvittäjän arvio konkurssitilanteesta on oltava uskottava.

Myös ohjelmaehdotusta varten laadittuun budjettiennusteeseen kannattaa tutustua. Budjettia tulee verrata saneerausvelallisen aiempiin tilikausiin, mutta samalla on syytä pitää mielessä selvittäjän ehdottamien konkreettisten saneeraustoimenpiteiden vaikutus liiketoimintaan. Tarkastelu on tehtävä kriittisesti, sillä liian toivorikkaat budjetit aiheuttavat hallaa sekä saneerausvelalliselle että velkojille.

On myös varmistettava se, että mikäli budjetti on laadittu liian maltilliseksi ja saneerausvelallisen liiketoiminta ponnahtaa nopeaan kasvuun, saavat velkojat liiketoiminnan kasvua vastaavan hyödyn itselleen. Toisin sanoen selvittäjän tulee ohjelmaehdotuksessa ottaa kantaa siihen, miten kyseisenlainen ennakoimaton voitto käytetään. Tarkoituksenmukaista on määrätä osa käytettäväksi saneerausvelallisen liiketoiminnassa ja osa lisäsuoritukseksi saneerausveloille.

Mikäli saneerausohjelmaehdotus vaikuttaa edellä mainitun perusteella hyväksyttävältä, ei tarvetta asiantuntijan apuun ole. Apumme on kuitenkin tarpeen, jos saatavanne on suuri tai se on vakuusvelkaa taikka on syytä laatia ohjelmaehdotusta koskeva väite/lausuma.


22.1.2016 - Annika Falbén -

Arvonlisäverotuksen kuulumisia tammikuussa 2016

Vuoden 2016 alussa voimaan tulleilla arvonlisäverolain muutoksilla on korotettu arvonlisäverotuksessa sovellettavan vähäisen liiketoiminnan ja siihen liittyvän alarajahuojennuksen euromääräisiä rajoja. Myös Verohallinto on päivittänyt arvonlisäveroa koskevaa ohjettaan voimaan tulleiden lakimuutosten johdosta. Verovelvollisuuden alaraja on nostettu 8 500 eurosta 10 000 euroon. Tämän lisäksi verovelvollisuuden alarajaan liittyvän verohuojennuksen yläraja on nostettu 22 500 eurosta 30 000 euroon. Arvonlisäverovelvollinen voi siis saada huojennusta, jos liikevaihto on 10 000 euron ja 30 000 euron välillä. Jos yhtiön liikevaihto on enintään 10 000 euroa, saa yhtiö huojennuksena koko tilikaudelta tilitettävän arvonlisäveron ja jos liikevaihto on puolestaan yli 10 000 euroa, mutta silti alle 30 000 euroa, saa yhtiö huojennuksen osasta arvonlisäveroa. Uusia euromääräisiä rajoja sovelletaan aikaisintaan 1.1.2016 alkavalta tilikaudelta lähtien.

EU-maiden kesken arvolisäveron verokanta vaihteli vuonna 2015 18–27 % välillä, mistä nähdään, että Suomessa verokanta on yksi korkeimmista. Alhaisin verokanta on tällä hetkellä Maltalla (18 %) ja korkein Unkarissa (27 %). Alennettuja verokantoja löytyy puolestaan kaikista muista maista paitsi Tanskasta. Kyseisen muutoksen on arvioitu tuovan noin 20 000 uutta yritystä huojennuksen piiriin ja muutenkin muutosta on perusteltu sillä, että se tuo selvää helpotusta pienempien yritysten verotaakkaan. Yrittäjyyden tukemista on tässä taloustilanteessa helppo perustella ja arvonlisäveron vaikutusta yrittäjyyteen ei voi koskaan väheksyä.

Suomessa on myös viime vuosina heitelty ilmoille ajatusta maksuperusteisesta arvonlisäverosta, mikä on ymmärrettävästi ainakin yrittäjien keskuudessa herättänyt valtaisaa kannatusta. Erona nykyiseen malliin olisi siis se, että yritys voisi maksaa arvonlisäveron vasta sitten, kun arvolisäveron perusteena olevat laskut on ensin maksettu yritykselle itselle. Nykyisin tilanne on usein erityisesti pienemmissä yrityksissä se, että arvonlisävero pitää maksaa jo ennen kuin yrityksen asiakkaat ovat maksaneet laskujaan (ja niiden sisältämää arvonlisäveroa). Pienemmille yrityksille nykyinen tilanne aiheuttaa riskin joutua erilaisiin rahoitusjärjestelyihin, sillä yritys ei välttämättä selviä verovelvollisuudestaan ilman lainan ottamista. Maksuperusteisen arvonlisäveron käyttöönotto varmasti parantaisi yritysten vakavaraisuutta, mutta muutos aiheuttaisi myös arvonlisäveron maksutavan täydellisen muutoksen, johon on katsottu liittyvän omat haasteensa. Se, että viedäänkö ajatusta maksuperusteisesta arvonlisäverosta eteenpäin nykyisellä hallituskaudella jää nähtäväksi.


19.1.2016 - Jarkko Ruohola -

Suomen asianajajat koolla

Suomessa on 2126 asianajajaa. Yli puolet ammattikunnasta oli koolla, kun yli 1500 asianajajaa ja kutsuvierasta kokoontui viime viikon lopussa Kalastajatorpalle Asianajajapäivään. Kutsuvieraina oli hyvin laaja joukko oikeuselämän vaikuttajia, alkaen korkeimman oikeuden presidentistä Timo Eskosta, joka erinomaisessa tervehdyspuheessaan otti kantaa mm. käräjäoikeusverkoston supistamista vastaan. Hän myös korosti asianajajakunnan roolia oikeudenhoidon orgaanina ja oikeusturvan takeena.

On kansainvälisesti täysin ainutlaatuista, että näin suuri osuus maan asianajajista kokoontuu kerralla yhteen. Uskon, että hyvin harvassa muussakaan ammattikunnassa päästään samaan. Toki tämä olisi Suomea hankalampaa vaikkapa Yhdysvalloissa, missä asianajajaliittoon kuuluu lähes 400.000 jäsentä. Suomessa Asianajajapäivän osallistujamäärä on useana vuonna noussut uuteen ennätykseen. Suomen Asianajajaliiton jäsenmääräkin on kasvanut, mutta ennen kaikkea osallistumisprosentti on parantunut. Pääsyy osallistumisintoon on vahva panostus Asianajajapäivän ohjelmaan.

Tänä vuonna aamupäivän Oikeuspolitiikan forumin teemana oli kilpailukyky. Asianajajaliiton puheenjohtaja Risto Sipilä painotti avauspuheessaan tehokkaan oikeuslaitoksen merkitystä kilpailukykytekijänä. Samasta teemasta jatkoi elinkeinoministeri Olli Rehn, jonka esittämät tilastoluvut olivat varsin synkkiä. Aamupäivän kuitenkin päätti valoisiin tunnelmiin professori emeritus Esko Valtaoja, joka osoitti, että maailmalla menee nyt paremmin kuin milloinkaan aikaisemmin, mm. absoluuttinen köyhyys on vähentynyt voimakkaasti. Valtaojan mukaan ihmiselämä on yhteistyötä, eikä suinkaan kaikkien taistelua kaikkia vastaan.

Päivän aiheet saivat myös paljon julkisuutta:
http://www.asianajajaliitto.fi/viestinta/tiedotteita_ja_lausuntoja/asianajajapaiva_runsaasti_esilla_mediassa.9661.news

Iltapäiväksi osallistujat jakautuivat neljälle eri linjalle, joissa käsiteltiin asianajajien moniulotteisissa työtehtävissä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Suosituin oli Asianajotoimiston arki -linja, jossa teemana oli muun muassa tuomioistuinlaitoksen Aineistopankki-kehityshanke. Myös globaalien kyberuhkien ja yksilönsuojan suhde kiinnosti suurta määrää osallistujia. Erittäin mielenkiintoinen oli myös Lisää liiketoimintaa liikunnasta -linja, jossa puhui mm. Mikaela Ingberg.

Suomen Asianajajaliiton varapuheenjohtajana minulla oli ilo ja kunnia osaltani isännöidä päivän kutsuvierasosioita. Moni oikeuselämän epäkohta tulikin päivän keskusteluissa parannettua – tai ainakin parannustyö käynnistettyä. 


15.1.2016 - Suvi Hyvärinen -

Lähdesuojasta ja salassapitovelvollisuudesta

Viime päivinä mediassa on kohistu Aarnio tapaukseen liittyen toimittajan lähdesuojan murtamisesta. Lähdesuojalla tarkoitetaan toimittajan oikeutta olla paljastamatta tietonsa lähdettä. Toimittajien lähdesuoja kuuluu elintärkeänä osana sananvapauteen. Tapauksessa syyttäjä vaati, että käräjäoikeus velvottaisi kaksi toimittajaa paljastamaan tietolähteensä ja lähteeltä saamansa tiedot.

Lähdesuoja nauttii länsimaissa suurta arvostusta. Suomessa lähdesuoja on mahdollista murtaa vain mikäli syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta tai syytettä, joka koskee salassapitovelvollisuuden rikkomista rangaistavaksi säädetyllä tavalla. Vaikkakin toimittajan lähdesuoja on lähes vankkumaton, on se mahdollista murtaa laissa säädetyissä tilanteissa. Suomessa toimittajaa ei ole vielä ilmeisesti kertaakaan velvoitettu paljastamaan lähdettään, joten tapaus on senkin vuoksi ainutkertainen. Toimittajien lähdesuojaa voisi kutsua melkein salassapito-oikeudeksi.

Lääkäreillä ja asianajajilla on puolestaan salassapitovelvollisuus. Esimerkiksi lääkäriä ei voida velvoittaa todistamaan asiasta, josta hän on asemansa vuoksi saanut tietää ja mitä asian laadun vuoksi on salassapidettävä.

Entäs sitten asianajajan ja asiakkaan väliset keskustelut? Asianajajan ja asiakkaan väliset keskustelut ovat aina luottamuksellisia. Asianajaja ei saa luvatta ilmaista tietoa, jonka on saanut asiakkaaltaan. Tämän ankaran salassapitovelvollisuuden takana on asianajajan ja asiakkaan välisen luottamussuhteen säilyminen. Asianajajan hoitamat asiat ovat usein jollakin tapaa arkaluontoisia asiakkaalle, jolloin ehdoton luottamus asianajajaan ja hänen tehtäviensä hoitoon on tarpeen. Asianajajan salassapitovelvollisuus on ajallisesti rajoittamaton. Asianajaja ei saa toimeksiannon päätyttyäkään ilmaista asiakasuhteessa saamiaan tietoja luvatta ulkopuolisille.

Lääkärin tai asianajajankaan salassapitovelvollisuus ei ole kuitenkaan täysin ehdoton. Kyseiset ammatinharjoittajat voidaan velvoittaa todistamaan asiassa, jossa syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, mistä saattaa seurata vankeutta kuusi vuotta tai ankarampi rangaistus, taikka sanotunlaisen rikoksen yrityksestä tai osallisuudesta siihen.  Rikoksesta syytetyn asiamiestä asiassa ei kuitenkaan voida missään tilanteessa velvoittaa todistamaan.

Vaikka kaikissa edellä käsitellyissä tilanteissa salassapitovelvollisuus (tai oikeus salassapitoon) on vahva, on papeilla edelleen kaikista ehdottomin salassapitovelvollisuus. Nykymaailmassa tämä malli näyttää mielestäni hyvin vanhanaikaiselta ja jälkeenjääneeltä.


13.1.2016 - Tatu Kulmala -

Aviopuolisosta pääsee helpommin eroon kuin työntekijästä?

Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Hanna Munter lausui taannoisessa Salon Seudun Sanomien haastattelussa, että aviopuolisosta pääsee helpommin eroon kuin työntekijästä. Tämä pitää ainakin sikäli paikkansa, että ”avioliittosopimuksen” irtisanomisen riittää pelkkä kuuden kuukauden irtisanomisaika, eikä irtisanomiselle tarvitse esittää mitään perusteluja. Toisin oli ennen, mutta onneksi ei enää. Taloudelliset jälkipuinnit voivat toki tehdä puolisosta eroon pääsyn vaikeaksi, mutta toisaalta nekin voi etukäteisjärjestelyllä välttää. Väite lienee siis perusteltu.

Miksi työntekijöistä sitten pitäisi päästä helpommin eroon? Kysymys liittyy tietysti työmarkkinoiden mielenkiintoiseen käänteiseen logiikkaan. Kun työntekijästä eroon pääseminen on riittävän - tai sanottaisiinko kohtuullisen – mutkatonta, työllisyys paranee. Miten niin? Työllisyyden parantuminen irtisanomissuojaa väljentämällä on paradoksi, jota ei ole voitu meillä empiirisesti tutkia. Uskon kuitenkin, että väite pitää paikkansa. Tekemätöntä työtä meillä kyllä on ja vaikkei irtisanomissuoja suoraan lisääkään työpaikkojen määrää, saattaa sillä olla merkittävä vaikutus yritysten valmiuteen tarjota uuttakin työtä tehtäväksi. Kun ei tarvitse olla ”pomminvarma” siitä, että taloudelliset resurssit varmasti riittävät jatkossakin työn tarjoamiseen, voidaan työntekijä ottaa sen hetken tarpeeseen sen sijaan, että työ jää kokonaan tekemättä.

Erityisesti monissa pienissä ja pelkästään yrittäjän omalla työpanoksella toimivissa yrityksissä kynnys ensimmäisten työntekijöiden palkkaamiseen on suuri. Pelkona on erityisesti se, että jos työt ja tulot vähenevät, on joustovarana vain se, että yrittäjä tekee enemmän töitä vähemmällä palkalla. En voi olla toteamatta myös, että yrittäjällähän ei ole palkallista sairauslomapäivää ollut tähänkään asti, joten hallituksen suunnitelmissa olevat uudet työelämää koskevat lait esim. palkattomasta ensimmäisestä sairauslomapäivästä eivät tuota yrittäjälle tuskaa. Pakkolaiksi on näitä nimitetty, mutta ei lakien säätämiseen ennenkään ole kysytty kansalaisten suostumusta tai niiden noudattaminen ole ollut vapaaehtoista.

Olen samaa mieltä yrittäjien puheenjohtajan kanssa myös siksi, että työelämässä lainalaisuudet toimivat monesti muutoinkin eri tavoin kuin olettaa sopii. Usean eri tutkimuksen mukaan sairauspoissaolojen pituudet ovat lyhentyneet, kun työnantaja on hyväksynyt esim. enintään seitsemän päivän sairauspoissaolon työntekijän omalla ilmoituksella ilman pakollista lääkärintodistusta. Tämä perustuu yksinkertaisesti siihen, että lääkärit määräävät standardipoissaoloja. Työntekijän oman subjektiivisen arvion ja esimiehelle tehtävän ilmoituksen perusteella työkykyä voidaan arvioida aidon tilanteen mukaan ilman, että orjallisesti noudattaisi lääkärin määräämää vakiopoissaoloaikaa.

Toistaiseksi siis työntekijän kanssa ollaan naimisissa tiukemmin kuin puolison. Jos tämä tai työsuhteisiin liittyvät muut kysymykset askarruttavat, on uskollinen kumppanisi kuitenkin aina asianajaja, jolta saat oikeat neuvot.


7.1.2016 - Jatta Kalliokoski -

Loppiainen – mysteeri vapaapäivä

Eilen vietettiin loppiaista. Kuinka moni todellisuudessa muistaa miksi loppiaista vietetään? Suurimmalle osalle se on luultavastikin jokin mysteeri vapaapäivä joulun jälkeen. Päivä, jolloin jonkun kirjoittamattoman säännön mukaan on kadotettava joulukuusi silmistä sekä raahattava loput joulukrääsät piiloon kellarin pimeyteen.

Loppiainen on joulun ajan viimeinen juhlapäivä, jota vietetään 13 päivää joulun jälkeen. Loppiainen on vanhimpia kristillisiä juhlapyhiä, sillä sitä on vietetty jo 200 luvulta lähtien. Evankelisluterilaisen kirkon mukaan loppiainen oli alun perin Jeesuksen syntymäjuhla, mutta myöhemmin sitä juhlittiin Jeesuksen kasteen juhlana. Keskiajalta lähtien loppiaisena on muistettu kertomusta idän tietäjistä, jotka löysivät loppiaisena perille Betlehemiin Jeesus-lapsen luo.

Loppiainen on pyhäpäiväksi kummajainen, mikä keskeyttää työnteon vaikka keskellä viikkoa. Tästä syystä muun muassa elinkeinoelämän etujärjestöt ajavat arkipyhien siirtoa viikonlopulle. Näin on ollut aikaisemmin, hetken. Vuonna 1973 loppiaisen vietto siirrettiin Suomessa lauantaille työmarkkinajärjestöjen toivomuksesta, mutta vuonna 1991 se palautettiin siihen ajankohtaan, johon juhlapäivät kirkon kalenterin mukaan kuuluivat.

Voimassa olevan työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaisesti kirkko ja työmarkkinajärjestöt selvittivät yhdessä, voitaisiinko loppiainen ja helatorstai siirtää taas viikonlopulle. Kirkolliset juhlapyhät on säädetty kirkkolaissa, ja aloiteoikeus sen muuttamiseen on ainoastaan kirkolliskokouksella. Siksi asia ei ole edennyt selvitystä pidemmälle.

Kirkkolaissa ei kuitenkaan ole mitään mainintaa siitä, ovatko kyseiset päivät vapaapäiviä ja pitäisikö niinä päivinä tehdystä työstä maksaa korotettu korvaus. Niistä sovitaan kunkin alan työ- ja virkaehtosopimuksissa.

Tai paremmin sanottuna sovittiin ennen. Eilen saattoi olla viimeinen mahdollisuus nauttia loppiaisesta palkallisella vapaalla tai kaksinkertaisilla pyhälisillä, sillä jos hallituksen esitys työehtojen heikennyksistä eli niin kutsutuista pakkolaeista astuu voimaan, loppiainen ja helatorstai muuttuvat ensi vuonna palkattomiksi vapaiksi. Jos töitä tehtäisiin noina päivinä, maksettaisiin niistä yksinkertainen palkka ilman korotuksia. Jos ne pidettäisiin vapaina, olisi ne niin sanotusti tehtävä sisään.

Nähtäväksi jää oliko tämä viimeinen palkallinen loppiainen keskellä viikkoa. Jos oli, niin tulemme muistamaan päivän ainakin Suomen Pikkuleijonien kultajuhlasta jos emme muuten.

 


5.1.2016 - Petri Arnamo -

Sopimuksia ja lupauksia uudelle vuodelle

Sopimuksista puhuttaessa ajatellaan usein vain isoja merkittäviä hankintoja ja päätöksiä tai yritysten keskinäisiä suhteita käsitteleviä asioita. Harva edes mieltää tekevänsä jopa päivittäin monenlaisia pienempiä sopimuksia, esimerkkinä vaikkapa kaupan kassalla maksaminen. Laajasti tulkiten myös uudenvuodenlupausta voitaneen pitää jonkinlaisena sopimuksena vähintään omantunnon kanssa, ääneen lausuttuna jopa lähipiirin kanssa.

Pelkästään omantunnon kanssa uutenavuotena tehdyt sopimukset jäävät usein täyttymättä, mikä ei liene kenellekään yllätys. Lähinnä päivälehdissä julkaistujen ja oletettavasti kevyemmällä tieteellisellä tarkkuudella tehtyjen tutkimusten mukaan uudenvuodenlupauksensa pitää ensimmäisen viikon jälkeen noin 70 %, puolen vuoden jälkeen enää alle puolet ja seuraavan vuodenvaihteen kohdalla vain reilu kymmenes.

Yleisen elämänkokemuksen perusteella voitaneen todeta, että toteutumatta jääneille uudenvuodenlupauksille löytyy usein hyväksyttävä syy, jonka voidaan ajatella oikeuttavan sopimusrikkomuksen. Yleensä omatunto on varsin helppoa saada hyväksymään tämä esitetty syy ja kiittelemään kuitenkin hyvästä yrityksestä. Sen sijaan, jos vasta loppuvuodesta havahtuu siihen, että farkkujen tuumakoko ei olekaan pienentynyt alkuvuodesta asetetun tavoitteen ja sukulaisille uhotun mukaisesti tai leuanvedosta ei tulekaan itselleen luvattua kymmentä toistoa, niin omaatuntoaan voi näppärästi rauhoitella esimerkiksi sillä, että Suomen lainsäädännön mukaan sopimusten kohtuusperusteinen sovittelu on mahdollista.

Uudenvuodenlupausten rikkominen ei sopimusrikkomuksena aiheuta juridisia seuraamuksia tai työllistä juristeja ja oikeuslaitosta, koska pahimmillaankin sanktiot ovat yleensä hyväntahtoista, joskin pitkäkestoista naljailua lähipiirin toimesta tai eriasteisia kolauksia omalletunnolle. Jos taas sanktiosta ei ole uudenvuodenlupauksen yhteydessä edes sovittu, pääsee lupauksenrikkoja usein kuin se kuuluisa koira veräjästä.

Muiden tahojen kanssa tehtyjen ja vastavuoroisten sopimusten kanssa asia ei sitten olekaan näin yksinkertainen. Uuden, alkavan vuoden aikana monille tulee jälleen eteen erilaisia laajempia – niin yksityiselämään kuin vaikka yhtiötoimintaan liittyviä – sopimuksia harkittavaksi ja päätettäväksi. Tällaisten sopimusten laadinnassa kannattaa usein kääntyä asianajajan tai muutoin hyvin pätevän lakimiehen puoleen jo laadintavaiheessa, jos jokin asia vähääkään mietityttää. Harkituilla ja selkeillä sopimuksilla voidaan usein välttää myöhemmät ristiriidat siitä, mistä oikeastaan onkaan sovittu ja millä ehdoin vai onko sittenkään pätevästi voitu edes sopia. Kunniasanat ja ”kättä päälle” –lyömiset ovat varsin heikkoja argumentteja riitatilanteessa.

Usein juridisessa kielenkäytössä esiintyvä latinankielinen ilmaisu ”pacta sunt servanda” tarkoittaa yleistä sopimussitovuuden periaatetta. Eli toisin sanoen sopimukset on tehty pidettäväksi.

Sekä yksityisillä ihmisillä että oikeushenkilöillä on lähtökohtainen sopimusvapaus. Tämä tarkoittaa, että sopimusosapuolilla on oikeus itse päättää haluavatko tehdä sopimuksen, kenen kanssa, minkä tyyppisen sopimuksen ja päättää vielä sopimuksen sisällöstä sekä muodostakin.  

Vaikka sopimukset tehdään pidettäviksi ja osapuolilla on sopimusvapaus, asettaa laki tiettyjä rajoitteita sopimusvapaudelle. Tarkemmin sopimuksen tekemisestä yleisesti sekä oikeustoimen pätemättömyydestä ja sovittelusta säädetään laissa varallisuusoikeudellisista oikeustoimista. Elinkeinonharjoittajien keskenään sekä yksityishenkilöiden keskenään käymää kauppaa koskevat säädökset löytyvät taas kauppalaista ja kuluttajansuojalaissa säädellään elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisiä sopimuksia. Eri aloilla on myös omaa erityislainsäädäntöään, jolla voi olla vaikutusta laadittavaan sopimukseen. Vaikka kaikki sopimukset eivät asiallisesti ole vaikeita ja mutkikkaita, saattaa niihin silti liittyä ehdottomia muotomääräyksiä tai muita sopimuksen pätevyyden kannalta merkittäviä seikkoja.

Yhteenvetona uskallan todeta, että omantunnon kanssa uudenvuodenaattona tehtävät sopimukset paremman elämän aloittamisesta voi jatkossakin tehdä fiilispohjalta, mutta muiden sopimusten kanssa kannattaa hetkeksi pysähtyä miettimään, mitä on sopimassa ja millä ehdoilla – ja tarvittaessa pyytää apua asianajajalta ennen sopimuksen allekirjoittamista.