Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Blogi

Tämä on Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:n blogi. Kirjoittajina toimivat toimistomme asianajajat ja kirjoitukset käsittelevät juridisia aiheita laidasta laitaan - joskus vähän laidan ulkopuoleltakin. Otamme kiinni ajankohtaisiin aiheisiin ja nostamme esiin mielenkiintoisia kysymyksiä myös ei-niin-ajankohtaisista juridisista aiheista.

Vastuu

Tagit

7.1.2016 - Jatta Kalliokoski

Loppiainen – mysteeri vapaapäivä

Eilen vietettiin loppiaista. Kuinka moni todellisuudessa muistaa miksi loppiaista vietetään? Suurimmalle osalle se on luultavastikin jokin mysteeri vapaapäivä joulun jälkeen. Päivä, jolloin jonkun kirjoittamattoman säännön mukaan on kadotettava joulukuusi silmistä sekä raahattava loput joulukrääsät piiloon kellarin pimeyteen.

Loppiainen on joulun ajan viimeinen juhlapäivä, jota vietetään 13 päivää joulun jälkeen. Loppiainen on vanhimpia kristillisiä juhlapyhiä, sillä sitä on vietetty jo 200 luvulta lähtien. Evankelisluterilaisen kirkon mukaan loppiainen oli alun perin Jeesuksen syntymäjuhla, mutta myöhemmin sitä juhlittiin Jeesuksen kasteen juhlana. Keskiajalta lähtien loppiaisena on muistettu kertomusta idän tietäjistä, jotka löysivät loppiaisena perille Betlehemiin Jeesus-lapsen luo.

Loppiainen on pyhäpäiväksi kummajainen, mikä keskeyttää työnteon vaikka keskellä viikkoa. Tästä syystä muun muassa elinkeinoelämän etujärjestöt ajavat arkipyhien siirtoa viikonlopulle. Näin on ollut aikaisemmin, hetken. Vuonna 1973 loppiaisen vietto siirrettiin Suomessa lauantaille työmarkkinajärjestöjen toivomuksesta, mutta vuonna 1991 se palautettiin siihen ajankohtaan, johon juhlapäivät kirkon kalenterin mukaan kuuluivat.

Voimassa olevan työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaisesti kirkko ja työmarkkinajärjestöt selvittivät yhdessä, voitaisiinko loppiainen ja helatorstai siirtää taas viikonlopulle. Kirkolliset juhlapyhät on säädetty kirkkolaissa, ja aloiteoikeus sen muuttamiseen on ainoastaan kirkolliskokouksella. Siksi asia ei ole edennyt selvitystä pidemmälle.

Kirkkolaissa ei kuitenkaan ole mitään mainintaa siitä, ovatko kyseiset päivät vapaapäiviä ja pitäisikö niinä päivinä tehdystä työstä maksaa korotettu korvaus. Niistä sovitaan kunkin alan työ- ja virkaehtosopimuksissa.

Tai paremmin sanottuna sovittiin ennen. Eilen saattoi olla viimeinen mahdollisuus nauttia loppiaisesta palkallisella vapaalla tai kaksinkertaisilla pyhälisillä, sillä jos hallituksen esitys työehtojen heikennyksistä eli niin kutsutuista pakkolaeista astuu voimaan, loppiainen ja helatorstai muuttuvat ensi vuonna palkattomiksi vapaiksi. Jos töitä tehtäisiin noina päivinä, maksettaisiin niistä yksinkertainen palkka ilman korotuksia. Jos ne pidettäisiin vapaina, olisi ne niin sanotusti tehtävä sisään.

Nähtäväksi jää oliko tämä viimeinen palkallinen loppiainen keskellä viikkoa. Jos oli, niin tulemme muistamaan päivän ainakin Suomen Pikkuleijonien kultajuhlasta jos emme muuten.