Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Blogi

Tämä on Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:n blogi. Kirjoittajina toimivat toimistomme asianajajat ja kirjoitukset käsittelevät juridisia aiheita laidasta laitaan - joskus vähän laidan ulkopuoleltakin. Otamme kiinni ajankohtaisiin aiheisiin ja nostamme esiin mielenkiintoisia kysymyksiä myös ei-niin-ajankohtaisista juridisista aiheista.

Vastuu

Tagit

13.5.2016 - Annika Falbén

Talvivaaralle 300.000,00 euron yhteisösakko; yhtiön johto selvisi päiväsakoilla

Kainuun käräjäoikeus antoi tänään kansliatuomion runsaasti mediahuomiota niittäneessä Talvivaaran ympäristörikosasiassa. Käräjäoikeus tuomitsi yhtiön ympäristön turmelemisesta, mikä poikkesi syyttäjän alun perin ajamasta törkeästä tekomuodosta. Käräjäoikeus päätyi näin lievempään rangaistukseen, kun yhtiölle tuomittiin 300.000,00 euron yhteisösakko. Lisäksi Talvivaara tuomittiin menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 3,5 miljoonaa euroa. Henkilövastaajia jutussa oli neljä, joista kolme tuomittiin päiväsakkoihin ja yhtä vastaajaa koskevat syytteet hylättiin kokonaan.

Käräjäoikeuden mukaan Talvivaara laiminlöi toiminnassaan velvollisuuden tutkia ja selvittää lipeän vaikutukset jäteveteen. Yhtiö ei ollut myöskään päivittänyt tietoja käytetyistä kemikaaleista, minkä seurauksena ympäristölupahakemus oli käräjäoikeuden mukaan natriumin ja sulfaatin osalta oleellisesti virheellinen. Yhtiön johdon katsottiin puolestaan laiminlyöneen velvollisuuttaan huolehtia natriumin käytön vaikutuksista vesipäästöihin. Käräjäoikeus perusteli tuomiota mm. sillä, että vaikka päästöt todistetusti pilasivat ympäristöä, eivät ne siitä huolimatta aiheuttaneet konkreettista vaaraa tai vahinkoa terveydelle.

Talvivaaran ympäristörikosoikeudenkäynnistä tekee poikkeuksellisen sekä asian laajuus että laatu. Vastaavanlaisia ympäristövahinkoihin ja ympäristörikoksiin liittyviä oikeudenkäyntejä ei Suomessa ole aikaisemmin juurikaan nähty ja nekin asiat, jotka ovat edenneet oikeudenkäyntiin asti, ovat kuihtuneet viimeistään tuomioistuinkäsittelyn aikana. Talvivaara-asian esitutkinta aloitettiin jo vuonna 2011, mutta asia tuli vireille vasta syyskuussa 2014. Aineistoa kertyi ennen elokuussa 2015 alkanutta oikeudenkäyntiä noin 4000 sivua. Merkittävän jutusta tekee myös se, että Suomen lainsäädännön lisäksi jutussa testattiin EU:n ennallistamiseen liittyvää lainsäädäntöä, jonka toimivuutta ei Suomessa ennen kyseistä oikeudenkäyntiä oltu päästy arvioimaan.

Tuomion pahaenteisestä antamisajankohdasta (pe 13.5. klo 13) huolimatta tuomio oli selvästi lievempi kuin mitä odotettiin. Syyttäjä vaati Talvivaaralle suurinta mahdollista yhteisösakkoa (850.000,00 euroa), josta tuomitun sakon määrä kuitenkin poikkeaa huomattavasti. Yhtiön johtoa vastaan nostetut syytteet koskivat mm. laiminlyöntejä kaivosyhtiön suunnittelu- ja tutkimusvaiheessa sekä ympäristö- ja vesitalousluvan hakemisessa. Henkilövastaajille vaadittiin ehdollisia vankeusrangaistuksia ja sakkoja, mutta vastaajat kuitenkin selvisivät pelkillä sakoilla. Asian laadun ja suuruusluokan perusteella on kuitenkin todennäköistä, että asiaa tullaan puimaan vielä ylemmässäkin oikeusasteessa.