Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Blogi

Tämä on Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:n blogi. Kirjoittajina toimivat toimistomme asianajajat ja kirjoitukset käsittelevät juridisia aiheita laidasta laitaan - joskus vähän laidan ulkopuoleltakin. Otamme kiinni ajankohtaisiin aiheisiin ja nostamme esiin mielenkiintoisia kysymyksiä myös ei-niin-ajankohtaisista juridisista aiheista.

Vastuu

Tagit

19.10.2018 - Tarmo Lensu -

Markkinaoikeuden ratkaisu MAO:469/18 kielletystä hankintasopimuksen muuttamisesta

 

Asian tausta

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä oli ilmoittanut 4.7.2017 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä puitejärjestelynä toteutettavasta IT-laitteita koskevasta tavarahankinnasta neljäksi vuodeksi.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitus on 25.9.2017 tekemällään hankintapäätöksellä § 18 päättänyt valita puitejärjestelyyn A Oy:n sekä varatoimittajaksi B Oy:n.

Markkinaoikeuteen tekemässään valituksessa C Oy oli vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallituksen hankintapäätöksen 25.9.2017 § 18, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. 

Yhtiön C:n valituksen perusteet

Yhtiö C valitti markkinaoikeuteen hankintasäännösten vastaisesta menettelystä todeten, että hankintayksikkö on hankintasäännösten vastaisesti tehnyt olennaisen sopimusmuutoksen. Hankintayksikön IT-laitehankinta ei ole sisältänyt tulostinten ja monitoimilaitteiden värikasetteja lukuun ottamatta uusien tulostinten ja monitoimilaitteiden aloituskasetteja. Kilpailutuksen jälkeen hankintayksikkö on ilmoittanut, että kaikki Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän konsernin tarvitsemat tulostinten ja monitoimilaitteiden värikasetit hankitaan ensisijaisesti A Oy:ltä ja tämän estyessä B Oy:ltä. Hankintayksikön menettely on merkinnyt tehdyn puitejärjestelysopimuksen olennaista laajentamista.

C Oy:n näkemyksen mukaan tarjouspyynnön palvelukuvauksen, sopimusluonnoksen ja hintaliitteen perusteella on selvää, että IT-laitteiden tarjouskilpailu on koskenut värikasetteja ainoastaan uusien tulostinten ja monitoimilaitteiden aloituskasetteina. Värikasetteja ei ole mainittu lainkaan palvelukuvauksessa tai sopimusluonnoksessa. Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän konsernissa on käytössä noin 11.000 tulostinta ja monitoimilaitetta. C Oy:n näkemyksen mukaan tarjouspyyntöasiakirjoista ei ole ollut mitenkään pääteltävissä, että tarjouskilpailu koskisi värikasettien hankintaa konsernissa jo käytössä oleviin tulostimiin ja monitoimilaitteisiin tai uusiin laitteisiin aloituskasetin jälkeen.

Hankintasopimuksen muuttaminen sopimuskauden aikana

Hankintalain 136 §:n 1 momentin mukaan hankintasopimusta tai puitejärjestelyä ei saa EU-kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa tai kansalliset kynnysarvot ylittävissä liitteen E mukaisissa palveluhankinnoissa taikka käyttöoikeussopimuksissa olennaisesti muuttaa sopimuskauden aikana ilman tämän lain mukaista uutta hankintamenettelyä.

Markkinaoikeudessa käsitellyssä tapauksessa oli toisin sanoen ensin arvioitavana, oliko värikasettien tilaaminen merkinnyt IT-hankintasopimuksen muuttamista. Toiseksi arvioitavana oli, olivatko hankintayksikön ja A Oy:n väliseen hankintasopimukseen tehdyt muutokset olleet olennaisia. Kolmanneksi, koska muutosten katsottiin olleen olennaisia, markkinaoikeuden piti vielä arvioida, oliko muutosten tekeminen ollut tästä huolimatta sallittua hankintalain 136 §:n 2 momentin nojalla.

Käsittely markkinaoikeudessa

Markkinaoikeudessa oli ratkaistavana kysymys siitä, olivatko värikasetit sisältyneet hankintasopimukseen. Tarkemmin markkinaoikeudessa esitettyyn näyttöön menemättä voidaan todeta markkinaoikeuden katsoneen, etteivät värikasetit vanhoihin laitteisiin olleet sisältyneet hankintaan, vaan hankinnan kohteena olivat olleet vain tarjouspyynnössä tarjoajilta pyydetyt alkuperäiset värikasetit kilpailutuksen kohteena oleville laitteille.

Markkinaoikeuden mukaan sopimusmuutosten johdosta Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tulostinten ja monitoimilaitteiden värikasettien oli katsottava nousseen huomattavaksi osaksi hankintasopimusta siten, että muutosten voitiin katsoa laajentaneen sopimuksen soveltamisalaa olennaisesti. Värikasettien sisältyminen alkuperäiseen hankintamenettelyyn tapauksessa esitetyssä laajuudessa olisi asiassa saadun selvityksen perusteella myös mahdollistanut valittaja C:n osallistumisen menettelyyn.

Markkinaoikeus katsoi, että hankintayksikkö oli muuttanut A Oy:n kanssa tekemäänsä hankintasopimusta siten, että muutos oli laajentanut sopimuksen soveltamisalaa uusiin värikasettimalleihin. Muutosta oli pidettävä olennaisena. Markkinaoikeuden mukaan kyseisenkaltaista sopimusmuutosta ei oltu voitu tehdä ilman uudelleenkilpailutusta hankintalain 136 §:n 2 momentin nojalla.

Lopputulos

Markkinaoikeus määräsi Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja A Oy:n sekä B Oy:n väliset sopimukset tehottomiksi ja kumosi kuntayhtymän hankintapäätöksen 25.9.2017 § 18.

Markkinaoikeus velvoitti Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän, mikäli se aikoo edelleen toteuttaa tavarahankinnan julkisena hankintana, kilpailuttamaan kyseisen hankinnan julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden mukaisesti. Velvoitetta on noudatettava markkinaoikeuden asettaman 500.000 euron sakon uhalla.

Markkinaoikeus määräsi Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän maksamaan valtiolle seuraamusmaksuna 50.000 euroa.

Huomiot ratkaisusta

Hankintalain 136 pykälä (hankintasopimuksen muuttaminen sopimuskauden aikana) ei ole pykälänä tarkkarajainen tai täsmällisiä oikeusohjeita sisältävä pykälä, vaan kyseinen pykälä on säädetty sanamuodoltaan joustavaksi. Pykälän tarkoituksena on luoda puitteet hankintalainhengen mukaiseen toimintaan kilpailutuksen jälkeen ja estää hankinnan jälkikäteinen muuttaminen tarjouskilpailun voittaneen osapuolen eduksi.

Tulkinnanvaraiset kysymykset hankintasopimuksen olennaisesta muuttamisesta ja hankintalain 136 §:n pykälässä säädettyjen edellytysten täyttämisestä (tai täyttymättä jäämisestä) eivät ole vielä muodostuneet oikeuskäytännössä vakiintuneiksi tulkintalinjoiksi, joiden perusteella voitaisiin varmuudella sanoa, kuinka pitkälle yksittäistä hankintasopimusta voidaan muuttaa sopimuskauden aikana.

Katson tässä blogissa käsitellyn markkinaoikeuden ratkaisun olleen oikea, koska tehdyt sopimusmuutokset eivät olleet perustuneet hankintamenettelyn aikana tiedossa olleisiin ehtoihin, eikä kyse ollut ylimääräisten tavarantoimitusten tarpeen täyttämisestä tai olosuhdemuutoksesta. Kysymys oli IT-hankintaan kuulumattomista värikaseteista. Lisäksi värikasettihankinnan vuosittaista arvoa voitiin pitää suurehkona ja kysymyksessä ei ollut vähäarvoinen sopimusmuutos.

Tätä blogia kirjoittaessani ratkaisusta MAO:469/18 on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja markkinaoikeuden ratkaisu on vailla lainvoimaa. Päätöksestä, jolla markkinaoikeus on määrännyt hankintayksikön maksamaan valtiolle seuraamusmaksun, saa hakea muutosta valituslupaa pyytämättä valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Todettakoon kuitenkin, että ratkaisu MAO:469/18 oli yksimielisesti ratkaistu 3 markkinaoikeustuomarin kokoonpanossa ja markkinaoikeudessa esitetty näytön valossa aihetta ratkaisun muuttamiselle ei allekirjoittaneen tulkinnan mukaan ole.


17.10.2018 - Iiro Hollmén -

Mitä eroa on polkupyörällä, kristallivaasilla ja Rolexilla?

Vastaus: kristallivaasi ja polkupyörä ovat kohtuullisia merkkipäivälahjoja, mutta Rolex ei. Tällaisen päätelmän voi tehdä Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksestä KHO 2018:131.

Tapauksessa yhtiön hallituksen puheenjohtaja oli jäänyt eläkkeelle. Hän oli tällöin saanut yhtiöltä lahjaksi 12.920 euron arvoisen Rolex-merkkisen rannekellon pitkäaikaisesta hallitustyöskentelystään. Verohallinto oli verotarkastuksen yhteydessä havainnut tämän lahjan ja katsonut sen arvon kokonaisuudessaan saajansa ansiotuloksi.

Yhtiössä oli laadittu sisäinen ohje merkkipäivälahjoista. Ohjeen mukaan eläkkeelle jäämisen yhteydessä työntekijöitä muistettiin yleensä taulutelevisiolla, kannettavalla tietokoneella, polkupyörällä tai kristallivaasilla. Eläköityneelle hallituksen puheenjohtajalle oli kuitenkin annettu Rolex. Tätä kelloa ei pidetty verotuksessa tavanomaisena ja kohtuullisena merkkipäivälahjana, joten sellaisen saamisesta olisi pitänyt maksaa tuloverot.

Hyvä. Nyt siis on oikein vuosikirjaratkaisulla linjattu, että 12.920 euron arvoinen Rolex-merkkinen rannekello on kohtuuton lahja ja sellaista ei kannata antaa, jos ei halua aiheuttaa veroseuraamuksia. Täyttä varmuutta ratkaisun perusteella asiasta ei saa, mutta todennäköisesti on turvallista pidättäytyä kannettavissa tietokoneissa, kristallivaaseissa ja polkupyörissä, kun merkkipäivälahjoja valitaan.

Joku saattaa miettiä sitäkin, miksi tällaiseen Rolex-kannanottoon on kannattanut uhrata usean vuoden oikeusprosessi ja monen oppineen aikaa.  Ratkaisun varsinainen ydin ei ollutkaan kannanotto Rolexin kohtuuttomuudesta, vaan ratkaisussa määriteltiin sellainen laajemminkin käyttökelpoinen oikeusohje, että veronalaiseksi tuloksi ei tällaisessa tilanteessa tule lukea koko lahjan arvoa, vaan ainoastaan se osuus, jolla lahjan arvo ylittää tavanomaiseksi ja kohtuulliseksi katsottavan lahjan arvon.

No entä minkä arvoinen lahja eläköityneelle hallituksen puheenjohtajalle olisi tavanomainen ja kohtuullinen? Tähän kysymykseen KHO ei ottanut kantaa, vaan se palautti asian Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi. Seuraavaksi siis joku Verohallinnossa pääse pohtimaan, minkä hintainen kristallivaasi tai polkupyörä on kohtuullinen.


9.10.2018 - Kimmo Tenhovirta -

Luulitko maksaneesi laskusi ajoissa?

Yrittäjä! Luulitko maksaneesi laskusi ajoissa, jos maksoit sen eräpäivänä? Väärin! On mahdollista, että olet maksanut sen liian myöhään, jolloin laskuttajalla on oikeus saada laskun pääomalle viivästyskorkoa ja 40 euron suuruinen vakiokorvaus perintäkuluista. Mistä oikein on kysymys?

Yritysten välisessä maksuliikenteessä noudatetaan lakia kaupallisten sopimusten maksuehdoista (30/2013) (maksuehtolaki), joka taas perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2011/7/EU kaupallisissa toimissa tapahtuvien maksuviivästysten torjumisesta (maksuviivästysdirektiivi). Maksuehtolain 1 §:n mukaan lakia sovelletaan maksuihin, jotka elinkeinonharjoittajan tai hankintayksikön on suoritettava elinkeinonharjoittajalle vastikkeena tavarasta tai palvelusta. Näin ollen käytännössä kaikki elinkeinonharjoittajien välinen maksuliikenne kuuluu tämän lain soveltamisalaan.

Saatavien perinnästä annetun lain 10 e §:n mukaan jos maksuehtolain 1 §:ssä tarkoitettu maksu on viivästynyt siten, että velkojalla on oikeus viivästyskorkoon, velkojalla on oikeus saada velalliselta 40 euroa vakiokorvauksena perintäkuluista. Oikeus viivästyskorkoon taas syntyy, mikäli velallisen maksu on myöhästynyt eräpäivästä.

Milloin maksu sitten on myöhässä eräpäivästä? Sekä maksuviivästysdirektiivin että maksuehtolain hallituksen esityksen (HE 57/2012 vp) mukaan maksajan vastuulla on huolehtia siitä, että maksun määrä on velkojan käytettävissä eräpäivänä. Tämä taas perustuu Euroopan Unionin tuomioistuimen ratkaisuun vuodelta 2006 (C‑306/06 01051 Telecom GmbH vs. Deutsche Telekom AG), jonka mukaan ”viivästyskorkojen vaatimisen kannalta velallisen maksun katsotaan olevan viivästynyt, jos velkoja ei ole saanut erääntynyttä määrää eräpäivänä käyttöönsä. Pankkisiirtona suoritetun maksun tapauksessa ainoastaan erääntyneen määrän kirjaaminen velkojan tilille on tapahtuma, jonka perusteella tällä voi olla mainittu määrä käytettävissään”.

Vastaus kysymykseen on siis selvä: maksu on viivästynyt, mikäli maksetut varat eivät ole velkojan tilillä eräpäivänä.

Tämä taas aiheuttaa ongelmia erityisesti siinä tapauksessa, että maksu suoritetaan eräpäivänä oman pankin tililtä, jolloin varat lähtevät tililtä eräpäivänä, mutta tilittyvät velkojan toisessa pankissa olevalle tilille vasta seuraavana päivänä pankkien maksuliikenteessä olevasta viiveestä johtuen. Tässä tapauksessa maksu on automaattisesti ja auttamatta myöhässä.

Maksuehtolain 8 §:n mukaan osapuolet eivät voi pääsääntöisesti edes sopimuksella sopia, että velkojalla ei olisi oikeutta viivästyskorvaukseen taikka vakiokorvaukseen. Laki on tältä osin siis pakottavaa oikeutta.

Näin ollen, mikäli olet maksanut laskusi eräpäivänä, mutta se on velkojan käytettävissä vasta eräpäivää seuraavana päivänä, joudut maksamaan sekä viivästyskorkoa että 40 euron suuruisen vakiokorvauksen. Suosittelen siis maksamaan laskut vähintään eräpäivää edeltävänä päivänä, mikäli maksua ollaan suorittamassa toisen pankin tilille.

Tätä määräystä ei sovelleta kuluttajan suorittamiin maksuihin, vaan kuluttaja voi huoletta maksaa laskut eräpäivänä ilman pelkoa maksun viivästymisestä.


5.10.2018 - Aino Roinisto -

Uusi laki vakuutusten tarjoamisesta voimaan – Helpottuuko vakuutuksen valinta?

Laki vakuutusten tarjoamisesta (234/2018) tuli voimaan 1.10.2018. Lailla pannaan täytäntöön Euroopan unionin vakuutusten tarjoamisesta annettu direktiivi (EU) 2016/97, ja se kumoaa samalla vakuutusedustuksesta annetun lain (570/2005). Direktiivin johdosta muutoksia on tehty myös useisiin muihin vakuutusalaa koskeviin lakeihin.

Uusilla laeilla pyritään vahvistamaan vakuutuksia ostavien asiakkaiden suojaa. Vakuutukset eivät ole ollenkaan helpoiten hahmotettavissa olevia tuotteita. Ei ihme, jos vakuutuksen valinta tuottaa päänvaivaa, kun on niin paljon valinnanvaraa vakuutusyhtiöiden ja niiden tarjoamien tuotteiden välillä. Näin ollen uudet vakuutuksentarjoajia koskevat tiedonantovelvoitteet ovat varmasti paikallaan.

Vakuutusten tarjoamisesta annettu laki velvoittaa vakuutusyhtiöitä, vakuutusedustajia ja sivutoimisia vakuutusedustajia. Vakuutusedustajiksi kutsutaan sekä vakuutusasiamiehiä (=toimivat vakuutusyhtiön edustajina) että vakuutusmeklareita (=toimivat vakuutuksenottajan toimeksiannosta). Alla olen pyrkinyt tiivistellysti esittelemään, millaista uutta sääntelyä EU:n direktiivin täytäntöönpanemiseksi on annettu.

Asiakkaan edun mukaisuus. Lakiin kirjattiin nimenomainen vaatimus siitä, että vakuutuksentarjoajan on toimittava aina asiakkaan edun mukaisesti. Kaikkien sellaisten palkkioiden vastaanottaminen ja omien työntekijöiden palkitseminen tavalla, joka on ristiriidassa asiakkaan edun kanssa, on kielletty.

Vakiomuotoinen avainasiakirja vahinkovakuutuksista. Vakuutusten vertailun hankaluutta on pyritty helpottamaan sillä, että jatkossa vakuutuksentarjoajan on annettava asiakkaalle kaikki vakuutuksen keskeiset ehdot muutaman sivun pituisella vakiomuotoisella avainasiakirjalla. Avainasiakirjavaatimus koskee vahinkovakuutuksia, joihin kuuluu esimerkiksi koti-, tapaturma- sekä ajoneuvovakuutukset. Koska asiakirja pitää olla vakiomuotoinen, se tulee olemaan kaikilla vakuutusyhtiöillä hyvin samantapainen. Tällöin vakuutusten vertailu toivon mukaan helpottuu.

Kytkykauppojen kielto. Kuluttajakaupassa asiakkaalle on kerrottava mahdollisuudesta ostaa vakuutus ja muu mahdollisesti vakuutuksen ohessa tarjottava tavara tai palvelu myös erikseen. Sellainen tarjous, jossa asiakas joutuisi sitoutumaan vakuutusta ostaessaan myös jonkin tavaran tai palvelun ostoon tai päinvastoin, on kielletty. Myös muussa kuin kuluttajakaupassa asiakkaalle on ilmoitettava, onko eri osat mahdollista ostaa erikseen, jos tavara tai muu palvelu on oheistuote.

Sijoitusvakuutusten myynti. Sijoitusvakuutusten myynnin sääntelyä on myös täsmennetty. Vakuutuksentarjoajan on ylläpidettävä toiminta- ja hallintojärjestelmiä, joilla voidaan tunnistaa ja estää vakuutuksentarjoajan ja asiakkaan väliset eturistiriidat. Sijoitusvakuutusten tarjoamisen yhteydessä miltään muulta taholta kuin asiakkaalta saatu kannustin ei saa vaikuttaa vakuutusten tarjoamiseen rehellisesti ja asiakkaan edun mukaisesti. Vakuutusmeklarin on lisäksi arvioitava, onko tarjottu sijoitusvakuutus asianmukainen ottaen huomioon asiakkaan sijoituskokemus- ja tietämys. Asiakkaalle on myös annettava tiivistelmä vakuutusmeklarin tarjoamista palveluista sekä henkilökohtainen suositus sijoitusvakuutuksen valitsemiseksi.  

Vakuutusedustajien rekisteröintivelvollisuus. Vakuutusedustajien ja sivutoimisten vakuutusedustajien on hakeuduttava Finanssivalvonnan vakuutusedustajarekisteriin. Rekisteröintiedellytyksiä ovat esimerkiksi vakuutusten tarjoamiseen osallistuvien ja tarjoamisesta vastaavien henkilöiden hyvämaineisuus sekä ammattipätevyys.

 

 


2.10.2018 - Jyrki Prusila -

Suunnattuun osakeantiin puuttumisen kynnys korkealla

On harvinaista herkkua saada lukea osakeyhtiöoikeuteen liittyvä korkeimman oikeuden tuore päätös sekä siihen liittyvät kaksi eri kommentaaria. Korkein oikeus on 27.3.2018 antanut päätöksen KKO:2018:19, jossa käsiteltiin suunnatun osakeannin hyväksyttävyyttä. Tarkastelussa oli antiin liittyvän hallituksen päätöksen mahdollinen mitättömyys sekä se, oliko antipäätös mahdollisesti osakeyhtiölain yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen. Äänin 3–2 KKO katsoi, ettei antipäätös ollut mitätön eikä loukannut yhdenvertaisuusperiaatetta. Päätöstä ovat kommentoineet ainakin Veikko Vahtera ja Pekka Timonen. Päätökseen ja siitä kirjoitettuihin kommentaareihin kannattaa perehtyä, jos on kiinnostunut yhtiöoikeudesta ja erityisesti jos joutuu toimimaan oikeudellisena neuvonantajana asioissa, joissa yhä useammin ns. pelataan eri osakesarjoilla ja niiden tuottamien oikeuksien eroilla ja näitä rakenteita luodaan suunnatuilla osakeanneilla.

Oikeustapauksen valossa kynnys suunnattuun osakeantiin puuttumiseen on asetettu hyvin korkealle, joskin näin käytännön lakimiehen näkökulmasta asiaan liittyi myös reaalimaailman piirteitä, jotka tekevät korkeimman oikeuden lopputuloksen hyvin ymmärrettäväksi.

Fakta-aineiston mukaan lähtökohtana oli tilanne, jossa muun muassa hankintalainsäädäntöön liittyvistä syistä johtuen haluttiin jätehuoltoyhtiö, jossa oli yksityisiä osakkeenomistajia, kuntayhteisöjen yksinomaiseen omistukseen. Yksityiset omistivat yhtiöstä vain 0,38 %. Tarkoitusta varten oli suunniteltu toimenpidekokonaisuus, jossa antamalla suunnatulla osakeannilla jäteyhtiön uusia osakkeita yhteensä 10.000 euron käyvällä merkintähinnalla, saatiin osakkuudet järjestettyä niin, että seuraavaksi suoritetun osakevaihdon jälkeen yksi omistaja omisti yli 99 % kaikista osakkeista. Tämän jälkeen yhtiöt yhdistettiin sulautumisella. Materiaalista ei käy ilmi, mitkä olivat sulautumisen ehdot, mutta epäilemättä tavoitteeseen kuntayhteisöjen yksiomaisesta omistuksesta päästiin suorittamalla liudentuneelle osakkaalle osakkeista rahakorvaus.

Osakeyhtiön päätöksentekoon tyytymättömän on hyvä muistaa pääperiaate, jonka mukaan vain yhtiökokouksen päätöstä voi moittia, mutta hallituksen päätöstä ei lainkaan. Hallituksen päätösten osalta testinä on kuitenkin päätösten mahdollinen mitättömyys, sillä osakeyhtiölain mukaan hallituksen päätös voi olla mitätön, mikäli se on ”selvästi” yhdenvertaisuusperusteen vastainen. Tämän lisäksi on muistettava vedota mitättömyyteen kohtuullisessa ajassa. KKO:n päätös ja siitä esitetyt arviot antavat taustaa, jos joutuu arvioimaan hallituksen päätöksen mahdollista mitättömyyttä sekä sitä aikaa, jossa mitättömyyteen tulisi vedota. Tärkeämpi oppi tästä ratkaisusta on kuitenkin mielestäni se, että yhtiön enemmistö, ja mielestäni korostetusti mitä suurempi se on, voi päättää yhtiön asioista, ja hyvin pienen vähemmistön osalta tarkastelu siirtyy osakkeen tuomista hallintaoikeuksista painottumaan niihin liittyviin taloudellisiin oikeuksiin. Ei mielestäni voida järkevästi uskoa, että suunnatulla osakeannilla yhtiöön hankitut 10.000 euroa, joilla ehkä voi hankkia muutamaan jäteautoon uudet renkaat, edustaisi sellaista taloudellista intressiä ja yhtiön etua, joilla suunnattuja osakeanteja melko suppein perusteluin on totuttu esittämään. Mielestäni on aivan oikein, esimerkiksi pörssiyhtiössä, jossa osakkeenomistajilla on aina mahdollisuus saada markkinahinta etenkin pienestä osakeomistuksesta, että yhtiö voi hankkia pääomaa myös suunnatuin annein. Tarkasteltavana olevassa ratkaisussa suunnatun osakeannin hinnoittelu sinänsä oli perustunut osakkeen käypään hintaan eikä siitä tuntunut asiakirjojen perusteella olevan erimielisyyttä. Siten päätöksen arvo liittyykin niihin periaatteisiin, joilla yhtiön etua voidaan tarkastella tarpeellisiksi arvioiduissa muutostilanteissa. Tilanteessa näytti yksinkertaisesti käyneen niin, että hyvin pieni vähemmistöosakkuus esti tavoitellun toimintamallin julkisyhteisöjen yhteisenä osakeyhtiönä ja yhtiön tarpeet tältä osin arvioitiin tärkeämmiksi kuin sen äärimmäisen pienen yksityisen omistajan oikeus pysyä yhtiön osakkeenomistajana tai mahdollisesti saada osakkeista erityisen hyvä korvus vain julkisyhteisöjen osalta ”pakkoraoksi” kokemassa tilanteessa.

Se, että mahdolliseen lunastustilanteeseen olisi päästy muillakin keinoilla, oli asiassa myös argumenttina esillä. Tällä ei mielestäni pitäisi olla suurtakaan merkitystä, sillä en ymmärrä, miten ratkaisuja voitaisiin monipolvisissa asioissa tehdä muutoin kuin arvioimalla niitä toimenpiteitä, joita kyseisessä asiassa on tehty riippumatta siitä, olisiko joku toinen keksinyt näppärämmän tavan päästä samaan lopputulokseen. KKO:n ratkaisu on annettu vuonna 2018 ja tapahtumaketju on vuosilta 2012–2013. Liike-elämässä on harvoin mahdollisuus odottaa KKO:n ratkaisua osakkuuksiin liittyvissä erimielisyyksissä viittä vuotta, mutta silloin kuin näin käy, tarjoaa se mahdollisuuden osakeyhtiöoikeuden harrastajille ja asiantuntijoille pohtia osakeyhtiöoikeudellisia kysymyksiä. Ne antavat osviittaa niille, jotka työssään joutuvat suunnittelemaan järjestelyitä, joiden ei soisi olevan sen enempää mitättömiä kuin moitteenvaraisiakaan. 


25.9.2018 - Juha Auvinen -

Koppalakki hattuhyllyllä

Kolme viikkoa sitten saimme lukea rahanpesusta ja muusta. Ajattelin jatkaa vastaavanlaisista sattumuksista oman työurani varrelta.

Ensimmäisenä muistuu mieleeni pari tapausta toimiessani opiskeluaikana haastemiehen tehtävissä Naantalin raastuvanoikeudessa.

Ensimmäisessä tapauksessa oli kyse melko lailla ensimmäisistä työtehtävistäni haastemiehenä. Olin tiedoksiantamassa haastehakemusta / haastetta vastaajalle, joka asui maaseudulla omakotitalossa. Ajettuani isohkon pihan reunaan näin pihan toisessa päässä kaksi mieshenkilöä. Pysäköin autoni, otin paperit kainalooni ja hieman epävarmoin askelin lähdin kohti miehiä. Toinen heistä osoittautuikin olevan hakemani henkilö. Hänen kanssaan ei ongelmia ollut ja hän ymmärsi, mistä oli kyse. Sain annettua haasteen tiedoksi ongelmitta. Hänen ystävänsä oli kuitenkin hävinnyt johonkin. Kun vilkaisin taakseni, huomasin, että hän oli kumartuneena autoni renkaan vierelle. Olin juuri huutamassa hänelle, kun haasteen vastaanottanut käski kaverinsa pois autoni luota. Hyvä niin. Eipä tarvinnut ensimmäisellä keikalla ryhtyä vaihtamaan vararengasta omaan autoon.

Toisella kerralla olin viemässä syytettä / haastehakemusta ja kutsua rikosoikeudenkäyntiin. Tällä kertaa kerrostaloon. Tullessani oikean oven taakse, huomasin, että ovi oli raollaan. Kurkistin oven raosta sisälle. Naulakossa roikkui pitkä musta nahkatakki hihamerkkeineen ja hattuhyllyllä koppalakki. Ajattelin, että homma pitää joka tapauksessa hoitaa, joten soitin ovikelloa. Huoneiston perältä, toisesta huoneesta kysyttiin kuka siellä. Kun kerroin olevani haastemies, tuli käskyä muistuttava pyyntö: ”Tulepas tänne”. No, työ piti hoitaa, joten menin peremmälle. Lopulta ei tässäkään ollut ongelmaa, vaan sain nimet paperiin.

Sitten voimme siirtyä Turun käräjäoikeuteen. Toimiessani käräjänotaarina, pääsin silloin tällöin mukaan seuraamaan istuntoja ja avustamaan käräjätuomaria. Tässä tapauksessa oli kyse pahoinpitelystä. Kun asianomistajalta eli pahoinpitelyn uhrilta syytteen esittämisen jälkeen kysyttiin, oliko hänellä jotakin todisteita, hän tuli tuomarin pöydän luo ja heitti pöydälle palasen korvaansa ja sanoi, että näin kävi. Ja totta tosiaan, hänen korvastaan puuttui osa. No, kyllä kai tuo palanen jonkinlainen todiste oli – ainakin syntyneistä vahingoista.

Notaarina tuli tietenkin tehtyä runsaasti päätöksiä erilaisissa asioissa. Eräässä tapauksessa kävi tuuri, että päätin varmuuden vuoksi lukea erään antamani päätöksen lasten huolto- ja tapaamisoikeutta koskevassa asiassa vielä kerran ennen sen toimittamista kansliaan asianosaisten saataville. Käytössäni oli toki oikolukuohjelma, mutta sekään ei tätä kirjoitusvirhettä ollut tunnistanut, koska virheellinen sana oli aivan oikea sana. Tosin sana ei oikein kyseiseen tilanteeseen sopinut. Olin kirjoittanut päätökseen, että isällä oli tappamisoikeus. Yhden kirjaimen vaihtuminen (tässä tapauksessa a → p) saattaa jossakin määrin muuttaa sanan merkitystä. Onneksi virhe huomattiin ajoissa ja asia korjattiin ennen päätöksen julkistamista. Tuskin kukaan tosin olisi ottanut asiaa kirjaimellisesti ilman korjausta, mutta hyvä, että tuli korjattua.

Ja vielä eräs tarina asianajourani alusta. Kun aloitin asianajajantyöni koski ensimmäinen oikeudenkäyntini laskusaatavia ja lähinnä sitä, oliko päämiehelläni oikeus saada hyvitystä laskusta. Päämieheni oli järjestänyt juhlat, joihin oli tilattu ruoka pitopalvelusta. Ongelma oli kuitenkin se, että ruoka oli ollut kylmää ja vieläpä mautonta. Oikeudenkäynnin pääasiallinen kysymys oli kärjistäen siitä, oliko tarjottu ruoka ollut kylmää (vaikka sen piti olla lämmintä). Ajattelin jo oikeudenkäynnin aikana, että tämä nyt ei ehkä ollut kovin juridinen ongelma, mutta ilmeisesti asianajajan työhön liittyy paljon muutakin…


21.9.2018 - Anni Laukkanen -

Jääkö osakeyhtiön perustaminen kiinni 2 500 eurosta?

Viime viikonloppuinen mökkireissumme rauhoittavan Synsiöjärven äärelle sai minut yllättäen pohtimaan ihmisten erilaisia urapolkuja ja yleisesti valintoja suhteessa työelämään. Polkuja ja valintojahan on yksinkertaisella matematiikalla yhtä paljon kuin on ihmisiä. Joka tapauksessa, mökkireissulla seuranamme oli minun ikäinen serkkuni, joka hiljattain ryhtyi yrittäjäksi perustamalla yksityisen osakeyhtiön. 

Yrityksen perustamista suunnitteleva tavallisesti punnitsee vaihtoehtoja eri elinkeinotoiminnan harjoittamismuotojen valinnan välillä. Harkintaa vaihtoehtojen välillä onkin suotavaa tehdä ajatuksella, kun yksi merkittäviä eroja erilaisten toimintamuotojen välillä on vastuukysymykset yhtiön velvoitteista. Osakeyhtiössä ei yleisen osakeyhtiölain periaatteen mukaan vastata henkilökohtaisesti yhtiön velvoitteista muutoin kuin yhtiöön sijoitetun varallisuuden määrällä. Osakeyhtiölaissa säädetäänkin, että yksityisen osakeyhtiön vähimmäisosakepääoman tulee olla 2 500 euroa. Tällä hetkellä alin tarvittava oma pääoma osakeyhtiön perustamiseksi on siten tämä maaginen summa, ja vain kyseisellä summalla ollaan henkilökohtaisessa vastuussa yhtiön velvoitteista.

Palatakseni serkkuni perustamaan osakeyhtiöön ryhdyin pohtimaan, kuinka hänen on tullut sijoittaa pääomapanoksenaan vähintään 2 500 euroa yhtiöön, jotta se on edes ollut mahdollista perustaa. Toiselle 2 500 euroa on lauantai-illan samppanjapullo, toiselle se on kuukauden tienesti. Sen syvällisempää analyysiä suorittamatta harvemmin luulisi yritystoiminnan aloittamista suunnittelevan jättävän haaveensa toteuttamatta vähimmäisosakepääomavaatimuksen johdosta, mutta toiminnan aloittamisen kynnys voisi madaltua, mikäli pääomapanosta ei alkuun tarvitsisi tehdä.

Norminpurkutalkoiden innoittamana hallitus onkin kiinnittänyt huomiota tämän vähimmäisosakepääomavaatimuksen tarpeellisuuteen yksityisen osakeyhtiön perustamisessa. Aihe on herättänyt keskustelua jo viimeisimmästä osakeyhtiölain kokonaisuudistushankkeesta vuodelta 2016 lähtien. Vähimmäisosakepääomavaatimuksen taustalla on alun perin ollut tarkoitus suojella velkojia ja seurata kansainvälistä kehitystä.  Tilinpäätöstietojen saatavuus ja muut avoimuusvaatimukset näyttelevät kuitenkin nykypäivänä suurempaa roolia velkojiensuojassa, eikä vähimmäisosakepääomavaatimuksella nähdä enää samanlaista käytännön merkitystä. Samaten kansainvälinen kehitys on muuttunut siihen suuntaan, että valtaosassa EU-valtioista vähimmäisosakepääomavaatimuksesta on luovuttu.

Sanoista on nyt ryhdytty tekoihin, kun hallituksen esitysluonnos yksityisen osakeyhtiön vähimmäispääomavaatimuksen poistamiseksi asetettiin lausunnolle 9.8.2018, ja lausunnonantajilla on mahdollisuus antaa näkemyksensä lakiehdotuksesta vielä ensi viikon maanantaihin saakka. Lakiehdotuksen tavoitteena on helpottaa ammatin harjoittamista ja muuta mikro- ja pienyritystoimintaa ilman henkilökohtaista vastuuta ja vahvistaa yritystoiminnan edellytyksiä. Lisäksi sillä pyritään helpottamaan yhtiön digitaalista ilmoittamista ja rekisteröinnin automatisointia.​ Konkreettisin muutos olisi siten se, että osakeyhtiön perustamiseksi ei tarvittaisi lakimuutoksen voimaantultua enää 2 500 euron vähimmäisosakepääomaa. Tämä on yritystoiminnan aloittamisen sujuvoittaminen on siten hyvin linjattu muutos niin tarpeettoman byrokratian vähentämisen kuin yrittäjäksi ryhtyvänkin näkökulmasta. 

Lain voimaantulosta ei ole vielä annettu tarkempia aikamääreitä, mutta laki on tarkoitettu tulemaan voimaan joitakin kuukausia lain vahvistamisen jälkeen. Lisää lakiehdotuksesta ja sen vaikutusarvioinnista pääset lukemaan täältä

Mikäli yritystoiminnan perustaminen tuntuu ajankohtaiselta, asiantuntevat juristimme avustavat yrityksen oikeudellisissa tarpeissa koko sen elinkaaren ajan.


21.9.2018 - Johanna Karvinen -

Urheiluoikeutta ja Bundesliigaa Münchenissä

Toimistomme urheiluoikeuden asiantuntijaryhmä, jäseninään allekirjoittanut sekä asianajaja Mikko Jalkanen, kävi viime viikonloppuna päivittämässä tietojaan ja hankkimassa uusia kokemuksia Urheiluoikeuden yhdistyksen järjestämällä opintomatkalla, joka suuntautui tänä vuonna Müncheniin. Matkalle osallistui 25 urheilujuridiikasta kiinnostunutta juristia eri puolilta Suomea. 

Perjantaina 14.9. aamupäivän ohjelmassa oli vierailu paikalliseen urheilun alueorganisaatioon BLSV:hen (Bayerischer Landes-Sportverband e.V.), jossa saimme aluksi kuulla kattavan esityksen BLSV:n toiminnasta ja tehtävistä sekä saksalaisista urheilun järjestöistä ja organisaatioista yleisemminkin. Sen jälkeen urheiluoikeuteen erikoistunut asianajaja Dirk-Reiner Martens kertoi paitsi omasta urakehityksestään koripalloilijasta urheilujuristiksi myös siitä, millä tavoin urheiluoikeudelliset ongelmat voivat liittyä käytännössä lähes kaikkiin niin sanottuihin perinteisiin oikeudenaloihin - ehkä avioeroasioita lukuun ottamatta. 

Martens on asianajotehtäviensä ohella toiminut muun muassa välimiehenä lukuisissa urheilun kansainvälisessä vetoomustuomioistuimessa (CAS) käsitellyissä asioissa sekä kehittänyt kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n välimiesmenettelyn. Martens sekä tilaisuuteen niin ikään osallistunut professori Christoph Vedder olivat mukana ratkaisemassa venäläisurheilijoiden CAS:iin tekemiä valituksia kansainvälisen olympiakomitean heille Sotshin olympialaisten jälkeen määräämistä kilpailukielloista. Tämä teema herätti yleisössä paljon mielenkiintoa ja keskustelua erityisesti todistustaakan jakautumisesta dopingasioissa. Iltapäivän ohjelmaan kuului tutustuminen jalkapalloseura Bayern Münchenin pääkonttoriin, jossa seuran päälakimies Michael Gerlinger kertoi suuren jalkapalloseuran toimintaan liittyvistä oikeudellisista ongelmista. 

Jalkapallo oli myös lauantaipäivän teemana. Tutustuimme Allianz Arenalla sijaitsevaan FC Bayern Münchenin historiaa esittelevään museoon Erlebnisweltiin sekä osallistuimme opastetulle stadionkierrokselle. Päivän huipentuma oli Bayern Münchenin ottelu Leverkusenia vastaan. Kotijoukkue vei pisteet maalein 3-1, vaikka vierasjoukkueen maalia oli vartioimassa maajoukkueveskarimme Lukas Hradecky. Sunnuntain ohjelmaan kuului tutustuminen Olympiapuistoon, ja ennen kotiinlähtöä oli vielä aikaa nauttia auringonpaisteesta ja kesäisen lämpimästä säästä Münchenin keskustassa. 

Urheiluoikeuden yhdistyksen järjestämien mielenkiintoisten vierailujen ja luentojen lisäksi myös inspiroivilla lounas- ja illallispöytäkeskusteluilla samoista asioista kiinnostuneiden juristien kanssa oli olennainen rooli osana onnistunutta opintomatkaa, jolle aurinkoinen München tarjosi erinomaiset puitteet.


14.9.2018 - Harri Lukander -

Uskallanko lupautua osakeyhtiön hallituksen varajäseneksi?

Usein kysytään, mikä vastuu on hallituksen varajäsenellä ja uskaltaako kyseiseen tehtävään ylipäätään lähteä. Tällä viikolla soitti hätääntynyt henkilö, jolle oli ilmoitettu, että koska osakeyhtiön hallituksen ainoa varsinainen jäsen oli menehtynyt, hänen oli hallituksen varajäsenenä otettava vastuu koko osakeyhtiöstä ja sen toiminnasta. Ongelma oli se, että yhtiö oli raskaasti tappiollinen ja ongelmat varajäsenelle tuntemattomia. Hän ei ollut vuosikausiin osallistunut mihinkään toimintaan.

Hallituksen varajäsen on vastuussa vain siltä osin, kuin hän osallistuu hallitustyöskentelyyn. Mikäli varsinainen hallituksen jäsen on estynyt, tulee varajäsen normaalisti tämän sijaan ja tekee hallituksessa yhtiölle kuuluvia päätöksiä. Lohdullista kuitenkin on tietää, että sekä hallituksen jäsenyydestä että varajäsenyydestä voi milloin tahansa erota, ja tässäkin tapauksessa loppu oli onnellinen siten, että varajäsen erosi välittömästi tehtävästään ilmoittamalla sen kaupparekisteriin eikä näin muodoin joutunut ottamaan harteilleen itselleen tuntemattomia ja vieraita asioita ja myös mahdollista taloudellista vastuuta. Normaalisti ero hallituksen jäsenyydestä ilmoitetaan hallitukselle, mutta tässä tapauksessa, kun hallitusta ei enää ollut, riitti, että ilmoitus tehtiin kaupparekisteriin ja myös omistajille.

Voit siis rauhassa lupautua hallituksen varajäseneksi ja, mikäli sen teet, saat itse vapaasti tulevaisuudessa päättää, osallistutko hallituksen kokouksiin vai et. Tehtävään ei tietenkään pidä ryhtyä, mikäli ei sitä itse halua tai ole lainkaan kiinnostunut yhtiön asioista. Se, että eroaa ensimmäisessä tilanteessa, jolloin joutuisi varajäsenenä tekemään hallitukselle kuuluvia päätöksiä, ei luonnollisesti ole mielekästä, mutta yllä kerrotussa tilanteessa se oli ainoa järkevä vaihtoehto.

Hyvää hallitustaivalta joko jäsenenä tai varajäsenenä!


7.9.2018 - Juho Lakkala -

Lyhytaikaista asuntovuokrausta vai ammattimaista majoitustoimintaa?

Airbnb:n sekä muiden alustojen kautta tapahtuva majoitusten lyhytaikainen vuokraus on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta myös Suomessa. Kasvava kilpailu majoitusalalla sekä yhä ammattimaisempi, enemmän hotellitoimintaa muistuttava yksityisasuntojen vuokraus on aiheuttanut keskustelua hotellialan yrittäjissä.

Asuntovuokrauksen ja ammattimaisen majoitustoiminnan harjoittamisen lainsäädäntö ja määräykset poikkeavat merkittävästi toisistaan. Esimerkiksi pelkkien paloturvallisuusmääräysten vuoksi ammattimaista majoitustoimintaa harjoittavat joutuvat maksamaan korkeampia kiinteistökustannuksia kuin tavalliset asunto-osakeyhtiöt. Lisäksi lyhytaikaisen asuntovuokrauksen ja ammattimaisen majoitustoiminnan verokohtelu poikkeaa toisistaan.

Viime viikolla nousi esille tapaus, jossa Rovaniemellä kokonainen kerrostalo on muutettu matkailukäyttöön, vaikka kyseessä on tavallinen asunto-osakeyhtiö. Rakennusvalvonnan rekisterissä asunto-osakeyhtiön huoneistot ovat edelleen tavallisia asuinhuoneistoja. Vastaavia tapauksia on muita ympäri Suomen.

Rovaniemen kaupungin rakennusvalvonnan toiminnasta on tehty kantelu oikeuskanslerille, jonka ratkaisua asiassa ei ole vielä saatu.

Milloin majoittajan katsotaan harjoittavan ammattimaista majoitustoimintaa?

Ammattimaista majoitustoimintaa säätelee laki majoitus ja ravitsemistoiminnasta. Lain mukaan majoitustoiminnalla tarkoitetaan ammattimaisesti tapahtuvaa kalustettujen huoneiden tai muiden majoitustilojen tarjoamista tilapäistä majoitusta tarvitseville asiakkaille. Lain esitöiden (HE 138/2004) mukaan ammattimaisuutta arvioitaessa olennaista on, että toiminnalla tähdätään taloudelliseen tulokseen. Merkitystä ei ole sillä, tuottaako toiminta tosiasiallisesti voittoa. Laki ei myöskään koske toimintaa, joka on luonteeltaan satunnaista. Toimintaa voidaan pitää satunnaisena, jos se on kertaluonteista tai vain hyvin harvoin toistuvaa.

Ammattimaisen majoitustoiminnan harjoittamiseen vaikuttavat myös rakennuslupa sekä alueen asemakaava. Mikäli asuinkäyttöön tarkoitetulla kaava-alueella mielii harjoittaa ammattimaista majoitustoimintaa, on alueelle tehtävä asianmukaiset kaavamuutokset.

Olennaista siis on, että toiminta tähtää taloudelliseen tulokseen. Edellä mainittu laajamittainen asuntojen säännöllinen vuokraus on lähtökohtaisesti ammattimaista majoitustoimintaa. Arvioinnissa tulee kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että majoittuvien elämä vuokra-asunnoissa muistuttaa pitkälti tavallista asumista. Asukkaat käyvät saunassa, laittavat mahdollisesti ruokaa ja viettävät paljon aikaa asunnossa, toisin kuin esimerkiksi hotellissa majoittuva.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että majoittajalla itsellään on mahdollisuus päättää, kuuluuko hän ammattimaisen majoitustoiminnan lainsäädännön piiriin vai ei. Lainsäädäntö vaatii tämän osalta selkeytystä ja ensimmäinen ennakkoratkaisu aiheen kannalta tulee olemaan mielenkiintoinen ainakin siltä osin, mihin ammattimaisen majoitustoiminnan ja lyhytaikaisen asuntovuokraustoiminnan raja vedetään.


4.9.2018 - Jussi Ojala -

Rahanpesusta ja vähän muustakin

Kirjoittaja meni ensimmäisen kerran opiskeluaikana töihin asianajotoimistoon 30 vuotta sitten syyskuussa 1988 Berliininkin ollessa vielä jaettu. Tämä tuli sattumalta mieleen, kun muutama ilta sitten olimme perheeseemme vuodeksi liittyneen ranskalaisen vaihto-oppilaamme kanssa tapaamassa muita, eri puolilta maailmaa Suomeen tulleita nuoria ja juttelemassa niitä näitä.

Tapaamisessa tutustuttiin isäntäperheisiin ja muihin vaihto-oppilaisiin. Kerrottiin vaikkapa hauskoista ja kiusallisista kokemuksista elämän varrella. Itselleni tuli mieleen opiskeluaikojen työtehtävien osalta edellisen lisäksi muun muassa se, kun vartijana Sörkan vankilassa ovien avaaminen ei ollut aivan yksinkertaista. Vartijoilla oli suunnattomat avainniput ja lukot olivat tuohon aikaan sata vuotta vanhoja. Vaikka oikea avain löytyikin, ei väljän lukon omaavan oven avaaminen ollut läpihuutojuttu, varsinkaan kun selkäsi takana naureskelleet talon asukkaat kannustivat toimitusta ivallisesti.

Toisessa opiskeluajan työpaikassa pankissa sattui eräänä iltapäivänä juuri ennen pankin sulkemista niin, että iloisesti hymyilevä mies tuli pankkisaliin täyden muovikassin kanssa. Kassi oli täynnä rahaa ja mies kertoi juuri tehneensä hyvät kaupat kertoen, että kassissa pitäisi olla miljoona markkaa. Rahat laskettiin ja miehen puhe piti paikkansa. Rahat laitettiin tilille.

Maailma on muuttunut noista ajoista täydellisesti. Suomi on aivan eri tasolla kansainvälisyydessä, rahanpesua estävät säännökset ovat laaja-alaisia ja jopa tilin avaaminen pankissa tuntuu välillä mahdottomalta… ja lukot toimivat sähköllä.


28.8.2018 - Milla Forsman -

Virheellinen hankintapäätös – onko mitään tehtävissä?

Onko yrityksesi ollut mukana hankintamenettelyssä, jossa epäilet rikotun hankintalain säännöksiä? Tai rasittaako hankintamenettelyä mielestäsi räikeät puutteet ja virheet? Onko mitään tehtävissä, kun hankintayksikkö on antanut päätöksensä hankinta-asiassa ja toimittanut sen tiedoksi asianosaisille? Onko tällöin ainoana vaihtoehtona katkerana hyväksyä päätös ja odotella seuraavaa sopivaa tarjouspyyntöä?

Ei hätää - hankintamenettelyyn osallistuneella yrityksellä on käytössään erilaisia oikeussuojakeinoja, joiden turvin puuttua hankintamenettelyssä ilmenneisiin rikkomuksiin. Olipa kyse sitten kansallisesta tai EU-kynnysarvot ylittävästä hankinnasta, yritys voi hakea muutosta virheellisenä pitämäänsä hankintapäätökseen. Pääsäännön mukaan yrityksen valittavana olevat vaihtoehdot ovat seuraavat: hankintayksikölle tehtävä hankintaoikaisuvaatimus, markkinaoikeudelle tehtävä markkinaoikeusvalitus tai molemmat edellä mainitut toimenpiteet yhtäaikaisesti. Pienhankintojen osalta muutoksenhakuvalikoima on suppeampi. Jos kyse on kansallisen kynnysarvon alittavista hankinnoista eli pienhankinnoista ei valitusoikeutta markkinaoikeuteen ole. Tällöin ainoana muutoksenhakukeinona on hankintayksikölle tehtävä hankintaoikaisuvaatimus tai edellytysten täyttyessä oikaisuvaatimus kuntalain perusteella.

Asianosaisen tulee 14 päivän kuluessa hankintapäätöksen tai muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun tiedoksisaannista esittää hankintayksikölle vaatimus korjata hankintamenettelyssä tapahtunut virhe. Hankintayksikkö voi myös oma-aloitteisesti ryhtyä toimenpiteisiin virheen korjaamiseksi poistamalla virheellisen päätöksensä tai peruuttamalla muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun sekä ratkaisemalla asian uudelleen. Tällöin puhutaan hankintaoikaisusta. Hankintalain mukaan hankintaoikaisun tekeminen edellyttää, että hankintayksikön päätös tai toimenpide perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen tai että asiassa on hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ilmennyt sellaista uutta tietoa, joka voi vaikuttaa päätökseen, ratkaisuun tai hankintasopimuksen tekemisen edellytyksiin. Hankintaoikaisun käyttämiseen turvaudutaankin tyypillisimmin tilanteissa, jossa tarjousten vertailuperustetta on hankintamenettelyn aikana sovellettu virheellisesti tai hankinta-asian käsittelyyn on osallistunut henkilöitä, joita rasittaa esteellisyys.

Katsoessaan hankintalainsäädäntöä rikotun tarjouskilpailuun osallistunut ehdokas tai tarjoaja voi tehdä valituksen markkinaoikeudelle. Valitusoikeus on sillä, jota asiaa koskee eli edellytyksenä valituksen jättämiselle ei ole, että yritys olisi tosiasiallisesti toimittanut tarjouksen hankintayksikölle muutoksenhaun kohteena olevassa kilpailutuksessa. Tarjouksen jättäminen voi nimittäin estyä tilanteessa, jossa tarjouspyynnön sisältää yrityksen näkökulmasta syrjiviä vaatimuksia. Valittajana on näin ollen tyypillisesti alalla toimiva yrittäjä, joka on osallistunut tarjouskilpailuun tai jonka osallistuminen tarjouskilpailuun on estynyt hankintayksiköstä johtuvasta syystä.

Valitus tulee toimittaa markkinaoikeudelle pääsääntöisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä valitusosoituksineen. Jos hankintapäätös tai valitusosoitus on sisältänyt olennaisia puutteita, valitus voidaan kuitenkin toimittaa markkinaoikeudelle kuuden kuukauden kuluessa.  Se, että hankintayksikkö ja hankintayksikön valitsema tarjoaja ovat allekirjoittaneet hankintasopimuksen, ei estä valituksen tekemistä ja sen käsittelyä.

Vuonna 2017 voimaan tulleessa hankintalain uudistuksessa lakiin lisättiin uudet säännökset hankintalain valvonnasta. Yleinen hankintojen valvontatehtävä määrättiin Kilpailu- ja kuluttajavirastolle.  Muutosten myötä toteutettiin kansallisesti EU:n hankintadirektiivin asettamat vaatimukset ja tuoreahkon säännöstön myötä jokainen, joka katsoo hankintayksikön menetelleen hankintalain vastaisesti, voi tehdä Kilpailu- ja kuluttajavirastolle toimenpidepyynnön menettelyn lainmukaisuuden selvittämiseksi. Lisäksi viraston tulee valvontatehtävänsä nojalla puuttua sellaisiin suorahankintoihin, jotka on tehty ilman hankintalaissa säädettyä perustetta, sekä muihin merkittäviin, selvästi syrjiviin ja virheellisiin hankintoihin.

 Edellä mainittujen oikeussuojakeinojen käyttäminen vaatii monissa tilanteissa hankintalainsäädännön syvempää tuntemusta. Usein käytännön kokemus muutoksenhakuprosesseista hankinta-asioissa nousee arvoon arvaamattomaan. Niin valitus markkinaoikeudelle kuin toimenpidepyyntö Kilpailu- ja kuluttajavirastoon vaativat poikkeuksetta tuekseen kattavia perusteluja ja argumentointia. Monissa tilanteissa on kustannustehokkainta kääntyä asiantuntijan puoleen vähintään sen arvioimiseksi, antaako kyseessä oleva hankintamenettely tai -päätös aiheen turvautua muutoksenhakukeinoihin. Autan Sinun yritystäsi mielelläni julkisia hankintoja koskevissa asioissa!


24.8.2018 - Tarmo Lensu -

Suomen ensimmäinen liikesalaisuuslaki suojaa yritysten liikesalaisuuksia ja antaa keinot puuttua loukkauksiin

Uusi liikesalaisuuslaki on tullut voimaan viime viikon keskiviikkona 15.8.2018. Uuden lain taustalla on EU:n direktiivi liikesalaisuuksien suojasta. Suomen ensimmäistä liikesalaisuuslakia voidaan pitää isona askeleena yritysten ja yksityisten henkilöiden immateriaalisen omaisuuden suojaamisessa, koska uudessa laissa määritellään ensimmäistä kertaa se, mitä voidaan pitää liikesalaisuutena. Liikesalaisuuksien määrittelyn lisäksi laista tekee käytännön tasolla merkittävän se, että lakiin on säädetty laajat oikeussuojakeinot liikesalaisuuden haltijalle ja liikesalaisuuksien haltija voi saattaa jatkossa liikesalaisuuksien loukkaukset käsiteltäväksi käräjäoikeudessa markkinaoikeuden ohella. Vastaavaa tuomioistuinten rinnakkaista toimivaltaa koskevaa oikeuspaikkasäännöstä ei muussa lainsäädännössä ole. Liikesalaisuuksien haltija on laissa määritelty laajasti ja todettakoon, että yritysten ohella myös luonnolliset henkilöt voivat olla liikesalaisuuksien haltijoita.

Liikesalaisuuksien määrittely, liikesalaisuuksien haltijan käytössä olevat oikeussuojakeinot ja mahdolliset seuraukset liikesalaisuuksien loukkauksista luovat uutta sääntelyä, jonka seurauksena etenkin yrityksissä on syytä jatkossa kiinnittää enemmän huomiota omien liikesalaisuuksien suojaamiseen. Yhtä tärkeää jatkossa on yritysten huolehtia siitä, etteivät ne loukkaa toisten yritysten liikesalaisuuksia.

Käsittelen tässä blogitekstissä ainoastaan kahta yritysten kannalta olennaista liikesalaisuuslain näkökulmaa. Yritysten toiminnan kannalta katson olennaisimmaksi liikesalaisuuden määritelmän ja oikeudettomasta käytöstä mahdollisesti aiheutuvat seuraamukset. Liikesalaisuuslaissa on myös lukuisia muita olennaisia määräyksiä esimerkiksi liikesalaisuuksien hankkimisesta, käytöstä, ilmaisemisesta, väärinkäytöksen paljastamisesta, liikesalaisuuden ilmaisemisesta työntekijän edustajalle, teknisen ohjeen oikeudettomasta käyttämisestä ja ilmaisemisesta. Blogikirjoituksen rajallisuuden vuoksi keskityn ainoastaan käsittelemään lyhyesti liikesalaisuuden määritelmää ja loukkauksesta mahdollisesti aiheutuvia seurauksia.

Miten liikesalaisuus määritellään?

Jotta tieto on liikesalaisuus, sen pitää täyttää liikesalaisuuslain 2 §:ssä säädetyt kolme edellytystä. Liikesalaisuuslain mukaan liikesalaisuudella tarkoitetaan tietoa:

1) joka ei ole kokonaisuutena tai osiensa täsmällisenä kokoonpanona ja yhdistelmänä tällaisia tietoja tavanomaisesti käsitteleville henkilöille yleisesti tunnettua tai helposti selville saatavissa;

2) jolla 1 alakohdassa tarkoitetun ominaisuuden vuoksi on taloudellista arvoa elinkeinotoiminnassa; ja

3) jonka laillinen haltija on ryhtynyt kohtuullisiin toimenpiteisiin sen suojaamiseksi.

Kohdan 1 voidaan yksinkertaistaen todeta edellyttävän liikesalaisuuden olevan salaista tietoa, jota ei voida pitää tavanomaisena, yleisesti tunnettuna tai helposti esille saatavissa olevana tietona. Lain esitöissä on kuvattu liikesalaisuuden tunnusmerkkinä olevan, että tieto on rajoitetun henkilöpiirin tiedossa. Liikesalaisuus ei kuitenkaan ole yksinoikeus, vaan tieto voi olla laillisesti yhtä aikaa useamman tahon liikesalaisuus. On esimerkiksi mahdollista, että useampi taho kehittää tai saa saman tiedon itsenäisesti, kuten tiedon jonkin tuotteen valmistuksessa käytettävästä teknologiasta.

Kohta 2 edellyttää liikesalaisuudella olevan taloudellista arvoa. Tiedon paljastuminen siis voi heikentää yrityksen kilpailuasemaa ja aiheuttaa yritykselle taloudellista vahinkoa. Liikesalaisuuden taloudellinen merkitys ei lain esitöiden mukaan kuitenkaan edellytä sitä, että yritys on jo hyödyntänyt liikesalaisuutta. Riittävänä on pidettävä, että yrityksen salaisena pitämällä tiedolla voi olla hyötyä yrityksen liiketoiminnassa.

Kohta 3 puolestaan edellyttää liikesalaisuuden haltijan ryhtyneen kohtuullisiin toimenpiteisiin liikesalaisuutensa suojaamiseksi. Tiedon haltijan toimenpiteiden laajuutta on tällöin tarkasteltava tapauskohtaisesti riippuen muun muassa siitä, minkälaisia toimenpiteitä on tosiasiassa mahdollista tehdä ja minkälaisia tarpeita liikesalaisuuden haltijalla on tiedon salassa pitämiseksi. Tietoja voidaan suojata esimerkiksi tietojärjestelmien ja fyysisten tilojen asianmukaisilla turvajärjestelyillä tai tiedon luottamuksellisuus voidaan kirjata yrityksen ja sen henkilöstön tai yrityksen ja sen yhteistyökumppanien välisiin salassapitositoumuksiin. Todettakoon, että lain vaatimus kohtuullisiin toimenpiteisiin ryhtymisestä edellyttää tapauskohtaista harkintaa.

Mitkä ovat liikesalaisuuden haltijan käytettävissä olevat oikeussuojakeinot?

Liikesalaisuuden loukkaukset oikeuttavat liikesalaisuuden haltijan vaatimaan käräjäoikeudessa tai markkinaoikeudessa kieltoa, korjaavaa toimenpidettä, hyvitystä ja vahingonkorvausta. Liikesalaisuuslain voidaan katsoa tehneen liikesalaisuuksien haltijan liikesalaisuuksista arvokasta omaisuutta, jota jatkossa suojataan liikesalaisuuslaissa säädetyillä seurauksilla.

Kielto ja korjaavat toimenpiteet

Jos liikesalaisuutta on loukattu, käräjäoikeus tai markkinaoikeus voi liikesalaisuuden haltijan vaatimuksesta kieltää oikeudenloukkaajaa jatkamasta tai toistamasta loukkaavaa tekoa tai ryhtymästä tällaiseen tekoon. Tuomioistuin voi myös määrätä uudenlaisia korjaavia toimenpiteitä eli esimerkiksi määrätä vetämään liikesalaisuutta loukkaava tuote pois markkinoilta tai määrätä se muutettavaksi tai hävitettäväksi.

Lisäksi tuomioistuin voi määrätä kokonaan tai osittain tuhoamaan liikesalaisuuden sisältävät tai sen käsittävät asiakirjat, esineet, materiaalit, aineet tai sähköiset tiedostot tai luovuttamaan ne kokonaan tai osittain liikesalaisuuden haltijalle. Tuomioistuimen on tehostettava edellä kuvattua kieltoa tai määräystä uhkasakolla, jollei se erityisestä syystä ole tarpeetonta.

Hyvitys ja vahingonkorvaus

Liikesalaisuuslain 11 §:ssä säädettään liikesalaisuuden haltijan oikeudesta saada vahingonkorvausta liikesalaisuuden loukkauksesta sekä hyvitystä liikesalaisuuden oikeudettomasta käyttämisestä.

Liikesalaisuuslain esitöissä kuvataan liikesalaisuuden haltijalla olevan oikeus saada kohtuullinen hyvitys siitä, että liikesalaisuutta on tahallaan tai huolimattomuudesta käytetty liikesalaisuuslain vastaisesti. Hyvitys tulee suorittaa, vaikka loukattu ei osoittaisi kärsineensä tappiota teon johdosta. Hyvitys on siten riippumaton niistä taloudellisista menetyksistä, joita oikeudeton käyttäminen on saattanut aiheuttaa. Hyvityksen laskennallisena perusteena voitaisiin useimmissa tapauksissa pitää tavanomaista käyttökorvausta eli lisenssimaksua tai maksua, joka olisi jouduttu maksamaan, jos oikeudenloukkaaja olisi pyytänyt lupaa kyseisen liikesalaisuuden käyttämiseen. Korvaus voitaisiin vahvistaa sellaisen tavanomaisen lisenssimaksun mukaiseksi, johon osapuolet olisivat päätyneet vapaaehtoisissa lisenssineuvotteluissa.

Hyvityksen suorittaminen ei kuitenkaan vapauta hyvityksen suorittajaa vahingonkorvausvastuusta. Hyvityksen lisäksi oikeuden loukkaajan tulee korvata kaikki vahinko, jonka loukkaus aiheuttaa eli liikesalaisuuslaki edellyttää vahingon korvausta täysimääräisesti. Korvattavaksi tulevat näin sekä välilliset että välittömät vahingot.

Yhteenveto

● Liikesalaisuuslaki on tullut voimaan 15.8.2018. Laki pohjautuu EU:n direktiiviin liikesalaisuuksien suojasta.

● Laissa on määritelty liikesalaisuudet ja säädetty mahdollisista seurauksista liikesalaisuuksien loukkaustilanteessa.

● Laissa säädetyt seuraamukset liikesalaisuuksien loukkauksista ovat ankarat ja jatkossa liikesalaisuuden loukkaukset voidaan käsitellä käräjäoikeudessa.

● Lakiin sisältyy säädökset esimerkiksi liikesalaisuuksien hankkimisesta, käytöstä ja ilmaisemisesta, joita ei ole tässä blogikirjoituksessa käsitelty.

 


14.8.2018 - Juhani Ekuri -

Nollatuntisopimuksia koskeva lainsäädäntö astui voimaan

Työlainsäädäntöä täydennettiin 1.6.2018 lukien vaihtelevaa työaikaa koskevalla sääntelyllä. Vaihtelevaa työaikaa koskevalla ehdolla tarkoitetaan työsopimuslain mukaan työaikajärjestelyä, jossa työntekijän työaika määrättynä ajanjaksona vaihtelee työsopimuksen mukaisen vähimmäismäärän ja enimmäismäärän välillä taikka työaikajärjestelyä, jossa työntekijä sitoutuu tekemään työnantajalle työtä erikseen kutsuttaessa. Käytännössä kysymys on niin sanotuista nollatuntisopimuksista, joita koskevaa nimenomaista sääntelyä ei ennen kesäkuussa voimaan tullutta uudistusta ole ollut.

Uusien säännösten keskeinen sisältö on seuraava:

  • Vaihtelevasta työajasta ei saa työnantajan aloitteesta sopia, jos sopimuksella katettava työnantajan työvoimatarve on kiinteä. Työntekijän aloitteesta vähimmäistyöaika voidaan edelleen sopia todellista työvoiman tarvetta pienemmäksi.
  • Vaihtelevaa työaikaa koskevaan ehtoon sisältyvää vähimmäistyöaikaa ei saa työnantajan aloitteesta sopia pienemmäksi kuin työnantajan työvoiman tarve edellyttää. Jos toteutunut työaika edeltäneiltä kuudelta kuukaudelta osoittaa, ettei sovittu vähimmäistyöaika vastaa työnantajan todellista työvoiman tarvetta, työnantajan on työntekijän pyynnöstä neuvoteltava työaikaehdon muuttamisesta vastaamaan todellista tarvetta. Jos uudesta vähimmäistyöajasta ei päästä sopimukseen, työnantajan on kirjallisesti esitettävä asialliset perusteet sille, millä tavalla voimassa oleva työaikaehto vastaa yhä työnantajan työvoimatarvetta.
  • Jos ennen uudistuksen voimaantuloa tehty vaihtelevaa työaikaa koskeva ehto ei täytä näitä edellytyksiä, työnantajan on tarjottava työntekijälle mahdollisuutta muuttaa ehto vastaamaan työnantajan työvoimatarvetta 30.11.2018 mennessä.
  • Työnantajan on annettava vaihtelevaa työaikaa tekevälle työntekijälle työsuhteen alkaessa selvitys siitä, missä tilanteissa ja missä määrin työnantajalle syntyy työvoimatarvetta. Jos vaihtelevaa työaikaa koskevan ehdon sisältävä työsopimus on tehty 1.6.2018, työnantajan on annettava selvitys 30.11.2018 mennessä.
  • Vaihtelevaa työaikaa noudatettaessa oikeus sairausajan palkkaan syntyy, jos työkyvyttömyysaikaan kohdistuva työvuoro on merkitty työvuoroluetteloon, siitä on muutoin sovittu taikka olosuhteisiin nähden voidaan muutoin pitää selvänä, että työntekijä olisi työkykyisenä ollut työssä. Sairausajan palkka määräytyy vastaavalla tavalla myös silloin, kun on sovittu kiinteästä työajasta ja lisätyön määrä on sairausajan alkua viimeksi edeltäneiden kuuden kuukauden aikana keskimäärin ylittänyt sovitun määrän vähintään nelinkertaisesti.
  • Jos työsopimuksessa on sovittu vaihtelevasta työajasta ja työnantajan irtisanomisaikana tarjoaman työn määrä alittaa viimeistä työvuoroa viimeksi edeltäneiden 12 viikon keskimääräisen työn määrän, työnantajan on korvattava alituksesta aiheutuva ansionmenetys. Korvausvelvollisuutta ei ole, jos työsuhde on ennen irtisanomista kestänyt alle kuukauden. Irtisanomisajan palkka määräytyy vastaavalla tavalla myös silloin, kun on sovittu kiinteästä työajasta ja lisätyön määrä on irtisanomista viimeksi edeltäneiden kuuden kuukauden aikana keskimäärin ylittänyt sovitun määrän vähintään nelinkertaisesti.
  • Jos työntekijän työsopimuksessa sovittu säännöllinen työaika vaihtelee, työnantaja saa työvuoroluetteloon merkityn työajan lisäksi teettää lisätyötä vain työntekijän kutakin kertaa varten tai lyhyehköksi ajaksi kerrallaan antaman suostumuksen perusteella.
  • Jos työnantaja haluaa merkitä vaihtelevaa työaikaa noudattavalle työntekijälle työvuoroja, jotka ylittävät työsopimuksessa sovitun vähimmäistyöajan, työntekijälle on varattava tilaisuus ilmoittaa määräaikaan mennessä, missä määrin ja millä edellytyksillä hän voi ottaa työtä vastaan. Määräaika ei saa olla aikaisemmin kuin viikkoa ennen työvuoroluettelon laatimista.

Säännösten noudattamista valvoo ensisijassa työsuojeluviranomainen.


10.8.2018 - Joska Rytkönen -

Uutta EU-oikeuskäytäntöä tekijänoikeuksiin liittyen – Valokuvaajan luvalla julkaistun ja rajoituksetta nettisivuilla saatavilla olevan valokuvan julkaisu kouluesitelmän osana ei ollut sallittua ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa

Unionin tuomioistuin on 7.8.2018 antanut uuden valokuvien tekijänoikeuksia koskevan ennakkoratkaisun C‑161/17. Tapauksessa saksalaisen koulun oppilas oli käyttänyt esitelmässään valokuvaa, joka oli ollut vapaasti ja valokuvaajan luvalla saatavilla matkailuaiheisella nettisivustolla. Koulu oli myöhemmin julkaissut esitelmän omalla internetsivustollaan. Kuva oli ollut alkuperäisessä sijainnissaan vapaasti käytössä eikä sen lataamista ollut rajoitettu. Lisäksi opiskelija oli liittänyt esitelmässä käyttämänsä valokuvan yhteyteen viittauksen kyseiseen matkailuaiheiseen sivustoon.

Kanteessaan valokuvan tekijänoikeuksien haltija katsoi, että hän oli antanut luvan kuvan julkaisuun ainoastaan kyseiselle matkailuaiheiselle nettisivustolle ja siten koulu, valokuvan kouluesitelmän osana julkaistessaan, rikkoi hänen tekijänoikeuksiaan.

Saksan liittovaltion ylin tuomioistuin pyysi unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua siitä, rikkooko tekijänoikeuden haltijan luvalla ja rajoituksetta julkaistun kuvan uudelleenjulkaisu tekijänoikeusdirektiivin (2001/29/EY) 3 artiklan 1 kohdan mukaista tekijän yksinoikeutta sallia tai kieltää teoksensa saattaminen yleisön saataviin.

Unionin tuomioistuin on aiemmassa oikeuskäytännössään (C-301/15) katsonut, että tekijänoikeusdirektiivin 3 artiklasta seuraava oikeus teoksen julkaisun kieltämiseen johtaa siihen, että tekijällä on myös oikeus vaatia jo kerran luvallisesti julkaistun teoksen yleisön saataville saattamisen lopettamista. Tämä kieltomahdollisuus olisi käytännössä tehoton, jos luvallisesti julkaistun teoksen saisi ilman tekijän lupaa julkaista jossain muualla. Kerran nettiin laitetun kuvan poissaaminen ei ole helppoa..

Tuomioistuin päätyi ennakkoratkaisussaan siihen, että valokuvan uudelleenjulkaisuun on aina saatava tekijänoikeuden haltijan lupa. Toinen mahdollisuus vapaasti julkaistujen kuvien käyttöön on alkuperäiseen sijaintiin johtavan hyperlinkin käyttäminen itse kuvan sijasta. Tällöin tekijällä säilyy mahdollisuus teoksensa jakamisen lopettamiseen niin halutessaan.

Tuomioistuimen perustelut ovat sinänsä ymmärrettäviä. Jos tekijänoikeuden haltijalla halutaan säilyttää mahdollisuus teoksensa jakelun lopettamiseen, ei ”vapaassakaan” jakelussa olevien valokuvien uudelleenjulkaisua voida sallia hallitsemattomasti. Tästä uudesta oikeuskäytännöstä voi kuitenkin seurata erikoisia tilanteita, kuvien uudelleenjulkaisu kun on internetissä erittäin yleistä. Ellei muuta, niin ainakin ala-asteen maantiedon esitelmien graafinen tyyli saattaa jatkossa hieman kärsiä kun kansilehdellä loistaa komean New Yorkin kaupunkikuvan sijaan sininen hyperlinkki.


29.6.2018 - Sofia Lindqvist -
Tagit:

Verta, hikeä ja kyyneliä vai oppimista, iloa ja oppimisen iloa

Aika tasan kymmenen kuukautta sitten istuin Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO:n Turun toimiston odotushuoneessa sydän pamppaillen ja kädet hikoillen. Tyylilleni uskollisena sain istuskella jonkun aikaa, olinhan 20 minuuttia ajoissa paikalla aloittamassa ensimmäistä työpäivääni kuukauden mittaisella harjoittelujaksolla. Noin kahdeksan tuntia myöhemmin lähdin toimistolta varmana siitä, että olin löytänyt oman paikkani.

Tuo kuukauden mittainen harjoittelu muuttui kymmeneksi kuukaudeksi. Näihin kuukausiin on mahtunut iloa, naurua, jännitystä, hermostuneisuutta, oppimista ja opettamista. Haluan jakaa parhaat palat tältä ajalta sekä kiittääkseni mahtavia kollegoitani että innostaakseni opiskelijatovereitani hakeutumaan harjoittelijaksi myös pieniin ja keskisuuriin asianajotoimistoihin.

Ensimmäisenä työpäivänäni menin paljastamaan, että olen porilainen. Tämä tieto otettiin innolla vastaan Turun toimistossamme, jossa jokaisella kollegallani aina osakkaista sihteereihin oli mielipide (ja mietelause) porilaisuudesta. Tämä ehkä oudolta kuulostava jäänmurtaja on ollut suuri harjoitteluani värittänyt tekijä, joka osoitti loistavasti toimistomme ainutlaatuisen työilmapiirin. Joka päivä on ollut oikeasti mukavaa tulla töihin ja huonoinkin päivä muuttuu paremmaksi kun on näin mahtavia työkavereita. Lisäksi hierarkiattomuus on yksi toimistomme parhaista puolista; apua saa aina ja kaikkien ovet ovat avoinna. Ehkä olen itsekin opettanut kollegoilleni jotain, mahdollisesti olen jopa onnistunut juurruttamaan sanan ”masaliisa” henkilökuntamme sanavarastoon.

Lisää paljastuksia ensimmäiseltä työpäivältäni; kerroin kirjoittaneeni notaarityöni tietosuojasta ja nopeasti tittelini toimiston sisällä muuttui tietosuoja-traineeksi (tarpeen mukaan olin myös tietosuojavastaava, expertti, spesialisti tms.). Olenkin löytänyt täällä työskennellessäni selkeän kutsumuksen erikoistua tietosuojaan ja sen parissa olen saanut tehdä yllin kyllin töitä. Olen saanut näiden toimeksiantojen suhteen myös paljon vastuuta ja oppinut lähes päivittäin jotain uutta tältä alueelta. Vaikka tietosuoja on ollut ”spesialiteettini” tämän harjoittelujakson aikana, olen saanut tehdä myös hyvin vaihtelevia töitä ja oppinut paljon eri oikeudenaloilta. Esimerkiksi yrityskaupat ja vero-oikeus ovat käyneet tutuiksi, kuten myös konkurssipesät, immateriaalioikeudet ja kiinteistöjuridiikka. On ollut mahtavaa saada olla mukana oppimassa niin laajasti liikejuridiikan eri aloilta.

Keskisuuressa asianajotoimistossa harjoittelijana työskenteleminen on siis oman kokemukseni mukaan todella antoisaa ja opettavaista. Sanotaan, että tekemällä oppii parhaiten ja ainakin meillä harjoittelija pääsee todella tekemään töitä liikejuridiikan parissa. Lisäksi meillä juristit käyttävät aikaansa opettaakseen harjoittelijoille esimerkiksi yrityskauppakirjan laadintaa. Nämä kuukaudet lakimiesharjoittelijana LRHTO:lla ovatkin olleet tavallaan elämäni ikimuistoisinta aikaa. Olen oppinut enemmän kuin yhteensä viiden vuoden aikana yliopistossa, olen löytänyt omat mielenkiinnon kohteeni, oppinut tunnistamaan vahvuuteni ja kehityksen kohteeni ja saanut paljon arvokkaita neuvoja, tukea ja ennen kaikkea minuun on uskottu ja ole saanut näyttää taitojani tällä alalla. Kirsikkana kakun päällä ovat mahtavat kollegani (ystäväni), joihin olen saanut täällä tutustua.

Viimeinen työpäiväni LRHTO:lla on ollut luonnollisesti haikea. On kovin vaikeaa jättää taakseen työpaikka, jossa on viihtynyt todella hyvin ja jota tietää tulevansa ikävöimään. Toisaalta, täältä saamallani kokemuksella ja opeilla voin luottavaisin mielin lähteä kohti uusia haasteita. Loppuun haluan lainata aikamme suurta ajattelijaa:

I’ll be back” – Arnold Schwarzenegger


26.6.2018 - Laura Leppä-Aro -

Taksiliikenteestä villi länsi?

Takseja koskeva lainsäädäntö muuttuu 1.7.2018. Muutoksista on uutisoitu varsin värikkäästi. Milloin on todettu lainsäädännön muuttamisen johtavan taksien hinnoittelun villiin länteen ja milloin todettu taksien kallistuvan muutoksen myötä. Mikä sitten oikeasti muuttuu?

Suurin muutos lienee se, että heinäkuun alusta lähtien taksina voi toimia oikeastaan mikä tahansa kulkuneuvo eikä taksilupien määrää rajoiteta. Ajoneuvon tulee kuitenkin olla rekisteröity ja merkitty luvanvaraiseen käyttöön ajoneuvotyypistä riippumatta. Edelleen takseilla tulee pääsääntöisesti olla lupa ja luvan olemassaolon voi tarkistaa valtakunnallisesta hakupalvelusta. Taksiliikenneluvan myöntämisen edellytykset eivät kuitenkaan ole kovin ihmeellisiä ja riittää, että luvan hakija on oikeustoimikelpoinen, hyvämaineinen (ei tuomioita viimeiseltä kahdelta vuodelta) sekä pystyy vastaamaan taloudellisista velvoitteista. Lisäksi hakijalla tulee olla pysyvä ja tosiasiallinen koti- tai toimipaikka Suomessa. Jos nämä edellytykset täyttyvät, Trafi myöntää taksiliikenneluvan hakijalle. Kuljettajan tulee myös läpäistä taksilupakoe hyväksyttävästi.

On totta, että lakimuutoksen myötä takseille ei ole enää määritetty laissa mitään enimmäishintaa ja eri takseilla saattaa olla eri hinnat. Myös hinnoittelumallit voivat vaihdella eri taksiyhtiöiden välillä ja sama matka voi eri takseilla olla eri hintainen. Kuitenkin, minkäänlaista villiä länttä tästä ei synny, sillä taksiyrityksellä on velvollisuus antaa ennen matkan alkamista matkustajalle tieto matkan kokonaishinnasta. Lisäksi taksimatkan hinnan ylittäessä yli 100 euroa, taksin on sovittava hinnasta matkustajan kanssa nimenomaisesti. Tilanne ei siis kärjisty siihen esitettyyn uhkakuvaan, että matkustaja ei tiedä, mitä taksimatka tulee maksamaan. Päinvastoin, Trafi toteaa, että hintataulukko on hyvä sijoittaa näkyvälle paikalle niin, että se on selkeästi luettavissa ajoneuvon ulkopuolelta. Trafi on myös tehnyt esimerkkihintataulukoita, jotka ovat varsin selkeitä (https://www.trafi.fi/tieliikenne/ammattiliikenne/liikenneluvat_trafiin/taksiliikenneyrittajat/hinnan_ilmoittaminen). Kuluttajalla on täysi oikeus kieltäytyä liian kalliista taksimatkasta ja valita halvempi palveluntarjoaja.

Taksin tunnistaa edelleen TAKSI-kyltistä, joka tosin ei ole enää heinäkuusta lähtien pakollinen, mutta valaisimen käyttö oikeuttaa muun muassa ajamaan taksikaistalla. Taksin voi tilata välityspalvelusta, sovelluksen kautta tai soittamalla tietylle taksiyrittäjälle. Uskoisin, että taksien tilaamisessa tullaan näkemään yhä enemmän sovelluksia ja totta on, että näitä sovelluksia saattaa olla useita, sillä jokaisella taksiyrittäjällä on tietenkin oikeus tehdä oma sovelluksensa.

Taksien kallistumiseen en ota kantaa, sillä tämän väitteen paikkansapitävyys nähdään ajan myötä. Pääsääntöisesti on kuitenkin näyttänyt siltä, että kun tietty ala vapautetaan kilpailulle, hinnat päinvastoin laskevat. Lupien määrän rajoittamisen poistuminen ja löyhemmät (mutta edelleen tarpeelliset ja olennaiset) lupaedellytykset varmasti tuovat uusia toimijoita alalle, jotka ennen kaikkea kehittävät taksiliikennettä kuluttajaystävällisemmäksi. Aika näyttää, miten lainsäädäntömuutos lopulta vaikuttaa taksialaan, mutta uskallan arvata, että myönteisesti.


20.6.2018 - Jarkko Ruohola -

Tulevaisuutta ja historiaa


Suomen Asianajajaliiton
ylin päättävä elin, valtuuskunta, oli pari viikkoa sitten koolla Tampereella. Minulla oli ilo ja kunnia tulla valituksi toiselle kaksivuotiskaudelle Asianajaliiton puheenjohtajaksi. Erityisen hienoa on saada johtaa asianajajakuntaa, kun liittomme ensi vuonna täyttää 100 vuotta. Vahvan historian varaan on hyvä rakentaa.

Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksen pääteemana oli asianajajakunnan tulevaisuus. Asettamamme tulevaisuustyöryhmä antoi raporttinsa siitä, millaisiin kehityskulkuihin oikeudellisten palvelujen tarjoajien on syytä varautua nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.

Tietotekniikan ja erityisesti tekoälyn kehittyminen on sekä uhka että mahdollisuus. En usko tietokoneen korvaavan asianajajaa, mutta asianajajien ja muidenkin juristien tehtävät muuttuvat. Ainakin vielä lähivuosina tarvitaan ihmisälyä oikeudellisissa tehtävissä yhä paljon, mutta tekoälypohjaiset sovellukset voivat ottaa tehdäkseen monia rutiinitehtäviä, jotka nyt työllistävät nuoria juristeja suurissa asianajotoimistoissa. Uskon, että markkinoille tulee jo lähivuosina tekoälysovelluksia, joiden käyttäminen on kaupallisesti järkevää.

Toisaalta uusi teknologia mahdollistaa palvelujen tarjoamisen etänä. Suomen kaltaisessa laajassa maassa on realiteetti, että asianajaja ei voi jokaisella olla kävelymatkan päässä - kuten ei lääkärikään. Tekoälyavusteisesti voi olla mahdollista tehdä yksinkertaisia oikeudellisia asioita itse, ja monimutkaisemmissa asioissa asianajaja voi olla etäyhteyden päässä.

Meidän asianajajien perusarvot ovat lojaalisuus, riippumattomuus, esteettömyys, luottamuksellisuus ja kunniallisuus. Uskon, että nämä perusarvot kestävät aikaa ja soveltuvat hyvin toimintamme kulmakiviksi vielä pitkälle tulevaisuuteen.


12.6.2018 - Tatu Kulmala -

Pitkät päivät pakerretaan, tällä lailla tietosuojaa rakennetaan

Tietosuoja-asetuksen voimaantulon määräpäivä oli ja meni. Ja hyvä niin. Fataljit ovat toki tarpeellisia, jotta asioita oikeasti tehdään, mutta nyt päästään vapaammin liiketoiminnan normaalissa rytmissä miettimään tietosuojan soveltamista arjessa. Karkeasti voidaan todeta, että elämä on jakautunut aikaan ennen tietosuoja-asetusta ja aikaan sen jälkeen. Ajalla ennen tietosuoja-asetusta yritykset keskittivät voimavarojaan enemmän ulkoisten prosessien kartoitukseen ja dokumentointiin. Ajalla jälkeen tietosuoja-asetuksen painopiste tulee todennäköisesti muuttumaan ja yritykset pyrkivät laittamaan sisäiset prosessinsa kuntoon. Toivottavasti.

Tietosuoja on paljon muutakin kuin asetuksen edellyttämiä selosteita ja sopimuksia. Tietosuoja-asetuksen jälkeisellä ajalla yrityksiltä tullaan edellyttämään jatkuvaa asetuksen velvoitteiden noudattamista ja noudattamisen toteutumisen osoittamista. Tietosuoja tulee olemaan osa yrityskulttuuria, jonka vuoksi on aiheellista keskittyä tulevaisuudessa siihen, miten yrityksen sisäiset käytännöt pidetään jatkuvasti kehittyvien tietosuojavaatimusten mukaisina, esimerkiksi miten arvioidaan toimenpiteiden riittävyys ja henkilökunnan toimintaohjeiden noudattaminen. Muutoksia voi todella tapahtua ja on mm. esitetty, että Facebook tulee ennen pitkää olemaan tietosuojan mallioppilas. Viime aikojen tietojen valossa tätä ei uskoisi.

Tietosuoja-asetus on saanut meidät miettimään omaa toimintaamme. Samalla on huomattu, kuinka osin mahdottomia ja osin käytännölle vieraita jotkin asetuksen velvoitteet ovat – kun poikkeuksia ei ole säädetty. Toisaalta, jo asetuksen nimi, EU:n yleinen tietosuoja-asetus, on paljon puhuva, sillä sitä se todella on. Yleinen. Saattaa tuntua kohtuuttomalta, että yrityksiltä odotetaan asetuksen noudattamista tilanteissa, joissa toimiminen asetuksen velvoitteet huomioiden on lähestulkoon mahdotonta. Oikeuskäytäntö on vasta muodostumassa, samoin kuin markkinakäytäntö. Euroopan komissio ei ole julkaissut tietosuoja-asetuksen jälkeisiä vakiosopimuslausekkeita eikä tietosuojaviranomaisilta heru ohjeistuksia. Mitä muuta tässä kohtaa voi tehdä, kuin huokaista syvään ja keskittyä nauttimaan (tietosuojatusta) Suomen kesästä.

Syksyllä voidaan jatkaa pohdiskelua. Kesälomakautta vasten projekteilla on taipumus edetä hitaanlaisesti. Tietosuojatyö yritysten osalta ei tule loppumaan. Tärkeintä onkin pitkäjänteinen työ meidän kaikkien henkilötietojen suojaamiseksi, sillä loppujen lopuksi tietosuoja-asetuksen tavoitteet ovat vilpittömän hyvät.


12.6.2018 - Juho Lakkala -

Muutoksia verkkokauppojen arvonlisäverotukseen

Hallitus on esittänyt lainmuutoksia, joilla pantaisiin täytäntöön EU-lainsäädäntöä rajat ylittävästä sähköisestä kuluttajakaupasta. Muutosten avulla yritysten hallinnollinen taakka ja sen myötä yritysten rajat ylittävä kaupankäynti helpottuisivat. Helpotusta tulisi etenkin pienille yrityksille, sillä EU:n sisäisessä rajat ylittävässä myynnissä otettaisiin käyttöön ns. 10.000,00 euron raja. Yhteen Euroopan unionin jäsenvaltioon sijoittautuneiden myyjien muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneille kuluttajille myymien radio- ja televisiolähetyspalvelujen, sähköisten palvelujen ja telepalvelujen verotuspaikka olisi myyjän valinnan mukaan nykyisen ostajan sijoittautumisvaltion asemesta myyjän sijoittautumisvaltio, mikäli näiden myyntien kokonaisarvo olisi kalenterivuonna enintään 10 000 euroa.

Lainmuutoksen myötä yhteisön ulkopuolelle sijoittautuneiden myyjien suorittamia radio- ja televisiolähetyspalveluja, sähköisiä palveluja ja telepalveluja koskevan erityisjärjestelmän soveltamisalaa laajennettaisiin. Tämä tarkoittaisi, että myös sellaisille yhteisöön sijoittautumattomille verovelvollisille, jotka ovat rekisteröityneet arvonlisäverovelvollisiksi jossakin Euroopan unionin jäsenvaltiossa, annettaisiin mahdollisuus käyttää tätä erityisjärjestelmää.

Erityisjärjestelmän mukaan rekisteröitynyt yritys voi myydä näitä palveluja rekisteröitymällä erityisjärjestelmään ilman, että sen täytyy rekisteröityä erikseen jokaisessa EU-maassa. Erityisjärjestelmän avulla yhteisön ulkopuolelle sijoittautuneet myyjät voisivat hoitaa maksu- ja ilmoitusvelvoitteensa keskitetysti kulutusjäsenvaltioihin yhden valitsemansa jäsenvaltion eli tunnistamisjäsenvaltion verohallinnon kautta. Tämä tarkoittaa, että Suomen tunnistamisjäsenvaltioksi valitsevan sähköisten palvelujen myyjän on annettava sähköisesti aloittamisilmoitus Verohallinnolle. Myyjä merkitään erityiseen tunnistamisrekisteriin, ja hänelle annetaan tunnistamisnumero. Suomi ilmoittaa tästä tunnistautumisesta muille jäsenvaltioille. Vastaavasti Suomen Verohallinto saa muilta jäsenvaltioilta tiedon näiden verohallinnoille ilmoittautuneista sähköisten palvelujen myyjistä.

Ilman erityisjärjestelmää tällaiset myyjät joutuisivat rekisteröitymään ja tilittämään veron jokaiseen jäsenvaltioon, jossa niillä on kuluttaja-asiakkaita. Erityisjärjestelmän käyttäminen on kuitenkin vapaaehtoista.

Myynteihin, jotka kuuluvat sähköisten palvelujen eritysjärjestelmien piiriin, sovellettaisiin tunnistamisjäsenvaltion laskutussäännöksiä.

Muutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2019 alusta.


5.6.2018 - Petri Arnamo -

”Pitääkö perintäkulutkin maksaa?”

Helsingin hovioikeus on tuoreessa 30.5.2018 antamassaan tuomiossa ottanut kantaa siihen, ovatko yksityisen pysäköintivalvontamaksun perintäkulut olleet kohtuulliset ja voitiinko ne velvoittaa suorittamaan tilanteessa, jossa X on kieltänyt vastaanottaneensa tai saaneensa perintäkuluista maksumuistutuksia tai -vaatimuksia. Helsingin hovioikeuden tuomiossa tehdyt johtopäätökset ja periaatteet perintäkulujen maksamisesta pätevät laajemminkin kuin vain pysäköintivalvontamaksujen osalta.

Annetussa tuomiossa pysäköintivalvontamaksun määrännyt yhtiö oli näyttänyt lähettäneensä kaksi maksumuistutusta sekä kaksi maksuvaatimusta samaan väestörekisterikeskuksen mukaiseen osoitteeseen. Yhdenkään kirjeistä ei ollut näytetty palautuneen lähettäjälle. X oli kuitenkin väittänyt saaneensa näistä vain ensimmäisen, jonka perusteella oli maksanut pysäköintivalvontamaksun pääoman.

Saatavan pääoma oli riidattomasti suoritettu vasta ensimmäisen ja vastaanotetuksi myönnetyn kirjeen eräpäivän jälkeen. Maksu oli tosiasiassa tapahtunut vasta neljä päivää toisena kirjeenä lähetetyn maksuvaatimuksen jälkeen. Koska maksusuoritus oli tapahtunut ajallisesti vasta maksuvaatimuksen lähettämisen jälkeen, oli hovioikeus oikein todennut, että muodostuneet perintäkulut olivat aiheelliset. Veloitettujen perintäkulujen määrä oli myös linjassa perintälain määräysten kanssa, joten ne oli voitu todeta kohtuullisiksi.

X:lla ei näin ollen ollut asiassa oikeutta kieltäytyä perintäkulujen maksamisesta, eikä niiden määrää voitu pitää kohtuuttomina.

Kirjeiden perille saapumisen osalta Helsingin hovioikeus viittasi korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöön, jossa on vakiintuneesti katsottu, että yhden tavallisen kirjeen lähettäminen ei vielä riitä sen osoittamiseksi, että perintäkirje olisi tullut velallisen saataville. Vastaavasti korkein oikeus on kuitenkin linjannut, että useamman samaan osoitteeseen peräkkäin lähetetyn perintäkirjeen kohdalla voidaan pitää hyvin todennäköisenä, että ainakin yksi kirje on saapunut velallisen ulottuville. Tilanteessa, jossa kirjeitä on lähetetty useampia, tulee vastaanottajan kyetä näyttämään se syy tai olosuhde, joka puoltaisi sitä, että kaikki perintäkirjeet olisivat voineet jäädä kadoksiin. Helsingin hovioikeuden ratkaisemassa jutussa X ei ollut tällaista kyennyt osoittamaan, joten X:n oli voitu katsoa tulleen perintäkirjeistä tietoiseksi.

X velvoitettiin hovioikeuden tuomiolla korvaamaan sekä riidanalaiset muutaman kymmenen euron perintäkulut, että jutun hävitessään myös pysäköintivalvontayhtiön kohtuulliset oikeudenkäyntikulut käräjä- ja hovioikeuden osalta, jotka olivat yhteensä toista tuhatta euroa.

Tuomio ei ole vielä tätä blogia kirjoittaessa ollut lainvoimainen.


1.6.2018 - Tarmo Lensu -

Lääkäriyhtiöiden yhtiöjärjestelyt, verosuunnittelua vai veronkiertoa?

 

Lääkäriyhtiöiden verosuunnittelusta

Lääkäriyhtiöt tekevät verosuunnittelua samoin kuten muutkin liiketoimintaa harjoittavat yritykset. Lääkäriyhtiöiden, kuten muidenkin yhtiöiden, tarkoituksena on tavallisesti tuottaa voittoa omistajilleen, jolloin yhtiön omistajien verotusta voidaan pitää yhtenä keskeisimmistä yritysmuodon valintaan vaikuttavista seikoista. Yhtiön omistajien verotettavat tulot jakautuvat Suomessa ansiotuloihin ja pääomatuloihin. Korkeita ansiotuloja verotetaan Suomessa progression vuoksi ankarammin kuin pääomatuloja ja verotuksellisessa mielessä tulon saaminen pääomatulojen muodossa on usein yhtiön omistajan kannalta edullisempi ratkaisu, kuin saman tulon saaminen ansiotulon muodossa.

Työpanokseen perustuvan osingon tausta ja sääntely

Tuloverolain 32 §:n mukaan veronalaista pääomatuloa on omaisuuden tuotto, omaisuuden luovutuksesta saatu voitto ja muu sellainen tulo, jota varallisuuden voidaan katsoa kerryttäneen. Kaikki muu tulo katsotaan verotuksessa ansiotuloksi.

Tuloverolain 33b §:n 3 momentissa ilmaistaan kuitenkin poikkeus, jonka mukaan työpanososinkoa on osinko, jonka jakoperusteena on yhtiöjärjestyksen määräyksen, yhtiökokouksen päätöksen, osakassopimuksen tai muun sopimuksen mukaan osingonsaajan tai tämän intressipiiriin kuuluvan henkilön työpanos. Työpanokseen perustuva osinko verotetaan siten sen henkilön ansiotulona, jonka työpanoksesta on kysymys.

Työpanososingon verotusta koskevan poikkeussäännöksen taustalla on ratkaisu KHO 2008:6, joka koski lääkäriyhtiön osakesarjakohtaista osingonjakoa. Ratkaisu annettiin ennen tuloverolakiin (tuon ratkaisun johdosta) säädettyä TVL 33b §:n 3 momentin poikkeusta. KHO:n ratkaisussa 2008:6 osakesarjakohtainen osingonjako hyväksyttiin, jaettu osinko verotettiin normaalien osinkoverotusta koskevien säännösten mukaan, eikä veron kiertämistä estävää VML 28 §:ä sovellettu. Ratkaisun vuoksi osinkoverotusta koskevia säännöksiä muutettiin lainmuutoksella 2009/469 säätämällä TVL 33b §:n 3 momenttiin työpanososingon ansiotulona verottamista koskeva erityissäännös. Lainsäätäjän tarkoituksena oli tällöin muuttaa ratkaisussa KHO 2008:6 käytetyn mallin verokohtelua ja siirtää työpanokseen perustuvan osingon verotus pääomatuloista ansiotuloina verotettavaan tuloon.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa nyt käsitelty tapaus

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa nyt käsitellyssä tapauksessa KHO 2018:40 lääkäreiden omistamat osakeyhtiöt olivat varsinaista lääkäri- ja hammaslääkäritoimintaa harjoittavan kommandiittiyhtiön vastuunalaisina yhtiömiehinä. Liiketoimintaa harjoitettiin kommandiittiyhtiömuodossa, joka ei kuulu TVL 33b §:n sanamuodon soveltamisalaan.

Tapauksessa käsitellyssä järjestelyssä jokaiselle kommandiittiyhtiön vastuunalaiselle yhtiömiehelle (jokaiselle eri lääkärin erikseen omistamalle osakeyhtiömuotoiselle holdingyhtiölle) oli perustettu kommandiittiyhtiössä oma tulosyksikkönsä, jonka tulos muodostui osakeyhtiön osakkaan (lääkärin) kommandiittiyhtiölle luovuttaman työpanoksen nettotuloksesta. Järjestelyssä kertynyt nettotulos jaettiin kommandiittiyhtiöstä voitto-osuutena vastuunalaiselle yhtiömiehelle (osakeyhtiölle). Korkein hallinto-oikeus katsoi (3-2) äänestysratkaisussaan, että tapauksessa käytetty toimintamalli ei vastannut asian varsinaista luonnetta ja tarkoitusta ja tapaukseen voitiin soveltaa veron kiertämistä estävää säännöstä (VML 28§). Lääkäriyhtiöltä saatu tulo katsottiin työpanososingoksi, vaikka voittoa jakava yhtiö oli kommandiittiyhtiö. Tuloa voitiin siten verottaa lääkärin ansiotulona.

Tapauksen KHO 2018:40 arviointia

Pidän ratkaisussa KHO 2018:40 mielenkiintoisena korkeimman hallinto-oikeuden valitsemaa linjaa, jossa veronkiertämistä koskevaa säännöstä VML 28§ päädyttiin soveltamaan. Yhtiömuodon valinta kuuluu verovelvollisen valinnanvapauden piiriin, eikä pelkästään se, että verovelvollinen valitsee useasta toimintamuodosta hänelle edullisimman toimintamallin tarkoita, että veronkiertämistä koskevaa säännöstä voitaisiin soveltaa.

Esimerkiksi aiemmassa korkeimman hallinto-oikeuden antamassa ratkaisussa KHO 2016:219 osakkeiden luovutusvoittoa ei katsottu lääkärin työpanososingoksi, vaikka luovutusvoiton määrän taustalla oli ollut lääkärin työpanoksen perusteella yhtiöön kerryttämät ja yhtiöstä jakamatta jääneet varat. Tapauksessa luovutusvoiton muodossa saatua tuloa oli (verottajan esittämän kannan vastaisesti) verotettava pääomatulona, eikä VML 28 §:ä sovellettu tapaukseen. Tapauksen perusteluissa KHO totesi, että voittovarojen jakamatta jättämistä ei voitu pitää epätavallisena menettelynä ja katsoi ettei VML 28 §:ä voitu siten soveltaa tapaukseen.

Toisin kuin edellä kuvatussa ratkaisussa, ratkaisussa KHO 2018:40 korkein hallinto-oikeus päätyi soveltamaan tapaukseen veronkiertoon tarkoitettua VML 28 §:ä. Ratkaisussa KHO katsoi, että lääkäriyhtiön toimintamalli ei kokonaisuutena arvioiden vastannut asian varsinaista luonnetta ja tarkoitusta. KHO:n tulkinnan mukaan lääkärin saamaa veroetua oli pidettävä TVL 33 b §:n 3 momentin tarkoituksen vastaisena veroetuna, vaikka tilanne ei kuulunutkaan TVL 33 b §:n 3 momentin sanamuodon soveltamisalaan.

Ratkaisun perusteluissa korkein hallinto-oikeus totesi aluksi, että lain tarkoituksen vastaisesta veroedusta ei ole kysymys tilanteessa, jossa toimenpiteelle tai järjestelylle on riittävän hyvät liiketaloudelliset tai muut verotuksesta riippumattomat syyt. Nyt käsitellyssä yksittäistapauksessa KHO arvioi, että lääkäriyhtiön toimintamalli oli ollut liiketaloudellisilta perusteiltaan suhteellisen ohut, osin keinotekoinen ja sillä saavutettava hyöty oli liittynyt lähinnä lääkäreille kertyvän voitonjaon verotukseen. Tapauksessa liiketaloudellisten perusteiden heikkoutta käytettiin siis VML 28 §:n soveltamista puoltavana argumenttina ja KHO katsoi, että tapaukseen voitiin soveltaa VML 28§:ä.

Katson ratkaisun KHO 2018:40 liiketaloudellisten perusteiden arviointiin vaikuttaneen asiassa esitetyn selvityksen, minkä mukaan kommandiittiyhtiön muodossa toiminut lääkäriyhtiö oli ennen siirtymistä kommandiittiyhtiömuotoon harjoittanut samaa toimintaa osakeyhtiömuodossa. Toimintamalli oli sittemmin TVL 33 b §:n 3 momentin säätämisen johdosta rakennettu uudestaan kommandiittiyhtiömuotoon. Tapauksessa vaikutti ilmeiseltä, että toimintaa oli siirrytty harjoittamaan kommandiittiyhtiömuodossa tietoisena lainmuutoksesta. Lääkäriyhtiö oli nojannut verosuunnittelussaan uuden lain sanamuotoon ja valinnut yhtiömuodoksi kommandiittiyhtiön tietoisena siitä, että kommandiittiyhtiöt eivät jaa osinkoa. Verosuunnittelussa oli siten rakennettu lääkäreille verotuksellisesti edullinen malli, missä toiminnan muuttamiselle ei oltu esitetty (pois lukien verotus) riittävästi liiketaloudellisia perusteita.

Yhtiömuodon valinnasta ja liiketoiminnan suunnittelusta

Kuten alussa totesin, yhtiömuodon valinnassa verotus on useimmiten yksi yhtiömuodon valintaan vaikuttavista tekijöistä. Verovelvolliset yritykset ja yksityishenkilöt voivat valita tapauskohtaisesti heille edullisimman toimintamallin ilman, että edullisimman mallin valintaa voitaisiin pitää veronkiertona.

Kuten myös korkein hallinto-oikeus tapauksessa KHO 2018:40 totesi, lain tarkoituksen vastaisesta veroedusta ei ole kysymys, jos toimenpiteelle tai järjestelylle on riittävän hyvät liiketaloudelliset tai muut verotuksesta riippumattomat syyt. Verotusta voidaankin pääsääntöisesti pitää sidottuna liiketoimien ja oikeustoimien yksityisoikeudellisiin muotoihin ja verovelvollisen on voitava verosuunnittelua tehdessään luottaa tähän lähtökohtaan.

Raja sallitun verosuunnittelun ja ei-sallitun veronkierron välillä on häilyvä, eikä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussaan käyttämä perustelu yhtiön liiketaloudellisista perusteista (tai niiden olemattomuudesta) helpota jatkossa verovelvollisen arviointia liiketoimen hyväksyttävyydestä. Yhtiömuodon valinnassa ja yrityksen liiketoiminnan suunnittelussa onkin suositeltavaa ennakolta turvautua asiantuntijan apuun hyvän ja kestävän ratkaisun löytämiseksi. Kysymällä asiantuntijalta apua liiketoiminnan suunnittelussa, voidaan ennalta välttää riskit veronkorotuksesta ja varmistua harjoitettavan toiminnan asianmukaisuudesta.


22.5.2018 - Niina Uski -

Asianajajan perusarvot

Jokaisen Suomessa asianajajaksi halajavan on muiden asianajajista annetussa laissa määriteltyjen edellytysten täyttämisen ohella suoritettava kolmiosainen asianajajatutkinto. Tutkinto koostuu kirjallisesta kokeesta, eettisestä osasta ja oikeudenkäyntiharjoituksesta. Osallistuin itse juuri tutkinnon kaksipäiväiseen eettiseen osaan, jossa meitä tulevaisuuden asianajajia valistettiin muun muassa asianajajan velvollisuuksista ja asianajotoimintaa koskevista säännöksistä.

Asianajajan toimintaa ohjaa Suomessa asianajajista annetun lain lisäksi eettiset ja moraaliset koodistot, kuten Suomen Asianajajaliiton alun perin vuonna 1972 hyväksymät ja sittemmin vuonna 2009 uudistetut hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet. Näissä tapaohjeissa määritellään muun muassa asianajajien perusarvot. Nämä perusarvot ovat asianajajakunnan yhteisesti hyväksymiä ja asianajajan on noudatettava niitä tinkimättömästi toiminnassaan. Perusarvot ovat:

Lojaalisuus

Lojaalisuus omaa asiakastaan kohtaan on asianajajan päävelvoite. Asianajaja on velvollinen lakia ja hyvää asianajajatapaa noudattaen parhaan kykynsä mukaan valvomaan asiakkaansa etua ja oikeutta. Asianajaja ei saa rikkoa lojaalisuusvelvollisuuttaan muuten kuin laissa erikseen mainituissa tapauksissa.

Riippumattomuus

Asianajajan riippumattomuutta voidaan verrata tuomioistuimen puolueettomuuteen. Asianajaja ei saa antaa minkään ulkopuolisen vaikutteen vaikuttaa hänen kykyynsä täysipainoisesti hoitaa tehtäväänsä ja valvoa asiakkaansa etua. Velvollisuus olla riippumaton ulkopuolisista vaikutteista korostaa siis asianajajan ammattimaista suhtautumista tehtävänsä hoitamiseen ja velvollisuutta toimia hyvän ammattilaisen tavoin.

Esteettömyys

Asianajajan on tehtävää vastaanottaessaan ja sitä hoitaessaan oltava esteetön. Tällä vaatimuksella suojataan ennen kaikkea sitä, ettei asianajaja tehtävää hoitaessaan joudu rikkomaan jäljempänä kuvattua salassapito- tai vaitiolovelvollisuuttaan. Niin kuin riippumattomuudella myös esteettömyydellä varmistetaan se, että asianajaja on aina kykeneväinen valvomaan täyspainoisesti asiakkaansa etua ja oikeutta.

Luottamuksellisuus

Asianajajaa sitovat salassapito- ja vaitiolovelvollisuus ovat sekä asiakkaan oikeuksia että asianajajan velvollisuuksia. Kuten yleensäkin kaikenlaisissa neuvontapalveluissa, asiakkaan ja asianajajan välisen luottamussuhteen kannalta on keskeistä, että asiakas voi luottaa asianajajaansa. Kun asianajajan vaitiolo on taattu, asiakas voi kertoa asianajajalleen myös tietoja, joita hän ei kertoisi muille.

Kunniallisuus

Kunniallisuusvaatimus edellyttää, että asianajaja täyttää hänelle uskotut tehtävät rehellisesti ja esiintyy aina asiallisesti ja moitteettomasti. Asianajajan on niin asianajotoiminnassaan kuin muutenkin vältettävä kaikkea, mikä saattaa alentaa asianajajakunnan arvoa tai vähentää luottamusta asianajajakuntaan.

Kuten mainitsin alussa, asianajajan on otettava nämä perusarvot huomioon kaikessa toiminnassaan. Asianajajan toimintaa ja näin ollen siis myös perusarvojen noudattamista valvoo Suomen Asianajajaliiton yhteydessä toimiva riippumaton valvontalautakunta. Tämä valvonnanalaisuus erottaa asianajajat muista oikeudellisia palveluita tarjoavista tahoista. Näin ollen asianajajan voidaan sanoa olevan ”turvallisin valinta oikeudellisten ongelmien ratkaisemiseen”, kuten toimitusjohtajamme ja Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja, Jarkko Ruohola, asianajajatutkinnon eettisen osan avauspuheenvuorossaan totesi.


18.5.2018 - Sofia Lindqvist -

Kolme pointtia tietosuojasta

Viime perjantaina toimistollamme vieraili oikeustieteen opiskelijoita Israelista. Kertoessani heille työtehtävistäni totesin tavanomaisesti, että ”well I’m sure you have all heard about the new GDPR”. Vastaukseksi sain kummastuneita katseita ja tulvan lisäkysymyksiä tästä kummallisesta geedeepeeäärrästä.

Oman tietosuojakuplan sisällä eläessä on välillä vaikea ajatella sitä, ettei koko maailma pyöri tietosuoja-asetuksen ympärillä. Suuri osa juristeista, oikeustieteen opiskelijoista, oikeustieteilijöistä, niin pienistä kuin suuremmistakin yrityksistä aina oikeutensa tiedostaviin yksityishenkilöihin asti tuntuu olevan harvinaisen hyvin perillä tästä viikon päästä voimaan astuvasta asetuksesta. Tietosuoja-asetus vihastuttaa ja ihastuttaa mutta on syytä muistaa, että elämä jatkuu perjantain 25.5 jälkeenkin. Olitpa sitten tietosuoja-asetuksen suurin fani tai kironnut koko asetuksen sinne minne aurinko ei paista, muista ottaa huomioon seuraavat asiat:

1. 20 miljoonan euron sakot kaikille, jotka eivät noudata asetusta

On totta, että eräs tietosuoja-asetuksen merkittävistä muutoksista on viranomaisten valtuudet määrätä merkittäviä sanktioita tietosuoja-asetusta rikkoville toimijoille. Tällaisten hallinnollisten sakkojen enimmäismäärä on 20 miljoonaa euroa tai 4 % yrityksen edeltävän tilikauden vuotuisesta maailmanlaajuisesta kokonaisliikevaihdosta sen mukaan, kumpi näistä on suurempi.

Hallinnollisten sakkojen määräämiseen ja sakon määrään vaikuttaa kuitenkin moni asia. Valvontaviranomaisen on otettava huomioon muun muassa rikottu velvollisuus, rikkomisen luonne, vakavuus ja kesto, onko rikkomisen tahallisuus, toimet rikkomisen korjaamiseksi ja haitallisten vaikutusten estämiseksi sekä yhteistyö valvontaviranomaisen kanssa.

Joten ei, 20 miljoonan euron hallinnollinen sakko ei ole se todennäköisin seuraus asetuksen rikkomisesta. Asetuksen mukaisia velvollisuuksia kannattaa toki pyrkiä noudattamaan, sillä mainekustannukset monesti ovat sakkoja suuremmat (muistetaan miten kävi esimerkiksi Cambridge Analyticalle).

2.  Tietosuojavaltuutettu valvoo

Tietosuojalakiluonnoksen mukaan tarkoituksena on muuttaa tietosuojavaltuutetun toimisto tietosuojavirastoksi, joka toimisi tietosuoja-asetuksen mukaisena valvontaviranomaisena Suomessa. Valvontaviranomaisella on valtuudet antaa erilaisia varoituksia, huomautuksia ja määräyksiä sen varmistamiseksi, että yritykset noudattavat tietosuoja-asetusta.

Tietosuoja-asetus on hyvin yleisluonteinen, eivätkä sen artiklat ole erityisen helposti tulkittavissa ja sovellettavissa eri tilanteisiin. EU:n tietosuojatyöryhmä WP29 ja tietosuojavaltuutettu ovat toki antaneet tulkintaohjeita ja suosituksia, mutta tietosuoja-asetuksen soveltaminen tulee täsmentymään ajan myötä. Siihen asti voimme yrittää parhaamme mukaan turvata käsittelemämme henkilötiedot ja aktiivisesti pyrkiä toimimaan asetuksen mukaan. On hyvin epätodennäköistä, että tietosuojavaltuutettu lähtee heti asetuksen soveltamisen alettua ratsaamaan yrityksiä ja etsimällä etsimään rikkomuksia.

Sitä paitsi, kysyvä ei tieltä eksy, joten suositeltavaa on ottaa yhteyttä asiantuntijaan, mikäli tietosuoja-asetuksen mukaiset velvollisuudet huolettavat. Toimistomme asiantuntijat auttavat mielellään erilaisissa tietosuojaa koskevissa kysymyksissä myös ensi perjantain jälkeen.

3. Tietosuoja-asetus on hyvä juttu

Oltiinpa mitä mieltä tahansa tietosuoja-asetuksen sisällön onnistuneisuudesta, kirjoitusasun tarkkuudesta tai viranomaisten tulkintaohjeista, on hyvä muistaa että tietosuoja-asetuksen tarkoituksena on turvata meidän kaikkien henkilötiedot.


17.5.2018 - Antti Korkeakivi -

Sopimuskumppanin etujen huomioiminen sopimusta päätettäessä

Sopimusriskeistä

Yhtiöiden liiketoiminta on alituisen muutoksen alla, mikä heijastuu myös voimassa oleviin sopimussuhteisiin. Yhtenä päivänä liikekumppanin kanssa suunnitellaan pitkää tulevaisuutta ja toisena päivänä liikesuhde ollaan valmiita päättämään varsin nopeastikin.  Sopimus on sitova riippumatta siitä, onko se tehty suullisesti vai kirjallisesti.

Liikesuhteita koskevat muutokset ja niihin liittyvä päätöksenteko kuuluvat tavanomaiseen liiketoimintaan. Riskienhallinta on osa päätöksentekoa ja sopimuskumppanin etujen huomioinen tässä yhteydessä voi vaikuttaa merkittävästi vastuukysymyksiin. Riskit tulevat arvioitavaksi myös silloin, kun sopimussuhdetta ollaan päättämässä. Asianajajalta kysytäänkin usein, miten nopeasti sopimuksesta pääsee irti.

Oikeuskäytännöstä poimittua

Korkein oikeus on ottanut kantaa sopimuksen syntymiseen ja kohtuulliseen irtisanomisaikaan vastikään antamassaan ennakkoratkaisussa KKO 2018:37. Ratkaisusta ilmenevät periaatteet korostavat sopimuskumppanin etujen kohtuullista huomioon ottamista.

Kyseisessä riidassa osapuolet olivat erimielisiä siitä, oliko heidän välilleen syntynyt sopimusta ja oliko yhteistyön päättänyt osapuolivelvollinen korvaamaan yhteistyökumppanilleen sen valmistamat ja varastoon jääneet tuotteet. Loppuvarasto oli muodostunut yhteistyökumppanin tuotemerkeillä varustetuista tuotteista eikä niitä voinut myydä muualle. Osapuolet eivät olleet sopineet yhteistyön päättämiseen sovellettavasta irtisanomisajasta, mutta sopimuksen irtisanonut osapuoli oli käyttänyt noin neljän kuukauden irtisanomisaikaa.

Korkein oikeus on joutunut ottamaan ratkaisussaan kantaa siihen, onko osapuolten välille syntynyt sopimus ja jos on, onko sopimuksen päättämisessä noudatettu kohtuullista irtisanomisaikaa.

Korkein oikeus katsoi näytetyksi, että osapuolten välille oli syntynyt toistaiseksi voimassa oleva tuotteiden tuotantoa ja jakelua koskenut yhteistyösopimus. Korkein oikeus päätyi tähän lopputulokseen siitä huolimatta, että sopimuksen yksityiskohtaista sisältöä tai sopimuksen syntymisen täsmällistä ajankohtaa ei kyetty oikeudenkäynnissä esitetyn selvityksen perusteella määrittämään. Korkein oikeus kiinnitti ratkaisussaan huomiota muun ohella osapuolten yhteistyösuunnitelmia seuranneeseen ja suunnitelmia vastaavaan yhteistyöhön, yhteistyön seurauksena luovutettuihin tavaramerkkien käyttöoikeuksiin, yhteistyön molemminpuoliseen taloudelliseen merkitykseen, sekä yhteistyön muuhun laatuun ja laajuuteen.

Korkeimman oikeuden irtisanomisaikaa koskeva arviointi perustui sopimuskokonaisuuteen ja lähtökohtaan, jonka mukaan sopimusosapuolen on sopimusta päättäessään otettava kohtuullisessa määrin huomioon toisen osapuolen edut. Korkein oikeus päätyi katsomaan, että tapauksessa sovellettua neljän kuukauden irtisanomisaikaa oli pidettävä riittävänä. Tällä perusteella sopimuksen irtisanonut osapuoli ei ollut rikkonut osapuolten välistä sopimusta.  Korkein oikeus kiinnitti ratkaisussaan huomiota muun ohella sopimussuhteen kestolle, alalla vallitsevaan käytäntöön, sopimusosapuolten panostuksille ja sijoituksille sekä ajalle, joka sopimuksen menettäneellä osapuolelle kuluu uuden sopimuskumppanin löytämiseen.

Pohdittavaa

Kuten korkein oikeus on ratkaisunsa perusteluissa todennut, sopimuksen syntymiseen ilman nimenomaisia tahdonilmaisuja on suhtauduttu pidättyvästi, jottei kukaan tulisi sidotuksi sopimukseen, jota hän ei ole hyväksynyt tai johon hän ei ole muullakaan tavoin ilmaissut tahtoaan sitoutua. Edellä mainittu ennakkoratkaisu kuitenkin osoittaa, että osapuolten tosiasiallinen toiminnan ja käyttäytymisen voidaan katsoa synnyttävän sopimuksen osapuolten välille edellyttäen, että osapuolten voidaan esitetyn näytön perusteella todeta saavuttaneen yksimielisyyden sekä sopimukseen sitoutumisesta että sopimuksen (keskeisestä) sisällöstä.

Mikäli sopimus katsotaan syntyneeksi eikä sopimuksen irtisanomisajasta ole erikseen sovittu, keskeiseen asemaan nousee sopimuskumppanin etujen huomioiminen kohtuullisen irtisanomisajan muodossa. Kohtuullinen irtisanomisaika määritetään aina tapauskohtaisesti, mitä esimerkiksi edellä mainittu ratkaisu ja korkeimman oikeuden aikaisempi oikeuskäytäntö (esim. KKO:1982-II-1) hyvin osoittavat. Viimeistään tässä vaiheessa on syytä pysähtyä pohtimaan sitä, onko tavoitteena sopimuksen nopea päättäminen vai tarpeettomien riskien välttäminen.


15.5.2018 - Mirja Ropo -

Yrittäjä, maksaisitko työntekijän työttömyyskassamaksun?

Suomen Yrittäjät kannustaa jäsenyrityksiään harkitsemaan henkilökuntansa työttömyyskassan jäsenmaksun maksamista liitoista riippumattomaan työttömyyskassaan. Mistä tässä olikaan kysymys?

Suomessa on vallalla kaksi varsin yleistä virheellistä olettamaa koskien ansiosidonnaista päivärahaa: 1) ansiosidonnaisen päivärahan saa vain kuulumalla ammattiliittoon ja 2) ansiosidonnaista päivärahaa maksavat ammattiliitot tai työttömyyskassat. Kumpikaan ei pidä paikkaansa.

Ansiosidonnaisen päivärahan maksavat 94,5 % osuudella työnantaja sekä kaikki työntekijät riippumatta siitä, kuuluvatko he ammattiliittoon tai työttömyyskassaan. Ansiosidonnainen päiväraha rahoitetaan siten, että valtio maksaa siitä peruspäivärahaa vastaavan määrän, työttömyyskassa 5,5 % ja muun osan ansioturvamenoista maksaa Työttömyysvakuutusrahasto.

Työttömyysvakuutusrahastoon meistä jokainen maksaa palkan yhteydessä vuonna 2018 1,9 % palkasta ja jokainen työnantaja vähintään 0,65 % palkkasummasta ja vähänkään suuremmat työnantajat 2,6 % palkkasummasta.

Peruspäivärahan määrä on noin 700 euroa kuukaudessa. Maksamalla kassan jäsenmaksua noin satasen vuodessa saa merkittävästi paremman työttömyysturvan, jonka määrä vaihtelee 50-90 % välillä ansiotuloista. Esimerkiksi 3700 euron kuukausituloilla ansiosidonnainen päiväraha on 1 859,54 euroa ja ero peruspäivärahaan on 1.130,54 euroa. Työttömyyskassa rahoittaa tässä tapauksessa ansiosidonnaisesta päivärahasta noin sata euroa. On selvää, että yksityiseen talouteen tällä on suuri vaikutus. 

Kun työssäkäyvistä 15 % ei kuulu työttömyyskassaan, maksavat he työttömyysvakuutusmaksua ilman mahdollisuutta saada työttömyysvakuutusta. Kun työssäkäyviä suomalaisia on noin 2,5 miljoonaa, tarkoittaa se, että lähes 400.000 suomalaista maksaa työttömyysvakuutusmaksuja ilman mahdollisuutta nauttia ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta. Vai olisiko se reilua, jos maksetusta kotivakuutuksesta saisi vakuutuskorvausta vain, jos olisi ostanut lisäksi henkivakuutuksen?  

On ilmeistä, että järjestelmä ei tässä kohdin ole onnistunut. Epäreiluuden lisäksi tämän hetkinen järjestelmä tarkoittaa moninkertaista byrokratiaa työttömyysetuuksien järjestämiseksi. Selvästi reilumpi ja vähemmän byrokratiaa vaativa järjestelmä olisi tietenkin se, että kaikille järjestettäisiin samanlainen työttömyysturva riippumatta siitä, onko ostanut lisävakuutusta työttömyyskassalta.  

Suomen Yrittäjät haluavat puheenjohtaja Mikael Pentikäisen mukaan puuttua tällä tempauksella siihen, että mahdollisimman moni työntekijä olisi työttömyysvakuutuksen piirissä, mikä lisäisi turvallisuutta muutostilanteisiin. Lisäksi Suomen Yrittäjät haluavat nostaa esille sen, että väittämä siitä, että ansiosidonnaisen päivärahan saa vain kuulumalla ammattiliittoon, ei pidä paikkaansa. Pentikäisen mukaan ammattiliitot käyttävät ja jopa vahvistavat tätä olettamaa markkinoinnissaan, mikä on väärin. Ammattiliitoille onkin edullista esittää alussa esitettyjä väittämiä, kun luonnollisesti se sataa ammattiliittojen jäsenlaariin. Suomen Yrittäjät ovatkin sen vuoksi kannustaneet jäseniään maksamaan ammattiliitoista riippumattoman Yleisen työttömyyskassa YTK:n jäsenmaksun maksamista.

Omalla työpöydälläni ammattiliittojen toiminta näkyy erityisesti työoikeusriidoissa ja muissa työsuhdekysymyksissä, joissa avustan pääsääntöisesti työnantajia. Ammattiliittojen työsuhdeneuvonta onkin tärkeä etu työntekijälle tilanteessa, jossa työsuhteeseen liittyvät kysymykset ovat epäselviä. Sen työntekijä saa vain maksamalla ammattiliiton jäsenmaksua ja kassaan kuuluvilla etua ei ole. Ammattiliiton jäsenmaksun maksaneen työntekijän tärkein etu onkin työsuhdeneuvonta ja työriitojen kattava oikeusturva. On tärkeää, että vaaka, jossa ovat työntekijän ja työnantajan edut, on tasapainossa. Demarit esittivät oikeusapua työnantajille työsuhdekysymyksiin. Työntekijäpuolen ammattiliittojen työsuhdeneuvonta on usein varsin mustavalkoista. Ehkäpä ammattiliitoista erillinen työsuhdeneuvonta olisi paikallaan myös työntekijöille?


9.5.2018 - Krista Siro -

Milloin osakkaan mökkeilystä tulee veronalaista?

Yhtiöllä voi olla omistuksessaan vapaa-ajan asuntoja, joita myös sen osakkailla on mahdollisuus käyttää. Loma-asunnon käyttämisessä on kuitenkin kääntöpuolensa, jota ei välttämättä tule pohtineeksi rentouttavasta mökkeilystä haaveillessaan. Osakkaiden tulisikin olla tietoisia siitä, että virkistävästä lomasta yhtiön omistamalla loma-asunnolla voi muodostua osakkaalle veronalaista tuloa.

Mikäli osakas viettää esimerkiksi hiihtolomaviikkonsa yhtiön omistamalla mökillä korvauksetta tai olennaisesti käypää vuokraa alempaan hintaan, katsotaan tällainen etu peitellyksi osingoksi. Tässä tapauksessa peitellyllä osingolla tarkoitetaan osakkaan yhtiöltä saamaa rahanarvoista etuutta, joka näyttäytyy olennaisesti poikkeavana hinnoitteluna tai jopa vastikkeetta saatavana etuna.

Etuuden katsotaan muodostuvan osakkaan veronalaiseksi tuloksi käyvän hinnan ja käytetyn hinnan erotuksen osalta. Käypänä hintana pidetään vuokraa, jota olisi käytetty toisistaan riippumattomien osapuolten välillä. Nämä tilanteet osakkaan tulisikin kohdata ”kuinka suurta vuokraa naapurin Maija mökkiviikostaan maksaisi” -mentaliteetilla.

Tilanne mutkistuu hieman, kun yhtiön omistama vapaa-ajan asunto on lähes kokonaan osakkaan käytössä. Tällöin nimittäin vapaa-ajan asunnon katsotaan olevan varattuna osakkaan käyttöön myös silloin, kun asunto ammottaa tyhjyyttään. Silloin käypä vuokrataso määritellään vuosivuokran perusteella ja osakas onkin yllättäen verovelvollinen myös tyhjästä loma-asunnosta. Kuitenkin, vapaa-ajan asunnon käytön jakaantuessa sekä osakkaan yksityiskäyttöön että yhtiön tulonhankkimistoimintaan, jakaantuu myös vapaa-ajan asunnon tyhjillään oloaika todellisten käyttöaikojen suhteessa, jos muuta selvitystä ei ole.

Verohallinnon peiteltyä osinkoa koskevasta 4.5.2018 päivitetystä ohjeesta saadaan uusia täsmennyksiä tilanteisiin, joissa vapaa-ajan asunto on osakkaan käytön ohella myös yhtiön harjoittaman vuokraustoiminnan käytössä ja käytettävissä. Osakkaalla on nimittäin mahdollisuus osoittaa loma-asunnon olevan yhtiön vuokraustoiminnan käytössä silloinkin, kun se on tyhjillään. Tällöin tulee esittää riittävää selvitystä aktiivisesta vuokrauskäytöstä ja vuokrauksen markkinoinnista. Aktiivisuudesta indikoi muun muassa toiminnan jatkuvuus ja laajuus. Markkinointi ammattimaisen välittäjän kautta tämän varausjärjestelmää käyttäen taikka muulla riittävän näkyvyyden omaavalla tavalla on osoitus aktiivisesta vuokrauksen markkinoinnista. Loma-asunnon vuokraamista kannattaa tämän ohjeen perusteella markkinoida siten riittävän näkyvästi, jotta vältyttäisiin verovelvollisuudelta siltä osin, kun osakas ei asuntoa tosiasiassa käytä.

Osakas voi siis vailla verohuolen häivää viettää yhtiön omistamissa loma-asunnoissa aikaa jatkossakin, kunhan muistaa maksaa käytöstään käypää vuokraa ja lisäksi pitää huolen, että loma-asunnon mahdollinen vuokraustoiminta on aktiivista ja sitä markkinoidaan riittävästi.


4.5.2018 - Matti Kökkö -

Lain kirjain ja yleinen oikeustaju ristiriidassa?

Poliisin pitkäkään vitkastelu esitutkinnassa ei anna asianomistajalle (=rikoksen uhrille) oikeutta valtion maksamaan hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi. Näin on ainakin, mikäli uskomme Itä-Suomen hovioikeutta. Se antoi maaliskuussa päätöksen, jonka mukaan oikeudenkäynnin kesto alkaa asianomistajan osalta vasta siitä hetkestä, jona tämä on esittänyt rikokseen perustuvat vahingonkorvausvaatimuksensa esitutkinnassa. Äsken lausuttu ei sinänsä ehkä kuulosta kovin erikoiselta, mutta tilanteen ongelmallisuus paljastuu, kun selviää, että asianomistajaa oli tekemänsä rikosilmoituksen johdosta kuulusteltu esitutkinnassa ensimmäisen kerran 21.2.2014 ja seuraavan kerran vasta yli kahden vuoden kuluttua 17.6.2016, jolloin asianomistaja myös esitti korvausvaatimuksen. Tässä välissä asian esitutkinta ei ollut edennyt lainkaan. Tuon jälkeen asia eteni kyllä kohtuullisen nopeasti. Tuomio asiassa saatiin 5.10.2017.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain (hyvityslaki) mukaan oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa asianomistajan osalta vasta siitä, kun hän on esittänyt vaatimuksensa käräjäoikeudessa. Suoraan tuon lain nojalla oikeudenkäynnin kestoa olisi tässä tapauksessa arvioitu vasta 23.5.2017 alkaen eli siitä, kun asianomistaja oli esittänyt vaatimuksensa käräjäoikeudessa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin katsonut Suomea koskevassa ratkaisussaan, että hyvityslain oikeudenkäynnin kestoa koskeva säännös on ristiriidassa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa ja tähän viitaten hovioikeus katsoikin, että oikeudenkäynnin kestoa tulee arvioida siitä lukien, kun asianomistaja on esitutkinnassa esittänyt vaatimuksensa. Koska siitäkään ei kuitenkaan kulunut tuomion antamiseen kuin runsaat viisitoista kuukautta, ei viivästymistä katsottu tapahtuneen.

Asianomistajan kannalta olennaista on kuitenkin ollut se, että rikosilmoituksen tekemisestä ja hänen ensimmäisestä kuulemisestaan ehti kulua kaksi vuotta neljä kuukautta ennen kuin asia eteni lainkaan poliisin esitutkinnassa. Tuntuisi siltä, että yleisen oikeustajun mukaista olisi pitää samantekevänä sitä, mikä valtion viranomainen asian käsittelyssä on viivyttelevä elin. Kun ihmisoikeustuomioistuimen käytännön perusteella on jo rohjettu laajentaa oikeudenkäynnin keston alkamisajan menevän esitutkintavaiheen puolelle siihen hetkeen, kun vaatimukset siellä esitetään, ei luulisi olevan kovin uskaliasta ottaa tilanteen niin vaatiessa huomioon koko esitutkinta-aikaa. Miksi asianomistajan vaatimuksen esittämisen tulisi olla ratkaiseva ajankohta?

Oman kokemukseni perusteella ainakin asianajajien tapana on esittää asianomistajan vaatimukset vasta siinä vaiheessa, kun esitutkinnassa asiaa on selvitetty ja vaatimusten yksilöinnille on mahdollisimman kattavat tiedot olemassa. Ollakseen nyt mainitussa tapauksessa oikeutettu hyvitykseen asianomistajan olisi siis pitänyt heti rikosilmoituksen tekemisen yhteydessä esittää vaikkapa enimmäismääräinen ja ehdollinen korvausvaatimuksensa. Näin ei kuitenkaan yleensä ole mitään syytä tehdä.

Entistä kummallisemmalta asetelma vaikuttaa siihen nähden, että rikoksesta epäillyn osalta oikeudenkäynnin kestona huomioonotettava aika alkaa jo siitä, kun epäillylle on ilmoitettu hänen tekemäkseen epäillystä rikoksesta. Tässä tapauksessa asiassa on ollut kysymys törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ja hyväksikäyttö oli jatkunut vielä sen jälkeen, kun alaikäinen asianomistaja oli tehnyt rikosilmoituksen. Tämäkään ei lopputulokseen vaikuttanut. Hovioikeus kyllä perusteluissaan toteaa, että laatunsa vuoksi rikosasia on tullut käsitellä joutuisasti ja että alaikäinen asianomistaja on nuoresta iästään johtuen ollut heikossa asemassa ja asia on ollut hänelle merkityksellinen, minkä vuoksi myös on voitu edellyttää tavanomaista joutuisampaa käsittelyä. Hovioikeus toteaa edelleen, että rikosilmoituksen tekemisestä esitutkinnan valmistumiseen kului yli kolme vuotta ja että rikosilmoituksen tekemisen yhteydessä tapahtuneen asianomistajan kuulustelun jälkeen kuulustelutoimenpidettä on jatkettu vasta kahden vuoden neljän kuukauden kuluttua ensimmäisestä kuulustelusta. Tämän kaiken hovioikeus kuittaa kokonaisarvioinnissaan sillä, että ”arvioinnissa keskeisenä vaikuttaa kuitenkin edellä mainittu oikeudenkäynnin kesto noin yksi vuosi neljä kuukautta, mitä asian laatuun ja laajuuteen nähden ei ole pidettävä pitkänä aikana.”

Tällä hetkellä määräaikaa valitusluvan hakemiselle korkeimmasta oikeudesta on vielä jäljellä, enkä tiedä onko valituslupaa haettu. En myöskään tiedä, löytyykö korkeimmalta oikeudelta uskallusta laajentaa oikeudenkäynnin keston käsitettä asianomistajan osalta. Kun vastakkain ovat rikoksen uhrin ja Suomen valtion intressit, ei kynnyksen lain säännöksen laventavalle tulkinnalle pitäisi olla kovin korkea. Toivotaan parasta.


2.5.2018 - Sanna Lundström -

Tavaramerkki – onko sillä merkitystä?

”Pitääkö mun olla huolissaan, kun tuo toisen yhtiön käyttämä nimi tai merkki on aika lailla sama kuin meillä?” Tämä kysymys esitetään allekirjoittaneelle aina välillä. Vastaus on yksiselitteisesti kyllä – pitää olla huolissaan. Samoin asiakkaan liiketoimintaa käynnisteltäessä usein törmään tilanteeseen, jossa päämies ei ole selvittänyt, onko hänen ajattelemansa nimi ollenkaan otettavissa käyttöön yrityksen toiminnassa. Pahimmillaan ko. nimi on ehditty jo painaa tuotteisiinkin ja sitten kuvaan astun minä, jonka kurjana velvollisuutena on todeta, että toisen tavaramerkki on asia, joka pitää todella huomioida yrityksen liiketoiminnassa.


Tavaramerkki on tunnusmerkki, joka yksilöi tuotteen tai palvelun ja erottaa sen muista vastaavista. Käytännössä tavaramerkki antaa omistajalleen yksinoikeuden myydä ja markkinoida tavaraa tai palvelua kyseisellä merkillä. Toisin sanoen kyse on ns. kielto-oikeudesta. Merkin haltijalla on oikeus kieltää muita käyttämästä hänen merkkiään, tai siihen läheisesti sekoitettavissa olevia merkkejä. Kenelläkään muulla ei siis ole oikeutta käyttää samaa, tai samankaltaista merkkiä, vastaavien tuotteiden myynnissä, tai markkinoinnissa.

Tavaramerkki on mahdollista saada joko rekisteröimällä tai vakiinnuttamalla. Molemmilla tavoilla saavutetun tavaramerkin suoja on yhtä vahva. Tavaramerkki voidaan rekisteröidä kansallisesti Patentti- ja rekisterihallituksessa, EU:n laajuisesti EUIPO:ssa tai kansainvälisesti WIPO:ssa. Vakiinnuttaminen sen sijaan tarkoittaa, että tavaran tai palvelun tuottaja käyttää kyseistä merkkiä tuotteidensa tunnuksena ja vuosien saatossa kyseinen merkki on yleisesti yhdistetty tuotteeseen. Vakiinnuttamien ei edellytä, että jokainen henkilö tuntee tuotteen ja siihen liittyvän tavaramerkin, vaan tavaramerkin tulee olla vakiintunut oman kohderyhmänsä keskuudessa.

Mikäli jollakin toisella on jo rekisteröity joku tavaramerkki, mutta mielestäsi ko. yritys ei käytä sitä – tai ei muutenkaan vaikuta sitä tarvitsevan – ja harkitset itse ottavasi käyttöön tämän merkin, suosittelen lämpimästi harkitsemaan toisen kerran. Vähintään suosittelen ottamaan puhelimen käteen ja tiedustelemaan ko. yrityksestä mahdollisuutta saada ko. tavaramerkki käyttöönne. Mikäli vastaus toisesta yrityksestä on kyllä, on asiasta syytä sopia osapuolten välillä kirjallisesti.

Kuten kirjoitukseni aloitin: ota aina toisen mahdollinen tavaramerkki, tai väite siitä, vakavasti. Piittaamattomuus voi nimittäin johtaa isoihin ongelmiin: tavaramerkin loukkaajan on maksettava loukatulle hyvitys tavaramerkin käyttämisestä. Mikä tavaramerkin loukkaus on aiheuttanut vahinkoa, on myös vahingonkorvausta maksettava. Oikeudenkäyntikulut on korvattava loukatulle. Lisäksi loukattu voi vaatia rangaistusta loukkaajalle. Tuomioistuin voi silloin tuomita loukkaajan tavaramerkkirikkomuksesta sakkoon.  Pahimmillaan tavaramerkkiloukkaus johtaa tuomioon rikoslain mukaisesta teollisoikeusrikoksesta, sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Elikkä: ennen liiketoiminnan aloittamista tai uuden tuotteen palvelun lanseerausta – selvitä mahdollisuudet käyttää aikomaasi sana- tai muuta merkkiä. Eikä olisi ollenkaan hullumpi ajatus rekisteröidä ko. merkki – sitten ei muut sitä merkkiä voi käyttää ilman suostumustasi. Asia, jolla voi olla iso arvo vähän ajan päästä.


25.4.2018 - Anna Oksanen -

Missä määrin vappuna saa nauttia simaa vahvempaa?

Huhtikuun viimeisenä iltapäivänä kellon lyödessä kuusi täyttyy Turun Taidemuseonmäki valkoisista lakeista, riemun kiljahduksista sekä poksahtelevista pulloista ja sihahtelevista tölkeistä. Alkoholi on kiistaton osa suomalaisen valtavirran vapunviettoa. Koska vappua kokoonnutaan tyypillisesti viettämään kaupunkien keskustoihin - räntäsateen sallimissa rajoissa tosin - saattaa herätä kysymys alkoholinkäytön lainmukaisuudesta julkisella paikalla ja virkavallan mahdollisesta puuttumisesta kyseiseen toimintaan. Ja vaikkei tämä kysymys heräisikään, on vappukansan kuitenkin hyvä olla tietoinen siitä, missä menevät lainmukaisuuden rajat.

Uusi alkoholilaki toi mukanaan paljon muutoksia ja kevennyksiä alkoholiin liittyen, mutta järjestyslakiin sisältyy edelleen kielto päihdyttävien aineiden nauttimisesta taajamien yleisillä paikoilla tietyin poikkeuksin. Kuohuviinipullon saa lähes huoletta poksauttaa puistoissa ja niihin verrattavissa olevilla alueilla. Alkoholin nauttimista tosin tapahtuu myös puistoihin vertaamiskelvottomilla alueilla niin vappuna kuin muinakin juhlapyhinä lämpimistä kesäpäivistä puhumattakaan, joten käytännössä säännöksen tulkinta on hyvin laveaa. Nämä myönnytykset alkoholinkäytöstä tulivat voimaan Suomen lainsäädännössä vuoden 1995 alusta lukien eli juuri sopivasti ennen jääkiekon maailmanmestaruutta. 

Hyväksyttävä alkoholinkäyttö julkisella paikalla edellyttää, että kokonaisvaltainen käytös ja oleilu eivät estä muita ihmisiä käyttämästä kyseistä aluetta sen varsinaiseen tarkoitukseen. Toki on mahdollista saivarrella, että vappuna Vartiovuoren ja Puolalan puiston kaltaisten paikkojen varsinaisena tarkoituksena voidaan pitää nimenomaisesti vapun juhlintaa. Hyväksyttävän alkoholikäyttäytymisen määrittelyssä on mahdollista käyttää esimerkkinä niin kutsuttua piknik-periaatetta. Niin kauan, kun käytös pysyy sivistyneenä ja oleskelun pääasiallisena tarkoituksena ei ole humaltuminen vaan esimerkiksi proseccon nauttiminen piknik-eväiden kera, ei virkavallalla ole lähtökohtaisesti nokan koputtamista kyseiseen toimintaan. Yleisesti ottaen poliisi suhtautuu melko leppoisasti täysi-ikäisten vapunviettoon ja sietää jopa hieman railakkaampaa käytöstä kuin keskivertokeskiviikkona. Rajanveto soveliaan ja sopimattoman alkoholinkäytön välillä on kuitenkin aina tapauskohtaista eikä tarkkaa promillemäärää hyväksyttävälle humaltumiselle voida asettaa. Kaatokännissä ja puolialastomana runonlausuntaa kauppatorilla harjoittava juhlija ei kuitenkaan suurella todennäköisyydellä täytä edellytystä sivistyneestä alkoholinkäytöstä edes vappuna. Vaikka virkavalta ymmärtää yleisen vappuhuuman, on vappu poliisille vuoden vilkkainta aikaa ja putkat täyttyvätkin joka vuosi ripeästi liian innokkaista vapunviettäjistä.

Summa summarum, skumppapullon voi siis avata huoletta vappuriennoissa julkisillakin paikoilla, kunhan muistaa tietyn säädyllisyyden sekä terveen maalaisjärjen.


20.4.2018 - Juho Lakkala -

Matkustajan kuluttajansuoja paranee

Taas on se aika vuodesta, jolloin matkakuume valtaa ihmiset ja moni varailee ulkomaanmatkoja ensi kesäksi ja syksyksi. Itsekin olen viimeiset viikot katsellut sopivia matkakohteita mahdollista tulevaa matkaa varten. Matkustajana on tärkeä tietää oikeutensa sekä ostaessa matkaa että matkustaessa. Nykyinen valmismatkalaki (1079/1994) on jo osittain hieman vanhentunut eikä se vastaa muuttuneita markkinoita, kuten internetissä olevia varausmahdollisuuksia. Valmismatkalaki korvataankin uuden matkapakettidirektiivin  (EU) 2015/2302  myötä, 1.7.2018 voimaan tulevalla lailla matkapalveluyhdistelmistä (901/2017, "matkapakettilaki"), jonka myötä myös matkustajan kuluttajansuoja paranee.

Matkustajan tilatessa samalle matkalle useamman matkapalvelun, kyseessä on joko matkapaketti tai yhdistetty matkajärjestely. Tällöin matkustajan oikeudet riippuvat siitä, kummasta matkustusmuodosta on kyse.

Matkapaketti

Matkapaketilla tarkoitetaan tilannetta, jossa matkustaja ostaa, tyypillisesti elinkeinonharjoittajan nettisivuilla samaa matkaa tai lomaa varten yhteishintaan vähintään kaksi erityyppistä matkapalvelua. Matkapalvelulla tarkoitetaan esimerkiksi kuljetusta, majoitusta tai auton vuokrausta. Matkapalveluksi katsotaan myös muunlainen matkapalvelu, jos se muodostaa merkittävän osan eli vähintään 25 % matkanarvosta tai se on muuten olennainen osa kuljetus-, majoitus- tai ajoneuvonvuokrauspalveluun yhdistettyä matkapakettia. Esimerkkinä tällaisesta muunlaisesta matkapalvelusta on esimerkiksi matkapakettiin sisältyvä jalkapallopelin pääsylippu, joka muodostaa 25 % matkan arvosta. Kaikki matkapalvelut tulee varata 24 tunnissa siitä, kun ensimmäinen varaus tehtiin.

Matkapaketin osalta matkanjärjestäjä on vastuussa koko matkapaketista, kuten siihen kuuluvista kuljetuksista, majoituksesta sekä muista palveluista. Matkanjärjestäjä ei siis voi siirtää vastuuta matkapaketin kokoamiseen tarvittaville toiselle matkayhtiölle, kuljetus- tai majoitusyhtiölle.

Matkustajalla on suoja matkapaketin ostohetkestä sen päättymiseen asti. Suoja sisältää mm. peruutusoikeuden ja avun ongelmatilanteissa. Matkustajalla on oikeus peruuttaa matkapakettisopimus milloin tahansa ennen matkan alkamista, eikä matkustajan tarvitse ilmoittaa matkanjärjestäjälle peruuttamisen syitä. Matkanjärjestäjällä on oikeus periä matkansa peruuttaneelta matkustajalta peruuttamismaksu. Peruuttamismaksua ei voida periä, mikäli matka on peruttu poikkeuksellisten olosuhteiden tai matkanjärjestäjän suorituksessa olevan merkittävä virheen takia. Poikkeuksellisia olosuhteita ovat esimerkiksi sota, luonnonmullitus, lakko tai matkustajan terveydellinen tila. Merkittävä virhe voi olla kyseessä, jos esimerkiksi matkapakettiin kuuluva hotelli on vielä keskeneräinen. Matkustaja saa myös peruuttaa matkan ilman lisämaksuja, jos matkanjärjestäjä muuttaa merkittävästi sopimusta tai korottaa matkapaketin hintaa yli kahdeksan prosenttia.

Ongelmatilanteissa matkanjärjestäjän on ilman aiheetonta viivytystä annettava vaikeuksiin joutuneelle matkustajalle mm. tietoa terveyspalveluista, paikallisviranomaisista ja konsulipalveluista sekä autettava matkustajaa tekemään vaihtoehtoisia matkajärjestelyjä, järjestettävä matkustajalle mahdollisuus esimerkiksi puhelimen tai sähköpostin käyttämiseen sekä annettava muuta asianmukaista apua.

Yhdistetty matkajärjestely

Kuluttajansuoja ulotetaan uuden lain myötä myös yhdistettyihin matkajärjestelyihin. Yhdistetyllä matkajärjestelyllä tarkoitetaan palvelukokonaisuutta, jossa matkapalvelunmyyjä avustaa matkustajaa hankkimaan samaa matkaa tai lomaa varten erilaisia lisäpalveluita, kuten lennon tai retken, yhden kerrallaan. Edellytyksenä on, että lisäpalvelut hankitaan erillisillä sopimuksilla muilta matkapalvelujen tarjoajilta, ja matkapalveluiden valinta- ja varausprosessit ovat selkeästi erillisiä. Lisäksi matkajärjestelyn syntymisessä auttaneen matkatoimiston eli ensimmäisen matkapalvelun myyneen on annettava matkustajalle tietoa hänelle kuuluvista oikeuksista. Yhdistetty matkajärjestely syntyy, kun matkustaja valitsee itselleen matkapalvelun ja sitoutuu maksamaan sen, ja vasta tämän jälkeen matkustaja valitsee toisen palvelun. Vaihtoehtoisesti elinkeinonharjoittaja, jonka verkkosivuilla ensimmäinen matkapalvelu on varattu, linkittää varauksen tehneen matkustajan toisen palveluntarjoajan verkkosivuille, ja jälkimmäisen kanssa syntyy sopimus. Myös tällöin pätee matkapakettejakin koskeva matkapalvelun varauksen 24 tunnin -sääntö.

Toisin kuin matkapaketissa, yhdistetyssä matkajärjestelyssä kukin matkapalvelun myynyt yritys vastaa vain omasta palvelustaan. Siten esimerkiksi matkajärjestelyn syntymisessä auttanut matkapalveluiden myyjä ei ole vastuussa muista kuin omaa palveluaan koskevista puutteista.

Muuta

Matkapakettilain mukaan matkustaja voi hakea korvausta myös aineettomasta vahingosta, kuten lomanautinnon menetyksestä. Nykyään matkustajalla on oikeus hinnanalennukseen ja vahingonkorvaukseen, mikäli matkapalvelu ei vastaa sovittua. Jotta ns. mielipahakorvausta voitaisiin saada, on matkustajan osoitettava matkanjärjestäjän merkittävä virhe, josta matkustaja on kärsinyt. Korvaus on mahdollinen esimerkiksi, kun matkustaja sairastuu matkapakettiin sisältyneen ruoan vuoksi.

Kuluvana keväänä varattuun ensi syksyn matkaan sovelletaan vielä nykyistä valmismatkalakia.

 


17.4.2018 - Iiro Hollmén -

Johtaja muuttaa, meneekö yhtiön kotipaikka perässä?

Viime aikoina vastaan on tullut kaksi mielenkiintoista tapausta, joissa on jouduttu pohtimaan yhtiön johtohenkilöiden asuinpaikan vaikutusta yhtiön verotukseen.

Ensimmäisessä tapauksessa suomalaisen osakeyhtiön omistajaperhe harkitsi muuttoa Saksaan noin vuoden ajaksi. Puolisoista toinen toimi hallituksen puheenjohtajana ja toinen toimitusjohtajana. Ennen muuttoa haluttiin varmistaa se, voisiko Saksassa asumisella olla vaikutusta yhtiön verotukseen. Yhtiön varsinainen toiminta ei muuttuisi  tuon vuoden aikana mitenkään. Yhtiön toimitilat työntekijöineen sijaitsisivat edelleen Suomessa ja liiketoiminta keskittyisi edelleen Suomeen. Hallitus kokoontuisi ja tekisi päätökset Suomessa ja toimitusjohtaja työskentelisi pääasiassa Suomen toimitiloissa yhtiötä johtaessaan. Saksassa tehtävät toimenpiteet eivät liittyisi suoraan yhtiön johtamiseen. Voisiko pelkällä johtajien muutolla voi olla vaikutusta yhtiön verovelvollisuuteen?

Saksasta hankittujen asiantuntijalausuntojen perusteella oli olemassa suuri riski siitä, että Saksan säännösten mukaan yhtiön kotipaikan voitaisiin katsoa siirtyvän Saksaan johtajien muuton myötä. Kävi ilmi, että kotipaikan ja kiinteän toimipaikan arviointi poikkeaa paikoitellen olennaisestikin Suomen soveltamiskäytännöstä. Saksa voisi tällä perusteella katsoa olevansa oikeutettu verottamaan yhtiön kaiken tuloksen, siis myös muun kuin Saksassa tapahtuvasta toiminnasta syntyvän. Asiaan ja verotuksen lopputulokseen toki vaikuttaa Suomen ja Saksan välinen verosopimus, mutta tilanteeseen liittyi niin paljon epävarmuutta ja riskejä, että koko muuttohankkeeseen ryhtymistä jouduttiin harkitsemaan vakavasti uudelleen.

Vielä dramaattisemmasta tapauksesta oli kyse sveitsiläisen yhtiön asiassa, johon Korkein oikeus otti kantaa viime vuoden lopulla. Sveitsiläinen yhtiö harjoitti puutavaran tukkukauppaa ja välitystoimintaa välittämällä venäläisiltä sahoilta ostettua puutavaraa. Puutavaraa ei käytännössä myyty Suomessa kuin yhdelle asiakkaalle ja sillekin vain satunnaisesti. Merkittävimmät asiakkaat sijaitsivat siis muualla kuin Suomessa eikä varsinaisella liiketoiminnalla ollut yhtymäkohtia Suomeen. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja kuitenkin oli suomalainen ja asui Suomessa. Tämä liityntä Suomeen johti lopulta siihen, että syyttäjä vaati hallituksen puheenjohtajalle rangaistusta törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Syyttäjän käsityksen mukaan sveitsiläisen yhtiön koko liiketoiminta on todellisuudessa kytkeytynyt Suomeen siten, että yhtiön koko maailmanlaajuinen liiketulo olisi tullut ilmoittaa yhtiön veroilmoituksissa Suomessa ja yhtiön koko kirjanpito olisi tullut säilyttää Suomessa.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta voidaan lukea, että yhtiön hallitus on kokoontunut pari kertaa vuodessa Sveitsissä, jossa myös yhtiön varsinainen kirjanpito ja tilintarkastus on toimitettu. Suomessa on hoidettu kirjanpidon avustavia toimia, kuten Venäjältä toimitettujen laskujen tiliöintiä. Suomessa yhtiöllä on ollut tilejä Nordea-pankissa, mutta varsinainen päätili on ollut Sveitsissä. Yhtiön vakuutuksia on otettu Suomesta ja Lauttasaaressa sijainnut toimistotila oli mainittu joissain yhteyksissä yhtiön ”Helsinki office” -yhteystietona.

Syyttäjän näkemys yhtiön kotipaikasta ei menestynyt, mutta KKO katsoi, että yhtiölle oli muodostunut Suomeen verotuksessa kiinteä toimipaikka. Lisäksi KKO totesi, että hallituksen puheenjohtaja on toimillaan ainakin osaltaan johtanut yhtiötä. Hänen toimensa ovat siinä määrin yhteydessä yhtiölle Suomeen syntyneeseen kiinteään liikepaikkaan, että johtamistoimia on katsottava tehdyn Suomessa. Ratkaisun lopputuloksen ja ratkaisun kokonaisuudessaan voit lukea osoitteessa (http://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/precedent/1514449899674.html).

Mitä ajatuksia edellä olevat esimerkit herättävät? Ainakin sen, että johtajien muutolla toiseen valtioon voi olla yllättäviä seurauksia myös yhtiön kannalta. Yhtiöiden ja yhtiöiden johtotehtävissä toimivien henkilöiden on syytä tiedostaa yhtiön kotipaikan ja kiinteän toimipaikan arviointiin vaikuttavat kriteerit kansainvälisissä tilanteissa. Jos johtohenkilöitä asuu ja toimii muualla kuin yhtiön sijaintivaltiossa, kannattaa asiaan vaikuttava sääntely selvittää tarkkaan. Ratkaisua yhtiön johtopaikasta ei yleensä perusteta yksinomaan yhtiön määräysvallan käyttäjän asuinvaltioon, vaan arvioitavaksi tulee kussakin tapauksessa myös se, millaisia yhtiön liiketoimintaan liittyviä toimia tehdään ja kytkeytyvätkö toimet kiinteästi tiettyyn valtioon. Asian arviointia hankaloittaa vielä lisäksi se, että eri maiden sääntely ei ole tältä osin yhteneväistä.

Tapaukset herättävät myös kysymyksiä siitä, ovatko yhtiöiden kotipaikkaan ja kiinteään toimipaikkaan liittyvät säännökset ajan tasalla. Voivatko nämä käytännössä estää tai rajoittaa ihmisten vapaata liikkuvuutta? Työn tekeminen on nykyään entistä vähemmän sidoksissa aikaan ja paikkaan. Onko enää selvästi määriteltävissä se, minkä valtion alueella johtamistoimia tehdään?     


11.4.2018 - Kimmo Tenhovirta -

Saaminen vai kulu – ja miten se vaikuttaakaan yhtiön mahdollisuuteen jakaa osinkoa

Helsingin Sanomat uutisoi 6.4.2018 (https://www.hs.fi/talous/art-2000005631209.html), että Air Finlandin konkurssipesä on hävinnyt kanteen yhtiön osakkeenomistajaa Berling Capital Oy:tä vastaan asiassa, jossa konkurssipesä vaati yhteensä 3,4 miljoonan euron osinkojen ja pääomalainan palauttamista konkurssipesälle, jotka Air Finland oli maksanut osakkaalleen vuosina 2007 ja 2008, noin 4-5 vuotta ennen yhtiön konkurssia.

Vaikka asia onkin myös insolvenssioikeudellinen, on siinä erityisen mielenkiintoinen yhtiöoikeudellinen ja kirjanpito-oikeudellinen näkökulma. Osakeyhtiölainhan mukaan varoja voidaan pääsääntöisesti jakaa yhtiön osakkaille yhtiön vapaasta omasta pääomasta, mutta varoja ei saa jakaa, mikäli jaosta päätettäessä tiedetään tai pitäisi tietää, että yhtiö on maksukyvytön taikka että jako aiheuttaa maksukyvyttömyyden. Mikäli varoja on jaettu osakeyhtiölain vastaisesti, on tällä tavalla saadut varat palautettava korkoineen yhtiölle. 

Air Finlandin tapauksessa konkurssipesä on katsonut, että yhtiöllä ei ole ollut osingon ja pääomalainan maksamisen aikaan vapaata omaa pääomaa, minkä vuoksi saatu osinko ja pääomalaina olisi pitänyt palauttaa. Helsingin hovioikeus on antamallaan tuomiolla kuitenkin todennut - päinvastoin kuin konkurssipesän näkemykseen yhtynyt käräjäoikeus - että yhtiöllä on ollut riittävästi vapaata omaa pääomaa osingon ja pääomalainan maksamiseen.

Hovioikeus on perustellut asiaa sillä, että yhtiöllä on ollut tapahtumahetkellä erilaisiin lentokoneiden peruskorjaus- ja muihin huoltoihin liittyviä ns. huoltoreservimaksuja taseessaan, jotka ovat syntyneet, kun lentokoneen omistajalle on leasingmaksujen lisäksi maksettu etukäteen huoltomaksuja erilaisia lentokoneiden määräaikais- ja vastaavia huoltoja varten. Kyseinen huoltoreservi oli kirjattu yhtiön taseeseen vaihtuviin vastaaviin siirtosaamiseksi ja siten yhtiön varallisuuteen kuuluvaksi.  

Hovioikeus kuuli asiaa ratkaistessaan useita eri kirjanpidon asiantuntijoita ja erityistarkastuksen tehneitä tilintarkastajia ja asiassa on huomioitu myös keskusverolautakunnan vuonna 2014 antama lausunto vuokratun lentokoneen huoltomaksujen kirjanpitokäsittelystä. Esitetyn näytön perusteella hovioikeus on arvioinut huoltoreservimaksuihin liittyviä liiketapahtumia siten, että maksuja on lähtökohtaisesti voitu pitää luonteeltaan saamisina ja maksua vastaava meno on syntynyt vasta sitten, kun reservimaksua vastaava huolto on toteutunut. Tämän vuoksi yhtiö on voinut kirjata huoltoreservimaksun saamiseksi eikä kuluksi.  Näin ollen osingon ja pääomalainan maksaminen on ollut mahdollista. Hovioikeuden mukaan Air Finland ei ole ollut myöskään maksukyvytön maksuja tehdessään, eikä maksukyvyttömyys ollut aiheutunut osingon ja pääomalainan maksusta.

Huoltoreservimaksu on poikkeuksellinen ja hyvin toimialasidonnainen liiketapahtuma ja sen käsittely kirjanpidollisesta näkökulmasta on vaikeaa, kuten myös hovioikeuden hyvin perustellusta tuomiosta voi todeta. Ottamatta enempää kantaa hovioikeuden tuomion oikeellisuuteen oletankin, että asian käsittely jatkuu KKO:ssa. Mikäli näin tapahtuu, toivon että KKO:n ratkaisu asettaa lopullisesti reuna-ehdot huoltoreservimaksun ja vastaavan kaltaisten liiketapahtumien kirjaamiselle ja sitä kautta vahvistaa sen, mikä vaikutus tällaisilla liiketapahtumilla voi olla yhtiön vapaan oman pääoman määrään ja sitä kautta yhtiön varojen jakamiseen.  


6.4.2018 - Henri Kaasalainen -

Rahoituksesta

Suomessakin on jo jonkin aikaa päästy nauttimaan talouskasvun tarjoamista eduista. Työllisyystilanne paranee, kuluttajilla on enemmän rahaa käytössään, vienti vetää ja näin ollen yrityksillä voi olla tarpeita investoinneille ja liiketoiminnan kasvattamiselle.

Yrityksen investointi- ja rahoituskysymykset kulkevat käsi kädessä. Periaatteessa voisi todeta, että yritystoiminta on jopa helppoa: tehdään investointeja, jotka tuottavat enemmän kuin niiden rahoittamisesta aiheutuu kustannuksia. Näin yritys tuottaa omistajilleen lisäarvoa.

Kun rahoitusta tarkastellaan yrityksen näkökulmasta se jakautuu kahteen osaan taseen mukaisesti. Vastaavaa-puolen kysymykset liittyvät omaisuuden tuottoon eli miten saadaan yrityksen omaisuudelle mahdollisimman hyvä tuotto. Vastattavaa-puolen kysymykset liittyvät hankittavan rahoituksen kustannuksiin eli miten saadaan rahoitusta mahdollisimman edullisesti ja miten investoinnit rahoitetaan omalla ja vieraalla pääomalla. 

Erilaisia rahoitusmahdollisuuksia on lukuisia, joista seuraavaksi esittelen yleisimmät.

Oma pääoma voidaan jakaa ulkoiseen ja sisäiseen omaan pääomaan. Ulkoisella omalla pääomalla tarkoitetaan osakeannein eli osakkeita myymällä hankittua pääomaa. Sisäisellä pääomalla tarkoitetaan puolestaan tulorahoituksena hankittua eli liiketoiminnasta voittona saatua kassavirtaa.

Vieras pääoma on yritykseen sijoitettua pääomaa, johon ei yleensä liity omistusoikeutta yrityksessä. Vieras pääoma on tavallisesti velkaa. Velkaan puolestaan liittyy yleensä takaisinmaksuvelvollisuus ja velvollisuus maksaa korkoa.

Oman ja vieraan pääoman lisäksi puhutaan niin sanotusta välipääomasta, eli mezzanine-rahoituksesta. Oikeudellisesti mezzanine-rahoitusta ei pidetä omana rahoituksen lajinaan vaan se lukeutuu joko omaan tai vieraaseen pääomaan. Välipääomarahoituksella tarkoitetaan osakeyhtiön käytössä olevia rahoitusvälineitä, jotka taloudellisen luonteensa johdosta sijoittuvat oman ja vieraan pääoman ehtoisen varainhankinnan väliin. Näihin instrumentteihin luokitellaan ainakin optiolaina, vaihtovelkakirjalaina ja pääomalaina.

Optiolaina on yrityksen liikkeelle laskema laina, jossa sijoittaja saa velkakirjan mukana yhden tai useamman optiotodistuksen eli warrantin. Tällä optiotodistuksella sijoittaja saa mahdollisuuden ostaa yrityksen osakkeita jollakin etukäteen määrätyllä hinnalla. Optiolainaan liittyvä velkakirja on yleensä ns. bullet-laina, joka maksetaan takaisin yhdessä erässä laina-ajan lopussa. Lainaosuudelle maksetaan yleensä selvästi markkinakorkoja alhaisempaa korkoa, mutta sijoittajan kannalta alhaisempi korko kompensoituu mahdollisuudella hyötyä osakekurssin noususta. 

Vaihtovelkakirjalaina on sijoittajille yrityksen liikkeelle laskema velkakirja, joka voidaan vaihtaa yrityksen osakkeisiin. Vaihdossa velkoja luopuu korkojen ja pääoman saamisoikeudesta ja tulee yhtiöön osakkeenomistajaksi. Optiolainasta vaihtovelkakirjalaina eroaa sikäli, että optio- ja lainaosuuksia ei voi irrottaa erilleen. Vaihtovelkakirjalainoilla käydään kauppaa jälkimarkkinoilla kuten millä tahansa velkakirjoilla.

Pääomalaina voi olla omaan pääomaan rinnastettava rahoitusmuoto, sillä lainalle voidaan maksaa korkoa ja pääomaa takaisin vain, mikäli yhtiölle jää täysi kate sidotulle omalle pääomalle. Korkoa tai muuta hyvitystä voidaan maksaa vain, mikäli siihen käytettävä määrä voidaan käyttää voitonjakoon viimeksi päättyneeltä tilikaudelta. Yhtiö ei saa antaa vakuutta lainan pääoman tai koron maksamisesta. Pääomalaina ei kuitenkaan ole perinteistä omaa pääomaa, sillä lainaan ei liity esimerkiksi äänioikeutta. Yhtiön purkautuessa tai konkurssissa pääomalainan haltijalla on kaikkia muita velkojia huonompi oikeus yhtiön varoihin. 

Asianajajan puoleen kääntyminen ajoissa saattaa tarkoittaa merkittäviäkin säästöjä lainasopimusten ehdoissa. Ole siis yhteydessä asianajajiimme tai muihin asiantuntijoihimme, jotka osaavat neuvoa ja löytävät edullisimman ja parhaimman rahoitusmuodon yrityksesi tulevia investointeja silmällä pitäen.


4.4.2018 - Jyrki Prusila -

Lika barn leka bäst - myös työpaikalla?

Luin sanomalehdestä artikkelin, jonka mukaan rentoutumiseen ja stressinhallintaan markkinoitu mindfulness-tietoisuustaito voi kääntyä myös itseään vastaan. Tämän olivat havainneet Tampereen ja Helsingin yliopistoista olevat tutkijat selvityksessään. Toinen tutkijoista oli selvittänyt olosuhteita ”hyvin kilpailuhenkisessä organisaatiossa, jossa tehdään vaativaa asiantuntijatyötä ja jossa henkilöstöosasto oli myöntänyt, että toiminta on suunniteltu ylitöiden varaan”. Mindfulness-koulutusta oli hankittu paitsi työntekijöiden hyvinvoinnin edistämiseksi myös työnantajamielikuvan päivittämiseksi. Todettakoon, ettei mikään artikkelissa mielestäni viitannut siihen, että kysymys olisi ollut asianajotoimistosta, vaan pikemminkin merkit viittasivat vielä suorittavampaan analysointi- tai muuhun vastaavaan työhön, jossa tulos syntyy puhtaasti ajan funktiona.

Artikkelin mukaan ilmapiiri voi joskus yrityksissä olla sellainen, että kaikkeen työnantajan valitsemaan on suostuttava, ja että ylipäätään työelämän vaatimukset ovat levittäytyneet uusille elämänalueille. Aikaisemmin on tutkittu asiantuntijoiden ulkonäköpaineita, ja nyt kuulemma joissain yrityksissä tarjotaan ruokavaliosovelluksia. Tällä ei varmaankaan ole tarkoitettu yksinomaan henkilöstöruokalan erilaisia menuvaihtoehtoja, vaan ehkä vilpittömässä mielessä ja moderniuden hengessä erilaisia yhteisiä kampanjoita. On tietenkin oikein, että työhyvinvoinnin merkeissä työnantajat järjestävät kaikkea mahdollista, mutta tämä ei saisi kuitenkaan johtaa siihen, että siirrytään kontrolloimaan sitä, mitä työntekijä vapaa-ajallaan tekee tai miten hän huolehtii itsestään yksin tai lähipiirinsä kanssa.

Modernin työnantajan tulee siis nykyaikana mahdollistaa mutta ei valvoa, ja tietenkin reunaehtona on, että tarjottuja etuja käytetään oikein ja henkilökohtaisiin menoihin. Saako työnantajalla olla muita tavoitteita kuin vapaa-ajan harrastuksen tukeminen työssäjaksamisen vuoksi? Erityisesti urheileminen on minua kiinnostanut tässä mielessä, koska en ole mielestäni koskaan urheillut, mutta kuitenkin aina ollut hyvin kiinnostunut jostain yksittäisestä lajista, jonka olenkin sitten todennut myös vaikuttavan jaksamiseen työssä.

En usko puheisiin siitä, että yksittäisten lajien harrastaminen vaikuttaisi enää merkittävästi rekrytointiin, vaikka olenkin ollut töissä yhtiössä, jonka palveluksessa oli paljon suunnistajia, ja vaikka joskus totesinkin, että golfinpeluu olisi syytä aloittaa, jotta voisi käyttää mielekkäästi aikaa erilaisissa johdon seminaareissa. Muistan myös hyvin erään vakuutusyhtiön myyntimiehen tyrmistyksen, kun hän tarjosi golfrundia eräänä keskiviikkona ja löysi konsernijohdosta henkilön, joka ei pelannutkaan golfia. Nythän tällaiset harrastukset selvitetään etukäteen eikä synny niin sanotusti noloja tilanteita.

”Lika barn leka bäst” sanotaan ja tässä mielessä tulisi kai hyväksyä, että yhteiset urheiluharrastukset ovat tekijöitä, jotka parantavat työhyvinvointia ja viihtymistä. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei menetetä päteviä henkilöitä tai liikaa vaikuteta yksilön valintoihin. Minusta nimittäin riittää, että työnantaja mahdollistaa erilaisia virike-etuja, mutta vastuu terveydestä viimekädessä on kuitenkin työntekijällä silloin, kun ei puhuta aidosti työturvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Ryhmäpaine ei minusta saisi johtaa siihen, että ryhdytään juoksemaan maratoneja tai nostamaan painoja vain siitä syystä, että sillä halutaan osoittaa samanhenkisyyttä tai päästä tekemisiin oikeiden henkilöiden kanssa. On myös selvää, että päätöksentekijöiksi valikoituu kilpailuhenkisiä ihmisiä ja urheilu on hyvä tapa mitata menestystä myös vapaa-aikana.

No miksi tämä blogikirjoitus tällaisesta aiheesta, jonka nyt ei pitäisi oikeasti olla mikään ongelma meritokraattisesti toimivassa yrityselämässä. En uskokaan, että se on kovin suuri ongelma, mutta ilmiönä se minusta liittyy siihen, että rajanveto työajan ja vapaa-ajan välillä on ainakin monella korkeakoulutusta vaativalla alalla hämärtymässä, etätyö lisääntyy ja työpaikka korvautuu muilla yhteisöillä. Asiakkaita, vastapuolista puhumattakaan, ei tarvitse edes tavata, kun neuvotellaan videoyhteyksin ja vaihdetaan allekirjoituksia kättä puristamatta. Kertaluonteisiin tuttavuuksiin ei kannata panna aikaa, vaikka usein kuulijana voisi olla saamapuolella. Samalla näen, miten työnantajat erilaisten harrastusten mahdollistamisen ohella tavoittelevat myös erilaista sitoutumista paitsi työntekijöiden kesken myös suhteessa asiakkaisiin. Enää ei riitä, että teambuildingia harjoitetaan muutaman kerran vuodessa tai järjestetään joku asiakastapahtuma, vaan nyt pitäisi treenata asiakkaidenkin kanssa miltei viikoittain. Päivä, jolloin joku esittää tulleensa syrjityksi väärän urheilulajin valinnasta on ehkä lähempänä kuin arvaammekaan.

 


27.3.2018 - Juha Auvinen -

Oikeussalin symboliikkaa

Symboli on tunnusmerkki tai vertauskuva, joka edustaa jotakin abstraktia asiaa. Symboleja löytyy joka puolelta ympäriltämme. Esimerkiksi liikennemerkit ovat symboleja. Vaikka emme välttämättä tule asiaa ajatelleeksi, myös tuomioistuinten, lainsäädännön tai ylipäätään oikeudenkäytön yhteydessä esiintyy erilaisia symboleja. Yhtäältä monilla symboleilla on vakiintunut tulkinta, mutta ne voivat myös edustaa eri ihmisille hieman eri asioita. Toisaalta useilla symboleilla voi olla monia tulkintoja. Seuraavassa muutamia oikeudenkäyttöön liittyviä symboleja ja niiden eräitä tulkintoja.

Valaraamattu. Vuoteen 2015 saakka todistajilla oli mahdollisuus vannoa todistajanvalansa käsi Raamatulla. Koska Raamattua pidetään pyhänä kirjana, valan vannominen tällä tavoin antoi valalle juhlavuutta ja sitovuutta – vannottiinhan vala Jumalan nimeen. Myös eräillä viranhaltijoilla on ollut tai on edelleen mahdollisuus vannoa virkavalansa käsi Raamatulla.

Joku muistaa ehkä nähneensä ns. vihreän lakikirjan selkämyksessä miekan ja vaa’an. Ne ovat perinteisesti olleet oikeuden symboleja. Samoihin symboleihin voi törmätä oikeuden jumalattaren (roomalaisessa mytologiassa Justitia ja kreikkalaisessa Themis) kädessä. Oikeassa kädessään Justitialla on miekka, joka symboloi mm. tuomiota; vasemmassa kädessään Justitalla on vaaka, jolla on usein viitattu kohtuullisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Miekkaa voidaan pitää hengen aseena, kun etsitään totuutta ja puolustetaan sitä. Miekka kuvaa myös voimaa, suojelusta, auktoriteettia, valppautta ja valtaa. Se muistuttaa rangaistuksesta sekä järjen ja oikeuden voimasta, jota voidaan käyttää ihmistä vastaan tai hänen puolestaan. Vaaka voi kuvata ihmisen ja yhteiskunnan välisten tarpeiden suhdetta sekä eri ihmisten välisten etujen tasapainoa sekä sitä, että tuomarin on tarkkaan punnittava todistelua ja sen perusteella päätettävä, onko esim. kanne tullut toteennäytetyksi.

Kolmas Justitian symboli on silmät peittävä side. Sillä voidaan kuvata objektiivisuutta ja puolueettomuutta. Tuomari ei saa ratkaisua antaessaan antaa ennakkoluulojensa vaikuttaa ratkaisun sisältöön. Side kuvaa myös sitä, että oikeus ei näe keitä osapuolet ovat vaan henkilöllisyydestään riippumatta osapuolet ovat tasa-arvoisia.

justitia-2638651_1920.jpg

Justitian patsas sijaitsee usein jossakin ylhäällä tai korkealla paikalla. Tällä kuvataan Justitian asemaa välittäjänä jumalallisen ja maallisen lain välissä. Raskaan rockin ystävät muistavat varmasti nähneensä Justitian myös Metallica-yhtyeen neljännen studioalbumin (…And Justice for All) kannessa.

Symboleista puhuttaessa on syytä mainita myös Walter Runebergin Lex/Patria-veistos, joka on laillisuuden vertauskuva. Veistokseen on kuvattu Suomen leijona, miekka ja perustuslain kilpi sekä Suomi-neito puolustamassa Suomen lakia. Veistos löytyy mm. Säätytalosta ja Tasavallan presidentin linnasta.

Suomessa tuomareilla ei ole peruukkia tai viittaa, mutta eräissä maissa ne ovat vielä käytössä, vaikkakin vähenevässä määrin. Peruukki kuvaa mm. anonymiteettia. Voisi ajatella, että tällöin tuomari on nimenomaan tuomari, ei tietty henkilö. Peruukin ja viitan avulla luotu yhtenäinen asu voi merkitä myös sitä, että syyttäjä, puolustusasianajaja ja tuomari ovat oikeussalissa keskenään tasa-arvoisessa asemassa. Peruukilla ja viitalla on joskus viitattu myös valtaan/auktoriteettiin ja oikeuden kunnioittamiseen. Voi toki olla niinkin, että viitan ja peruukin vuoksi tuomareita tai asianajajia on vaikeampi tunnistaa oikeussalin ulkopuolella, kun he esiintyvät ilman peruukkia ja viittaa.

Niin ikään joissakin valtioissa ja tuomioistuimissa oikeuden puheenjohtajalla on nuija. Nuija on virka-aseman symboli. Näin ollen se kuvaa auktoriteettia ja oikeutta toimia puheenjohtajana. Tuomioistuinten lisäksi sitä käytetään erilaisten kokousten puheenjohtajien välineenä vahvistaa, ”nuijia” päätökset tehdyiksi. Nuijan terävä kopaus vangitsee läsnäolijoiden huomion ja näin sillä voidaan saada aikaan järjestystä. On myös arveltu, että nuija ja sen käyttö juontaisivat juurensa aina ukkosenjumala Thorin vasaraan.


23.3.2018 - Sofia Lindqvist -

Profiloinnilla presidentiksi

Mitä yhteistä on Donald Trumpilla, Facebookilla ja Cambridge Analyticalla? - Ainakin kyky saada aikaan iso, lihava tietosuojakohu.

Kohu puhkesi viikonloppuna, kun New York Times ja The Observer-lehdet kertoivat, että Thisisyourdigitallife-sovellus keräsi tietoja myös testikäyttäjien Facebook-kavereiden profiileista heidän tietämättään. Kerätyt tiedot luovutettiin analytiikka- ja sosiaalisen median profilointiyritykselle Cambridge Analyticalle. Thisisyourdigitallife on vuonna 2014 julkaistu persoonallisuustesti, jonka Facebook-käyttäjät saattoivat ladata. Sen latasi Facebookin mukaan 270 000 ihmistä, jotka samalla antoivat suostumuksen tietojensa käyttöön.

Asian paljasti lehdille Cambridge Analytican entinen työntekijä Christopher Wylie. Wylie kertoi, että yhtiö keräsi sovelluksen avulla jopa 50 miljoonan yhdysvaltalaisen tietoja. Tietoja käytettiin hänen mukaansa äänestäjien profilointiin, jotta Donald Trumpin vaalikampanja voisi tehdä kohderyhmille täsmämainontaa.

Tässä kohussa on kyse vakavasta henkilötietojen väärinkäytöstä ja tietosuojaloukkauksista. Automaattinen henkilötietojen käsittely, kuten profilointi on kuitenkin merkityksellinen myös monien yritysten kannalta. Profilointi on yritystoiminnassa hyvin yleistä esimerkiksi markkinoinnin ja myynnin apuvälineenä. Asiaa on siis hyvä tarkastella lähemmin yritysten näkökulmasta.

EU:n uuden yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaan profiloinnilla tarkoitetaan mitä tahansa henkilötietojen automaattista käsittelyä, jossa henkilötietoja käyttämällä arvioidaan luonnollisen henkilön tiettyjä henkilökohtaisia ominaisuuksia, erityisesti analysoidaan tai ennakoidaan piirteitä, jotka liittyvät kyseisen luonnollisen henkilön työsuoritukseen, taloudelliseen tilanteeseen, terveyteen, henkilökohtaisiin mieltymyksiin, kiinnostuksen kohteisiin, luotettavuuteen, käyttäytymiseen, sijaintiin tai liikkeisiin.

Rekisteröidyllä on oikeus olla joutumatta sellaisen päätöksen kohteeksi, joka perustuu pelkästään automaattiseen käsittelyyn, kuten profilointiin, ja jolla on häntä koskevia oikeusvaikutuksia tai joka vaikuttaa häneen vastaavalla tavalla merkittävästi. Yritys saa kuitenkin käyttää profilointia, jos päätös on välttämätön rekisteröidyn ja rekisterinpitäjän välisen sopimuksen tekemistä tai täytäntöönpanoa varten, se on hyväksytty rekisterinpitäjään sovellettavassa unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä, tai se perustuu rekisteröidyn nimenomaiseen suostumukseen.

Usein automatisoitua päätöksentekoa käyttävissä yrityksissä on perusteena se, että automatisoitu päätös on välttämätön rekisteröidyn ja yrityksen välisen sopimuksen tekemistä varten. Esimerkiksi kuluttajaluottoja tarjoavan yrityksen voi olla välttämätöntä käyttää automatisoitua päätöksentekoa luottosopimuksen tekemisen nopeuden ja tehokkuuden kannalta. Yrityksen pitää kuitenkin pystyä osoittamaan, että automatisoitu päätöksenteko on välttämätöntä. Jos automatisoitu päätöksenteko ei ole välttämätöntä, yrityksen tulee pyytää rekisteröidyn nimenomainen suostumus.

GDPR ei määrittele automaattiseen päätöksentekoon liittyvää ”merkittävää vaikutusta”. Yleisesti voidaan ajatella, että jos yritys tekee automaattisen käsittelyn perusteella päätöksen palvelujen tarjoamisesta rekisteröidylle ja millä ehdoilla se palvelun tarjoaa, automaattisella käsittelyllä on oikeusvaikutuksia tai vastaavia ”merkittäviä vaikutuksia”. Suoramarkkinoinnin kohdistamisella ja tietyn tyyppisten tuotteiden tarjoamisella rekisteröidyille ei pääsääntöisesti katsota olevan oikeusvaikutuksia rekisteröidylle. Tietosuojatyöryhmän mukaan kuitenkin esimerkiksi profiloinnin perusteella määritetyille ylivelkaantuneille ihmisille kohdistetulla uhkapelimainonnalla voitaisiin katsoa olevan merkittäviä vaikutuksia rekisteröidyille.

Kun yrityksessä käytetään automatisoitua päätöksentekojärjestelmää, yrityksen on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien sekä oikeutettujen etujen suojaamiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että rekisteröidyllä oikeus vaatia, että tiedot käsittelee luonnollinen henkilö ja että rekisteröidyllä on oikeus milloin tahansa vastustaa profilointia. Rekisteröityä on myös informoitava profiloinnin olemassaolosta ja sen seurauksista. Lisäksi on kerrottava mitä varten profiloidaan ja mitä tietoja käytetään. Kun profilointi liittyy automaattiseen päätöksentekoon, on annettava lisäksi merkitykselliset tiedot käsittelyyn liittyvästä logiikasta samoin kuin kyseisen käsittelyn merkittävyys ja mahdolliset seuraukset rekisteröidylle.

Mikäli yrityksesi siis käyttää automaattista henkilötietojen käsittelyä, kuten profilointia, tulee yrityksen ottaa huomioon edellä mainitut asiat. Lisäksi automaattinen henkilötietojen käsittely lisää henkilötietojen käsittelyyn liittyviä riskejä ja vaikuttaa siten velvollisuuteen tehdä tietosuojaa koskeva vaikutustenarviointi.

Palatakseni Donlad Trump – Facebook – Cambridge Analytica -fiaskoon, kohu on saanut valtavat mittasuhteet ja myös perustellusta syystä. Miljoonien ihmisten henkilötiedot ovat vaarassa vain siksi, että pieni osa käyttäjistä on tehnyt Facebook-testin. Ottaen huomioon miten helppoa on väärinkäyttää henkilötietoja, on GDPR erittäin toivottava lisä tietosuojalainsäädäntöömme ja toivottavasti toimii suunnannäyttäjänä myös EU:n ulkopuolella. Loppuun haluan lisätä myös pienen muistutuksen siitä, mitä tietosuoja oikeastaan tarkoittaa:

”Privacy means that people know what they sign up for”
-       Steve Jobs


20.3.2018 - Johanna Karvinen -

Muutama ajatus tasa-arvosta

Eilen 19.3. vietettiin Minna Canthin päivää, mistä sain ajatuksen kirjoittaa muutaman sanan tasa-arvosta. Minna Canth oli kirjailija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, jonka elämäntyö on vaikuttanut merkittävästi Suomen kehittymiseen tasa-arvon ja koulutuksen edelläkävijämaaksi. Canth edisti naisten asemaa muun ohella tekemällä työtä tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi ja oli suomenkielisen koulutuksen uranuurtajia. Canth on ainoa suomalaisnainen, jolla on oma liputuspäivä, ja Minna Canthin päivä on myös tasa-arvon päivä.

Canthin työ on tuottanut hedelmää. Kansainvälisesti Suomea pidetään koulutuksen mallimaana. Kaikki lapset saavat maksuttoman peruskoulutuksen ja sen laatu näkyy menestyksenä kansainvälisissä PISA-tutkimuksissa. Minna Canthin aikaan naisten koulutusmahdollisuudet olivat rajalliset mutta nykyään naiset kouluttautuvat jo keskimäärin pidemmälle kuin miehet ja ovat sen myötä löytäneet miesten kanssa lähes tasavertaisen aseman työmarkkinoilla.  Palkkatasa-arvoa ei toki vielä ole saavutettu, mutta tasa-arvokehityksessä on päästy niinkin pitkälle, että viime syksynä valtakunnan suurimpiin sanomalehtiin kuuluva Aamulehti teki päätöksen luopua sukupuolisidonnaisista ammattinimikkeistä. Lehden kielenkäytössä eduskunnan puhemiehestä on tullut puheenjohtaja, palomiehestä pelastaja ja lautamiehestä maallikkotuomari. Myöskään Kela ei enää palkkaa aikaisempaan tapaan lakimiehiä vaan juristeja.

Tasa-arvon todellisuus ei kuitenkaan ilmene yksinomaan koulutus- ja palkkatilastoihin tuijottamalla. Minna Canthin ja tasa-arvon päivän kotimaan uutisten ja ajankohtaisohjelmien pääaiheeksi nousi tunnettujen naisnäyttelijöiden avautuminen mediassa menestyneen miespuolisen elokuvaohjaajan heihin kohdistamasta nöyryyttämisestä ja sadistisia piirteitä omaavasta alistamisesta. Työsarkaa todellisen tasa-arvon saavuttamiseksi näyttäisi siis edelleen riittävän ja sen aprikointi, mitä nimikettä lakimies-tittelin sijasta käyttäisin, tuntuu aika näpertelyltä.


13.3.2018 - Harri Lukander -
Tagit: osakassopimus

Osakassopimus on turhaa vouhotusta, minä en sellaista tarvitse!

– Puheet osakassopimuksen tarpeellisuudesta ovat niitä laativien konsulttien markkinapuheita. He yrittävät osoittaa tarpeellisuuttaan tyrkyttämällä lähes joka tilanteeseen osakeyhtiöissä osakassopimusta ja vakuuttelevat kilvan sen tarpeellisuutta, näin puhisee Ossi Osakas ja työntää osakassopimusluonnoksen silppuriin.

Pekka Pykälä raapii yhä harvemmaksi käyviä, harmaantuvia hiuksiaan ja mumisee: – Hmm, sinähän olet tähän asti ollut yhtiön ainoa osakas, eikö niin?

– Kyllä, vastaa Ossi, – minulle ei olisi tullut mieleenikään minkäänlainen osakassopimus. Nyt sen sijaan olen ottamassa avainhenkilö Niko Nykkeliä pienosakkaaksi, mutta säilytän silti tukevan enemmistön. Kodin lakikirjan mukaan olen edelleen isäntä talossa eikä minun valta-asemaani uhkaa kukaan.

– Tuo on totta, vastaa Pekka. – Sinä todellakin olet edelleen isäntänä yhtiössä. Oletko muuten joskus ajatellut myydä yhtiösi jonnekin?

– Totta kai, eihän tässä eläkeikään asti tällä alalla jaksa heilua, toteaa Ossi. – Yhtiö on kasvanut kovaa vauhtia ja siksi päätin motivoida Nikoa ja ottaa hänetkin mukaan, saapahan kärsiä samoista yrittäjämurheista kuin minäkin. Muutaman vuoden päästä laitan tämän lihoiksi.

– Hmm, tuumii Pekka jälleen, – leikitäänpä ajatusta, että joku haluaa ostaa koko yrityksen. Sinä tietenkin myyt omat osakkeesi, mutta entäpä jos Niko ei haluakaan myydä omia osakkeitaan?

– Tuo oli yllättävän hyvä kysymys juristilta, enpä ole tullut ajatelleeksi. Ei kai siinä auta kuin uhkailut ja houkuttelut, tuumaa Ossi

– Niin ja ehkä osakassopimus. Entäpä jos Niko jostain syystä lopettaa työnteon, sinä irtisanot hänet, hän irtisanoutuu tai tulee vaikkapa työkyvyttömäksi, miten käy Nikon osakkeiden, kyselee Pekka.

– Yllättävän skarppi heebo ollakseen lakimies, tuumii Ossi. – Ilmeisesti pakotan hänet tuossa tilanteessa myymään osakkeensa.

– Asia ei tietenkään minulle kuulu, mutta osakassopimuksella tällaisista asioista voitaisiin sopia etukäteen, vink vink, sanailee Pekka

– Okei, okei, tee sitten luonnos, saatko sen jo huomisaamuksi?


9.3.2018 - Joska Rytkönen -

Virheitä, ominaisuuksia ja virheellisiä tietoja – lyhyt katsaus vastuuseen kuluttajankaupassa

Itä-Suomen hovioikeudessa pohdittiin vastikään käytetyn auton kauppaan liittyviä kysymyksiä (Itä-Suomen Hovioikeus 6.3.2018, tuomio nro. 112, Dnro S 17/471, vailla lainvoimaa). Mies oli ostanut elinkeinonharjoittajalta arvokkaan matkailuauton käytettynä. Ostohetkellä 6 vuotta ja 30 000 kilometriä rullannut auto osoittautui kuitenkin kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen melkoiseksi yllätykseksi. Auton määräaikaishuoltoja ja tiiveystarkastuksia oli laiminlyöty. Auton sisätiloissa oli ennen kauppaa havaittu kosteutta ja tämän johdosta korjailtu sisäpintoja. Alle kaksi kuukautta kaupan jälkeen suoritetussa huollossa auton vikamuistista löytyi noin 300 vikailmoitusta.

Puolen vuoden sisällä kaupasta autosta jouduttiin useilla eri huoltokäynneillä huoltamaan muun muassa kytkin, turboahdin, käynnistysakku sekä korjailemaan liimasaumassa olevaa vuotoa. Edellä mainittujen vikojen korjaukset myyjäyhtiö olikin omalla kustannuksellaan korjannut, kauppakirjassa olleesta ”sellaisena kuin se on” -ehdosta huolimatta. Myöhemmin selvisi lisäksi, että auton pakkotuulettava kattoluukku päästää joissain olosuhteissa auton sisään runsaasti vettä. Hovioikeus tosin päätyi pitämään tätä enemmänkin kattoluukun toimintaan liittyvänä ominaisuutena kuin virheenä.

Jatkuvien huoltojen, ja ei mielekkäiksi osoittautuneiden ominaisuuksien, seurauksena ostaja vaati kaupan purkua. Käräjäoikeudessa todettiin 6 vuotta vanhan auton olleen siinä kunnossa kuin siltä on perusteltua aihetta odottaa ja hylättiin ostajan vaatimukset. Hovioikeudessa todettiin myyjäyhtiön maksamien korjausten osalta, että purkuun tai hinnanalennukseen oikeuttavaa virhettä ei korjausten jälkeen autossa ole. Sen sijaan hovioikeus katsoi, että auton jälleenmyyntiarvoon vaikuttavista laiminlyödyistä määräaikaishuolloista, tiiveystarkastuksista ja aiemmista korjauksista olisi tullut ilmoittaa ostajalle ennen kauppaa. Auton korjausten jälkeisestä hyvästä kunnosta johtuen näitä tiedonantovirheitä pidettiin kuitenkin suhteellisen vähäisinä, joten kaupan purun sijaan hovioikeus päätyi tuomitsemaan ostajalle hinnanalennusta 10 000 euroa.

Jälleen todettiin siis ensinnäkin se, että ”sellaisena kuin se on” -ehto ei, varsinkaan kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisessä kaupassa, sulje myyjän vastuuta kauppatavarasta kovinkaan kattavasti. Myydyn tuotteen tulee tällaisesta ehdosta huolimatta vastata myyjän antamia olennaisia tietoja. Myyjä ei voi myöskään sysätä vastuuta tavaran virheistä ostajalle jättämällä kertomatta tiedossaan olevista tavaran olennaisista ominaisuuksista. Lisäksi tavaran tulee ehdosta huolimatta olla siinä kunnossa kuin ostajalla on sen hinta ja muut ominaisuudet huomioon ottaen perusteltua aihetta edellyttää.

Toiseksi, kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisessä kaupassa ostaja ei voi täysin tuudittautua kuluttajansuojalain antamaan turvaan. Tässä tapauksessa ostaja ei saanut purettua kauppaa vaikka melko uusi ja vähän ajettu matkailuauto osoittautui merkittävästi työläämmäksi ja erilaatuiseksi kuin ostaja oli odottanut. Kauppa olisi todennäköisesti jäänyt tekemättä jos ostaja olisi ollut täysin tietoinen tavarasta. Tuomitun hinnanalennuksen määrä tosin osoittautui suhteellisen korkeaksi.

Kuluttajan on siis varsinkin käytetyn tavaran kaupassa edelleenkin tärkeää ottaa kattavasti selvää tavaran kunnosta ja ominaisuuksista. Myyjältä on myös hyvä tiedustella tavaran historiasta. Jos ostetussa tavarassa kuitenkin ilmenee merkittäviä eroja myyjän antamiin tietoihin tai olennaisia virheitä, tulee ostajan reklamoida asiasta myyjälle pikaisesti. Reklamaation tai mahdollisen riidan yhteydessä on usein järkevintä ottaa yhteyttä asianajajaan.


6.3.2018 - Jussi Ojala -

Velan vanhentumisesta ja vanhentumisen katkaisemisesta

Velan pääsääntöinen eli yleinen vanhentumisaika on nykyään kolme vuotta. Vanhentuminen tapahtui aiemmin kymmenessä vuodessa, mutta noin 15 vuotta sitten lainsäätäjän tahto oli, että velkojen tuli vanhentua nopeammin. Jo aiemmin kulutusvelan vanhentumisaika oli ollut samainen kolme vuotta.

Velka alkaa vanhentua joko velan eräpäivästä lukien tai kauppahintavelan osalta siitä, kun kaupan kohde on luovutettu ostajalle.

Velallinen ei ole velvollinen maksamaan vanhentunutta velkaa. Jotta velka ei vanhene, on velkojan katkaistava vanheneminen kolmen vuoden vanhentumisajan kuluessa.

Lain mukaan vanhentuminen katkeaa joko sopimalla maksujen järjestelyistä, tai jos velallinen lyhentää velkaa tai muutoin tunnustaa sen olemassa olon tai siten, että velkoja vaatii suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista siitä, että velka on edelleen olemassa.

Varsinkin viimeisin katkaisutapa edellyttää, että velka – sen peruste ja määrä – yksilöidään katkaisu toimessa. Mikäli vanhentumisesta tai katkaisutoimesta tulee riitaa, ratkaistaan viimekädessä tapauskohtaisesti tuomioistuimessa, onko katkaisutoimi tapahtunut oikea-aikaisesti.  Korkein oikeus on esimerkiksi tuoreessa ratkaisussaan 28.2.2018 (KKO 2018:15) katsonut kiinteistökauppaan liittyvän kuluvastuusitoumuksen vanhentuneen, kun vanhentumista ei oltu oikea-aikaisesti katkaistu.

Toisaalta velkavastuu ei ole ikuista. Vaikka vanhentuminen olisikin asianmukaisesti katkaistu, vanhentuu saatava lopullisesti 20 vuoden kuluttua erääntymisestä. Toisaalta oikeus saatavaan vanhentuu 15 vuoden kuluttua velvoitetuomion antamisesta.

Esimerkiksi velan vanhentuminen on voitu katkaista kolme kertaa, ja laittaa vasta vaikkapa noin kymmenen vuoden kuluttua velan erääntymisestä asia vireille tuomioistuimeen. Kun tuomiosta tulee lainvoimainen eli lopullinen on saatava voimassa 15 vuotta siitä lukien. Kuitenkin saatava vanhenee lopullisesti jo 20 vuoden kuluttua alkuperäisestä erääntymisestä vaikka edellä mainittu 15 vuoden aika olisi vielä kulumassa.

Vanhentumissäännökset eivät ole erityisen selkeitä ja sisältävät erilaisia poikkeuksia. Usein asianajajan apu on näissäkin tapauksissa tarpeen.

 


2.3.2018 - Sanna Lundström -

Hankintalaki muuttui – tuliko pk-sektorille kaivattua muutosta?

Uuden hankintalain kanssa on eletty nyt tovi ja ajattelin tehdä pientä katsausta siihen, miten laki on minusta muuttanut toimintaa.

Yksi lain keskeinen tavoite oli pk-yritysten osallistumismahdollisuuksien parantaminen. Laissa tuli pieniä helpotuksia mm. erilaisten todistusten toimittamisen osalta ja nämä on toki otettu kentällä ilolla vastaan. Sen sijaan yksi lain keskeinen tavoite, joka oli hankintakokonaisuuksien muokkaaminen sellaiseksi, että pk-yritykset pystyvät entistä paremmin tarjoamaan, on minusta ainakin toistaiseksi jäänyt toteutumatta. Hankintalain velvoite jakaa hankinnat osiin on tyhjä velvoite vailla sanktiota ja vailla valittamisen mahdollisuutta. Niinpä sitä ei juurikaan ole tehty. Tässä lainsäätäjä jätti ison vastuun hankintayksiköille ja tavallaan myös heitä valvoville poliitikoille – liian suuria hankintakokonaisuuksia ei pitäisi hyväksyä, vaan pitäisi aktiivisesti vaatia, että hankinnat pilkotaan pienempiin kokonaisuuksiin, jotta pk-yrittäjien todellisia mahdollisuuksia tarjota julkiselle sektorille parannetaan.

Uudistus toi mukanaan myös kaksi muuta – omasta mielestäni nopeasti huonoiksi osoittautunutta – muutosta. Ensimmäinen on se, että hankintayksikön katsotaan noudattaneen lakia, kun se on hankkinut jotain yhteishankintayksiköltä. Tämän osalta on jo useaan kertaan tullut ilmi tilanteita, joissa on liitytty yhteishankintayksikön kilpailuttamaan kilpailutukseen (esimerkiksi sen jälkeen, kun markkinaoikeus on määrännyt hankintayksikön itsensä tekemän kilpailutuksen uudelleen kilpailutettavaksi), mutta kyseinen liittyminen ei olisi hankintalain mukaan mahdollista. Saadakseen asiassa oikeutta ei yritys voi valittaa ko. hankintayksikön toiminnasta markkinaoikeuteen, vaan vastapuoleksi pitää ottaa yhteishankintayksikkö ja valittaa sen tekemästä laittomasta suorahankinnasta – ei ihan helpoin rasti.

Toinen mielestäni selkeä heikennys on ollut se, että kun hankinnan kohteesta on valitettu, voi hankinnan hankkia ihan mistä vaan. Sitä ei tarvitse hankkia edes niiltä, jotka ovat hankintakilpailuun osallistuneet. Käytännössä tähän liittyen on ilmennyt selkeää rivien välistä uhkailua hankintayksiköiden puolelta. Mikäli valitatte, emme hanki teiltä, emmekä edes samaan konserniin kuuluvilta muilta tarjouskilpailuun osallistuneilta…

No ei pelkkää huonoa, ettei jotain hyvääkin… Lappu- ja lippurumba on helpottanut ja laatua on näppituntumani perusteella vähän enemmän painotettu. Toivotaan, että erityisesti tuo hankintojen pilkkominen pienempiin osiinkin tästä alkaisi edetä – ellei muuten niin lakimuutoksen kautta. Sitä ennen kehotan yrityksiä itse aktiivisesti muistuttamaan hankintayksikköjä siitä, että laki tosiaan velvoittaa pilkkomaan ne hankinnat pienempiin kokonaisuuksiin.


23.2.2018 - Juho Lakkala -

Yrityssalaisuuden rikkominen ja väärinkäyttö

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi perjantaina 16.2.2018 rikosoikeudenkäynnissä ResQ Club Oy:n perustajan yrityssalaisuuksien rikkomisesta ja väärinkäyttämisestä. Tapauksessa ruokahävikkisovelluksen Bytebuffet Oy:n (nykyinen Lunchie Oy) entinen toimitusjohtaja, myöhemmin ResQ Club Oy:n perustaja ja entinen toimitusjohtaja, tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä korvaamaan Lunchie Oy:n aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Käräjäoikeus katsoi, että Lunchie Oy:n entinen toimitusjohtaja oli kopioinut salassa pidetyn konseptin ja hyödyntänyt erityisesti tuotekehityssuunnitelmia ja -tietoja omassa liiketoiminnassaan ResQ Club Oy:ssä. Käräjäoikeuden antama päätös ei ole vielä lainvoimainen.

Lunchie Oy:n yksityisoikeudellinen vahingonkorvausvaatimus käsitellään riita-asian oikeudenkäynnissä myöhemmin.

Mitä yrityssalaisuuksien rikkominen ja niiden väärinkäyttäminen sitten tarkoittavat käytännössä?

Yrityssalaisuuden rikkominen

Rikoslain 30 luvun 5 pykälässä säädetään yrityssalaisuuden rikkomisesta. Pykälässä edellytetään, että tekijällä on tietoja käyttäessään ollut hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus. Lisäksi tekijältä edellytetään vastuullista asemaa toisen palveluksessa ja tekijän on tullut tässä asemassaan saada luvallisesti tieto yrityssalaisuudesta, jonka hän myöhemmin on oikeudettomasti luovuttanut ulkopuoliselle tai käyttänyt muutoin kyseistä tietoa hyväkseen.

Toisen palveluksessa olevalla henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, joka saa yrityssalaisuuden tietoonsa työnantajaltaan. Käsitettä sovelletaan myös henkilöön, joka palveluksessa ollessaan saa tiedon muulle kuin työnantajalleen kuuluvasta yrityssalaisuudesta. Yrityssalaisuuden tietoon saamisen tulee kuitenkin johtua palvelussuhteesta.

Vastuullisella asemalla tarkoitetaan yhteisön tai säätiön hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenenä, toimitusjohtajana, tilintarkastajana tai selvitysmiehenä taikka niihin rinnastettavassa tehtävässä toimivia henkilöitä, jotka voivat syyllistyä yrityssalaisuuden rikkomiseen. Kysymys voi olla sen yhteisön yrityssalaisuudesta, jonka luottamustehtävässä asianomainen toimii, mutta kysymykseen tulee myös muun yrityksen salaisuus. Yrityssalaisuus on tullut saada tietoon luottamusaseman vuoksi.

Yrityssalaisuuden rikkomisen tekotapoina voivat olla toiselle kuuluvan yrityssalaisuuden oikeudeton ilmaiseminen tai oikeudeton käyttäminen. Ilmaiseminen viittaa tiedon julkistamiseen tai sen luovuttamiseen toiselle, kun taas käyttäminen tarkoittaa tiedon käyttämistä omaan tarkoitukseen.

Yrityssalaisuuden rikkomisessa edellytetään korostettua tahallisuutta. Tekijän on toimittava hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä tai toista vahingoittaakseen. Tavoitellun hyödyn edellytyksenä on, että se on taloudellista, mutta tavoiteltu vahinko voi olla myös muuta kuin taloudellista. Tällaisia ovat esimerkiksi yrityksen suunnitelmien tekeminen tyhjäksi paljastamalla ne ennenaikaisesti. Tekijän tulee olla tietoinen, että hänen oikeudettomasti ilmaisemansa tieto on yrityssalaisuus. 

Yrityssalaisuuden rikkominen ei koske tekoa, johon toisen palveluksessa ollessaan yrityssalaisuuden tietoonsa saanut henkilö on ryhtynyt kahden vuoden kuluttua palvelusaikansa päättymisestä.

Myös yritys on säädetty rangaistavaksi.

Yrityssalaisuuden väärinkäyttö

Rikoslain 30 luvun 6 §:ssä säädetään yrityssalaisuuden väärinkäytöstä. Rangaistavaa on toiselle kuuluvan yrityssalaisuuden käyttäminen elinkeinotoiminnassa. Tällaisen salaisuuden käyttäminen esimerkiksi harrastustoiminnassa ei ole yrityssalaisuuden väärinkäyttönä rangaistavaa.

Lisäksi rangaistavaa on yrityssalaisuuden ilmaiseminen toiselle tarkoituksin hankkia taloudellista hyötyä itselle tai toiselle. Tämän tekotavan kriminalisoinnilla pyritään tietojen edelleen myymisen torjumiseen. Toisaalta esimerkiksi puhtaasti tiedottamistarkoituksessa tapahtuva tietojen luovuttaminen ilman hyötymis- tai hyödyttämistarkoitusta jää tämän rangaistussäännöksen ulkopuolelle. Esimerkiksi yleishyödyllisessä tarkoituksessa tapahtuva yrityssalaisuuden julkistaminen ei välttämättä ole rangaistavaa.

Yrityssalaisuuden väärinkäytön rangaistavuus edellyttää, että tekijä tietää yrityssalaisuuden saadun jollakin rikoslaissa rangaistavaksi säädetyllä teolla, mutta ei välttämättä sitä, millä teolla. Säännös ei myöskään edellytä, että käyttäjän tai luovuttajan olisi tullut saada tieto suoraan sen rikoksen tekijältä, joka tiedon on hankkinut.


20.2.2018 - Juhani Ekuri -

Kuinka paljon on kaksikymmentä eli milloin yhteistoimintamenettelylakia on sovellettava?

Yhteistoimintamenettelyyn liittyy monenlaisia sudenkuoppia, joista työnantajan on syytä olla tietoinen ennen menettelyyn ryhtymistä. Useimmiten ongelmallisin pohdinta koskee sitä, mistä ja milloin on neuvoteltava ja kehen prosessi kohdistetaan, mutta varsin usein törmää myös siihen, että asiakkaan kanssa joudutaan pohtimaan hyvinkin yksinkertaiselta tuntuvaa kysymystä siitä, soveltuuko yhteistoimintamenettelylaki ylipäätään kyseisen asiakkaan toimintaan.

Koska näin ennakolta selväntuntuisen kysymyksen pohtiminen on jäänyt laajemmissa yhteistoimintalakia koskevissa kirjoituksissani (kuten tässä ja joulukuun aamukahvitilaisuutemme materiaalissa) vähemmälle huomiolle, päätin avata soveltamisalaan liittyvää problematiikkaa tässä blogikirjoituksessa.

Yhteistoimintalain 2 §:n soveltamisalamääräyksen mukaan lakia sovelletaan yrityksessä, jonka työsuhteessa olevien työntekijöiden määrä säännöllisesti on vähintään 20. Selkeää, eikö niin? Vastaan itse: ei välttämättä ole. Ajoittain nimittäin tuottaa todellisia ongelmia määritellä, onko yrityksen työsuhteessa olevien työntekijöiden määrä säännöllisesti vähintään 20.

Ensinnäkin on huomattava, että yrityksellä tarkoitetaan itsenäistä oikeushenkilöä, siis yhden y-tunnuksen alla toimivaa yritystä. Näin ollen työntekijöiden määrää ei lasketa esimerkiksi yhteen konsernitasolla eikä toisaalta myöskään erikseen toimipisteittäin, vaan yrityksen henkilömäärään lasketaan nimenomaan kyseisen oikeushenkilön palveluksessa olevat työsuhteiset työntekijät. Samoin henkilömäärään lasketaan yrityksen ulkomaisissa konttoreissa tai sivuliikkeissä työskentelevät työntekijät.

Työntekijällä tarkoitetaan työsuhteessa olevaa työntekijää. Siten esimerkiksi osakeyhtiön toimitusjohtajaa ja hallituksen jäseniä ei lähtökohtaisesti lasketa työntekijämäärään, elleivät nämä ole myös työsuhteessa yritykseen.

Myös määräaikaiset työntekijät lasketaan työntekijämäärään, paitsi siinä tapauksessa, että määräaikainen työntekijä työskentelee vain lyhyehkön ajan kausiluonteisesti tai että hän työskentelee ylipäätään poikkeuksellisesti. Sesonki- ja kiireapulaiset ovat yleensä työntekijöitä, joita ei lasketa mukaan työntekijöiden määrään. Työnteon poikkeuksellisuutta taas arvioidaan siltä kannalta, onko tehtävä työ yrityksen toiminnassa tavanomaista vai vain tilapäistä (esim. tilapäinen korjaustyö).

Edellä mainittu tarkoittaa sitä, että esimerkiksi määräaikaiset työntekijät, jotka sijaistavat poissaolevaa vakituista yrityksessä säännönmukaista työtä tekevää työntekijää, lasketaan mukaan työntekijämäärään. Vastaavasti kuitenkaan työntekijämäärään ei lasketa poissaolevaa vakituista työntekijää silloin, kun hänen tilalleen on otettu sijainen. Muussa tapauksessa sairaslomalla tai perhevapaalla olevat työntekijät kylläkin lasketaan mukaan työntekijämäärään. Ns. lepääviä työsuhteita (esim. asevelvollisuuden suorittamisen vuoksi) ei sen sijaan lasketa mukaan työntekijöiden määrää laskettaessa.

Työn koko- tai osa-aikaisuudella ei sinänsä ole itsenäistä merkitystä arvioitaessa sitä, lasketaanko työntekijä mukaan työntekijöiden lukumäärään, mutta tällä voi kylläkin olla merkitystä siinä, onko hänen tekemänsä työ katsottava tilapäiseksi, mikä ilmenee mm. korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2017:86.

Mikäli henkilöstömäärä vaihtelee yhteistoimintamenettelylain soveltamisalan molemmin puolin, voi tilanne olla tulkinnanvarainen. Laki nimittäin lähtee edellä todetulla tavalla siitä, että ratkaisevaa on työntekijöiden säännöllinen määrä. Laissa ei kuitenkaan ole määritetty, että säännöllistä määrää olisi arvioitava esimerkiksi jonkin ajanjakson keskiarvon mukaisesti. Lähtökohtana onkin siten pidettävä sitä hetkeä, jolloin työnantaja harkitsee toimenpiteitä, jotka olisi lain mukaan käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä. Toisaalta yhteistoimintamenettelylain soveltamista ei voida välttää vain siten, että toimenpiteisiin ryhdyttäisiin kiertämistarkoituksessa juuri silloin, kuin työntekijämäärä sattumalta sattuu olemaan alle 20. Voidaankin ajatella, että jos keskimäärin vuoden ajanjaksolla yli puolet ajasta työntekijämäärä on 20 tai enemmän, on lakia syytä varmuuden vuoksi soveltaa, ellei sitten kysymys ole siitä, että työntekijämäärä soveltamishetkellä on selvästi vakiintunut alle 20 työntekijään.

Kuten huomaatte, kahteenkymmeneen laskeminenkin voi joskus olla yllättävän monimutkaista.


9.2.2018 - Henri Kaasalainen -

KKO 2018:3 - Tor-verkossa vierailun merkitys todisteena

Korkein oikeus on ratkaisussaan 2018:3 arvioinut näytön ja todistelun riittävyyttä huumausainerikosta koskevassa tapauksessa.

Tapauksessa oli tiivistäen kyse siitä, että A:ta syytettiin huumausainerikoksesta sillä perusteella, että hän oli tuonut postitse maahan huumausainetta. A:n nimellä ja kotiosoitteella oli postitse saapunut ulkomailta kirjelähetys, joka sisälsi 10 grammaa pitoisuudeltaan vahvaa amfetamiinia. A kiisti tilanneensa lähetystä tai tietävänsä siitä mitään. Ratkaistavana oli siis kysymys siitä oliko syyttäjä onnistunut näyttäneen toteen, että A oli nimenomaisesti tilannut ja siten tuonut huumeet maahan.

Suomessa on käytössä nk. vapaa todistusharkinta, joka tarkoittaa sitä, että tuomioistuimella on valta vapaasti harkita sille esitetyn näytön todistusarvo. Oikeuden tulee, harkittuaan huolellisesti kaikkia esiin tulleita seikkoja, päättää, mitä asiassa on pidettävä totena. Syyttäjän todistelu perustui kolmeen seikkaan. 1) Kirjeen vastaanottajatiedot osoittivat, että lähetys oli nimenomaisesti tarkoitettu A:lle. 2) A oli vieraillut aiemmin internetin salatussa Tor-verkossa ja 3) A:n antama selvitys hänen asumiseensa liittyen sulki pois ulkopuolisen tekijän, toisin sanoen hän asui yksin.

Korkeimman oikeuden mukaan voidaan pitää hyvinkin todennäköisenä, että postilähetykseen merkitty vastaanottaja on sen todellinen tilaaja tai että vastaanottajaksi merkitty taho on muutoin tietoinen saapuvasta lähetyksestä. Näin ollen postilähetyksen vastaanottajamerkinnällä on merkittävä näyttöarvo sen osoittamisessa, kuka lähetyksen on tilannut. Tällainen lähtökohtaiseen todennäköisyyteen nojautuva näyttö ei kuitenkaan pääsääntöisesti voi rikosasiassa yksinään riittää osoittamaan henkilön syyllistyneen kiellettyjen aineiden tai tavaroiden maahantuontiin. Syyttäjän tulee siten yleensä pystyä esittämään muita syyllisyyttä tukevia seikkoja, jotta syyksilukemisen edellytykset täyttyisivät. Muita seikkoja, joilla syyttäjä pyrki näyttämään syytteen toteen olivat Tor-verkossa vierailu ja yksin asuminen. Syyttäjän selvityksen mukaan Tor-verkkoa käytetään yleisesti huumausainekaupassa ja yksinasuminen syyttäjän mukaan osoittivat sen, että olisi epätodennäköistä jonkun muun voivan saada kirjeen haltuunsa.

Korkein oikeus päätyi kuitenkin pitämään varteenotettavimpana vaihtoehtoisena tapahtumainkulkuna sitä mahdollisuutta, että joku muu on tilannut huumausaineen postitse A:n osoitteella pyrkien itse saamaan sen tavalla tai toisella haltuunsa. Tämän vaihtoehdon todennäköisyyttä lisää se syyttäjän suullisessa käsittelyssä toteama seikka, että Tor-verkossa on julkaistu ohje, jossa huumausaineen tilaajia kehotetaan käyttämään toisten henkilöiden osoitteita kiinni jäämisen välttämiseksi. Toisaalta täysin poissuljettuna ei voida pitää kiusanteko- tai vahingoittamistarkoituksessa tehdyn tilauksen mahdollisuutta. Tätä arvioitaessa huomioon on otettava se syyttäjän esittämä seikka, että todennäköisesti vain pieni osa huumausainetta sisältävistä postilähetyksistä tulee pysäytetyiksi. Tällainen tarkoitus ulkopuolisella tekijällä voi kuitenkin olla riippumatta postin perille toimittamisen todennäköisyydestä.

Vaikka vastaanottajamerkinnällä onkin korkeimman oikeuden mukaan vahva näyttöarvo siitä, että mainittu vastaanottaja on myös tilaaja, ei tämä silti yksin riitä näyttämään syytettä toteen. Oikeusohjeena voidaan pitää ainakin sitä, ettei ainoastaan Tor-verkossa vierailu, jota käytetään usein myös huumekaupassa, riitä osoittamaan syyllisyyttä ko. asiassa. Ratkaisu on looginen, sillä ei pelkästään liikkuminen alueella, jossa yleisesti tiedetään käytävän huumausainekauppaa osoita, että kävijä on syyllistynyt huumausainerikokseen taikka edes että hänellä oli aikomuksia ostaa huumausaineita.


8.2.2018 - Jarkko Ruohola -

Maakuntamatkailua

Johtamallani Suomen Asianajajaliitolla on 12 paikallisosastoa. Ne pitävät tammi–helmikuun vaihteessa sääntömääräiset vuosikokouksensa, joissa hyväksytään tilinpäätös ja toimintasuunnitelma sekä valitaan paikallisosaston hallitus ja edustajat valtakunnallisiin luottamustehtäviin. Pitkä perinne on, että Asianajajaliiton johdon edustajat käyvät näissä kokouksissa esittämässä katsauksen liiton ajankohtaisiin asioihin. Virallista kokousta yleensä seuraa illallinen.

Minulla oli tänä talvena ilo käydä neljässä vuosikokouksessa: Itä-Suomen osastossa Joensuussa, Keski-Suomen osastossa Jyväskylässä, Satakunnan osastossa Sastamalassa sekä Turun Asianajajayhdistyksessä Turussa. Kaikki kokoukset olivat mielenkiintoisia. Kuten edeltäjäni totesi, viimeistään toisen konjakin jälkeen päästään syntyihin syviin. Matkustamisesta toki aiheutuu oma vaivansa. Kun kokoukset ovat iltaisin, edellyttävät ne käytännössä useimmiten yöpymistä paikkakunnalla, ja esim. Jyväskylästä palasin aamulla klo 5.55 lähteneellä lennolla.

Suomi on suuri maa, ja asianajotoimistot ovat keskenään varsin erilaisia: kuudessa suurimmassa toimistossa työskentelee Helsingin ydinkeskustassa viidesosa maan asianajajista ja toisaalta ylivoimainen enemmistö maan 800 asianajotoimistosta on hyvin pieniä, 1 - 2 juristin yrityksiä. Suurimpien kaupunkien ulkopuolella asianajajakunnan keski-ikä on varsin korkea. Pienillä paikkakunnilla huolet liittyvät toimistojen jatkajien löytämiseen, julkisen oikeusavun kehnoon palkkiotasoon, mm. AIPAan–ja suuren työmäärään. Suurimmat liikejuridiikkatoimistot puolestaan pohtivat kansainvälisen kilpailun koventumista, muita palveluntarjoajia ja omaa palveluvalikoimaa, tekoälyä ja mm. monimuotoisuutta–ja suurta työmäärää.

Eroista huolimatta ammattikuntamme on yhtenäinen. Asianajajaliiton missio on Asianajaja turvaa oikeusvaltion. Kaikissa keskusteluissa punaisena lankana on huoli ihmisten ja yritysten korkealaatuisten oikeudellisten palvelujen saatavuudesta. Jaamme asianajajien yhteiset perusarvot: lojaalisuus, riippumattomuus, esteettömyys, luottamuksellisuus ja kunniallisuus. On surullista, että Suomessa lakipalveluja saavat tarjota myös tahot, joita mikään näistä ei velvoita ja joita ei valvota mitenkään. Uskon kuitenkin, että pitkällä aikavälillä kuluttajansuoja, yritysasiakkaiden edut ja oikeusvaltion turvaaminen vahvistavat ammattitaitoisten, riippumattomien ja esteettömien asianajajien merkitystä.

Jarkko Ruohola
Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja

 


31.1.2018 - Laura Leppä-Aro -
Tagit: asuntokauppa

Asuntokaupan aakkoset

Asunnon hankinta on kenties suurimpia yksittäisiä hankintoja, joita ihminen elämässään tekee. Asuntokaupoilla törmää termeihin ja seikkoihin, jotka saattavat aiheuttaa ihmetystä. Itsellekin asuntokauppa on ajankohtainen aihe ja tästä syystä ajattelinkin helpottaa muidenkin asunnon ostajien tuskaa ja selventää näitä asuntokauppaan ja asunnon hankkimiseen liittyviä termejä.

Annuiteetti on eräs lainan lyhennyksen muodoista, jossa laina-ajan pituus ei muutu, mutta kuukausittain maksettavan lainan määrä sen sijaan muuttuu muun muassa korkojen vaihdellessa.

Bullet-laina on eräs lainanlyhennyksen muodoista, joskin asuntolainoissa harvoin käytetty. Bullet-laina tarkoittaa kertalyhennystä, eli koko asuntolaina maksetaan takaisin kerralla ennalta sovitun laina-ajan päätyttyä, mutta korkoja maksetaan laina-ajalla säännöllisesti.

Energiatodistus kertoo rakennuksen kokonaisenergian kulutuksesta (asteikolla A-G). Todistus perustuu rakennuksen ominaisuuksiin, muun muassa eristyksiin, ikkunoihin ja lämmitykseen.

Isännöitsijäntodistus on asiakirja, jossa on kaikki keskeiset tiedot muun muassa taloyhtiössä tehdyistä korjauksista sekä yhtiön taloudellisesta tilasta ja historiasta. Isännöitsijä vastaa todistuksen sisällön oikeellisuudesta ja todistusta päivitetään tarpeen mukaan.

Henkilötakaajaa voidaan käyttää lisävakuutena asuntokaupoissa. Yleensä asuntolainoissa on vakuutena ostettu asunto, mutta pankit hyväksyvät asunnon vakuudeksi usein enintään 70 % asunto-osakkeen hinnasta. Tällöin lisävakuutena voi käyttää mm. henkilötakaajaa. Pankit kuitenkin suosittelevat ennen henkilötakaajaa käyttämään muita lisävakuuksia, kuten valtiontakausta.

Korkovähennys oikeuttaa vähentämään asuntolainan korot verotuksessa osittain, mikäli kyseessä on perheen vakituisen asunnon hankkiminen. Esimerkiksi vuonna 2018 korkoja saa vähentää 35 %. Ensisijaisesti vähennyskelpoiset korot vähennetään pääomatuloista, mutta jos ei ole pääomatuloja, vähennys myönnetään ansiotulojen veroista alijäämähyvityksenä.

Myyntihinta ja velaton hinta vilisevät asuntokauppailmoituksissa jatkuvasti. Myyntihinta on se summa, joka maksetaan myyjälle kauppahintana. Velattomassa hinnassa on laskettu mukaan asunto-osakkeen velkaosuus taloyhtiön lainasta, joka voidaan usein maksaa kerralla pois tai sitä voidaan maksaa rahoitusvastikkeena, jota kerätään kuukausittain taloyhtiön puolesta. Velaton hinta on siis se, jonka ostaja lopulta asunnosta maksaa.

Lainhuuto tulee hakea ainoastaan kiinteistölle, ei siis esimerkiksi ostettaessa asunto-osakkeita. Lainhuudolla kiinteistön omistusoikeus rekisteröidään Maanmittauslaitokselle.

Osakkeenomistajan kunnossapitovastuu tarkoittaa asunnon omistajan vastuuta huoneiston sisäosista. Asunto-osakeyhtiölaissa on yhtiön kunnossapitovastuulle säädetty kaikki muu kuin sisäosat, eli mm. rakenteet, eristeet sekä kaikki perusjärjestelmät.

Purkava ehto on ehto, jonka voi sisällyttää asunnosta tehtävään ostotarjoukseen. Purkava ehto voi olla esimerkiksi sellainen, että asuntokauppa on riippuvainen asuntolainan saamiselle tai muulle seikalle, josta on epävarmuutta ostotarjoustilanteessa. Tällöin, mikäli ostaja ei esimerkiksi saakaan asuntolainaa pankista, tarjous ei enää sido.

Tasalyhennys tarkoittaa asuntolainan lyhennysmuotoa, jossa on määrätty kiinteä osuus pääomasta joka kuukaudelle maksettavaksi ja korko muuttuu pääoman suuruuden mukaan. Kun lainan pääoma pienenee, myös korko pienenee ja kuukausittain maksettava erä pienenee.

Varainsiirtoveroa ei tarvitse maksaa ensiasuntoa ostettaessa, mikäli olet 18-39-vuotias, omistat asunnosta kaupan jälkeen vähintään 50 %, ostat asunnon vakituiseksi asunnoksi ja muutat siihen 6 kk kuluessa kaupanteosta sekä et ole aiemmin omistanut yli 50 % asunnosta.

Yhtiövastike on asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä määrätty usein kuukausittain maksettava rahasumma, joka osakkeenomistajan on maksettava yhtiölle. Yhtiövastikkeella katetaan muun muassa sellaisia yhtiön menoja, jotka aiheutuvat kiinteistön ja rakennusten käytöstä, kunnossapidosta ja perusparannuksesta.

Asuntokaupan jälkeen saattaa nousta esille myös kysymys myyjän vastuusta esimerkiksi erilaisissa asuntokaupan virhetilanteissa. Asunnosta saattaa asunnon oston jälkeen esimerkiksi löytyä kosteusvaurio, joka ei ollut ostajan tiedossa asuntoa ostettaessa. Näissä tapauksissa ja jo ennenkin kauppaa esimerkiksi kauppakirjaa laatiessa kannattaa ottaa yhteyttä asiantuntijoihimme , mikäli hiemankin epäröit asuntokauppa-asioiden kanssa.


29.1.2018 - Kimmo Tenhovirta -

Mitä yrityksen johdon tulisi tietää uudesta tietosuoja-asetuksesta?

Tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa EU:ssa 25.5.2018. Tietosuoja-asetuksen myötä nykyinen tietosuojalainsäädäntömme tulee muuttumaan ja tähän muutokseen jokaisen yrityksen tulisi varautua jo hyvissä ajoin ennen asetuksen voimaantuloa. Huomioitava on, että tietosuoja-asetus ja sen perusteella säädettävä kansallinen laki koskee käytännössä kaikkia yrityksiä niiden koosta riippumatta; kaikissa yrityksissä nimittäin käsitellään henkilötietoja, vaikka itse ei sitä mieltäisikään. Jokaisella yrityksellä on ainakin yksi asiakas, josta on ainakin yksi yhteyshenkilö asiakasrekisterissä ja jo tämä yksin riittää asetuksen soveltamiseen. Haasteita yrityksille asettaa erityisesti se, että uuden tietosuoja-asetuksen mukaan ei enää riitä, että yritykset toimivat asetuksen asettamien vaatimusten mukaisesti. Yrityksen on kyettävä osoittamaan, miten se on varmistanut tietosuojavelvollisuuksien toteutumisen toiminnassaan tarvittavin teknisin, hallinnollisin ja organisatorisin toimenpitein.

Mitä eri seikkoja yrityksen johdon tulisi sitten ottaa huomioon, jotta tietosuoja-asetus tulisi oikein huomioitua. Seuraavassa esitän muutamia vinkkejä, joiden avulla pääset hyvin alkuun.

1. Vastuuta tietosuoja johtoryhmätasolle

Yrityksen johdolla on keskeinen rooli tietosuojan toteutumisessa, sillä tyypillisesti henkilötietojen käsittelyä koskevat päätökset tehdään johtoryhmätasolla. Tietosuoja-asetuksen velvoitteiden edellyttämien toimenpiteiden laatu ja laajuus riippuvat yrityksen käsittelemistä henkilötiedoista, käsittelyyn kohdistuvasta riskistä ja nykyisistä käytännöistä. Erityisesti yrityksen johdon on oltava tietoinen lainsäädännössä tapahtuvista muutoksista sekä niiden vaikutuksesta yrityksensä eri toimintoihin. Lisäksi johdon vastuulla on henkilöstönsä kouluttaminen yrityksen tietosuojakäytännöistä. Tietosuojasta huolehtiminen ei siis ole enää vain yrityksen IT-puolen asia, vaan osoitusvelvollisuuden täyttämiseksi vastuu tietosuojasta tulee olla johtotasolla.

2. Tutustu tietosuoja-asetukseen

Tietosuoja-asetus sisältää 99 artiklaa ja 173 resitaalia. Tietosuoja-asetuksen teksti on suhteellisen vaikealukuista, mutta tämä ei kuitenkaan ole pätevä syy jättää tutustumatta asetukseen. Tietosuoja-asetuksessa on suuri määrä erilaisia käsitteitä, joiden ymmärtäminen on tarpeen, jotta yritys voi saattaa toimintansa ja dokumentaationsa asetuksen edellyttämälle tasolle. Tietosuoja-asetus sisältää esimerkiksi eritellyt velvollisuudet toisaalta rekisterinpitäjälle ja toisaalta henkilötietojen käsittelijälle. On olennaista määrittää, missä roolissa yritys milloinkin toimii, jotta yritys voi noudattaa tietosuoja-asetuksen vaatimuksia. Roolit määräytyvät tosiasiallisen aseman perusteella, eikä rooleista voida sopia toisin.

3. Arvioi henkilötietojen käsittelyn tilanne ja tunnista henkilörekisterit

Tietosuoja-asetuksen tuomiin muutoksiin varautuminen tulisi aloittaa yrityksen henkilötietoja sisältävien rekisterien nykytilan arvioinnilla, jossa selvitetään muun muassa, mistä henkilötietoja hankitaan, miten niitä käsitellään ja mihin niitä mahdollisesti luovutetaan. Nykytilan pohjalta ratkaistaan, mitä muutoksia tulee uuden tietosuoja-asetuksen johdosta tehdä. Useimmissa tapauksissa ainakin jonkinlaiset muutokset lienevät tarpeen. Jotta rekisterinpitäjä voi toteuttaa asetuksen sisäänrakennettua ja oletusarvoista tietosuojaa ja muita asetuksessa säädettyjä velvollisuuksia, yrityksen on tehtävä myös perusteellinen arvio henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä riskeistä. Yritys voi esimerkiksi kuvata, mitä henkilötietoja sen hallussa on, miten tietosuojaperiaatteet on otettu huomioon, toimintaan liittyvät henkilötietovirrat, henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteet, miten tietoturvasta on huolehdittu ja miten henkilötietojen käsittelyyn liittyvä riskienhallinta on toteutettu.

4. Yrityksen tietosuojakulttuuri ja organisointi

Yrityksen johdon tulee vastata yrityksen tietosuojakulttuurista, eli tietosuojaan liittyvistä käytännöistä ja henkilöstön tietosuojaosaamisesta. Yrityksen on rekisterinpitäjänä käsittelytapoja määrittäessään ja itse käsittelyn yhteydessä toteutettava tietosuojaperiaatteiden täytäntöönpanoa varten asianmukaiset tekniset ja organisatoriset toimenpiteet. Teknisillä ja organisatorisilla toimenpiteillä tarkoitetaan suojatoimenpiteitä kuten esimerkiksi henkilöstön koulutusta, henkilöstölle annettuja ohjeita ja määräyksiä, salassapitositoumuksia, tilavalvontaa, omavalvonnan kautta tapahtuvaa käytönvalvontaa, tietojärjestelmien tietoturvaa, tietojen salausta, tietojen anonymisointia, tietojen pseudonymisointia, auditointeja, etäkäyttöyhteyksiä, teknisiä rajoituksia, tarkastus- ja valvontajärjestelmiä, tietotilinpäätösprosessia, käytännesääntöjen sekä sertifikaattien käyttöönottoa. Rekisterinpitäjän on pääsääntöisesti itse määritettävä asianmukaiset suojatoimet niin, että otetaan huomioon käytettävissä oleva tekniikka, toteuttamiskustannukset, käsittelyn luonne, laajuus, asiayhteys ja tarkoitukset sekä luonnollisten henkilöiden oikeuksiin ja vapauksiin kohdistuva riski.

Tietosuoja-asetuksen lähtökohtana on siis riskilähtöisyys, mistä myös yritysten on arvioinnissaan syytä lähteä liikkeelle. Rekisterinpitäjä ja henkilötietojen käsittelijä ovat velvollisia arvioimaan henkilötietojen käsittelyyn liittyviä riskejä ja valitsemaan arvioidun riskitason mukaan tarvittavat hallintatoimenpiteet. Tietosuojariskien hallinta on syytä ottaa kiinteäksi osaksi organisaation riskienhallintaprosessia, jolloin erityisesti merkittävän tason riskit raportoidaan johdolle saakka. Osana riskiarvioita on sen arvioiminen, tuleeko yrityksen nimetä tietosuojavastaava. Vaikka yrityksellä ei asetuksen mukaan tällaista velvollisuutta olisikaan, yrityksessä olisi kuitenkin hyvä olla tietosuojasta vastaava henkilö. Näin tietosuojaan liittyvät kysymykset voidaan keskittää tietylle tai tietyille mielellään johtoon kuuluville henkilöille, jolloin tietosuoja-asioihin liittyvä organisointi on helpompi toteuttaa.

5. Sopimukset

Osalla yrityksistä on sopimuksia, joilla ulkoistetaan jokin osa henkilötietojen käsittelystä alihankkijalle. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi tietojen säilytys- ja analysointipalveluiden ostamista toiselta yritykseltä. Tällöin alihankkija toimii henkilötietojen käsittelijänä rekisterinpitäjän eli yrityksen lukuun. Osana henkilötietojen käsittelyä koskevan toiminnan arviointia on siis huomioitava, ulkoistetaanko tietojen käsittelyyn liittyviä tehtäviä henkilötietojen käsittelijälle. Rekisterinpitäjän on tunnistettava tietosuoja-asetuksen vaatimukset henkilötietojen käsittelyn ulkoistamiselle, sillä tietosuoja-asetuksessa henkilötietojen käsittelijän roolia ja velvoitteita on lisätty huomattavasti. Eräs tärkeimmistä muutoksista on dokumentointivelvollisuus, eli rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän välillä tulee olla dokumentoitu sopimus henkilötietojen käsittelystä. Tietosuoja-asetuksessa säädetään muun muassa siitä, mistä seikoista rekisterinpitäjän ja toimeksisaajan välisissä toimeksiantosopimuksissa on erityisesti sovittava. Siirtymäaikana onkin siis syytä tarkastaa henkilötietojen käsittelyyn liittyvät sopimukset niin, että ne vastaavat asetuksessa säädettyjä ehtoja.

6. Prosessien luominen tietosuoja-asetuksen vaatimusten täyttämiseksi sekä vaadittavan dokumentaation ja käytänteiden ylläpitämiseksi

Henkilörekisterin ylläpidon on jatkossa oltava paitsi suunnitelmallista, myös dokumentoitua. Yrityksen on pystyttävä jälkikäteen osoittamaan käsittelevänsä henkilötietoja lainmukaisesti. Tietojen suojaamisesta on huolehdittava kaikissa käsittelyn vaiheissa alkaen tietojen keräämisestä ja päättyen tietojen tuhoamiseen. Käsittelyn turvallisuus edellyttää esimerkiksi kykyä taata järjestelmien ja palveluiden jatkuva luottamuksellisuus, eheys, käytettävyys ja vikasietoisuus sekä kykyä palauttaa tietojen saatavuus ja pääsy tietoihin nopeasti fyysisen tai teknisen vian sattuessa. Tietojen suojaaminen edellyttää myös henkilötietojen käsittelyn seuraamista ja valvontaa. Osana henkilötietojen käsittelyn suunnittelua tulisi suunnitella prosessit myös mahdollisten tietoturvaloukkausten varalle, jotta tietoturvaloukkaukseen liittyvien ilmoitusvelvollisuuksien täyttäminen olisi mahdollista. Yrityksessä tulisi suunnitella miten mahdollinen tietoturvaloukkaus tunnistetaan, ilmoitetaan, selvitetään ja dokumentoidaan, jotta yritys pystyy toimimaan tehokkaasti vahingon minimoimiseksi ja toimintakykyisyyden palauttamiseksi. Eri tilanteita varten tulisi laatia toimintaohjelmat, minkä lisäksi tulisi huolehtia henkilöstön osaamisesta kriisitilanteessa.

Kuten yllä olevasta voi havaita, luo tietosuoja-asetus yrityksen johdolle varsin moninaisia tehtäviä, joiden jalkauttaminen organisaatiossa edellyttää ensinnäkin tarkkaa johdon suunnitelmaa tietosuojan toteuttamisesta sekä koko organisaation kattavaa yhteistyötä tämän suunnitelman saattamiseksi osaksi yrityksen päivittäistä toimintaa. Koko yrityksen henkilökunta on hyvä ottaa tietosuojaprojektiin mukaan, jotta jokaiselle tulee selväksi, mitä toimia kultakin työntekijältä edellytetään tietosuojan toteuttamiseksi.

Jos olet epävarma, mitä sinun tulisi tehdä taikka mistä sinun tulisi aloittaa, voit ottaa yhteyttä tietosuoja-asiantuntijoihimme. Voimme auttaa sinua monin eri keinoin, esimerkiksi tarkastamalla tämän hetkisen tietosuojanne ja laatimalla raportin niistä toimista, joihin organisaationne tulisi ryhtyä, jotta tietosuoja-asetuksen velvoitteet tulevat täytetyiksi. Avullamme saat oman organisaatiosi tietosuojan asetuksen edellyttämälle tasolle.  

Lue lisää tietosuojasivustoltamme www.tietosuoja.info.


16.1.2018 - Petri Arnamo -

”Kuka korvaa taloyhtiön kukkapenkin”

Rakennushankkeissa käytetään hyvin yleisesti rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja (YSE 1998). Vaikka ehdot ovat vakiintuneesti ja laajasti käytettyjä, ei niiden tulkinta ja soveltaminen välttämättä aina ole selvää ja yksinkertaista, vaikka oikeuskäytäntö ja -kirjallisuus joissakin tapauksissa tulkintaohjeita antaakin.

Esimerkkinä voidaan nostaa esiin vahingonkorvausvastuun kiemurat. Lähtökohtaisesti voidaan todeta, että sopimusosapuolen vastuu aiheutuneesta vahingosta edellyttää tuottamusta eli vaaditun huolellisuuden laiminlyöntiä. YSE 25 §:ssä on erillisenä osana määräys, jonka mukaan sopijapuoli ei ole vastuussa vahingoista, joita tämä ei ole voinut kaikkea mahdollista huolellisuutta noudattamallakaan välttää. Vahingonkorvausvastuulla tässä pykälässä tarkoitetaan nimenomaan sopijapuolten vastuuta toisiaan kohtaan, ei vastuuta mahdollisille ulkopuolisille tahoille. Vastuusta kolmatta tahoa kohtaan määrätään erikseen toisaalla YSE:ssä.

Joskus rakennustyön yhteydessä aiheutuu tilanne, jossa kiistattomasti sattuu vahinkoa toiselle osapuolelle, vaikka toinen sopimusosapuoli olisikin noudattanut riittävää huolellisuutta ja tehnyt työnsä taiten sekä hyvää rakennustapaa noudattaen. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi sellaiset, joissa urakoitsijan tulee päästä lähelle kiinteistöä voidakseen hoitaa hänelle annetun urakkatyön ja pystyttääkseen tarvittavia tukirakenteita. Tällöin kiinteistön vierustalle mahdollisesti aiheutuva nurmikon tai istutusten vahingoittuminen on lähtökohtaisesti YSE 25 §:ssä tarkoitettu tilanne, jossa urakoitsija ei ole vastuussa vahingosta, vaikka on sen kiistattomasti aiheuttanut. Näin siksi, että aiheutunut vahinko on välitön ja väistämätön seuraus rakennuttajan pyynnöstä toteuttaa haluttu urakka, eikä urakoitsijan laiminlyönnin tai huolimattomuuden perusteella aiheutunut vahinko. Rakennuttaja eli työn tilaaja on tässä tapauksessa itse velvollinen korvaamaan vahingon korjauksen.

Määräystä ei kuitenkaan voida poikkeuksetta ja joka tilanteessa näin tulkita, vaan toki voi olla myös niin, että urakoitsija ei ole noudattanut riittävää huolellisuutta tai on laiminlyönyt riittävän maaperän suojaamisen, jota häneltä on erikseen sopimuksessa edellytetty. Tällöin kyse voikin olla korvattavasta vahingosta, eikä YSE 25 §:n mukaisesta tapauksesta, jossa korvausvastuuta ei synny.

Maailma tai tilanteet rakennusurakoissa eivät ole mustavalkoisia, vaan useimmiten harmaan eri sävyjä. Käytännön elämässä tapahtumat ja riitatilanteet ovat yksittäistapauksia, eikä yleispätevästi voida ennalta todeta, että tietty YSE:n tulkinta olisi aina juuri samanlainen. Tulkinnoilla ja oikeuskirjallisuuden ja -käytännön aiemmilla kannanotoilla voidaan toki haarukoida sitä, kuinka samankaltaisessa tilanteessa on aiemmin tulkittu YSE:ä, mutta tapausten ja sopimusten yksityiskohdat voivat olla ratkaisevasti erilaisia, josta syystä tulkintojen soveltuvuus toisistaan joiltakin osiltaan erilaisissa tilanteissa kannattaa tarkistaa urakkasopimuksiin ja niiden tulkintaan perehtyneeltä asianajajalta. -Useimmiten mieluummin jo ennen kuin sopimus on allekirjoitettu, noudatettavat ehdot valittu ja rakennustelineet pystytetty taloyhtiön kukkapenkkiin.


15.1.2018 - Sofia Lindqvist -

Onko ”I agree” vapaaehtoinen, yksilöity, tietoinen ja yksiselitteinen suostumusta ilmaiseva toimi?

EU:n tietosuojaviranomaisista koostuva WP29-työryhmä on julkaissut uusia EU:n yleistä tietosuoja-asetusta koskevia ohjeita. Ohjeet käsittelevät läpinäkyvyyden toteuttamista henkilötietojen käsittelyssä, suostumusta henkilötietojen käsittelyn perusteena sekä kansainvälisiä tietojen siirtoja. Seuraavassa suostumuksesta henkilötietojen käsittelyn perusteena.

Tietosuoja-asetuksen mukaan rekisteröidyn suostumuksella tarkoitetaan mitä tahansa vapaaehtoista, yksilöityä, tietoista ja yksiselitteistä tahdonilmaisua, jolla rekisteröity hyväksyy henkilötietojensa käsittelyn antamalla suostumusta ilmaisevan lausuman tai toteuttamalla selkeästi suostumusta ilmaisevan toimen. Tietosuoja-asetuksessa suostumuksen määritelmä on tarkempi kuin nykyisin sovellettavassa lainsäädännössä. Tietosuoja-asetuksen mukaan rekisteröidyn on annettava selkeä suostumus henkilötietojen käsittelyyn, jos käsittelylle ei ole muuta oikeusperustetta.

Vapaaehtoisuus: Tietosuojatyöryhmän mietinnön mukaan suostumukseen liittyvä vapaaehtoisuus tarkoittaa rekisteröidyn kannalta aitoa valintaa ja kontrollia. Mikäli rekisteröidyllä ei ole todellista mahdollisuutta antaa suostumustaan vapaaehtoisesti, esimerkiksi ulkoisen painostuksen tai kielteisten seuraamusten pelossa, ei suostumuksen kriteeri täyty. Sama pätee silloin, jos suostumus on automaattinen osa sopimusehtoja tai rekisteröity ei voi kieltäytyä tai peruuttaa suostumustaan ilman haitallisia seuraamuksia. Myös epätasapaino rekisterinpitäjän ja rekisteröidyn välillä otetaan huomioon suostumuksen vapaaehtoisuutta harkittaessa.

Yksilöitävyys: Suostumus tulee antaa yhtä tai useampaa erityistä tarkoitusta varten ja joista jokaisen kohdalla rekisteröidyllä on mahdollisuus valita suostumuksen antaminen.

Tietoisuus: Rekisteröidyn tulee olla tietoinen siitä, mihin hän antaa suostumuksensa. Mikäli rekisterinpitäjä ei tarjoa rekisteröidylle riittävää tietoa henkilötietojen käsittelystä, suostumuksen kriteeri ei täyty. Jotta rekisteröidyn voidaan katsoa olevan tietoinen suostumuksen soveltamisen edellyttämällä tavalla, tulee rekisteröidyn saada ainakin seuraavat tiedot: rekisterinpitäjän identiteetti, käsittelyn tarkoitus, käsiteltävät henkilötiedot, oikeus peruuttaa suostumus, mahdollinen automaattinen tietojenkäsittely (esim. profilointi) ja tietojensiirto kolmansiin maihin.

Yksiselitteisyys: Suostumuksen antamisen tulee lisäksi täyttää yksiselitteisen tahdonilmaisun kriteeri. Pätevä suostumus tulee siis antaa selkeästi suostumusta ilmaisevalla toimella, kuten joko kirjallisella tai suullisella lausumalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikenemista tai jonkin toimen toteuttamattomuutta ei voida pitää pätevänä suostumuksena. Rekisterinpitäjän tulee ymmärtää, ettei suostumuksen antaminen ole sama asia, kuin sopimukseen tai yleisiin ehtoihin sitoutuminen. Pelkkää suostumista yleisiin ehtoihin tai valmiiksi ruksattua hyväksymisruutua ei voida pitää yksiselitteisenä tahdonilmaisu eikä siten pätevänä suostumuksena.

Tietosuoja-asetuksessa on lisäksi määritelty erikseen nimenomainen suostumus. Rekisteröidyn nimenomainen suostumus vaaditaan tietosuoja-asetuksen mukaan sellaisissa tilanteissa, joissa piilee vakavan tietosuojaloukkauksen vaara. Tällaiseksi luetaan esimerkiksi artiklan 9 mukaisten ns. arkaluontoisten tietojen käsittely, artiklan 49 mukaiset tietojensiirrot kolmansiin maihin sekä artiklan 22 mukaiset automaattiset tietojenkäsittelytoimet, kuten profilointi. Termillä nimenomainen viitataan tapaan, jolla rekisteröity antaa suostumuksensa henkilötietojensa käsittelyyn. Eräs, muttei suinkaan ainoa tapa varmistua nimenomaisesta suostumuksesta, on pyytää allekirjoitettu dokumentti rekisteröidyltä. Ottaen huomioon tietosuoja-asetuksen vaatimukset yksiselitteisestä tahdonilmaisusta ”tavallisen” suostumuksen tapauksissa, ero näiden kahden suostumuksen asteen välillä on melko pieni.

Tietosuoja-asetuksen sisältämä oletusarvoinen tietosuoja asettaa rekisterinpitäjille osoitusvelvollisuuden myös suostumuksen osalta. Rekisterinpitäjän pitää siis kyetä osoittamaan, että se on saanut rekisteröidyltä suostumuksen henkilötietojen käsittelyyn. Tietosuoja-asetus ei kuitenkaan määrittele millä tavoin suostumus on osoitettava. Tietosuojatyöryhmän lausunnon mukaan lähtökohtana voidaan kuitenkin pitää sitä, että osoitusvelvollisuus kulloinkin kyseessä olevan tapauksen rekisteröidyn suostumuksen osalta jatkuu niin kauan, kuin henkilötietojen käsittely jatkuu. Rekisterinpitäjä saa siis säilyttää sellaisia henkilötietoja (esimerkiksi lista suostumuksen antaneista rekisteröidyistä), jotka ovat tarpeellisia osoitusvelvollisuuden täyttämiseksi. Tätä oikeutta ei saisi kuitenkaan tulkita laajentavasti niin, että rekisterinpitäjä saa käsitellä ylimääräisiä henkilötietoja.

Suostumuksen käsitteeseen liittyy kiinteästi myös tietosuoja-asetuksessa säädetty oikeus suostumuksen peruuttamisesta. Rekisterinpitäjän tulee varmistaa, että suostumuksen peruuttaminen on yhtä helppoa kuin sen antaminen ja että rekisteröity voi peruuttaa suostumuksen milloin tahansa. Elektronisin keinoin annettu suostumus tulee siis voida peruuttaa samalla tavalla. Lisäksi suostumuksen peruuttamiseen ei saa liittyä haittavaikutuksia. Tosin sanoen suostumus on voitava peruuttaa ilman lisämaksua tai palvelun huonontumista.

Ongelmakohtia

Suostumus työnantajan ja työntekijän välillä: Epätasapaino valtasuhteissa rekisterinpitäjän ja rekisteröidyn välillä tulee usein kyseeseen työsuhteissa. Ottaen huomioon työsuhteesta aiheutuvan riippuvuussuhteen työnantajan ja työntekijän välillä, on epätodennäköistä, että työntekijä voisi tosiasiassa ilman pelkoa haitallisista seuraamuksista kieltäytyä suostumuksen antamisesta työnantajalle. Tästä johtuen tietosuojatyöryhmä katsoo, että suostumus ei voi olla laillinen perusta työsuhteeseen liittyvälle henkilötietojen käsittelylle.

Lapsen suostumus: Jatkossa rekisterinpitäjien ja henkilötietojen käsittelijöiden on huomioitava lasten erityisasema suostumuksen pyytämisessä. Tietosuoja-asetuksen mukaan lapsi tarvitsee huoltajan suostumuksen tai valtuutuksen tietoyhteiskunnan palveluiden käyttöön. Suomessa ikäraja ei ole vielä selvillä, mutta se on vähintään 13 ja enintään 16 vuotta. Tietosuoja-asetuksen mukaan katsotaan, että kun kyseessä on tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoaminen suoraan lapselle, lapsen henkilötietojen käsittely on lainmukaista suostumuksen perusteella, jos lapsi on vähintään 16-vuotias. Jos lapsi on alle 16 vuotta, tällainen käsittely on lainmukaista vain siinä tapauksessa ja siltä osin kuin lapsen ”vanhempainvastuunkantaja” on antanut siihen suostumuksen tai valtuutuksen.  Rekisterinpitäjän on lisäksi toteutettava kohtuulliset toimenpiteet tarkistaakseen tällaisissa tapauksissa, että lapsen vanhempainvastuunkantaja on antanut suostumuksen tai valtuutuksen, käytettävissä oleva teknologia huomioon ottaen.

Suostumus on kuitenkin vain yksi kuudesta henkilötietojen käsittelyn laillisesta perusteesta. Näistä esimerkiksi sopimuksen täytäntöönpano (art 6(1b)), rekisterinpitäjän lakisääteiset velvoitteet (art 6(1c)) tai rekisterinpitäjän oikeutettu etu (art 6(1f)) toimivat paremmin käsittelyn lainmukaisuuden perusteena. Suostumus voi lisäksi kohdistua vai johonkin henkilötietojen käsittelyn osa-alueeseen, esimerkiksi pankin on pyydettävä asiakkailtaan suostumus maksutietojen käsittelemiseen markkinointia varten, vaikka muuten maksutietojen käsittely on osa pankin ja asiakkaan välistä sopimusta.


12.1.2018 - Juho Lakkala -

Virtuaalivaluutat aiheuttavat päänvaivaa viranomaisille

Virtuaalivaluuttaan ja etenkin bitcoiniin kohdistunut huuma valtasi viime vuoden aikana myös Suomen. Vuoden loppupuolella bitcoinin hurjaa arvonnousua seurattiin tiiviisti ja pelkästään viimeisen kolmen kuukauden aikana bitcoinin arvo on vaihdellut 5.500,00 - 19.300,00 dollarin välillä. Virtuaalivaluutat, kuten bitcoin, ethereum sekä ripple ovat useiden sijoittajien keskuudessa paljon puitu aihe ja on puhuttu jopa sijoituskuplasta. Virtuaalivaluutat ovat aiheuttaneet päänvaivaa myös kotimaisille viranomaisille.

Niille, ketkä eivät ole virtuaalivaluuttoihin perehtyneet, esimerkiksi bitcoin on digitaalinen kryptovaluutta. Bitcoin ei ole kuten keskuspankkien liikkeelle laskemat viralliset valuutat, vaan bitcoin on hajautettu rahajärjestelmä, jossa bitcoinit tallennetaan bitcoin–verkoston jäsenten yhteiseen kirjanpitoon, jota ei hallitse mikään yksittäinen taho. Bitcoin on siis vertaisverkon avulla luotu vaihdannan väline. Vertaisverkossa bitcoin liikkuu käyttäjiensä välillä ilman välikäsiä, toisin kuin perinteisissä maksuvälineissä, joissa välikäsinä normaalissa rahaliikenteessä ovat pankit. Bitcoinin arvo ei perustu eri maiden keskuspankkien määritelmiin, vaan arvo määräytyy sen hetkisen kysynnän ja tarjonnan perusteella. Tästä johtuu myös bitcoinin suuri arvon vaihtelu. Bitcoinin vakaudesta ei vastaa mikään viranomaistaho, vaan sen käyttö perustuu maksajan ja maksunsaajan keskinäiseen sopimukseen. Bitcoineilla ei ole fyysistä olomuotoa tai sijaintipaikkaa. Bitcoin-omaisuus muodostuu yksityisestä avaimesta (merkkijono), joka mahdollistaa käyttämään bitcoin-osoitteita, joiden saldot lasketaan vertaisverkossa Blockchain-tietokannasta. Itse bitcoin-transaktiot tapahtuvat maksun osapuolten hallinnoimien bitcoin-lompakoiden välillä.

Suomalaiset viranomaiset, kuten Tulli, Poliisi ja Verohallinto ovat viimeistään vuoden 2017 aikana joutuneet tekemisiin virtuaalivaluuttojen kanssa ja miettimään, kuinka niiden kanssa tulisi toimia.

Verohallinnon ohjeen mukaan virtuaalivaluuttaa ei katsota viralliseksi valuutaksi. Lähtökohtaisesti virtuaalivaluuttojen realisoitunut arvonnousu on veronalaista pääomatuloa. Tuloverolain (TVL) 29 §:n mukaan veronalaista tuloa ovat verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot. Tällainen tulo on siten veronalaista tuloa, jos sitä ei ole erikseen säädetty verovapaaksi. Virtuaalivaluutan arvonmuutoksen verotuksen realisoi virtuaalivaluutan muuntaminen viralliseksi valuutaksi. Tällaista arvonnousua voidaan pitää varallisuuden kerryttämänä tulona, jolloin kyseinen arvonnousu verotetaan muuna pääomatulona. TVL 53 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaista, valuuttakurssivoittoja koskevaa verovapaussäännöstä ei voida soveltaa virtuaalivaluuttojen vaihtotilanteisiin, sillä virtuaalivaluuttaa ei pidetään virallisena oikeana valuuttana. Tällöin arvonnousu on kokonaan veronalaista pääomatuloa.

Virtuaalivaluuttaa ei voida myöskään pitää arvopaperina, jolloin virtuaalivaluutan vaihtamisen yhteydessä syntyvää mahdollista arvonlaskua eli tappiota ei voida vähentää tuloverotuksessa TVL 50 §:n luovutustappiota koskevien säännösten mukaan. Virtuaalivaluutan arvonlaskua ei toistaiseksi pidetä millään muullakaan perusteella vähennyskelpoisena tuloverotuksessa.

Mikäli virtuaalivaluuttaa käytetään vaihdantavälineenä, jolloin virtuaalivaluutta vaihdetaan joko palveluihin tai hyödykkeisiin, vaihto realisoi virtuaalivaluutan mahdollisen arvonnousun verottamisen pääomatulona.

Bitcoin–verkoston jäsenet voivat myös ”louhia” uusia bitcoineja heidän luovuttaessaan verkostolle tietokoneensa laskentatehoa käytettäväksi. Tämä tarkoittaa käytännössä, että jäsen antaa tietokoneensa kapasiteettia käytettäväksi bitcoin-transaktioiden tarkastusta varten, joka tapahtuu monimutkaisten laskutoimitusten kautta. Louhimisen tuloksena tai palkintona jäsen saa vastineeksi bitcoineja rahaliikenteen ylläpidosta.

Louhimisesta saadun bitcoinin realisoimisesta saatua tuloa ei voida pitää varallisuuden kerryttämänä tulona, vaan louhinnasta saatava tulo on TVL 61 §:n mukaista ansiotuloa. Virtuaalivaluutasta saatua tuloa pidetään siis lähtökohtaisesti veronalaisena pääomatuloa, mikäli kyseessä ei ole louhinnan tuloksena saatu virtuaalivaluutta.

Päänvaivaa on aiheuttanut myös virtuaalivaluutta tilien nimettömyys. Bitcoin transaktion osapuolet ovat anonyymejä, mutta itse siirrot ovat julkisia. Esimerkiksi poliisin rahanpesuntorjunnassa ongelmaksi nousee juuri anonyymisyys. Palveluntarjoajat eivät ole ilmoitusvelvollisia viranomaisille, jolloin anonyymien rahansiirtojen myötä rikoshyöty häviää.

Valtiokonttorissa on jouduttu miettimään, kuinka virtuaalivaluuttoihin tulisi suhtautua. Valtiokonttorin hallintaan on tullin suorittamien takavarikoiden myötä tullut huomattava määrä bitcoineja. Tämän hetkisen käsityksen mukaan virtuaalivaluuttoja ei tulla katsomaan maksuvälineeksi, vaan pikemminkin omaisuuseräksi. Valtiokonttorin työryhmä esittää asiassa kantansa tammikuun loppuun mennessä.

Jäädäänkin mielenkiinnolla odottamaan, kuinka esimerkiksi bitcoinin arvo tulee tulevan vuoden aikana muuttumaan vai nouseeko jokin vaihtoehtoinen virtuaalivaluutta bitcoinin ohi ja mihin suuntaan viranomaisten ohjeistusta tullaan viemään.


8.1.2018 - Mikko Jalkanen -

Julkisen tiedon oikotie

Törmäsin taannoin erästä koulutusmateriaalia valmistellessani tietoon siitä, että Yhdysvalloissa julkisen sektorin aikaansaamaan tai tuottamaan informaatioon perustuvat palvelut tuottavat yli 7 % bruttokansantuotteesta. EU:n alueelta ei ole helposti löydettävissä vastaavia lukuja, mutta joka tapauksessa määrän arvioidaan olevan hyvin vähäinen Yhdysvaltoihin verrattuna. Mistä tässä oikeastaan on kyse ja miksi asia on blogin arvoinen?

Asiaa voi lähestyä esimerkiksi siitä tulokulmasta, että kun veronmaksajien rahoilla pyörivä julkinen sektori tuottaa mitä tahansa tietoa, tulisi tiedon olla veronmaksajien käytettävissä. Suomessa on totuttu ajattelemaan asiaa asiakirjojen julkisuuden kautta ja verotietojen osalta julkisuuden rajat näyttäytyvät vuosittaisina kateuslistoina. Asiakirjojen julkisuutta koskevat lait on kuitenkin säädetty kauan sitten, eivätkä ne oikein taivu nykypäivään, kun kaikenlaista tietoa syntyy analysoitavaksi massoittain. Muun lainsäädännön puuttuessa julkisuuslaki toiminee yleisohjeena digitaalisessa muodossa olevalle tiedolle, vaikka massatiedon tai raakadatan osalta kyse ei olekaan asiakirjasta sanan varsinaisessa merkityksessä.

Mitä tietoa julkinen sektori sitten tuottaa? Suomessa ainakin kiinteistötietojärjestelmä on hyvä esimerkki julkisen sektorin ylläpitämästä järjestelmästä, jonka sisältämä sähköinen tieto on kaikille avointa. Lukuisat muutkin sovellukset ja tiedon siirto- ja analysointimetodit auttavat nykyään kuluttajia, yrityksiä ja virkamiehiä tekemään asioita entistä helpommin ja ilman turhia välivaiheita. Karkeasti ottaen voitaneen ajatella, että mitä useampi välivaihe – esimerkiksi tiedon saamiseen ja käsittelyyn – voidaan automatisoida, sitä tehokkaampaa palvelua sovellus voi tuottaa. Jokainen ymmärtää, että tutkimustiedon kerääminen on hidasta ja kallista ja esimerkiksi sykemittareiden tuottama data on laitteen kehittäneelle yritykselle kullan arvoista tietoa, jota yksityinen yritys ei noin vain luovuta kolmansille. Myös julkisen tahon tuottamalle tietomassalle voi löytyä taloudellisesti järkevä käyttötarkoitus.

Miten siis suhtautua, jos joku taho haluaa julkisen sektorin tuottaman tutkimuksen tulokset itselleen vaikkapa kaupallista käyttötarkoitusta varten? Entä jos joku ei enää jatkossa tyytyisikään hakemaan julkiselta sektorilta jotain yksilöityä tietoa, vaan haluaisi helpottaa prosessia pääsemällä suoraan kiinni haluttuun tietoon ilman turhia kysely- ja toimitusvaiheita? Eli siis rajapinnat auki ja verkkopiuha kiinni suoraan viraston palvelimeen, jolloin syntyvä julkinen tieto hyppää livenä yrityselämän käyttöön?

Eihän se tietenkään näin yksinkertaista voi olla, vaikka periaatteessa asian pitäisikin julkisuusnäkökulmasta toimia. Asiakirjojen ja tietojen julkisuutta rajoitetaan lukuisilla erityislaeilla eivätkä esimerkiksi henkilötietoja sisältävät potilastiedot, valtion turvallisuuteen liittyvät tiedot, keskeneräiset viranomaisselvitykset tai lukuisat muut tiedot ole julkisia. Viranomaisilla olisi varmasti myös lukuisia täysin perusteltuja syitä olla myöntämättä tällaista tiedon oikotietä. Tilanne saattaisi vaatia myös melkoista asennemuutosta virkamiehiltä.

Ero Yhdysvaltojen ja EU:n alueella tapahtuvaan tiedon hyväksikäyttöön ei kuitenkaan ole virkamiesten syy vaan selittyy pitkälti sillä, että Yhdysvalloissa julkisen sektorin synnyttämään dataan ei synny tekijänoikeutta vaan sen uudelleenkäyttö on maksutonta ja vapaata. EU:ssa taas julkisenkin sektorin synnyttämälle tiedolle annetaan erilaisia suojamuotoja. EU:ssa on tosin olemassa julkisen sektorin tiedon vapauttamiseen tähtäävä direktiivi, mutta sen vaikutukset eivät ilmeisesti ole olleet toivottuja eikä se vapauta tietoa oikeudellisista suojauksista vaan pyrkii ainoastaan edesauttamaan tiedon hyväksikäyttöä.

Uskoisin kuitenkin, että tulemme näkemään jo lähitulevaisuudessa tiukkoja oikeudellisia vääntöjä, kun jonkin julkisen sektorin – toistaiseksi vielä hyödyttömänä tai tavoittamattomana pidettävän – tiedon tuottamisprosessin tuloksia kysellään veronmaksajien ja yritysten käyttöön tiedon avoimuutta koskevien säännösten perusteella. 


2.1.2018 - Niina Uski -

Uusi vuosi, uusi auto

Viime vuoden loppupuoli meni omalta osaltani autokuumeessa velloessa. Autokuumeen nostatti erityisesti perheemme uusin tulokas, koiranpentu. Pennut kun kasvavat ällistyttävän nopeasti. Kohta vanha autoni käy meille ahtaaksi. Perinpohjaisen auton merkkiä, mallia, väriä, lisävarusteita ja erityisesti takalaatikon kokoa koskeneen pohdinnan jälkeen alkoi kyseisen valitun auton etsiminen. Seuraavaksi tiedossa olisi kauppakirjojen allekirjoitus.

Mutta mitä, jos autokauppa meneekin pieleen? Mitä, jos auto onkin viallinen? Mikäli auto on ostettu elinkeinoharjoittajalta ja ostajana on kuluttaja, kauppaan sovelletaan kuluttajansuojalakia. Muussa tapauksessa kauppaan pätevät kauppalain säännökset, ellei osapuolten välisessä sopimuksessa ole sovittu toisin. Kummassakin tapauksessa ostaja voi vaatia virheen korjaamista, uutta toimitusta tai hinnanalennusta taikka purkaa kaupan sekä lisäksi vaatia vahingonkorvausta. Huomattava on, että ostajan on ilmoitettava virheestä myyjälle kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän havaitsi virheen tai hänen olisi pitänyt se havaita. Muuten ostajalla ei ole oikeutta vedota virheeseen.

Virheen oikaisu

Ostajalla on oikeus vaatia, että myyjä korjaa virheen tai toimittaa ostajalle virheettömän tavaran. Autokaupassa korjausta on pidettävä uuteen toimitukseen nähden ensisijaisena keinona. Tällainen oikaisu on tehtävä kohtuullisessa ajassa ja siten, ettei ostajalle aiheudu siitä kustannuksia tai olennaista haittaa. Toisaalta myöskään myyjä ei ole velvollinen oikaisemaan virhettä, mikäli siitä aiheutuisi hänelle kohtuuttomia kustannuksia tai kohtuutonta haittaa.

Hinnanalennus

Jos virheen korjaaminen tai uusi toimitus ei tule kysymykseen taikka jos myyjä ei suorita korjausta tai uutta toimitusta kohtuullisessa ajassa siitä, kun ostaja on ilmoittanut myyjälle havaitsemastaan virheestä, ostaja voi vaatia virhettä vastaavaa hinnanalennusta. Mikäli kauppa kuuluu kuluttajansuojalain piiriin, hinnanalennusta voidaan lisäksi vaatia myös silloin, jos virheen korjaamisesta tai uudesta toimituksesta on aiheutunut ostajalle kustannuksia tai olennaista haittaa.

Kaupan purku

Kaupan purkua koskevat säännökset eroavat siitä riippuen, onko kyse kuluttajansuojalain mukaisesta kaupasta vai kaupasta, johon sovelletaan kauppalakia. Kuluttajansuojalain mukaan kaupan purku ja hinnanalennus ovat vaihtoehtoisia ja käytettävissä samoissa tilanteissa eli muun muassa silloin, kun myyjä ei pysty korjaamaan virhettä. Kaupan purun edellytyksenä kuitenkin on, että virhe ei ole vähäinen. Sen sijaan kauppalain mukaan ostaja saa virheen vuoksi purkaa kaupan vain, jos sopimusrikkomuksella on ostajalle olennainen merkitys ja myyjä käsitti tämän tai hänen olisi pitänyt se käsittää.

Vahingonkorvaus

Ostajalla on lisäksi oikeus korvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii tavaran virheen vuoksi. Tällaiseksi vahingoksi on oikeuskirjallisuudessa katsottu esimerkiksi sellaiset kulut, jotka syntyvät siitä, että tavaran käyttö estyy sinä aikana, joka tarvitaan korjaamiseen. Tyypillisesti vahingonkorvauksena ei korvata välillisiä vahinkoja, mutta jos virhe tai vahinko on johtunut huolimattomuudesta myyjän puolella tai jos tavara on kaupantekohetkellä poikennut siitä, mihin myyjä on erityisesti sitoutunut, ostajalla on oikeus korvaukseen myös välillisistä vahingoista.

Ostajalla ei kuitenkaan ole oikeutta vedota sellaiseen seikkaan, joka olisi pitänyt havaita tavaran ennakkotarkastuksessa. Tavara, tässä tapauksessa siis auto, tulisi siis tarkastaa huolellisesti ennen kaupantekoa. Mikäli autokaupat tai niiden jälkimainingit askarruttavat, on hyvä olla yhteydessä asiantuntijaan. Toivotan lukijoille menestyksekkäitä uusia autokauppoja ja ennen kaikkea menestyksekästä uutta vuotta 2018!