Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Blogi

Tämä on Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:n blogi. Kirjoittajina toimivat toimistomme asianajajat ja kirjoitukset käsittelevät juridisia aiheita laidasta laitaan - joskus vähän laidan ulkopuoleltakin. Otamme kiinni ajankohtaisiin aiheisiin ja nostamme esiin mielenkiintoisia kysymyksiä myös ei-niin-ajankohtaisista juridisista aiheista.

Vastuu

Tagit

8.1.2018 - Mikko Jalkanen

Julkisen tiedon oikotie

Törmäsin taannoin erästä koulutusmateriaalia valmistellessani tietoon siitä, että Yhdysvalloissa julkisen sektorin aikaansaamaan tai tuottamaan informaatioon perustuvat palvelut tuottavat yli 7 % bruttokansantuotteesta. EU:n alueelta ei ole helposti löydettävissä vastaavia lukuja, mutta joka tapauksessa määrän arvioidaan olevan hyvin vähäinen Yhdysvaltoihin verrattuna. Mistä tässä oikeastaan on kyse ja miksi asia on blogin arvoinen?

Asiaa voi lähestyä esimerkiksi siitä tulokulmasta, että kun veronmaksajien rahoilla pyörivä julkinen sektori tuottaa mitä tahansa tietoa, tulisi tiedon olla veronmaksajien käytettävissä. Suomessa on totuttu ajattelemaan asiaa asiakirjojen julkisuuden kautta ja verotietojen osalta julkisuuden rajat näyttäytyvät vuosittaisina kateuslistoina. Asiakirjojen julkisuutta koskevat lait on kuitenkin säädetty kauan sitten, eivätkä ne oikein taivu nykypäivään, kun kaikenlaista tietoa syntyy analysoitavaksi massoittain. Muun lainsäädännön puuttuessa julkisuuslaki toiminee yleisohjeena digitaalisessa muodossa olevalle tiedolle, vaikka massatiedon tai raakadatan osalta kyse ei olekaan asiakirjasta sanan varsinaisessa merkityksessä.

Mitä tietoa julkinen sektori sitten tuottaa? Suomessa ainakin kiinteistötietojärjestelmä on hyvä esimerkki julkisen sektorin ylläpitämästä järjestelmästä, jonka sisältämä sähköinen tieto on kaikille avointa. Lukuisat muutkin sovellukset ja tiedon siirto- ja analysointimetodit auttavat nykyään kuluttajia, yrityksiä ja virkamiehiä tekemään asioita entistä helpommin ja ilman turhia välivaiheita. Karkeasti ottaen voitaneen ajatella, että mitä useampi välivaihe – esimerkiksi tiedon saamiseen ja käsittelyyn – voidaan automatisoida, sitä tehokkaampaa palvelua sovellus voi tuottaa. Jokainen ymmärtää, että tutkimustiedon kerääminen on hidasta ja kallista ja esimerkiksi sykemittareiden tuottama data on laitteen kehittäneelle yritykselle kullan arvoista tietoa, jota yksityinen yritys ei noin vain luovuta kolmansille. Myös julkisen tahon tuottamalle tietomassalle voi löytyä taloudellisesti järkevä käyttötarkoitus.

Miten siis suhtautua, jos joku taho haluaa julkisen sektorin tuottaman tutkimuksen tulokset itselleen vaikkapa kaupallista käyttötarkoitusta varten? Entä jos joku ei enää jatkossa tyytyisikään hakemaan julkiselta sektorilta jotain yksilöityä tietoa, vaan haluaisi helpottaa prosessia pääsemällä suoraan kiinni haluttuun tietoon ilman turhia kysely- ja toimitusvaiheita? Eli siis rajapinnat auki ja verkkopiuha kiinni suoraan viraston palvelimeen, jolloin syntyvä julkinen tieto hyppää livenä yrityselämän käyttöön?

Eihän se tietenkään näin yksinkertaista voi olla, vaikka periaatteessa asian pitäisikin julkisuusnäkökulmasta toimia. Asiakirjojen ja tietojen julkisuutta rajoitetaan lukuisilla erityislaeilla eivätkä esimerkiksi henkilötietoja sisältävät potilastiedot, valtion turvallisuuteen liittyvät tiedot, keskeneräiset viranomaisselvitykset tai lukuisat muut tiedot ole julkisia. Viranomaisilla olisi varmasti myös lukuisia täysin perusteltuja syitä olla myöntämättä tällaista tiedon oikotietä. Tilanne saattaisi vaatia myös melkoista asennemuutosta virkamiehiltä.

Ero Yhdysvaltojen ja EU:n alueella tapahtuvaan tiedon hyväksikäyttöön ei kuitenkaan ole virkamiesten syy vaan selittyy pitkälti sillä, että Yhdysvalloissa julkisen sektorin synnyttämään dataan ei synny tekijänoikeutta vaan sen uudelleenkäyttö on maksutonta ja vapaata. EU:ssa taas julkisenkin sektorin synnyttämälle tiedolle annetaan erilaisia suojamuotoja. EU:ssa on tosin olemassa julkisen sektorin tiedon vapauttamiseen tähtäävä direktiivi, mutta sen vaikutukset eivät ilmeisesti ole olleet toivottuja eikä se vapauta tietoa oikeudellisista suojauksista vaan pyrkii ainoastaan edesauttamaan tiedon hyväksikäyttöä.

Uskoisin kuitenkin, että tulemme näkemään jo lähitulevaisuudessa tiukkoja oikeudellisia vääntöjä, kun jonkin julkisen sektorin – toistaiseksi vielä hyödyttömänä tai tavoittamattomana pidettävän – tiedon tuottamisprosessin tuloksia kysellään veronmaksajien ja yritysten käyttöön tiedon avoimuutta koskevien säännösten perusteella.