Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Blogi

Tämä on Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:n blogi. Kirjoittajina toimivat toimistomme asianajajat ja kirjoitukset käsittelevät juridisia aiheita laidasta laitaan - joskus vähän laidan ulkopuoleltakin. Otamme kiinni ajankohtaisiin aiheisiin ja nostamme esiin mielenkiintoisia kysymyksiä myös ei-niin-ajankohtaisista juridisista aiheista.

Vastuu

Tagit

14.6.2019 - Niklas Virtanen

Festari- ja tapahtumalavojen rakentaminen ja työturvallisuus

Työsuojeluviranomainen antoi kesäkuun alussa muistutuksen siitä, että tapahtuma- ja esiintymislavat ovat rakennelmina sellaisia, joiden pystytys- ja purkutyöt ovat rakennustöitä. Näihin töihin sovelletaan siis valtioneuvoston asetusta rakennustyön turvallisuudesta (205/2009).

Lavan rakennuttajan, suunnittelijan, työnantajan ja itsenäisen työnsuorittajan tai urakoitsijan on yhdessä ja erikseen huolehdittava siitä, ettei työstä aiheudu vaaraa työmaahenkilökunnalle eikä muille työn vaikutuspiirissä oleville henkilöille. Asetus ei aseta yksittäiselle työntekijälle vaatimusta huolehtia työturvallisuudestaan, sillä työntekijän velvollisuudesta noudattaa järjestystä, huolellisuutta ja varovaisuutta työturvallisuuden edellyttämällä tavalla sovelletaan työturvallisuuslaissa (738/2002).

Rakennustyön päätoteuttajan eli pääasiallisen urakoitsijan tai rakennuttajan on huolehdittava perehdyttämällä ja opastamalla siitä, että kyseisen rakennustyömaan kaikilla työntekijöillä on riittävät tiedot turvallisesta työskentelystä ja että he tuntevat työmaan mahdolliset vaara- ja haittatekijät sekä niiden poistamiseen tarvittavat toimenpiteet. 

Huomionarvoista on lisäksi se, että myös tilanteissa, joissa kunta ei vaatisikaan rakennuslupaa, ilmoitusta tai toimenpidelupaa tällaisen tapahtuma- tai esiintymislavan rakentamiseen, sovelletaan valtioneuvoston asetusta. Oli kyseessä siis kuinka pieni yksittäinen esiintymislava tahansa, on työturvallisuuteen kiinnitettävä huomioita. Valtioneuvoston asetus sisältää myös määräyksiä työmaavalaistuksesta, maarakennuskohteiden erityisvaatimuksista ja fyysisen kuormituksen ja ergonomian huomioimisesta.

Päätoteuttaja on lisäksi velvollinen huolehtimaan ennakkoilmoituksen tekemisestä työsuojeluviranomaiselle, mikäli työmaa on tarkoitettu kestämään kauemmin kuin kuukauden ja jolla itsenäiset työnsuorittajat mukaan lukien työskentelee yhteensä vähintään 10 työntekijää, tai mikäli työn määräksi arvioidaan yli 500 henkilötyöpäivää. Mikäli kyseessä on yksittäinen festarilava, ei tuo kuukauden määräaika välttämättä täyty. Siitä huolimatta asetus ja sen määräykset tulee huomioida. Vaikka työ olisikin lyhytkestoinen tai pienimuotoinen on rakennuttajan laadittava turvallisuusasiakirjat joissa selvitetään ja esitetään kyseiseen hankkeeseen liittyvät vaara- ja haittatekijät sekä toteuttamiseen liittyvät työtuvallisuus ja –terveyttä koskevat tiedot.

Kaikki festari- tai tapahtuma-alueen työt eivät kuitenkaan ole asetuksen mukaisia rakennustöitä. Esimerkiksi pelkkä valmiiden wc-tilojen tai myyntiteltan pystytys jää asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle, mikäli niiden yhteydessä ei tapahdu muuta rakennustyötä tai ne eivät sijaitse yhteisen rakennustyömaan urakka-alueella. Näin ollen esimerkiksi myyntialueen pystyttäminen ei vaadi asetuksen mukaisia selvityksiä, mikäli alue on varsinaisen urakka-alueen ulkopuolella. Ongelmalliseksi saattaa kuitenkin muodostua urakka-alueen määrittely, minkä vuoksi hankkeen suunnittelussa, valmistelussa ja selvityksissä olisi tarkoituksenmukaista huomioida myös näiden alueiden työturvallisuus.

Vaikka rakennus- ja purkutyöt siis toteutettaisiinkin pitkälti talkootyöllä, on päävastuussa olevan toteuttajan tiedettävä ja huomioitava asetuksen vaatimukset. Asianajajamme auttavat mielellään, mikäli yrityksesi on tällaisessa projektissa mukana päätoteuttajana, suunnittelijana tai jonain muuna toimijana, jolla on asetuksen mukainen velvollisuus huolehtia työmaan turvallisuudesta.