Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Blogi

Tämä on Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:n blogi. Kirjoittajina toimivat toimistomme asianajajat ja kirjoitukset käsittelevät juridisia aiheita laidasta laitaan - joskus vähän laidan ulkopuoleltakin. Otamme kiinni ajankohtaisiin aiheisiin ja nostamme esiin mielenkiintoisia kysymyksiä myös ei-niin-ajankohtaisista juridisista aiheista.

Vastuu

Tagit

26.2.2019 - Juhani Ekuri

Työsuhteiden siirtyminen liiketoimintaa myytäessä – mitä jos työntekijä ei haluakaan siirtyä?

Yrityksen myydessä liiketoimintaansa tai sen osaa on aina huomioitava, miten kauppa vaikuttaa työsuhteisiin. Työsopimuslain mukaan nimittäin liikkeen luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liittyvät työsuhde-etuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle tai haltijalle.

Tavanomaisesti silloin, kun myytävään liiketoimintaan liittyy henkilöstöä, liiketoiminnan kauppakirjassa luetteloidaan siirtyvä henkilöstö ja sovitaan siitä, miten esimerkiksi siirtymishetkeen saakka kertynyt lomapalkkavelka huomioidaan kauppahinnassa. Varsin usein myyjä käytännössä määrittelee liiketoimintaan liittyvän siirtyvän henkilöstön. Myyjällä ei ole oikeutta irtisanoa työntekijöitä liikkeen luovutuksen takia, vaan mahdolliset tehostamistoimenpiteet jäävät kaupan toteutuksen jälkeen ostajan harkittaviksi ja vastuulle.

Mikäli kaikki luovutettuun liiketoimintaan liittyvä henkilöstö siirtyy, ei myyjällä lähtökohtaisesti ole kaupan jälkeenkään tarvetta liiketoiminnan luovutuksesta aiheutuneisiin tehostamistoimiin. Sen vuoksi edellä mainitulla tavalla toimittaessa on käytännössä varsin harvinaista, että liiketoiminnan luovutuksesta aiheutuisi riitaisuuksia.

Äskettäin Helsingin hovioikeuden käsiteltävänä ollut asia (ratkaisu HelHO:2018:21, ei lainvoimaa) kuitenkin osoittaa, että kaupan osapuolten – ja erityisesti myyjän – tulee arvioida työoikeudellisen liikkeen luovutuksen kriteerejä huolellisesti myös siitä näkökulmasta, miten liikkeen luovutus voidaan todentaa, mikäli joku työntekijöistä esittää väitteen, että kysymys ei olisi liikkeen luovutuksesta eikä häntä voitaisi velvoittaa siirtymään ostajan palvelukseen.

Tällaisesta jokseenkin harvinaisesta tapauksesta oli kysymys edellä mainitussa ratkaisussa, jossa Yleisradio Oy ja Aito Tehdas Oy olivat sopineet liiketoiminnan kaupasta, jolla Yleisradio oli luovuttanut Uusi päivä -ohjelman tuotantoon liittyvän tuotannollis-teknisen liiketoiminnan Aito Tehdas Oy:lle. Yleisradio Oy oli samassa yhteydessä solminut Aito Tehdas Oy:n kanssa palvelusopimuksen teknisten palveluiden tuottamisesta, jonka perusteella Aito Tehdas Oy oli vastannut Uusi päivä -ohjelman teknisten tuotantopalveluiden tuottamisesta.

Liiketoimintakaupassa Yleisradiolta Aito Tehdas Oy:lle siirtyneet Uusi päivä -ohjelman tuotantoon osallistuneet kolme työntekijää katsoivat, että kysymys ei ollut liikkeen luovutuksesta, vaan että asiaa oli arvioitava siten kuin Yleisradio olisi perusteettomasti purkanut heidän työsuhteensa luovutuspäivään, ja vaativat kanteissaan, että irtisanominen katsottiin työsopimuslain vastaiseksi ja että Yleisradio Oy velvoitetaan suorittamaan korvausta työsopimuksen lainvastaisesta päättämisestä ja laiminlyödystä irtisanomisajan palkasta. Käräjäoikeus katsoi, että Yleisradion ja Aito Tehdas Oy:n järjestelyissä ei ollut kysymys liikkeen luovutuksesta ja että kantajien työsopimukset oli siirretty työsopimuslain vastaisesti ilman heidän suostumustaan Aito Tehdas Oy:lle, minkä vuoksi työsuhteet oli päätetty lainvastaisesti.

Toisin kuin käräjäoikeus oli katsonut, hovioikeuden kokonaisarvio Yleisradion ja Aito Tehdas Oy:n järjestelyihin liittyvistä tekijöistä oli, että Yleisradion piiristä oli luovutettu Aito Tehdas Oy:lle Uusi päivä -ohjelman tuotannollis-teknisiä palveluita harjoittanut taloudellinen toiminnallinen kokonaisuus, joka oli säilyttänyt identiteettinsä. Kysymyksessä oli siten työsopimuslaissa tarkoitettu liikkeen luovutus, eikä kantajilla ollut oikeutta korvaukseen työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä eikä oikeutta irtisanomisajan palkkaan. Hovioikeus hylkäsi kanteet äänestysratkaisullaan, mutta työntekijät ovat hakeneet korkeimmalta oikeudelta valituslupaa asiassa.

Asia osoittaa, että mikäli myyjä määrittelee liiketoimintaan liittyvät työsuhteet virheellisesti, voi myyjä joutua suorittamaan työntekijöille korvauksia työsuhteiden perusteettomasta päättämisestä. Käytännössä on usein syytä harkita, voisiko työntekijöiden suostumuksen siirrolle hankkia jo ennen kaupan tekemistä.

Ostajan taas kannattaa joka tapauksessa muistaa se, että työntekijää ei edes liikkeen luovutuksen ollessa kyseessä voida velvoittaa pysymään työsuhteessa, vaan työntekijä saa luovutustapauksessa irtisanoa työsopimuksen päättymään luovutuspäivästä työsuhteessa muutoin sovellettavaa irtisanomisaikaa noudattamatta.