Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Blogi

Tämä on Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:n blogi. Kirjoittajina toimivat toimistomme asianajajat ja kirjoitukset käsittelevät juridisia aiheita laidasta laitaan - joskus vähän laidan ulkopuoleltakin. Otamme kiinni ajankohtaisiin aiheisiin ja nostamme esiin mielenkiintoisia kysymyksiä myös ei-niin-ajankohtaisista juridisista aiheista.

Vastuu

Tagit

24.11.2020 - Juha Auvinen -

Oletko joskus törmännyt termiin testamentin toimeenpanija?

Ensi näkemältä vaikuttaisi siltä, että kyse on henkilöstä, joka panee toimeen testamentissa annetut määräykset. Osin tämä on totta, mutta asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen.

Mahdollisuus määrätä testamentin toimeenpanija perustuu perintöasioita sääntelevään lakiin, perintökaareen, jonka mukaan testamentissa voidaan määrätä joku ”pesää hallitsemaan”. Jos määräystä ei testamentissa ole, kukaan ei, ilman pesän osakkaiden suostumusta tai oikeuden määräystä, voi ryhtyä kuolinpesää koskeviin toimiin. Testamentin toimeenpanijan määräys on yksi testamentin määräys muiden joukossa – toisinaan toki varsin tärkeä määräys. Testamentissa voidaan myös antaa jollekin henkilölle tai muulle taholle, esim. yhdistykselle valta määrätä toimeenpanija.

Kun toimeenpanija määrätään, määräys on usein varsin yksinkertainen: ”Määrään testamenttini toimeenpanijaksi A:n.” Tällöin toimeenpanijan toimivalta on varsin laaja. Hänen tehtävänsä on saattaa kuolinpesä jakokuntoon. Käytännössä tämä tarkoittaa, että toimeenpanijalla on samanlaiset oikeudet kuin oikeuden määräämällä pesänselvittäjällä. Toimeenpanijan toimi ei sisällä oikeutta suorittaa varsinaista perinnönjakoa, elleivät kaikki pesän osakkaat häntä siihen valtuuta.

Kuolinpesän jakokuntoon saattaminen tarkoittaa mm. sitä, että toimeenpanija huolehtii pesän velkojen maksamisesta, edustaa pesää erilaisissa oikeustoimissa (myös oikeudessa kantajana tai vastaajana), tarvittaessa realisoi pesän omaisuutta sekä tarvittaessa tulkitsee testamenttia, jos testamenttimääräykset ovat epäselviä. Lisäksi toimeenpanijan tehtävänä on luovuttaa testamenttimääräyksellä jollekin määrätty tietty, nimetty omaisuus (raha, esine) saajalleen. Jos testamentilla on määrätty varoja tiettyyn tarkoitukseen, toimeenpanijan ratkaistavaksi voi tulla kysymys siitä, riittävätkö pesän varat tuohon tarkoitukseen.

Testamentin toimeenpanijan toimivalta alkaa testamentin tultua lainvoimaiseksi. Näin ollen esimerkiksi testamentintekijän elinaikana toimeenpanija ei voi ryhtyä omaisuutta koskeviin toimiin. Sinä väliaikana, joka kestää testamentintekijän kuolemasta testamentin lainvoimaiseksi tuloon, kuolinpesä on, toimeenpanijan määräyksestä huolimatta, edelleen pesän osakkaiden yhteishallinnossa. Testamentin lainvoimaiseksi tulosta lukien toimeenpanija syrjäyttää osakkaat pesän hallinnosta, lukuun ottamatta leskeä. Nimittäin toimeenpanijan määräyksestä huolimatta leski säilyttää oikeuden osallistua pesän hallintoon. Vaikka toimeenpanija ei ilman eri määräystä toimi pesänjakajana, hänen toimensa on kuitenkin sillä tavoin sidottu pesänjakoon, että toimeenpanijan toimi päättyy normaalisti vasta, kun perinnönjako on tullut lainvoimaiseksi.

Miksi sitten kannattaa määrätä testamentissa joku sen toimeenpanijaksi? Jos jo etukäteen on tiedossa, että perillisten kesken syntyy riitaa pesän hallinnosta, voi toimeenpanijan määräys olla paikallaan. Samoin, jos osakkaat asuvat kaukana sieltä, missä testamentintekijä asui ja pesän omaisuus sijaitsee. Tällöin on hyvä, että joku lähellä omaisuutta oleva, testamentintekijän luotettu henkilö, hoitaa pesän asioita ja hallitsee sitä. Näin luodaan parhaat edellytykset pesänselvitystä seuraavalle varsinaiselle perinnönjaolle. Määräämällä toimeenpanijan voi myös varmistaa sen, että testamentilla määrätyt legaatit eli esim. yksittäiset esineet tai tietyt rahavarat tulevat varmasti siirrettyä niiden saajille.


18.11.2020 - Johanna Karvinen -

Koeaikapurkuunkin on oltava asiallinen peruste

Palkatessaan uusia työntekijöitä työnantajat edellyttävät lähes poikkeuksetta työsuhteen alkuun koeaikaa, jonka kuluessa työsopimus voidaan kumman tahansa osapuolen aloitteesta purkaa. Koeajan pituus voi työsopimuslain mukaan olla enintään kuusi kuukautta. Lisäksi jos työsuhde on määräaikainen, koeaika saa olla korkeintaan puolet työsopimuksen kestoajasta. Jotta koeaika tulee sovellettavaksi, siitä on nimenomaisesti sovittava joko työsopimuksessa tai muuten. Koeajan tarkoitus on antaa työnantajalle mahdollisuus arvioida työntekijän osaamista ja soveltuvuutta kyseiseen työhön. Työntekijä puolestaan voi koeaikana arvioida, vastaavatko työ ja työnteko-olosuhteet hänen odotuksiaan.

Yleisesti työnantajat ja työntekijät ovat hyvin tietoisia siitä, että koeaikana kumpikin osapuoli voi päättää työsopimuksen välittömästi ilman irtisanomisaikaa. Epätietoisuutta ja epävarmuutta on sitä vastoin siitä, oikeuttaako mikä tahansa peruste työnantajan päättämään työsuhteen koeajalla. Tämä epätietoisuus on johtanut myös useisiin oikeudenkäynteihin, jotka olisivat olleet vältettävissä pikaisella varmistussoitolla asianajajalle.

Vaikka työsopimuksen päättäminen koeajalla ei edellytä työntekijältä sellaista moitittavaa menettelyä, jota työsopimuksen purkaminen tai irtisanominen henkilöön liittyvillä perusteilla edellyttää, mikä tahansa syy ei anna työnantajalle koeajallakaan oikeutta päättää työsuhdetta. Työsopimuksen purkaminen koeaikana ei saa tapahtua syrjivillä eikä myöskään muutoin koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla.

Kiellettyjä syrjiviä perusteita ovat esimerkiksi raskaus tai vanhemmuus, uskonto, ammattiyhdistystoiminta ja poliittinen toiminta. Oikeuskäytännössä on usein arvioitu koeaikapurun perustetta sairaan henkilön osalta. Lähtökohtaisesti terveydentila on syrjivä ja siten kielletty peruste koeaikapurulle. Koeaikapurku voi kuitenkin olla laillista, jos työntekijä ei täytä työn asettamia terveydellisiä vaatimuksia.

Muita koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisia purkuperusteita voivat olla esimerkiksi lailliseen työtaisteluun osallistuminen tai työntekijän turvautuminen hänelle kuuluviin muihin laillisiin oikeuksiin. Helsingin hovioikeus on viime viikolla antanut tällaista kysymystä koskevan ratkaisun. Hovioikeus on 13.11.2020 antamassaan tuomiossa katsonut työnantajan purkaneen rakennusmiehen työsuhteen koeajalla epäasiallisilla perusteilla, kun työsuhde oli purettu työntekijän esitettyä vaatimuksia palkan maksusta, eikä yhtiö ollut esittänyt näyttöä sen väitteensä tueksi, että työntekijä ei olisi ollut sopiva työtehtäviinsä.

Viime kädessä kysymys on siitä, että koeaikapurun tulee perustua aina koeajan tarkoitukseen eli työntekijän osaamisen ja soveltuvuuden arviointiin. Tämän johdosta myöskään tuotannolliset ja taloudelliset syyt eivät ole olleet laillinen peruste työnantajan suorittamalle koeaikapurulle. Tältä osin työsopimuslakia on koronapandemian johdosta muutettu väliaikaisella lailla, joka on voimassa 1.4.2020-31.12.2020. Väliaikaisen lakimuutoksen voimassaoloaikana työsopimus saadaan purkaa koeaikana myös taloudellisella tai tuotannollisella perusteella.


11.11.2020 - Harri Lukander -

Ovatko osakeyhtiön ja säätiön hallituksen vastuut samanlaiset?

Osakeyhtiölain 22 luvun 1 §:ssä on kuvattu osakeyhtiön hallituksen jäsenen vastuu seuraavasti:

Johtohenkilön vahingonkorvausvelvollisuus

Hallituksen jäsenen, hallintoneuvoston jäsenen ja toimitusjohtajan on korvattava vahinko, jonka hän on tehtävässään 1 luvun 8 §:ssä säädetyn huolellisuusvelvoitteen vastaisesti tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhtiölle.

Hallituksen jäsenen, hallintoneuvoston jäsenen ja toimitusjohtajan on korvattava myös vahinko, jonka hän on tehtävässään muuten tätä lakia tai yhtiöjärjestystä rikkomalla tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle.

Jos vahinko on aiheutettu rikkomalla tätä lakia muulla tavalla kuin pelkästään rikkomalla 1 luvussa tarkoitettuja periaatteita tai jos vahinko on aiheutettu rikkomalla yhtiöjärjestyksen määräystä, vahinko katsotaan aiheutetuksi huolimattomuudesta, jollei menettelystä vastuussa oleva osoita menetelleensä huolellisesti. Sama koskee vahinkoa, joka on aiheutettu yhtiön lähipiiriin kuuluvan eduksi tehdyllä toimella. 

Säätiön toimielimeen kuuluvien henkilöiden vastuusta on säädetty säätiölain 8 luvun 1 §:ssä seuraavasti:

Hallintoneuvoston jäsenen, hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan on korvattava vahinko, jonka hän on tehtävässään 1 luvun 4 §:ssä säädetyn huolellisuusvelvoitteen vastaisesti tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut säätiölle.

Hallintoneuvoston jäsenen, hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan on korvattava myös vahinko, jonka hän on tehtävässään muuten tätä lakia tai säätiön sääntöjä rikkomalla tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut säätiölle tai muulle henkilölle.

Jos vahinko on aiheutettu rikkomalla tätä lakia muulla tavalla kuin pelkästään rikkomalla 1 luvun 4 §:ssä säädettyä tai jos vahinko on aiheutettu rikkomalla säätiön sääntöjä, vahinko katsotaan aiheutetuksi huolimattomuudesta, jollei menettelystä vastuussa oleva osoita menetelleensä huolellisesti. Sama koskee vahinkoa, joka on aiheutettu 1 luvun 8 §:ssä tarkoitettuun säätiön lähipiiriin kuuluvan eduksi tehdyllä toimella.

Kun vertailee osakeyhtiölain ja säätiölain ilmaisuja, näyttävät ne päällisin puolin varsin samanlaisilta. Toimintaympäristöt kuitenkin poikkeavat selkeästi toisistaan.

Osakeyhtiössä on aina osakas tai useita osakkaita, jotka omistavat osakeyhtiön. Osakeyhtiön toiminta tulisi järjestää osakkaiden tahdon mukaan niin, että osakkaat ilmaisisivat omistajatahtonsa, minkä mukaisesti osakeyhtiön strategia rakentuu. Omistajilla on oikeus muuttaa osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä olevaa toimialaa ja tehdä siihen hyvinkin radikaaleja muutoksia niin halutessaan. Lähtökohtaisesti osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa, mutta erityisesti julkisyhteisöiden omistamat osakeyhtiöt on perustettu tuottamaan palveluja järkevään hintaan ilman voiton tuottamisen tarkoitusta. Omistajat voivat helposti ja nopeastikin vaihtaa hallituksen, ellei osakassopimus tätä rajoita.

Säätiöllä ei ole omistajia, vaan säätiön tehtävänä on sääntöjensä mukaisesti hoitaa sitä omaisuutta, minkä säätiö omistaa. Usein säätiöllä on ns. yleishyödyllinen tarkoitus, jolloin omaisuuden hoitamisesta saatua tuottoa jaetaan säätiön sääntöjen mukaisesti säännöissä määriteltyyn yleishyödylliseen tarkoitukseen. Säätiön toiminta on siis täysin sidottu sen sääntöihin eikä sillä ole omistajia, jotka voisivat muuttaa sitä tarkoitusta, mitä varten säätiö on perustettu. Säätiön säännöissä saatetaan määrätä siitä tavasta, miten hallitus valitaan, mutta ainakaan omistajat sitä eivät määritä eivätkä asiasta päätä, koska omistajia ei ole.

Yllä kerrotut eroavaisuudet osakeyhtiön ja säätiön välillä määrittävät sitten hallituksen työskentelyä. Säätiön hallituksen jäsenten huolellisuusvelvollisuutta peilataan aina sen sääntöihin toisin kuin osakeyhtiössä. Osakeyhtiössä osakkaat saattavat omistajatahdossaan ilmaista muun muassa korkeaa riskinottohalukkuutta, mikä tuolloin määrittää hallituksen toimintakenttää. Säätiön riskinottokyky on aina rajallinen johtuen siitä, että se on omaisuusmassan hoitoa, josta mahdollisesti saatava tuotto jaetaan sääntöjen mukaisesti. Riskinotto ei kuulu säätiön toimintaperiaatteisiin.

Kun katsotaan tilannetta oikeuskäytännön valossa, niin osakeyhtiön hallituksen jäsenen huolellisuusvelvoitteesta löytyy helposti oikeustapauksia, mutta säätiön hallituksen jäsenen huolellisuusvelvoitteen laiminlyönneistä on oikeuskäytäntö hyvin vähäistä, vaikka jotkut säätiöt julkisuudessa ovat paljonkin esillä ja asiasta keskustellaan.


4.11.2020 - Jussi Ojala -

Maksukyvyttömyysolettamasta konkurssissa

Kuten tiedossa on, hallitus muutti korona tilanteen takia toukokuussa 2020 konkurssilakia väliaikaisesti siten, ettei velallista lain voimassaoloaikana oleteta maksukyvyttömäksi, mikäli tämä ei ole maksanut viikon kuluessa konkurssiuhkaisen maksukehotuksen saatuaan velkojan selvää ja erääntynyttä saatavaa. Aiheesta kirjoitti toukokuussa blogissaan esimerkiksi asianajajamme Matti Kökkö (https://www.lrhto.fi/blogi/2020/oliko-konkurssilain-muuttaminen-koronakriisin-takia-tarpeellista-ja-jarkevaa/) pitäen muutosta tarpeettomana.

Lain väliaikainen muuttaminen on tepsinyt ainakin siltä osin, että konkurssien määrä on vähentynyt edellisvuoteen verrattuna yli kymmenellä prosentilla. Hallituksen esityksessä on esiintuotu aikanaan se, että vain kymmenen prosenttia konkurssihakemuksista on muiden velkojien, kun verohallinnon ja vakuutus- ja rahoitusyhtiöiden tekemiä ja pohdittu sen merkitystä. 

Esimerkiksi Lakimiesliitto on ilmaisut huolensa siitä, että vähäinen konkurssien määrä lykkää vain ongelmaa tuonnemmaksi, kun taas Suomen yrittäjät on kannattanut lain väliaikaista muuttamista ja on esittänyt konkurssilain muuttamista tulevaisuudessa siten, että em. viikon määräaikaa pidennettäisiin kuukaudella tai kahdella.

Tänään tilanne on se, että konkurssilain väliaikaista muuttamista on juuri jatkettu tammikuun 2021 loppuun saakka.  Jäämme seuraaman, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.


27.10.2020 - Milla Forsman -

Tunnista ja tunne tietosuojavastuusi!

EU:n yleinen tietosuoja-asetus, tuttavallisemmin GDPR, aiheutti voimaan tullessaan paljon kohinaa yritysten keskuudessa. Asetuksen asettamat sanktiot ja vaatimukset herättivät kasapäin kysymyksiä ja ennakkoluuloja sekä runsaasti lisätyötä organisaatioiden tietosuojasta vastaaville tahoille. Kuluneiden päivien aikana koko suomalaista yhteiskuntaa järkyttänyt Psykoterapiakeskus Vastaamon asiakastietojärjestelmän tietomurto on nostanut ennennäkemättömällä ja surullisella tavalla esiin tietoturva- ja tietosuojavelvoitteiden merkityksen. Ottamatta enempää kantaa kyseiseen tapaukseen uskon viime päivien uutisoinnin herättäneen useat yritykset pohtimaan velvollisuuksiaan rekisterinpitäjänä entistä tarkemmin. Jokaisen rekisterinpitäjän, oli kyse sitten yhdistyksen jäsenrekisteristä tai pk-yrityksen asiakasrekisteristä, on tärkeä tunnistaa vastuunsa ja tietosuojan merkitys jokaisen yksilön perusoikeutena.

On hyvä muistaa, että:

  • Henkilötietoja ovat kaikki tiedot, jotka liittyvät tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan henkilöön. Henkilötietoja ovat esimerkiksi nimi, puhelinnumero, kotiosoite, sähköpostiosoite (kuten etunimi.sukunimi@lrhto.fi), auton rekisterinumero, sijaintitiedot, IP-osoite, potilastiedot ja isovanhempien perinnöllisiä sairauksia koskevat tiedot.
  • Rekisterinpitäjä on ihminen, yritys, viranomainen tai yhteisö, joka määrittelee, mihin tarkoitukseen ja millä tavalla henkilötietoja käsitellään. Rekisterinpitäjä voi olla esimerkiksi jäsenistään tietoja keräävä yhdistys, asiakasrekisteriä pitävä asianajotoimisto, verkkokauppa tai sosiaalisen median palvelu. Tietojen säilytystavalla ei ole merkitystä. Tietoja voidaan säilyttää IT-järjestelmien ohella perinteisessä paperiarkistossa.
  • Kaikki henkilötietoihin kohdistuvat toimenpiteet tietojen suunnittelusta ja keräämisestä niiden käsittelyyn ja henkilötietojen poistamiseen ovat henkilötietojen käsittelyä. Yleisessä tietosuoja-asetuksessa säännellyt tietosuojaperiaatteet tulevat noudatettavaksi koko henkilötietojen käsittelyn elinkaaren ajan.  

Tietosuojaperiaatteiden mukaan henkilötietoja on käsiteltävä muun ohella luottamuksellisesti ja turvallisesti. Henkilötietoja tulee suojata niin luvattomalta ja lainvastaiselta käsittelyltä kuin vahingossa tapahtuvalta hävittämiseltä, tuhoamiselta ja vahingoittumiselta. Rekisterinpitäjän on arvioitava mahdollisia riskejä ja organisaatioon tietosuoja- ja tietoturvan tasoa sekä ennen käsittelyyn ryhtymistä että koko henkilötietojen käsittelyn elinkaaren ajan. Suojatoimien riittävyyttä ja toimivuutta on testattava säännöllisesti. Riskianalyysi korostuu erityisesti määriteltäessä niitä teknisiä toimenpiteitä, joilla henkilötietoja suojataan. Tarvittaessa rekisterinpitäjän on ryhdyttävä parannustoimiin havaittujen puutteiden korjaamiseksi. Turvallisuuden vaatimukset on otettava huomioon myös esimerkiksi ulkoisten tiedonkäsittelijöiden, kuten pilvipalvelutarjoajien, kanssa solmittavissa sopimuksissa.

Huomionarvoista on, että edelleen suurin osa tietosuojaloukkauksista tapahtuu huolimattomuuden, inhimillisten virheiden sekä rekisterinpitäjän tietämättömyyden ja jopa välinpitämättömyyden seurauksena. Mikäli rekisterinpitäjä ei huolehdi henkilötietojen luottamuksellisesti ja turvallisesta käsittelystä, voi laiminlyönneillä olla vakavia seurauksia rekisteröidyille. On hyvä muistaa, että hakkerointien ja kyberhyökkäysten ohella tietoturvaloukkauksia voivat olla esimerkiksi hävinnyt USB-tikku, varastettu tietokone tai henkilötietoja sisältävän sähköpostin lähettäminen väärälle henkilölle.

Tietoturvaloukkauksesta tulee ilmoittaa tietosuojavaltuutetun toimistolle, mikäli loukkauksesta voi aiheutua riski luonnollisten henkilöiden oikeuksille tai vapauksille. Tietoturvaloukkauksesta on ilmoitettava tietosuojavaltuutetun toimistolle ilman aiheetonta viivytystä ja mahdollisuuksien mukaan 72 tunnin kuluessa siitä, kun rekisterinpitäjä on tullut tietoiseksi tietoturvaloukkauksesta. Tietoturvaloukkauksesta on ilmoitettava myös rekisteröidylle silloin, jos loukkaus todennäköisesti aiheuttaa korkean riskin tämän oikeuksille ja vapauksille. Korkean riskin olemassaolo arvioidaan tapauskohtaisesti. On kuitenkin selvää, että mitä arkaluonteisempaan tietoon tietoturvaloukkaus kohdistuu, sen suurempi riski siitä aiheutuu loukkauksen kohteena olevalle henkilölle.

Monessa organisaatiossa GDPR:n tuomien vaatimusten huomioon ottaminen on vielä yli kaksi vuotta asetuksen voimaantulon jälkeen alkutekijöissä.  Organisaatioiden on viimeistään nyt herättävä arvioimaan, mitä kaikkea tietoa niillä on hallussaan ja miten kyseistä tietoa säilytetään ja käsitellään.


22.10.2020 - Axel Hård af Segerstad -

Vastuu vaikuttajamarkkinoinnista sosiaalisessa mediassa

Digitaalisen markkinoinnin suosio jatkaa kasvuaan ja kehittyy. Sosiaalisen median käyttäjät ovat varmasti huomanneet, miten erilaisia yhteisöpalveluja ja sosiaalisia verkostoja käytetään yhä enemmän erilaisiin markkinointitarkoituksiin. Tämä on sinänsä luonnollista – markkinointia halutaan kohdentaa sinne missä ihmiset ovat. Kun sosiaalisen median palveluja käytetään lähinnä yksityishenkilöiden väliseen viestintään, on selvää, että juuri palvelujen käyttäjät muodostavat markkinoinnin kannalta tärkeimmän voimavaran. Tunnetut sosiaalisen median käyttäjät ovat julkisuuden henkilöitä, jotka tavoittavat laajan yleisön ja fanijoukon. Tunnettuja sosiaalisen median henkilöitä kutsutaan vaikuttajiksi (influencer).

Vaikuttaja-termiä käytetään pääasiassa media- ja mainosyhteyksissä sellaisista henkilöistä, jotka sosiaalisessa mediassa tai muissa vastaavissa kanavissa toimivat mielipidevaikuttajina. Vaikuttajat ilmaisevat mielipiteitään ja käsityksiään erilaisista kysymyksistä muun muassa vaikuttaakseen lukijoidensa ja seuraajiensa asenteisiin ja toimintaan. Usein kyse on henkilöistä, jotka onnistuvat luomaan luottamusta seuraajiaan kohtaan, ja joilla näin ollen on henkilökohtaisemmalla tavalla mahdollisuus vaikuttaa tähän kohderyhmään. Vaikuttajat voivat olla bloggaajia, tubettajia, urheilijoita tai muuten vain sosiaalista mediaa käyttäviä julkisuuden henkilöitä. Niin kutsutulla vaikuttajamarkkinoinnilla (influencer marketing) yritys tavoittaa vaikuttajan kautta mainoksensa kohderyhmän. Kaupallisen yhteistyön kautta yritykset toivovat edistävänsä brändiään ja hyödykkeidensä kysyntää.

Vaikuttajamarkkinoinnille ominaista on, että se ei markkinointimuotona vaikuta mainossisällöltä samalla tavalla kuin tavallinen mainos. Kuluttajat seuraavat usein vaikuttajaa muista syistä. Vaikuttajille annetaan usein vapaus toteuttaa markkinointi esimerkiksi Instagram-julkaisun tai Youtube-videon kautta siten, että sisältö muodostuu luonnolliseksi osaksi vaikuttajan muuta sisällöntuotantoa. Tällaisessa tilanteessa kuluttajansuojalainsäädännön edellyttämä mainossisällön riittävän selkeä tunnistaminen voi jäädä kuluttajalle epäselväksi. Piilomainonta on vastoin kuluttajansuojalaissa säädettyä periaatetta markkinoinnin tunnistettavuudesta.

Kuluttajansuojalain 2 luvun 4 §:n mukaan markkinoinnista on käytävä selkeästi ilmi sen kaupallinen tarkoitus sekä se, kenen lukuun markkinoidaan. Säännöksen perustelujen (HE 194/2001) mukaan sanottu lainkohta koskee markkinointia yleisesti riippumatta siitä, mitä välinettä markkinointiin käytetään. Kuluttaja-asiamies on linjauksessaan Vaikuttajamarkkinointi sosiaalisessa mediassa (2019) tunnistanut vaikuttajamarkkinoinnin mainonnan muotona, jolloin mainoksen on kuluttajasuojalain mukaisesti oltava vaivatta tunnistettavissa mainokseksi esitystavasta ja mainosvälineestä riippumatta. Sosiaalisen median kaupallisessa yhteistyössä tehtyjen julkaisujen alkuun edellytetään linjauksen mukaan ”Mainos/Kaupallinen yhteistyö [Yrityksen] kanssa.”-merkintää.

Vaikuttajan tuottaman sisällön autenttisuus ja toisaalta lainsäädännön edellyttämän markkinoinnin tunnistettavuus edustavat monella tapaa vastakkaisia intressejä. Juridisesti kaupalliset yhteistyöt vaikuttajien kanssa, voivat olla hankalia, koska erityislainsäädäntöä tai suoraan aihetta käsittelevää kansallista oikeuskäytäntöä ei ole.  Mutta minkälainen rooli vaikuttajamarkkinointia tekevillä yrityksillä on? Vaikuttajamarkkinointia harkitsevan yrityksen tulee erityisesti ottaa huomioon minkälaisen oikeudellisen suhteen se haluaa muodostaa vaikuttajan kanssa ja minkälainen sopimus tämän suhteen ympärille halutaan rakentaa. Koska vaikuttaja tulee sopimussuhteen myötä osaksi yrityksen brändiä, ovat nämä aspektit myös huomioitava. Brändilähettiläisyys on esimerkiksi yksi tapa toteuttaa vaikuttajamarkkinointia.

Vaikuttajamarkkinoinnin kaupallisen tarkoituksen osoittaminen on sekä yrityksen että vaikuttajan vastuulla. Vastuun kannalta merkitystä ei ole sillä, onko kaupallinen yhteistyö toteutettu ammattimaisen vaikuttajan tai harrastajavaikuttajan kanssa. Yritys on aina vastuussa markkinoinnistaan riippumatta siitä, minkä tahon se valitsee toteuttamaan markkinointia. Käytännössä velvollisuudet jakautuvat siten, että yrityksiltä edellytetään vaikuttajien ohjeistamista piilomainonnan ehkäisemiseksi. Vaikuttajilla on toisaalta velvollisuus noudattaa voimassa olevan lainsäädännön lisäksi yrityksen kanssa sovittuja ohjeita.

Voimassa oleva kuluttajansuojalainsäädäntö edustaa ajatusta siitä, että kaupallinen tarkoitus ja markkinoija on selvästi käytävä ilmi kaikessa markkinoinnissa. Vaikuttajamarkkinoinnin osalta ”kaupallinen tarkoitus” herättää erityiskysymyksiä. Onko lähtökohtana aina markkinoijan markkinointi-intressi kaupallisessa tarkoituksessa? Jos esimerkiksi yritys lähettää vaikuttajalle yhtä julkaisua varten tuotteitaan arvioitavaksi, ovatko tuotteet  silloin osana yrityksen kaupallista markkinointitarkoitusta, jos ne ilmenevät myös myöhemmissä julkaisuissa joista ei eksplisiittisesti ole sovittu? Kuluttaja-asiamies suosittelee linjauksessaan, että saaduista ilmaistuotteista on aina ilmoitettava julkaisuissa, vaikka varsinaisesta yhteistyöstä ei ole sovittu. Linjausta voidaan pitää ankarana vaikuttajien sisällöntuotannon kannalta. Toisaalta se noudattaa kuluttajansuojalain ja kansainvälisen kauppakamarin (ICC:n) markkinoinnin perussääntöjen mukaista periaatetta markkinoinnin tunnistettavuudesta.

Kuluttajansuojalain 2 luvun 16 §:n perusteella voidaan todeta, että pääsäännön mukaan vaikuttajamarkkinointia tekevä yritys on vastuussa lainvastaisesta menettelystä. Säännös koskee kuitenkin myös markkinointia suorittavaa elinkeinoharjoittajaa. Vaikuttajamarkkinoinnin alalla kyse ei välttämättä ole vain kahdesta osapuolesta. Vaikuttajan toiminnan takana voi olla oma yritys, tai tämä voi esimerkiksi kuulua vaikuttajaverkostoon tai vaikuttajia välittävään yritykseen. Lisäksi vaikuttajan vastuuta markkinoinnissa voidaan tarkastella ICC:n markkinoinnin perussääntöjen vastuuta koskevan 23 artiklan mukaisesti. Sääntöjen mukaan myös muiden toimijoiden on noudatettava ICC:n markkinoinnin perussääntöjä. Menettelyn luonteesta, käytetystä mediasta ja teknologiasta riippumatta kaikki markkinointiin osallistuneet tahot ovat oman roolinsa mukaisessa vastuussa markkinoinnista. Siten myös vaikuttajalle tai vaikuttajaa edustaville osapuolille voi syntyä vastuu lainvastaisesta markkinoinnista.

Esimerkiksi Ruotsissa Patent- och marknadsöverdomstolen on joulukuussa 2019 antamassaan ratkaisussaan (mål nr PMT 2054-18) todennut, että vaikuttajayritys, joka tosiasiassa ylläpiti ja vastasi blogin ja Instagram-tilin sisällöstä, oli olennaisesti vaikuttanut sopimattomaan markkinointiin. Julkaisuissa ei ilmennyt riittävän selkeästi, että kyse oli mainoksista tai kenen lukuun julkaisuissa mainostettiin. Uhkasakolla tehostettu kielto osoitettiin siten vaikuttajan yritykselle. Markkinointitehtävää elinkeinoharjoittajalta vaikuttajayritykselle välittänyt yritys ei olosuhteisiin katsottuna ollut vastuussa toimista, vaikka yritys oli todistetusti, mutta ei riittävän olennaisesti vaikuttanut julkaisujen sisältöön.

Suomessa kuluttaja-asiamiehen toiminnan ensisijaisena tavoitteena on saada lainvastaisesti toimiva yritys lopettamaan menettelynsä tai muuttamaan sitä vapaaehtoisesti. Jos yritystä ei saada neuvottelemalla lopettamaan lainvastaista menettelyä, kuluttaja-asiamiehen on tarvittaessa ryhdyttävä asian edellyttämiin pakkotoimiin tai saatettava asia tuomioistuimen käsiteltäväksi. Kyseeseen voi tulla uhkasakolla tehostetun kiellon määrääminen. Mahdollisen kieltoasian ratkaisee markkinaoikeus. Tällä hetkellä vaikuttajamarkkinointiin liittyviä ratkaisuja ei ole Suomessa annettu, mutta tämä voi vielä muuttua vaikuttajien ja vaikuttajamarkkinoinnin kasvavan suosion myötä sekä digitaalisten yhteisöpalvelujen kehittyessä. Oikeuskäytännön puuttuminen voisi toki myös osoittaa sen, että tähän asti vaikuttajamarkkinointia tekevät yritykset ja vaikuttajat ovat onnistuneet toimimaan vastuullisesti markkinoinnissaan digitalisilla alustoilla.


20.10.2020 - Juhani Ekuri -

Kilpailukieltosopimuksia säännellään uudelleen

Työsopimuslain mukaan työnantajan toimintaan tai työsuhteeseen liittyvästä erityisen painavasta syystä voidaan työsuhteen alkaessa tai sen aikana tehtävällä sopimuksella rajoittaa työntekijän oikeutta tehdä työsopimus työsuhteen päättymisen jälkeen alkavasta työstä sellaisen työnantajan kanssa, joka harjoittaa ensiksi mainitun työnantajan kanssa kilpailevaa toimintaa samoin kuin työntekijän oikeutta harjoittaa omaan lukuunsa tällaista toimintaa.

Voimassa olevan lain mukaan kilpailukieltosopimuksella saadaan rajoittaa työntekijän oikeutta tehdä uusi työsopimus tai harjoittaa ammattia enintään kuuden kuukauden ajan. Jos työntekijän voidaan katsoa saavan kohtuullisen korvauksen hänelle kilpailukieltosopimuksesta aiheutuvasta sidonnaisuudesta, rajoitusaika voidaan kuitenkin sopia enintään vuoden pituiseksi. Kilpailukieltosopimukseen voidaan ottaa määräys vahingonkorvauksen sijasta tuomittavasta sopimussakosta, joka saa enimmäismäärältään vastata työntekijän työsuhteen päättymistä edeltäneen kuuden kuukauden palkkaa.

Kilpailukieltosopimusta koskevia säännöksiä ollaan muuttamassa. Hallituksen esitystä muutoksista ei ole vielä annettu, mutta esitysluonnoksen mukaan esillä on ollut suunnitelma, jonka mukaan työnantajan tulisi jatkossa maksaa työntekijälle korvausta kilpailukiellon ajalta. Hallituksen esityksen luonnoksen mukaan, jos rajoitusajaksi olisi sovittu enintään kuusi kuukautta, olisi työntekijälle maksettava rajoitusajalta korvaus, joka vastaisi 40 prosenttia työntekijän palkasta. Jos rajoitusajaksi olisi sovittu yli kuusi kuukautta, olisi työntekijälle maksettava rajoitusajalta korvaus, joka vastaisi 60 prosenttia työntekijän palkasta.

Enimmäisrajoitusaika säilyisi yhdessä vuodessa. Samoin kilpailukieltosopimukseen voitaisiin jatkossakin ottaa määräys sopimussakosta, joka saisi enimmäismäärältään vastata enintään työsuhteen päättymistä edeltäneen kuuden kuukauden palkkaa. Kilpailukieltosopimuksen keston rajoittaminen ja sopimussakon enimmäismäärä eivät jatkossakaan koskisi työntekijää, jonka tehtäviensä ja asemansa perusteella katsotaan tekevän yrityksen, yhteisön tai säätiön tai sen itsenäisen osan johtamistyötä tai olevan tällaiseen johtamistehtävään välittömästi rinnastettavassa itsenäisessä asemassa.

Koska jatkossa työnantajan olisi maksettava korvausta kilpailukiellon keston ajalta, on tärkeää huomata, että työnantajalla olisi esitysluonnoksen mukaan oikeus irtisanoa kilpailukieltosopimus ainoastaan noudattaen irtisanomisaikaa, jonka olisi vähintään vastattava rajoitusaikaa. Irtisanomisoikeutta ei olisi enää sen jälkeen, kun työntekijä on päättänyt työsopimuksen. Tämä merkitsisi käytännössä sitä, että jatkossa työnantajan olisi tärkeää harkita kilpailukieltosopimuksen tarpeellisuutta jo työsopimusta tehtäessä, sillä työnantaja ei voisi vapauttaa työntekijää kilpailukiellosta ja itseään korvausvelvollisuudesta enää sen jälkeen, kun työntekijä olisi irtisanoutunut.

Lisäksi kaikkien työnantajien tulisi huolellisesti tarkistaa nykyiset kilpailukieltosopimuksensa ja irtisanoa ne tarpeettomin osin, sillä uusi laki tulisi luonnoksen mukaan voimaan siten, että sitä sovellettaisiin myös vanhoihin kilpailukieltolausekkeisiin sen jälkeen, kun lain voimaantulosta olisi kulunut vuosi. Vanhojen kilpailukieltolausekkeiden osalta työnantajalla olisi luonnoksen mukaan oikeus irtisanoa kyseinen kilpailukieltosopimus ilman irtisanomisaikaa vuoden kuluessa lain voimaantulosta.

Tässä vaiheessa korostan, että kilpailukieltosopimuksia koskeva lainsäädäntö on vasta valmisteluvaiheessa. Lain lopullinen sisältö ei siten ole vielä tiedossa. Varsinaista eduskuntakäsittelyyn menevää hallituksen esitystä odotetaan kuitenkin annettavaksi aivan näinä päivinä ja lain on tarkoitus tulla voimaan suunnitelman mukaan jo 1.1.2021, joten asia kannattaa pitää mielessä.


8.10.2020 - Larissa Päivärinta -

Hyvitys avoliiton päättyessä

Avoliitossa noudatetaan omaisuuden erillisyyden periaatetta. Kumpikin omistaa oman omaisuutensa. Avoliiton päättyessä omaisuus erotellaan ja kumpikin pitää oman omaisuutensa. Oikeuskäytännössä on suhtauduttu torjuvasti siihen, että toisen puolison rahoitettua tavanomaisia yhteistaloutta koskevia kuluja toista enemmän, syntyisi enemmän maksaneelle oikeus vaatia näitä kuluja avoliiton päättyessä vähemmän maksaneelta puolisolta.

Kuitenkin toisinaan avopuolisot suorittavat niin merkittävän raha- tai työpanoksen toisen puolison omaisuuteen, että se oikeuttaa hyvitykseen avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain nojalla (avoliittolaki). Edellytyksenä on, että panos on auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta siten, että omaisuuden erottelu omistussuhteiden perusteella avoliiton päätyttyä johtaisi sellaisen perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella. Lisäksi edellytyksenä on, että perusteetonta etua ei ole olosuhteet huomioiden pidettävä vähäisenä.

Huomioitavia panoksia voivat olla 1) työ yhteisen talouden tai toisen avopuolison omistaman omaisuuden hyväksi, 2) varojen käyttö yhteiseen talouteen, 3) varojen sijoitus toisen avopuolison omistamaan omaisuuteen tai 4) muu näihin verrattava toiminta.

Puoliso voi olla oikeutettu hyvitykseen esimerkiksi silloin, jos avopuoliso on maksanut toisen lainaa pois tai panoksissa voi olla kysymys siitä, että toinen jäämällä kotiin ja huolehtimalla kotitaloudesta on mahdollistanut sen, että toinen puoliso on voinut keskittyä työelämäänsä ja kartuttaa omaa omaisuuttaan. Samoin kysymys voi olla siitä, että toinen puoliso on remontoinut toisen puolison omistaman asunnon ja näin kartuttanut toisen omaisuutta. Myös avopuolison avustaminen tämän yritystoiminnassa voi oikeuttaa hyvitykseen, jos yritystoiminnan omistaja saa työpanoksesta perusteetonta etua (KKO 2019:69). Hyvityksen ei tarvitse perustua tarkkoihin euromääriin ja korkein oikeus on vahvistanut, että hyvitystäkin voidaan sovitella.

Lähtökohtana on, että ainoastaan avopuolisoiden suoritukset tulevat hyvitetyksi avoliittolain perusteella. Toisen puolison isän tekemä rakennustyö molempien puolisoiden yhteiseksi hyväksi ei tullut hyvitetyksi hyvityssäännöksen perusteella (KKO 2018:5). Oikeutta hyvitykseen ei myöskään ole, jos puolisoiden panokset yhteiseen talouteen ovat tasapainossa.

Huomionarvoista on, että vaikka läheisten suorituksia ei oleteta vastikkeettomiksi, ei hyvityksen saaminen kuitenkaan ole automaatio. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2020:65 vahvistanut, että edun perusteettomuutta arvioitaessa voidaan johtoa hakea yleistä perusteettoman edun periaatetta koskevasta käytännöstä.

Erilaisiin rahoitus- tai työpanoksiin ei avopuolisoilla välttämättä ole tarvetta kiinnittää huomiota avoliiton jatkuessa. Jos kuitenkin avoliitto päättyy ja huomaat tarvitsevasi oikeudellista apua yhteistalouden purkamiseen liittyvissä kysymyksissä, rohkaisen kääntymään puoleemme.   


23.9.2020 - Jan Lauhde -

Schrems II ja EU-US tiedonsiirron tulevaisuus

General Data Protection Regulation:in (GDPR) voimaantulon jälkeen on tiedonsiirto EU:n ulkopuolelle ollut uusien asetuksien tarpeessa. Moni valtio ei pysty takaamaan GDPR:n velvoittamaa tietosuojaa siirrettävällä datalle, mutta voimassa olevien tiedonsiirtosopimusten on annettu olla voimassa siitä huolimatta. Nyt EU:n tuomioistuin on viimein antanut päätöksen asiasta.

16. päivä heinäkuuta 2020 Euroopan unioni tuomioistuin antoi päätöksen ratkaisusta C-311/18, joka tunnetaan yleisimmin nimellä Schrems II-tuomio. Päätöksessään tuomioistuin totesi, että tietojen viejällä ja tietojen vastaanottajalla on velvollisuus ennen siirtoa ja sen ympäröivät olosuhteet huomioon ottaen, varmistaa että kolmannessa maassa mihin EU:n henkilön henkilötietoja siirretään, noudatetaan edellytettyä tietosuojan tasoa. Tietojen vastaanottajan on ilmoitettava tietojen viejälle, jos se on kykenemätön noudattamaan edellytettyjä tietosuojaa, jolloin tietojen viejän on välittömästi keskeytettävä tietojen siirtäminen ja/tai irtisanottava sopimus tietojen vastaanottajan kanssa.

Päätös tarkasteli tarkemmin EU:n ja Yhdysvaltojen välillä tapahtuvaa tiedonsiirtoa, koska kyseisessä tapauksessa tapahtuneet siirrot tapahtuivat tällä välillä. Tuomioistuimen näkemyksen mukaan Yhdysvaltojen sisäisten säännöstön asettamat vaatimukset sekä tietyt ohjelmat, joiden perusteella Yhdysvaltojen viranomaiset saavat oikeutuksen käyttää EU:sta siirrettyä henkilötietoja kansalliseen turvallisuuteen liittyviin tarkoituksin, eivät täytä EU:n GDPR asettamia edellytyksiä henkilötietojen suojasta. GDPR:n mukaan henkilötietojen suojan kuuluisi täyttää edelletyt vaatimuksen, jos tietojen viejä haluaa niitä siirtää EU:n ulkopuolelle. Oleellisena puutteena osoitettiin myös lainsäädännön tarve antaa rekisteröidylle oikeus, jonka perusteella voitaisiin vedota yhdysvaltalaisia viranomaisia vastaan tuomioistuimessa.

Päätös toteaa pitkään EU:n ja Yhdysvaltojen välillä toimineen Privacy Shield -järjestelyn tarjoaman tietosuojan olevan riittämätön ja totesi Privacy Shielding aikaisemmin riittävyyden toteavan päätöksen 2016/1250 pätemättömäksi. Vaikka tuomioistuimen päätös koskee suoranaisesti vain Privacy Shieldin tarjoamaa tietosuojaa EU:n ja Yhdysvaltojen välillä tehtävissä tiedonsiirroista, sovelletaan päätöstä myös kaikkiin muihin EU:n ulkopuolella oleviin maihin tehtäviin tiedonsiirtoihin.

Yritykset, jotka ovat aikaisemmin tehneet tiedonsiirtoa Yhdysvaltoihin Privacy Shield -järjestelyä hyödyntäen, joutuvat nyt etsimään itselleen uusia vaihtoehtoja. Sen sijaan mallisopimuslausekkeet, toinen tyypillinen tiedonsiirron malli EU:n ulkopuolelle, todetaan olevan edelleen lainmukainen. Tuomioistuin kuitenkin korosti, että tietojen viejän ja tietojen vastaanottajan velvollisuutena on arvioida, tarjoaako kyseinen maa GDPR:n edellyttämää tietosuojaa, jotta mallisopimuslausekkeessa annetut takeet varmasti täyttyvät. Jos vaaditut edellytykset eivät täyty, on osapuolten arvioitava, kykenevätkö he lisätoimenpiteillä varmistamaan vaaditun tietosuojan tason sekä kolmannen maan lainsäädännön mahdollisuudet poiketa näistä lisätoimenpiteistä.

Lisää tietoa Schrems II-tuomiosta ja sen vaikutuksesta:  Euroopan tietosuojaneuvosto – Schrems II


22.9.2020 - Mirja Ropo -

Työntekijän oikeus hoitaa sairasta lasta kotona

Sairaan lapsen paikka on kotona, on aina ollut. Koronasyksy on tuonut mukanaan kuitenkin tilanteen, jossa varsin lieväoireinenkin lapsi on pidettävä kotihoidossa. Tämä aiheuttaa työpaikoilla päänvaivaa. Tekijät ovat vähissä, kun jokasyksyinen flunssa-aalto pitää vanhempia kotona hoitamassa myös lieväoireisia lapsia. Kaikilla ei ole mahdollisuutta etätöihin, eikä pienen lapsen kanssa etätyöt kotona aina onnistu, vaikka tekniset edellytykset siihen olisivatkin olemassa. Jos lasta ei sairauden vuoksi huolita päiväkotiin tai kouluun, on kysymys lapsen sairauden vuoksi tapahtuvasta poissaolosta, vaikka sairaus olisi kovinkin lievä.

Työsopimuslain 4 luvun 6 § mukaan työntekijän lapsen tai muun hänen taloudessaan vakituisesti asuvan lapsen, joka ei ole täyttänyt 10 vuotta, sairastuessa äkillisesti työntekijällä on oikeus saada lapsen hoidon järjestämiseksi tai tämän hoitamiseksi tilapäistä hoitovapaata enintään neljä työpäivää kerrallaan. Sama oikeus on myös lapsen vanhemmalla, joka ei asu tämän kanssa samassa taloudessa. Tilapäiseen hoitovapaaseen oikeutetut saavat olla tilapäisellä hoitovapaalla saman kalenterijakson aikana, mutta eivät yhtäaikaisesti.

Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle tilapäisestä hoitovapaasta ja sen arvioidusta kestosta niin pian kuin mahdollista. Työnantajan pyynnöstä työntekijän on esitettävä luotettava selvitys tilapäisen hoitovapaan perusteesta. Lain mukaan vapaa on palkaton, mutta usein työehtosopimus määrää vapaan palkalliseksi.

Vapaan saamisen edellytyksenä on, että molemmat vanhemmat ovat työssä kodin ulkopuolella tai että kotona oleva vanhempi on estynyt hoitamasta lasta, esimerkiksi oman sairauden vuoksi. Vanhemmat eivät voi olla samaan aikaan hoitamassa lasta.

Neljän päivän jakson vanhemmat voivat jakaa keskenään haluamallaan tavalla sopien työnantajiensa kanssa. Neljä päivää lasketaan siis yhden lapsen yhden sairauden alkamisesta, ei esimerkiksi niin, että ensin toinen vanhempi hoitaa neljä päivää ja sitten toinen vanhempi toiset neljä.

Lapsen vanhemmat päättävät, kuinka hoitovastuu jaetaan. Työnantajalla on oikeus saada selvitys sekä lapsen sairaudesta että vanhempien työssäolosta ja hoitovapaan jakamisesta. Työnantaja voi vaatia selvityksen, mutta ei voi vaatia vanhempia esimerkiksi jakamaan hoitovastuuta.

Jos yhden lapsen sama sairaus jatkuu pidempään, esimerkiksi flunssa kaksi viikkoa, ensimmäisen neljän päivän jälkeen vanhemman on mahdollista olla poissa työstä työsopimuslain 4 luvun 7 § tarkoittaman pakottavan perhesyyn vuoksi. Tämä on palkatonta, ellei työehtosopimuksessa ole muutoin sovittu.

Lastenhoidon ja työn yhteensovittamista on pyritty tekemään työpaikoilla tänä syksynä erilaisin työaikajärjestelyin ja hyvässä yhteistyössä työnantajien ja työntekijöiden välillä. Pakottavat työehtosopimusten määräykset ja paikallisen sopimisen mahdollisuuden puuttuminen kuitenkin johtavat kuitenkin siihen, että monin paikoin työehtosopimus torppaa sen, mikä sopisi muutoin kaikille työpaikan osapuolille.


15.9.2020 - Timo Lankinen -

Green deal -sopimukset kestävän kehityksen mahdollistajina

Kestävän kehityksen ja kiertotalouden toteuttaminen nykylainsäädännön keinoin on osoittautunut haastavaksi. Tavoitteisiin ei aina päästä tavoitellussa aikataulussa tai laajuudessa. Täytäntöönpano on hidasta eikä lainsäädäntö aina seuraa mukana riittävän ajoissa. Haasteeseen pyritäänkin nykyisin vastaamaan vapaaehtoisin keinoin. Green deal -sopimukset ja yritysten niihin tekemät sitoumukset ovat osa Suomen kestävän kehityksen toimikunnan yhteiskuntasitoumusta. Yhteiskuntasitoumus on tulkinta siitä, mitä kestävä kehitys tarkoittaa. Siinä sovitaan toimintatavoista ja tavoitteista, joilla julkishallinto yhdessä muiden toimijoiden kanssa edistää kestävää kehitystä.

Green deal -sopimus on luotu työkaluksi valtion ja elinkeinoelämän välille ilman, että sen toteuttaminen edellyttäisi lainsäädännöllisiä muutoksia. Sopimusten solmiminen perustuu vapaaehtoisuuteen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Elinkeinoelämän lisäksi myös julkinen sektori voi sitoutua sopimukseen. Täten myös kuntasektorilla on mahdollisuus osallistua omalta osaltaan tavoitteiden täytäntöönpanoon. Sopimusten tavoitteena on edistää yhdessä kestävän kehityksen tavoitteita ilmastonmuutoksen jarruttamiseksi ja kiertotalouden edistämiseksi.

Olennaista green deal -sopimuksille on se, että niissä voidaan vapaaehtoisuuteen perustuen asettaa toimialoittain lainsäädännön edellyttämiä ankarampia tavoitteita. Lainsäädännöllistä lisäsääntelyä ei aina tarvita. Ratkaisevaksi muodostuu toimialajärjestöjen ja niiden jäsenyritysten kyky ja halu ankarampien tavoitteiden saavuttamiseksi. Yritysten näkökulmasta sitoutuminen toimialajärjestön solmimaan sopimukseen avaa niille mahdollisuuden profiloitua yhteiskuntavastuuseen ja kestävään kehitykseen osallistuvaksi aktiiviseksi toimijaksi. Yritykset sitoutuvat edistämään sopimusten mukaisia tavoitteita ja sopimuksissa esitettyjä toimia tekemällä ministeriöiden hyväksymän sitoumuksen Sitoumus 2050 -sivustolla.

Voimassa olevista green deal -sopimuksista voidaan mainita mm. ympäristöministeriön solmimat sopimukset. Näitä ovat Muovikassisopimus (2016), Autoalan ja valtion välinen green deal -ilmastosopimus (2018), Sopimus valtakunnallisen öljyjätehuollon kehittämisestä (2019), Työkonealan green deal -sopimus (2019) ja Kestävän purkamisen green deal -sopimus (2020). Sopimusosapuolina ovat sopimuksesta riippuen ympäristöministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö ja keskeiset toimialajärjestöt.

Merkittävänä osana green deal -sopimuksia on ajankohtaisen tiedon tuottaminen sopimuksissa asetetuista tavoitteista. Toimialajärjestöt ja ministeriöt ovat sopimuksissa sitoutuneet viestinnässään tiedottamaan tavoitteista itsenäisesti ja sitoumuksen solmineiden jäsenyritystensä kautta. Erityisesti kuluttajaviestintä korostuu sopimuksissa. Toimenpiteisiin ja tavoitteiden saavuttamiseen liittyvän raportoinnin avulla ministeriöt pystyvät kohdistamaan oman toimintansa erityisesti lainsäädännön kehittämiseen tarvittavilta osin.

Esimerkiksi autoalan sopimuksessa tuotetaan kuluttajaviestintään soveltuvaa materiaalia mm. autojen energiatehokkuuden parantamisesta, vähäpäästöisyyden edistämisestä, korkeaseosbiopolttoaineista ja muista vaihtoehtoisista käyttövoimista sekä velvollisuudesta toimittaa käytöstä poistetut autot viralliseen kierrätysjärjestelmään. Sopimukseen sitoutuneet yritykset puolestaan sitoutuvat jakamaan kuluttajille informaatiota ja ryhtymään muihin omaan toimintaansa liittyviin toimenpiteisiin sopimuksen mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Green deal -sopimusten tavoitteiden täytäntöönpanon osalta on ilahduttavaa todeta, että suurten eurooppalaisten yritysten toimitusjohtajat ovat yhteisesti allekirjoittaneet asiaa koskevan aloitteen. Aloite on jaettu neljään osaan, jotka jakautuvat seuraavasti: 1) Kriisistä oppiminen tulevaisuuden mahdollisuuksien avaamiseksi; 2) Pääperiaatteet kestävän elvytykseen ja Euroopan teollisuuden pitkäaikaiseen muutokseen; 3) Meidän panoksemme; ja 4) Erityiset suositukset.

Lisää tietoa Green deal -sopimuksesta ja yhteiskuntasitoumuksesta: Green deal -sopimukset (Sitoumus 2050)


10.9.2020 - Krista Siro -

Kotisohvalla yhtiökokouksessa vielä kesään 2021 saakka?

Miltä tuntuisi, jos yhtiökokoukseen pystyisi osallistumaan kotisohvalta myös ei-poikkeuksellisena aikana? Yhdysvalloissa on jo nyt yhtiöitä, jotka järjestävät yhtiökokouksensa ainoastaan virtuaalisesti. Suomessakin listayhtiöiden yhtiökokouksia pidettiin viime keväänä etäkokouksina, mutta käytännössä se tarkoitti ennakkoon äänestämistä eikä reaaliaikaista osallistumista. Kevään käytäntö saanee pian jatkoa.  

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laiksi väliaikaisesta poikkeamisesta muun muassa osakeyhtiölaista covid-19-epidemian leviämisen rajoittamiseksi. Tarkoituksena on jatkaa koronaepidemian johdosta keväällä 2020 säädetyn määräaikaisen lain voimassaoloa siten, että listayhtiöt voivat järjestää yhtiökokouksen kokonaan etäosallistumiseen perustuen kesäkuun 2021 loppuun asti. Hallituksen esityksessä ei kuitenkaan ehdoteta mahdollisuutta lakiin tai yhtiöjärjestykseen perustuvan yhtiökokouksen lykkäämiseen, kuten keväällä. 

Covid-19-epidemian kehitystä syksyn kuluessa on mahdotonta täysin ennakoida ja sen vuoksi myöskään pandemian vaikutusta lähitulevaisuuden yhtiökokousten järjestämiseen on vaikea arvioida. On hienoa, että eduskunta on varautumassa kevään 2020 kaltaiseen tilanteeseen ajoissa. Mikäli määräaikaisen lain voimassa oloa jatketaan, syksyn 2020 ja kesän 2021 välillä pidettävien yhtiökokousten järjestäminen voidaan turvata ja yhtiöiden päätöksenteko voi sujua häiriöttömästi.

Osakkeenomistajat oppivat kevään 2020 poikkeusolojen aikana käyttämään uudenlaisia osallistumis- ja vaikuttamiskeinoja. Huomionarviosta on, että tutkimusten mukaan osakkeenomistajat olivat koronakeväänä jopa aktiivisempia osallistumaan yhtiökokouksiin kuin tavallisena aikana. Ehkä tulevaisuudessa teknologian kehityksen myötä reaaliaikainen etäosallistuminen tulee olemaan mahdollista myös tavallisena aikana.  


8.9.2020 - Adam Huhtamäki -

Oikeudenkäymiskaaren 7:1 §:n turvaamistoimelle asetetut edellytykset ja niiden näyttökynnys turvaamistointa haettaessa

Oikeudenkäymiskaaren 7:1 §:ssä säädetään turvaamistoimesta. Pykälän mukaan, jos hakija saattaa todennäköiseksi, että hänellä on saaminen, joka voidaan määrätä maksettavaksi ulosottokaaren 2 luvun 2 §:n 1-4 kohdassa tarkoitetulla ratkaisulla, ja on olemassa vaara, että vastapuoli kätkee, hävittää tai luovuttaa omaisuuttaan taikka menettelee muulla hakijan saamista vaarantavalla tavalla, tuomioistuin voi määrätä pantavaksi vastapuolen irtainta tai kiinteätä omaisuutta takavarikkoon niin paljon, että saaminen tulee turvatuksi.

Pykälä asettaa turvaamistoimelle kaksi edellytystä, joidenka tulee täyttyä turvaamistoimen asettamiseksi; vaade-edellytys ja vaaraedellytys. Turvaamistoimen hakijalla on oltava ensinnäkin vastapuoleen kohdistuva saamisoikeus, ja toiseksi hakijan on väitettävä velallisella olevan saamisen hukkaamisvaaran käsillä olo.

Vaade-edellytys täyttyy, jos takavarikon hakija saattaa todennäköiseksi, että hänellä on saaminen, joka voidaan määrätä maksettavaksi ulosottokaaren 2 luvun 2 §:n 1-4 kohdassa tarkoitetulla ratkaisulla. Oikeuskirjallisuudessa on käsitelty vaade-edellytyksen näyttökynnystä ns. todennäköisyysnäyttönä, jolloin tuomioistuimen tulisi epäselvissä tapauksissa ratkaista asia näyttövelvollisen asianosaisen eduksi. Tällöin todennäköisyys vaade-edellytyksen osalta tulisi oikeuskirjallisuuden mukaan olla noin 50 % todennäköisyyden luokkaa.

Korkein oikeus on antamassaan ennakkoratkaisussa 1994:132 ottanut kantaa vaadittavan todennäköisyyden tasoon. Korkeimman oikeuden mukaan saaminen ei saisi olla oikeudellisesti perusteeton siten, ettei sitä koskevaa vaatimusta voitaisi hyväksyä yksipuolisella tuomiolla. Saaminen tulee olla lisäksi riittävästi yksilöity, ja saamisen tosiasiallisuutta on harkittava samalla tavalla kuin saamisen oikeudellista perustettakin.

Edelleen, tuoreemmassa korkeimman oikeuden antamassa ennakkoratkaisussa 2020:41, on otettu kantaa vaade-edellytysten arviointiin ja todennäköisyyteen liittyen. Korkein oikeus on linjannut, että vaade-edellytystä arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota mm. siihen, onko hakija yksilöinyt saamisensa riittävästi. Esimerkiksi, KKO 1994:132 ratkaisussa on todettu vahingonkorvaussaamisen osalta, että saaminen on riittävästi yksilöity silloin, kun hakija on ilmoittanut vahinkoa aiheuttaneen teon, syntyneen vahingon ja vastuuperusteen.

Ennakkoratkaisun 2020:41 kohdassa 25 on linjattu, että turvaamistoimiasiassa ei lähtökohtaisesti edellytetä näytön esittämistä turvattavaksi vaaditusta saamisesta, vaan riittävää on väitetyn saamisen todennäköisyyden yksilöinti. Mikäli saamisesta esitetään turvaamistoimiasiassa selvitystä puolin tai toisin, on saamisen todennäköisyyttä koskevassa arvioinnissa otettava lähtökohdaksi, että väitetty saaminen ei saa siitä esitettyjen selvitysten valossa olla selvästi perusteeton.

Turvaamistointa haettaessa koskeva vaaraedellytyksen täyttyminen saa sisältönsä OK 7:1 §:ä; ”ja on olemassa vaara, että vastapuoli kätkee, hävittää tai luovuttaa omaisuuttaan taikka menettelee muulla hakijan saamista vaarantavalla tavalla…”. Turvaamistointa koskeva vaaraedellytys ymmärretään oikeuskirjallisuudessa myös ns. hukkaamisvaarana. Vastoin edellä käsiteltyä vaade-edellytykselle asetettua näyttökynnystä, OK 7:1 § ei aseta hakijalle näyttövaatimusta tai varsinaista todistustaakkaa hukkaamisvaarasta. Turvaamistoimen hakijalle riittääkin vaaraedellytystä arvioitaessa pelkästään väittämistaakka hukkaamisvaaran olemassaolosta. Erkki Havansi on teoksessaan Uusi turvaamistoimilainsäädäntö selityksineen puhunut hakijaetuisesta presumtiosta, eli hukkaamisvaaraolettamasta, jolloin etusija annetaan hakijan väitteelle hukkaamisvaaraolettamalla, jolle annetaan etusija, jos vastapuoli ei pysty väitettä koskien hukkaamisvaaran olemassaoloa perusteellisesti horjuttamaan.


25.8.2020 - Matti Huttunen -

Vanheneeko oikeus vaatia ositusta?

Avioliitto purkautuu joko avioeron tai toisen puolison kuoleman seurauksena. Kun avioeroa koskeva asia on vireillä tai kun avioliitto on purkautunut, omaisuuden ositus on toimitettava, jos puoliso tai kuolleen puolison perillinen sitä vaatii. Jos puolisoilla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, toimitetaan osituksen sijasta omaisuuden erottelu.

Avioliittolain mukainen oikeus vaatia ositusta avioliiton purkauduttua ei ole sidoksissa määräaikaan. Oikeus vaatia osituksen toimittamista ei siten lähtökohtaisesti vanhene. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin katsottu, että puoliso voi ajan kulumisen ja passiivisuuden perusteella menettää oikeutensa vaatia omaisuuden ositusta. Arvioitaessa ajan kulumisen ja passiivisuuden merkitystä, huomiota on kiinnitetty muun ohella siihen, onko osituksen lykkääntymiselle hyväksyttäviä syitä. Tavanomaista esimerkiksi on se, että leski elää joskus vuosikymmeniäkin jakamattomassa pesässä eikä ositusta tänä aikana toimiteta. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että ositusvaateesta olisi luovuttu.

Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2001:56 katsonut, että pesänjakajan tulee ratkaista kysymys siitä, onko puoliso menettänyt passiivisuutensa johdosta oikeuden vaatia ositusta. Ositusvaateen menettämisen edellytyksiin ei ratkaisussa otettu kantaa.

Helsingin hovioikeus on 8.5.2020 antamassaan ratkaisussa Helsingin HO 8.5.2020 662 ottanut kantaa ositusvaateen vanhentumiseen ja siihen, millä perusteilla oikeuden ositusvaateen esittämiseen voi menettää. Ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen. Finlex-palvelussa julkaistussa ratkaisussa hovioikeus on ensinnäkin katsonut, että ositusvaade ei ole sidoksissa määräaikaan ja se ei siten lähtökohtaisesti vanhene. Hovioikeus on kuitenkin katsonut, että ositusvaateen menettäminen voi kuitenkin painavilla perusteilla olla ajan kulumisen ja passiivisuuden vuoksi mahdollista.

Hovioikeuden ratkaisu on johdonmukainen oikeuskirjallisuudessa esitettyjen kannanottojen kanssa ja ratkaisussa on myös viittaukset aihealueen keskeiseen oikeuskirjallisuuteen.

Hovioikeuden ratkaistavana olevassa tapauksessa ositusta koskeva vaatimus oli esitetty ensimmäisen kerran yli 40 vuotta avioeron jälkeen. Puolisoiden omaisuus oli muodostunut ainoastaan koti-irtaimistosta. Asiassa ei ollut tullut esiin sellaisia syitä, joiden vuoksi vaatimuksen esittämisen lykkäämistä näin pitkäksi ajaksi voitaisiin pitää perusteltuna huomioiden myös se, että kyse oli koti-irtaimistosta. Ositusvaateen esittäneen tahon puoliso ja myöhemmin tämän perilliset ovat puheena olevissa olosuhteissa perustellusti voineet olla siinä käsityksessä, että toinen puoliso on luopunut avio-oikeuteen perustuvista vaatimuksistaan.

Hovioikeus katsoi, että kyseisessä tapauksessa oli painavia perusteita katsoa ositusvaade menetetyksi. Hovioikeus otti painavien perusteiden arvioinnissa huomioon muun ohella avioliiton purkautumisesta kuluneen ajan, ositusvaatimuksen esittämisen viivästymisen syyt, ositettavaksi vaaditun omaisuuden laadun ja olosuhteet kokonaisuudessaan. Hovioikeus katsoi, että puoliso oli passiivisuutensa ja ajan kulumisen perusteella luopunut oikeudestaan vaatia ositusta. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.


20.8.2020 - Axel Hård af Segerstad -

Vuokralaista ei voi velvoittaa maksamaan tuomion antamishetkellä erääntymättömiä vuokria (KKO 2020:57)

Jos laissa määrätään vuokranmaksuvelvollisuudesta hallintaoikeuden päättymisen jälkeiseltä ajalta vuokralaisen vielä pitäessä huoneistoa hallinnassaan, olisiko silloin myös selvää, että tuomioistuin voisi velvoittaa vuokralaista maksamaan vuokraa tältä tulevaisuudessa tapahtuvalta ajalta? Ei ole, toteaa korkein oikeus tuoreessa niin sanottuja päivävuokria koskevassa ratkaisussaan.

Ratkaisussa KKO 2020:57, korkein oikeus on käsitellyt sitä, voiko tuomiolla määrättävän vuokrasaatavan maksuvelvollisuus koskea ainoastaan tuomion antamishetkellä erääntyneitä vuokria, vai voidaanko vuokralaista myös velvoittaa maksamaan tuomion antamishetkellä erääntymättömiä vuokrasaatavia?

Käräjäoikeudessa vuokranantaja vaati vuokrasopimukseen perustuen vuokralaista maksamaan erääntyneet ja oikeudenkäynnin aikana erääntyneet vuokrat viivästyskorkoineen. Vuokranantaja vaati vuokrasopimuksen vahvistamista puretuksi sekä vuokralaista muuttamaan häädön uhalla huoneistosta, jättäen huoneiston vuokranantajan vapaaseen hallintaan.

Näiden lisäksi vuokranantaja vaati vuokralaista suorittamaan 19,70 €:n suuruisen päivävuokran tuomion antamisesta seuraavan kuukauden ensimmäisestä päivästä lähtien, kunnes huoneisto olisi siirtynyt kantajan hallintaan. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi kanteen siltä osin, kuin kantaja vaati vuokralaista suorittamaan vuokraa tuomion antamisen jälkeiselle ajalle. Käräjäoikeus katsoi, että maksuvelvollisuus voi koskea vain tuomion antamista edeltävää aikaa. Siten kantajan vaatimus hylättiin ennenaikaisena. Hovioikeus ei nähnyt aiheelliseksi muuttaa käräjäoikeuden ratkaisua, sillä saatavan erääntyneisyyttä on pidettävä pääsääntönä suoritusta koskevan kanteen tutkimiselle ja hyväksymiselle. Kantajalla on harvemmin sellaista erityistä oikeussuojan tarvetta, että tämän tulisi saada etukäteen tuomion ennen velvoitteiden erääntymistä. Lisäksi saatavan peruste on epävarmaa ja riippuu täysin tulevaisuuden tapahtumista.

Vuokranantaja esitti valituksessaan, että vaatimus erääntymättömästä päivävuokrasta on perustelu, sillä vuokralainen on vuokrasopimuksessa sitoutunut maksamaan vuokraa siltä ajalta, kun hän käyttää huoneistoa. Päivävuokrasaatava perustuisi siten siihen, että vuokralainen pitää huoneistoa hallinnassaan vuokrasopimuksen purkamisesta tai häätötuomiosta huolimatta. Saatavan erääntyneisyyden pääsäännöstä voidaan myös poiketa.

Keskeiseksi seikaksi korkeimman oikeuden arvioinnin kannalta muodostui kanteen ennenaikaisuuden tarkasteleminen. Korkein oikeus totesi alempien oikeuksien kantojen mukaisesti, että suorituskanteen hyväksyminen edellyttää yleisesti saatavan erääntyneisyyttä tai muutoin lankeamista maksettavaksi. Lisäksi ratkaisussa KKO 2017:14 on todettu, että kanne on pääsääntöisesti hylättävä ennenaikaisena, jos se koskee erääntymätöntä saatavaa.

Jos kantaja haluaa ainoastaan saada maksutuomion ennen saatavan erääntymistä, ja ei edes väitä saatavaa erääntyneeksi, muuttuu tilanne toisenlaiseksi. Tällaisessa tilanteessa on tarkasteltava kantajan oikeussuojan tarvetta eli oikeudellista intressiä ja sen riittävyyttä. Mikäli kantajalla ei katsota olevan riittävää oikeudellista intressiä asiassa, on kyseinen kanne jätettävä tutkimatta.

Asuinhuoneistosta maksettavan vuokran funktio on toimia korvauksena vuokrauksen kohteen eli huoneiston hallinnasta. Ellei vuokrasopimuksessa ole määrätty vuokran erääntymisen ajankohdasta, sovelletaan tähän asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 34 §, jossa säädetään vuokran maksamisen ajankohdasta. Vuokralaisella ei ole velvollisuutta suorittaa vuokraa ennen sopimuksessa tai laissa määrättyä ajankohtaa. Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 34 §:n 3 momentin mukaan vuokraa tulee maksaa hallintaoikeuden kestoajalta  ja hallintaoikeuden päättymisen jälkeiseltä ajalta, jos vuokralainen tai tältä oikeutensa johtanut edelleen käyttää huoneistoa. Siten vuokranmaksuvelvollisuus voisi tarkoituksenmukaisuuden kannalta tulla kyseeseen vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen, jos vuokralainen käyttää huoneistoa.

Vaikka laissa määrätäänkin vuokranmaksuvelvollisuudesta sopimuksen päättymisen jälkeen, on säännöstä tarkasteltava pääsäännön eli erääntyneiden saatavien osalta. Korkein oikeus katsoikin, ettei lainkohta muuta vuokran erääntymisajankohtaa. Lisäksi säännöksestä ei seuraa, että myöhemmässä ajankohdassa erääntyvää vuokraa voitaisiin häätötuomion yhteydessä määrätä maksettavaksi. Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetussa laissa ei säädetä mahdollisuudesta saada suoritustuomio vasta tulevaisuudessa erääntyvästä velvoitteesta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu vahvisti jälleen pääsääntöä maksuvelvollisuuden soveltuvuudesta vain erääntyneisiin saataviin. Asuinhuoneiston vuokraamisesta annetun lain 34 §:n 3 momentti ei vaikuta vuokran erääntymisajankohtaan, eikä se mahdollista suoritustuomion antamista tulevaisuudessa erääntyvistä velvoitteista. Kantajalla ei katsottu olevan sellaista erityistä oikeussuojan tarvetta, että tämän tulisi saada etukäteen tuomion ennen velvoitteiden erääntymistä. Korkein oikeus päätyi siten siihen, että maksuvelvollisuus koskee vain niitä vuokria, jotka tuomion antamishetkellä ovat erääntyneitä. Koska vuokranantaja oli vaatinut nimenomaan erääntymättömiä vuokria, katsottiin asiassa, ettei vuokranantajalla ollut riittävää oikeudellista intressiä nostaa kannetta kyseisessä asiassa. Tämän myötä kanne jätettiin tältä osin tutkimatta.

Ratkaisussa oli siis kysymys erääntymättömien vuokrien maksuvelvollisuuden velvoittamisesta tuomiolla. Luonnollisesti vuokranantajalla on asuinhuoneiston vuokraamisesta annetun lain 34 §:n 3 momentin mukaan oikeus vuokranmaksuihin siltä ajalta, kun vuokralainen sopimuksen päättymisen jälkeen pitää huoneistoa hallinnassaan. Näin ollen oikeudenkäynnin jälkeen erääntyneet vuokrasaatavat on aina haettava häätöä koskevan tuomion jälkeen uudella kanteella. Vaikka ratkaisua voidaan toki kyseenalaistaa prosessin tarkoituksenmukaisuuden kannalta, ei erääntymättömien vuokrien vaatiminen välttämättä tulevaisuudessa ole enää hyödyllistä prejudikaatin selventämän oikeustilan myötä.


18.8.2020 - Antti Saari -

Whistleblowing-direktiivi suojaa työntekijöitä EU-oikeuden rikkomisesta ilmoitettaessa

Euroopan parlamentin 23.10.2019 hyväksymä ns. whistleblowing-direktiivi antaa suojaa työnantajan vastatoimilta sellaisille työntekijöille, jotka ilmoittavat direktiivissä tarkoitetuilla toimialoilla havaitsemistaan EU-oikeuden rikkomuksista. Direktiivi velvoittaa lisäksi sen soveltamisalaan kuuluvat yritykset ja julkisen sektorin toimijat perustamaan direktiivissä tarkoitetuille rikkomisilmoituksille ilmoituskanavan. Whistleblowing-direktiivi on saatettava kansallisesti voimaan 17.12.2021 mennessä.

Whistleblowing-direktiivi suojaa työntekijöitä työnantajan vastatoimilta, jos työntekijät ilmoittavat työnantajansa EU-oikeuden rikkomisesta. Direktiivin aineellinen soveltamisala on laaja: se koskee laajasti erilaisia EU-oikeuden rikkomisia mm. julkisissa hankinnoissa, rahoituspalveluissa, kilpailuasioissa sekä unionin taloudellisissa eduissa. Direktiivi koskee yli 50 henkilöä työllistäviä yrityksiä ja julkisen sektorin toimijoita.

Whistleblowing-direktiivin henkilöllinen soveltamisala on laaja. Työntekijällä tarkoitetaan yksityisellä tai julkisella sektorilla työskenteleviä, ilmoittavia henkilöitä, jotka ovat saaneet tietoa EU-oikeuden rikkomisesta työnsä yhteydessä. Direktiivin tarkoittamina työntekijöinä pidetään muun muassa direktiivin soveltamisalaan kuuluvien yritysten tai julkisen sektorin toimijoiden työntekijöitä, viranhaltijoita, konsultteja sekä näiden tavarantoimittajia, jotka ovat saaneet tiedon EU-oikeuden rikkomisesta.

Työntekijälle on myönnettävä direktiivin mukainen suojelu muun muassa

  • jos työntekijä on ilmoitushetkellä pitänyt ilmoitettua rikkomista koskevia tietoja paikkansa pitävinä ja direktiivin soveltamisalaan kuuluvina; ja
  • työntekijä on ilmoittanut rikkomista koskevista tiedoista direktiivin tarkoittamassa sisäisessä ilmoituskanavassa, ulkoisessa ilmoituskanavassa tai tietyissä tilanteissa suoraan.

Työntekijälle ei myönnettäisi direktiivin mukaista suojelua, jos ilmoitus koskee tietoja, jotka ovat jo kokonaisuudessaan julkistettu taikka perusteettomia huhuja ja kuulopuheita.

Työnantajan vastatoimilla tarkoitetaan kaikkia sellaisia suoria ja epäsuoria toimenpiteitä, sellaisilla uhkailua tai niiden yrityksiä, jotka kohdistuvat ilmoittavaan henkilöön ja osittain hänen lähipiiriinsä. Tällaisia vastatoimia ovat muun muassa erottaminen, siirtäminen alempiin työtehtäviin, työtehtävien vaihtaminen, koulutukseen pääsyn estäminen ja kielteinen työsuorituksen arviointi.

Työntekijälle myönnettävän suojelun lisäksi direktiivi sisältää sisäistä ja ulkoista ilmoituskanavaa koskevaa yksityiskohtaista sääntelyä ja velvoittaa direktiivin soveltamisalaan kuuluvat yritykset ja julkisen sektorin toimijat noudattamaan direktiivin määräaikoja ilmoituskanaviin tehtyjen ilmoitusten käsittelyssä.

Direktiivi velvoittaa sen soveltamisalan piiriin kuuluvat yritykset ja julkisen sektorin toimijat perustamaan sisäisen ilmoituskanavan EU-oikeuden rikkomisesta ilmoittamiselle, käsittelemään ilmoitukset ja vastaamaan tehtyihin ilmoituksiin kolmen (3) kuukauden kuluessa. Myös jäsenvaltiot velvoitetaan perustamaan oma ulkoinen ilmoituskanavansa EU-oikeuden rikkomista koskeville ilmoituksille, käsittelemään kaikki ilmoitukset ja vastaamaan niihin määräajassa.

EU-oikeuden rikkomuksia koskevat ilmoitukset tulee käsitellä luottamuksellisena. On vielä huomioitava, että ilmoituksen tehnyttä työntekijää kohtaan ei saa kohdistaa oikeudellisia tai sopimuksellisia sanktioita (esim. sopimuksen perusteella), jos tämä ilmoittaa EU-oikeuden rikkomisesta whistleblowing-direktiivin mukaisesti.

Yhteenveto ja kansallinen voimaansaattaminen

Whistleblowing-direktiivi asettaa laajalle joukolle yrityksiä ja julkishallinnon organisaatioita yhteiskunnan eri toimialoilla työntekijöiden kohteluun liittyviä velvoitteita. Toisaalta direktiivi velvoittaa monet yritykset ja julkishallinnon organisaatiot järjestämään ja resursoimaan sisäisen ilmoituskanavan direktiivin velvoitteiden täyttämiseksi. Oma problematiikkansa liittyy siihen, millaisia ilmoituksia ilmoituskanavissa tehdään ja mitä seuraamuksia mahdollisista rikkomuksista aiheutuu.

Direktiivi on saatettava kansallisesti voimaan 17.12.2021 mennessä. Oikeusministeriö on perustanut 4.3.2020 työryhmän valmistelemaan direktiivin kansallista voimaansaattamista. Yksityisen sektorin organisaatioiden, joissa on 50-249 työntekijää, ilmoituskanavan käyttöönottoa koskeva lainsäädäntö on saatettava voimaan kuitenkin viimeistään 17.12.2023. Seuraamme direktiivin kansallista voimaan saattamista.


6.7.2020 - Adam Huhtamäki -

HelHO 2.7.2020 – Onko yhtiökokouskutsu peruutettu asianmukaisesti, ja ovatko jo peruutetussa kokouksessa tehdyt päätökset mitättömiä?  

Helsingin hovioikeus on antanut 2.7.2020 tuomion (vailla lainvoimaa 6.7.2020) osakeyhtiöasiassa, jossa riideltiin siitä, oliko osakeyhtiön yhtiökokouksen jatkokokous katsottava peruutetuksi, ja ovatko tässä kokouksessa tehdyt päätökset siten mitättömiä.

Hovioikeus katsoi, että kokouksen kutsun peruuttamisesta seurasi se, ettei laillista yhtiökokouksen jatkokokousta ollut voitu pitää aiemmin annetun kutsun nojalla. Yhtiökokouksen jatkokokouksessa siten tehdyt päätökset olivat osakeyhtiölain 21 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla mitättömiä.

Asiassa tuomioistuimen ratkaistavaksi tuli kysymys siitä, voitiinko yhtiökokouksen jatkokokousta ja siinä tehtyjä päätöksiä pitää osakeyhtiölain nojalla pätevinä siitä huolimatta, että yhtiökokouksen jatkokokous oli päivää ennen kokouksen ajankohtaa peruutettu yhtiön hallituksen toimesta osakkeenomistajille lähetetyllä sähköpostiviestillä, mikä ei ollut saavuttanut yksin yhtiökokouksen jatkokokouksen pitänyttä osakkeenomistajaa.

Yhtiökokouksen peruuttamisesta tai sen peruuttamistavasta ei ole osakeyhtiölaissa lainkaan säännöksiä. Lähtökohtaisesti yhtiökokoukseen annettu kutsu voidaan peruuttaa kutsun alullepanijan toimesta, kunhan peruutus on toimitettu ennen kokouksen avaamishetkeä. Oikeuskirjallisuudessa on suositeltu, että kutsun peruuttaminen tapahtuisi mahdollisuuksien mukaan samoin toimenpitein tai tehokkaammalla tavalla, kuin itse kutsuminenkin (Kyläkallio – Iirola – Kyläkallio, Osakeyhtiö I, 2020, s. 436). Asianmukaisesti hoidettu kutsun peruuttaminen johtaa siihen, ettei osakeyhtiölain mukaista yhtiökokousta voida pitää jo peruutetun kutsun perusteella.

Kyseessä olleen osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä on säädetty, että kutsu yhtiökokoukseen tulee toimittaa osakkeenomistajille kirjattuna kirjeenä, joka lähetetään yhtiön osakeluetteloon kirjattuun osakkeenomistajan osoitteeseen.

Osakeyhtiölain 21 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan, yhtiökokouksen päätös on mitätön, jos kokoukseen ei ole toimitettu kutsua taikka kokouskutsua koskevia säännöksiä tai määräyksiä on olennaisesti rikottu. Asiassa on ollut riidatonta, että yhtiökokouksen jatkokokouksen peruuttaminen on toimitettu päivää ennen peruutuksen kohteena ollutta yhtiökokouksen jatkokokousta osakkeenomistajille sähköpostitse sekä yhtiön osakeluettelosta ilmeneviin kunkin osakkeenomistajan postiosoitteeseen

Yhtiökokouksen jatkokokouksen pitänyt osakkeenomistaja on tässä asiassa pitänyt kokouksen, jota varten ei ole toimitettu uutta kutsua osakeyhtiölain edellyttämällä tavalla, aiemman peruutuksen jälkeen. Kyseinen osakkeenomistaja piti yksin kokouksen, sillä hänen mukaansa sähköposti yhtiökokouksen jatkokokouksen peruuttamisesta ei ollut tavoittanut häntä, vaikka tosiasiassa peruutuksesta oli tiedotettu jo edellisen päivän yhtiökokouksessa, jossa yhtiölle valittiin samalla myös uusi hallitus. Kutsun peruuttamisesta ei kuitenkaan ollut kokouksen pöytäkirjassa merkintöjä.

Osakeyhtiölain 5 luvun 15 §:n mukaan asiassa, jonka käsittelyssä ei ole noudatettu menettelyä koskevia osakeyhtiölain säännöksiä tai yhtiöjärjestyksen määräyksiä, saa tehdä päätöksen vain, jos ne osakkeenomistajat, joita laiminlyönti koskee, antavat siihen suostumuksensa. Nyt jo peruutetusta kokouksesta huolimatta, osakkeenomistajan yksin pitämässä kokouksessa valittiin uusi hallitus edellisen päivän yhtiökokouksen valinnoista huolimatta. Tällainen päätös olisi osakeyhtiölain nojalla sallittua ainoastaan muiden osakkeenomistajien suostumuksella, jota ei ole asiaan saatu.

Helsingin hovioikeus on päätynyt asian arvioinnissa siihen, että koska kysymyksessä ollut yhtiökokouksen jatkokokouksen peruuttaminen on ilmennyt ajankohtaiseksi vasta ylimääräisen yhtiökokouksen jälkeen, ja nyt puheena ollut peruutettava kokous on pidetty seuraavana päivänä, ei osakeyhtiölaissa tai yhtiöjärjestyksessä käytettävissä ollut kutsun toimittamistapa ollut mahdollinen yhtiökokouksen jatkokokouksen peruuttamista varten.

Koska yhtiökokouskutsun peruuttamistavasta ei ole säädetty osakeyhtiölaissa, ja ottaen huomioon mitä oikeuskirjallisuudessa on todettu kutsun peruuttamisesta, on hovioikeus päätynyt siihen, että yhtiökokouskutsu on ollut peruutettavissa kirjallisesti sähköpostilla, ja jo peruutetussa kokouksessa tehdyt päätökset ovat osakeyhtiölain 21 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla mitättömiä. Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Kokeneet ja ammattimaiset toimistomme asianajajat auttavat sekä neuvovat mielellään, jos sinulle heräsi kysyttävää osakeyhtiöasioista.


11.6.2020 - Axel Hård af Segerstad -

Kansainvälinen digitaalinen alustatyö – miten määritellään työsuhde ja soveltuva laki?

Työelämässä tapahtuvat muutokset antavat aihetta muutoksiin työoikeudessa. Globalisaatio, teknologian kehittyminen ja työnantajien kansainvälistyminen ovat tuoneet työnteolle uusia mahdollisuuksia, ja uudet työntekomuodot ovatkin viimeisten vuosikymmenien aikana kehittyneet nopeasti työmarkkinoilla. Tällaiset epätyypilliset työn teettämistavat tuovat työmarkkinoille joustavampia vaihtoehtoja, ja niiden katsotaan myös edistävän ihmisten työllistymistä. Digitaalisilla alustoilla tehtävä työ, eli alustatyö, on yleistyvä ilmiö Suomen työmarkkinoilla, ja sen kasvava suosio on tietyillä aloilla ollut etenkin nähtävissä tämänhetkisen pandemian aikana.

Oikeudellisesta näkökulmasta alustatyöhön liittyy monta mielenkiintoista kysymystä. Tästä ehkä merkittävin on se, että nykyinen kansallinen työlainsäädäntömme ei erityisesti sääntele alustatyötä työnteon muotona, puhumattakaan alustatyön kansainvälisistä oikeudellisista kysymyksistä. Alustatyö tuo mukanaan rajattomasti uusia mahdollisuuksia palvelujen tarjoamiselle, mutta tärkeää on myös tunnistaa tällaiseen työntekoon liittyvät epävarmuustekijät ja riskit.

Vaikka alustatyö katsotaan työoikeudessa niin sanotuksi epätyypilliseksi työnteon muodoksi, soveltuu alustatyöhön perinteiseen työsuhteeseen perustuva työoikeusnormisto. Alustatyö eroaa kuitenkin perinteisestä työsuhteesta monella tapaa, ja aina ei voida selkeästi osoittaa työsuhteen tunnusmerkkien täyttyminen. Koska sääntely alustatyön ympärillä on hyvin epämääräistä, luo se myös oikeustilan kannalta epävarmuutta.

Mutta miten alustatyö käytännössä toimii? Digitaalisia alustoja voidaan käyttää hyvin erilaisissa tilanteissa. Alustatyö voi olla fyysistä tai myös ei-fyysistä, eli osapuolet eivät välttämättä ikinä fyysisesti tapaa toisiaan. Yleisesti alustatyöllä tarkoitetaan kolmikantaista järjestelyä, jossa osapuolet ovat alusta, alustatyöntekijä ja työn tilaaja. Pelkkä tämä kolmikantainen suhde on jo oikeudellisesti mielenkiintoinen siinä mielessä, että epäselväksi jää, toimiiko alusta vai työn tilaaja tässä suhteessa työnantajana, vai määritelläänkö ”työntekijä” sittenkin itsenäiseksi työnsuorittajaksi? Käytännössä tilanteita on aina arvioitava tapauskohtaisesti. Huomioon on otettava inter alia työntekijän asema sekä alustan tosiasialliset mahdollisuudet kontrolloida, eli johtaa ja valvoa työntekoa. Oikeuskirjallisuudessa näihin kysymyksiin on pyritty löytämään ratkaisuja jo jonkin aikaa, mutta sääntelyn osalta tähän ei ainakaan vielä olla reagoitu.

Työsuhteen määritteleminen epätyypillisissä tilanteissa, kuten alustatyössä, on ollut paljon esillä työoikeudellisissa keskusteluissa, mutta vielä emme ole nähneet alustatyöhön liittyviä tuomioistuimen ratkaisuja Suomessa tai muissa Pohjoismaissa. Muualta Euroopasta voidaan kuitenkin melko tuoreena esimerkkinä mainita Ranskan kassaatiotuomioistuimen (Cour de cassation) 4.3.2020 antama ratkaisu, jossa tuomioistuin päätti luokitella digitalisella alustalla taxipalveluja tarjoavan yhtiön ja kuljettajan välisen sopimussuhteen työsuhteeksi. Tuomioistuin katsoi, että subordinaatio (johdon ja valvonnan alaisuus) syntyi kuljettajan ja yhtiön välille, kun kuljettaja liittyi mukaan alustalle. Kuljettajaa ei näin ollen voitu pitää itsenäisenä työnsuorittajana, vaan hänen katsottiin olevan työntekijä.

Työn tapahtuessa digitaalisesti ja ei-fyysisesti, on myös täysin mahdollista, että yllä mainitun kolmikantasuhteen osapuolet sijaitsevat eri maissa. Esimerkiksi suomalainen voi saksalaisen digitalisen alustan kautta tilata työn Intiassa asuvalta henkilöltä. Kansainväliset tilanteet herättävät erityisesti lainvalintaan liittyviä kysymyksiä – sovelletaanko nyt suomalaista, saksalaista tai intialaista oikeutta? Soveltuva lainsäädäntö määräytyisi perinteisesti työntekopaikan mukaan, mutta tilanne monimutkaistuu, kun kaikki osapuolet sijaitsevat eri maissa ja työ suoritetaan internetin kautta.

Ainakin EU:n Rooma I asetuksen mukaan kansainvälisluonteisissa tilanteissa sovelletaan lähtökohtaisesti sen maan oikeutta, jonka osapuolet ovat valinneet. Pääsäännöstä on kuitenkin paljon poikkeamismahdollisuuksia, kuten vaikka esimerkiksi jo yllä mainittu työntekomaa-periaate tai läheisimmän liittymisen periaate. Yksittäiset tilanteet on aina arvioitava tapauskohtaisesti. Lainvalintakysymyksiin liittyy myös aiemmin mainittu kysymys työsuhteen, eli työsopimuksen määrittelemisestä. Jotta työoikeudellisia normeja voitaisiin soveltaa, edellyttää tämä luonnollisesti sitä, että kyse on tosiasiallisesti työsuhteesta, eikä itsenäisestä työnsuorittamisesta. Käytännössä tilanne voi sopijapuolten välillä olla hyvinkin epäselvä. Arviointia hankaloittaa se, että eri maat määrittelevät työsopimuksen eri tavoin. Globalisaation ja kansainvälisen alustatyön kasvavan suosion myötä, erityisesti kansainvälisillä työoikeudellisilla normeilla tulee olemaan yhä keskeisempi merkitys tulevaisuudessa.

Vaikka nykyisen sääntelyn epämääräisyyden takia tuntuu perustellulta suhtautua alustatyöhön kriittisesti, on myös tärkeää tuoda esille työntekomuodon mahdollisuudet. Digitaalisilla alustoilla on potentiaalia kehittää ja innovoida uusia palveluita, joita voidaan tarjota kenelle tahansa asuinpaikasta riippumatta. Lisäksi alustatyö muodostaa sekä alustoille että myös työn tilaajille kustannustehokaan tavan saada tietynlaisia palveluita tai muita töitä. Suomessa alustatyön käyttö on vielä suhteellisen pientä, mutta on hyvin mahdollista, että näemme tulevaisuudessa alustatyön kehittyvän ja kasvavan uusille aloille.

Perinteiseen työsuhteeseen perustuva lainsäädäntö soveltuu monilta osin ontuvasti epätyypillisiin työnteon muotoihin kuten alustatyöhön, sillä niissä on vaikeampi osoittaa työsuhteen tunnusmerkkien täyttyminen. Erityisesti alustatyön tarkastelussa korostuu ongelma osoittaa työnantajan johdon ja valvonnan alaisuus.  Niin kauan kuin kysymyksiin ei löydy suoraan vastauksia lainsäädännöstä tai oikeuskäytännöstä, on juristien ja asiantuntijoiden tehtävänä soveltaa ja tutkia tämänhetkisiä voimassa olevan oikeuden säännöksiä. Jos sinulle herää kysymyksiä koskien epätyypillisen työnteon muotoja tai vaikkapa liittyen juuri alustatyöhön, olethan yhteydessä asianajajiimme.


10.6.2020 - Petri Arnamo -

Ostajan tarkastusvelvollisuudesta kiinteistön kaupassa (KKO 2020:23)

Maakaaren 2 luvun 22 §:n 1 momentin mukaan ostaja ei saa laatuvirheenä vedota seikkaan, joka olisi voitu havaita kiinteistön tarkastuksessa ennen kaupan tekemistä. Ostajalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta ilman erityistä syytä tarkistaa myyjän kiinteistöstä antamien tietojen paikkansapitävyyttä eikä ulottaa tarkastusta seikkoihin, joiden selvittäminen edellyttää teknisiä tai muita tavanomaisesta poikkeavia toimenpiteitä.

Toisaalta maakaaren säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä todetaan, että mikäli kiinteistössä on havaittavissa epäilystä herättäviä seikkoja, kuten kosteutta seinissä, on ostajan ryhdyttävä tarkempiin tutkimuksiin. Tällöin olosuhteet saattavat edellyttää asiantuntija-avun hankkimista.

Tapauksessa KKO 2020:23 oli kysymys kaupantekohetkellä yli 50 vuotta vanhasta omakotitalosta, joka oli rakennettu rakentamisaikaisten rakennusmääräysten ja tapojen mukaisesti. Kellarin päälle valetun betoniholvin päälle oli rakennettu puukoolattu lattia, jossa oli käytetty eristeenä kosteus- ja mikrobiherkkää purua.

Ostajille oli ennen ostopäätöksen tekemistä annettu rakennusalalla toimivan yrityksen laatima pöytäkirja, jonka mukaan talon kellarin betonirakenteissa oli havaittu kosteutta mutta asuinkerroksen lattia- ja seinäpintojen sekä eristetilojen ja alajuoksujen kosteusarvot olivat normaaleja. Tarkastus oli tehty aistinvaraisella tarkastuksella ja myös erilaisilla mittauksilla. Kosteusmittauspöytäkirjasta ilmenevin tavoin seinien ja lattian kosteutta oli mitattu pintakosteuden osoittimella. Lisäksi eristetilaan ja alajuoksuihin oli porattu useita tarkastusreikiä, joista oli mitattu kosteus. Tehdyissä mittauksissa oli havaittu vain normaaleja kosteusarvoja.

Ostajat olivat kaupanteon jälkeen omakotitaloon muutettuaan havainneet kellarikerroksen ja ensimmäisen kerroksen välisen betoniholvin päälle puukoolatuissa alapohjarakenteissa ja puisten ulkoseinärakenteiden alaosissa kosteusvaurion osoittavia mikrobivaurioita. Todetut mikrobivauriot sijaitsivat rakenteiden lämmöneristeissä ja olivat aiheuttaneet ostajille terveyshaittoja. Alapohjan vaurioitumisen todettiin johtuvan kellarista aiheutuvasta kosteusrasituksesta sekä kosteuden tiivistymisestä betoniholvin ja lämmöneristeen rajapintaan.

Korkein oikeus joutui tapauksessa pohtimaan sitä, olivatko ostajat ennakkotarkastusvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi menettäneet oikeutensa vedota laatuvirheenä alapohjan ja seinärakenteiden vaurioihin ja voitiinko katsoa, että kosteusmittauspöytäkirjasta ilmenevät tiedot olisivat antaneet ostajille aiheen edellyttää rakennuksen kunnon tarkempaa selvittämistä sellaisin toimenpitein, joilla kaupan jälkeen ilmi tulleet vauriot olisi voitu havaita?

Korkein oikeus totesi, että havaittujen vauriomerkkien ja riskirakenteiden merkityksen sekä niiden edellyttämien selvitystarpeiden arviointi voi edellyttää sellaista rakennusalan osaamista, jota kiinteistön ostajalla ei itsellään ole. Mikäli ostajalla kuitenkin on käytettävissään rakennusalan asiantuntijan arvio näistä seikoista, hänen voidaan edellyttää ottavan sen huomioon lisätutkimusten tarpeellisuutta arvioidessaan.

Korkein oikeus linjasi olevan yleisesti tiedossa, että kosteus voi siirtyä muun muassa betonisissa rakenteissa. Ostajille annetun tiedon kellarin kosteudesta voitiin katsoa antaneen ostajille aiheen epäillä, että myös kellarin yläpuoliset alapohjarakenteet ovat voineet kostua. Yhtä lailla korkein oikeus katsoi yleisessä tiedossa olevan, että myös puu ja siitä valmistetut rakennusmateriaalit voivat vaurioitua altistuessaan liialliselle kosteudelle. Edellä todetun perusteella korkein oikeus totesi, että ostajilla on kellarin kosteudesta ja alapohjan rakenteesta saatujen tietojen perusteella ollut aihe epäillä, että kellarin kosteus on voinut levitä myös alapohjaan tai asuinkerroksen seiniin ja aiheuttaa niissä vaurioita. Näiden seikkojen vuoksi ostajilla on ollut velvollisuus ryhtyä myös kellarin yläpuolisten rakenteiden kunnon tavanomaista perusteellisempaa selvittämiseen ennen ostopäätöksen tekemistä.

Korkein oikeus totesi, että pintakosteuden osoittimella pelkästään lattia- ja seinäpinnoista tehdyillä mittauksilla ei voi olla kuin suuntaa antavaa merkitystä. Ostajat eivät ole voineet perustellusti olettaa, että mahdollinen rakenteiden sisällä oleva kosteus tai siitä aiheutuneet vauriot olisivat tulleet ilmi pintakosteuden osoittimella tehdyissä mittauksissa. Sen sijaan korkein oikeus katsoi, että tarkastusreikiä poraamalla oli saatu tietoa nimenomaan rakenteiden sisällä olevasta kosteudesta. Kosteusmittauspöytäkirjan mukaan tällöin oli tehty muutoinkin havaintoja materiaalien kunnosta. Mittausten tekijä oli näiden havaintojen perusteella arvioinut alajuoksupuut silminnähden terveiksi.

Korkein oikeus katsoi johtopäätöksenään, että tarkastusreikiä koskevien mittaustulosten perusteella ostajat ovat voineet luottaa siihen, että lattia- ja seinärakenteissa ei ole kosteutta tai kosteudesta aiheutuneita vaurioita. Vaikka mittaukset ovat kohdistuneet vain rakenteiden yksittäisiin kohtiin, niitä on kuitenkin tehty useasta eri kohdasta. Korkein oikeus katsoi, että ostajat olivat pöytäkirjassa esitettyjen tietojen luotettavuutta arvioidessaan voineet lähteä siitä, että alan yrityksen tekemät mittaukset ovat olleet riittäviä ja edustavia ottaen huomioon myös yrityksen tiedossa olleen kosteuden kellaritiloissa

Laadittuun kosteusmittauspöytäkirjaan ei myöskään ollut otettu mainintoja, että käytettyyn tutkimustapaan liittyisi jonkinlaisia epävarmuustekijöitä tai suositeltu tehtäväksi rakennuksen alapohjaa koskevia lisätutkimuksia tai tuotu esiin tähän liittyviä korjaustoimenpidetarpeita, joka tuki tehtyä johtopäätöstä. Asiassa ei muutoinkaan ollut tullut esiin sellaisia seikkoja, joiden perusteella ostajilla olisi ollut aihetta pitää tehtyjä mittauksia alapohjan ja seinärakenteiden kunnon selvittämiseksi riittämättöminä.

Edellä esitetyillä perusteilla korkein oikeus katsoi, että ostajilla ei rakennuksen ikä, rakentamistapa ja tiedossa ollut kosteusrasitus huomioon ottaenkaan ollut ollut aihetta edellyttää tehtyä laajempia tutkimuksia alapohjan ja seinärakenteiden kunnon selvittämiseksi ennen kauppaa. Ostajat eivät olleet menettäneet oikeuttaan vedota virheenä kaupan jälkeen havaittuihin alapohjan ja seinien alaosien vaurioihin.

Käräjäoikeus oli aiemmin katsonut, että kiinteistössä oli hinnanalennukseen oikeuttava salainen virhe ja velvoittanut myyjän maksamaan huomattavan hinnanalennuksen. Hovioikeus oli puolestaan katsonut, että tarkastusvelvollisuus oli laiminlyöty ja oli sillä perusteella hylännyt ostajien kanteen. Korkein oikeus ei harkinnassaan ottanut lainkaan kantaa siihen, oliko kiinteistössä mainittujen vaurioiden perusteella katsottava olevan maakaaren 2 luvun 17 §:ssä tarkoitettu laatuvirhe, vaan palautti asian hovioikeuteen tämän riitaisen kysymyksen osalta lausuttavaksi.


26.5.2020 - Iiro Hollmén -

KKO:lta mielenkiintoinen ratkaisu osakassopimusten soveltamiseen liittyen

Osakassopimuksissa usein sovitaan yhtiössä työskentelevien osakkaiden työskentelyn ja osakeomistuksen yhteydestä siten, että työsuhteen päättyessä myös osakkuuden on tarkoitettu päättyvän. Periaatteena ja tavoitteena tämä on selkeä, mutta usein nämä ns. leaver-ehdot ovat osakassopimuksen riitaherkimpiä osa-alueita, koska ehtojen soveltamisessa voi olla kyse merkittävistä rahallisista intresseistä. Lisäksi näiden ehtojen soveltamistilanteessa osapuolet voivat olla jo valmiiksi erimielisiä esimerkiksi työsuhteen päättymiseen liittyvistä olosuhteista.

Korkein oikeus on tuoreessa ratkaisussaan KKO 2020:34 ottanut kantaa erään yhtiön osakassopimuksessa sovittuun lunastustilanteeseen ja osapuolten menettelyyn tuota osakassopimuksen ehtoa toteutettaessa. Kyseisessä tapauksessa sovellettavana olleen osakassopimuksen mukaan osakeyhtiön osakkeenomistajalla oli velvollisuus tarjota omistamansa yhtiön osakkeet muiden osakkeenomistajien lunastettavaksi, kun hänen päätoiminen työskentelynsä yhtiössä päättyy. Yhtiöllä oli osakassopimuksen mukaan viime kädessä velvollisuus lunastaa osakkeet. Osakkeenomistajan A työsuhteen yhtiöön päätyttyä yhtiö oli ylimääräisessä yhtiökokouksessa päättänyt A:n omistamien osakkeiden suunnatusta lunastamisesta hinnalla, jonka A oli ennen lunastamispäätöstä riitauttanut. Yhtiön mukaan A oli sitoutumalla osakassopimukseen antanut ennalta suostumuksensa osakkeidensa suunnattuun lunastamiseen. Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevin perustein, ettei osakkeiden suunnattuun lunastamiseen ollut pelkän osakassopimuksen perusteella annettu osakeyhtiölain 5 luvun 29 §:n 2 momentissa ja 15 luvun 6 §:n 2 momentissa edellytettyä suostumusta.

Tapaus ei tarkoita, että perinteisten leaver-ehtojen tehokkuus olisi jatkossa heikentynyt. Edelleen voidaan pätevästi ja tehokkaasti sopia osakkuus päättyväksi työskentelyn päättyessä. Ratkaisu kuitenkin kuvaa osuvalla tavalla sitä, että osakassopimuksessa ja sen tulkinnassa on kyse sopimusoikeudellisista velvoitteista, eikä sopimusoikeudellinen merkitys ole aina yhtenevä yhtiöoikeudellisten vaikutusten kanssa. Lisäksi ratkaisu on hyvä muistutus siitä, että osakassopimuksen ja yhtiöjärjestyksen muotoilut kannattaa harkita huolellisesti ja yhteensopivasti. Huolellisella osakassopimuksen muotoilulla voidaan moni ongelma ehkäistä jo ennalta, mutta KKO:n ratkaisu osoittaa myös konkreettisesti sen, että riitatilanteen synnyttyä kannattaa perusteellisesti selvittää, millaisin toimenpitein sopimukselliset oikeutensa on tehokkainta pyrkiä turvaamaan. Ratkaisusta ilmenevien taustatietojen perusteella vaikuttaa siltä, että yhtiö ja jäljelle jääneet osakkeenomistajat ovat hätiköineet osakkeiden lunastuspäätöksen kanssa sellaisessa tilanteessa, jossa ensin olisi tullut saada osapuolten välinen erimielisyys osakkeen arvostuksesta ratkaistuksi.

Ratkaisu ei aiheuta välttämättä akuuttia tarvetta olemassa olevien osakassopimusten leaver-ehtojen päivittämiselle, mutta ehtojen yhteensopivuus yhtiöoikeudellisten säännösten kanssa on hyvä varmistaa asiantuntijan kanssa. Ratkaisu kokonaisuudessaan on luettavissa täältä.

 


20.5.2020 - Anna Oksanen -

Mitä sinä äiti teet siellä töissä?

Mitä sinä äiti teet siellä töissä, kysyi tyttäreni ollessaan 3-vuotias. Koitin selittää hänelle. Kerroin, että olen juristi. Istun tietokoneella, kirjoitan ja luen paljon. Koitan auttaa toisia ihmisiä asioissa, joissa he eivät välttämättä enää pärjää yksin. Juttelen ihmisten kanssa ja pyrin löytämään ratkaisuja heidän ongelmiinsa. Kaikkien ei kuulu osata tehdä kaikkea ja joskus on hyvä pyytää toisilta apua. Seuraavana päivänä kuulin, miten hän selitti kaverilleen äitinsä olevan ammatiltaan turisti. Samoihin aikoihin vanhempani ostivat itselleen uuden omakotitalon. Minulle asia selvisi vasta, kun kauppakirjat oli jo allekirjoitettu. Ihmettelin, miksi minua ei pyydetty laatimaan tai edes tarkastamaan kauppaan liittyviä asiakirjoja. Isä ihmetteli, että mitä ihmettä, osaatko sinä kauppakirjojakin tehdä. Niinpä niin isä. Olen tehnyt kiinteistöjuristin töitä viimeiset 12 vuotta. Soittipa muutama viikko sitten veljenikin, että ymmärränkö maatilojen sukupolvenvaihdoksista jotakin. Totesi itse, että tuskin ymmärrät; kyse on kuitenkin maanviljelyksestä, ei mistään rikollisten puolustamisesta. Kerroin, että en ymmärrä en, mutta naapurihuoneessa istuva kollega varmasti ymmärtää. Veljeni oli ihmeissään. Voiko asianajaja todella olla tällaisessa asiassa avuksi?

Meille asianajajille on luonnollisesti itsellemme aika selvää, mitä kaikkea osaamme ja millaista osaamista toimiston muilta asianajajilta löytyy. Se mitä emme osaa, tai ainakaan minä en mitä ilmeisimmin osaa, on tämän asian kertominen muille. Tämä olisi kuitenkin tärkeää, koska monesti olisi parempi, kun asianajajan puoleen olisi käännytty pikkuisen aikaisemmin. Ongelmia voi ennaltaehkäistä hyvillä sopimuksilla ja riidatkin saadaan sovittua usein paremmin, kun ne eivät ole edenneet vielä oikeuden käsiteltäväksi.

Toivottavasti mahdollisimman moni lukee tämän kirjoituksen. Koska nyt minä kerron, että osaan tehdä kiinteistön kauppakirjoja. Osaan laatia kaavavalituksia, tehdä vuokrasopimuksia, auttaa rakennuslupa-asioissa ja avustaa oikeuteen edenneessä kiinteistöriidassa. Osaan auttaa myös asunto-osakeyhtiöihin liittyvissä asioissa. Erilaiset yhtiökokouksiin liittyvät kysymykset ja kunnossapitoa- ja muutostöitä koskevat ongelmat ovat arkipäivääni. Ja osaan minä vielä kertoa muutakin. Minä viihdyn työssäni erinomaisen hyvin, koska sen sisältönä on aina lopulta avun antaminen ihmisille.


13.5.2020 - Matti Kökkö -

Oliko konkurssilain muuttaminen koronakriisin takia tarpeellista ja järkevää?

Eduskunta hyväksyi huhtikuun lopulla lain, jolla muutettiin väliaikaisesti konkurssilakia yhden säännöksen osalta. Lainmuutoksella poistettiin kuudeksi kuukaudeksi velkojan oikeus osoittaa velallisyrityksen maksukyvyttömyys sillä, että velallinen ei ole konkurssiuhkaisen maksukehotuksen saatuaan viikon kuluessa maksanut velkojan saatavaa.

Käytännössä lähes kaikki velkojien konkurssihakemukset on tehty vetoamalla maksukyvyttömyyden osoittamiseksi juuri konkurssiuhkaiseen maksukehotukseen, jota velallinen ei ole noudattanut. Vastaava säännös oli olemassa jo ennen konkurssilain voimaantuloa vuonna 2004. Muutos merkitsee siten varsin vakiintuneiden käytäntöjen katkeamista puoleksi vuodeksi.

Lainmuutoksen tarkoituksena on estää velkojaa hakemasta velallistaan liian hätäisesti konkurssiin koronakriisin aiheuttamien maksuvaikeuksien vuoksi. Mielestäni voidaan perustellusti kysyä, oliko väliaikainen lainmuutos tarpeellinen ja järkevä. Näin ainakin seuraavista syistä:

  1. Vaikka konkurssiuhkaisen maksukehotuksen käyttäminen olisi edelleen sallittu, tuomioistuin olisi silti voinut ottaa koronakriisin mukanaan tuomat erityiset olosuhteet huomioon arvioidessaan sitä, onko velallinen vain tilapäisesti maksukyvytön, jolloin konkurssiin asettamisen edellytystä ei ole. Lain sanamuodon mukaan konkurssiuhkaisen maksukehotuksen noudattamatta jättäminen oli osoitus maksukyvyttömyydestä siinä tapauksessa, ettei toisin osoitettu.

  2. Ylivoimaisesti suurimman osan velkoja-aloitteisista konkurssihakemuksista tekevät verottaja ja vakuutusyhtiöt. Näille tahoille annettu ohjeistus koronakriisin huomioon ottamisesta olisi erittäin todennäköisesti riittänyt siihen, että edellytyksiä konkurssihakemuksen vireille laittamiseen tarkastellaan näissä erityisissä olosuhteissa vastuullisesti ja maltillisesti.

  3. Lainmuutos rajoittaa konkurssiin hakemista myös sellaisten velallisten osalta, joiden maksuvaikeudet johtuvat aivan muista seikoista kuin koronakriisistä. Verottaja ja lakisääteisiä vakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt tekevät konkurssihakemuksia paitsi periäkseen jo syntyneitä saataviaan myös sen vuoksi, että konkurssin alkaminen on usein ainoa keino saada lisävelkaantuminen päättymään.

  4. Koronakriisistä kärsivä yritys voi olla myös velkojan asemassa. Yksipuolinen velkojien oikeuksien rajoittaminen ei ole oikea ratkaisu läheskään kaikkiin tilanteisiin.

  5. Konkurssihakemusten määrä tullee nousemaan huomattavasti sen jälkeen, kun lainmuutoksen voimassaolo on päättynyt. Tämä saattaa johtaa konkurssihakemusten käsittelyn ruuhkautumiseen tuomioistuimissa.

Yhtä kaikki lainmuutos tuli voimaan 1.5.2020 ja sitä kaikki noudattakoot.


8.5.2020 - Ilari Lusenius -

Kodin älylaitteet, tietosuoja ja jälleenmyyjän vastuu

Teknologian kehittyessä yritykset innovoivat yhä monipuolisempia tapoja hyödyntää erilaisia sensoreja, mittareita ja älylaitteita osana arkirutiinejamme. Miltä kuulostaa älypatja, joka muotoutuu yksilöllisesti kehoosi sydämensykkeesi, hengityksesi ja kehon liikkeidesi mukaan, ja joka on yhteydessä kodin termostaattiin optimaalisen nukkumislämpötilan säätämiseksi? Kukapa ei haluaisi nukkua paremmin, mutta kolikon kääntöpuolena on sopimusehdot, joiden mukaan yhtiö voi käyttää tuotteen keräämiä henkilötietoja, mukaan lukien makuuhuoneen audiosignaaleja, vielä senkin jälkeen, kun henkilö on poistanut patjan liitännäisenä toimivan mobiilisovelluksen käyttäjäprofiilin.

Kyseinen älypatja on vain yksi esimerkki lukemattomista älylaitteista, joita on saatavilla kuluttajamarkkinoilla. Älykodin laitteet ovat yksi osa esineiden internet-, ’Internet of things’ -käsitettä, millä viitataan järjestelmiin, jotka perustuvat teknisten laitteiden suorittamaan automaattiseen tiedonsiirtoon sekä kyseisten laitteiden etäseurantaan ja -ohjaukseen internet-verkon kautta. Muita, jo suhteellisen yleisiä laitteita ja ohjelmia ovat esimerkiksi robotti-imurit ja puheentunnistuksella toimivat virtuaaliavustajat, jotka on mahdollista kytkeä esimerkiksi kodin valaistuksen säätelyn avuksi.

Älylaitteet voivat parantaa elämänlaatua huimasti, mutta vaakakupissa on käyttäjien yksityisyys, tietosuoja ja tietoturva. Koti on ihmisen yksityisen tilan ilmentymä, minkä koskemattomuutta on suojattu perinteisesti esimerkiksi kotirauhan rikkomattomuuden sääntelyllä rikoslaissa. Ihmisten henkilötietoja keräävät laitteet kuitenkin vaikuttavat yksityisyyteen ’näkymättömästi’, sillä yksityisyyteen puuttuminen ei välttämättä ilmene yksittäiselle henkilölle konkreettisella tavalla. Kyseisten laitteiden käyttöehdoissa on usein mainittu, että henkilötietoja voidaan myydä eteenpäin kolmansille osapuolille esimerkiksi mainontaa varten, tai että käyttäjäyritys voi tietojen avulla kohdentaa muita palvelujaan yhä tarkemmin, sillä henkilön arjesta saatu tietovirta muodostaa yllättävän tarkan kokonaiskuvan mm. elämäntavasta ja kulutustottumuksista.

Monimutkaisten käyttö- ja tietojenluovutusehtojen lisäksi älylaitteisiin liittyy tietoturvariskejä. Verkkoon liitetyt kodinkoneet voidaan värvätä bottiverkkojen osaksi tekemään palvelunestohyökkäyksiä tai kodin valvontajärjestelmän kuvat voidaan levittää asunnon ulkopuolelle. Monet kodin älylaitteet ovat heikosti suojattuja, mikä altistaa käyttäjän tietoturvariskeille. Ongelmia on etenkin halvemmissa laitteissa, joiden tietoturvan päivittämiseen ei panosteta valmistajien taholta. Myös paremmin suojattuja laitteita voidaan kuitenkin vakoilla. Princetonin yliopiston tutkimuksessa analysoitiin millaista dataa esimerkiksi internetoperaattori voisi kerätä älykodin laitteita seuraamalla.

Myyjän tiedonantovelvollisuus ja virhevastuu kuluttajakaupassa

Älykodin laitteiden käytössä merkitystä on erityisesti sillä, miten tuote ohjaa käyttäjäänsä. Tietoturvan ja tietosuojan kannalta tulee arvioida sitä, pääseekö käyttäjä tekemään itse näihin liittyvät valinnat tuotteen käyttöönoton yhteydessä. Kuluttaja-asiamies on ottanut samantyyppisiin tilanteisiin kantaa ohjeistaessaan kodinkonealaa älylaitteiden myynnissä. 

Ensinnäkin älylaitteiden sopimuksiin ja markkinointiin pätevät samat säännökset kuin muihinkin laitteisiin ja palveluihin. Säännöksiin kuuluu esimerkiksi kuluttajansuojalain 2, 5 ja 6 luku markkinoinnista ja menettelystä asiakassuhteessa, kuluttajankaupasta ja koti- ja etämyynnistä.  Myyjän on esimerkiksi kerrottava laitteiden ja niihin liitännäisten palvelujen yhteensopivuudesta. Älylaitteiden markkinoinnissa kuluttajille on annettava tieto digitaalisen sisällön toimivuudesta, onko sisällön käytössä teknisiä rajoituksia ja yhteentoimivuudesta eri laitteistojen ja ohjelmistojen kanssa siltä osin kuin elinkeinonharjoittaja voi siitä tietää tai hänen voidaan olettaa siitä tietävän. Etenkin tiedot tuotteiden tietoturva- ja tietosuojaominaisuuksista ja päivityksistä ovat tärkeitä älylaitteiden kaupassa.

Myyjien asiantuntemuksesta on huolehdittava, sillä laitteiden tekninen kehitys on nopeaa. Kuluttajille annettavien tietojen tulee olla ajantasaisia ja myös laitteiden käytön rajoituksista tulee kertoa. Etämyynnissä on huomioitava, että pakkauksen voi yleensä avata menettämättä peruuttamisoikeutta. Jos peruuttamisoikeus lain mukaan puuttuu, myyjän on annettava tästä tieto kuluttajalle ennen sopimuksen tekemistä. Älylaitteisiin liittyvä ohjeistus on yhä useimmin vain digitaalisessa muodossa verkkosivuilla tai sovelluksessa. Kuluttajille on annettava tiedot siitä, mistä käyttöohjeet löytyvät.

Käytännössä kodin älylaitteisiin liittyvät käyttöehdot voivat kattaa jopa tuhat erilaista liitännäistä sopimusta (esimerkkinä Google Nest -älytermostaatin käyttöehtoihin liittyvä tutkimus). Tällöin jälleenmyyjän tulisi ainakin ohjata kuluttajan huomio valmistajan tarjoamille internet-sivuille tai sovellukseen, jossa käyttöehdot ovat saatavilla, vaikka käytännössä kuluttajaa odottaisikin tuhansien sivujen sopimusviidakko. Tällä tavalla jälleenmyyjä täyttäisi lakisääteiset velvollisuutensa kuluttajakaupassa.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kuluttajansuojan tunnettuutta koskeneen selvityksen mukaan myyjillä on puutteellisia ja paikkansapitämättömiä käsityksiä reklamaatioiden hoitamisesta ja virhevastuusäännöksistä. Myyjälle syntyy riski virhevastuusta, jos kuluttaja ei saa tuotteen ominaisuuksista riittävän kattavaa ja oikeaa kuvaa. Näin ollen yritysten, jotka toimivat elektroniikan kuluttajakaupan alalla tulisi kiinnittää erityistä huomioita kodin älylaitteisiin liittyviin erityispiirteisiin, jotta yritys voi välttyä virhevastuilta kauppatilanteissa. Ajantasainen koulutus niin lain sisällöstä kuin tuotteiden ominaisuuksista on näin ollen ensiarvoisen tärkeää.

EU:n säädökset liittyen tavarakauppaan ja digitaalisen sisällön myyntiä koskeviin sopimuksiin

EU:ssa hyväksyttiin huhtikuussa 2019 uudet kuluttajaoikeuden direktiivit, joiden mukaan myyjän on mm. kerrottava ja toimitettava tuotteen turvalliseen toimintaan tarvittavat päivitykset. Uudet säännöt tekevät kuluttajille tavaroiden ja digitaalisen sisällön ostamisesta ja yrityksille niiden myymisestä yli rajojen helpompaa ja turvallisempaa. Tavoitteena on tarjota korkeatasoinen suoja ja oikeusvarmuus eurooppalaisille kuluttajille sekä tehdä yrityksille, varsinkin pk-yrityksille helpommaksi myydä tuotteitaan EU:n laajuisesti.

Sääntely koskee kodin älylaitteita, sillä tavarakauppadirektiiviä sovelletaan kaikkiin tavaroihin, myös niihin, joissa on digitaalisia osia, kuten älyjääkaappeihin. Uusilla säännöillä otetaan käyttöön vähintään kahden vuoden takuuaika (siitä kun kuluttaja vastaanottaa tavaran) ja käänteisen todistustaakan voimassaolo yhden vuoden ajan kuluttajan eduksi. Maat voivat ylittää kyseiset ajat pitääkseen voimassa kuluttajansuojansa nykyisen tason.

Jäsenmailla on kaksi vuotta aikaa, eli viimeistään 1. heinäkuuta 2021 mennessä, saattaa direktiivit osaksi lainsäädäntöään. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, mitä muutoksia EU sääntely tuo esimerkiksi kansalliseen kuluttajansuojalakiin. Olethan yhteydessä asianajajaan, jos asian tiimoilta herää kysymyksiä esimerkiksi oman liiketoimintasi kannalta.

 


5.5.2020 - Kimmo Tenhovirta -

Keskustele vuokranantajasi kanssa vuokranalennuksesta

Koronaviruksen aiheuttamat ongelmat näkyvät erityisesti toimialoilla, joissa yrittäjä joutuu vähentyneen asiakasvirran lisäksi maksamaan vuokraa liikehuoneistostaan, mikä entisestään heikentää yrittäjän mahdollisuuksia pärjätä hengissä vallitsevien olojen aikana. Tällaisia yrityksiä ovat erityisesti erilaiset kivijalkaliikkeet; esimerkiksi vaatteita ja käyttötarvikkeita myyvät liikkeet sekä erilaiset palveluja myyvät yritykset, kuten parturi-kampaamot, kauneudenhoitoalan yritykset ja fysioterapeutit, puhumattakaan ravintoloista. Onneksi näiden tilanne hieman helpottuu kesällä, kun myös ravintoloiden ovia voidaan valtiovallan eilen tekemillä päätöksillä vähitellen ja pienin askelin avata.

Jotkut vuokranantajat ilmoittivat heti pandemian alettua, että ne vapaaehtoisesti luopuvat perimästä vuokria muutamalta lähikuukaudelta taikka myönsivät muita myönnytyksiä vuokrasuhteen ehtoihin. Sittemmin myös jopa jotkut kauppakeskukset ovat ryhtyneet tulemaan vuokralaisiaan vastaan ainakin jossain määrin. Toisaalta suuri osa vuokranantajista ei ole antanut minkäänlaisia helpotuksia vuokrien määriin taikka maksuaikoihin ainakaan vapaaehtoisesti.

Kehotan kuitenkin kaikkia vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevia vuokralaisia olemaan yhteydessä omaan vuokranantajaansa. Suomen Yrittäjien tekemän kyselyn mukaan tähän mennessä noin 15 prosenttia yrityksistä on neuvotellut uusista ehdoista vuokrasopimuksiin ja näistä kaksi kolmasosaa ovat saaneet helpotusta vuokranmaksuun. Tiedossani on, että vuokranantajat ovat suostuneet merkittäviin väliaikaisiin muutoksiin vuokrasuhteen ehdoissa; kiinteä kuukausivuokra on muutettu määräajaksi liikevaihtopohjaiseksi, kuukausivuokria on jätetty perimättä maalis-toukokuun ajalta taikka vuokriin on myönnetty muita alennuksia. Vuokranantajan kannalta on järkevämpää myöntyä helpottamaan vuokrasuhteen ehtoja ainakin väliaikaisesti, jos toisena vaihtoehtona on yrittäjän konkurssi ja tyhjilleen jäävä vuokratila.

Toisaalta olisi kohtuutonta odottaa, että vuokralaisten alentuneen myynnin aiheuttaman riskin kantaisi kokonaisuudessaan vuokranantaja. Näin ollen vuokralaisen ja vuokranantajan kompromissi lienee molempien osapuolten kannalta se huonoista tarjolla olevista vaihtoehdoista paras. Millainen se kompromissi sitten on, perustuu pitkälti osapuolten asemaan suhteessa toisiinsa. Isolla, kansainvälisellä vuokranantajalla, jonka taloudellinen kantokyky on kestävällä pohjalla, on helpompaa tulla vastaan kuin pienellä yhdenmiehen yrityksellä, jonka koko liiketoiminta on keskeytynyt vallitsevan tilanteen takia. Myös asianajajan käyttäminen voi kannattaa; itse koen näiden viikkojen aikana kyenneeni auttamaan asiakkaitani antamalla heille neuvotteluvoimaa vaikeiden asioiden sopimiseksi.

Mikäli ette pääse yhteisymmärrykseen vuokrasuhteen ehtojen väliaikaisesta muuttamisesta, voi liikehuoneistojen vuokralain 5 §:ssä säädetty vuokrasuhteen kohtuullisuuden arviointi tuoda ratkaisun asiaan. Asiasta on kirjoitettu laajemmin koronaviruskriisiä koskevassa tietopaketissamme

Koronavirus on nostanut esiin täysin uuden liiketoimintaan liittyvän riskin, joka on nyt realisoitunut karmaisevalla tavalla. Viruksen jälkeinen maailma on meille kaikille vielä täysin tuntematon, emmekä voi varmuudella sanoa, mikä tulee muuttumaan. Voihan olla niin, että nykyinen tilanne on uusi pysyvä, jolloin joudumme uudestaan miettimään koko yhteiskunnan perusrakenteita, puhumattakaan uusista liiketoimintamalleista ja -alueista. Ja todennäköisesti käy myös niin, että joudumme jättämään hyvästit monille vanhoille tavoille elää ja olla.

Mitä vuokrasuhteisiin tulee, niin se kuitenkin voidaan jo nyt sanoa, että uusissa vuokrasuhteissa sekä vuokranantajien että vuokralaisten mahdollisuudet arvioida nykyisen tai kokonaan uuden, mutta vastaavanlaisen tilanteen itselle aiheuttamat riskit ovat paremmat, mikä taas tulee johtamaan tarkempaan analyysiin siitä, minkälaiseen sopimussuhteeseen on mahdollista ja kannattaa ryhtyä. Mutta liiketoimintaan kuuluvaa riskiä ei tämäkään tietoisuus poista.   


28.4.2020 - Jyrki Prusila -

Akklamaatio, asiamiespakko vai applikaatio – Mistä yhtiökokouksessa on kysymys?

Kevään aikana on ollut mielenkiintoista seurata, miten eri puolilla on suhtauduttu yhtiökokousten pitämiseen ja millaisia ratkaisuja on keksitty, kun on pitänyt noudattaa kokoontumisrajoituksia, matkustusrajoituksia ja osakeyhtiölakia myöskään tervettä järkeä unohtamatta. Monet ovat tehneet myös kevätkynnölle haluavan isäntämiehen ratkaisun eli, jos ulkona sataa, lykätään asiaa.

Joku yhtiö suunnitteli jakavansa osallistujat alle 500 ja myöhemmin enintään 10 ryhmiin ja toinen taas uhkasi kokouksen peruuttamisella, jos liian moni osakas saapuisi paikalle. Riidatonta on, ettei osallistumista voi estää, jos osakas tulee paikalle ja siksi poishätistely kuulosti oudolta. Eduskunta on nyt (24.4.2020) hyväksynyt muutettuna hallituksen esityksen mm. osakeyhtiölain väliaikaisesta muuttamisesta. Se on hyvin pragmaattinen ja antaa aiheen miettiä, miltä osin käytäntöjen väliaikainen kokeilu antaisi aiheen pysyviin muutoksiin.

Oma suositukseni oli keväällä lykätä yhtiökokousta, milloin siihen ei ollut pakottavaa tarvetta. On kuitenkin tilanteita, jossa yhtiökokous on syytä pitää esimerkiksi osakeantivaltuutusten, osingonjaon tai hallitusmuutosten vuoksi. Puheenjohtajana pidin lähinnä kolmen ehdon täyttymistä tärkeänä. Ne olivat puheenjohtajan ja vähintään yhden osakkeenomistajan läsnäolo kokouspaikalla, ääniluettelon paikkansapitävyys sekä äänestystilanteiden hallinta. En pitänyt ongelmallisena, että osakkeenomistajat osallistuivat etäyhteyksin, kunhan heidät jotenkin tunnistettiin eikä heidän käytössään olleesta äänimäärästä ollut epäselvyyttä. Lisäksi äänestystilanteiden osalta olisi viimekätisenä keinona ollut asian lykkääminen jatkokokoukseen. Valtakirjoja hankkimalla läsnäolleiden määrä oli kokouksissa alle kymmenen.  

Allan Huttusen kirjasta ”Osakeyhtiön yhtiökokouksesta” opin joskus kiehtovan termin akklamaatio, jonka lähinnä englannin kielessä nyttemmin vahvistetaan tarkoittavan huutoäänestystä. Yhtiökäytännössä tämän on korvannut koeäänestys tai nyt keväällä jopa yhtiökokoustiedotteessa näkynyt maininta, jonka mukaan kaikki esillä olevat asiat on käsitelty jossain etukäteen niin, että osakkeenomistajien enemmistön valtuuttama tulee ne päättämään ennalta sovitun mukaisesti. Vahvempien ääni on kuultu, joten miksi siis mennä ollenkaan yhtiökokoukseen, jos asiat on etukäteen päätetty.

Koronakevät, jonka päättymisestä ei ole tietoa, on myös herättänyt eräitä sijoittajia ja hallitusammattilaisia pohtimaan, miksei yhtiökokouskäytäntöjä voisi pysyvästi muuttaa. Yhtiökokoukset voitaisiin striimata, kokousasiat käsitellä digialustoilla ja muutenkin ehkä jättää ns. tavallisten osakkeenomistajien kohtaaminen hiukan sivummalle. Muistan kyllä, kun hiukan hymyiltiin tädeille, jotka poistuivat kokouksesta käsilaukku täynnä yhtiön valmistamia Budapest-konvehteja, mutta asiaa ei pidetty sen kummallisempana. Ihanteellista siis saattaisi nyt olla, että yhtiökokoukseen voisi osallistua, kuten kaikki nyt olemme oppineet, Teamsin välityksellä. Siinä voisi esittää kysymyksiä ja tarvittaessa myös painaa äänestysnappia. Osakas saisi aikanaan osingon tililleen ja se olisi siinä.

Miksi kutsuin yllä hallituksen esitystä pragmaattiseksi? Hyväksytyn lakitekstin mukaan tilinpäätös tulisi tänä vuonna laatia kesäkuun 2020 loppuun mennessä, mutta yhtiökokoukselle on aikaa syyskuun loppuun. Pörssiyhtiön yhtiökokous voidaan järjestää hallituksen päätöksellä pelkästään etäkokouksena, johon kaikki osakkeenomistajat osallistuvat etänä tai valitsemaansa tai hallituksen tarjoamaa edustajaa käyttäen. Kokousasioissa vähintään sadasosaa osakkaista edustavien tekemät ehdotukset yhtiökokoukselle on mainittava kokouskutsussa ja vastaavaa omistusta edustavien vastaehdotukset otettava joka tapauksessa kokouksessa äänestettäviksi. Esitys on laadittu nopeasti ja poikkeusolojen tarpeisiin. Kaikki tuntuu perin käytännönläheiseltä. Ainakin tänä vuonna asiat on syytä hoitaa juuri näin.

Nykykäytännöstä hallituksen esitys toteaa, että etäosallistumiseen perustuvan kokouksen järjestäminen ei ole tullut ajankohtaiseksi, koska huomattava osa osakkeenomistajista on halunnut osallistua henkilökohtaisesti kokoukseen. Tätä sopii epäillä, sillä ainakaan laajasti omistetuissa yhtiöissä näin ei ole. Valmistelijat ovat myös todenneet, että merkittävä osa osallistuvista osakkeenomistajista on iäkkäitä, mikä pitää varmasti paikkansa, sillä eihän työssäkäyvillä ihmisillä ole aikaa osallistua yhtiökokouksiin. Olisi siis hyvä, jos kokouksiin voisi osallistua työpöytänsä ääreltä. Perusteluissa on myös todettu, että kaikilla osakkeenomistajilla ei ole valmiuksia käyttää etäosallistumis- ja valtuutuspalveluita. Tämän mahdollisen ongelman kyllä aika hoitaa sillä eivätköhän osallistujat ole juuri väkeä, joka seuraa herkeämättä pörssikursseja ja tekee arvopaperikauppaa vaikkapa Nordea Investorissa.

Alkuperäisen ehdotuksen minulle oudoin ajatus oli, että pörssiyhtiön yhtiökokous olisi voitu järjestää niin, että osakkeenomistaja olisi voinut voi käyttää oikeuksiaan vain hallituksen käyttöön tarjoaman asiamiehen kautta. Tämä muuttui asian käsittelyn yhteydessä ja voimaan tulevan lain mukaan osakas voi nimetä vapaasti asiamiehen, vaikka yhtiö tarjoaakin lisäksi yhden tai useamman asiamiehen osakkaiden käyttöön. Muutos on sangen perusteltu, sillä oikeus edustaa itseään ja valita asiamies on ikiaikainen. Velvollisuus nimetä digitaitoinen asiamies ei ole kohtuuton. Ja direktiiveistäkin tämä kuulemani mukaan johtuu.

Hallituksen esitykseen sisältyy lyhyt kansainvälinen vertailu, josta käy ilmi, ettemme ole yksin tekemässä näitä tilapäisiä muutoksia. Minusta parhaalta kuulostaa Norjaa koskeva selvitys, jonka mukaan yhtiön hallitus voisi päättää pelkkään etäosallistumiseen perustuvan yhtiökokouksen järjestämisestä niin, että hallituksen tulisi varmistaa kaikkien osakkeenomistajien osallistumismahdollisuus kokoukseen sekä osallistumisen ja äänestyksen toteuttaminen luotettavalla tavalla. Lisäksi hallituksen tulisi varmistua siitä, että osakkeenomistajien lisäksi muut henkilöt, kuten tilintarkastajat tai toimitusjohtaja, joilla on oikeus tai velvollisuus osallistua kokoukseen, voivat osallistua etäyhteyden avulla. Tämä olisi meilläkin ehkä riittänyt, sillä juuri näillä kriteereillä saimme muutaman yhtiökokouksen järjestettyä keväällä eikä niiden osalta ole tullut jälkipuheita.

Voiko joillakin väliaikaisista muutoksista olla edellytyksiä pysyviksi muutoksiksi? On hyvä, että etäosallistumismahdollisuudet kehittyvät ja että osakkeenomistajia kannustetaan osallistumaan striimattuihin kokouksiin, jos ei ole halua käyttää äänivaltaa. On kuitenkin muistettava, että pörssiyhtiöllekin varsinainen yhtiökokous on vuosittain se paikka, jolloin yhtiön johto esittäytyy osakkeenomistajille livenä. Warren Buffet saa vuosittain ”kapitalistien woodstockiin” ympäri maailman 40.000 osakasta koolle ja mikäli osallistuminen korreloi menestyksen kanssa, ei fyysisiä kokouksia kannata unohtaa. Asiamiespakko on selkeästi väliaikainen ratkaisu. Kovin laaja kirjeenvaihto yhtiökokousasioihin liittyen voi myös muodostua hallitsemattomaksi, vaikka eihän yhtiökokouskutsuun minusta ole tähän astikaan voinut olla sisällyttämättä esimerkiksi ehdotusta yhtiöjärjestyksen muutokseksi, vaikka sellainen olisi koettu kiusalliseksi. Kansalaisaloite on tuoreena instituutiona esimerkki somen voimasta, joka kannattaa pitää mielessä.

Ehkä vielä joskus on myös edessä tilanne, jossa osakkeenomistajilta ja ihan ulkopuolisiltakin pyydetään osakeannissa sijoitusta yhtiöön. Sehän on koko osakeyhtiön idea. Tämänkään vuoksi periaatteellista eroa osakkeen ja vaihtuvakorkoisen bondin välillä ei ole syytä unohtaa. Osakkeenomistajat on voitava ja haluttava kohdata.


22.4.2020 - Juha Auvinen -

Wahti paikkakunnan ympäri

Viimeaikaisten tapahtumien yhteydessä on keskusteltu melko paljon erilaisista suosituksista ja suoranaisista rajoituksista, joita valtiovalta on asettanut kansalaisille. Silloin, kun tällaisia määräyksiä annetaan, on oletuksena, että kansalaiset niitä myös noudattavat. Tässä kohtaa on hyvä pitää mielessä, että oikeusvaltiossa, jollainen Suomi on, tällaisia rajoituksia ei aseteta turhaan ja jos niitä annetaan, niitä on noudatettava.

Esimerkiksi terveydensuojelulain tarkoituksena on väestön ja yksilön terveyden ylläpitäminen ja edistäminen sekä ennalta ehkäistä, vähentää ja poistaa sellaisia elinympäristössä esiintyviä tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Tartuntatautilain mukaan voidaan taas määrätä karanteeni tai eristys, jos se taudin leviämisen estämiseksi on tarpeen. Lakien rikkomisesta (esimerkiksi rikotaan viranomaisen antamaa kieltoa) voidaan määrätä sakkoa tai vankeutta, siten kuin rikoslaissa määrätään, edellyttäen kuitenkin, että säännöksiä rikotaan tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta.

Uudenmaan sulku on nyt purettu, joten siltä osin asiaa ei enää tarvitse miettiä. Muutamia sakkoja poliisi toki rajoituksen voimassaollessa joutui antamaan. Ne annettiin valmiuslakirikkomuksesta ja nimenomaan siitä syystä, että Uudenmaan liikkumisrajoitusta ei noudatettu. Tämä kuitenkin osoittaa, että jos sääntöjä ei noudateta, siitä voidaan rangaista.

Mutta kuten otsikossa jo vihjattiin, tällaiset tilanteet eivät ole mitään uusia. Tässä loppukevennyksenä muutama lainaus siitä, miten näitä asioita on säännelty historian saatossa.

Vuoden 1889 rikoslaissa säädettiin seuraavasti: ”Jos joku rikkoo ohjeen, joka ihmisissä liikkuvan kulkutaudin estämiseksi tahi ehkäisemiseksi on annettu; rangaistakoon enintään viidensadan markan sakolla.”

Edelleen samassa laissa oli seura säännös: ”Jos joku on syynä toisen sairastumiseen kulkutautiin siten, että rikkoo ohjeen, joka ihmisissä liikkuvan kulkutaudin estämiseksi tahi ehkäisemiseksi on annettu; rangaistakoon vankeudella korkeintaan kahdeksi vuodeksi taikka vähintään viidenkymmen markan sakolla.”

Poikkeustila saattoi mainitun lain mukaan olla myös ns. koventamisperuste: ”- - jos rikos tehtiin silloin kun - - yleinen kulkutauti tahi muu senkaltainen vaara oli tarjona; rangaistakoon syyllinen kuritushuoneella vähintään kuudeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi taikka elinkaudeksi; tuomittakoon myöskin kansalaisluottamuksensa menettäneeksi.”

Jo vuonna 1874 painetussa Uudessa lainopin käsikirjassa puhuttiin kulkutaudin aiheuttamasta sulusta: ”Jos rutontapainen tauti jostakusta maan paikkakunnasta ilmaantuu, pitää kuwernöörin ilman wähintäkään wiiwytystä antaa siitä tieto Keisarille ja, kunnes tarkempi määräys tulee, panna heti wahti sen paikkakunnan ympäri, niin ettei kukaan pääse sinne eikä sieltä tulemaan; ja tulee asianomaisten sillä aikaa pitää huolta, että piiritetyt saawat mitä sairasten hoidoksi ja muutoin tarpeellista on.”

Rangaistus säännösten rikkomisesta oli seuraavanlainen: ”Laiminlyöminen, joka tulee huolimattomuudesta tahi leväperäisyydestä näiden määräysten noudattamisesta, rangaistaan uhkasakolla 20:stä markasta 50:neen asti; ehdollinen rikkominen sakolla 80:stä markasta 200:taan asti, kuluin ja wahingon palkkiolla sekä menettämisellä ne aineet, joita wastoin kieltoa kuljetetaan.”

Pysytään terveinä ja noudatetaan ohjeita ja määräyksiä.


20.4.2020 - Adam Huhtamäki -

E-urheilun kasvava suosio ja muutama oikeudellinen näkökohta e-urheilusta

Koronan vaikutus näkyy nyt miltei kaikilla elämän osa-alueilla. Perinteisenä ymmärretty urheilu on kärsinyt koronan vuoksi, mikä on nähtävillä niin kansallisten kuin kansainvälistenkin urheilusarjojen- ja tapahtumien keskeyttämisten johdosta. Urheilua ei pääse ainakaan joukkuelajien osalta harrastamaan samalla tavalla kuin ennen koronaa. E-urheilu tarjoaa nyt vaihtoehtoisen mahdollisuuden joukkueurheiluun, ja tähän on varmasti moni tarttunutkin jo ennen koronaa enenevässä määrin teknologistuvassa yhteiskunnassa. Mutta mitä on e-urheilu, ja onko se urheilua? Entä mitä oikeudellisia ongelmia e-urheiluun on havaittavissa?

E-urheilu on tietotekniikkaa hyödyntävää kilpaurheilua, jota harrastetaan niin joukkue- kuin yksilömuodossakin riippuen pelistä ja pelimuodosta. (Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL)

Euroopan urheilun peruskirjan artikla 2(1) (a) on määritellyt sanan urheilun vapaasti suomennettuna tarkoittamaan kaikkia sellaisia fyysisen toiminnan muotoja, jotka voi olla harrastusluonteisesta organisoituun toimintaan osallistumista, ja jonka tavoitteena on tuntea tai parantaa fyysistä sekä henkistä hyvinvointia, muodostaa sosiaalisia suhteita tai tavoitella tuloksia kilpailemalla jollakin tapaa urheilun muodossa.

Suomessa on e-urheilu tunnustettu urheiluksi myös verotuskäytännössä, sillä Keskusverolautakunta antoi maaliskuussa 2017 ennakkoratkaisun KVL:2017/16, jossa katsottiin tietokonepelin pelaamisesta saatua palkintotuloa tuloverolain 116 a §:n 2 momentin mukaiseksi urheilutuloksi.

Mitä oikeudellisia ongelmia e-urheiluun liittyy?

Urheilu ei ole poikkeus jatkuvasti teknologisoituvassa yhteiskunnassa. Myös urheilu on kohdannut teknologian ihmeellisen maailman ja muovautunut omaksi osa-alueeksi, e-urheiluksi. Koska e-urheilussa suorittaminen tapahtuu tietoteknistä apuvälinettä käyttäen, liittyy siihen luonnollisesti immateriaalioikeudellisia haasteita.

E-urheilussa immateriaalioikeudet omistaa usein sen pelin julkaisija, pelitalo tai kaupallinen organisaatio riippuen siitä, mikä peli on kilpailun kohteena kyseessä, kun taas perinteisessä urheilussa immateriaalioikeudet omistaa pääsääntöisesti sarja, jonka osana kilpailu tapahtuu. Ongelma on siinä, että kunkin kilpailun kohteena olevan pelin oikeuksien haltija on immateriaalioikeuksien osalta määräävässä asemassa. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi pelin oikeuksien haltijalla on tällöin myös immateriaalioikeudet kilpapelaajaan ja pelaajan pelin sisäiseen identiteettiin nähden.

E-urheilijoilla on kilpailemassaan pelissään pääsääntöisesti jokin hahmo, avatar, tunnusmerkki, kuva tai jokin muu vastaava ”virtuaalihenkilö”, jolla hän edustaa pelissä itseään. Vaikka e-urheilija itse käyttää pelissä tällaista tunnusta, ei hänellä ole tällaiseen identiteettiin immateriaalisia oikeuksia, sillä identiteetti on luotu pelin sisällä. Koska identiteetti on luotu pelin sisällä, omistaa pelin tuottaja, tai sillä kenellä on pelin oikeudet, myös immateriaalioikeudet pelaajien pelin sisällä olevaan identiteettiin. Näin ei luonnollisestikaan voisi olla urheilussa.

Urheilijan ja e-urheilijan ero tässä suhteessa on loppupeleissä siinä, että urheilija voi saada tekijänoikeudellista suojaa, mikäli urheilusuoritus ylittää teoskynnyksen, kun taas, vaikka e-urheilijan suoritus ylittäisikin teoskynnyksen, ei hänellä ole mahdollisuutta tekijänoikeudelliseen suojaa, koska suoritus on tehty pelin immateriaalioikeuksien haltijan omistamalla identiteetillä. Käytännössä e-urheilijan suorituksen ja pelaamiseen liittyvän identiteetin omistaa kilpapelaamisen kohteena olevan pelin oikeuksien omistaja.

Kilpailun kohteena olevan pelin immateriaalioikeuksien omistajalla on luonnollisesti myös päätösvalta päättää pelin sisällä tapahtuvista muutoksista, kuten pelin säännöistä, pelin sisäisestä ympäristöstä yms. Käytännössä asiaa voidaan ajatella niin, että voidaan kuvitella jonkun omistavan esimerkiksi jääkiekon tai jalkapallon (lajien) immateriaaliset oikeudet, jolloin omistaja voisi yksin päättää uusista säännöistä, pelivälineistä ja muista asioista, jotka peliin liittyy ja luo näin itse peliä haluamallaan tavalla.

Huomattavaa on, että pelin kilpapelaajilla voi olla intressi suojata omaa pelissä käyttämäänsä nimimerkkiään, jolloin pelaajan kaupallinen arvo voi mahdollisesti nousta. Tällöin e-urheilun kilpapelaaja voi ottaa harkittavakseen, kannattaisiko tällainen mahdollisesti uniikki nimimerkki rekisteröidä tavaramerkiksi. Tällöin muut eivät voisi hyödyntää tällaista nimimerkkiä hyödykseen kaupallisessa tarkoituksessa, ilman sen oikeudenhaltijan lupaa. (Rantala 2017. E-urheilu – Mitä se on ja mitä oikeudellisia kysymyksiä siihen liittyy)

Edoping ja tietoturva

Koska e-urheilussa on kyse kilpailemisesta, on myös dopingin käytölle keksitty mahdollisuudet osana e-urheilua. Termillä ”Edoping” tarkoitetaan e-urheilussa kilpasuorituksen parantamista huijaamalla. Huijaaminen voi tapahtua tietoteknisillä välineillä tai perinteisesti ymmärretyn dopingin käytöllä. Edoping voi tarkoittaa myös hakkerointia ja huijausohjelmien hyödyntämistä, jolla tavoitellaan edun saamista pelissä kilpailevaan vastustajaan nähden.

E-urheilussa käytettävien huijausohjelmien ja kyberhyökkäysten estäminen edellyttää vahvaa tietoturvaa ja pelin valvontaa, mutta ongelmallista tietoturvaan nähden on yleisen kansainvälisen sääntelyn puute e-urheilussa. Tästä johtuu, että tällä hetkellä vastuu tietoturvan järjestämisestä ja sen valvonnasta jää viimekädessä kilpailun kohteena olevan pelin oikeuksien omistajalle tai turvausjärjestäjälle. Kaikesta huolimatta, puuttumiskeinoja tällaisiin ongelmiin on kuitenkin kansallisten lakien puolesta.

Mikäli olet tekemisissä e-urheilun kanssa tai e-urheilija, ja sinulla on kysyttävää, ole rohkeasti yhteyttä, niin etsimme ratkaisun ongelmaan!


17.4.2020 - Johanna Karvinen -

Näin koronaepidemia on vaikuttanut työllisyyteen ja työntekijöiden asemaan

Elinkeinoelämän keskusliiton maaliskuussa tekemän kyselyn mukaan lähes 90 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä arvioi koronaepidemialla olevan ainakin jonkinasteisia negatiivisia vaikutuksia yrityksen toimintaan ja taloudelliseen tilanteeseen. Kyselyä tehtäessä ravintolat olivat vielä auki ja muutkin rajoitustoimet olivat pääosin vasta valmisteilla. Maaliskuun puolivälin jälkeen tehtyjen rajoitustoimien seurauksena yritysten talousnäkymät ovat heikentyneet entuudestaan.

Epidemian vaikutukset ovat näkyneet nopeasti erityisesti monilla palvelualoilla, joilla kysyntä on romahtanut sekä viranomaisten toimenpiteiden että ihmisten kulutuskäyttäytymisen johdosta. Näillä aloilla työvoimakustannukset ovat usein merkittävä kuluerä. Yritysten tilanteen helpottamiseksi on säädetty useita tilapäisiä lakeja, jotka mahdollistavat henkilöstökulujen karsimisen erityisesti helpottamalla ja nopeuttamalla työntekijöiden lomauttamista.

Vähintään 20 työntekijää työllistävän yrityksen on käytävä henkilöstön edustajien kanssa yhteistoimintaneuvottelut ennen kuin työnantaja voi tehdä päätöksen lomautuksista tai irtisanomisista tuotannollisilla tai taloudellisilla perusteilla. Neuvotteluja on suunniteltujen toimenpiteiden laajuudesta riippuen käytävä joko 14 päivän tai kuuden viikon ajan. Yhteistoimintalain tilapäisellä muutoksella neuvotteluaika on nyt lomautustilanteissa lyhennetty viiteen päivään. Lisäksi normaalitilanteessa lomautusilmoitus tulee antaa vähintään 14 päivää ennen lomautuksen alkamista. Myös tämä aika on lyhennetty tilapäisesti viiteen päivään. Nämä muutokset ovat voimassa 1.4.- 30.6.2020, ja niiden tavoitteena on auttaa yrityksiä selviytymään akuutin kriisin yli ja välttämään tarpeettomat konkurssit. Jos valtakunnallisissa työehtosopimuksissa on sovittu neuvottelu- ja lomautusilmoitusajoista edellä mainitusta poiketen, noudatetaan soveltuvia työehtosopimusmääräyksiä laissa säädettyjen aikojen sijasta.

Yritysten talousahdinkoa helpottavien lainsäädäntöratkaisujen kääntöpuolena on työntekijöiden aseman heikentyminen siten, että lomautus voi olla edessä hyvinkin lyhyellä – jopa vain viiden päivän – varoitusajalla. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan koronavirustilanteen vuoksi käynnistettyjen yt-neuvottelujen piiriin kuuluu nyt yli 400.000 työntekijää ja jo alkaneita lomautuksia on noin 134.000. Valtiovalta on toimissaan ottanut huomioon myös lomautusten kohteeksi joutuvien työntekijöiden toimeentulon turvaamisen. Työttömyysturvaa koskevan lainsäädännön tilapäisillä muutoksilla on ensinnäkin pyritty helpottamaan ja nopeuttamaan lomautettujen työttömyysturvaa koskevien asioiden käsittelyprosesseja TE-toimistossa. Lisäksi työttömyysturvaa on 9.4.2020 hyväksytyllä lakimuutoksella parannettu siten, että työttömyysetuutta voi saada heti ensimmäisestä työttömyyspäivästä alkaen. Toimien tarkoituksena on jakaa koronaepidemiasta aiheutuvia negatiivisia taloudellisia seuraamuksia valtion, yritysten sekä työntekijöiden kesken siten, että elinkelpoiset yritykset voisivat selviytyä ilman konkurssia, ja samalla turvataan työntekijöille kohtuullinen toimeentulo epidemian johdosta aiheutuville työttömyysjaksoille.


16.4.2020 - Kimmo Tenhovirta, Milla Forsman, Antti Saari -

Hankintalain toimintamahdollisuuksista koronavirustilanteessa

Koronavirus vaikuttaa monella tavalla hankintayksiköihin ja tarjoajiin, mutta ei hankintalain sisältöön. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on, paitsi herättää hankintayksiköitä pohtimaan, miten ne toteuttavat hankintatoimeaan koronavirustilanteessa, tuoda tarjoajien tietoon joitain näkökohtia koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta.

Keskeinen ratkaistava seikka hankintayksiköille ja tarjoajille on, tekeekö hankintayksikkö uuden hankinnan, joko kilpailutuksen tai suorahankinnan perusteella, vai noudattaako se nykyistä sopimusta jollain tavalla.

Ennen uutta kilpailutusta tai suorahankintaa hankintayksiköiden olisi tarkistettava nykyisistä sopimuksista, voidaanko niitä hyödyntää esimerkiksi tekemällä lisätilauksia. Esimerkiksi puitesopimuksissa harvoin rajataan hankintoja tiettyihin kappale- ja euromääriin sopimuskauden aikana.

On myös pohdittava, voiko hankintayksikkö käyttää esimerkiksi yhteishankintayksikköä, jolloin sen ei tarvitsisi kilpailuttaa hankintaa itse. Yhteishankintayksikön käyttäminen säästää paitsi hankintayksikön omia resursseja ja aikaa, se mahdollistaa yhteishankintayksikön volyymietujen hyödyntämisen.

Jos hankintayksikkö päätyy kilpailuttamaan hankinnan, sen tulee pohtia hankinnan aikataulun kiireellisyyttä ja mahdollisesti hankintalain mukaisen nopeutetun menettelyn soveltumista. Nopeutetun menettelyn avulla hankinnan määräaikoja voidaan lyhentää, jos määräaikojen noudattaminen on hankintayksikön asianmukaisesti perusteleman kiireen vuoksi käytännössä mahdotonta.

Nopeutettu menettely on myös tarjoajien näkökulmasta tarkoituksenmukainen, sillä hankintamenettely viedään tavanomaista nopeammin päätökseen. Toisaalta nopeutettu menettely edellyttää tarjoajilta joustavuutta reagoida lyhentyneisiin määräaikoihin.

Hankintayksiköiden on mahdollista käyttää myös suorahankintaa, missä hankintayksikkö hankintailmoitusta julkaisematta tekee hankinnan parhaaksi katsomaltaan toimittajalta/toimittajilta. Suorahankinta on sallittua, jos sopimuksen tekeminen on ehdottoman välttämätöntä, eikä säädettyjä määräaikoja voida noudattaa hankintayksiköstä riippumattomasta, ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuneen äärimmäisen kiireen vuoksi. Myös suorahankinta edellyttää tarjoajilta joustavuutta reagoida äärimmäiseen kiireeseen ja määräaikojen noudattamatta jättämiseen.

Euroopan komissio on julkaissut 1.4.2020 (2020/C 108 I/01) tiedonannon koronaviruksen vaikutuksesta julkisiin hankintoihin. Komission mukaan koronavirus on sellainen ennalta arvaamaton tapahtuma, jota hankintaviranomainen ei ole voinut ennakoida tai suunnitella. Komission mukaan suorahankinnan oikeuttavien säädettyjen määräaikojen noudattamatta jättäminen tulee arvioida tapauskohtaisesti. Riippuukin täysin hankintayksiköstä ja hankinnan kohteesta, onko suorahankinta mahdollista vai ei.

Lopuksi on syytä muistuttaa hankintalain pakollisia poissulkuperusteita koskevasta sääntelystä, joka tulee sovellettavaksi, jos hankintayksikkö tekee uuden hankinnan. Pakolliset poissulkemisperusteet selvitetään ja tarkastetaan tarjoajien toimittamista asianmukaisista otteista. Näistä keskeisimpiä lienevät erilaiset lahjus-, vero-, petos- sekä rahanpesurikokset sekä sijoittautumismaan verojen ja sosiaaliturvamaksujen laiminlyönti. Pakollinen poissulkuperuste syntyy, jos sen tarkoittamasta asiasta on annettu lainvoimainen tuomio tai päätös.

Käytännössä merkittävin pakollisia poissulkemisperusteita koskeva ote on rikosrekisteriote. Jokaisen tarjoajan, joka jättää tarjouksia säännönmukaisesti EU-kynnysarvot ylittäviin julkisiin kilpailutuksiin, olisi syytä pitää ajantasaiset rikosrekisteriotteet paitsi tarjoajasta itsestään, myös sen kulloisistakin hallinto-, johto- ja valvontaelimen ja edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävistä henkilöistä ja/tai jäsenistään. Rikosrekisteriotteet eivät saa olla kahtatoista kuukautta vanhempia. Otteet toimitetaan hankintayksikölle ennen hankintasopimuksen tekemistä.

 

9.4.2020 - Harri Lukander -

Malttia velkojat ja velalliset

Maksuvaikeudet ovat nopeasti lisääntyneet, kun talouselämä teki äkkijarrutuksen. Paitsi että tilanne aiheuttaa velalliselle ongelmia, maksujen viivästyminen ja mahdolliset lykkäykset tai velkojen anteeksiannot aiheuttavat myös velkojapuolella ainakin likviditeettiongelmia, mutta mahdollisesti myös suoranaisia pitkäaikaisiakin talousongelmia.

Kun velkojana mietit suhtautumistasi edellä oleviin, käytä malttia. Perintäprosessit ovat hitaita ja, mikäli syyt ovat talouden äkkipysähdyksestä johtuvia, ne eivät parhaimmillaankaan johda hyvään tulokseen. Vapaaehtoinen maksunlykkäys, koroista luopuminen ja yrityssaneerauksen puoltaminen ovat aina parempia vaihtoehtoja kuin se, että yritys tai yrittäjä ajautuvat konkurssiin. Konkurssien jako-osuudet ovat todella pieniä verrattuna esimerkiksi yrityssaneerauksien jako-osuuksiin, joten yrityssaneeraushakemusten puoltaminen yleensä on järkevää ja kannatettavaa. Mikäli toiminta jo ennen talouden äkkijarrutusta on ollut kannattamatonta, ei yrityssaneeraus voi onnistua, mutta mikäli talousvaikeudet johtuvat vain äkkijarrutuksesta, yrityssaneeraus on oivallinen vaihtoehto.

Velallisen asemassa älä heitä liian äkkiä kirvestä kaivoon, vaan yritä sopeutua olemalla aktiivinen velkojiin päin. Velkojat arvostavat oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta, joten älä pistä päätä pensaaseen, vaan kerää voimia ja toimi. Valtion suunnittelemat avustuspaketit ovat pieniä eivätkä tuo muuta kuin ensiavun, mutta toki nekin kannattaa hyödyntää.

Keskinäiset sopimukset, olkootkin sisällöltään huonojakin, johtavat useimmiten, mutta erityisesti tässä tilanteessa aina parhaaseen lopputulokseen. Velkojana kannattaa löysätä siimaa, myöntää lykkäyksiä ja jopa velan anteeksiantoja. Velkomusprosessit ovat sekä hitaita että usein kalliita ja, mikäli niiden lopputulos on se, että velkaa ei maksuvaikeuksista johtuen saada perittyä, vaikka maksuhalukkuutta olisi, koko tehty työ on turhaa. Kohtuullisuutta tavoittelevat sopimukset ovat velkatilanteessa kaikkien osapuolien voitto.

Yritystoiminnan on jatkuttava ja se jatkuu, kunhan maltamme olla kärsivällisiä.


1.4.2020 - Jussi Ojala -

Ajatuksia koronaviruksesta

Todellinen kriisi pääsi yllättämään maailman ja Suomen hetkessä. Euroopan osalta reilu kuukausi sitten tuli tietoa ensimmäisestä koronatapauksesta Italiassa; Suomessa ensimmäiset tapaukset uutisoitiin käytännössä kuluvan kuukauden aikana. Pari viikkoa sitten olivat jo järeät rajoitukset valtiovallan toimesta voimassa.

Antikvariaateista kuulemma haetaan Boccaccion Decameronea, Defoen Ruttovuotta ja Camusin Ruttoa.

Asianajajan – kuten kaikkien muidenkin - näkökulmasta tilanne on ennen näkemätön. Tietoa sopimuksen sitovuusperiaatteista ja poikkeuksista – force majeure - kysytään. Kriisin vaikutukset taloudelle tulevat olemaan merkittävät.

Kuitenkin hyvin positiivista tässä asiassa on valtion merkittävä rooli ihmisten suojelemisessa. Professori Kimmo Rentola mm. korostaa kolumnissaan Helsingin Sanomissa (31.3.2020) Suomen valtion uskomatonta onnistumista siviiliväestön suojelemisessa vuosien 1939-1945 ongelma-aikana. Samaan uskomme tänään.

Toisaalta taloustieteilijä Sixten Korkman vertasi tilannetta niin ikään edellä mainittuun vaikeaan ajan jaksoon (Yleisradio 31.3.2020) todeten tilanteen olevan kuitenkin aivan toinen kuin silloin erityisesti siitä syystä, että kun virus on voitettu, ovat kaikki koneet, laiteet ja rakennukset heti valmiina käytettäviksi taloustilanteen korjaamiseksi.

Vaikka ajat ovat vaikeat, tulemme selviämään tästä.


23.3.2020 - Jyrki Prusila, Laura Jaatinen -

Koronavirusepidemian vaikutus yhtiökokousten pitämiseen

Koronavirusepidemiasta johtuen viranomaiset ovat rajoittaneet julkisten kokoontumisten järjestämistä ja antaneet ohjeita muista kokoontumisista ja kanssakäymisistä. Myös liikkumisrajoitukset ovat pian mahdollisia. Vaikkakin rajoitus koskee vain julkisia kokoontumisia, on eettisestä näkökulmasta perusteltua arvioida, voidaanko yhtiökokouksia ollenkaan järjestää. Jo nyt muutama pörssiyhtiö on peruuttanut yhtiökokouksensa pidettäväksi myöhempänä ajankohtana. Vastaavasti ovat toimineet asunto-osakeyhtiöt ja harkintaa voi suositella muillekin yhtiöille.

Yhtiöiden tulisi pohtia, mitkä seikat puhuvat yhtiökokouksen pitämisen ja toisaalta mitkä seikat sen lykkäämisen puolesta. Esimerkiksi valtion omistajaohjaus on pitänyt tärkeänä varsinaisten yhtiökokousten pitämistä ja suositellut etäyhteyksien käyttöä. Erityisenä syynä yhtiökokouksen pitämiselle voi muissakin yhtiöissä olla esimerkiksi osingonjako, hallituksen kokoonpano ja hallitukselle annettavat valtuudet anteihin tai omien osakkeiden hankkimiseen. Yhtiöissä, joissa tällaisia tarpeita ei ole, voi yhtiökokouksen lykkäämistä pitää täysin perusteltuna ja ensisijaisena suosituksena.

Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, tyypillisesti esimerkiksi 30.6. mennessä. Yhtiöjärjestyksessä voi kokoukselle olla lyhyempikin määräaika.  Tällä hetkellä poikkeusolojen on ilmoitettu kestävän ainakin 13.4.2020 asti, mutta lienee jo selvää, että rajoituksia tullaan jatkamaan pidemmälle kevääseen. Vaikka osakeyhtiölaki ei tunne mahdollisuutta lykätä yhtiökokousta pidettäväksi määräajan jälkeen, ei lykkäämisestä käytännössä juuri voi aiheutua vahinkoa osakkeenomistajille. Osakkeenomistaja ei ehkä saa myytyä osakkeitaan ilman tuoretta tilinpäätöstä, mutta esimerkiksi osingon erääntymisen osalta osakkeenomistajan oikeudet ovat hyvin rajoitetut, ellei yhtiöjärjestyksessä ole toisin määrätty.

Mitä keinoja yhtiöillä on yhtiökokouksen pitämiselle siten, että määräykset ja suositukset täytetään?  

Yhtiökokouksen pitäminen etäyhteyksin

Yhtiökokoukseen osallistuminen on osakeyhtiölain mukaan mahdollista järjestää myös etäyhteyksin, ellei sitä yhtiöjärjestyksessä nimenomaisesti kielletä. Kokouspaikalle tarvitaan vähimmillään vain puheenjohtaja ja toinen henkilö tarkastamaan pöytäkirja. Yhdenkään osakkeenomistajan ei siis ole välttämätöntä osallistua kokoukseen kokouspaikalla, kunhan edes yksi osakkeenomistaja osallistuu kokoukseen ja käyttää siinä äänivaltaa. Myös hallituksen jäsenellä ja tilintarkastajalla on velvollisuus osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, mutta etäyhteyksin osallistumiselle ei ole mitään estettä.

Osakeyhtiölain mukaan edellytyksenä etäyhteyksin osallistumiselle on, että osallistumisoikeus ja ääntenlaskennan oikeellisuus voidaan selvittää tavallisessa yhtiökokouksessa noudatettaviin menettelyihin verrattavalla tavalla. Lisäksi kokouskutsussa on mainittava tällaisesta osallistumismahdollisuudesta ja sen käyttämisen edellytyksistä. Kun pienemmissä yhtiöissä voidaan yhtiökokous järjestää ns. paperikokouksena ja muutenkin osakkeenomistajan suostumuksin voidaan muotovaatimuksista tinkiä (OYL 5:15 §), on hyvä miettiä, mitkä ovat perusedellytykset yhtiökokouksen järjestämiselle ja pätevälle päätöksenteolle. Voitaisiinko yhtiökokous siis pitää etäyhteyksin, vaikka kokouskutsu olisi jo toimitettu ilman mainintaa tällaisesta?

Kun sekä osallistumisoikeuden että äänioikeuden käytön osalta on päästävä menettelytapaan, joka on verrattavissa tavalliseen yhtiökokoukseen, olisi esimerkiksi suljetun lippuäänestyksen järjestämiseksi perusteltua valmistautua siirtämään asian käsittely jatkokokoukseen. Menettelytavan valinta on puheenjohtajan ja yhtiökokouksen päätettävissä. Vallitsevan poikkeustilan vuoksi voidaan kokous mielestämme järjestää etäyhteyksin, vaikka kokouskutsussa ei olisi ollut siitä mainintaa, kunhan käytännössä turvataan osakkeenomistajan osallistumismahdollisuus joko kokouspaikalla tai etäyhteyksin. Kaikkiin osakkeenomistajiin olisi hyvä olla yhteydessä, jos kokous perustellusti halutaan näin järjestää. Kunnes olosuhteet ovat ennallaan, on kokouskutsuihin syytä sisällyttää maininta etäyhteyksistä.

Jatkokokoukseen siirtäminen

Varsinaisen yhtiökokouksen jatkokokous tarkoittaa kokousta, johon varsinaiseen yhtiökokoukseen osallistuneet osakkeenomistajat osallistuvat päättämään jatkokokoukseen lykätyistä asioista. Jatkokokous on osakeyhtiölain mukaan pidettävä aikaisintaan kuukauden ja viimeistään kolmen kuukauden kuluttua varsinaisesta yhtiökokouksesta. Jatkokokoukseen on myös toimitettava eri kutsu, jos se pidetään yli neljän viikon kuluttua yhtiökokouksesta. Kutsu voidaan aina toimittaa viimeistään neljä viikkoa ennen yhtiökokousta.

Ellei etäyhteyksin osallistuville ole järjestetty muuten äänestysmahdollisuutta eikä osakkeenomistajan enemmistön kantaa voida selvittää muuten puheenjohtajan toimesta, pidämme jatkokokousta asianmukaisena tapana selvittää osakkeenomistajien kanta päätettävään asiaan. Kun jatkokokouksen osallistumiseen oikeutettuja ovat ilmoittautumista edellyttävässä yhtiökokouksessa vain alun perin yhtiökokoukseen ilmoittautuneet, ei yhtiökokouksen voimasuhteisiin voida vaikuttaa esimerkiksi keräämällä valtakirjoja muilta osakkeenomistajilta.

Mikäli hallitus toteaisi, että osakkeenomistajat olisivat laajasti jättäneet ilmoittautumatta yhtiökokoukseen tai ilmoittaisivat, että eivät siihen osallistuisi epidemian vuoksi, olisi reilumpaa peruuttaa kokous ja järjestää se kokonaisuudessaan myöhempänä ajankohtana sen sijaan, että kokousasioita varauduttaisiin lykkäämään jatkokokoukseen, johon osallistumisoikeus on rajoitettu.

Pohdintaa yhtiökokoukseen osallistumisen vaihtoehdoista

Käytännössä etäyhteyden käyttäminen yhtiökokouksen pitämisen välineenä lienee suotavaa sellaisissa yhtiökokouksissa, joissa ei useimmiten äänestetä mistään kysymyksistä. Toisaalta pienemmissä yhtiöissä yhtiökokouksen pitäminen kokonaan puhelinkokouksena on toki myös tavanomaiseen tapaan mahdollista.

Arvo-osuusjärjestelmässä tapahtuva ilmoittautuminen ja ääniluetteloiden luominen lienee haastavaa, jollei kyseessä ole fyysinen kokous. Eräs vaihtoehto siis toki on sekin, että kokous järjestetään fyysisesti ja yhtiö kuitenkin kannustaisi valtakirjojen käyttöön ja huolellisuuteen sekä kunkin yksilön omaan vastuuseen, kun osakkeenomistaja harkitsee omaa osallistumistaan kokoukseen.

Osingonmaksun viivästyminen on myös eräs merkittävä seikka, joka on otettava huomioon. Tällä hetkellä myös taloudellinen tilanne on sellainen, josta ollaan huolissaan, ja syystäkin. Mikäli siis osingonmaksun toteuttamistakin olisi syytä harkita, tullee tämäkin seikka ottaa huomioon yhtiökokouksen pitämisen vaihtoehtoja harkitessa.

Eräille asiakkaille olemme myös esittäneet kokouksen peruuttamista ja korvaamista tässä vaiheessa virtuaalisella informaatiotilaisuudella. On yhtiöitä, joissa ei ole tiedossa osingonjakoa ja osakkaita kiinnostaa ehkä eniten vain yhtiön liiketoiminnan kehitys. Tarpeellisen informaation antaminen voi hyvin olla tapa osoittaa hyvää harkintaa.  

Toisaalta listayhtiöiden neuvottelukunta esimerkiksi toteaa, että pääomamarkkinoiden luotettava ja asianmukainen toiminta on tärkeää tilanteessa, jossa kansantalouteen kohdistuu merkittäviä riskejä taloudellisen toimeliaisuuden heikentyessä nopeasti. Tästä syystä neuvottelukunta on esittänyt pikaisia lainsäädännöllisiä toimenpiteitä ja mahdollisia muutoksia siten, että meneillään olevat kriisin kaltaiset tilanteet tunnistettaisiin lainsäädännössä ja otettaisiin huomioon se, että yhtiökokouksen järjestäminen osakeyhtiölain asettamassa määräajassa voi tällaisissa tilanteissa estyä. Neuvottelukunta toteaa, että tällaiset muutokset olisi syytä saattaa voimaan kiireellisinä. Kuten edellä on todettu, voidaan, ainakin muissa kuin listayhtiöissä, ehkä löytää toimintamalleja, joihin nykyisetkin normit taipuvat.

Päivitetty 30.3: Oikeusministeriö on muistuttanut, että nykyiset rajoitustoimet ovat voimassa ainoastaan 13.4. asti. Mikäli rajoituksia jatketaan, on oikeusministeriö todennut tekevänsä lakiehdotukset yhtiökokousten järjestämisestä poikkeustilanteessa. Voi siis olla, että nykymuotoisesta kuuden kuukauden määräajasta voisi tulevaisuudessa tietyissä tilanteissa olla mahdollista poiketa.


19.3.2020 - Iiro Hollmén -

Olisiko yrityssaneerauksesta apua koronan aiheuttamaan maksukyvyttömyyden uhkaan?

Koronaviruksen vaikutukset talouteen ovat voimakkaat ja osalla yrityksistä kassavirta on jo nyt kuihtunut huolestuttavasti. Maksukyky voi olla nopeasti kovilla, kun kuluja ei saa karsittua samaan tahtiin sisään tulevan rahavirran ehtymisen kanssa.

Yrityssaneeraus on tarkoitettu parantamaan taloudellisiin vaikeuksiin joutuneiden, mutta elinkelpoisten yritysten edellytyksiä selviytyä taloudellisista vaikeuksistaan. Saneerauksella pyritään välttämään tarpeettomia konkursseja. Koronaviruksen aiheuttamissa ongelmissa yrityssaneerausmenettely voi olla harkitsemisen arvoinen vaihtoehto, jos yhteiskunnan mahdolliset tukitoimet eivät osoittaudu riittäviksi. Olen listannut alle joitakin näkökulmia, joita on hyvä ottaa huomioon yrityssaneerausta harkittaessa.

1 Reagoi ja tee päätös ajoissa

Tarpeettomien konkurssien välttäminen edellyttää, että maksuvaikeuksiin joutunut yritys hakeutuu saneerausmenettelyyn mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Saneerauslainsäädännön ensisijainen tavoite onkin alun perin ollut se, että yrityssaneeraus yleensä aloitettaisiin silloin, kun yritys ei vielä ole maksukyvytön, mutta sitä uhkaa maksukyvyttömyys. Saneeraushakemuksia tehdään kuitenkin usein vasta sen jälkeen, kun yritystä koskeva konkurssihakemus on tullut vireille. Tällöin on myös tavallista, että saneeraushakemusta vastustetaan ja asia muuttuu riitaiseksi. Talousvaikeuksien tunnistaminen tapahtuu valitettavan usein varsin myöhään tai niitä ei haluta myöntää todeksi. Usein myös yrityssaneerauksissa käytettävissä oleva keinovalikoima supistuu liiaksi, jos yrityssaneerausmenettelyyn hakeutumista on lykätty liian pitkään.

2 Mitä apua yrityssaneerauksesta on kassakriisissä?

Yrityssaneeraus ei tietenkään tuo asiakkaita koronan tyhjentämään ravintolaan tai nopeuta viivästyneiden toimitusten valmistus- ja laskutusprosessia. Eli uutta kassavirtaa ei yrityssaneerausmenettelyn aloittamisen kautta saada. Mutta yrityssaneerausmenettelyn myötä saneerausvelat (eli ennen yrityssaneeraushakemuksen jättämistä syntyneet velat) tulevat maksukiellon piiriin, eli yrityksen ei tarvitse eikä se saa maksaa näitä saneerausvelkojaan yrityssaneerausmenettelyn aikana. Tällä on maksuvalmiutta kohentava vaikutus, kun sisään tulevan kassavirran saa menettelyaikana keskittää uusien velvoitteiden hoitamiseen. Jos aiemmin kertyneet velat ovat yksi maksuvaikeuksien syistä, voi yrityssaneeraus näin ollen olla toimiva lääke koronan kriisiyttämää maksukykyä korjaamaan. Joissakin tilanteissa apua voi esimerkiksi olla myös mahdollisuudesta irtisanoa vuokrasopimus, jossa velallinen on vuokralleottajana, päättymään kahden kuukauden kuluttua irtisanomisesta sopimuksen kestoa tai irtisanomista koskevien ehtojen estämättä.

3 Yrityssaneerausmenettelyn kulku ja kesto

Yrityssaneerausmenettelyn aikana käräjäoikeuden määräämän selvittäjän johdolla selvitetään velallisyhtiön velka-, vara- ja vakuustilanne sekä kartoitetaan mahdolliset toiminnalliset saneeraustoimenpiteet. Lisäksi menettelyaikana pyritään ennustamaan yrityksen toiminnan tulevaa kannattavuutta sekä maksukykyä jatkossa ja näiden tietojen perusteella määritellään toteuttamiskelpoisen maksuohjelman sisältö ja saneerausvelkoihin kohdistettavat saneeraustoimet (pääpiirteissään näissä on kyse yleensä maksuajan pidentämisestä, vakuusvelkojen korkotason uudelleen määrittelemisestä sekä vakuudettomien velkojen pääoman leikkaamisesta).

Yrityssaneerausmenettely kestää yleensä noin puoli vuotta, mutta prosessi voi tarpeen mukaan olla myös tätä pidempi tai nopeampi. Korona-kriisiin ajautuneelle yritykselle tämä rauhoitusaika voi tarjota erinomaisen hengähdystauon, jonka aikana voidaan keskittyä kriisin rauhoittamiseen ja toiminnan uudelleen organisointiin. Ja toivon mukaan koronan talousvaikutuksetkin alkavat jo tuon ajanjakson kuluessa helpottaa.

4 Keskustelu olennaisten velkojien kanssa  

Yrityssaneeraus on rankka ratkaisu, eikä siihen ole järkevää turvautua, jos kevyempiä keinoja velkojen järjestelyyn ja maksukyvyttömyyden ehkäisyyn on löydettävissä. Kokemukseni mukaan tosin ei näyttäisi siltä, että yrityssaneeraukseen oltaisiin hakeuduttu liian heppoisin perustein. Velallisyhtiön kannattaa olla hyvissä ajoin yhteydessä keskeisiin rahoittajiin ja velkojiin ja keskustella tilanteesta. Jos vapaaehtoisia järjestelyjä ei ole löydettävissä, kannattaa velkojien kanssa keskustella myös yrityssaneerausvaihtoehdosta. Yrityssaneerauksella pyritään välttämään tarpeeton konkurssi, ja usein velallisen ja velkojien intressi on tältä osin yhteneväinen: yrityssaneerauksella tavoitellaan lopputulosta, joka on velkojillekin konkurssia parempi vaihtoehto. Tätä edellyttää jo yrityssaneerauslakikin.

Jos yrityssaneeraushakemus päätetään tehdä, kannattaa sille pyrkiä hankkimaan olennaisten velkojien puollot. Saneeraushakemuksen laatiminen on huomattavasti yksinkertaisempaa ja sen käsittelyvaihe käräjäoikeudessa lyhenee merkittävästi, mikäli hakemusta puoltaa vähintään kaksi sellaista velkojaa, joiden yhteenlasketut saatavat edustavat vähintään viidennestä saneerausveloista.

5 Hanki riittävä ymmärrys yrityssaneerauksen vaikutuksista

Yrityssaneerausten selvittäjänä toimiessa törmää aina välillä tilanteisiin, joissa yrityssaneeraukseen on hakeuduttu puutteellisin tai väärin lähtötiedoin. Saneerausta harkitessa ja hakemusta laadittaessa kannattaa kartoittaa jo yleisellä tasolla esimerkiksi se, millaisia saneeraustoimia omassa yrityssaneerauksessa olisi mahdollisesti tehtävissä, millaisia vaikutuksia saneeraustoimilla olisi yrittäjän henkilökohtaisiin vastuisiin tai miltä toteuttamiskelpoisen saneerausohjelman saavuttaminen näyttää velkojakunnan rakenne huomioiden. Yrityssaneerauksia ammatikseen hoitavat asianajajat kykenevät hahmottamaan nopeasti näitä seikkoja ja saneerauksen mielekkyydestä kannattaakin keskustella eri näkökulmista, jotta osaa tehdä harkitun päätöksen merkittävässä asiassa.


17.3.2020 - Krista Siro -

Tarkista muistilistan avulla onko koronavirus sopimusvelvoitteista vapauttava force majeure -tapahtuma?

Koronaviruksen vuoksi vakavaraisetkin yritykset voivat joutua vaikeuksiin, kun työntekijät eivät karanteenin takia pääse töihin ja asiakkaiden kadotessa kassavirta tyrehtyy. Kaikki yrityksen kulut tulee koronaviruksen riehuessakin maksaa. Jo nyt viruksen vaikutukset ovat iskeneet pahasti matkailualalle, tapahtumiin, lento- ja laivayhtiöihin sekä muihin palveluihin. Taloudessa on tapahtunut sellaisia muutoksia, joita edes huippuekonomistit eivät ole osanneet ennustaa vielä muutamia kuukausia sitten. Muutosten johdosta yrityksille on syntynyt vaikeuksia täyttää sopimuksensa.

Sopimukset on pidettävä. Se on pääsääntö. Muutos olosuhteissa ei sellaisenaan oikeuta purkamaan sopimusta tai jättämään sopimusvelvoitteita täyttämättä. Vain silloin, kun käsillä on ylivoimainen este, voi sopimusvelvoitteista ainakin määräajaksi vapautua. Se, mikä katsotaan ylivoimaiseksi esteeksi, ratkaistaan 1) sovellettavan lain/yleisten oppien tai 2) sopimukseen sisällytetyn force majeure -ehdon mukaan.

1)      Sopimuksessa ei ole force majeure -ehtoa

Osapuoli voi vedota force majeure -tilanteeseen, vaikka sopimuksessa ei olisikaan sitä koskevaa ehtoa. Tällöin esimerkiksi irtaimen kaupan liikesopimuksiin sovelletaan Suomen kauppalakia. Lain 23 §:n mukaan sopimusta ei tarvitse täyttää, jos on olemassa este, jota ei voi voittaa. Kauppalaki on siinä mielessä erikoisesti muotoiltu, että vaikka esteen kohdatessa ei sopimusta tarvitsekaan täyttää, ratkaistaan ylivoimaiseen esteeseen vetoavan tahon vahingonkorvausvelvollisuus eri pykälän mukaisesti. Kauppalain mukaan vahingonkorvausvelvollisuus on käsillä, mikäli ylivoimaiseen esteeseen vetoava ei osoita seuraavien kriteerien täyttyvän yhtäaikaisesti: 1) on olemassa ylivoimainen este, 2) este on vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella, 3) estettä ei ole voitu kohtuudella ottaa huomioon kaupantekohetkellä ja 4) esteen seurauksia ei ole voitu kohtuudella välttää eikä voittaa. Kauppalain mukainen vahingonkorvausvelvollisuus koskee ainoastaan välittömiä vahinkoja.

Hallituksen esityksessä kauppalaiksi on lueteltu tapahtumia, jotka voivat muodostaa ylivoimaisen esteen. Tällaisia ovat esimerkiksi yleisen liikenteen tai energian keskeytys.

2)      Force majeure -sopimusehto

Usein kaupallisissa sopimuksissa on force majeure -ehto, jossa on määritelty menettelytavat, joita tulee noudattaa, jotta ehtoon voidaan vedota pätevästi. Vaikka sopimuksessasi olisi force majeure -ehto, se ei automaattisesti tarkoita sitä, että minkä tahansa esteen sattuessa siihen voidaan vedota.

Force majeure -ehto laaditaan yleensä koskemaan vain tiettyjä ylivoimaisiksi esteiksi luokiteltavia tilanteita. Tavanomaisesti sopimusehdossa on lueteltu esimerkinomaisesti ne tilanteet, joiden sopijapuolet ovat katsoneet olevan päteviä ylivoimaisia esteitä. On epätodennäköistä, että virustaudit on nimenomaisesti sisällytetty listaan. Kun koronaviruksen eteneminen johtaa viranomaismääräyksiin, voi ylivoimainen este jo olla käsillä. Viimekädessä sopimuslausekkeen tapauskohtaisella tulkinnalla ratkaistaan, soveltuuko lauseke COVID-19:n aikaansaamaan esteeseen.


 

Muistilista:

  • Tarkista onko sopimuksessasi force majeure -ehto
    • se voi olla sisällytettynä myös yleisiin sopimusehtoihin
    • Mieti onko käsillä ylivoimainen este?
      • voiko sopimuksen täyttää vaihtoehtoisella, vaikkakin kalliimmalla, tavalla? Jos voi, ei käsillä ole ylivoimainen este
      • sopijakumppani voi myös yrittää väärinkäyttää force majeure -ehtoa
      • tarkista onko sopimuksen listaus ylivoimaisista esteistä tyhjentävä- vai esimerkkilista
      • Force majeure -ehto voi oikeuttaa toisen sopijapuolen irtisanomaan tai purkamaan sopimuksen, kun tilanne on jatkunut määrätyn ajan. Mieti, haluatko kuitenkin jatkaa liikesuhdetta?
      • Näyttövelvollisuus on ylivoimaiseen esteeseen vetoavalla à dokumentoi huolellisesti
      • Ilmoita esteestä toiselle sopijapuolelle mahdollisimman nopeasti
        • vetoa esteeseen ja yksilöi sen vaikutukset
        • tarkista force majeure -ehdosta menettelytavat, kuten määräajat ja oikeat yhteyshenkilöt
        • Minimoi sopimuskumppanille syntyvät vahingot
        • Kansainvälisessä kaupassa huomioi, että oppi ylivoimaisesta esteestä vaihtelee oikeuskulttuurien välillä
        • Muista, että force majeure -ehtoon vetoamisen ohella tai sijasta on käytettävissä muitakin oikeussuojakeinoja
          • Hardship/liikavaikeus-ehdot
          • Uudelleenneuvotteluvelvollisuusehdot
          • Sopimuksen sovittelu

 

Koronavirus voi vaikuttaa useisiin toimijoihin kansainvälisesti. Neuvotteleminen on aina paras ratkaisu löytää kaikkien sopijapuolien kannalta paras ratkaisu.  Kaikki olemme saman viruksen aikaansaamien ongelmien keskellä.


13.3.2020 - Juhani Ekuri, Mirja Ropo, Johanna Karvinen, Milla Forsman -

COVID-19 viruksen aiheuttama työn väheneminen – millainen on työnantajan palkanmaksuvelvoite?

Koronavirus vaikuttaisi johtavan useiden yritysten kohdalla töiden vähenemiseen siten, ettei kaikille työntekijöille riitä työtä. Kerromme tässä blogikirjoituksessa, millainen palkanmaksuvelvollisuus työnantajalla tässä uudessa tilanteessa on.  

Palkanmaksuvelvollisuus poikkeusoloissa

Työsopimuslain 2:12 mukaan jos työntekijä on estynyt tekemästä työtään työpaikkaa kohdanneen tulipalon, poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen hänestä tai työnantajasta riippumattoman syyn vuoksi, työntekijällä on oikeus saada palkkansa esteen ajalta, enintään kuitenkin 14 päivältä. Säännöksen kuvaama tilanne edellyttää erityistä poikkeuksellisuutta ja yllätyksellisyyttä. Käytännössä säännöksellä on tarkoitettu tulipalon tai luonnonmullistuksen – esimerkiksi tulvan – aiheuttamaa yhtäkkistä absoluuttista estettä työn tekemiselle. Vaikka koronavirusepidemia on edennyt nopeasti, kysymys ei näkemyksemme mukaan (ainakaan yleisesti ottaen) kuitenkaan ole sellaisesta yllätyksellisestä esteestä, joka yksiselitteisesti estäisi työnteon ja antaisi siten työnantajalle mahdollisuuden vedota mainittuun lainkohtaan.  

Työmarkkinajärjestöt ovat 18.3.2020 päässeet yhteisymmärrykseen ns. koronakriisipaketin sisällöstä. Kyseessä on maan hallitukselle annettu ehdotus niistä työlainsäädännön muutoksista, joilla pyritään helpottamaan yritysten tilannetta koronakriisissä erityisesti keventämällä yritysten maksurasitusta.

Työmarkkinajärjestöt ovat edellä mainitussa ehdotuksessaan täsmentäneet palkanmaksuvelvollisuutta poikkeusoloissa. Ehdotuksen mukaan, jos työnteon estyminen johtuu viranomaisen tekemästä toiminnan keskeyttämistä koskevasta päätöksestä, palkanmaksuvelvollisuutta ei ole työnteon keskeytymisen ajalta. Tällöin työntekijän ansionmenetys korvataan valtion varoista enintään 14 päivän ajalta. Lisäksi tilanteissa, joissa viranomaisen muun päätöksen takia työnteko estyy tai alle 12-vuotiaan lapsen koulu tai päiväkoti on suljettu tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi, korvataan työntekijän ansionmenetys esteen ajalta täysimääräisesti valtion varoista.

Työnantajan lomautusoikeus

Perinteinen keino keskeyttää väliaikaisesti työntekijän työntekovelvoite ja vastaavasti työnantajan palkanmaksuvelvoite on sopia lomautuksesta tai käydä YT-neuvottelut, jonka jälkeen työnantaja voi yksipuolisesti lomauttaa työntekijän. Näin ollen, mikäli työ on vähentynyt tai on odotettavissa, että se vähentyy, on syytä käynnistää YT-menettely henkilöstön lomauttamiseksi, mikäli työntekijöitä on yli 20. Mikäli työntekijöitä on alle 20, ei YT-neuvotteluja tarvitse käydä, vaan työsopimuslain tarkoittama ennakkoselvitys ja työntekijän kuuleminen riittävät.

YT-lain mukainen kutsuaika on 5 päivää ja neuvotteluaika tilanteesta riippuen 14 päivää tai kuusi viikkoa. Lisäksi on huomattava, että lomautusilmoitusaika yhteistoimintaneuvottelujen päätyttyä on lain mukaan 14 päivää. Lyhyimmilläänkin lain mukainen prosessi kestää siten yli kuukauden, elleivät osapuolet pääse sopimukseen lyhyemmistä neuvottelu- tai ilmoitusajoista. YT-menettelyn pitkistä ilmoitus- ja neuvotteluajoista johtuen onkin suositeltavaa, että neuvotteluun lähdetään jo ennen kuin tilanne on ehtinyt kovin pitkälle.

Työmarkkinajärjestöjen ehdotuksessa vähimmäisneuvotteluaikoja lomautustilanteessa lyhennetään. Toteutuessaan lomautuksia koskevan vähimmäisneuvotteluaika olisi viisi päivää kaikissa tilanteissa. Myös lomautusilmoitusaika lyhenisi viiteen päivään. Lisäksi lomautusoikeus laajennettaisiin koskemaan myös määräaikaisia työsopimuksia samassa laajuudessa kuin toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia. Lomautustilanteessa työntekijällä olisi oikeus työttömyysturvaan sekä oikeus purkaa työsopimus määräaikaisuudesta huolimatta. Oikeusministeri on 20.3.2020 pidetyssä tiedotustilaisuudessa ilmoittanut, että hallitus tulee toteuttamaan neuvotteluaikoja ja lomautusta koskevien vähimmäismääräaikojen muutokset ehdotuksen mukaisesti.

YT-lakiin sisältyy jo tälläkin hetkellä poikkeuspykälä, joka mahdollistaa lomautusten toimeenpanemisen ilman YT-neuvottelujen käymistä. Kyseessä on poikkeustilanteita varten laadittua pykälä, jonka soveltumisesta vallitsevaan tilanteeseen on ollut epävarmuutta. Työmarkkinajärjestöt esittävät hallitukselle, että yritysten mahdollisuutta lomauttaa ennen YT-neuvottelujen päättymistä täsmennetään. Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat yhtä mieltä siitä, että koronaviruksesta aiheutuva yrityksen tuotteiden tai palveluiden kysynnän äkillinen ja voimakas heikkeneminen, jonka seurauksena yritykselle syntyy tarve lomauttaa merkittävä osa yrityksen työntekijöistä, muodostaa YT-laissa säädetyn poikkeustilanteen. Arvio on kuitenkin tehtävä aina tapauskohtaisesti. Kun perusteita poiketa YT-velvoitteista ei enää ole, työnantajan on viivytyksettä käynnistettävä YT-neuvottelut.

Lisäksi on muistettava TSL 5:2§ mukaisesti työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia määräaikaisesta lomauttamisesta silloin, kun se on tarpeen työnantajan toiminnan tai taloudellisen tilan vuoksi. Eli tarvittaessa sopimalla kunkin työntekijän kanssa on mahdollista sopia lomautuksista erikseen. Tämä ei vaikuta työntekijöiden työvoimapoliittisiin etuuksiin.

Mikäli työnantaja arvioi tilanteen johtavan siihen, että työ vähenee, on siihen syytä varautua aloittamalla YT-neuvottelut lomauttamisten mahdollistamiseksi. Kun yhteistoimintaneuvottelut on käyty, voi työnantaja toimeenpanna lomauksia niin kauan, kun peruste pysyy samana.

Sairaus ja karanteeni?

Mikäli työntekijä sairastuu, työnantajan on luonnollisesti maksettava sairausajan palkka työehtosopimuksen mukaisesti. Mikäli tartuntatautilääkäri määrää työntekijän karanteeniin, Kela maksaa tartuntatautipäivärahaa. Alle 16-vuotiaan lapsen huoltajalla on oikeus tartuntatautipäivärahaan, jos lapsi on määrätty karanteeniin ja huoltaja ei siksi voi tehdä työtä. Myös lapsen osalta karanteenin tulee olla lääkärin määräämä. Näin ollen esimerkiksi pelkkä koulun antama määräys karanteenista ei oikeuta Kelan päivärahaan.


10.3.2020 - Mikko Jalkanen -

Synteettisen pehmeä kannustinjärjestelmä

Kun keskustelin muutama vuosi sitten pohjoisamerikkalaisten lakimieskollegojeni kanssa erilaisista keinoista sitouttaa osaavia asiantuntijoita työnantajayhtiöön, sain hämmästyä siitä, että heidän tarjoamansa keinovalikoima oli puhtaasti taloudellinen. Olin seminaarissa, jossa käsiteltiin toki vain lakialan yrityksiä, mutta silti työntekijöiden sitouttaminen nähtiin yksiomaan taloudellisin keinoin toteutettavana asiana. Keskusteluryhmäni ainoana eurooppalaisena asianajajana olin myös ainoa, joka otti esille etätyömahdollisuudet, vanhempainvapaat, kohtuulliset ja joustavat työajat, mahdollisuudet erilaisiin työvaihtoihin jne. Paikallisille lakimiehille nämä asiat kuitenkin näyttäytyivät mystisinä keinoina ja sain osakseni hienoista epäilyä kun kerroin, että meilläpäin lahjakas nuori saattaa jopa tietoisesti työllistää itsensä sellaiseen taloon, joka tarjoaa muutakin kuin pelkkää riihikuivaa.

Vaikka pehmeisiin arvoihin perustuvat kannustimet ovatkin jossain vielä hieman vieraita, kasvaa niiden merkitys hiljalleen. On eräs taloudellinen kannustinmalli, josta voitaisiin luovasti ajatellen muodostaa taloudelliset sekä pehmeät kannustimet yhdistävä hybridiratkaisu. Kyse on synteettisistä optioista (phantom options), joita käytetään kannustimena osakeantien ja optioiden ohella. Nimi sinänsä on hieman harhaanjohtava, koska oikeastaan kyse ei ole lainkaan optioista vaan bonuksesta.

Synteettisellä optiolla tarkoitetaan järjestelyä, jonka perusteella työntekijä saa oikeuden työnantajayhtiön osakekurssin kehityksen mukaan määräytyvään rahasuoritukseen. Työntekijälle annetaan tällainen (optio-)oikeus, jonka perusteella hän ei ole kuitenkaan oikeutettu merkitsemään työnantajayhtiön osakkeita, vaan hän saa rahasuorituksena summan, joka vastaa jollakin aikavälillä toteutunutta osakkeen arvon kasvua. Kun kyse ei ole pörssiyhtiöstä eikä yhtiön osakkeen arvo ole jatkuvasti tiedossa, määritetään osakkeen arvon laukaisevaksi tekijäksi vaikkapa merkittävä sijoitus tai osakkeiden tai liiketoiminnan kokonaismyynti. Lopullinen sijoituksen tai osakemyynnin hinta määrittää sen, mikä on synteettisen option rahabonuksen arvo. Työntekijä ei voi myöskään lunastaa ”optiotaan” halutessaan, vaan vasta sovitun tavoitteen täyttyessä. Termiä optio käytetään siksi, että lopullinen palkkion määrä on sidottu tavalla tai toisella osakkeen arvon muutokseen. Järjestely on puolestaan synteettinen, koska kyse ei nimestä huolimatta ole osakkeenomistukseen johtavasta toimesta.

Voisiko synteettiseen optioon yhdistää muitakin kuin taloudellisia etuja? Teknisesti kyllä, sillä synteettinen optio on rahasuoritus ja siten veronalaista ansiotuloa ja työnantajalta saatua palkkaa. Siitä on myös toimitettava ennakonpidätys normaalisti. Synteettisen option määräytymisen tulee olla sidoksissa työnantajan osakkeen arvon muutokseen, joten siten sen määrän perusta on vahvasti taloudellinen. Mikään ei kuitenkaan taida estää sitä, että synteettisen option lauetessa työnantaja haluaisi vaikkapa palkita ahkerasti etätöitä tehneen työntekijän jollain erillisellä kertoimella, joka nostaa osakkeen arvoon perustuvan rahasuorituksen määrää. Toteutus voisi tapahtua esimerkiksi niin, että osakkeen arvon nousun johdosta työntekijälle maksettavaa summaa sovitaan synteettisiä optioita määritettäessä korotettavaksi jollain kertoimella, jos työntekijä on noudattanut jotakin työnantajalle arvokasta toimintatapaa. Loppujen lopuksi ongelmaksi taitaa kuitenkin muodostua se, miten tällaiset pehmeät arvot määritettäisiin ja jyvitettäisiin oikeudenmukaisesti osaksi kannustintarkoituksessa laadittavaa, synteettisiin optioihin perustuvaa järjestelyä. Kannustinjärjestelmä kun ei saisi johtaa siihen, että työntekijät eivät uskaltaisi käyttää heille suotuja muita työsuhde-etuja.

Pehmeiden arvojen linkittäminen kannustinjärjestelmiin on miellyttävä ajatus, mutta käytännössä vaikeasti toteutettava. Synteettinen optio on kuitenkin täysin kelvollinen tapa sitouttaa henkilöstöä suhteellisen yksinkertaisesti ja ilman osakeomistuksen antamista. Kun synteettinen optio tehdään oikein, on menettelyssä myös mahdollisuus säästää tiettyjen, yleensä pakollisten, sivukulujen maksuvelvollisuudessa. Se ei myöskään tule edunsaajalle verotettavaksi tuloksi ennen sen konkretisoitumista rahanarvoiseksi eduksi, jolloin se tarjoaa työntekijälle monilta osin perinteisiä osake- tai optiojärjestelyitä joustavamman ja helpommin rahoitettavan tavan osallistua arvonnousuun.


3.3.2020 - Larissa Päivärinta -

Istanbulin sopimuksen merkitys rangaistuksen mittaamiselle

STM julkaisi 21.1.2020 selvityksen 2019:55, jonka mukaan noin 130 000 suomalaista kokee lähisuhdeväkivaltaa vuosittain. Suomi allekirjoitti naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä koskevan Istanbulin sopimuksen 11.5.2011. Istanbulin sopimus on ensimmäinen eurooppalainen naisia koskeva ihmisoikeussopimus. EU-maiden lisäksi myös EU on liittynyt yleissopimukseen. Sopimus saatettiin Suomessa lakina voimaan elokuussa 2015. Vaikka sopimus painottaa ennaltaehkäisyä, on sillä merkitystä myös rikosvastuun kannalta.

Korkein oikeus antoi 2.3.2020 mielenkiintoisen ratkaisun KKO 2020:20 mm. törkeää pahoinpitelyä koskevassa asiassa. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus olivat lukeneet henkilön syyksi mm. entiseen puolisoon kohdistuneen törkeän pahoinpitelyn. Korkeimmassa oikeudessa kysymys oli rangaistuksen mittaamisesta.

Perusteluissaan korkein oikeus totesi, että rangaistus on mitattava siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin ja rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Rikoslaissa ei kuitenkaan ole säännöstä, jonka mukaan rangaistusta tulisi koventaa sillä perusteella, että se kohdistuu tekijän entiseen tai nykyiseen puolisoon tai muuhun perheenjäseneen.

Korkein oikeus huomioi, että Istanbulin sopimus edellyttää, että sopimuksen sopijapuolet varmistavat, että kansallisen lain säännösten mukaisesti voidaan rangaistusta määrättäessä raskauttavana seikkana ottaa huomioon rikoksen kohdistuminen entiseen tai nykyiseen puolisoon tai muuhun perheenjäseneen. Hallituksen esityksessä, jolla sopimus saatettiin Suomessa kansallisesti voimaan, arvioitiin, että tuomareilla on mahdollisuus ottaa tällaiset seikat huomioon rangaistusta määrätessään ilman erityistä koventamisperustetta.

Vielä korkein oikeus totesi, että rangaistuksen on kuitenkin perustuttava lakiin. Lähtökohtaisesti siis kansainväliset yleissopimukset eivät ole suoraan sovellettavissa vastaajan vahingoksi ilman kansallisia lainsäädäntötoimia. Istanbulin sopimus on saatettu kansallisesti voimaan lakina, mutta sitä ei voida soveltaa rangaistuksen mittaamissäännöksenä.

Edellä mainitut huomioon ottaen korkein oikeus totesi, että teon luonne lähisuhdeväkivaltana on huomioon otettava seikka, kun arvioidaan teon moitittavuutta. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä onkin katsottu, että sellaisissa lähisuhdeväkivaltatapauksissa, joissa uhri tarvitsee erityistä suojelua, siksi että tekijä ja uhri eivät ole tasavertaisessa asemassa, voi teon vahingollisuus ja vaarallisuus sekä tekijän syyllisyyden aste puoltaa ankarampaa rangaistusta.

Tapauskohtaisesti tuleekin arvioitavaksi lähisuhdeväkivallan vaikutus rangaistuksen mittaamiseen. Esimerkiksi Itä-Suomen hovioikeuden 14.2.2020 antamassa ratkaisussa 20/106340 hovioikeus arvioi, ettei rangaistusta tullut määrätä ankarampana Istanbulin sopimuksen perusteella sen vuoksi, että teko kohdistui avopuolisoon, sillä kysymyksessä olevaa yksittäistä tekoa ei ollut tehty sopimuksessa tarkoitetulla tavalla asetta käyttämällä tai aseella uhkaamalla ja koska asianomistaja ei ollut ollut puolustuskyvytön, eikä väkivalta ollut ollut erityisen voimakasta.

Mikään automaatio ei siis ole, että lähisuhdeväkivalta arvioitaisiin tuomioistuimessa yleistä rangaistuskäytäntöä ankarammin, vaan rangaistuksen mittaaminen on aina tehtävä tapauskohtaisen arvioinnin perusteella.


25.2.2020 - Laura Jaatinen -

CIPP -sertifikaatti tietosuojan ammattilaisille

Suoritin CIPP/E -sertifikaattikokeen onnistuneesti tammikuussa, josta syystä käyntikorttiini ilmaantui uusi titteli ”CIPP/E”. Mitä tällä tittelillä tai lyhenteellä sitten tarkoitetaan?

CIPP -sertifikaatti on kansainvälisen tietosuoja-ammattilaisten järjestön IAPP:n (International Association of Privacy Professionals) myöntämä sertifikaatti, joka edellyttää asiantuntijalta tietämystä ja osaamista sekä tietosuojalainsäädännöstä että sen soveltamisesta. CIPP -sertifikaattikokeessa asiantuntijaa testataan erilaisilla asiakokonaisuuksilla ja käytännön soveltamista vaativilla tehtävillä. Lisäksi asiantuntijalta vaaditaan kokeessa osaamista mm. Euroopan unionin eri toimielimistä sekä EU:n historiasta. Lyhennys ”CIPP” tulee sanoista Certified Information Privacy Professional.

CIPP/E -sertifikaatti on nimenomaan eurooppalaiseen tietosuojaan keskittyvä sertifikaatti (E tulee sanasta Europe) ja ennen kaikkea sertifikaatti osoittaa tietämystä ja asiantuntijuutta Euroopan tietosuoja-asetuksesta eli GDPR:stä, mutta toki myös muista EU:ssa sovellettavista tietosuojasäännöksistä.

GDPR:n kanssa työskentely on ajoittain haastavaa ja monimutkaista. Vaikka GDPR on kirjoitettu hyvin yleiseen muotoon, ovat onneksi eri jäsenvaltioiden tietosuojaviranomaiset tehneet jo tulkintojaan asetuksesta ja sen soveltamisesta. Myös Euroopan tietosuojaneuvosto (EDPB), joka vastaa tietosuojasääntöjen yhdenmukaisesta soveltamisesta EU:ssa, antoi muun muassa kesällä 2019 ohjeen), jossa selvennetään tietosuoja-asetuksen sovellettavuutta videovalvonnassa.

Toki yleismuotoon kirjoitetulla asetuksella on pyrittykin siihen, että alati muuttuvassa teknologian maailmassa asetus ei heti jäisi teknologian jalkoihin. Kuka olisi vuosia sitten uskonut, että esimerkiksi autot tai jääkaapit alkavat keräämään henkilötietoja. Emme edes tiedä, mitä kaikkea uutta teknologiaa tulevaisuus tuo tullessaan, josta syystä yleismuotoon kirjoitettu asetus palvelee luultavimmin pitkänkin ajan. Työ GDPR:n parissa jatkuu siis päivä päivältä. Mikäli yrityksenne tarvitsee apua tietosuoja-asioiden kanssa, ottakaa rohkeasti yhteyttä!


21.2.2020 - Mikaela Norrbo -

Kuuden kuukauden sääntö sekä korona 

Mitään ei ole pakko tehdä, kuin kuolla ja maksaa veroja. Uskoisin lähes kaikkien suomalaisten tietävän tämän sanonnan. Tähän liittyen kerron seuraavaksi niin sanotusta kuuden kuukauden säännöstä, jolla Suomi on kuitenkin luopunut oikeudestaan verottaa suomalaista, joka tekee tilapäisesti töitä ulkomailla. Sen mukaan ulkomailla tehty työ on verovapaata Suomessa, jos tietyt tuloverolain ehdot täyttyvät. Täyttä verovapautta ei kuitenkaan säännösten mukaan ole silti tarkoitusta antaa tällekään tulolle, vaikka se saattaa siihen jossain tapauksessa johtaa.

Ensimmäinen verovapauden ehto liittyy verosopimuksiin. Jotta tulo olisi verovapaata Suomessa, on työskentelyvaltiolla oltava valtioiden välisen verosopimuksen mukaisesti ensisijainen oikeus verottaa kyseinen työtulo. Tähän ei kuitenkaan edellytetä tosiasiallista verotusta. Riittävää siis on, että verosopimuksessa on sovittu, että työskentelyvaltiolla on tämä ensisijainen verotusoikeus. Myös se, ettei verosopimusta ole ollenkaan, mahdollistaa edellytyksen täyttymisen.

Toinen ehto on, että ulkomailla oleskellaan juuri työnteon takia. Säännös ei siis ole käytettävissä, jos ulkomaille mennään puoleksi vuodeksi reppureissaamaan ja ohella tehdään muutama päivä töitä paikallisessa ravintolassa.

Kolmas ja viimeinen ehto koskee Suomessa vietettyjen päivien määrää. Sinä aikana, kun työskentely tapahtuu ulkomailla, on työntekijällä käytettävissään niin sanottuja Suomi-päiviä. Suomi-päivät tarkoittavat niitä päiviä, jotka työntekijä viettää Suomessa työskentelyjakson aikana. Näitä päiviä saa olla kuusi jokaista kuukautta kohti, kun työtä tehdään ulkomailla. Päiviä ei ole pakko käyttää joka kuukausi, vaan ne säilyvät niin kauan, kunnes ne käytetään oleskelemalla Suomessa työskentelyjakson aikana.

On kuitenkin hyvä huomata, että kuuden kuukauden sääntö koskee kuitenkin vain ulkomailla tehdystä työstä saatua palkkaa. Jos siis ulkomaillatyöskentelyn aikana saa esimerkiksi sosiaalietuuksia Suomesta, verotetaan nämä tavallisesti Suomessa. Säännös ei myöskään koske muun muassa Suomen valtiolta tai kunnilta saatua palkkaa. Poikkeukset soveltuvuuteen kannattaakin varmistaa aina tapauskohtaisesti.

Mutta miten koronavirus liittyy aiheeseen? Kuten arvata saattaa, kuuluu näihinkin säännöksiin vielä lisää poikkeuksia. Tällä kertaa poikkeus koskee Suomi-päivien määrää. Sallitusta Suomi-päivien määrästä on mahdollista poiketa, jos niiden ylittyminen johtuu pakottavasta, työntekijästä ja työnantajasta riippumattomasta, odottamattomasta syystä. Verohallinto on kannanotossaan ilmoittanut, että niin kauan kuin Ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaisesti liikkumista Kiinassa Hubein alueella kehotetaan välttämään koronaviruksen takia, pidetään syytä pakottavana ja odottamattomana.

Jos siis työskentelypaikkakuntasi on tämän kiellon alueella, eikä töihin palaaminen ole matkustuskiellon vuoksi mahdollista, ei tämä estä kuuden kuukauden säännön soveltuvuutta. Ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat tietää enemmän asiasta ja sen soveltuvuudesta tilanteeseesi!


11.2.2020 - Antti Saari -

Suorahankintaan siirtyminen kesken hankintalain mukaisen tarjouskilpailun

Kun hankintayksikkö julkaisee hankintailmoituksen ja tarjouspyynnön, sen tarkoituksena on toteuttaa hankintailmoituksessa kuvattu hankinta. Joskus voi kuitenkin käydä niin, ettei hankintayksikkö saa lainkaan osallistumishakemuksia tai tarjouksia taikka soveltuvia osallistumishakemuksia tai tarjouksia. Tällöin hankintayksiköllä on tietyissä tilanteissa mahdollisuus siirtyä suorahankintaan kesken tarjouskilpailun.

Hankintayksikkö voi valita suorahankinnan, jos avoimessa tai rajoitetussa menettelyssä ei ole saatu lainkaan osallistumishakemuksia tai tarjouksia taikka soveltuvia osallistumishakemuksia tai tarjouksia. Lisäedellytyksenä on, että alkuperäisiä tarjouspyynnön ehtoja ei olennaisesti muuteta. Suorahankintaan siirtyminen on sallittua niin kansallisen kynnysarvon kuin EU-kynnysarvon ylittävissä avoimessa ja rajoitetussa menettelyssä tehdyissä hankinnoissa.

Jos hankintayksikkö katsoo, että sen saamat tarjoukset ovat tarjouspyynnön vastaisia, sen tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, onko tarjouspyyntö ollut niin selvä, että väitetty tarjouspyynnön vastaisuus pystytään todentamaan. Jos tarjousten tarjouspyynnön vastaisuutta ei ole mahdollista arvioida, suorahankinnan edellytykset eivät täyty.

Suorahankinnassa hankintayksikkö neuvottelee valitsemiensa toimittajien kanssa hankintasopimuksen ehdoista julkaisematta etukäteen hankintailmoitusta. Hankintayksiköllä on tässä tilanteessa suorahankintamenettelyyn siirryttäessä tavanomaista laajemmin harkintavaltaa sen suhteen, kenen kanssa hankintasopimus lopulta tehdään. Hankintayksikön valinnanmahdollisuuksia rajaavat kuitenkin jo julkaistu hankintailmoitus, tasapuolisuuden ja syrjimättömyyden periaatteet ja kielto muuttaa tarjouspyynnön ehtoja olennaisesti.

Tarjouspyynnön ehtojen olennaista muuttamista on esimerkiksi, jos ehtojen muuttamisen seurauksena hankinta ulottuu merkittävässä määrin alkuperäisen hankintailmoituksen ulkopuolisiin tavaroihin tai palveluihin taikka jos hankintasopimus muodostuu muutoksen seurauksena taloudellisesti olennaisesti kannattavammaksi alkuperäiseen hankintailmoitukseen verrattuna.

Hankintayksikkö voi julkaista tehdystä suorahankinnasta suorahankintailmoituksen HILMA-ilmoituskanavassa, jotta suorahankinnasta mahdollisesti tehtävät valitukset voidaan saattaa markkinaoikeuden tutkittavaksi. Suorahankintailmoituksen tekemisen, odotus- ja valitusajan kulumisen jälkeen hankintayksikön tekemä suorahankintapäätös on lainvoimainen, jos siitä ei ole valitettu markkinaoikeuteen tai tehty hankintaoikaisuvaatimusta hankintayksikölle määräajassa.


7.2.2020 - Helena Kettunen -

Onko työntekijällä oikeutta käyttää ulkopuolista avustajaa yhteistoimintaneuvotteluissa?

Törmäsin mielenkiintoiseen kysymykseen yhteistoimintamenettelyä eli tuttavallisemmin yt-menettelyä koskien. Yritin selvittää, onko työntekijällä oikeutta käyttää yrityksen ulkopuolista avustajaa yt-neuvotteluissa silloin, kun työntekijälle ei ole valittu edustajaa tai kun työntekijät eivät yksittäistapauksessa sitä valitse. Tällainen edustaja on esimerkiksi luottamusmies, jota monissa työpaikoissa käytetäänkin. Käsittelen blogitekstissäni avustajan käyttöön liittyvää problematiikkaa.

Etsin asiasta tietoa yhteistoiminnasta yrityksissä annetusta laista eli yhteistoimintalaista ja sitä koskevasta hallituksen esityksestä, mutta tuloksetta. Kummassakaan ei ole mainittu avustajien kuten asianajajien käyttämistä. Yhteistoimintalain 8 §:ssä määritellään kattavasti henkilöstöryhmien edustajien käyttö ja valinta sekä otetaan kantaa tilanteeseen, jossa työntekijöillä ei ole edustajia.  Ulkopuolisten avustajan käyttöä laissa ei kuitenkaan maininta. Epäselvyys oikeustilasta syntyy, kun avustajien käyttöä ei ole sallittu, muttei toisaalta kiellettykään. Perehdyin asian tiimoilta myös oikeuskirjallisuuteen ja nettiartikkeleihin, mutta en löytänyt vastausta. Selvitystyön jälkeen soitin työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimivalle yhteistoiminta-asiamiehelle ja tiedustelin vastausta häneltä.

Yhteistoiminta-asiamiehen kanta asiaan oli selvä. Hänen mukaansa työntekijä saa käyttää yrityksen ulkopuolista avustajaa vain silloin, kun työnantaja antaa tähän luvan. Hänen mukaansa kanta voidaan johtaa yhteistoimintalain 46 §:n 2 momentista, jonka mukaan yksittäisen työntekijän irtisanomista, lomauttamista tai osa-aikaistamista käsitellään työntekijän ja työnantajan välillä. Tällöin työntekijällä on oikeus vaatia, että häntä koskevasta asiasta on neuvoteltava hänen edustajansa ja työnantajan kesken. Edustajalla tarkoitetaan tässä työehtosopimuksen perusteella valittua luottamusmiestä, työsopimuslain tarkoittamaa luottamusvaltuutettua ja työsuojeluvaltuutettua, muttei ulkopuolista avustajaa. Samansuuntaisesti todetaan myös yhteistoimintalain 7 §:ssä, jonka mukaan yhteistoiminnan osapuolina ovat työnantaja ja yrityksen henkilöstö. Toiseksi yhteistoiminta-asiamies perusteli kantaansa yhteistoimintalain asiantuntija-apua koskevalla säännöksellä. Yhteistoimintalain 55 §:n mukaan vain työntekijöiden edustajilla on oikeus käyttää yt-neuvotteluissa asiantuntijoita. Asiantuntijoiden tulee olla yrityksen omaa henkilöstöä eikä oikeutta ulkopuolisen avustajan käyttöön ole edes henkilöstöryhmien edustajilla. Yhteistoiminta-asiamies viittasi vielä työsopimuslain 9 luvun 2 §:ään, jossa työntekijän oikeus käyttää avustajaa on nimenomaan kirjoitettu lakitekstiin. Säännös koskee työsopimuksen päättymistä koeajalla, työsopimuksen purkamista sekä irtisanomista henkilöstä johtuvasta syystä. Nämä edellä mainitut perusteet viittaavat siis siihen, ettei työntekijällä ole oikeutta käyttää avustajaa yt-neuvotteluissa ilman työnantajan nimenomaista suostumusta.

Edellä mainittua kantaa voidaan perustellusti kritisoida. Minkä vuoksi työntekijä saa käyttää avustajaa työsopimuslain mukaisissa työsuhteen päättymisen tilanteissa, muttei yt-neuvotteluiden aikana? Kyse on molemmissa tapauksissa työntekijän kannalta samasta asiasta, työsuhteen mahdollisesta päättymisestä. Mikäli työntekijälle ei ole edustajaa, työntekijä on yt-neuvotteluissa yksin. Hänellä ei välttämättä ole oikeudellista osaamista arvioida esimerkiksi omia oikeuksiaan. Tilanne työnantajan ja työntekijän välillä ei tällöin ole tasapuolinen ja avustajan käyttö tulisi varmasti kyseeseen monen työntekijän osalta.

Puhelinkeskustelumme jälkeen yhteistoiminta-asiamies kertoi minulle, että yhteistoimintalakia ollaan juuri uudistamassa. Hän oli kanssani samaa mieltä siitä, että avustajien käyttämiseen yt-neuvotteluissa pitäisi saada vastaus suoraan lakitekstistä. Laitoin hänen kehotuksestaan sähköpostia lainuudistustyöryhmälle ja ehdotin asian esille ottoa uuden lain valmistelussa. Toivottavasti uuteen lakiin tulee selvä linjaus siitä, onko työntekijällä oikeus ottaa yt-neuvotteluihin mukaan oma avustaja vai ei.


4.2.2020 - Timo Lankinen -

EU:n sähkömarkkinauudistus tukee Suomen energiamarkkinoita

EU:n vuoden 2019 toukokuussa hyväksymä sähkömarkkinauudistus on Suomen, Pohjoismaiden ja Baltian markkinoiden kannalta positiivinen muutos. Uudistus parantaa loppuasiakkaiden mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti markkinoille. Tämä niin sanottu energiapaketti voidaan toteuttaa hyödyntämällä aiempaa monipuolisempaa keinovalikoimaa asiakkaan oman sähkönhankinnan optimoimiseksi. Myös uusiutuvan sähköntuotantokapasiteetin tukemisen pelisääntöjä on selkeytetty. Tämän toivotaan kannustavan sähköntuottajia investoimaan uusiutuvaan energiaan aiempaa aktiivisemmin. Jatkossa uusiutuvan energian tuotantolaitoksille on luvassa etusija-asema tasemarkkinoilla määräytyvien ajojärjestysten suhteen.

EU:n sähkömarkkinauudistukseen liittyvät säädökset hyväksyttiin lopullisesti 22.5.2019. Uudistus on merkittävä sen takia, että niin sanottu puhtaan energian paketti luo pohjan EU:n vuoteen 2030 tähtäävien energia- ja ilmastotavoitteiden toimeenpanolle. Suomen kannalta uudistus tukee nykyisen hallituksen ilmastostrategiaa, jossa hiilivapaan yhteiskunnan eri toimintojen tavoitteet on tarkoitus toimeenpanna lähivuosien aikana. Merkittävänä tavoitteena voidaan pitää esimerkiksi hiilenkäytön kieltämistä sähkön ja lämmön tuotannossa 1.5.2029 jälkeen.

Vuonna 2019 annettu sähkömarkkinauudistus sisältää neljä säädöstä: 1) sähkömarkkinadirektiivi, 2) sähkömarkkina-asetus, 3) sähköalan riskeihin varautumisen asetus ja 4) energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirastoa koskeva asetus eli ns. ACER-asetus. Näiden lisäksi Euroopan komissio vahvisti puhtaan energian paketin esitykset marraskuussa 2016. Paketti sisältää laajan energia-alan EU lainsäädäntökokonaisuuden sisältäen kahdeksan lainsäädäntöesitystä, joista osa on huomioitu nyt annetussa energiapaketissa.

Energiapaketin säädöksistä voidaan Pohjoismaiden ja Baltian yhteismarkkinoiden osalta merkittävimpänä pitää sähkömarkkina-asetusta (EU) 2019/943. Kyseinen säädös on suoraan voimassaolevaa lainsäädäntöä Suomessa. Se edellyttää niin viranomaisilta kuin myös kantaverkkoyhtiö Fingridiltä toimenpiteitä asetuksen toimeenpanemiseksi sen edellyttämässä laajuudessa. Viime vuosina esillä olleeseen sähköntoimituskapasiteetin riittävyyden varmistamiseen ja sen hinnoitteluun kiinnitetään asetuksessa erityistä huomiota. Voimassa olevia kapasiteettimekanismeja on tarkasteltava uudestaan huomioiden eri hinta-alueiden välillä hyödynnettävän kapasiteetin riittävyyden vaikutukset sähkön hinnan muodostumiseen eri alueilla.

Loppuasiakkaiden asema paranee

Sähkömarkkinauudistuksen keskeisenä tavoitteena on korostaa loppuasiakkaiden asemaa sähkömarkkinoiden aktiivisena osapuolena. Jatkossa asiakkaille tarjoutuu mahdollisuuksia osallistua sähkömarkkinoille hyödyntäen sähkönhankinnassaan ns. kulutusjoustoja. Näiden joustojen avulla asiakkaat voivat saavuttaa huomattavia säästöjä omassa sähkölaskussaan.

Lisäksi joustomekanismit tarjoavat uusille toimijoille mahdollisuuden tarjota tuotteitaan loppuasiakkaille. Uutena toimijana voidaan nostaa esille agregaattorit, jotka tarjoavat asiakkailleen tasesähkömarkkinoihin liittyviä agregointipalveluita toimien asiakkaan ja tasesähköjärjestelmää ylläpitävän kantaverkkoyhtiön välissä asiakkaan kulutusta optimoivien järjestelmien toteuttajana.

Myös asiakkaiden puolella toimivilla energiayhteisöillä voidaan olettaa olevan tulevaisuudessa paljon annettavaa loppuasiakkaille. Energiayhteisöjen kautta tapahtuvan sähkönhankinnan avulla loppuasiakkaat voivat saavuttaa volyymihyötyjä hankkimalla sähkönsä esimerkiksi suoraan sähköpörssistä ilman tukkuväliporrasta tai vaihtoehtoisesti suoraan tukkumarkkinoilta. Jää nähtäväksi miten aktiivisesti eri toimijat hyödyntävät tätä mahdollisuutta sähkömarkkinoilla jatkossa. Myös älyverkkojen toteuttaminen avaa asiakkaille uusia mahdollisuuksia oman kulutus- tai pientuotantopaikan sähköntoimitusten tehostamiselle kaikkia osapuolia parhaiten palvelevalla tavalla.

Viranomaistoimintoja tarkistetaan

Viranomaisten yhteistoiminta sähkömarkkinoilla mahdollisesti tapahtuvien häiriöiden osalta on vielä toistaiseksi ollut jossain määrin epäselvää. Kantaverkkoyhtiö Fingridin rooli Suomen sähköjärjestelmän ja kantaverkon ylläpitäjänä ei ole muodostanut yhtiölle viranomaisroolia. Myöskään jakeluverkonhaltijat eivät toimi viranomaisen roolissa. Toki molempia osapuolia sitoo häiriötilanteisiin varautumista koskevat velvoitteet, joskin niitä voidaan osittain pitää riittämättöminä. Sähkömarkkinoilla ilmenevien häiriöiden osalta onkin välttämätöntä vahvistaa eri viranomaisten keskinäistä yhteistyötä. Samalla eri viranomaisten keskinäisiä toimivaltasuhteita on tarkistettava, jotta muuttuneen maailman häiriötilanteisiin voidaan puuttua ennaltaehkäisevästi ja tehokkaasti.

Kokonaisuutena arvioiden vuoden 2019 sähkömarkkinauudistus avaa mahdollisuuksia kokonaan uudenlaisille sähkömarkkinoille Suomessa yhdessä Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa. Toimeenpanon onnistuminen edellyttää niin viranomaisilta kuin myös alan toimijoilta innovatiivista ja rohkeaa asennoitumista kaikkiin niihin mahdollisuuksiin, joita viime vuonna annettu energiapaketti lainsäädännöllisesti mahdollistaa. Sähkömarkkinauudistus on pantava toimeen vuoden 2020 loppuun mennessä. Vuoden 2020 alkukuukausien osalta on ilahduttavaa todeta, että työ sähkömarkkinoiden uudistamiseksi on jo käynnistynyt viranomaisten, sähköntuottajien ja asiakkaiden taholla.


28.1.2020 - Krista Siro -

Joka toimii johtajana, vastaa johtajana

Osakeyhtiölain (OYL) mukaan yhtiön johtoportaaseen kuuluu aina hallitus ja vallinnaisesti myös toimitusjohtaja ja hallintoneuvosto. OYL:n 22 luvun mukaan johtohenkilöllä on vahingonkorvausvastuu toiminnastaan johtotehtävässä. Koska OYL:ssa määrätään nimenomaisesti johtohenkilön vahingonkorvausvelvollisuudesta, on olennaista tietää, kuka on tällainen vastuuta kantava johtohenkilö?

Äkkiseltään voisi ajatella, että edellä esitetty kysymys on äärimmäisen helppo. Johtohenkilöitä ovat hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja, joiden henkilöllisyys ilmenee yhtiön kaupparekisteriotteesta. Johtohenkilöitä eivät ole esimerkiksi osakkeenomistajat, yhtiön toimihenkilöt ja työntekijät. Tämä perusolettama tietysti onkin.

Hallituksen esityksessä OYL:ksi todetaan, että johtoon kuuluvana henkilönä pidetään sitä, joka tosiasiassa on valittu tehtävää hoitamaan. Asia ei siis aina ratkea pelkästään kaupparekisteri-ilmoitusta silmäilemällä.  

Yhtiössä johdon päätösvaltaa voi käyttää virallisen johdon ulkopuolinen muu henkilö, ”tosiasiallinen” johtohenkilö. Silloin kun henkilö toimii tosiasiallisesti yhtiön johtohenkilönä, hän myös vastaa tekemistään päätöksistä OYL:n mukaan toimitusjohtajan tai hallituksen jäsenen ominaisuudessa.

Tyyppitilanne, jossa riski tosiasiallisen johtohenkilön olemassaolosta voi ilmetä, on se, kun yhtiöllä ei ole lain mukaista hallitusta. Tällaisessa tilanteessa vastuuseen voivat joutua ne, jotka päättävät hallitukselle kuuluvista asioista. On tosin huomattava, että vaikka yhtiölle olisikin valittu hallitus, voi muu kuin hallituksen jäsen joutua vastuuseen, jos hän on tosiasiallisesti toiminut hallitustehtävissä. Tämä voi olla täysin tarkoituksellista. Joskus henkilö, jolla on luottotietomerkintä tai liiketoimintakielto, tosiasiallisesti käyttää johdon valtaa yhtiössä kaupparekisteriin merkittyjen henkilöiden sijasta tai ohessa. Tosiasiallisella johtajalla voi olla myös muita syitä vältellä virallisen johdon statusta.

Harmillista kyllä, mutta aina tosiasiallinen johtaja ei välttämättä edes itse tiedä astuneensa johtajan korokkeelle. Yhtiön työntekijä voi käyttää johdon päätösvaltaa esimerkiksi talousasioissa. Tästä on hyvä esimerkki korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2001:86. Tapauksessa henkilö, joka ei kuulunut muodollisesti yhtiön johtoon, oli käyttänyt yhtiössä tosiasiallista määräysvaltaa. Hänen katsottiin johtajana tulleen vastuuseen hallitukselle ja toimitusjohtajalle OYL:n mukaan kuuluvista velvollisuuksista, kuten kirjanpidon huolehtimisvelvollisuudesta. Henkilö tuomittiin rangaistukseen kirjanpitorikoksesta.

On tärkeää tunnistaa yhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan vallan rajat. Johdon päätösvallan on pysyttävä johdolla, joka on tietoinen vastuustaan. Joskus on paikallaan istua alas asiantuntijan kanssa ja käydä läpi yhtiön johdon roolit ja vastuut, jotta väärät henkilöt eivät joudu vastuuseen johdolle kuuluvista päätöksistä.


24.1.2020 - Tarmo Lensu -

Voiko työnantaja velvoittaa työntekijän tekemään korvaava työtä? Esimerkkinä 4.1.2020 laadittu Teknologiateollisuus ry:n ja Teollisuusliitto ry:n työehtosopimus.

Korvaavalla työllä tarkoitetaan työtä, jota työntekijä voi tehdä ollessaan tapaturman tai sairauden vuoksi työkyvytön työsopimuksensa mukaisiin tai vakiintuneisiin työtehtäviinsä. Korvaavaa työtä tehdessään työntekijä työskentelee väliaikaisesti muissa kuin vakiintuneissa työtehtävissään tai saa koulutusta. Korvaavaa työtä voidaan käyttää esimerkiksi tilanteessa, jossa työntekijä on ollut pitkään sairauslomalla ja hänen työhön paluutaan pyritään helpottamaan. Korvaava työtä voidaan myös joissain tapauksissa velvoittaa tekemään, mikäli siitä on sovittu ja työntekijän terveydentila sen mahdollistaa.

Itse termiä ”korvaava työ” ei ole määritelty työlainsäädännössä, vaan se on vakiintunut käytännön työelämän kautta. Tästä konkreettisimpana esimerkkinä on se, että osaan työsopimuksista on otettu korvaavaa työtä koskevia määräyksiä. Korvaavasta työstä ei siis säädetä työsopimuslaissa, vaan työsopimuslain 2: 11 §:ssä säädetään ainoastaan työntekijän oikeudesta palkalliseen sairauslomaan. Työsopimuslain säännös sairausajan palkasta on luonteeltaan semidispositiivinen säädös, josta voidaan sopia TSL 13: 7 §:n nojalla toisin. Tämä tarkoittaa sitä, että korvaavaa työtä koskevia määräyksiä voidaan ottaa työehtosopimuksiin ja työmarkkinaosapuolilla on täysi vapaus sopia menettelystä, jossa sovitaan työntekijän tekevän korvaavaa työtä, silloin kun työntekijä ei ole sairauden tai taudin vuoksi työkyvytön.

Esimerkiksi uusimmassa teknologiateollisuuden työehtosopimuksessa (voimassa 4.1.2020 alkaen) on kuvattu korvaavaa työtä seuraavasti:

Korvaava työ

Työntekijä ei aina ole sairauden tai tapaturman vuoksi täysin työkyvytön. Työntekijälle saattaa olla mahdollista osoittaa jotakin muuta kuin hänen vakituista työtään, ns. korvaavaa työtä. Tämän alakohdan määräyksiä ja ohjeistusta on sovellettava myös silloin kun alakohdan tarkoittamaa korvaavaa työtä kutsutaan toisella nimellä. Korvaavan työn pitää olla tarkoituksenmukaista ja mahdollisuuksien mukaan työntekijän normaaleja työtehtäviä vastaavaa työtä tai joskus myös työntekijälle soveltuvaa koulutusta.

Työntekijän työkyvyttömyyttä koskevassa lääkärintodistuksessa olisi suotavaa kuvata ne mahdolliset rajoitukset, jotka sairaus tai vamma työn tekemiselle aiheuttavat. Työnantajan päätöksen osoittaa työntekijälle korvaavaa työtä on perustuttava lääketieteellisesti perusteltuun kannanottoon.

Korvaavan työn teettämisen tulee perustua työpaikalla yhdessä käsiteltyihin menettelytapasääntöihin ja konsultaatioon työterveyslääkärin kanssa. Ennen korvaavan työn aloittamista varataan työntekijälle mahdollisuus keskusteluun työterveyslääkärin kanssa. Tarkempaa ohjeistusta korvaavasta työstä on liittojen kotisivuilla.

Edellä mainitun työehtosopimuksen mukaan korvaavan työn pitää olla tarkoituksenmukaista ja mahdollisuuksien mukaan työntekijän normaaleja työtehtäviä vastaavaa työtä. Korvaavalta työltä ei siis edellytetä, että työ olisi täysin työntekijän normaaliin työkuvaan kuuluvaa, vaan työantajan osoittamalta korvaavalta työltä edellytetään, että työ on ”mahdollisuuksien mukaan työntekijän normaaleja työtehtäviä vastaavaa työtä”.

Käytännössä siihen, onko työntekijällä velvollisuus tehdä korvaavaa työtä, vaikuttaa työehtosopimusten ohella yksittäisen työntekijän työsopimus. Työnantajalla on oikeus velvoittaa työtekijä tekemään vain työsopimuksen mukaista työtä, joka on vakiintumisen kautta määräytynyt tai josta on työsopimuksessa sovittu. Usein työsopimukset ovat kuitenkin ainakin jossain määrin avoimia, jolloin on vaikea tarkkaan määrittää, kuuluuko korvaavana työnä tehtävä työ työsopimuksen piiriin vai ei.

Niissä tilanteissa, joissa epäselvyyttä syntyy, työantajalla on tulkintaetuoikeus. Jos työnantaja katsoo korvaavan työn kuuluvan työsopimuksen piiriin, hän voi edellyttää työntekijän sitä tekevän. Tällöin työntekijän on, mikäli hän pitää käskyä perusteettomana, riitautettava käsky. Mikäli työntekijä ei työantajan käskystä huolimatta suostu kyseiseen työhön, riskinä on se, että työnantaja katsoo työntekijän kieltäytyvän työstä perusteettomasti ja pahimmassa tapauksessa irtisanoo työntekijän.  

Esimerkiksi teknologiateollisuuden työehtosopimuksen mukaan: ”työnantajan päätöksen osoittaa työntekijälle korvaavaa työtä on perustuttava lääketieteellisesti perusteltuun kannanottoon”. Kyseinen lause kuvastaa sitä, että työnantajalla on oikeus edellyttää työntekijän työpaikalle tulemista, jos työntekijä ei ole sairauden tai tapaturman vuoksi työkyvytön, vaan kykenee tekemään korvaavaa työtä. Myös oikeuskäytännön perusteella työnantajalla on oikeus velvoittaa työntekijä TSL 3: 1 §:ssä säädetyn direktio-oikeuden nojalla korvaavaan työhön niissä tilanteessa, missä työntekijän työkykyä on jäljellä ja työntekijä voi suorittaa työsopimuksensa mukaisina tehtävinä korvaavaa työnä. Mikäli työntekijä kieltäytyy tästä, on oikeuskäytännössä katsottu, että oikeutta sairausajanpalkkaan ei ole.

On tärkeää kuitenkin huomata, ettei työehtosopimusmääräyksillä voida laajentaa yksittäisen työntekijän työsopimuksen alaa eli sitä, mitä töitä työntekijä on velvollinen tekemään. Jos yksittäisen työntekijän työsopimuksessa on sovittu esimerkiksi työntekijän toimenkuvaksi työskentely yksinomaan hitsaajana, ei työntekijää voida määrätä tekemään työnä asiakirjojen arkistointia työnantajan lukuun. Mikäli korvaava työ pitää sisällään selvästi työtekijän tavanomaiseen työnkuvaan kuulumattomia työtehtäviä, tulee korvaavasta työstä sopia erikseen, eikä siihen voida yksipuolisesti velvoittaa.


14.1.2020 - Matti Huttunen -

Perinnöttömäksi tekeminen testamentilla

Perittävä voi eläessään määrätä testamentilla perillisensä perinnöttömäksi. Tämä on kuitenkin mahdollista vain laissa säädetyin perustein ja edellytyksin.

Tärkeää on kuitenkin heti alkuun huomauttaa, että jos perittävältä ei jää jälkeen leskeä eikä rintaperillistä, perittävä voi vapaasti testamentin tekemällä sulkea pois perillisen perinnöstään. Tässä tilanteessa ei edellytetä laissa säädettyjä erityisiä perusteita eikä tällöin ole varsinaisesti kysymys perinnöttömäksi tekemisestä siinä tarkoituksessa, mitä perinnöttömäksi tekemisellä yleisesti ymmärretään.

Kysymys varsinaisesta perinnöttömäksi tekemisestä aktualisoituukin vain silloin, kun perittävän jälkeen jää leski ja/tai rintaperillinen. Rintaperillisen kohdalla tämä tarkoittaa käytännössä lakiosaoikeuden poissulkemista. Ns. vapaaosasta perittävä voi aina määrätä testamentilla. Lesken osalta perittävä voi määrätä, että puolisolla ei ole lakimääräistä perintöoikeutta. Perinnöttömäksi tekeminen voi kohdistua lesken osalta lesken lakimääräiseen oikeuteen hallita jäämistöä jakamattomana.

Perittävä voi tehdä perillisen perinnöttömäksi, jos tämä on tahallisella rikoksella syvästi loukannut perittävää, tai perimispolvessa olevaa sukulaistaan, ottolastaan tai tämän jälkeläistä.  Perittävä voi niin ikään määrätä perillisen perinnöttömäksi, jos perillinen jatkuvasti viettää kunniatonta tai epäsiveellistä elämää.

Olennaista on huomata, että tahallisen rikoksen ei tarvitse välttämättä kohdistua edellä lueteltuihin henkilöihin, vaan merkityksellistä on se, että tahallinen rikos on loukannut syvästi jotakin edellä mainituista henkilöistä. Tahallisesta rikoksesta on oltava olemassa tuomioistuimen ratkaisu. Esimerkiksi pelkkä väite testamentissa ei osoita vielä kenenkään syyllistyneen rikokseen. Rikollisen teon loukkaavuusarviointi suoritetaan subjektiivisesti.

Kunniattoman ja epäsiveellisen elämän käsitteet voivat aiheuttaa arviointiongelmia, sillä ne johtavat moraalisiin punnintoihin ja tulkintoihin. Oikeuskäytännössä on esimerkiksi pitkäaikainen, vuosia kestänyt juopottelu ja päihteiden käyttö täyttänyt kunniattoman ja epäsiveellisen käyttäytymisen tunnusmerkistön.  

Perinnöttömäksi tekeminen edellyttää, että asiasta on määräys testamentissa ja testamentissa mainitaan perinnöttömäksi tekemisen peruste. Jos lakiosaperillinen on määrätty perinnöttömäksi, tämän on tehtävä lakiosailmoitus samalla tavalla kuin jos perittävä olisi tehnyt testamentin muulle henkilölle ja tämä testamentti loukkaisi lakiosaa.

Perinnöttömäksi tehty henkilö voi olla eri mieltä siitä, onko perinnöttömäksi määräämiselle olemassa laissa säädetyt perusteet. Henkilöllä, joka on testamentilla määrätty perinnöttömäksi, on oikeus riitauttaa asia. Jos perinnöttömäksi tekemisen perusteista syntyy erimielisyyttä, sen henkilön, joka vetoaa testamentissa olevaan määräykseen ja perusteeseen perinnöttömäksi tekemisestä, on näytettävä peruste toteen. Asian ratkaisee viime kädessä tuomioistuin.

Perinnöttömäksi tekemisen seurauksena perinnön saa se perillinen, jolla olisi ollut oikeus perintöön siinä tapauksessa, että perinnöttömäksi tehty perillinen olisi kuollut ennen perittävää.


10.1.2020 - Helena Kettunen -

Vahingonkorvausvelalle maksettava viivästyskorko

Viivästyskoron maksuvelvollisuudesta säädetään korkolaissa. Viivästyskoron maksuvelvollisuuden alkupäivään vaikuttaa se, millaisesta velasta on kysymys. Eräpäivällisten velkojen osalta viivästyskorkoa maksetaan eräpäivästä lukien. Mikäli velan eräpäivää ei ole ennalta sovittu, alkaa viivästyskorko juoksemaan 30 päivän kuluttua laskun lähettämisestä. Vahingonkorvausvelkojen osalta velan tai viivästyskoron maksuvelvollisuuden alkamiseen ei riitä laskun lähettäminen tai maksumuistutus. Tässä blogitekstissä tarkastellaan sitä, mitä lisäedellytyksiä korkolaki asettaa viivästyskorolle vahingonkorvausvelkojen osalta.

Soveltamisala. Vahingonkorvausvelan lisäksi erityinen säännös viivästyskorosta koskee myös muuta velkaa, jonka määrän ja perusteen toteaminen edellyttää erityistä selvitystä. Soveltamisalaan kuuluvat sopimussuhteissa ja niiden ulkopuolella syntyneet vahingonkorvausvelat sekä esimerkiksi vakuutusyhtiöiden vakuutuskorvaukset. Yhtenäisyyden vuoksi tässä blogissa puhutaan vahingonkorvausvelasta. Säännös ei kuitenkaan koske kaikkia vahingonkorvausvelkoja, vaan tahallisesta rikoksesta syntyneelle vahinkomäärälle viivästyskorkoa on maksettava aina vahinkotapahtumasta lukien.

Maksuvelvollisuuden alkaminen. Vahingonkorvausvelkaa on pidetty tavanomaisista veloista siinä määrin poikkeavana, että viivästyskoron maksuvelvollisuuden alkamiselle on asetettu korkeampi kynnys. Velkojan on esitettävä velalliselle maksuvaatimuksen lisäksi erityinen selvitys vahingonkorvausvelan määrästä ja sen perusteesta. Viivästyskorko alkaa juoksemaan 30 päivän kuluttua selvityksen esittämisestä. Korkeimman oikeuden tapauksen KKO 1991:130 mukaan kolmenkymmenen päivän aika ei ala kulumaan maksuvaatimuksen lähettämisestä, vaan siitä päivästä, jolloin maksuvaatimus saapuu vastaanottajalle. Jos vahingonkorvausvelasta on nostettu kanne tuomioistuimessa eikä selvitystä ole aikaisemmin esitetty ollenkaan tai se katsotaan riittämättömäksi, viivästyskorkoa on maksettava viimeistään siitä päivästä, jolloin velan maksua koskeva haaste annettiin tiedoksi velalliselle. Tällainen tilanne oli esillä korkeimman oikeuden tapauksessa KKO 2012:91, jossa oli kyse työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä tuomittavasta korvauksesta. Jos maksuvaatimus esitetään vasta oikeudenkäynnin aikana, alkaa viivästyskoron maksuvelvollisuus sen esittämisestä lukien. Jos eräpäivä on vahingonkorvausasioissa sovittu, alkaa koronmaksuvelvollisuus korkolain pääsäännön mukaan eräpäivästä.

Kohtuusarviointi ja selvityksen laajuus. Selvityksen tulee olla sellainen, mitä velkojalta voidaan kohtuudella edellyttää. Velkojan on esitettävä vahingonkorvaukseen johtaneeseen tapahtumaan sekä velan määrän ja perusteen arvioimiseen liittyvät tosiasiat. Riittäväksi selvityksesi on katsottu esimerkiksi korkeimman oikeuden tapauksessa KKO 1991:130 vahinkoilmoituksen tekeminen vakuutusyhtiölle. Kohtuusarvioinnissa otetaan huomioon myös velallisen mahdollisuus hankkia selvitystä sekä tämän asiantuntevuus. Velallisen mahdollisuus hankkia selvitystä liittyy esimerkiksi tilanteeseen, jossa vahingon syntymiseen liittyvät syyt ovat vain velallisen tiedossa. Asiantuntevuus saa merkitystä esimerkiksi silloin, kun velallisella on oman asiantuntemuksensa perusteella selvästi paremmat mahdollisuudet tietojen hankkimiseen kuin velkojalla, jonka tulisi turvautua suuria taloudellisia uhrauksia vaativaan asiantuntija-avun käyttöön. Velkojan ei kuitenkaan tarvitse mainita selvityksessä viivästyskoron maksuvelvollisuuden alkamisesta, yksilöidä vaatimuksensa tarkkaa euromäärää, esittää tietoja vahingoittuneen esineen yleisestä hintatasosta tai eritellä asian oikeudellista puolta. Lisäksi pelkkä korvausvaatimuksen esittäminen riittää niissä tilanteissa, missä korvausvastuun sisältö on velalliselle selvä ilman erityistä selvitystä.

Selvitetty osa ja toisin sopiminen. Vahingonkorvausvelan maksuvelvollisuus ei ala, mikäli selvitys on puutteellinen. Selvitys voidaan myös katsoa olevan puutteellinen vain osalle velan määrästä, jolloin viivästyskorkoa on maksettava sille määrälle, jota pidetään selvitettynä kohtuullisuusarvioinnin mukaisesti. Edellä käsitellyt säännökset ovat pakottavia, eikä velallisen vahingonkorvausvelan maksuaikaa voida etukäteen pidentää. Maksuaikaa voidaan muuttaa vain vahinkotapahtuman jälkeen osapuolten yhteisellä sopimuksella. Osapuolet voivat myös sopia lakimääräistä alemmasta viivästyskorosta.


7.1.2020 - Mirja Ropo -

Osakasluettelo onkin tärkeä asiakirja

Kovin harva osakeyhtiö pitää osakasluetteloa, vaikka osakeyhtiölaki velvoittaa hallituksen sellaisen tekemään ja ylläpitämään. Monesta sellainen saattaakin tuntua turhalle pilkun kanssa puuhastelulle. Joissakin tilanteissa hyvin laadittu, historiatiedot sisältävä osakasluettelo on rahanarvoinen paperi.

Milloin osakasluettelosta on hyötyä?

Jos yhtiössä on useampia osakkaita ja sekä yhtiö- että henkilöomistusta, hallituksen tulisi vuosittain käydä osakkaat läpi mahdollisten muutosten vuoksi, vaikka ilmoituksia muutoksista ei olisi tullut. Henkilöosakas on voinut kuolla ja yhtiöosakas sulautua, jakautua tai joutua konkurssiin, jolloin omistaja on vaihtunut. Näissä tilanteissa hallituksen on tärkeä jopa itse aktiivisesti selvittää, kuka yhtiön osakkeen omistaa. Ensisijaisesti toki omistamisen rekisteröinti on osakkeenomistajan itsensä intressissä. Mikäli osakasta ei enää ole, on pitkien aikojen päästä vaikea ja joskus mahdoton selvittää, kuka osakkeen omistaa. Osakeomistusta ei voi mitätöidä eikä oikeustoimia tehdä ilman osakkeenomistajan aktiivisia toimia. Tästä seuraa, että haamuomistaja omistaa osakkeita ikuisesti ja saattaa aiheuttaa sen johdosta monenlaista hankaluutta. Erityisesti ongelmat heräävät eloon erilaisissa yritysjärjestelytilanteissa, joissa kaikkien osakkeenomistajien tahtoa saatetaan tarvita.

Hyvin pidetty osakasluettelo historiatietoineen on arvokas myös tilanteessa, jossa osakas on hankkinut yhtiön osakkeita eri aikoina. Luovutusvoittoverotuksen kannalta on merkitystä sillä, voidaanko myytävät osakkeet katsoa omistetun yli kymmenen vuotta ja miltä osin tai mikä on myytävien osakkeiden hankintameno. Jos myytävät osakkeet voidaan yksilöidä historiatiedot osoittaen, verovelvollinen voi itse päättää arvopapereiden luovutusjärjestyksestä eli mitkä yksilöidyt arvopaperit hän luovuttaa. Verovelvollinen voi esimerkiksi luovuttaa tietyt numeroidut osakkeet, jos osakkeet muistettu numeroida osakasluettelossa. Luovutusvoitto tai -tappio lasketaan tällöin vähentämällä osakkeen luovutushinnasta nimenomaan tuon tietyn, yksilöidyn osakkeen hankintameno. Luovutusjärjestys voi vaikuttaa voiton tai tappion määrään, jos eri osakkeiden hankintameno on erisuuruinen ja osakkeita on hankittu eri aikoina.

Mikäli myytäviä arvopapereita ei voida yksilöidä, verovelvollisen katsotaan myyvän suhteellisen osan jokaisesta eri aikana ja eri hinnalla hankkimastaan osake-erästä. Vähennettävän hankintamenon määrä ja mahdollinen hankintameno-olettaman käyttö ratkaistaan jokaisen osake-erän osalta erikseen.

Mitä osakasluetteloon merkitään?

Osakeyhtiölain mukaan hallituksen on pidettävä osakkeista ja niiden omistajista luetteloa, johon merkitään kunkin osakkeenomistajan nimi ja osoite sekä yksilöityjen osakkeiden tai osakekirjojen lukumäärä osakelajeittain ja osakkeiden antamispäivä. Osakasluetteloon on merkittävä myös muut erot osakkeiden tuottamissa oikeuksissa ja velvollisuuksissa. Jos osakkeesta ei ole annettu osakekirjaa, osakasluetteloon on lisäksi merkittävä yhtiölle ilmoitettu osaketta rasittava panttioikeus tai muu vastaava oikeus. Tällainen asiakirja on helposti tehtävissä.

Hallituksen on lain mukaan myös päivitettävä osakasluetteloa. Uuden osakkeenomistajan yhtiölle ilmoittama omistus tai muu osakasluetteloon merkittyä seikkaa koskeva yhtiölle ilmoitettu muutos on viivytyksettä merkittävä osakasluetteloon. Tällainen muu muutos on esimerkiksi henkilöomistajan kuolema, tai yhtiömuotoisen osakkeenomistajan jakautuminen tai konkurssi. Hallituksen on vaadittava omistajaksi ilmoittautuneelta luotettava selvitys saannostaan sekä varainsiirtoveron suorittamisesta. Muutokset on päivättävä.  Jos osakkeeseen kohdistuu lunastusoikeus tai osakkeen hankkimiseen vaaditaan suostumus, merkintää ei kuitenkaan saa tehdä ennen kuin on selvinnyt, ettei lunastusoikeutta käytetä tai ennen kuin suostumus on annettu.

Osakasluettelo on pidettävä jokaisen nähtävänä, eli se on yhtiön julkinen asiakirja. Sen sijaan esimerkiksi kaupparekisteri ei pidä yllä yksityisten osakeyhtiöiden osakasluetteloita.

Hiki säästää tässäkin verta ja pilkun kanssa puuhastelu kannattaa.