Lukander & Ruohola Oy Asianajotoimisto

EN | SE | DE

Blogi

Tämä on Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:n blogi. Kirjoittajina toimivat toimistomme asianajajat ja kirjoitukset käsittelevät juridisia aiheita laidasta laitaan - joskus vähän laidan ulkopuoleltakin. Otamme kiinni ajankohtaisiin aiheisiin ja nostamme esiin mielenkiintoisia kysymyksiä myös ei-niin-ajankohtaisista juridisista aiheista.

Vastuu

Tagit

3.3.2020 - Larissa Päivärinta

Istanbulin sopimuksen merkitys rangaistuksen mittaamiselle

STM julkaisi 21.1.2020 selvityksen 2019:55, jonka mukaan noin 130 000 suomalaista kokee lähisuhdeväkivaltaa vuosittain. Suomi allekirjoitti naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä koskevan Istanbulin sopimuksen 11.5.2011. Istanbulin sopimus on ensimmäinen eurooppalainen naisia koskeva ihmisoikeussopimus. EU-maiden lisäksi myös EU on liittynyt yleissopimukseen. Sopimus saatettiin Suomessa lakina voimaan elokuussa 2015. Vaikka sopimus painottaa ennaltaehkäisyä, on sillä merkitystä myös rikosvastuun kannalta.

Korkein oikeus antoi 2.3.2020 mielenkiintoisen ratkaisun KKO 2020:20 mm. törkeää pahoinpitelyä koskevassa asiassa. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus olivat lukeneet henkilön syyksi mm. entiseen puolisoon kohdistuneen törkeän pahoinpitelyn. Korkeimmassa oikeudessa kysymys oli rangaistuksen mittaamisesta.

Perusteluissaan korkein oikeus totesi, että rangaistus on mitattava siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin ja rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Rikoslaissa ei kuitenkaan ole säännöstä, jonka mukaan rangaistusta tulisi koventaa sillä perusteella, että se kohdistuu tekijän entiseen tai nykyiseen puolisoon tai muuhun perheenjäseneen.

Korkein oikeus huomioi, että Istanbulin sopimus edellyttää, että sopimuksen sopijapuolet varmistavat, että kansallisen lain säännösten mukaisesti voidaan rangaistusta määrättäessä raskauttavana seikkana ottaa huomioon rikoksen kohdistuminen entiseen tai nykyiseen puolisoon tai muuhun perheenjäseneen. Hallituksen esityksessä, jolla sopimus saatettiin Suomessa kansallisesti voimaan, arvioitiin, että tuomareilla on mahdollisuus ottaa tällaiset seikat huomioon rangaistusta määrätessään ilman erityistä koventamisperustetta.

Vielä korkein oikeus totesi, että rangaistuksen on kuitenkin perustuttava lakiin. Lähtökohtaisesti siis kansainväliset yleissopimukset eivät ole suoraan sovellettavissa vastaajan vahingoksi ilman kansallisia lainsäädäntötoimia. Istanbulin sopimus on saatettu kansallisesti voimaan lakina, mutta sitä ei voida soveltaa rangaistuksen mittaamissäännöksenä.

Edellä mainitut huomioon ottaen korkein oikeus totesi, että teon luonne lähisuhdeväkivaltana on huomioon otettava seikka, kun arvioidaan teon moitittavuutta. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä onkin katsottu, että sellaisissa lähisuhdeväkivaltatapauksissa, joissa uhri tarvitsee erityistä suojelua, siksi että tekijä ja uhri eivät ole tasavertaisessa asemassa, voi teon vahingollisuus ja vaarallisuus sekä tekijän syyllisyyden aste puoltaa ankarampaa rangaistusta.

Tapauskohtaisesti tuleekin arvioitavaksi lähisuhdeväkivallan vaikutus rangaistuksen mittaamiseen. Esimerkiksi Itä-Suomen hovioikeuden 14.2.2020 antamassa ratkaisussa 20/106340 hovioikeus arvioi, ettei rangaistusta tullut määrätä ankarampana Istanbulin sopimuksen perusteella sen vuoksi, että teko kohdistui avopuolisoon, sillä kysymyksessä olevaa yksittäistä tekoa ei ollut tehty sopimuksessa tarkoitetulla tavalla asetta käyttämällä tai aseella uhkaamalla ja koska asianomistaja ei ollut ollut puolustuskyvytön, eikä väkivalta ollut ollut erityisen voimakasta.

Mikään automaatio ei siis ole, että lähisuhdeväkivalta arvioitaisiin tuomioistuimessa yleistä rangaistuskäytäntöä ankarammin, vaan rangaistuksen mittaaminen on aina tehtävä tapauskohtaisen arvioinnin perusteella.