Locked box – aarrearkku vai mistä kysymys?
Viimeaikojen yrityskauppauutisia seuratessa on joku muukin voinut kiinnittää huomiota siihen, että kaupan kohteen kauppahinta, erityisesti milloin se vaikuttaa erityisen korkealta, ilmoitetaan täysin kiinteänä. Silloin nekin osakkeenomistajat, jotka eivät ole olleet kaupanteossa mukana, voivat varsin helposti laskea osakekohtaisen kauppahinnan. Miten tähän päästään, kun usein aikaisemmin on puhuttu yritysarvosta tai velattomasta hinnasta ja nyt ilmoitetaan osakkeiden kauppahinta ikään kuin olisi ostettu tukku osakkeita arvopaperipörssistä tai asunto-osakeyhtiön osakkeita, joihin ei sisälly minkäänlaista hinnantarkastusmekanismia. Samalla huomio kiinnittyy siihen, että kauppa yleensä pystytään toteuttamaan hyvin nopeasti ja vain välttämättömien viranomaislupien saamisen jälkeen. Selityksenä on ns. locked box -kauppahintamekanismin käyttäminen. Kyse ei toki ole mistään uutuudesta, mutta silti tuntuu, että erityisesti huutokauppatilanteissa myyjän kannattaa ehdottaa locked box -mekanismia, joka tekee tarjousten vertailtavuuden hyvin helpoksi ja käytännössä eliminoi osapuolten välillä tarpeen laatia perinteinen closing-päivän laskelma, jota sitten määräajoissa kommentoidaan puolin ja toisin ja jonka osalta ensi kädessä erimielisyydet ratkaistaan ulkopuolisen asiantuntijan avulla ja viime kädessä esimerkiksi välimiesmenettelyssä.
Locked box perustuu yksinkertaisesti ajatukseen, että kiinteä kauppahinta on sovittu tietyn menneen hetken tilinpäätöksen perusteella ja oletusarvoisesti kauppahintaa ei ole tarpeen tämän jälkeen oikaista. Näin sovittuun arvoon lisätään vain osapuolten sopima korko tilinpäätöspäivästä kaupan toteuttamispäivään. Kuitenkin kaupan kohteena oleva yritys jatkaa liiketoimintaansa ja sen taseasema muuttuu toiminnan tuloksen mukaan, mutta vain jos rahaa siirretään osakkeenomistajille, tultaisiin kauppahintaa oikaisemaan. Siksi locked box -kauppakirjaan sisältyy luettelo niistä lähinnä normaaliin liiketoimintaan liittyvistä toimenpiteistä, jotka ovat sallittuja tapahtumia, vaikka vaikuttavatkin taseeseen. Näitä kutsutaan nimellä permitted leakage, vaikka ostajan odotusarvo toki on, ettei mistään vuodosta ole kysymys.
Erityisen helppoa locked box -menetelmän käyttäminen on näin keväisin, kun takana on tuore tilintarkastettu tilinpäätös ja jaettavasta osingostakin on päätetty tai voidaan sopia täsmällisesti ja ottaa huomioon näin määräytyvässä lopullisessa kauppahinnassa. Mikäli ostaja sitten myöhemmin toteaa, että yhtiöstä on siirretty varoja omistajalle enemmälti kuin mitä on sovittu tai annettu esimerkiksi lainoja sopimusehtojen vastaisesti, on ostajan toki esitettävä vaatimuksensa kauppakirjan mukaisessa määräajassa. Kuitenkin malli on huomattavasti selkeämpi, kun kauppahintalaskelman pohjana on puolin ja toisin sama tarkastettu tilinpäätös eikä allekirjoituksen jälkeiselle päivälle päivättävä laskelma, jonka osalta voidaan kiistellä vaikkapa siitä, onko varaston arvostus tapahtunut täsmälleen samojen periaatteiden mukaan kuin tilinpäätöksessä tai onko kassaan kertynyt ylimääräistä rahaa sen vuoksi, että jotain kustannuksia on yksinkertaisesti lykätty.
Kun tällaiseen locked box -mekanismiin liitetään vielä riittävän ison kohteen kyseessä ollen myyjän vastuut (pois lukien perustavaa laatua olevat vakuutukset muun muassa omistusoikeudesta) kattava erillinen R&W-vakuutus, voivat kaupan ehdot olla sellaiset, että myyjän riski joutua palauttamaan kauppahintaa kaupanteon jälkeen on varsin vähäinen. Ostajan kannalta locked box -mekanismi on toki selkeä, mutta samalla ostaja saa muistuttaa itselleen, että kaupanteon jälkeen ei kauppahintaan lähtökohtaisesti voi puuttua millään tavalla. Yleisesti ottaen tätä voi toki pitää myös erittäin hyvänä asiana, sillä riitelyyn menee paitsi aikaa myös energiaa, joka voisi olla parempi käyttää synergioiden löytämiseen ja ostetun yrityksen kehittämiseen, vaikkakin olisikin tunne, että siitä tuli maksettua liikaa.
